CATEGORIES

Vaaleita farkkuhaaveita

23.2.2018

Vaikka pakkanen paukkuu, tekee tuo upea auringonpaiste sen, että mieli jo haaveilee keväästä. Olen jo vuosia yrittänyt metsästää niitä täydellisiä vaaleita kulutettuja farkkuja, mutta menestyksettä. Aiempina vuosina olen herännyt tähän vaatekaappini puutokseen keskellä kesää, milloin ne parhaat on myyty pois jo kuukausia sitten ja valikoima alkaa täyttyä hiljalleen syksyn tummemmista sävyistä. Nyt viime viikkojen aikana olen nähnyt melkein jokapuolella vaaleita kulutettuja farkkuja. Ensimmäiset kevättuotteet ovat jo kaupoissa. Joten jos laillani kaipaat vastaavaa lahjeparia, kannattaa nyt toimia. Monessa paikkaa on nyt meneillään farkkukampanja, joten hetki etsiä uudet täydelliset farkut on ideaali kukkarollekin.

1. H&M 29,99e
2. Zara 39,95e
3. *Gina Tricot 54,95
4. *Levi’s (nyt 87,90e norm.110e)

Itse etsin farkkuja hyvin vaalealla pesulla, korkealla vyötäröllä ja maltillisella kulutuksella – en ihan täysin riekaileisia. Miten hyvältä ne näyttävätkään ihan tavallisten mustien tai valkoisten paitojen parina. Paljon näkee myös revittyä lahjetta, mutta itse haluan löytää siistin lahkeen saumalla. Suosikkini näistä on tuo Leviksen 501-malli. Pitänee toimia pian, etten jää tänäkin vuonna nuolemaan näppejäni.

All picture sources on my light distressed denim Pinterest -board

12 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Leena

    Tsekkaa myös Leviksen Mile High Super Skinnyt. Täydellinen vaalean sävy, maltillisesti kulutetut ja korkea vyötärö. Kokoa suuremmat kuin normaalisti skinnymallit, niin toimii täydellisesti. Ostin myös mustat ja tästä mallista tuli heittämällä uusi lemppari! Hinta Losissa outletissa vain 49$, Suomessa varmasti tuplat tai triplat.

    • Hei kiitos kovin vinkistä! Minähän tsekkaan! :)

  • Laura

    Voisitko tehdä tämän tyyppisen videon, missä olisi koko kuukaudelle erilaisia asuja <3

    https://www.youtube.com/watch?v=UzsP9ckU4y8

    • Hei mahtava idea! <3 Kiitos!

  • Veera

    Aaah, noi 501 Levikset on ihanat. Multa löytyy 501: set, pienellä strechillä, mutta ei ole noin vaaleat. Enemmän perussiniset. Ostin Carlingsista. Hyvä ostos, suosittelen! Olen käyttänyt juurikin valkoisen t-paidan ja valkoisen tai mustan bleiserin kanssa, sekä mustien nilkkureiden kanssa. Helppoa pukeutumista ja vähän semmoinen 90’s look :)

    • Eikö! Ja tiedätkö, mä kävin Stockalla sovittamassa oman koon ja ostin sieltä omani! NE ON IHANAT! <3 Ja vitsi – tyylisi kuulostaa upealta!

      • Veera

        Ja nyt asukuvia kehiin!! :)

        • TULEE!!! :D <3

  • i

    Onko sinulla jossain vaiheessa tulossa kattavaa Kalifornia- postausta? Must see-paikat, minkä kautta kannattaa vuokrata asunto etc. =)

    • Hei varmasti jossain kohtaa tulee!! :) En ikävä kyllä uskalla luvata ajankohtaa, mutta on suunnitelmissa! :)

  • Viivi

    Pitää itsekin mennä metsästämään tuollaisia vaaleita kulutettuja farkkuja kevääseen – varsinkin jos on alet ;) Magee tuo Leviksen 501-malli :)

    • Hei mä just sain ostettua itselleni nuo Levikset! Stockalla kävin sovittaa ja löytyi oma pari!! <3