CATEGORIES

Pehmeä lahjaidea

31.10.2016

Saan usein lahjaideakyselyitä siitä, mikä olisi minun mielestäni ihana vauva-, baby shower– tai ristiäislahja. Vuosien saatossa olen saanut mitä ihanimpia lahjoja läheisimmiltä, joten muutama vinkki minulla on tähän elämäntapahtumaan antaa. Aiemmin olen esitellyt niistä mm. Disneyn satukirjan, Pentik-puputABC-palikat ja Sophie-kirahvin, mutta nyt sain kolmannen kanssa lahjaksi jotain niin ihanaa, että siitä on pakko täälläkin vinkata.

Jokainen äiti tietää, että harvaa vauvatavaraa tulee Suomessa käytettyä niin paljon, kuin torkkupeittoja. Ne käyvät niin lämmikkeenä, suojana kuin myös alustana vauvaa esim. sohvalle laskiessa. Sain esikoisen syntyessä omalta äidiltäni kokoelman mitä kauniimpia pieniä cashmere-vilttejä, joita käytän isommilla pojilla vielä tänä päivänäkin. Esim. futispelejä ulkona katsoessa olen heittänyt ne heille vielä jalkojen ja peffan lämmikkeeksi penkeillä istuessa. Ollessani kolmannesta viimeisilläni raskaana, osallistuin ruotsalaisen Soft Goat Cashmere -merkin lounastapaamiseen, missä pääsin ihastelemaan merkin upeaa neulekokoelmaa. Siinä samalla tutustuin brändin ihanaan taustajoukkoon (hjärtliga hälsningar till er alla! <3 ) ja pian kolmannen syntymän jälkeen he muistivat minua mitä kauneimmalla, ihanimmalla ja pehmeimmällä vauvalahjalla: Vaaleansinisellä palmikoidulla cashmere-torkkupeitolla ja -sukilla!

soft-goat-cashmere1-7291soft-goat-cashmere-7329 soft-goat-cashmere-7356 softgoatcasmere soft-goat-cashmere-7332

Niin äärimmäisen kaunis peitto, jonka cashmere on sanoinkuvailemattoman pehmeää. Nyt sai nuorinkin ihkaoman pienen viltin, joka kulkee hänen matkassaan niin pitkään kunnes pituus ei sillä enää riitä. Haluttaessa Soft Goat Cashmere vielä brodeeraa vilttiin pienokaisen nimen! Miten ihana ja personoitu lahja juurikin näin upeaan elämäntapahtumaan. Meillä viltti on ollut saapumisestaan asti päivittäisessä käytössä, joten erityisen iloinen olin kun lähetyksen mukana heiltä tuli tarkat hoito-ohjeet, cashmere-villakampa ja pesuaine! Tämä on merkin standardi kaikissa ostoissa. Wau! Minulla ei cashmerevillakampaa koskaan ole ollutkaan, mutta herttinen miten kätevä sellainen on! Miten ihmeessä en ole sitä ennen hoksannut hankkia? Olen sillä jo muita cashmerevillapaitojani hoitanut ja ero on hetkessä huomattava. Tästä tulossa vielä myöhemmin lisää – sen verran ilahtunut olin tästä hoitoavusta.

soft-goat-cashmere-7429soft-goat-cashmere-7456 soft-goat-cashmere-7397 soft-goat-cashmere-7454 soft-goat-cashmere-7370 soft-goat-cashmere-7294

Joten jos mietitte ihanaa ja erittäin käytännöllistä lahjaa pienelle tulokkaalle, suosittelen tutustumaan kyseiseen merkkiin. Minä sain jo niistä äitini Kiinasta Suomeen tuomista cashmere-vilteistä niin paljon kyselyitä, että hetken jo pohdin, että olisin alkanut näitä itse maahantuomaan ja brodeeraamaan halukkaille. Nyt sen ehti toteuttaa Soft Goat Cashmere, jonka verkkokauppaan pääset tutustumaan täältä. Valikoimasta löydät laajan valikoiman cashmere-tuotteita niin naisille, miehille, lapsille kuin myös kodin sisustukseen. Kiitos kovasti Soft Goat Cashmerelle ja heidän henkilöstölle tästä pehmeästä lahjasta, joka on hurmannut minut täysin.

31 comments

Leave a Reply to Saara Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Mmmmm

    Ihana on peitto ja nimikin, esikoisellani on sama nimi ? toinen poika sai nimekseen Sirius ?

    • Voi ihana! <3 Onneksi olkoon sinnekin kahdesta ihanasta pienestä! <3 Kiitos vielä :)

  • Saara

    Hittolainen, alkoi kaduttaa tuo edellinen kommentti ? itse nimittäin kokisin sen vähän painostavana, jos kuulisin että joku on pistänyt merkille jonkun kauppareissun lapsen kanssa, ne kun ei aina ole niin ilon ja rakkauden täyteisiä vaan usein vähän päin vastoin hikisiä ja hermostuneita äärisuorituksia ? mulle olis tullut tosta kommentista sellanen olo, että onpas toooosi kiva kun jengi bongailee meikäläistä tuolla arjen riennoissa ?

    • Senkin höpö höpö!!! :D Ei todellakaan ole mitenkään painostava vaan suuri kohteliaisuus! <3 itsekin aina huomaan jääväni ihailemaan vanhempia ja lapsia, keillä selvästi on se oma ihana kauas paistava yhteys <3 ja hittolainen kyllä niitä suorituskauppareissuja lasten kanssa riittää myös! :D se nyt vaan on realiteetti kaikilla! ;D Mutta niin kiitollinen olen kauniista sanoistasi ja onnellinen, että sinä pysähdyit meidän kohdalla ihastelemaan <3

  • Saara

    Uskomattoman suloinen vauva! Olen kyllä onnellinen teidän puolesta, että olette saaneet nuo hauskat pojat ? vaikka pidät pojat blogista taka-alalla, on heidän luonne-eroistaan piirtynyt vähän kuvaa lukijoillekin. Miten mielenkiintoista onkaan seurata, minkälainen tämä kolmas viikari kohta onkaan! Ehkä mainitsin joskus aikaisemminkin, mutta esikoisenne ollessa ihan pieni näin teidät ohimennen stockalla. Ilo ja rakkaus jolla miehenne kanssa lastanne käsittelitte jäi mieleeni. Olette kyllä todella ansainneet tämän suurimman unelmanne toteutumisen. ?

  • Marika

    Söpö peitto on kyllä, mutta mun huomio kiinnittyi vaan brodeeraukseen! Ihana nimi! Komea nimisarja siellä <3 Toivottavasti arki kolmen pikkumiehen kanssa sujuu :)

    • Voi kiitos <3 Me olemme kovin ylpeitä tästä veljeskatraasta <3 Kiitos kysymästä, oikein ihanasti sujuu! todella kiireistä vain, mutta hyvällä tavalla. Hetki menee, että saan taas toimivasta blogirytmistäkin kiinni! :D

  • Tiina

    Mä en valitettavasti yhäkään saanut pitkistäkään selityksistä mitään irti. Miksi bloggaajan pitää saada tuote omaksi voidakseen kirjoittaa siitä? Esim taannoin mainostit jotakin kallista kelloa. Se oli vain lainassa. En vastusta esim tätä vauvalahjaa sinänsä, sehän on henkilökohtainen koska brodeerattu ja toki lahjat on aina jees :) Mutta ihan periaatteellisella tasolla miksi jotkut tuotteet pitää saada voidakseen kirjoittaa niistä ja joitakin ei?

    • Hei hyvä kun kysyit, koska niissä postauksissa onkin se merkittävä ero:

      Omegaaa mainostin ja oli yhteistyöpostaus, kuten selkeästi merkkasin. Siitä minulle maksettiin. Kello oli lainassa. Tarvitsin siis kellon lainaan postauksen takia, jotta voin postauksen tehdä.

      Mutta minulle tulee huima määrä tarjouksia eri frimoilta (hyvin suuriltakin), missä sanotaan, että saat tämän tuotteen jos teet postauksen. Niistä kieltäydyn AINA. Tuote ei ole minulle palkkio. En tee postauksia tuotetta vastaan koskaan. Teen tätä työkseni, joten yhteistyöpostaukset on mentävä mediamyyntimme kautta ja näin kaikki verotuksellisetkin asiat hoituvat huomattavasti järkevämmin kun palkkio maksetaan rahana eikä tavarana. Eli joudun usein itse selittämään eri firmoille – etten ota vastaan tuotteita / lahjoja postausta vastaan. Yhteistyö/mainospostauksista pitää maksaa ja neuvotella summa mediamyyntimme kanssa. Sitä tarkoitin kun sanoin, että tuotteet eivät käy minulle palkkiosta – ne ovat vain tekovälineitä postauksen tekoon ja siitäkin olen hyvin tiukka, että tuote josta teen maksetun mainospostauksen – on oltava kiinnostava ja mieluinen, jotta voin sitä suorin selin mainostaa.

      Tämä peitto ei ollut edellyte postaukselle. Se oli vain vauvalahja, josta pidin niin paljon, että haulusin siitä vinkata, koska minusta se on ihan mahtava idea esim vauvalahjaksi, jos joku sellaista miettii :)

      Auttaako tämä sinua asian ymmärtämisen kanssa? Siis mitä tarkoitin? Koska nämä eivät ole ihan yksinkertaisia asioita ja kirjoittamalla voi helposti siltikin syntyä väärinkäsityksiä – varsinkin kun omat aivot ovat tällä hetkellä ylikierroksilla tämän uuden 3 lapsen arjen kanssa ja ajatus ei kulje ihan järkevästi koko aikaa:D

      Eli siis en tarkoittanut että bloggaajien PITÄÄ SAADA KAIKKI TUOTTEET vaan tarkoitin, että tuotteet eivät ole (ainkaan minulle) palkkio, vaan palkkiot neuvotellaan aina rahana mediamyyntimme kanssa. Itse tuote on väline yhteistyöpostauksen tekoon (jonka joskus saamme pitää ja joskus emme).

      • Kikaltsu

        Itsekin joskus (kateellisena) katsellut bloggareiden saamia tavaroita, ja tätä asiaa pohtineena – tämä vastauksesi oli itseasiassa todella paljon asiaa selventävä (ainakin minulle).
        Olen itsekin muutaman blogin seuraamisen jättänyt näistä mainostus syistä, mutta olen tainnut ennenkin mainita, että sinä Hanna teet ne tyylillä. :) Vaikka välillä kaikki ihana tavaralahjamäärä saa naamani vihertämään, niin silti en ole valmis uhraamaan aikaani laadukkaan blogin pitämiselle (enkä edes osaisi). :D

        • Hei mahtava kuulla, että näistä pystyi jotain ymmärtämään – koska ihan suoraan sanottuna täällä vaivaa varsinainen baby brain kun liikkuvia palasia on nyt taas tuossa yksi lisää niin kommentteihinkin vastaan usein niin, että joudun pariin kertaan keskyttämään, ajatus katkeaa ja sitten kommentin kokonaisuus ja asia mitä yritän selkeistää ei kuitenkaan lukijalle välity! :D Mutta todella kiva kuulla, jos pidät tavastani tehdä yhteistyötä. Koen sen olevan myös valtava osa blogien tekemistä työnä – koska minulla on todella fiksut ja valveutuneet lukijat ja haluan tehdä mainokseni teitä arvostavalla tavalla. Varmasti huomaatte kaiken, mikä ei blogin sisältöön tai minun suuhuni sovi. Ja hei ryhdy ihmeessä seuraamaan Snapchattiani! Aina kun kertyy vähän isompi kassi kosmetiikkaa /muuta tavaraa mitä minulle pyytämättä tulee ja joille minulla ei ole tarpeeksi käyttöä, jaan niitä yhtälailla ilmaiseksi lukijoilleni, jotka vaam kykenevät ne minulta nopealla aikataululla hakemaan! :) Kiva tavata teitä ja antaa eteenpäin tuotteita heille, kenellä on kyseisille tuotteille tarpeeksi käyttöä! :)

      • Tiina

        Kiitos! Tämä selvensi asiaa huomattavasti :)

        • Hei mahtavaa! :) Koska itse kun näitä lähtee puolilla valoilla tässä härdellissä ajatuksen katkeillessa selittämään niin unohtuu selittää asiat selkeämmin alusta asti kun unohtuu, että itselle jotkut asiat ovat itsestäänselvyksiä, mitä ne eivät tietystikään ole toiselle, joka ei tätä työkseen tee.

  • Eva

    Voi miten suloinen ja pehmeä peitto! Varmasti ihana pienelle <3
    Piti tulla vielä kiittämään siitä DKNY:n Cozy-neuletakin vinkistä. Lähetti toi eilen paketin, ja voi miten ihanan pehmeä ja laadukkaan oloinen neuletakki. Juuri täydellinen imettäessä, mahdollisessa seuraavassa raskaudessa ja oikeastaan missä vain milloin vain. Ihana!

    • Hei aivan ihanaa, että sait omasi! Missä värissä ja millä materiaalilla tilasit omasi? :) Se on ihan mahtava neuletakki! Omaa mustaa cozy-neuletakkiani olen käyttänyt jo yli vuosikymmenen eikä loppua näy! Toivottavasti olet siihen juuri yhtä tyytyväinen kun minäkin olen ollut. Se on muuten myös ihan loistava matkustaessakin! KÄy vaikka torkkupeittona! :D

      • Eva

        Päädyin lopulta valitsemaan tyylini mukaisesti klassisen mustan kashmir-silkkisekoitteena – eli itse asiassa taisin valita juuri saman kuin sinulla :) Kuulostaa todella hyvältä, että neule on kestänyt noin pitkää käyttöä. Tuntuu harvinaiselta nykyään, vaikka laatua pyrinkin aina suosimaan. Oliko niin, että olet omasi pessyt ihan pyykkikoneessa käsinpesuohjelmalla? Entä oletko käyttänyt jotain erityistä pesuainetta?

        Ja oi, matkustaessa tuo on varmasti juuri täydellinen vaate. Torkkupeitto kuulostaa niin hyvältä lentokoneen viileään ilmastointiin :D

        • Oi jes! Se on musta ihan paras! Oon enimmäkseen vaan tuuletellut sitä! JA jos oon pessyt niin aina käsin viileässä vedessä ja kuivannut pyyhkeen sisällä pyöritellen (kannattaa kurkistaa kashmirvillan pesuohjeet) -mutta tuuletus on pääsääntöisesti ollut riittävä, jos ei ole ollut tahroja. Toivottavasti nautit siitä vähintään yhtäpaljon, kuin minäkin! :)

          • Eva

            Kiitos vinkeistä! Pitää tosiaan kurkata vielä tarkemmin hoito-ohjeita, jotta pysyy hyvänä ja kauniina pitkään. Jo tähän mennessä vaikuttaa siltä, että varmasti nautin! :)

          • Ihan mahtavaa! :) Se on ihana neule!

  • sonja

    On se varmaan juuri se! Luin jonkun hömppälehden “uutisen” siitä kuinka Carl-Philipin vaimo prinsessa Sofia käytti kyseisen merkin peitettä vauvallaan Alexanderilla ja tämä tulkittiin suoraksi kettuiluksi Madeleinea kohtaan. Kuten Ruotsin hovia seuraavat tietävät, niin Sofiahan on Jonaksen uuden puolison ystävä, mikä on hiertänyt prinsessojen välejä aika rankasti. Huh, miksi tiedän tämän kaiken… :D

    No oli miten oli, toivottelen Hannan perheelle ihanaa vauva-arkea ja valoa pimenevään syksyyn! :)

    • AH! :D Suomessa melkoisen moni varmasti seuraa tarkoin Ruotsin hovin käänteitä! :) Itse muistan tapauksen, mutta en yksityiskohtia. Kaikilla Ruotsin hovissa tuntuu menevän tänä päivänä äärimmäisen hyvin ja näyttävät todella onnellisilta uusine puolisoneen ja perheineen, joten toivottavasti nämä aiemmat tapahtumat ovat jo kaikille menneen talven lumia kun kaikki kääntyi parhain päin? :) Henk. koht itse olen kiitollinen niille entisille huonosti käyttäytyneille petturipoikaystävilleni – no hard feelings :D Opin ne tärkeimmät mitä miehessä arvostan ja sen ansiosta minulla on tänä päivänä minun mieletön mieheni <3

      Isot kiitokset ja sitä samaa sinne myös! :)

      • Maija M.

        Heh, pakko kommentoida, että ilmeisesti myös prinsessa Madeleinen vastasyntynyt pikkuprinssi kuvattiin juurikin tämän Soft Goat-merkin peitto allaan ekassa julkisessa kuvassaan viime vuonna. Jos näin on, niin eiköhän siellä hovissa kaikki ole anteeksiannettu, osapuolet menneet naimisiin ja saaneet jälkikasvua. Elämä jatkuu, kuten kuuluukin :) Hyvin kirjoitettu, myös minä olen kiitollinen kaikille exille! :D Epärehellisten ihmisten jälkeen oppii arvostamaan rehellisyyttä ja tajuaa, minkätyyppisistä ihmisistä tulee pysyä kaukana.
        Jäin katsomaan pitkään tuota kuvaa, jossa vauva pitää pikkuruisilla sormillaan peukalostasi kiinni. Niin suloinen <3 Mieletön tunne välittyy tuosta kuvasta, melkein tuli herkkikselle tippa linssiin.

        • Aivan mahtavaa! Mukava kuulla, että jos Madeleinekin on pitänyt kyseistä vilttiä niin sen todellakin voisi olettaa, että kaikki on anteeksi annettu ja elämä jatkuu. :) Ja kyllä! :D Kaikesta oppii! :D
          Ja olet kiinnittänyt huomiosi lempikuvaani tässä sarjassa <3 Hän kun tarraa nyt jo niin lujasti kiinni! <3 Vaikka on vasta niin pieni, mutta kuitenkin niin vahva pieni poika <3 Mamma on tässä <3

  • Anonymous

    Ihana peitto ja ihana blogisti. :) Olet aina niin positiivinen ja aidontuntuisen kiinnostunut lukijoistasi, ja lämmin.

    Eikä tämä kitkerä miete sinuun suoranaisesti liitykään. Mutta ajoittain se tuntuu närästävältä että jo e r i t t ä i n hyvin toimeentuleville tungetaan monelta taholta kallista, ilmaista tavaraa. Sen jälkeen tuotteen maksamatta saanut kehottaa muita ostamaan yleensä hyvinkin hinnakkaita lahjuksia! Tämä käytäntö vaan ei mitenkään tunnu mielekkäältä vaikka kuinka monta vuotta sitä blogeissa tm.seuraisi.

    Anteeksi.

    Paljon onnea ja aurinkoa kasvaneelle perheellenne. :)

    Ps. Missä ihanat koiranne nykyään ovat kun kuvissa eivät enää näy?

    • Voi kiitos paljon todella ystävällsistä sanoista! <3 Te lukijat olette minulle koko blogini suola ja se tärkein ja ihanin asia.

      Ja ymmärrän hyvin, että kun blogit ovat työnä melkoisen uusi käsite, niin se voi joitakin mahdollisesti hiertää, että sen kautta tulee ilmaista tavaraa niiden kirjoittajille. Asia on hyvin mielenkiintoinen niin haluan oman näkemykseni tähän myös antaa :) Blogi ei ole ainoastaan minun harraste, vaan nykyään myös työ ja mainospaikka. Ne ilmaistavarat on ennen annettu esim. lehtien toimituksille. Tästä postauksesta minulle kun ei maksettu mitään – ihan puhtaasti pidin kovasti tästä lahjasta ja halusin siitä kirjoittaa, koska omiakin cashmere-peittoja on tullut ostettua (esim. ne äidin Kiinasta tuomat). Nyt niitä saa tosiaan vain muutamalla verkkokaupan klikkauksella (eikä tartte esim. sinne Kiinaan raahautua). Melkein 90% mitä ammatikseen bloggaajille annetaan, ei koskaan päädy blogiin. Minä kun olen vielä harrastanut sitä, että jaan näitä tuotteita ilmaiseksi eteenpäin lukijoilleni. Olen snapchatin kautta jakanut niitä ihan puhtaasti sillä periaatteella, kuka ensiksi ne kykenee minulta hakemaan. Moni muukin bloggaaja tätä minun lisäkseni tekee. Jos aloittelevalla firmalla ei mene hirveitä summia markkinointiin vaan saavat näkyvyyttä ihan vain tuotteiden sijoittelulla, pysyy hinnatkin "normi"kuluttajalle alempana kuin, että pitäisi maksaa esim monien tuhansien lehtinäkyvyyksistä (mitä myös nykypäivänä maksetut blogipostauksetkin maksavat) ja sitten se toki nostaa tuotteen hintaa kun kustannukset nousevat. Eli tässä ei kannata miettiä, että se minkä toinen saa ilmaiseksi – on toiselta pois. Blogeissa tällaiset tuotesijoittelut ovat melkeinpä edullisinta mahdollista markkinointia, joka erityisesti sitä maksavaa asiakasta hyödyttää usein myös.

      Eikä todellakaan tarvitse pyytää anteeksi. Minusta puit tämän mietteesi todella kauniisti ja näin miten ihanasti halusit varmistaa, etten vain ota kommenttia esim. itseeni. Varmasti moni muukin näkee asian niinkuin sinäkin, toivon, että pystyin antamaan myös toista näkökulmaa? :)

      Kiitos kovasti ja sitä samaa sinullekin! <3 Meidän uros koira ikävä kyllä menehtyi luusyöpään kaksi vuotta sitten ja meidän 10-vuotias naaraskoira jäi asumaan isälleni jenkeissä asutun vuoden jälkeen. Rouva on jo niin vanha ja hänelle nämä riehuvat lapset ovat olleet liikaa, kun hän on meillä ollut :( Isäni luona hän saa kaiken ansaitsemansa huomion kodin prinsessana <3

      • Mia

        Hei ihana Hanna, pieni tarkennus tähän sinänsä kiinnostavaan teemaan: “Ne ilmaistavarat on ennen annettu esim. lehtien toimituksille” ??? Ei kai vaikka Hesari ole ottanut vastaan ilmaistavaroita ja tehnyt juttuja niiden perusteella? Käsittääkseni journalistin ohjeet eivät salli tällaista tai ainakin lukijana haluan näin ymmärtää.
        Jos asian haluaa niin nähdä, niin periaatteessa sait “maksun” postauksestasi etukäteen materiaalilahjana.
        “pitäisi maksaa esim monien tuhansien lehtinäkyvyyksistä”, et varmaankaan halunnut vihjata, ettei Allerin lehtiin tarvitse ostaa mainoksia? ;-)
        Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kauniita tuotteita esitellään, kunhan yhteistyöpostauksia ei ole liikaa, eikä niitä sinulla olekaan ollut. On myös hyvä luottaa siihen, että esittelyyn pääsee vain tuotteet, joista bloggaaja tosiaan pitää.
        Hyvää vauvantuoksuista arkea!

        • Hei kiitos Mia tarkennuksesta! :) Meni pari asiaa sekaisin. Lähinnä mietin kosmetiikkapulloja yms. joita lähetetään lehtien toimituksille. Ja toki journalistin ohjeet ovat vielä ihan asia erikseen (kun näiden ilmaistuotteiden pohjalta tehdään esim. syksyn parhaat kosteusvoiteet-juttua) ja blogeissa nämä asiat ovat vielä hieman villilänsi… Jos asian haluaa niin nähdä, että lahjaksi saatu tuote on “maksu” niin enhän voi vaikuttaa siihen haluun asiaa niin nähdä. Minä kun teen tätä työkseni niin materiaali/tuote ei ole koskaan minulle maksu / palkkio (koska ei niillä ruokakaupassa voi maksaa) vaan välttämättömyys, jonka avulla voin itse postauksen, eli työni tehdä. Tästä tuotteesta ei ollut mitään velvoitetta kirjoittaa (niinkuin ei niistä 90% lahjoista, jotka eivät blogiin koskaan päädy vaan jaan ne eteenpäin heille, keillä on niille käyttöä), mutta pidin tästä niin kovasti ja uskon niille olevan lukijoideni keskuudessa kysyntää kun aiempienkin cashmere-torkkupeittojen perään on kyselty.

          ”pitäisi maksaa esim monien tuhansien lehtinäkyvyyksistä”, et varmaankaan halunnut vihjata, ettei Allerin lehtiin tarvitse ostaa mainoksia? ;-)

          Pahoittleuni, en ihan ymmärtänyt tätä miten asian näit? Tarkoitin siis ihan lehtimainoksia – esim mitä voit vaikka Voguen ensimmäisiltä sivuilta löytää. Esim.. vaikkapa jonkun Burberryn uuden tuoksun mainos, jonka tekoon ja markkinointikustannuksiin menee valtavasti rahaa Burberryltä. Tarkoitin vain, että pienemillä yrityksillä ei ole markkinointibudjettia esim. maksettuun lehti- tai blogimainontaan. He voivat yrittää saada näkyvyyttä juurikin tällaisella ns. ansaitulla näkyvyydellä, mitä pr-toimistot tekevät.

          Pahoitteluni, jos edellinen kommenttini ei ollut selkeä (tuskin on tämäkään kun samalla vastaillessa kirjoitan postausta ja imetän pientä murusta <3 :D ). Ei ollut tarkoitus mitään vihjailla vaan tuoda toista näkökulmaa aiheeseen.

          Mutta ihana kuulla, että pidät blogini tasapainosta. Sillä minulle on äärimmäisen tärkeää, että täällä näkyy vain ja ainoastaan tuotteita joistä minä pidän suuresti ja uskon teidänkin pitävän. :)

          Kiitos paljon! <3

          • Mia

            Ok, aiempi vastauksesi on vaan aiheuttanut vähän vääriä käsityksiä, että syytät lehtiä lahjusten vastaanottamisesta. Eikö verottaja kuitenkin laske tällaiset ilmaislahjat bloggaajan veronalaiseksi ansiotuloksi palkan ohella, vaikka et niillä kaupassa voisikaan asioida? Yhteistyö varmaan loppuisi aika nopeasti, jos yritys ei saa näkyvyyttä? Moni blogi on jäänyt lukulistalta pois juurikin aivan älyttömien mainoskampanjoiden takia. Kyllä, Burberryllä on ehkä varaa maksaakin asiallisesti mainoksistaan. ;-)

          • Pahoitteluni, että vastaukseni oli sen verran epäselvä, että sen on voinut ymmärtää väärin. En syytä ketään/ vihjaa mitään. Vaan tiedän että lehtiin lähetetään esim. näytteinä kosmetiikkatuotteita, joita testataan ja ne saattavat päätyä esim. lehden juttuun missä vertaillaan vuoden parhaita uusia kosmetiikkatulokkaita. Ei olisi pitänyt kirjoittaa “ilmaistuote” vaan olisi pitänyt siihen kirjoittaa “tuotenäyte”. Se oli virheeni tässä kun kirjoitin ajattelemattomasti ajatuksen katkeillessa kun samaan aikaan yritän tehdä liian montaa asiaa.

            Lahja ei ole veronalaista tuloa, koska se ei velvoita mihinkään. Mutta jos tuote -esim lahjakortti verkkokauppaan tai tuote joka edellyttää blogipostauksen – ne ovat on veronalaista tuloa. Jos tuote annetaan palkkiona jostakin, se on veronalaista tuloa. Tosin on lahjavero olemassa, mutta sen kynnys sen verran korkea että se ei muistaakseni tässä ylity (olikohan raja 4000e?).

            Mutta summa summarum – nämä on monikoukeroisia asioita eikä niin yksiselitteisiä, joten voin ymmärtää että helppo ymmärtää väärin :)

  • jannak

    Nätti on peite :) EIkös tämä Soft Goat ole Ruotsin petturi-Jonaksen vaimon Stephanien yritys? :)

    • Minusta se on todella kaunis! Tapasin omistajan, jonka nimi oli Stephanie, mutta ei minulla ole kyllä tietoa kuka hänen miehensä on!