CATEGORIES

Viimeisin laukkuihastus – YSL Cassandre

5.4.2014

Yves Saint Laurent merkki perustettiin vuonna 1961 samannimisen herran ja hänen partnerinsa Pierre Bergén toimesta. Kaksi vuotta myöhemmin ranskalais-ukrainalainen taitelija nimeltä A.M.Cassandre suunnitteli merkille heidän tunnetun YSL-logonsa, joka näkyy edelleen merkin kosmetiikassa ja asusteissa, vaikka heidän ready-to-wear vaatelinjasto tiputti Yvesin alusta ja kantaa nykyään nimeä Saint Laurent.

Minä olen erityisen ihastunut kyseisen merkin pieniin clutch-laukkuihin. Vaatekaapistani löytyykin kaksi Belle du Jour -kirjekuorilaukkua. Toinen keltaisena, toinen liilana. Olen pitkään himoinnut pientä mustaa iltalaukkua, sillä se tarpeellinen klassikko minulta vielä puuttuu. Koska jo kaksi merkin pikkulaukkua omistan, halusin yrittää löytää sopivan toiselta merkiltä. Kuitenkin vuosia myöhemmin minun on todettava, että juuri kyseisen merkin clutch-laukut miellyttävät silmääni eniten. Tällä hetkellä olenkin iskenyt silmäni merkin Cassandre Tassel Shoulder Bagiin, joka on sen verran pieni, että sopii loistavasti iltatilaisuuksiin. Sen kultaisen metalliketjun saa laukun sisälle piiloon, mutta tarvittaessa saat laukun roikkumaan myös olkapäälle pitkällä ketjullaan, mikä vapauttaa kädet mukavasti. Himoitsemani yksilö näkyy mm. alla olevassa kollaasissa ylimpänä oikealla.

SAINT laurent tassel bagScreen shot: My Pinterest board – YSL Clutch

Minusta tuo kultainen hapsu on ihastuttava yksityiskohta ja pidän siitä, että sitä voi ketjunsa ansiosta käyttää iltatilaisuuksien lisäksi myös päivisin, kun on vähemmän tavaraa mukana kulkemassa. Laukkua saa monissa eri väreissä. Oma kokoelmani tarvitsisi ehdottomasti sen perus mustan pikkulaukun kultaisilla yksityiskohdilla, mutta ai että miten kaunis tämä laukku on myös beigenä, vaaleansinisenä, leokuosina, valkoisena ja hasselpähkinänruskealla mokkanahalla. Voit käydä ihailmessa YSL:n iltalaukkujen monia eri malleja ja värejä mm. Polyvoren sivuilla.

6 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Tuo leokuosi on kyllä upea, niinkuin tuo vaaleakin.. Kaikki kelpuuttaisin omaan laukkuvarastoon. :)

  • Branilla

    Ihana laukku! Vähän samantyylinen on H&M:lla myynnissä, mustana ja fuksiana.

  • Onpa kaunis, tosin YSL-merkki on melko dominoiva.. http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

  • Emmi L.

    Aivan ihana! Erityisesti juuri tuo musta nahkainen versio kultaisilla yksityiskohdilla :) Ottaisin ilomielin omaankin kaappiin!

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • aila

    no ei ainakaan laukun merkki jää kenellekään epäselväksi : D

  • haidi

    Ihana tuo laukku! Olenkin ihastellut sitä jo Kenzan asuissa jonkin aikaa :) Itse vain aristelen kultaisia yksityiskohtia kun olen niin hopean perään koruissa :D