CATEGORIES

Kaulapanta

25.4.2016

Monet hetken asustetrendit tuntuvat liikkuvan kaulan ympärillä. On siroja kaulakoruröykkiöitä, kaposia kaulahuiveja sekä nyt Suomessa enemmän tuulta alleen saaneet koiran kaulapantaa muistuttavat kaulakorut. Nämä choker-korut ovat olleet pinnalla tavalla tai toisella monen monta vuotta. Juontavathan ne juurensa jo muinaisen Egyptin ajoilta. Milloin on massiivisemmat metalliset yksilöt hetken kuuma juttu ja milloin taas sirommat kaulanauhat vievät muodinorjia talutusnuorassaan. Viime kuukaisina jälkimmäistä trendiä on näkynyt paljon ulkomaisissa street style-kuvissa. Nyt ihan viime aikoina niitä on näkynyt paljon myös suomalaisissa blogeissa.

choker

Muotikansan it-girl Alexa Chung ehtikin jo hiljattain tokaista, että jos joku trendi on nyt out – se on choker-trendi. Hänen mielestään trendi eli jo niin kovan nousukautensa vuoden vaihteessa, että nyt hän on nähnyt niitä aivan liikaa. Me kun täällä pohjoisessa tulemme väistämättä valtatrendejä hieman jäljessä, on varsin ymmärrettävää, että kyseinen kaulapanta alkaa vasta nyt näkymään katukuvassa enenevissä määrin.

Itselläni en tätä trendiä näe. Tämä johtunee siitä, että muistan liian elävästi käyttäneeni tällaisia koirien kaulapannalta muistuttavia koruja 13-vuotiaana teinityttönä. Vaikka muoti toistaa itseään (what goes around comes around), niin tähän trendiin en vain kykene uudestaan lähtemään, vaikka todella kauniita yksilöitä ja kokonaisuuksia olen monien ystävienikin päällä nähnyt. Tänä kesänä minua vetää puoleensa sirot koruröykkiöt.

14 comments

Leave a Reply to Mrs.V Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Annuska

    Tulee niin nuoruusvuodet mieleen etten voisi kuvitella itselläni tuollaista koiranpantaa=) Samoin on käynyt Adidaksen superstarssien kanssa. Liikaa teiniviboja, kun niitä löytyi teininä muutamaakin eri väriä kaapista=D

    • Mrs.V

      Ahahahha :D Ymmärrän ihan täysin. Mulla taas ei koskaan nuoruudessa ollut superstareja, joten ehkä siksi tää korkkarityttö on nyt hetkeksi ainakin niin mielusuusti tipahtanut koroilta lenkkareihin <3

  • En tiedä miten jotkut onnistuvat näyttämään noin cooleilta näiden choker-korujen kanssa kuin näidenkin kuvien naiset. Itselleni tulee mieleen vain kuudennen luokan luokkakuvani ja suorastaan hytkyn naurusta kun kuvittelen miltä näyttäisin, jos vetäisisin huomenna lasten kanssa preschooliin kiiruhtaessani kaulapannan kaulaan. :D

    • Mrs.V

      Siis niin samat ajatukset!!? Mä olen nähnyt tosi hienoja esim siskolla ja muilla bloggaavilla ystävillä, mutta ei hitsi…en kyllä itseni päällä näe enää millään. Jotain kärryjä työntäessä…:D surkuhupaisa ajatuskin!?

  • l

    Taisin lukeakkin jonkun artikkelin näistä muotituulahduksista. Siinä kirjoitettiin että jos olet jo elämäsi aikana kerran ollut trendissä mukana, niin älä lähde trendin kakkoskierrokselle. Minusta se oli aika hyvin sanottu. Itse jo kerran pilotti-, pantakoru-, napapaita yms. trendit kiertäneenä, niin ei kiitos enää. Ehkäpä jo se ikäkin tekee sen että tyyli muuttuu siihen klassisempaa ja ajattomampaan tyyliin, eikä lähde joka trendiin mukaan. Ja voihan sitä klassikoillakin revitellä, kun laittaa jotain pientä lisää/väriä mukaan.

    • Mrs.V

      Hyvin sanottu! Siksi varmaan niin puistattaakin niitä miettiessä itsensä päällä! :D En siis ole ainoa! Mahtavaa :D

  • Anonymous

    Onnea vielä ansaitusta voitostasi! Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiisi, mutta rakastan blogiasi, vaikka olen itse vielä täysin eri elämäntilanteessa. Susta huokuu lämpö ja rakkaus lapsiasi kohtaan. Toivon, että jos minulle joskus suodaan lapsia, voisin olla samanlainen äiti heille. :)
    Terkuin 17v tyttö

    • Mrs.V

      Valtavat kiitokset onnitteluista ja mitä kauneimmista sanoista! Olen todella otettu, jos ihan eri elämäntilanteessakin saat blogistani hyvää mieltä ja inspiraatiota <3 Kiitos <3

  • taru

    Sama juttu, pantakoruista tulee teiniajat mieleen… ei pysty. :-)

    • Mrs.V

      Joo siis ihan liikaa :D :D

  • Juu täälläkin tämä trendi menee ohi! Tulee liian elävästi mieleen ala-aste ja ne muoviset koristepannat! Ei kiitti :’D täälläkin liputetaan niitten sirojen korujen puolesta, nytkin löytyy kaulasta hopeinen rusetti, joka roikkuu siinä aina kun vaan vaatteet antaa lyhyemmälle ketjulle periksi!

    • Mrs.V

      JOo siis ai kamala… Mulla oli just tollainen ohut musta kaulapanta jossa viel roikku joku. Ei vaan nyt näin 30v. kahden laspsen (kohta kolmen) pysty millään näkee itellä päällä :D

  • EmmiMaria

    Ilman, että tarvii lähteä tuollaista ostamaan niin voisinkin kokeilla koirani mustaa puolikuristavaa pantaa. Sehän on miltein samannäköinen! Ja on siinä sekin hyvä puoli, että jos olen mieheni kanssa ostoksilla niin mieheni ei tarvitse kuin vähän vetää pannasta niin kuolailemani kenkä kyllä tipahtaa takaisin hyllyyn muistuttamaan, että kotiin ei kyllä uusia kenkiä tule! Olen nimittäin kenkienkeräilijä. Mutta en usko että tuo olisi minun juttu, sillä en pidä mistään mikä on noin kaulassa kiinni. Alkaisi vaan ahdistamaan.

    Näinpä muuten unta äsken päikkäreillä! (Päikyt on ihania) sellaista, että teit postauksen minijoulusta keskellä kesää. Oli joulukuuset ja kaikki, mutta kuusi oli koristeltu kukkasilla. Jokainen sana oli postauksessa eri fontilla. Oli mitä sykeröisempää kaunoa ja arabityylistä fonttia. En saanut koko teksistä mitään selvää, mutta kun aloin kommentteja lukemaan niin kaikki oli kehunut niin kauniisti tekstiäsi ja itse sain vain kommentoitua, että “grrrrr kissimirri, teidän juomalasi oli hirveen pölynen”. Siis mitä?!?! :D :D ihan oikeesti mistä nää unet tulee :D välillä kyllä niin pimeitä ettei mitään rajaa :D

    • Mrs.V

      Mä tipuin aivan täysin tolle tekstillesi! :D Kiitos! :D Mäkin taidan siis tarvita tuollaisen pannan! :D Pitääpä kaivaa meidän koirien vanhat pannat esiin siis :D

      Ja apua toi sun uni?! :D Mitä mä voisin oikein edes siihen sanoa? :D