Mustaa ja rock n’ rollia

16.11.2015

Vaikka aurinko paistaa ja lämpöasteet liikkuvat mukavasti 20 asteen tietämillä, olen viime viikkoina ollut poikkeuksellisen väsynyt. Aamut alkavat viimeistään kuudelta, kun nuorimmainen tahtoo jo aamupuurolle ja leikkimään. Päivät vilisevät ohi vauhdilla sammutellessa vilkkaiden poikieni tulipaloja. Kun yhden nurkan palo on sammutettu, roihuaa toisessa jo uusi. Melkoisen haipakkaa tämä vaihe, vaikkakin samalla sydämen pakahduttavaa, kun veljekset alkavat leikkimään keskenään ja rakentamaan omaa sisarussuhdettaan. Kun illalla saan Vili Vilperit nukkumaan sänkyihinsä, omat silmänikin painautuvat nopeasti kiinni lyijyn lailla. Lisäenergiaa ei ole juuri ollenkaan. Nyt kun pitkä vierailijoiden suma on toviksi rauhoittunut, tuntuu siltä, että koko kehoni huutaa lisälepoa. Varmaan moni samanikäisten lasten vanhempi pystyy samaistumaan tunteeseen? Samalla niin onnellista ja ihanaa aikaa, mutta jestas kun ei meinaa pysyä enää jalat eikä ajatus perässä. Ihanasti täällä tulee tuntemattomatkin rouvat koskettamaan toverillisesti olkapäälle ja toteavat: “You are doing a great job. That is a tough phase. It’ll get easier soon, I promise.” Ah. Vertaistuki tuntuu kyllä aina vaan niin hyvältä!

Tällainen helleasu oli päällä vielä kun siskoni oli meillä käymässä. Nyt kylmempien ilmojen saavuttua olen vaihtanut mustat sortsit mustiin nahkahousuihin (God I have missed them<3) ja topin mustaan vartalonmyötäiseen villapuseroon. Ihanaa! Näitä säitä onkin täällä jo odotettu!

pic by Kira Kosonen