Strictly Street Style – Jasmin
22.6.2014Toivottavasti kaikilla oli onnistunut juhannus? Meidän pieni perhe jäi kaupunkiin vauvavaroituksen takia. Supistellut sen verran jo, että kauemmas mökille lähtö olisi ollut liian riskialtista. Eli hyvin samanlainen juhannus, kuin kaksi vuotta sitten <3 Ihanaa on silti ollut. Pitkä viikonloppu hujahti hyvin rauhallisissa merkeissä ja olen saanut nyt mukavasti istua ja lepäilläkin. On nähty samassa tilanteessa olevia ystäviä, sukuloitu urakalla ja syöty liikaa. Ihan kuin vatsa ei olisi tarpeeksi pingoittunut jo :/
Leppoisaan juhannuksen päätteeksi tässä teille street style-asu, joka on kuin suoraan omasta vaatekaapistani. Voisin vetäistä kokonaisuuden päälleni tuollaisenaan päästä varpaisiin. Kauniin klassinen ja samalla iloisen pirteä!
blazer: Zara
top: Zara
pants: Zara
shoes: Souvenir from Budapest
bag: Mulberry
sunnies: Rayban
watch: Michael Kors
Ensi viikolle olen varannut jos jonkinmoista kivaa postausta. Viime viikolla esimerkiksi juhlittiin toisia vauvakutsujani! Kultaiset ystäväni kun minulle jo toistamiseen sellaiset järjestivät. Minulle tärkeintä on koota ystäviäni yhteen – ja sehän toteutui. Sain taas nauraa vatsani pohjasta. Kiitos rakkaat – jälleen kerran <3