CATEGORIES

Footway

11.7.2012

Sain hiljattain mielenkiintoisen yhteistyöpyynnön sähköpostiini uudelta nettissä toimivalta kenkäkaupalta – Footwaylta. Leijonaosan ajasta kieltäydyn kohteliaasti yhteistöistä, sillä haluan kokea tuotteen/palvelun olevan täysin omanlaiseni. Nyt oli kuitenkin ehdolla sellaisia tuotteita, jotka olivat minulle ajankohtaisia sekä uskon kaupan tarjonnan olevan teillekin hyvin mieluisa.
Päädyin pitkäksi toviksi tutkailemaan tämän ruotsalaislähtöisen nettikaupan valikoimaa ja löysin satojen kenkien joukosta melkoisen määrän kuolauksen kohteita.

Näin Footway kertoo itsestään sivuillaan:

Kenkämaailmamme hallitsijoita ovat asiakkaat. Teemme kaikkemme, jotta olisit tyytyväinen. Tarjoamme mm. maksuttoman toimituksen, 180 päivän vaihto- ja palautusoikeuden, edulliset hinnat, nopeat toimitukset, henkilökohtaista palvelua ja laajan kenkävalikoiman. Haluamme olla lähin kenkäkauppasi Suomessa – aina vain parin napsautuksen päässä.

Kaikki verkkokaupassamme näkyvät kengät löytyvät varastostamme. Huolehdimme varastostamme itse, ja voimme siksi aina tehdä parhaamme, jotta saisit tuotteesi mahdollisimman nopeasti. Noudamme kenkäsi nopeasti ja mielellämme!

www.footway.fi

Yhteistyön tiimoilta päädyin tilaamaan neljä paria kenkiä. Tilaus ja toimitus oli juuri niin helppoa kuin firman nettisivut lupasivat. Tilaus kävi vaivatta muutamassa minuutissa ja sain sähköpostiini pian vahvistuksen, että pakettini oli postitettu eteenpäin. Kahden arkipäivän päästä tilauksesta sain tekstiviestin, missä ilmoitettiin pakettini saapuneen lähikauppaani (osoitteineen kaikkineen) ja minun tuli ottaa mukaan vain henkilötodistus ja tekstiviestissä näkyvä tilausnumero. Näin ihan muutaman päivän sisällä sain kotiutettua pari kenkäparia, joita olin jo aiemmin kuolaillut…

Lacoste, Plymton CA Pac, 65,79€

Näissä Lacosten lenkkareissa on mukava kärräillä pikku prinssiä ympäri Helsingin mukulakivisiä katuja. Punainen väri piristää mukavasti vaikkapa farkkujen ja sinivalkoraidallisen paidan yhdistelmää.

Heidän valikoimissaan on paljon tunnettuja merkkejä kuten Lacoste, UGG Australia, Le Coq Sportif, Dr Martens, Converse, Havaianas, Nike, Henry Lloyd, Gant, Tommy Hilfiger ja monia monia muita.

Friis Company, Xenia Creme, 64,99€

Kiinnostuneille tiedoksi – nyt heidän sivuillaan on meneillään vielä kesäale! Erä sandaaleita ja lenkkareita on -25% alennuksessa. Vaikka alet eivät olisikaan käynnissä, on nettikaupan hintatakuu melkoisen miellyttävä ominaisuus myös…

Hintatakuu

Haluamme, että kenkien ostaminen netistä on helppoa ja hauskaa. Tiedämme, että hyvät hinnat tekevät ostamisesta entistä hauskempaa. Siksi lupaamme tarjota Suomen edullisimmat hinnat. Jos löydät täsmälleen samat kengät alhaisemmalla normaalihinnalla muualta Suomesta, lupaamme, että saat kyseiset kengät kyseisellä hinnalla tai koko erotuksen, jos olet jo ehtinyt ostaa kengät meiltä.

www.footway.fi

UGG Australia, Lucianna Santorini NYT 128,17 € (oli 170,89€)

Näistä UGGin sandaaleista tulossa vielä ihan oma postauksensa. En ole kiilakorkojen ystävä menneisyydessä ollut, mutta noin vuoden verran olen huomannut niitä salaa ihailevani. Nyt vielä kun edessä on paljon kärräilyä kaupungilla, mahdollisimman mukavat  korkokengät kuulostavat houkuttelevilta…

Ihailin tätä UGGin Lucianna Santorini paria uusimassa britti Ellessä (Kyllä – juuri se missä puolialaston David Beckham pullistelee kannessa ;)) ja siitä lähtien olen tahtonut sellaiset itselleni löytää. Riemukseni löysin kuolaamani yksilöt Footwayn valikoimasta, joten pitkää en aikaillut tässä valinnassani. Sokerina pohjalla: Ne kuuluvat tällä hetkellä alennettuun sandaalierään!

UGG Australia, Classic Short W’s Chesnut

Kesäkenkien lisäksi valitsin vielä mukaan yhdet talviklassikot – hasselpähkinän väriset UGGit. Talvisin olen näiden australialaisten muhkeuksien suurkuluttaja ja tämä väri on pitkään valikoimastani puuttunut. Olen mukavuudenhakuinen vilukissa, joten pakkassäillä en juuri muita käytäkään kuin UGGeja.

Ja nyt siihen loistouutiseen! Sain luvan arpoa teidän kesken 200 euron lahjakortin Footwayn nettikauppaan! Voit osallistua arvontaan jättämällä tämän postauksen kommenttiboksiin nimimerkkisi, toimivan sähköpostiosoitteesi mistä saan sinut onnettaren suosiessa kiinni (Huom! Sähköpostiosoitteesi näkyy vain ja ainoastaan minulle, eikä tietoa käytetä mihinkään muuhun kuin voittajan tavoittamiseen) sekä kommenttiosioon ilmoituksesi arvontaan osallistumisesta. Aikaa osallistua on tasan viikko, jonka jälkeen julkistan onnellisen voittajan! Arpaonnea kaikille!

1470 comments

Leave a Reply to Heidddi Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Ouimi

    Kiva, kengät ois taarpeen.

  • Piks

    Mukana arvonnassa! Olispa onni kerrankin myötä.

  • Laura

    Huippu arvonta! Mää oon mukana!

  • adele

    kääk, vieläkö kerkiää mukaan? Ihania kenkiä olet löytänyt. Etenkin noi sini-valko-ruskeat sandaalit ovat mun mieleen!:)

  • Osallistun!

  • Elmo

    Aivan ihan blogi ja postauksen uggit kelpais kyllä pistää tilaukseen talvea varten… Osallistun siis ehdottomasti arvontaan !!

  • Linda

    Olen ehdottomasti mukana! Ihana blogi sinulla! :)

  • omppu

    Ihania kenkiä! Varsinkin Uggit olisi toiveissa. Toivottavasti onni potkii!

  • Juttis

    Ooh, ihanaa! Mahtava valikoima upeita kenkiä :) Mukana ollaan siis.

  • Ninnu

    Tuoltahan löytyy vaikka mitä ihanaa!

  • Huh, kävinkin selailemassa heidän valikoimiaan ja löytyi jo ihan liian monta “pakko saada” kenkäparia! Aivan ihania kiilakorkoja ja balleriinoja. Eli mukana ollaan ehdottomasti:)

  • Ruska

    Kenkäarvonta saa aina mielenkiintoni!:)

  • emmi

    Aivan viime hetkillä vielä: MUKANA EHDOTTOMASTI! Kenkäfriikille lahjakortti tulisi enemmänkin kuin tarpeeseen :D

  • Yqga

    Laadukkaat uggit olisi mahtavat, itä-suomessa alkaa jo syksy säät olla:D

  • Siru

    Ooh, mukana arvonnassa ehdottomasti!!

  • sarika

    Ihastelin valitsemiasi kenkiä, ja lopussa oleva arvonta ilahdutti tosi kovasti! Alankin heti tsekkaamaan nettikaupan tarjontaa :)

  • Sazu

    Ihanat noi sandaalit :) Osallistun arvontaan mielihyvin.

  • Emmi

    Viime hetken vastaus: osallistun! :)

  • Riikka

    Olen kiertänyt Helsingin katuja ristiin rastiin etsien uusia kenkiä eikä meinaa löytyä. Osallistun siis ilomielin arvontaan.

  • Liisa

    Aikaa osallistua tasan viikko, eli menikö jo yli vai vieläkö kerkiää? Jos vain ehtii, niin mukana ollaan! Omakin maha varmaan ensi talvena hiukan pyöristyy, niin lämpöiset tasapohjaiset kengät tulisi todella käyttöön :)

  • Minna

    Vieläkö ehtii mukaan arvontaan! Varpaani tarvitsevat ehdottomasti Uggien ihanaa lämpöä ensi talvena.

  • elluu

    mukana arvonnassa! ostaisin uggit ensitalveksi

  • Milla

    Upeita kenkiä, upea blogi! Mukana arvonnassa:)

  • Tulin kurkkaamaan onko teidän pieni prinssi jo syntynyt; paljon, paljon onnea teidän perheelle maailman mahtavimmasta tapahtumasta <3 Samalla laitan arpalipukkeen vetämään. Josko tällä kertaa… ;)

  • maria

    ihanat lacostet :) arvontaan siis

  • Petra

    Mukana arvonnassa! Kenkärintamalla olisikin puutteita, eli toivottavasti arpaonni suosii :)

  • Emmi

    Aina on tilaa parille uudelle kenkäparille – mukana ollaan siis! :)

  • Elioisa

    Arvonnassa mukana! Kiitos hyvästä blogista ja onnea pienokaisen johdosta. :)

  • Ellu

    Mahtava arvonta, kenkiä kun ei voi olla liikaa! Niin osallistuin!

  • miinui

    ihania kenkiä! mukana ollaan! :)

  • Katja

    Ihanan kesäisiä sandaaleja. Olen tottakai mukana arvonnassa :)

  • Jassandra

    Mahtava kilpailu ja todella hyödyllinen linkkivinkki! Jospa tuolta löytäisin kaipaamani kengät kesäjuhliin.. Mukana arvonnassa :)

  • marie

    Apua.. Kenkiä.. Mukana ollaan!

  • Sohvi

    Osallistun! :) Sattuipa minulle hyvä päivä eksyä blogiisi, kun tällaisen ihanan arvonnan olet järjestänyt. En ennen olekaan lukenut blogiasi, mutta nyt tuolta muiden blogien kautta tänne eksyin ja mielenkiintoiselta näyttää! Laitoinkin sivun samantien kirjanmerkkeihin muiden mukavien blogien joukkoon. Onnea perheenlisäyksestä, vauvantuoksuisia hetkiä! :)

  • Maija

    Oi mukana arvonnassa, toivottavasti arpaonni suosii :)

  • ibe

    Mukana arvonnassa totta kai!!:)

  • Graia

    Oih! Lahjakortti kenkiin….

  • HM

    Hei! Olen suhteellisen uusi lukijasi ja sain arvonnan myötä ensimmäistä kertaa rohkeutta kommentoida. Blogisi on aivan ihana! Asukuvistasi saan paljon ideoita omien asujen toteuttamiseen. Toivottavasti näämme jatkossa myös pienen prinssin asukuvia;)

  • Jutta

    Mahtava kilpailu! Mukana arvonnassa.

  • Ninni

    Ystäväni menee elokuussa naimisiin ja tarvitsisin uudet kengät häihin :) Koska kenkävalikoima kotikaupungissani on kovin suppea, joudun varmasti tilaamaan kengät netistä. Sopiva pari löytyikin jo Footwayn sivuilta ;)

  • Sumeli

    Tuo ois kiva voittaa. Kenkia ei voi olla koskaan liikaa.

  • annna

    Mukana arvonnassa! Olisipa ihana voittaa!:)

  • HeidiT

    Voii!! Kaikki kengät oli aivan super ihania!! Lahjakortti tulisi tarpeeseen:)

  • Lux

    Upeita kenkiä tuolla kaupassa! Nopealla katsonnalla löytyi heti viidet “pakko saada”-kengät – jospa siis onnistaisi. Oletpa löytänyt hienon yhteistyökumppanin :)

  • Pinja

    Oij, kyllä opiskelijalle tommoset kengät kelpais! Arvonnassa mukana ehdottomasti!

  • Autumn

    Ihanaa! Niin montaa kenkäparia kuolannu jo pidemmän aikaa, joten tottakai osallistun! :)

  • karolina

    Mahtava arvonta! Jos voitto osuisi kohdalle, käyttäisin lahjakortin täydellisiin sandaaleihin :)

  • Summer

    Loistavat kenkä valinnat! Minua on jo 4 vuoden ajan palvellut samaiset UGGit ja nyt ne alkavat olla aika puhki kulutetut, joten osallistun arvontaan!

  • Marjut

    Oi miten ihanat nuo kiilakorot, ne sopisivat loistavasti kenkäkokoelmaani!!
    Ehdottomasti mukana :)

  • nPOP

    Kävin katsastamassa sivuja. Aikamoisia houkutuksia! Arvonnassa tietty mukana :)

  • Anne P.

    Voi kun kiva arvonta, osallistun :) Uggit tulisi tarpeeseen :)

  • Anna

    Ehdottomasti olen arvonnassa mukana :) Muuton yhteydessä hävisi kassillinen kesäkenkiä, joten balleriinat ja sandaalit olisivat tervetulleita :D

  • Ärripurri

    Mukana ollaan! :)

  • sarkku

    Voi vitsit miten hyvältä kuulostaakin!:) uudet ugit ovat olleet hankintalistalla jo jonkin aikaa, toivottavasti arpaonni kerrankin suosisi! <3

  • -A-

    HEJJJJJJJJJ!!!!!!

    itse myöskin vasta löysin tämän firman JA todellakin haluan osallistua kilpailuun ;D ehkäpä tämäkin vilukissa saisi talveksi UGGit ;D

  • Pauliina

    Ahh, kenkiä! Osallistun!

  • yessie

    Voih miten ihana arvonta, varsinkin tällaiselle kenkäfriikille :) en koskaan voita mitään, joten nyt pidän peukut pystyssä, koska tämä arvonta on se jonka tahdon voittaa!

  • Jules

    Hmm..jos kysyttäisi mun mieheltä, hän sanoisi, ettei enää ainuttakaan kenkäparia meidän talouteen… MUTTA eipä kysytä.:P Mukana skapassa siis.:)

  • Henna

    olen mukana ja ihania kenkiä olet ostanut ! tämä tuli juuri sopivaan aikaan kun juhiin olen uusia kenkiä etsinyt joten jos voitan niin sitten saan sellaiset varmasti :D

  • Elina Sylander

    Jei! Mukana arvonnassa myös! :)

  • emmi

    kerrassaan täydellinen arvonta! :) pitää kokeilla, jos arpaonni olisi kerrankin puolellani :)

  • Oona

    Ihania kenkiä! Mukana ollaan!

  • Satu

    Osallistun :)

  • MJK

    Uudet kengät olisi hakusessa, niin pakkohan se oli osallistua! (:

  • sarihaut

    Osallistun! :)

  • ~uku~

    Auts… Oisko ihan pikkasen siistiä voittaa?! No, aina saa yrittää. Eli mukana ollaan.

    Sylin täydeltä onnea pikkuisen johdosta! <3

  • Annnna

    oi mikä arvonta, mukana!

  • Lila

    Oioi, toinen vilukissa tarvitsee myös nuo Hazelnut Uggit! Näillä keleillä ei tarvitse edes talveen odottaa, että saa käyttöön! Hyvä niin, koska ei malttaisikaan odottaa niin kauaa;)!

  • Ihana arvonta, osallistun. :) Kävinkin jo Footwayn sivuilla kenkiä kurkkimassa, heillä on kyllä todella monipuolinen valikoima.

  • rosie

    Rakastuin sandaaleihin ja uggeihin, jos itse voittaisin tilaisin samantien talveksi uggit itselleni, koska niistä olen jo vuosia haaveillutkin! Ps. onnea vauvasta ja olet mahtava tyyppi!=)

  • Nenna

    Aivan täydellinen arvonta! Tulis tosi käyttöön lahjakortti :P Oijoi!

  • Elllu

    oi, aivan mahtava arvonta! osallistun ehdottomasti (:

  • Tiia

    Aaa! Kun on itsellään tämmöinen kenkäholic, on pakko osallistua! jee!

  • ainopro

    Oon ehdottomasti mukana arvonnassa! Opiskelijabudjetilla ei hirveemmin kenkiä shoppailla ni helpottais tommone (=
    Ja ootan kyllä kans tietoa noitte UGG:n sandaaleista, I.H.A.N.A.T

  • neitokainen

    osallistun! :) hankinnassa olisi jo syksy -ja talvikenkiä, koska tämän kesän säät ovat olleet niin huonot :( ruskeat Ugg talvikengät olisi ihan unelmat, sekä mustat saapikkaat syksyksi !! joten toivotaan, että arpaonni suosii =)

  • Kristiina

    oij osallistun arvontaan! :) upeita kenkiä!

  • Katriina

    Aivan ihanat nuo UGG:it! Kelpaisivat kyllä itse kullekin, eli osallistun arvontaan :)

  • Jey

    Super mahtava kilpailu! Osallistun! :)

  • Oih, aivan ihanat nuo UGGin Lucianna Santorini sandaalit. Mielellään kuulen kommentit niiden mukavuudesta :)
    Ja osallistun toki myös arvontaan, yeij! :)

  • Noi UGG:it on kyllä ihanat! Niin lämpösen näköset, ihan täydelliset talvikengät :)

  • aiai

    Todellakin osallistun!

  • pinja

    Osallistun, ihanat noi kiilakorot! (:

  • Marika

    Ihana arvonta, pakko osallistua :) ps. onnea uudesta perheenjäsenestä <3

  • lintunen

    ihanaaaa kenkiä! ♥

  • Hanne

    Aivan sinun näköisiä kenkiä :)
    Loistava nettikauppa kyllä ja lupaukset houkuttelivia.

    Mukana ollaan myös arvonnassa.

  • Krista

    Todellakin toivoisin että onnetar tällä kertaa suosisi sillä tuo lahjakortti tulisi kyllä kreivin aikaan kenkä- ja rahatilanteeni huomioon ottaen :)

    P.S. Onnea tuoreelle äidille (ja isälle myös tottakai:) ) !!

  • Satu

    Mukana :)

  • paupau

    Vau, hienoja kenkiä! joten mukana ehdottomasti :)

  • Oijoi, kumpa kerrankin arpaonni suosisi!

  • Ellie

    Mieletön arvonta, olen ehdottomasti mukana! :)

  • emmi

    oi, mikä arvonta! osallistun! :)

  • Kettu

    Nopeen vilkuilun jälkeen lahjakortti Footwaylle tulis tarpeeseen ^_^

  • Lauramarie

    Ah olen haaveillut juuri noista puolipitkistä Ugg’seista jo ikuisuuden! Mukana arvonnassa ehdottomasti! :)

  • Nini

    Mukana arvonnassa!! Huikee palkinto!

  • Katja

    Täälläkin peukut pystyssä!!

  • Heidi

    Osallistun!!

  • Jenni.S

    Arvonnassa mukana, kengille on aina käyttöä.

  • Oi kuulostaa mahtavalta! osallistun :))))))

  • Bisous

    Osallistun ehottomasti arvontaan! :)

  • vanilla

    Ihana palkinto, eli mukana arvonnassa :)

  • ellu

    osallistun mielelläni tähän ihanaan kilpailuun! :)

  • Tintti

    Osallistun, uusille kengille on aina tarvetta. Minullakin olisi tarvetta uusille UGGeille. Vanhat alkavat olla koiranulkoilutuskengiksi kelpaavaa materiaalia.

  • meri

    Raskaus on kasvattanut masun lisäksi myös jalkoja, joten uusille kenkäpareille olisi käyttöä! Toivottavasti arpaonni suosii minua :)

  • Oih, olen haaveillut omista UGG:sta jo pidemmän aikaa joten lahjakortti tulisi tarpeeseen! Ihanaa kesää sinulle <3

  • AnSki

    aivan mielettömän ihania kaikki noi neljä ..<3 sivustolta löytyi muutenkin mahtava valikoima ihania kenkiä joista ltoivottavasti joku päätyis munkin kenkäkaappiin..Blogis on muutenkin tosi hyvä ! ps. mukana arvonnassa ;)

  • Kata

    Mukana arvonnassa ollaan

  • Marylee

    Olen arvonnassa mukana! =)

  • nanaa

    oiii mitkä ihanat nuo kiilakorot! osallistun arvontaan, josko mullaki ois sitten mahis niihin ;)

  • -teija-

    Kukapa voisi kauniita kenkiä vastustaa, joten pakko osallistua arvontaan!

  • Laura

    Mukana!! :)

  • Annis

    Messissä! <3

  • Anni

    Mahtavaa! Mukana !

  • rekkis

    ihana arvonta, voi jospa tällä kertaa onni potkaisisi! alkaa olla mukavat kengät vähän vähissä, täälläkin odotellaan vauvaa ja jalat turvonneina koko on ihan mitä sattuu!

  • kenkätyttö

    Ihania kenkiä ja mahtava arvonta, arvontaan mukaan siis!!! ; )

  • Misa

    Oi, kunpa voittaisin, rakastan kenkiä! Mukana arvonnassa! :)

  • mmarppaa

    oi kyllä osallistun !! ihanaa <3

  • saary

    ehdottomasti arvonnassa mukana! :)

  • Emmi

    Mukana ollaan, haussa olisivat tyylikkäät ja laadukkaat korkkarit iltamenoihin kun ikääkin on nyt riittävästi :D Onnettaren potkua odotellessa, heh :)

  • Anonymous

    mukana arvonnassa!: )

  • Julia

    Mukana ollaan!! :)

  • AnskuL

    Ehdottomasti mukaan arvontaan! Toinen vilukissa täällä tarvitsee kipeästi kaappiinsa tuollaiset UGGit talvea odottamaan :) eikä uudet sandaalitkaan ole koskan pahitteeksi…

  • Raisa

    Pakkohan tällaiseen arvontaan on osallistua! :)

  • Elina

    Vautsi, osallistun varsin mielelläni tähän arvontaan :)

  • martsiina

    kenkäfriikkinä on tietenkin oltava mukana arvonnassa!

  • mepatsu

    Kivoja kenkiä!!! Osallistun arvontaan! :)

  • Olga

    Mukana arvonnassa! Uggit kelpaisivat tämänkin vilukissan kenkäkokoelmaan paremmin kuin hyvin. :)

  • Anni

    Kenkäkauppojen kiertely on viimeaikoina saanut mut vain kiukkuiseksi! Erityisesti nättien tennarien valikoima tuntuu jostain syystä surkealta helsingissä. Josko Footway auttaisi, pitää mennä tsekkaamaan valikoimat :)

  • muinaisjuttu

    Ihania kenkiä! Kyllä kelpaisi tännekin. :)

  • Oili

    Oi ihania kenkiä! Kaipaankin piristystä omaan kenkähyllyyni, en ole pikään aikaan ehtinyt shoppailemaan ihanuuksia.. lahjakortti varmasti saisi minut taas shoppailuliikenteeseeen :D En ikinä uskonut sanovani näin, mutta on ollut liian kiire, ei ehdi shoppailemaankaan :D

  • Rosa L.

    Ihanat ne Friis &Co. ja Uggin sandaalit. Olen arvonnassa mukana, :)

  • iida

    Mukana arvonnassa! :))

  • tiiy

    Mukana <3

  • jape

    oi! ihana arvonta =)

  • susanne

    Osallistun :)

  • i

    osallistun!

  • Kiitos vinkistä, tosi kiinnostava uusi nettikenkäkauppa! Mukana ollaan arvonnassa – syysnilkkurit keikkuu ostoslistalla kesäihanuuksien lisäksi.

  • Anna

    Olisi oikein mukava kotiuttaa kenkäpari jos toinenkin heidän valikoimistaan, nuo lacosten tennarit olivat myös kyllä aika houkuttelevat.. Joten pidemmittä puheitta mukana ollaan arvonnassa!! ;D
    Ps. Kiitokset sinulle Mrs.V oikein mielenkiintoisesta blogista! Piristää ainakin tämän kotimamman aamukahvi-hetkiä :)

  • sennni

    wau, mahtava skapa! lahjakortti tulisi kyllä tarpeeseen :)

  • Annie

    Oiii! Tuolla oli upeita bootseja. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Elinatam

    Tahtoo osallistua, hyviä kenkiä ei ole koskaan liikaa!

  • Sofiah

    Ihanaa, osallistun!! :)

  • *kiki*

    heii ihana nyt pitää ensimmäistä kertaa ikinä osallistua tällaiseen arvontaan :) eli mukana ollaan!

    Tämä suuntaa huomenna Rodoksen lämpöön, ihanaa viikonloppua ja onnellista loppuraskautta :)

  • emulia

    Aivan mahtavat nuo kiilat , omistan itse samanlaiset ja ovat oikein mukavan jalassa ja käyvät tilaisuuteen kuin tilaisuuteen! mukana arvonnassa :)

  • Päivi

    Tääkin haluaa olla mukana arvonnassa :)
    Onnea ja tsemppiä odotuksen loppumetreille!

  • anskis

    Tilaisin ehdottomasti uudet UGGit talveksi – itsekin vannon kenkien nimeen koko Suomen pitkän talven.

  • Nitsku

    apua ihana arvonta! kenkiä ei voi koskaan olla liikaa! eihän?;)

  • Anonymous

    kengille on aina tilaa :)

  • Dina

    Kyllä kelpais! :)

  • S

    Oi vitsi, uusien Conversejen hankinta onkin ollut jo pitkään tavoitteena, joten eipä olisi valinnan vaikeutta ainakaan siltä osaa, vaikka saahan tuolla summalla vaikka mitä muutakin- ehdottomasti mukana arvonnassa siis!

  • Mymmeliini_

    Ihana arvonta, toivottavasti onnetar suosisi minua! :)

  • Ellen

    Mukana!! :)) Ihania kenkiä valitsit!
    -E-

  • Sohvi

    Osallistun arvontaan :)

  • Salla

    Oi, hyvä valikoima ja kivan tuntuinen kauppa!
    TAHTOOOOOO!!!

  • Vadelmamehu

    Osallistun, uusi pari kenkiä kelpais aina :)

  • Aino

    Oi Onnetar, kuule kutsuni.

  • SuviAnni

    Oi, täälläkin olisi yksi vilukissa! Kipeästi tarvisin uudet lämpimät talvikengät, Uggit tai Emut on suunnitelmissa, niin tylsää kuin onkin sellaisten kenkien ajattelu keskellä kesää! :D Eli arvonnassa mukana!

  • onerva

    mukana arvonnassa.. toivottavasti onnetar suosii, täällä ollaan kovasti uusien kenkien tarpeessa ;)

  • Edgie

    Osallistun! Uudet söpöt kengät tulis tarpeeseen!

  • annip

    Ehdottomasti mukana! :)

  • Ninsku

    Aivan ihana kilpailu. Toivottavasti onni suosii. Olisi huippua saada ugit itsellekkin kun olen niistä kauan haaveillut :-)

  • Mari

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Sanna_

    Mukana, ehdottomasti! Viimeiset kengät saa jo haaveilemaan syksystä, jaiks :D :)

  • Oona

    Oi ihanaa! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

  • Tiia

    Nättejä kenkiä!

  • Anni

    mukana :)

  • Hanna

    Ihana arvonta :) Mielelläni mukana!

  • Mari

    Mukana ehdottomasti! Mahtava arvonta :)

  • Salla

    oo tää on mukana myös! kenkähyllyltä uupuukin vielä monenmonet parit ;)

  • Paivi

    Mukana arvonnassa, kenkia ei ole koskaan liikaa :)

  • Miisunen

    Osallistun arvontaan.

  • Essie

    Ehdottomasti osallistun!:)

  • anni

    Mahtava arvonta :) Olisi ihana saada lämpöiset uggit talveksi.

  • Tytti

    OI !! Tää kenäääfrii

  • Kirsi

    I’m SO in!!!

  • kenkäfriikki

    oi, oon nii arvonassa mukana!

  • miia

    ehottomasti mukana!

  • -l-

    mukana

  • Mahtava arvonta! Tykkään juuri blogistasi siksi kun valitset yhteistyöt huolella, eikä täällä pöyri kokoajan mainontaa :) Osallistun toki tähän!

  • Tanja

    Mukana! :)

  • loistava arvonta, osallistun ehdottomasti!!:)

  • Maiju

    Oi, mahtava lisä kenkäshoppailuun!
    Ugit lähtisivät ehdottomasti lahjakortin myötä talvivarastooni :)

  • Ansku

    Kiitos että mainostit Footwaytä, löytyi vihdoinkin avomiehelle sellaiset purkkarit joista hän on pitkään haaveillut. Itselleni klikkasin kauan kaivatut kumpparit ja balleriinat! :D

    P.S Kauheasti tsemppiä teille loppumetreille ja alkutaipaleelle! ;)

  • AsTheRomansDo

    Mahtava kisa, osallistun!

  • susanna

    Wau ehdottomasti!

  • henü

    ehdottomasti mukana arvonnassa! vaikka en kyllä koskaan oo voittanu mitään milloinkaan missään, mutta on kyllä niin hieno palkinto tässä, tulis kyllä tarpeeseen että pakko osallistua! :)

  • Oi kunpa voittaisin! :)

  • annab

    osallistun=))

  • Sinna

    Niiiiiin mukana!

  • dee

    aaw. Aivan ihania kenkiä. Todellakin mukana:)

  • T

    Mukana ! :)

  • Kicki

    Sormet ristissä voiton vuoksi. :)

  • Ehdottomasti mukana arvonnassa. Tuhlaisin lahjakortin uggeihin. Tahtoisin kokeilla onko ne niin mahtavat mitä niistä kirjoitetaan :)

  • emma

    voi, talvikenkiä olis tämänkin neiti vailla. jospa arpaonni suosisi ja voisi panostaa!! ;)

  • Annikka

    Mukana arvonnassa, aina on kaapissa tilaa uusille kengille :-)

  • Heini

    Syksyksi olisi ihana saada uudet kengät, eli ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • TiinaH

    Osallistun arvotaan!

  • PS

    Mukana ollaan! :)

  • unn-a

    OSALLISTUN! Just eilen itkin kuukauden vanhoja, vähän käytettyjä ja jo hajoamispisteessä olevia ballerinojani (miksi naisten kengät kestää niin vähän käyttöä?!?), joten kenkälahjakortti on enemmän kuin tarpeen! :D

  • tints

    jee mukana minäkin :) kommentoin muuten ekaa kertaa ja tää fontti on ihana!

  • Piltti

    Salve,
    osallistun ehdottomasti tähän ihanaan arvontaan —- arpaonnea itselleni toivoen :)

  • emmi

    Todellakin olen mukana arvonnassa!! kävin jo footwayssä katselemassa ja löytyi monta paria jotka ilomielin omistaisin!
    PS. Ihana blogi ja sulla on upea tyyli!:)

  • Ann-Rose

    Osallistun. Hyvää kesän jatkoa! :)

  • Marianne

    Uggit ois kiva saada:)

  • Jchnna

    Osallistun!! :)

  • maisa

    tietysti osallistun!=)

  • Nina

    En saa missään nimessä ostaa kenkiä hetkeen. Mutta tämähän olisi onnen potkiessa hiukan eri juttu…

  • marika

    Nyt tulisi lahjakortti tarpeeseen kun on puutetta lenkki -ja talvikengistä, jospa se onni potkaisisi!

  • helmi

    Aaaah, kenkäfriikin unelma-arvonta!! :)

  • Maam

    pakko osallistua, siellä oli yhdet superihanat gantin korkkarit kummittelemassa :)

  • maare

    aivan ihania popoja, nam !

  • Marianne

    Osallistun arvontaan :)

  • Kengät kelpaavat aina, joten osallistun :)

  • Kismiau S

    Kenkiä ei ole koskaan liikaa :)

  • mariela

    osallistun enemmän kun mielelläni arvontaan! tarve uusille uggeille on kova:D ihan pelottaa jo ensi talven pakkaset…

  • Anna-Maija

    Nyt peukut pystyyn, jotta voittaisin tämän arvonnan! ;)

  • Essi

    Mukana arvonnassa!

  • Saara

    Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta :)

  • Emmlia

    Pakkohan tähän on osallistua! :)

  • Christine

    Nyt täytyy olla sen verran itsekäs ja pistää peukut pystyyn omasta puolesta! ;) Eli mukana ollaan!

  • Gemma

    Oiii, Uggeille olis tilaa tossa eteisessä! Osallistun siis ehdottomasti tähän!

    Tv. Lukija Skinny Vanilla Lattesta lähtien :)

  • Carssu

    oi waude!!! jos onnetar suosii niin löytävät UGGit meillekin odottelemaan pakkasia =) ja muuten ihana blogi..

  • Miia

    Mukana ehdottomasti!

  • Mellu

    Ihanat nuo Uggin sandaalit!

  • Kannu

    Kuulostaa hyvältä nettikaupalta :) täytyy alkaa tutkailemaan… :) Osallistuisin myös arvontaan!

  • ilona

    Voi että kun oli kiva kuulla minulle ihan uudesta nettikaupasta! Olet valinnut todella kauniita kenkiä, huolisin nuo kaikki myös itselleni;))

  • mepi

    Jeee! mukana ollaan! :)

  • Tiitu

    Jos arvontaan liittyy kenkiä, olen ehdottomasti mukana! Kenkiä ei voi ikinä olla liikaa ja Footwayn sivuilta löytyi jo muutama kotiuttamisen arvoinen pari (:

  • Voi jee! Osallistun ehdottomasti! :) Mukavaa loppuodotusta Mrs V! :)

  • jensu

    Mukanamukana!!

  • Hiks

    Jeeii kiva arvonta ja aivan ihana blogi! Olen ihan koukuttunut lukija… :))

  • emz

    Ahh noi kiilakorot! Ihanat!

  • Johanna S.

    Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa. Footwayn valikoimissa olisi monetkin mieluisat yksilöt! Osallistun arvontaan :)

  • anu

    mahtava arvonta ja upeita kenkiä! ihanaa mukana ollaan=)

  • Petra

    Itsekin haaveilen ugg bootseista. mites noissa menee koot-yleensä mulla 36 -37 kenkiä, mitkä suosittelet ottamaan noista?:)

  • Anni

    :)

  • Lallaaa

    Onpas kyllä hauska toi hintatakuu! Upeita kenkiä valitsit:)

  • Dinas

    Im in! :) mahtavaa!

  • ikku

    Mukana kisassa! Naisella ei oo ikinä liikaa kenkiä<3

  • Ada

    Mahtava arvonta, mukana ollaan :)

  • veerushka

    Jee mikä arvonta! :) Mukana ollaan ehdottomasti!

  • veerushka

    Jee mikä arvonta! :) Mukana ollaan ehdottomasti!

  • Sarppa

    Oi pakko osallistua, jospa arpaonni kerrankin suosisi! :)

  • Aino

    Osallistun! voi miten kivaa olisi saada Lämpöiset UGGit talveks eikä tarvi kävellä kesäkengissä talvella kun ei ole varaa ostaa aina uusia kenkiä :/

  • Jenni

    Noi UGGin kiilakorot kelpais kyllä mullekin! ;D

  • tindeee

    ooh jos voittaisin, niin tilaisin varmasti tuollaiset UGGit!

  • minttu

    Ihanat noi ugg korot!

  • Linda

    Arvonnassa mukana! :)

  • mariiy

    Mahtava arvonta! Itse kaipailisin uusia laadukkaita balleriinoja:) Kesällä kuitenkin lempi malli kengissä, joten niihin olisi hyvä satsata.

  • Susanna Salonen

    Kiva arvonta. Osallistun tietty. Susanna Lahdesta

  • feeeerra

    ihana arvonta!!! mukana ollaan;)

  • suklaamuffinssi

    hehee mukana!!:)

  • Emppu

    Mäkin osallistun arvontaan!

  • helka

    mukana ollaan! :)

  • VanillaBabe

    Voi miten herkullinen arvonta! Mukana siis ollaan täältäkin kovasti. Olisipa ihana saada tilattua kenkiä postitse, kun näin kesätytön tuoreena äitinä olen muuten aikalailla sidottu kotioloihin tämän kovasti toivotun prinsessan kanssa. On ollut ihana seurata odotustasi, toivotan kaikkea hyvää loppumetreille sekä ihanille uudenlaisille kesäpäiville sitten minimiehen kanssa!

  • Somppu

    Oi että kiilakorot kyllä ovat makuuni sekä sandaalit!:)

  • Kyllä lahjakortti kelpais! :)

  • tanja

    iiiihania kenkiä! mukana arvonnassa, ehdottomasti :)

  • Oijoi, ihana mahtava arvonta ♥ Mukana!

  • sarakatala

    Oii! Ihania kenkiä! Itse tykkään erityisesti Uggin kiilakoroista. Olen himoinnut niitä koko kevään ja kesän Stockan kenkäosastolla piipahtaessa! :)

  • Annu

    Oijoi, kunpa saisin kotiutettua nuo sinunkin valitsemat Lacostet! :) T. Köyhä opiskelija

  • Anniina

    Moikka!! Ihania kenkiä!! Olin ite ausseissa 3kk ja ostin söpöt pehmäet uggit :D ehin kuitenkin käyttää niitä vain 2kk ennen kuin kaverini suloinen koira söi ne rikki :( :D En kuitenkaan jaksa yhdistä kengistä murehtia! Osallistun kuitenkin arvontaan! Toivottavasti arpaonni suosii!

  • Mellu

    noin UGGit on aivan ihanat ja jos arpaonni suosii mua niin kotiutan ne ehdottomasti, joten mukana ollaan !:)

  • Emma

    Kiilakorot eivät ole olleet munkaan juttu… siis ennen kun näin noi uggit :) Upeat! Mukana arvonnassa!

  • siru

    Oi, ihana palkinto! Ehdo

  • Johanna

    Hui onpas paljon jo osallistujia :D No osallistutaan sitten itsekin, jos vaikka superonni potkaisisi!

  • Lotta

    Voi kun voittaisin tuon lahjakortin! Olen itsekin kunnon vilukissa ja tarvitsisin kipeästi uudet Uggit talveksi. Aloitan syksyllä opiskelut joten rahaa ei turhia ole, ja kaiken lisäksi muutan Pohjois-Suomeen joten nämä todella tulisivat tarpeeseen :)

  • sara

    olen mukana!

  • henriikka

    Osallistun arvontaan, UGG-kengät lämmittäisivät mukavasti kylmenevissä syysilloissa ja talvipakkasilla :)

  • Noora

    Ihana arvonta! Mukana ollaan.

    Kiitos pirteöstä blogistasi! :)

  • Helena

    Jee! Oon mukana arvonnassa :)

  • Elviira

    Mukana! :)

  • nastu

    Upeita kenkiä! Olen täysillä mukana arvonnassa :)

  • siny

    mukana ollaan :)

  • Mau

    Jeij, mukana ollaan täälläkin :-)

  • Nella

    Osallistun arvontaan. Kiva, kun netissä toimivat kenkäkaupat laajentavat kauppojen kenkätarjontaa.

  • aurinko

    Osallistun arvontaan, ihania kenkiä tuolla!

  • Mukana! :)

  • Katri

    Mukana ollaan!

  • seabiscuit

    Mahtava kilpailu, kiva löytää uusia nettikauppatuttavuuksia, ehdottamasti mukana :–)

  • Helmi

    Niin mukana! Ekaa kertaa kuulen kyseisestä sivustosta, ja kylläpä siellä olikin monia kuolauksen kohteita..:)

  • LaLau

    Niin mielettömiä kenkiä, että on pakko osallistua. :)
    Kenkäfriikin unelmien täyttymys. :D

  • Lode

    Oooh! Ihanaa! Mä jostain syystä löysin sun blogin vasta noin kuukausi sitten ja ihastuin kerrasta niin, että eka kesälomaviikko onkin kulunut postauksia läpi lueskellessa. Inspiroivin blogi, mihin oon törmännyt pitkään aikaan ja täytyy sanoa, että oot näytät aivan äärettömän kauniilta ja hyvinvoivalta noin raskauden viime metreilläkin.

  • krista

    ehdottomasti mukana! =)

  • Suski

    Mukana ollaan! :)

  • Diva

    Kilpailuun osallistumassa täysin! Ihanat nuo UGGin kiilakorkosandaalit, niihin käyttäisin osan lahjakortistani, jos sattuisi voittamaan :D Odotan jo postaustasi noista kaunokaisista.

  • Aida

    Tosi upeita noi kaikki kengät! :) Varsinkin kiilat ja noi sandaalit <3 Osallistun arvontaan! :)

  • Tiia

    Oi, oon niin mukana!

  • nana

    Hyviä valintoja!:) Itse täyttäisin kenkävarastoani rock-henkisillä syysbootseilla …tai sitten noilla kesäisillä kiiloilla, ihanat!

  • Oonu

    Uudet UGG saappaat pitäisi ostaa kun vanhat on tullut tiensä päähän, ihan parhaat talvikengät!!

  • Sandy

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Melkeinpä tiedän jo mihin käyttäisin lahjakortin jos arpaonni vain suosii…UGG:it olisivat niin ihanat omistaa, varsinkin kun varpaani ovat joka talvi aina niin jäässä!

  • Evita

    Oi miten ihania kenkiä olet tilaillut! Mahtava arvonta, mukana ollaan :)

  • Ninni Amanda

    Mä niin toivon, että tästä tulis ratkaisu mun kenkäkriisiin :)

  • Heippa! Löysin blogisi Olivian nettisivujen kautta, ja päätin tulla kurkkaamaan mitäs kaikkea ihanaa täältä löytyykään :) Tämä arvonta osui silmääni ja haluaisin ehdottomasti osallistua! Haluaisin kovasti ostaa talveksi nuo samat karvaiset chestnut UGGsit, joita olen himoinnut jo useamman vuoden omakseni!

  • Ihania kenkiä oot tilannu! Osallistun arvontaan:) Jos voittasin, niin tilaisin varmaan itelleni tollaset perus UGGit!

  • Emma

    Ihania kenkiä! Ehdottomasti mukana!

  • Nina

    OMG, mikä palkinto! Ihania kenkiä olit valinnut itsellesi :)
    Lapsillekin oli ihan kivoja malleja ja heillehän on ostettava taas syksyllä parit jos toisetkin kengät… Että sitä vaan, että olisipa niin ihanaa kun arpaonni suosisi ja saisin valita itsellenikin parit ihkut kengät ;) Aurinkoista kesää!

  • Marjaana

    Miten ihana arvonta!:) Kävinkin jo sivuilla bongaamassa samaiset kiilakorot, aivan ihanat!:) Osallistun arvontaan. Tosi kiva saada tällänen uus nettikenkäliike suomeen:)

  • janni

    MULLE !! :-)

  • katri

    mukana arvonnassa! tosi kiva oli rullata kaikki kommentit alas että sai kommentoitua :D

  • Jonttu

    Aivan mahtava skaba! Ehdottomasti mukana! :)

  • Monti

    Nyt olisi kyllä käyttöä uusille kengille! Osallistun!

  • jennym

    mukana arvonnassa!! on kyllä aivan mahtava palkinto =D

  • Kätsy

    Mukana arvonnassa! Kenkiä AINA tarvitaan ja minulle tarvetta olisi uusille työkengille (klassisille korkkareille), kun palaan elokuussa taas työelämään mammalomalta :)

    http://Www.katsysboogie.blogspot.com

  • Juuli

    mukana arvonnassa!!

  • harper reed

    osallistun arvontaan! yleensä en jostain syystä osallistu arvontoihin blogeissa (vaikka nykyään tuntuu että palkinnot muuttuvat yhä hulppeammiksi) mutta eihän sitä nyt tällästä kenkämahdollisuutta voinut vastustaa… oh well. :D
    hyvää kesän jatkoa!

  • Janinah

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tuli tovi jos toinenkin vietettyä sivuilla kuolaamassa upeita kenkiä :)

  • jossu

    Mukana!! :)

  • idahhh

    Oij oij oij haluan myöds tuollaiset uggit!! :)

  • Ritu

    Täytyy myöntää, että olen ollut hieman skeptinen Uggin suhteen, koska estetiikkaa rakastavana ihmisenä minulla on vieläkin sulattelemista noissa saappaissa. Mutta kesämallistoista alkaa vihdoin löytyä ihanuuksia, etenkin nuo suhteellisen simppelit kiilakorot. Jos arpaonni suosisi, voisin mahdollisesti muitakin ihanuuksia pursuilevaan hyllyyni mahduttaa:)

  • Minni

    Voi mäkin haaveilen uusista Uggeista talveksi! Toivottavasti arpaonni suosii. :)

  • katerina

    Ihania kenkiä! Osallistun mielelläni arvontaan! :)

  • Anonymous

    Oi, osallistun arvontaan ehdottomasti! Syksysaappaiden toivossa ;)

  • Maria

    Täältä myös mukana arvonnassa!

  • Oi miten ihania kenkiä! Kiilakorot ovat niin herkut, ehkä pakko saada :)

  • Mari

    Ihanaa! Olen ilman muuta mukana arvonnassa (jos vaikka tällä kerralla onnistaisi arvonnassakin). Ihanaa kesänjatkoa!

  • Osallistun arvontaan! Footway olikin minulle ennestään tuntematon nettikauppa, ehdottomasti positiivinen yllätys. :)

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Mrs. V! :)

  • maija

    i liked:D

  • JuliaL.

    Osallistun!

  • Hot mama

    Mukana, absolutely :-)

  • Annika

    Kiitos, että esittelit näin huipun uuden nettikaupan!

  • Krisse

    Mielettömästi ihania kenkiä!! Olen todellakin mukana arvonnassa!

  • JenniK

    Mielelläni osallistun arvontaan, uusille kengille on aina tilaa :) Kiitos mahtavasta blogista!

  • SonjaLu

    Ihan mahtavaa, mä osallistun! mieltsei noi sun valinnat:)

  • Silja

    Osallistun arvontaan!!! Mutta taidan sitä ennen jo tilata jotain Footwayltä :)

  • Hei, onpa ollut ihanaa seurata blogiasi raskausaikanasi. Oma ‘rakkasupakkauksemme’ tulo kesti yli 10 vuotta, mutta nyt, 43 vuotiaana, vihdoin ja viimein olen loppumetreillä. En voisi olla onnellisempi tällä hetkellä, pitkä odotuksemme on palkittu! Ainoa pieni vaiva on tämä jalkojen turpoaminen. Toivonkin kovasti arpaonnen osuvan kohdalleni, koska silloin voisin tilata itselleni ihanat UGGin paljettitossut, joissa voisin ylpenä saapastella ison masuni kanssa ja joissa jalat saisvat levätä turvotuksesta huolimatta :)

  • Tiinuli

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!! :)

  • Emmi

    Voi mahtava arvonta! Tällähän saisi uudet koulukengät sekä itselle että poikakaverillekkin:) Ja ehkä jotain muutakin vielä:)

  • Helssu

    Osallistun arvontaan!!!

  • Hannna

    Upeita kenkiä olet tilannut :)
    Osallistun ehdottomasti arvontaan!

  • Piiu

    Minulta puuttuu talvikengät kokonaan tulevaa talvea ajatellen, joten mukana arvonnassa ollaan:) ihania kenkiä olet itsellesi valinnut ja haluan vielä kiittää upeasta blogista!

  • Minä niiin tarvisin päivitystä kenkähyllyyni! :)

  • Miira

    Ihana arvonta, mukana ollaan! :)

  • mimmu3

    Aivan upea arvonta!

  • hilpy

    Osallistun arvontaan :)

  • noora-erika

    Osallistun arvontaan. Mahtavaa kesää ja ihanaa loppuraskausaikaa! :)

  • Iida

    Kiva saada infoa suomalaisista nettikenkäkaupoista. Yleensä kun olen tilannut kenkäni ulkomailta. Pitää siis tutustua tämän puljun tarjontaa. :) (Ps. Mukana arvonnassa ja ostamasi Lacosten tossut ovat ihanan pirteät.)

  • emppu

    oi ihana arvonta, harmi vain että mulla on maailman huonoin arpaonni, mut jos nyt onnistaisi kun talveksi haluisin ihanat,lämpöisät uggit jalkaani ! : ) hyvää kesän jatkoa!

  • Kipsu

    Nuo Lacosten tenskut ovat ihanan herkullisen näköiset! Ilomielin osallistun arvontaan :)

  • Tickler

    Kenkiä ei ole koskaan liikaa :). Mukana!

  • Olisipa aika täydellinen osuma tuo lahjakortti, kengistä repsottavat pohjat :)

  • Riikka K

    Osallistun arvontaan :)

  • aada

    Osallistun myös arvontaan. :) Ihan huipuilta näyttävät kaikki ostamasi kengät! Noissa kelpaa prinssiä kuljetella pitkin katuja! :)

  • Henna-a

    Ompas nättejä kenkiä.
    Tiiän kyllä mitä tilaisin, joten osallistun arvontaan. Toivottavasti arpaonni suosii :)

  • Iida

    Osallistun myös arvontaan :) !

  • Jospa arpaonni kerrankin suosisi, tarvitsisin nimittäin kesäkenkiä :)

  • Anju

    Footwaylla näyttää olevan paljon upeita kenkiä. Erityisesti talvikengät ovat hankintalistalla. Lahjakortti tulisi kyllä tarpeeseen – mukana arvonnassa!

  • Sandra

    Mukana ollaan! Toivotaan, että arpaonni suosisi ja voisin hankkia uudet syyskengät!

  • Anttu

    I’m in!

  • anna

    Noi Lacosten punaiset tennarit kiinnitti mun huomion. Aivan ihanat !

    • anna

      ja mukana arvonnassa ollaan :)

  • Haidi

    pakkohan on onnea kokeilla (::

  • KatariinaP

    Osallistun arvontaan! :)

  • jennahyo

    Ihania kenkiä valitsit! Mukana ollaan arvonnassa :)

  • AIvan ihania kenkiä. Oon mukana – ehdottomasti!

  • Jonna

    Haluan ehdottomasti osallistua arvontaan :)

  • EmmiiLiaa

    Ehdottomasti mukana!

  • Hantttu

    Mukana! :)

  • Meeri

    Oijoi!!ihania kenkiä kaikki! itse olen jo monta talvea haaveillut uggeista mutten ole niitä raaskinut ostaa. Mukana siis ollaan… :)

  • Jenna

    Oi kuinka ihania kenkiä!! Haaveilen kyllä noista klassikko UGGeista, pakkasella niin täydelliset! Ja ettei jää epäselväksi, todellakin osallistun arvontaan! :D

  • santra

    Vau, mikä valikoima tuossa kaupassa! Löytyi jo aika monta paria, jotka voisivat muuttaa meille…

  • Eepukka

    Kenkiä ei ole koskaan liikaa, niitä on aina liian vähän ;))

  • Piijuli

    mukaan ihanaan arvontaan. ostaisin kunnon talvikengät ettei varpaat enää palele pakkasessa :)

  • ansku

    Jee osallistun ehdottomasti! :))

  • Carita

    Olen ostanut kyseisetä firmasta jo kolmet kengät ja ei todella ole mitään pahaa sanottavaa! Edulliset hinnat ja älyttömän nopea toimitus :)

    • Carita

      Niin ja mukana arvonnassa :)

  • JenniS

    Olisipa ihanaa voittaa lahjakortti! Kenkiä tarvitsee aina ja meilläkun on nämä neljä eri vuodenaikaa Suomessa, niin lapsiperheessä se tuntuu aina lompakossa, kun täytyy olla talvikengät, syyskengät, kesäkengät, saappaat, etc. :)

  • Heidi_I

    Osallistun arvontaan. :D uudet kengät ois NIIN kiva juttu…

  • siruk

    Hienon näköinen valikoima tarjolla. Mukana arvonnassa. Olet muuten ostanut yllättävän värikkäitä kenkiä. Ihania.

  • Kirsikka

    Ei voi vastustaa ja osallistua kisaan…
    En vielä uskaltanut klikata firman sivuille, tyhjällä ostoskorilla en selviä kuitenkaan. ;)
    Kiitos linkistä – aina kivaa vaihtelua löytää uusia verkkokauppoja!

  • Minna-Maria

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!! Sivuilta löytyi niin monta ihanaa kenkäparia, joten toivottavasti onni potkaisisi! :)

  • Sini

    Aivat ihania kenkiä ja tuo hintatakuu kuulostaa ihan superilta!! Mukana ehdottomasti :)

  • Fanny

    Löysin juuri ihanat tummansini-valkoiset kiilakorot vielä tarjouksessa niin ne ainakin lähtisi heti mukaan!;)

  • Tiia

    Arvontaan mukaan! :)

  • Anne

    Kenkälaatikoita alkaa olee jo melkoisesti, mutta niitä kun ei koskaan ole liikaa. Kengät ovat vaan jotenkin lähellä sydäntäni. Olisi niin hienoo saada tää palkinto, ei tarvisi edes perustella miehelleni uusien kenkien tarpeellisuutta.:) Olen siis mukana arvonnassa!

  • Veronica Alexandra

    YES YES! Kelpaisi tulevaksi talveksi jalkoja lämmittävät ugg saappaat, ja hyvää kesää tulevalle mamalle :)

  • Soile

    mukana!:))

  • Karoliina

    Osallistun arvontaan :)

  • Ihania kenkiä! Osallistun ehdottomasti! :)

  • Iitu

    Mukana arvonnassa! :)

  • Susa

    Oi jotkut noitten kiilakorkkareitten tapaset kengät olisi ihana saada tilattua! Opiskelijabudjetilla kun ei muuten ole varaa niin ehdottomasti oon kisassa mukana! :)

  • Anna

    MUKANA OLLAAN! Sen verran houkutteleva kilpailu, että täytyy lähteä kokeilemaan arpaonneaan! :)

  • Huyen Truong

    Ahhhh.. Oon niin kenkähullu -.-

  • Hanna

    Mahtavia yksilöitä valikoimissa!

  • Nadjuska

    Minä olen mukana arvonnassa, jee! :>

  • C.

    Aivan mahtava arvonta, mukana ollaan! :)

  • Tetuiil

    On hienoa, että esittelet uusia verkkokauppoja blogissasi, jotta ne tulevat muidenkin tietoisuuteen! Mukana arvonnassa siis, jos vaikka pääsisi itse tutustumaan sen myötä uuden verkkokaupan toimintaan :)

  • Sofia

    Osallistun! Aivan ihania kenkiä :)

  • Pelhamwife

    Apua, noi UGGin kiilakorkoiset <3 Itse en koskaan ole aikaisemmin tykännyt kiilakorkoisista kengistä, mutta juurikin kun lapsia on tässä tullut työskenneltyä rattaissa jo monet kesät, niin oon todennut ne yllättävän käteviksi, jos haluaa laittaa korkeat kengät =) Tosin yhdet ainoat hyvät vasta löytynyt, joten ehkä joudun harkitsemaan noita. (Nämä kenkä postaukset antaa aina huonoja vaikutteita;))

  • K

    En koskaan voita mitään, nyt olisi aika!! :)

  • Kata

    Oi oon jo kauan haaveillu aidoista UGGeista <3 jospa onni kolahtas ;)

  • Erika

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!:)

  • Johanna

    Mukana arvonnassa! :)

  • PetraS.

    osallistun arvontaan! :)

    voi jestas miten onnistutkin aina valitsemaan niin kauniita yksilöitä niin kengissä kuin vaatteissakin! tyylisi on jotain jota aion tavoitella, sillä siitä löytyy tyylin kulmakivet ja silti osaat valita myös persoonallisia lisäyksiä vaatekaappisi uumeniin! :) kerrassaan upeaa, että nainen joka on raskaana jaksaa panostaa itseensä noin suuresti, moni saisi ottaa sinusta mallia! :) jatka bloggailua samaan malliin, olet kerrassaan upea esikuva! ;)

  • Aina on tilaa uusille ihanille kengille, joten mukana ollaan! ;)

  • heini

    Lucky Girl, sul on aivan mahtiksia yhteydenotto pyyntöjä, ja hienoa, että saatkin blogikirjoittelusta muutakin vastinetta kuin mukavat lukijat + komentoijat.
    Oon samoilla linjoilla sun kanssa UGG:it on ihan pakkaspäivien must, joten munkin ois pakko vihdoinkin tuollaiset aidot raaskia ostaa, joten koitan arpaonneani sinun avulla :)
    Ihanaa raskausaikaa, nauti.

  • ida

    Tarvis niiiin jotain ihania bilekenkiä tai bootsit syksyksi! :)

  • Hanna

    Ihana arvonta , ja niin mukana siinä ; ) Olisipa ihana saada talveksi lämpöiset UGGit.

  • Katjam

    Miten mahtava arvonta – ilman muuta mukana! :)

    Ihanaa loppuraskautta sinulle! Itsekin olen juuri saanut tietää odottavani, joten raskausajan pukeutumiseen liittyvät postauksesi ovat kiinnostaneet kovasti. :)

    Näin muuten sinut koiriesi kanssa ulkona pari viikkoa sitten. Olet vielä (jos mahdollista) kauniimpi luonnossa kuin kuvissa. :)

  • pauski

    Hienoja yksilöitä olet valinnut! Ja tietty oon mukana näin mahtavassa arvonnassa!!

  • Anneli

    Vau, haluan ehdottomasti osallistua kilpailuun. Teit upeat valinnat!

  • Todella kauniita kenkiä valitsit!:) Ihana arvonta!

  • Jen

    Vautsi mikä palkinto, osallistun! :)

  • Nella

    Mukaan arvontaan :)

  • jennia

    Ihana arvonta, mukana ollaan!

  • Laura

    Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

  • lauranen

    Ihana arvonta! Mukana ollaan :)

  • lauranen

    Ihana arvonta! Mukana ollaan :)

  • meri

    oioi! nuo kiilakorot on täydelliset!! mukana ollaan! :)

  • Esssi

    Ihanat nuo kiilakorot!
    Ja minä olen mukana arvonnassa myös! :)

  • Saras

    Mahtava arvonta! Ehdottomasti pakko osallistua! :)

  • maira

    mahtava arvonta!! tulisi tarpeeseen tuo lahjakortti ;)

  • Apua, pakko osallistua jos onnistaisi!

  • nellika

    voi kun saisi talveksi varpaat lämpimiin uggeihin :)

  • Nora

    Kokeillaanpa, mitne käy.
    Uudet UGG:it olis kyllä tarpeen…

  • Nora

    Kokeillaanpa, miten tässä arvonnassa käy. =)
    Uudet UGG:it olis kyllä ostoslistalla…

  • Mm

    Ihanat kengät olit valinnut!
    … Mukana mielellään arvonnassa.

  • Sanna

    Osallistun! Aivan ihana valikoima ihania kenkiä! :)

  • Olen joskus törmännyt kyseiseen nettikauppaan, mutta en VIELÄ ole sieltä mitään tilannut ;) Aloittaisin varmaan noilla UGGin kiilakoroilla! Ihana arvonta!

  • Veera

    Ei näköjään mennyt kommentti läpi, mutta siis ehdottomasti arvonnassa mukana :) Mitäs nuo UGGit maksoivat?

  • Veera

    Ehdottomasti arvonnassa mukana! Mitä nuo UGGit maksoivat?

  • Marrumanni

    Ihana arvonta, ehdottomasti mukana! :>

  • anna amanda

    Tuolla rahalla saisi jo ihan kunnolliset syyssaappaat! mukana ollaan :)

  • Maris

    Kenkiä ei ole ikinä liikaa joten mukana ollaan! :)

  • a.

    Arvonnassa mukana(:

  • Jee, onpas kiva arvonta! Olen siis mukana :)

  • Ihana arvonta, joten mukana ollaan. Toivottavasti onnetar olisi kerrankin suosiollinen. :)

  • Pauliina

    Olisi niin ihanaa voittaa lahjakortti:) Tilaisin varmaankin Uggit tai jotkut ihanat tennarit, sillä kenkävarastoni alkaa kulua puhki…

  • Heidi

    Kiitokset footwayn esittelystä! Tulipas tutustuttua jälleen yhteen kenkäkauppaan, en tiiä onko se hyvä asia :D Ei oikein uskalla tilailla tuntemattomista paikoista mutta nyt sitten uskaltaa :)
    Ja nuo Lacostet on kyllä ihanan raikkaat. Kyllä kelpaisi tuo lahjakortti!

  • Ellu

    Aivan mahtava arvonta! :)

  • Laura

    Ihania kenkävalintoja!
    Mukana arvonnassa!

  • Noora

    Voi, olen todellakin mukana!

  • Huikea arvonta, ehdottomasti mukana!

  • iitu

    Mukana ollaan jos nyt vaikka ensimmäistä kertaa kävis näissä blogiarvonnoissa mullakin tuuri! :)

  • T

    Hih! :)

  • MUKANA!:))

  • katja

    mukana ollaan! :)

  • Oi ihania kenkiä olet tilannut! Kyllä mullekin kelpaisi (:

  • Nita

    OI kenkähulluna voitto olisi enemmän kuin mieleinen! Peukut pystyyn! :) Ihana blogi!

  • Annika

    Oi että ihana arvonta! Juuri tuollaisille kesä kiilakorkkareille olisi käyttöä :-) Eli osallistun arvontaan!! ;-)

  • jemina

    oi mikä arvonta!

  • noralll

    osallistun, olisi kiva saada uudet kivat kengät, näin opiskelijana kun ei suuria tuloja ole, niin ei saa kaikkia ihanuuksia :)

  • Mari

    Täytyyhän tähän Uggien toivossa osallistua…!

  • Emiliarosa

    mukana arvonnassa!

  • JonnaAnnika

    Osallistun ehdottomasti arvontaan! :)

  • veerak

    Vau, ehdottomasti mukana:))

  • meikku

    ihana arvonta!! olisipa onnea.. :)

  • JenniHL

    Ihanat kiilakorot! Mukana kisassa! (toivottavasti ei tullut kommentti kahteen kertaan!)

  • Noora

    Ikinä en oo mitään arvontaa voittanut ja tän voitto kelpais kyllä (: Sais ihania uusia kenkiä (:

  • Minna

    täälläkin tarvittais hyvät kengät syksyn vaunu-lenkeille :)

  • Nooramaria

    osallistun! :-)

  • Pia

    Osallistun:) Uudet UGGit kelpais tännekin lämmittämään tulevan talven pakkasilla.

  • Hensu

    Ilman muuta mukana arvonnassa! Parit hyvälestiset ballerinat olisi kovaan tarpeeseen, eikä yhdet kiilakorkkaritkaan olisi pahitteeksi :)

  • Lissukka

    Ihania kenkiä!! OSALLISTUN :)))

  • sarri

    Voi mikä arvonta! Olisipa lahjakortti tarpeen kun pitäisi taas syksyksi uudistaa kenkävalikoimaa. sormet ja varpaat ristiin että onni osuisi kohdalle :)

  • Anonymous

    :) ihana arvonta

  • suskis

    Hinta takuu kuulostaa mahtavalta! Tietää ainakin ostavansa halvimmasta paikasta, ilman pitkää hintavertailua :)! Osallistun ehdottomasti mukaan arvontaan!

  • Saaramaria

    Ihania kenkiä olet valinnut! Mukana arvonnassa :)

  • Kyllä kiitos!! Kenkiähän ei voi koskaan olla liikaa ja vaatekaappini huutaa seurakseen uusia korkokenkiä. ;)

  • Ehdottomasti mukana, ihana arvonta! :) Upeita kenkiä ei voi koskaan olla liikaa ;)

  • Annika.O

    Voi Kääk mikä kauppa! Saas nähä lähteekö vielä tänä iltana yhdet sandaali-ihanuudet tilaukseen.. Toki lahjakortillekin käyttöä keksisin, joten mukana arvonnassa :)

  • Milja

    Köyhänä kenkäfriikkinä en voi olla osallistumatta tähän :D

  • Anne H.

    mukana!

  • Saara

    Ihanaa, kun kerroit kaupasta. Olen salaa haaveillut valkoisista Lacosten kangastennareista joten täytyykin heti katsastaa valikoima. Arvontaan osallistun myös tottakai!:)

  • Outi_

    Osallistun arvontaan :)

  • Ansa

    Voi apua! Kenkiä minullekin, kiitos. :)

  • ellups

    JEEE

  • MOna

    mukana ollaan!:)

  • SH

    Wau, mitä kenkiä! :) toivotaan, että arpaonni suosisi…

  • Kenkiä tarvitseva...

    Tuntuu että kenkiä ei ole ikinä liikaa, ja nyt ois hyvä mahdollisuus täydentää kenkä varastoa! osallistun

  • Emppu

    tahtoo tahtoo tahtoo myös nuo UGG:n sandaalit..ja monet monet muutkin :) eli osallistun!

  • Oi ehdottomasti osallistun :)

  • Sonja

    OI! ei ole ikinä tullut tilattua mitään netistä oikeastaan, varsinaista syytä ei ole,ehkäpä että kaupassa näkee ”livenä” ja muutenkin.. mutta sivusto kuulosti tosi hyvältä ja vielä lahjakortin kanssa! toivottavasti onnistaa ;) eli MUKANA OLLAAN!

  • Iida

    osallistun! :)

  • Anna

    Ihana kilpailu, osallistun! :) Tsemppiä viimeisiin odotushetkiin!

  • nemilii

    Voi, mikä taivas !! Varmasti löytyy kenkää jos jonkinmoiseen päivään:) Ehdottomasti mukana siis!

  • Mukana ollaan. :o)

  • Kata

    Tämä arvonta sopii minulle täydellisesti, kenkäfriikki kun olen. Mukana siis ollaan ! :)

  • PojanÄiti

    Voi kun olisi ihanaa voittaa tämä arvonta, ei kun peukut pystyyn! Ja kiitos ihanasta blogista. Olen muutaman vuoden seurannut ja nyt vielä ahkerammin, kun lapsen myötä (oma poika 10kk) tuli lisää yhteisiä asioita.

  • wendy

    Mukana ollaan!:)

  • Ninapuu

    Mahtava arvonta! Tällaiselle kenkähullulle tuo lahjakortti olisi todella unelma!

  • Janita

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • Manna

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, tulisi enemmän kuin tarpeeseen :) Syksyn päälle olen mitä näkyvimmin viimeisillään, joten olisi hyväksikin saada jonkinmoiset tukevat kengät :)

  • Jomppu

    Kiva arvonta ja ihania kenkiä! osallistun:)

  • Minna

    Mahtavaa! =)
    Tälläiseen on ilman muuta osallistuttava.

  • Noora

    Upea arvonta, mukana ollaan :) Näin synnytyksen jälkeen olisi ihana saada uudet kengät lenkkeilyyn sekä tulevaan syksyyn.

  • Nenna

    oih, löysin monta mieleistäni paria! nyt vain arpaonnea toivomaan!

  • Minttu

    Mukana menossa :) Ihanat kiilakorot…

  • Katariina

    Mahtava palkinto, pidän peukkuja pystyssä itselleni! ;)

  • Lauranen

    Kerrassaan upeita kenkiä, siis todellakin osallistun! Jos vaikka onni suosisi, niin kotiuttaisin joko nuo samaiset kiilakorot tai talvitöppöset ;)

  • sanni

    mahtavaa, todellakin osallistun! :)

  • Ellu

    Tuollaiset UGG:it kelpaisivat myös:)

  • Katri

    Jaiks! Toivottavasti onni olisi myöten. Uudet kengät olisi ihanat koulun jatkuessa taas syksyllä! :—)

  • saNNa

    Mukana arvonnassa! Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa! :)

  • LeaK

    mukana arvonnassa. :)

  • Lin

    UGGit keskellä Suomen talvea kuulostaa erittäin tervetulleelta, joten ehdottomasti osallistun arvontaan! :)

  • amelié

    Ihana arvonta, mukana ollaan!

  • erppe

    tollasin ugg saappaita itsekin havittelen <3

  • $anni

    mukana arvonnassa! :))

  • Viivi

    Osallistun arvontaan!

  • Sohvi

    Mahtava arvonta ja ihana nettikauppa! Itseäni rupesi heti himottaa nuo Denim-Uggit!

  • Myy

    Ihana arvonta, olen mukana! :)

  • Mamma Matuusa :)

    Hiphei, mukana arvonnassa!
    Naisellahan ei ole koskaan liikaa kenkiä ja varsinkaan ihania kenkiä :)

  • Anonymous

    oooooih!!!! olet taas niin upeita kenkiä löytänyt! voisin samantien kotiuttaa heti nuo kaikki kengät omaan kenkäkaappiini :)
    arvonnassa olen mukana! :)

    en ole muistaakseni ennen kirjoitellut tänne, mutta olen jo monta vuotta lukenut blogiasi ja olet kyllä niin pirteä ja iloinen ihminen että saat minunkin päivät piristymään:)
    oikein hyvää kesän jatkoa perheellesi :)

  • oona

    Vau mikä arvonta! Raskauden jälkeen mun kenkävarasto on mennyt täysin uusiksi kengännumeron kasvettua, en oikein tahdo edes uskoa miten vähän mulla on sopivia kenkiä juuri nyt. Onkohan mulla edes syksyksi mitään…?
    Tykkään blogistasi, täältä löytää aina hyvän mielen asioita ja kauniita kuvia!

  • Nina

    Uudet Uggit olisi kiva saada talveksi.. Nykyiset alkavat vetää viimeisiään kolmen talven jälkeen.. :D

  • MamaR

    Kenkiä ei voi olla koskaan liikaa :)

  • Mima

    Ihan ekaks haluan kiittää sua upeesta blogista! Oon seurannu sua jo yli vuoden ajan, mutta kirjotan vasta nyt ensimmäistä kommenttiani! Ihmettelen kylläkin, että miksi teen sen vasta nyt, koska musta on ihanaa lukee näin korkeatasoista ja asiantuntevaa blogia! Blogissasi on kaikki mallillaan, niin rauhallinen ulkoasu, kirjoitustyylisi kuin mielenkiintoiset aiheet!

    Niin ja tahdon osallistua tähän huippu kivaan arvontaan :) Arvonnan voitto piristäis kivasti päivääni, nimittäin kävin tänään maksamassa 80€ myöhästymismaksut kirjastoon :D Niin, lahosta päästä joutuu aina välillä kärsimään!

  • Pauliinariikka

    Olet kyllä löytänyt älyttömän hienoja kenkiä!:)) Itse en lacosteesta pidä mutta nuo lacosten kengät näyttää kyllä syötävän hyviltä.:)) Voisi melkein itsekkin sellaiset hankkia! Ja osallistun tietenkin arvontaan, aivan mahtava tilaisuus voittaa itselleen kenkiä. Niitä, kun ei ole koskaan liikaa:)))

  • HeidiS

    Oih, nuo Uggin kiilakorot huusivat nimeäni – osallistun :)

  • jebu

    Osallistun! Uggit kelpaisivat tännekin talven varalle:)

  • henna

    mukana! :) katselinkin yks päivä ja on tosi kiva valikoima!

  • Tiinatar

    Voi, Uggit multa vielä puuttuu. Niitä aina kehutaan niin lämpimiksi ja mukaviksi, mutta hinta on ollut esteenä niiden hankkimiselle. Halpoja kopioita en halua.

    Mukana arvonnassa!

  • Hanna

    Mahtavaa! Niin ihania kenkiä :) TODELLAKIN mukana!!

  • Fiipi

    Tili huutaa hoosiannaa ja minä kenkiä eli osallistun!

  • ma

    UGG:it juuri niitä olen haaveillut tässä jo muutaman vuoden, mutta en vieläkään ole saanut kotiutettua nuita ihanan pehmoisen lämpymiä kenkiä itselleni! Jospa vihdoinkin ;)

  • Hannis

    oi! Nuo UGGin kiilakorkosandaalit on järjettömän ihanat!!!!! Olen EHDOTTOMASTI mukana arvonnassa, tällainen kenkäfriikki ei voi jättäytyä pois näin hienosta tilaisuudesta! :)

  • rebecca

    UGGin kiilat näyttävät huipuilta samoin myös lacostet!

  • Anniina

    Näyttää vähän liian hyvältä ollakseen totta… :)

    Uggeja ei voi olla koskaan liikaa, ne vaan yksinkertaisesti on parhaat mahdolliset talvikengät!
    Toisaalta himoitsen jotain laadukkaita kesäkenkiä.osallistun!!

  • siu

    Todellakin osallistun arvontaan! Ihanan kesäisiä nuo sandaalit :)

  • Emmi

    Upeita kenkiä olet valinnut! :) Erityisesti pidän noista tennareista, mikä piristys muuten neutraaliin asuun.

  • Laurrrra

    Oi että, osallistun! Oispa ihanaa kerrankin valita muuta kuin cittarin 20e balleriinoja! :D

  • Alva

    Hip, osallistun! Uusille kenkäpareille olisi tarvetta (tänään juuri huomasin yksissä ammottavan reiän…), joten jospa onni olisi myötä :)

  • Emmiz

    Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa, osallistun arvontaan! :)

  • heisi

    Osallistun arvontaan! Ihania kenkiä tilasit kyllä :)

  • Em

    Mukana!:)

  • maumau

    Mukana ollaan!

  • Maaria

    Jes, mukana ollaan!

  • S

    Kuulostaa loistavalta tuo hintatakuu! Ja jes, toimivia nettikenkäkauppoja ei ole koskaan liikaa. ;)
    PS. Osallistun – tietenkin.

  • snisfi

    Ihania kenkiä! Osallistun arvontaan, jos vaikka tämä mahtava tarjous osuisi juuri minun kohdalleni!

  • Elkku

    I ‘ m in! Mukana arvonnassa :) Ja ihania kenkuleita.

  • Ansu

    Osallistun! =)

  • Minzuliini

    Osallistun arvontaan!

  • majj

    Mukana ollaan!

  • Peppa

    Jee, minäkin osallistun!

  • ivana

    Mukana arvonnassa. Nyt kun malttais odottaa tilauksen tekemistä viikon verran :)

  • Helmi

    Mainio kisa :) MUKANA!

  • elica

    osallistun! :)

  • Tää osallistuisi!
    Ei voi olla totta, mutta olen kuolannut noita samoja kiilakorkoja! Ja nyt ne olisi alessakin vielä! Voiii eii miksi menin tuhlaamaan rahani kaikkeen muuhun… :D :D

  • Anne

    Noi kiilakorottomat sandaalit on superhienot :) Ja no pakkohan näin hienoon arvontaan on otettava osaa!

  • Nekku

    Kuulostaa loistavalta nettikaupalta!! Voi kun joskus itseäkin onni potkaisisi!!

  • Sisko_

    Toiveikkaana ollaan arvonnan suhteen (;

  • Suvvi

    Ihan pakko oli nyt osallistua (;

  • Miims

    Oi ihan mahtava kilpailu ! :) todellakin mukana.

  • Saara

    Oi! Ihan täysillä mukana!

  • Onpa ihana arvonta. Tällainen kenkähullu osallistuu ehdottomasti. :)

  • elluh

    elluh
    elina.hirvi@luukku.com

  • Osallistun arvontaan! Lahjakortilla saisin itselleni kauan ostoslistalla olleet Uggit. :)

  • veerAAA

    Ihania kenkiä tilasit, osallistun ! :)

  • Mellu

    Oon edelleen aivan rakastunut noihin UGGin classic short mallisiin talvikenkiin ! mut en oo koskaan raaskinu aitoja ostaa, joten oon esim. viime talvena ostanut kolmet feikit , koska ne meni aina ihan huonoksi ! Toivottavasti arpaonni suosis mua ja pääsisin kotiuttaa noi ihanuudet:)

  • Hene

    Ihanaa, että teit postauksen footwaysta! Päädyin välittömästi tutkailemaan heidän loistavaa valikoimaansa. Arvonnan lahjakortille olisi todellakin käyttöä, sillä monet kaunokaiset jäivät mieltäni kaivelemaan. ;) osallistun siis ilomielin arvontaan!

    Olen seuraillut blogiasi jo lähes kaksi vuotta anonyyminä, enkä ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt on pakko sanoa muutama sananen arvonnan yhteydessä! Vaikutat todella aidolta, herttaiselta ja toisista aidosti välittävältä ihmiseltä ja sinusta saa paljon positiivista energiaa :) postauksia on aina enemmän kuin ilo lukea, jatka samaan malliin! Ja lämpimät onnittelut tulevan pikkumiehen johdosta!

  • ulletin

    Ihania kenkiä, suosisipa onnetar :)

  • Sanniba

    Ahh! Täydellisyyttä naiselle, mikä arvonta!! Osallistun mitä pikimmiten ja tiedän jo, mitä voitolla hankkisin piristyksekseni tuomaan tulevan kiireisen syksyn varalle. :)

  • Siw

    Oioi ihanat nuo kiilakorot!!! Todellakin osallistun! :)

  • Ewi

    Ehdottomasti osallistun :) Kaapistani löytyy enimmäkseen tennareita, joten kengät koroilla lähtisi ostoskoriini! :D

  • Maare

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, kurkkasin jo nettivivut ja hyvältä näyttää! :)

  • Jenniheini

    Itse selailin kyseistä nettikauppaa ja ihania kenkiä sieltä löytyykin! Mukana arvonnassa :)

  • Hanna

    Oih, kengät ja uudet kenkäkaupat aina kiinnostavat…

  • Anna

    Mahtava mahdollisuus meille lukijoille tämä arvonta! Samalla tutustutat meidät ainakin minulle uuteen ja hyvin mielenkiintoiseen kohteeseen! Loistavaa :) Mukana arvonnassa ollaan! Iloa päivääsi Mrs.V :)

  • Riikka

    Jestas, ihania kenkiä olet valinnut! Tässähän melkein kuola valuu :D Need I say more, osallistun siis ehdottomasti arvontaan!

  • Julia

    Muutamat kengät ovat aina tervetulleita, eli mukana ollaan :)

  • Jenzum

    Tähän on pakko osallistua :)

  • Reetta

    Täällä ilmoittautuu yksi kenkähullu mukaan arvontaan! :D Huippua keskiviikkoa!

  • Aivan superihania kenkiä! Osallistun ehdottomasti myös arvontaan, jos tällä kertaa onni suosisi… ;)

  • Nea

    Upea arvonta! Mukana ollaan! :)

  • Sarii

    Oi että, ehdottomasti osallistun! Aivan mahtava palkinto :)

  • Lisa

    Mukana arvonnassa :)

  • Santsi

    Voi miten upea palkinto, mukaan sitä tavoittelemaan tahdon siis! :)

  • miia

    oi oletpas valinnut älyttömän ihania kenkiä!:)

  • illen

    Oih :) ois parhautta voittaa jotai näi mahtia! piristäis kotiäitiä kovasti. rullais mielellää pitkin kaupunkia sitte :)

  • Pesukarhu

    Vaikuttaa mukavalta nettikaupalta ja ihania kenkiä olit valinnut itsellesi :)
    Mukaan arvontaan haluan ehdottomasti!

  • Iida

    Aivan ihana arvonta! Ja ihania kenkiä olet itsellesi valinnut :-)Voisin kotiuttaa itselleni melkeinpä jokaisen kenkäparin footway-sivulta :) Mukana ollaan ehdottomasti!!!

  • elina

    OSALLISTUN!!!

  • Jenni

    Onpas ihana arvonta! :) Mukana!

  • Svi

    Mustat UGGt olis aivan paras tapa alottaa syksy! :)

  • AnnaP

    Arvonnassa mukana ehdottomasti! Ihana arvonta…talvikenkiä metsästäen! :)

  • Maria

    Jee, osallistun arvontaan! Postauksesi tuli täydelliseen aikaan – juuri toissapäivänä etsiskelin nettikenkäkauppoja, mutta en tähän törmännyt. Olen loppukesästä kaasona parhaan ystäväni häissä, ja unelmamekon seuraksi tarvittaisiin vielä ihastuttavat kengät! Kaupat on jo koluttu ja Footwayn tarjonta näytti paremmalta – löysin jo suosikkinikin Unisan vaaleanpunaisesta korkokengästä:)

  • Linem

    Oiii,en oo ostanu hetkeen uusia kenkiä. Joten tää arvonta on aivan huippu,osallistun :)

  • insku

    Osallistun arvontaan!

  • Lauraaa

    Ihanaa, että saadaan uusia luotettavia nettikauppoja. Olen haaveillut Uggeista iät mutta ovat jääneet monesti tilaamatta suurehkon hinnan vuoksi. Jospa onni suosisi minua jokin kerta ja voisin sujauttaa kauniina talvipäivänä moiset ihanuudet jalkoihini. Mukana siis ollaan :)

  • unna

    Mukana arvonnassa!:) ihania kenkiä…

  • Noora

    Noi Lacosten kengät on kyllä tosi kivat. Oon katsellut samoja kaupassa, mutta ei ole tullut vielä ostettua. Ehkä jos nyt onnistaisi niin klikkaisin ne ostoskoriin, eli olen mukana arvonnassa!

  • Lala

    Tosi hyvältä kuullostaa tuo kenkäkauppa!! Menenkin heti tutkailemaan… Ja mukana arvonnassa tietysti ollaan :-)

  • Mari

    Osallistun arvontaan

  • tiina

    Onpas kyllä nättejä kenkiä, kelpaisi kyllä mullekki, joten mukana ollaan ollaan:)

  • Anonymous

    Onpas kyllä nättejä kenkiä, kelpaisi mullekkin, mukana ollaan:)

  • Jonnz

    Oletpa nättejä kenkiä löytänyt! : ) Mukana ollaan arvonnassa, jospa tulis omiakin turvonneita jalkoja jotkut yksilöt koristamaan!

  • Anonymous

    Tarjonta on tosiaaankin mieluisa, ja esittelemäsi tuotteet näyttävät hyvältä kuvissa ja näyttäisivät varmaan minunkin jaloissani, ainakin toivoa sopii:DD joten onhan tähän osallistuttava:)

  • Suvi

    Upeita kenkiä! Tähän arvontaan osallistun ilman muuta.

    Onnea odotuksen loppumetreille!

  • maiju

    Vaikka noita kenkuleja onkin jo aika paljon, niin aina uudet kaverit ovat tervetulleita. Joten I’m in!!

  • Anu

    Jee, uusi nettikenkäkauppa, niitä ei oo koskaan liikaa ;;)

    ps. huomaa sähköpostin outo kirjotusasu! (kun mähän voitan ;D

  • esse

    Ah, osallistun arvontaan!
    Aidot UGGin talvibuutsit ovat puuttuneet garderobistani jo aivan liian pitkään, joten lahjakortin avulla olisin taas yhden askeleen lähempänä täydellistä vaatevarastoa (ja lämpimämpiä varpaita…)!

  • Jonna

    Peukut pystyyn että arpaonni suosii! :) Tsemppiä odotuksen viimemetreille!

  • Saikku

    Mun aamulla kirjoittama vastaus ei näy näin illalla vastausten joukossa, joten varmuuden vuoksi uudelleen: osallistun! IHANIA kenkiä. :)

  • Lotta S-N

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • hth

    Mukana arvonnassa :) Jospa nyt itsekin tilaisin pitkään ostoslistalla olleet UGGit ensi talvea varten.

  • Hane

    Voi kuinka olisi ihanat kiilakorkosandaalit! Osallistun arvontaan! Jospa onni suosisi niin lähtisi samanlaiset kengät heti tilaukseen!

  • linsku

    osallistun!
    voi kunpa arpaonni nyt suosisi!:)

  • Perra

    Oi, aivan ihania kenkiä olet löytänyt! Erityisesti nuo Uggin kiilakorot on tosi kauniit.

    Osallistun arvontaan!

  • juuli

    Mukana arvonnassa! :)

  • Tiina

    OIoi ihana arvonta ja ihania merkkejä! Kiva kun jaksat kertoa kaupasta vähän enemmänkin ja oikeen oman kokemuksen kautta :) Mukana arvonnassa!

  • SiiriSofia

    vautsi mitä kenkiä! kotiuttaisin itsekkin mieluisasti footwaysta muutamat kengät.. :) joten arvonnassa ollaan mukana!

  • Noita kiilakorkoja olen minäkin kaupassa ihaillut, joten kokeillaan josko onni suosisi :)

  • Sara

    osallistun!

  • susannna

    uusi tuttavuus tuo footway. Pitääpi tutustua paremmin. Ja arvonnassa mukana ollaan, jos onni suosisi. :-)

  • LeaK

    Osallistun arvontaan ! :)

  • Minttu

    Mukana arvonnassa! Uudet kengät olisi tervetulleet!:)

  • Viivi

    Oiiii uudet Uggit tulis kyllä tarpeeseen ens talveks!! :)

  • Oooi, Kävin kyseisen firman nettisivuilla ja ihastuin heti! En ole aikaisemmin kuullutkaan tästä sivusta:) Hyvälle vaikuttaa!

  • NN

    Mukana ollaan! :) Tosi kivan näköisiä kenkiä oot valinnu!

  • Lindarling

    uggit alkaa olla jo niiiin perusmassaa, mutta nuo muut varsin tyylikkäitä. Ihanaa että nettikenkäkauppojen valikoima kasvaa! Houkutteleva uusi vaihtoehto ja herkkulisia kenkiä kauppa pullollaan.

  • Kävin heti selailemassa Footwayn sivuilla ja pakko sanoa, että onnistuivat kyllä kertaheitolla vakuuttamaan minut! Ihania kenkiä, laaja valikoima ja erityisen kivana ominaisuutena tuo hintatakuu. Toivotaan että onni suosii ja pääsisin tilailemaan! Mukana ollaan siis arvonnassa :) Kiitos mahtavasta kisasta! :)

  • Saara

    Voih, olisipa mieluinen voitto! Löysin heti muutaman sijoituskohteen mikäli ei onnetar suosisikaan :)

  • siiri

    ihana arvonta, osallistun! :)

  • annemari

    Osallistun arvontaan! Mä en edes tiennyt että UGG tekee muitakin kenkiä kuin noita saappaita, siistiä! Tosi kivat kiilat, ite en muita korkoja käytäkään kuin kiiloja.

  • eve

    Huippu arvonta, toivottavasti voitan :)

  • Oioi, paras arvonta aikoihin! Lahjakortti tulisi kyllä niiiiiin tarpeeseen, mulla on huutava pula laadukkaista, aitonahkaisista ballerinoista, ja ylipäätään kesäkengistä. :/ Mitä nyt valikoimaa innostuin hieman selaamaan niin tuolta taatusti löytyisi mieluisia pareja!

  • laura

    jes ! mukana ollaan =)

  • tuna

    Noi kiilakorolliset kukkasandaalit oli upeet! samoin ne toiset sandaalit. varmoja klassikkovalintoja :) mieluusti osallistun arvontaan.

  • N

    Oi, ihana palkinto! Mukana ollaan. :)

  • Kidyy

    Oo! Ihana arvonta! On pakko osallistua! :)

  • Linda

    Ihanat kengät olet valinnut! Mukana ollaan :)

  • neitim

    Mukana:-)

  • Emmi

    Voi, kengät on mun akilleen kantapää!

  • Jade

    Lucianna Santorinit *heart*.. huoks. Osallistun ehdottomasti tähän kisaan.

  • Tiinam

    Osallistuisin arvontaan. Mukavaa kesää! :)

  • SP

    Mukaan arvontaan :)

  • Peppi

    Oi, kyllä kelpaisi! :)

  • Ilona

    Mukana!:)

  • jje

    Osallistun! Olis kiva yllättää avopuoliso uusilla lenkkareilla =)

  • Sohvi

    oon jo ikuisuuden halunnut UGGit itelleni, eli oon mukana ! (:

  • Laurah

    Ihanat nuo Friis Companyn sandaalit!! Osallistun arvontaan :)

  • Mielenkiintoiselta kuulostaa!
    Mukava kun tehdään/luvataan jotain,jolla kauppa erottuu muista samaa asiakaskuntaa haalivista kaupoista :)

    Arvonnassa mukana myös!

  • jjohanna

    mä niiiin rakastan tätä kenkäkauppaa ja käyn itseeni siellä aina kiusaamassa ja haaveshoppailemassa, kun opiskelijabudjetti ei oikein anna periksi ostoskoriin klikkaamiselle :( niin aina lupailen itelleni että vielä palkitsen itteni jollai niillä kengillä kun oon jotain saanut aikaseksi, eli todellakin osallistun !!

  • eeeva

    Oi että miten kivoja kenkiä ootki löytäny! Minä tahon kanssa! ;)

  • jescia

    Nuo UGGit ovat kyllä klassikot! :) Olisi huippua voittaa tuo lahjakortti, kotiuttaisin heti yhden parin noita ;)

  • HP

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!:)

  • sofia

    Ehdottomasti mukana!!!!:) Vautsi mikä kiva arvonta:)

  • Suvi

    Tuollaiset talvi -uggit voisin ottaakkin :)

  • Karoliina

    oiii <3

  • ka

    Osallistun arvontaan!:)
    Onpa kiva että teit postauksen tästä kenkäkaupasta, en nimittäin ole koskaan ennen nimeen törmännyt! Kaikki Nelly blogiyhteistyöt alkaa tulla korvista, mutta tällaiset harvinaisemmat yhteistyökirjoitukset on oikein kivoja ja lukijoillekin oikein hyödyllisiä :)

  • M

    Minäkin olen arvonnassa mukana! :)
    Muuten, sain vihdoin hankittua itselleni kauan kualaamani Ray Banin Aviatorit. Mutta kohtasin heti yhden ongelman, sangat tuntuvat pieneen päähäni liian pitkiltä ja alas katsellessa lasit tippuvat nenän päähän asti… Sama oli ongelma Wayfarereitten kanssa, mutta ne ovat sen verran massiiviset, että ne pysyy paremmin päässä. Onko sulla siis tätä ongelmaa, vai voinko vain syyttää omaa päätäni, tai lyhyttä korva-silmä väliä? :D Ei tässä muuten mitään, mutta pelkään että ne tippuu kun ne on tovin nenän päässä keinunut, ne on sen verran kevyet… Harmittaa vietävästi, koska ajattelin myöhemmin ostaa ne eri värissä, mutta panostaako nyt laseihin, jotka eivät pysy päässä..:/

  • Nette

    Oijoi! Nettikauppa vaikuttaa erittäin helppokäyttöiseltä ja valikoimassakaan ei ole tosiaan valittamista. Pitkään olen himoinnut esim. Dr. Martenseja, muttei ole koskaan tullut hankittua…

  • Miki

    Ehkäpä ajatus vääjäämättä lähestyvästä talvesta ei tuntuisi niin pahalta, mikäli kaapista löytyisivät ihanat lämpimät UGGit <3 Osallistun siis arvontaan ja pidän itselleni peukkuja! ;)

  • Hepsu

    Aivan ihania kenkiä olet kyllä tilannut!! Tuo kauppa vaikuttaa olevan kyllä tutustumisen arvoinen, joten ehdottomasti kisassa mukana :)

  • Marianne

    Vaikutti kyllä lupaavalta uudelta nettikaupalta! Ja ihania kenkiä olit sieltä valinnut, varsinkin nuo UGGin sandaalit! :) osallistun arvontaan.

  • Raakel

    Osallistun! Nuo UGG:in kiilakorot ovat varsinaiset herkut!

  • J

    Hyvältä kuullostaa, eli mukana arvonnassa :)

  • Mamu

    Mukana :)

  • Anna

    I’m soo in! Oon just kuolaillu uusia converseja ja uggeja talveksi, joten tälle tulis tosiaankin paljon köyttöä :-)

  • emma

    Hei ihan mahtava arvonta, mun tarttis ostaa ens talveks uudet uggit eli 200e lahjakortille olis kyllä tarvetta! (:

  • Riikka

    Mahtavia kenkiä : ) Voi kun joskus voittaisin edes jossain arvonnassa : D

  • Miimu

    Tämänlaista nettihuutokauppaa on kaivattu. Aiemmat vaan toistavat itseään! Tervetuloa Footway!

  • Tulppu

    Kuulostaapa mahtavalta!!!

  • Jenppa

    Täällä yksi kiilakorkojen ylin ystävä! Näyttää kivalta jalassa ja kiiloilla jaksaa laittaa vaikka koko illan jalalla koreasti :) Tämä kenkätyttö ilmottautuu arvontaan ja hakusessa olisi unelmapari ensikuussa tansittaviin hyvän ystäväparini häihin <3

  • jemti

    aivan ihania kenkiä olet valinnut! osallistun arvontaan;)

  • Jenni

    Oi oi, ihania kenkiä olet tilaillut! Osallistun myös arvontaan!

  • Susanna. S

    Heipsistä!

    Ihan huippua, että lukijoilla on mahdollista osallistua näin upeisiin arvointoihin. Ja niin tottakai haluan itse myös olla mukana kisassa. Itse olen aika arka pitämään korollisia kenkiä, mutta suosikkini valitsemistasi kengistä oli Lucianna Santorinin kengät. Ah niin kauniit ja kesäiset!

  • Noora

    Uudet UGG:it on ollut harkinnassa jo muutaman kuukauden, kohtahan niitä taas tarvii.. Ehdottomasti siis mukana arvonnassa :)

  • Marie

    Mukana arvonnassa!:)

  • Pirre

    Tosi kauniit nuo kiilakorot!

  • Emppu

    Kenkäfriikille ihana arvonta, osallistun siis! Ps. Nuo Ugg:n kiilat on kyllä hienot!

  • Essiiij

    200 euron edestä kenkiä. kuulostaa täydelliseltä <3

  • Inka

    Ihania kenkiä :) Mukava uusi tuttavuus tuo Footwayn verkkokauppa. Arvonnassa mukana ehdottomasti!

  • maccyk

    Jospa kerrankin onni potkaisisi tänne päin. Mukana ollaan! :) Ja onnea loppuodotukseen!

  • nelli

    aivan ihania kenkiä, varsinkin nuo uggin kiilakorot :) osallistun ehdottomasti arvontaan!

  • bbella

    osallistun arvontaan (:

  • huuui heti tuli olo et on pakko saada uudet kengät ! ihania ja mukana (:

  • Osallistun Footwayn lahjakoritin arvontaan. Sulla on tosi kiva blogi :)

  • Tiiu

    Ehdottomasti mukana! Mahtava arvonta ja onpa upeita kenkiä! :)

  • Maitzu

    Olisi mahtavaa voittaa näin hieno palkinto!! Mukana ollaan:)

  • inni

    Nämä mainospostaukset toimii turhankin hyvin kun heti tuli mentyä klikkailemaan ja ihastelemaan, mutta enpäs vielä tilannut että jos sattuisi arpaonni kohdalle ;) suuntaan katseen kenkäostoksissa jo syksyyn ja muutamat nilkkurit sivuilta pääsi kirjanmerkkeihin jo talteen!

  • Shoelove

    Aijaijai, ihania <3 En tiedä uskallanko käydä vilkaisemassa edes nettisivuja…

    Mukana kisassa ollaan :)!

  • Z

    Tsaijai! Lisää täytettä hyllyyn! Kenkärakkaus on periytyvää. Harmi vaan, että jalan koko ei ole samoissa määrin periytyvää, terveisin nimimerkki “Isotädilläni on tyrmäävin kenkäkaappi sitten Victoria Beckhamin – koossa 36”

  • krisse

    Huippua!! Kiitos sinulle ja tietysti Footwaylle, täälläkin ollaan ehdottomasti mukana arvonnassa! :-) Toivottavasti onnetar suosii, sillä uusille kengille olisi tarvetta.

  • LeAnn

    Todella kivannääköisiä kenkiä. :) Mukana ollaan ehdottomasti!

  • Jenni K

    Tarvitsisinkin uusia kenkiä :) en omista yksiäkään merkkikenkiä koska opiskelija budjetilla niitä on vaikea hankkia mutta ehkä nyt olisi aika :))

  • tanja

    Täällä myös yksi arvontaan osallistuva!:)

  • jenni

    Hirmu ihania kenkiä olet tilaillut! Pitää varmaa itsekin tutkia hieman kyseistä sivustoa… (-:

  • Susu

    Voi mahtavaa, tiedän nyt jo kuluttavani luottosandaalit puhki tämän kesän aikana, joten uusille olisi tilaa! Mukana siis ollaan arvonnassa :) Ja ihanaa loppuodotusta sinulle !

  • Saara

    Pakkohan tähän on osallistua, eli mukana ollaan!! :)

  • Suvi

    Osallistun Footwayn arvontaan! :)

  • Suski

    Voi kyllä! Ihana arvonta <3 ehdottomasti mukana!

  • laura

    oih upeita kenkiä ei voi olla koskaan liikaa!! mukana =)

  • Honey

    Ihania kenkiä! Haluan noi Uggit itselleni. Uggit puuttuvat omasta talvikenkävarastostani, joten ne tulisivat todella tarpeeseen! Toivotaan, että onni potkaisee tällä kertaa.. =)
    Mukana siis arvonnassa =)
    p.s tää sun blogi on huippu <3

  • eltsu

    osallistun arvontaan, ja noi punaset tennarit on kyllä ihanat!:)

  • Ninah

    Ihana arvonta! Osallistun!

  • Honey

    Ihania kenkiä!!! =) Haluan noi Uggit. Uggit puuttuvat minun talvikenkävarastostani, joten toivotaan että onni potkaisee tällä kertaa! =)
    Mukana siis arvonnassa =)
    p.s

  • kirsi

    oi oi nyt osallistunkin ekan kerran arvontaan on niin ihana nettikauppa :) eli mukana arvonnassa, peukut pystyssä!

  • annie

    Osallistun arvontaan. Aivan ihania kenkiä.. Seuraavaksi täytyykin kurkata mitä muuta tuolta kaupasta löytyy..

  • Hannavee

    Uggeista haaveilen eli arvonnassa mukana:)

  • aamu

    Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa! Eli osallistun arvontaan!

  • Todella ihania kenkiä olet itsellesi valinnut, varsinkin nuo kiilakorkoiset sandaalit ovat todella kauniit. :) mielelläni tilaisin itsellenikin muutaman parin, joten toivottavasti osuisi arpaonni kohdalle.

  • Annika

    Ihania kenkiä! Its olen pari viimeisintä talvea haaveillut noista UGG:in talvibootseista, mutten ole malttanut ostaa.
    Osallistumpa myös tähän arvontaan, jos vaikka arpaonni suosisi ja saisin viimeinkin noi iiiihana kengät ensi talveksi! :)

  • emppis

    oi olisipa ihanaa voittaa, arvonnassa mukana!

  • Noora

    Josko kerrankin onni suosisi minua ja saisin lisää kenkäpareja koristamaan eteistäni, mukana arvonnassa siis!

  • SUvi

    Ehdottomoasti mukana kisassa, lahjakortti tulisi enemmän kuin tarpeeseen! Nimimerkillä- Opiskelia ja pentu-staffin omistaja! :D

  • Hera

    Hienoa! :)

  • lele

    hupsista sori mun puhelin flippas ja laitoin sit tuplana kommenttia, en siis yritä fuskata:DD

  • Delete

    Ihania kenkiä! Osallistun arvontaan :)

  • veequ

    Ehdottomasti osallistun arvontaan!

  • Sini

    Osallistun! Ihania keniä valikoimassa, toivottavasti arpaonni suosisi edes kerran! :)

  • Saara

    Todella sööttejä kenkiä! :) Ja ainutlaatuinen juttu tuo hintatakuu, wau! Osallistun arvontaan :)

  • lele

    Ai että, oon kuolannu noita samoja kiilakorkoja jo ties kuinka pitkään, mut opiskelijabudjetti ei vaan oo antanu yhtään periksi!:( Haha on siis kai sanomattaki selvää että arvontaan osallistun kaikki sormet ja varpaat ristissä! Sulla on muute aivan hurmaava blogi ja ihana tyyli:) Mun vaatekaappi näyttäis varmaa 98% sun vaatekaapilta, jos vaan ei tarvis käyttää rahoja semmosiin pikkujuttuihin ku esim ruokaan…. Noh, ehkä sit joskus 5 vuoden päästä:D

  • Sapu

    voittoa toivoen ;)

  • Annika

    Osallistun arvontaan! :)

  • Synis

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • jenna

    Ah! ihania kenkiä!! varsinkin noi uggin saappaat olis toiselle villikissalle ihan älyttömän hyvät talvella! ehdottomasti mukana ollaan !

  • jenni

    Aivan ihania kenkiä olet tilannut! Menetin sydämmeni ugg sandaaleille:)

  • Mirva

    Ehdottomasti mukana mahtavassa arvonnassa :)

  • Pamela

    Mäki haluun uudet Uggit :)

  • nau

    Let’s get some shoes! Mukana. :)

  • hane

    hej , kuulin kaveriltani tästä blogista ja ihastuin ensi lukemalta <3 . nyt vielä arvontakin sattui kohdalle , kenkäfriikki kun olen ! :)

  • Mia Rintala

    Osallistun!

  • aila

    kiva arvonta :) nuo sandaalit ovat kyllä makeet, kirkas sininen, ruskea ja valkoinen on raikas väriyhdistelmä :))

  • sannu

    oi, pakko osallistua ! :)

  • Heli

    Voi kun onni suosisi :)

  • Martta

    Nyt tuli inspiraatio osallistua:) Olen onnellinen Aussi UGG:ien omistaja ja ne on ostettu paikanpäältä Australiasta.Maa jota rakastan!

  • mallak

    Todellakin mukana!

  • NENNA

    Tahdon olla mukana! Pehmeäpohjaiset ballerinat edelleen haussa! ;)

  • Veera

    Osallistun, tosi kiva kauppa!

  • NooraNatalia

    Aivan mahtava arvonta ! Käyttöä lahjakortille löytyisi takuuvarmasti =)

  • Ellu

    Niin kauniit nuo molemmat sandaalit! Molemmat voisin kotiuttaa, mutta pitää säästää kesätyörahat opiskelua varten :( Haluan siis osallistua arvontaan!! :)

  • Minkki

    Ihania kenkiä Footway:n sivuilla ja PALJON!! :)
    Osallistun jännityksellä arvontaan :)

  • Hemli

    ja siis osallistun arvontaan :D

  • Hemli

    uuuuu kiitti vinkistä, oonki jo pidemmän aikaa etsiny laadukasta nettikauppaa, josta saa kenkiä suht nopeasti ja luotettavasti :)

  • cloé

    osallistun!!

  • Osallistun mielelläni moiseen kisaan! Pari klassikkoa olisi himotuksissa täälläkin!

  • Veera

    Osallistun arvontaan!:)

  • meow

    Vau, asiakaspalvelu taitaa tosiaan olla ihan ensiluokkaista :) ja ihanat noi kaikki hankkimasi kengät! Osallistuisin arvontaan :)

  • Noora

    Uudet uggit talveksi olisivat mahtava juttu! :)

    • Noora

      Eli mukana arvonnassa ollaan siis! :)

  • rememberme

    aika nappivalintoja oot tehny! mukana arvonnassa ollaan, josko onnetar suosisi ja pääsisin kans toteuttamaan muutamat kenkäunelmat;-)

  • Heidddi

    Todella nätit kiilakorot. Itse pidän eniten kiilakorkoisia kenkiä, töissä saattaa joutua yllättäen vaikka juoksemaan :)
    Osallistun siis arvontaan!

  • Lauriczek

    Ihania popoja! Mukana ollaan! :)

  • Osallistun, uusia kenkiä tarvitsee AINA. :D

  • Minka

    Tuo sivusto/nettikauppa kuulostaa ihan liian hyvältä ollakseen totta mutta pakko se kai on uskoa! Ihan uskomattoman täydellisen kuuloinen nettikauppa! Toivottavasti voittaisin arvonnassa, tarvitsisin kipeästi uudet tennarit, talvikengät, ballerinat ja vaikka mitä! Tuolla summalla saisin vihdoinki niin paljon tarvitsemat kenkäni! :)

  • Mia

    Ihan huippu arvonta! Niiiin mukana arvonnassa! Kerranki olis opiskelijalla mahdollisuus iki-ihaniin uggeihin <3

  • Hannanen

    Heheeee mäkin osallistun:)

  • Riikka

    Ihanaa kun tulee uusia kotimaisia kenkäverkkokauppoja!

    Jos onni suosii, sijoitan lahjakortin ehdottomasti uusiin UGG kenkiin, vaaleanbeiget vielä puuttuu kokoelmasta :)

  • Maarit

    Mukana arvonnassa ollaan:))!

  • Jessi

    Ehdottomasti tarvitsen tuon lahjakortin, kenkähyllyltä löytyy vielä hyvinkin tilaa muutamille ihanille kengille ;)

  • HannaK

    Loistavat kenkävalinnat olet tehnyt! Blogisi on aivan ihana ja se piristää jokaista päivääni :) Tottakai osallistun näin hienoon arvontaan!

  • Maya

    Mukana! :) Tosi kivannäköisiä, varsinkin noi kiilat!

  • Tuija

    Mahtava arvonta, mukana ollaan! :)

  • Tui

    ihania kenkiä kauppa täynnä, pittäähä tähä osallistuu! :)

  • snni

    Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa :D

  • majsan

    Paras arvonta aikoihin, uudet UGGit tekisivät talven odotuksesta vähän vähemmän vastenmielistä ;)

  • Krizz

    aah kuola valuu, kenkiäää!!! pakko siis osallistua :)

  • ninajohanna

    Oihh ihanaa! En ole koskaan uskaltanut/osannut mitään netistä tilata, tässäpä oiskin oiva tilaisuus kokeilla! I’m in!

  • Jonsku

    Ehdottomasti mukana :)

  • caromelli

    Oi! Haluaisin tuolta vaikka mitä! Eli mukana ollaan! :)

  • jessicaspf

    ihania kenkiä!!! voi kun itsellekkin saisi jotkut noista :)) lacostet ovat erityisesti mieleen.

  • Emma

    <3

  • Terkkuja UGG:in kotimaasta Australiasta, Sydneystä! Parit Uggit ainakin pitää ostaa pois lähtiessä, mut osallistuisin silti myös tähän arvontaan :)

  • Moonika

    Olen mukana arvonnassa :)

  • Johanna

    Näin hyvään arvontaan on pakko osallistua. :)

  • wawa

    wow, UGG:it olleet jo vuosia toivelistalla mutta korkea hinta on aina mietittänyt… Ehdottomasti mukana! ;)

  • Ninni

    Olisin niin uusien kenkien tarpeessa, joten toivotaan arpaonnea :)

  • Kenkäfriikki

    Lahjakorttia havittelemassa:)
    Niin ja noi kiilakantaset on aivan huippu mageet!

  • Katinka

    Ihanuuksia olet löytänyt! wau, ja mukaan arvontaan haluan ehdottomasti :)

  • Maisa

    Voi että! Juuri mietin, että täytynee alkaa metsästää jälleen uusia UGGseja viime talvina rähjääntyneiden tilalle. Eli todellakin tulisi uudet kengät tarpeeseen! Mukana kisassa siis ollaan! Toivotaan, että osuisi kerrankin voitto tännepäin, kerta se olisi ensimmäinenkin. :)

  • Saara

    Ihania löytöjä teit!:)
    Mukana arvonnassa, ehdottomasti!

  • Ansku

    Osallistun arvontaan, jos vaikka onnetar suosisi :)

  • Alexx

    Vautsi vau, aivan ihana verkkokauppa!
    Kyllä se taitaa olla niin, että vaikkei arpaonni suosisikaan, niin jotain on pakko kotiuttaa… ;)

  • Mertsi

    Ihania ostoksia olet tehnyt :) haluan mukaan arvontaan!

  • Tiiu

    Olipas sinulla ihana kenkäpaketti, ihanaa huomata miten jotkut vain taitavat sen tyylisilmän ja näkevät että mitkä sopivat itselle täydellisesti.

    Osallistun arvontaan, arvokas lahjakortti olisi niin tervetullut tähän osoitteeseen.

  • Maija

    Tässähän täytyy itsekin ruveta valmistautumaan taas kylmempiin keleihin ja pistää toiset Uggsit tilaukseen, loppuun kulutettujen tilalle. Toivottavasti arpaonni suosii! :)

  • mape

    WOU! Ihan huippu arvonta!

  • MariaH

    Ui! osallistun mielelläni! Ihanat kengät tilasit. :)

  • Minna

    Onpas ihania kenkiä! Osallistun myös arvontaan.:)

  • Julia

    Oi noi kiilat on niin ihanat! Tolle rahalle tulis kyllä käyttöö!

  • Sanni

    Aivan ihanat nuo kiilakorkosandaalit! Itse en myöskään ole ollut suuri kiilakorkojen ystävä (enkä ole vieläkään kaikkien) mutta sandaaleissa etenkin pienellä platformilla ne ovat niin upeat! Ihanat kesäkengät ja näyttävät niin karkkimaisilta värikkäiden kesävarpaiden kanssa.

    Ihania kesätassutteluja sulle ja minähän tietysti ehdottomasti arvonnassa mukana! :)

  • Jaana

    Mäkin olen blogien kautta kuullut tuosta nettisivusta ja käynytkin jo kuolailemassa heidän valikoimaa. Voi että mitä ihanuuksia siellä onkaan! Pieni kenkäkeräilijä ei meinaa pysyä housuissaan täällä :D Olis mahtavaa voittaa tuo lahjakortti :) Minä kun en koskaan ole voittanut mistään arvonnasta mitään :(

  • julia

    kokeilen onneani arvonnassa ::P

  • elen

    Ihanat nuo kiilakorot! Olen mukana arvonnassa :)

  • paapika

    ihania valintoja olet tehnyt :) osallistun myös arvontaan! toivottavasti arpa onni suosii… :)

  • satu

    ehdottomasti mukana arvonnassa! Nuo punaiset Lacosten kengät on aivan ihanan pirteät.

  • Ehdottomasti osallistun tähän mahtavaan arvontaan! Kunpa onni kerranki suosis :)

  • Maria

    Oivoi! Messissä olen! Kuinka voisin kenkähörhönä jättää näin hienon tilaisuuden käyttämättä?! Ps. Upeat kengät olet valinnut. Varsinkin nuo kiilakorkoiset<3

  • Petra

    ooo! punaset tennarit mullekkin! tai jotkut upeet korkkarit, oon aivan hurahtanut väreihin nyt kesällä vaikka yleensä mut tunnetaan mustiin turvautuvana ihmisenä..

  • Jaana

    Uuuu, uusille kengille on aina tilaa :) osallistun!

  • marlen

    HiH, ihana arvonta…. Olisi ihanaa omistaa aidot Uggit. Sitä odotellessa….. Mukana arvonnassa!

  • Lellu

    Tähän kilpailuun osallistun ehdottomasti!! Noita UGG Lucianna Santorini kiilakorkoja himoitsen suuresti! Toki aina uudet kengät miellyttävät kenkähyllyssä sekä kadulla talsiessa :)

  • Anonymous

    Ihan megaihana arvonta, piristää mieltä näin tuhnuisena päivänä – nuo ostamasi punaiset Lacostet oli ihanat ;) toivottavasti arpaonni suosii…

  • NiinaP

    apua, mahtava arvonta ! osallistun:)

  • Ihanaa! Tottakai osallistun arvontaan! Hyvä ja kauniit korkkarit töihin tulisivat tarpeeseen syksyllä!

  • lintsi

    Mukana arvonnassa ollaan! Ihania kenkiä olit valinnut itsellesi :)

  • Salla

    Ihania kenkiä olet valinnut! :) Olen mukana arvonnassa!

  • nana

    mukana arvonnassa! :)

  • HeidiH

    Olitpas löytänyt monet ihanat kengät! Täytyykin kurkata ko. sivut :)

  • Jenita

    Aivan ihanat nuo kiilakorot! :) Mukana ollaan!

  • annamaria

    uudet uggit oisivat enemmän kuin tarpeen joten mukana arvonnassa :)

  • Jannika

    Osallistun arvontaan! :)

  • Ilo

    Osallistun ehdottomasti mukaan arvontaan! Toivottavasti tällä kertaa arpaonni suosisi, tulisi meinaa todella hyvään saumaan uudet syyskengät! ;)

  • abigail

    Uih! Ihania kenkiä. :) Osallistun arvontaan.

  • SandraHei

    Heips! Osallistun arvontaan :)

  • SaR

    Voih, nyt laitan sormet ja varpaat ristiin ja toivon parasta. Olisipa kerrankin onnetar minun puolellani. Tein juuri valtaisan kenkäkaapin siivon ja pistin huuto.net:iin myyntiin ainakin 10 paria kenkiä jotka ovat jostain syystä jääneet käyttämättä. Uudelle parille olisi siis (kerrankin todella) tarvetta.:)

  • Eltsi

    Pakkohan tähän on osallistua:)

  • Johanna

    Oih, ihanat nuo kiilakorot!!
    Arvontaan osallistun myös! :)

  • Taru

    Minä minä minä :)))) Niiiin mukana arvonnassa! Ihanaisia kenkiä olit löytänyt!

  • Pauliina

    Ihania valintoja olit tehnyt. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • suskii

    Mukana ollaan!! :)

  • Keisu

    Mukana! Loistavia valintoja olit tehnyt, odotan jo innolla että pääsen tekemään omia! ;))

  • Katariina

    Ihanan raikkaat nuo Lacosten tennarit, mukana ollaan, jos vaikka onni potkaisisi!

  • erleme

    Osallistun:)

  • Laukki

    Ihana arvonta! Osallistun tosi mielelläni ja tuo kauppa näyttää todella monipuoliselta :)

  • Nelli

    Upeat sandaalit, totta tosiaan! Melko tuoreena äitinä voin kyllä todeta, että itselläni on myös korkokenkien käyttö jäänyt ihan minimiin. Mutta niitä matalapohjaisia sitten kuluukin, viimeksi eilen lähti yksistä pohja irti! Osallistun siis mieluusti arvontaan ;)

  • Pakko osallistua, vois kerranki vähän hemmotella itteään!

  • Reetta

    Oi mitä kenkiä! Mukana ollaan :)

  • Pinni

    Hauska sattuma, löysin kyseisen verkkokaupan juuri eilen, taitaa olla etiäisiä liikkeellä… Vielä en ole mitään tilannut vaikka muutamat houkutukset jäivät mieleen kummittelemaan…Katsotaan kuinka kauan pysyn lujana.

  • Essu

    Mukana arvonnassa! Kiitos ihanasta blogistasi!

  • inna

    Mukana arvonnassa ehdottomasti! :)

  • Iida

    Oi uusille kengille on aina tilaa. Osallistun!
    Valitsemasi kengät ovat kyllä upeita ja niin sinun näköisiäsi.

  • Repe

    Aivan ihania kenkiä löysit itsellesi <3 Omassa kenkäkaapissa olisi myös tilaa vastaaville ;)

  • Julia

    Rakastan kenkiä yli kaiken! Osallistun arvontaan ja toivon, että voitan:)

  • Charlotta

    Olen aina ollut erittäin skeptinen verkosta tilaamisen kanssa, niin vaatteiden kun etenkin kenkien kanssa, mutta tämä firma vakuuttaa minut ihan uudella tavalla! Varmaan jotain tekemistä myös sillä kun kirjotat firmasta hyvään sävyyn :) Mukana arvonnassa ja nettikaupat, täältä tullaan!

  • Marianne

    Ihania kenkiä, ihana arvonta. Osallistun!

  • Tarunen

    Osallistun! Kaupasta löytyy monia herkkuja. Kävin siellä juuri eilen selailemassa kenkiä enkä tiennytkään kyseessä olevan uusi kauppa :)

  • Mariau

    Osallistun! Mahtava arvonta! :)

  • Malla

    Osallistun! :)

  • Jutta

    Tän parempaa skabaa ei ookkaan. Ilman muuta messissä :)

  • swra

    Koulun alkua ajatellen olis kiva saada uudet tennarit :)

  • Heidi

    En ilmeisesti oo ainoo, joka on kyseisestä lehdestä UGG:in kiiloja himoinnut :) kiitokset ihanasta blogista, joka kuuluu mun jokaisen aamun lyhyeen mutta silti rauhalliseen kahvihetkeen. Osallistun myös arvontaan!

  • Lisa

    Täältä lähtisi tilaukseen lämpöiset Uggit talven koiranulkoilutuksiin:)

  • Ruusunmarja

    Osallistun, ihana arvonta :)

  • Jenni

    Ihan huippu arvonta! Ehdottomasti siis mukana :)

  • riikka

    Haluan tommoset uggit. jokavuotinen unelma, mutta aina tulee budjetti vastaan. Haluan osallsitua arvontaan, jos sitä joskus onni potkasis :D

  • hempukka

    Osallistun minäkin :)

  • Priska

    Kivat kenkävalinnat, ihanat erityisesti nuo kiilakorot! Kärryttelyyn sopivia kenkiä tarvitsisin minäkin, peukut pystyyn siis!

  • aada

    UGGit tulis talvella tarpeeseen!:)

  • Minna

    Nuo Lacosten tossut mullekin, aivan ihanat! Osallistun totta kai arvontaan!

  • VM

    Tosi kiva yhteistyö ja arvonta!

  • Veronika

    Osallistun! :)

  • Mira

    Kiva arvonta, mukana ollaan :)

  • Riikka

    Olen niin pitkään jo halunnut Ugg kengät talveksi tämä olis mahtava tilaisuus minulle, jos onni olisi minun puolella=) kiitos tästä mahdollisuudesta.

  • Oi, ihania kenkiä löysit! Ja varmasti viisaat valinnat nuo mukavammat korkkarit ja tietty tennarit, niille on varmasti käyttöä pikkuisen kanssa liikkuessa! :)

  • annnu

    voisin kotiuttaa parit lacostet <3 osallistun enemmän kun mielelläni tähän kilpailuun!!!

  • alanenn

    Oij! Aivan upeat nuo UGGin Lucianna Santorinit. Kylläpä nuilla kelpaa sitten tulevan äidin tepsutella kaupungilla ja työnnellä rattaita! <3 Tällaiset arpajaiset on pieni piristys sadepäivän keskellä :)

  • Muhvi

    Ihanaa, kenkälahjakortin arvonta! :) Kenkiähän ei voi koskaan olla liikaa….

  • Tineppi

    Ihanat punaiset tennarit :) mukana ollaan arvonnassa, toivottavasti lykästäisi!

  • Taru

    Noi kiilakorot ovat upeat ja raikkaan kesäiset.Mukana arvonnassa:)

  • josssssu

    oij nuo Friis & Companyn sandaalit!! <3<3 osallistun arvontaan mukaan :)

  • Sofia

    Aivan ihania kaikki nuo kengät! Etenkin nuo sandaalit! Ehdottomasti mukana arvonnassa olen siis :)

  • Milla

    Ooi, noi kiilat ihanat ♥
    Tahtoo myös lisää kengiä..

  • Riikkaa

    Todellakin osallistun !!

  • Contessa

    Osallistun arvontaan minäkin, jos vaikka arpaonni suosisi ja saisin pitkään haaveilemani Uggit! :)

  • vilma

    ihanaa arvonta!!! :PP minä myös mukana arvonnassa :) ois nii ihanaa saada ostettua syksyks uudet kengät :)

  • Anne V

    Ihana arvonta!Osallistun arvontaan ja toivon parasta:) kenkäkaappini tarvitsisi päivitystä!

  • Heke

    Oi! Ehdottomasti osallistun! Just yks päivä kävin Footwayn sivuilla kattelemassa kaikkea kivaa, niin voi kuule, kun ois tolle 200 eurolle käyttöä :D

  • koo.

    Ehdottomasti mukana!

  • Sofia

    Osallistun arvontaan! :)

  • Sanna

    Todella hyviä merkkejä, noista kelpaisi mitkä vain. :) Osallistun siis!

  • Tottakai osallistun!

  • Matleena

    Vaikuttaa mahtavalta kaupalta, osallistun ehdottomasti arvontaan :)

  • :)

    On sen verran mahtava arvonta kyseessä että täytyy ehdottomasti osallistua! Jos tuuri kerrankin osuisi omalle kohdalleni, laajentaisin UGG -kokoelmaani vaaleilla UGG:eilla..

  • Rebekka

    Wow, unelmakenkiä! Tollaiset Friis&Companyn Xeniat kotiuttaisin kyllä vaikka heti! Ehdottomasti mukana! :)

  • Maikki

    nyt on pakko osallistua, mahtava arvonta!

  • Elpsii

    Ihania kenkiä! Tottakai osallistun :)

  • Ninnu777

    Oih, aivan täydelliset kiilakorot! Noillahan kelpaa rattaita työnneillä ;) minäkin osallistum arvontaan!

  • e-mppu

    Mukana ollaan! Ensimmäistä kertaa itseasiassa osallistun näihin blogiarvontoihin IKINÄ, ihme kyllä! Ilmeisesti asennevamma mä-en-koskaan-voita-mitään aina sanoo et ei kannata vaivautua, hahah!

  • Janette

    Arvonnassa mukana! Talvisaappaat ensi talvelle on haussa, ja tunnetustihan parhaat pitää nyppiä päältä jo aivan syksyn alussa. Ja eihän sandaaleitakaan kyllä koskaan voi liikaa olla….

  • Mimu

    Klikkaisin noi samat Uggin sandaalit oikein mielelläni kotia kohti! <3

  • Inka

    Upeita kenkiä!! Osallistun ehdottomasti :)

  • janisku

    Käytännöllisiä ja upeita kenkiä olet valinnut :) Osallistun kisaan!

  • mardelli

    Nuo Lacostet on kyllä kivat, piristävä väri!

    Osallistun kilpailuun, huikeita tämmöset :)

  • Sonia

    Kuulostaapa hyvältä, osallistun arvontaan! :)

  • Tiia-Maria

    Aivan ihania kenkiä!! Oon niin mukana! :)

  • Mukaan arvontaan, tuolla lahjakortillahan saisi jo melkein nuo aidot saapas-Uggit vanhojen halpakopioideni tilalle. :)

  • Nina

    Ihanat UGGin wedget!!! :) Ehdottomasti kiinnostava nettikauppa ja haluan olla mukava arvonnassa :)

  • satu

    Osallistutaan! :)

  • Sanna

    Nyt tulisi tarpeen voittaminen ! kaikki kenkäni ovat varmaan tehnyt jonkinlaisen sopimuksen, että hajotaan nyt samaan aikaan kaikki. Joten uusia kenkiä kaipaisin kovasti.
    ihanat kengät nuo UGG:n kiilakorko sandaalit :)

  • Tea

    Mukana arvonnassa!!
    Pitääkin heti mennä tsekkaamaan tuo kenkäkauppa! jos vaikka onni suosisi ja voisin saada omakseni ihanat Uggit talveksi :)

  • kaurahiutale

    Osallistun! Ihania kenkiä!

  • cealif

    Jee, ehdottomasti mukana! Ehkä jotkut ihanat syyskengät voisi seuraavaksi olla hankintalistalla (vaikka syksyä en vielä haluaisikaan ajetella, tulisipa se kesä ensin!)

  • Laura

    Ehdottomasti osallistun!:))

  • Iina

    Kuulostaa ja näyttää hyvältä!!

  • Pullis

    Osallistun arvontaan! Olen aina haaveillut UGGin kengistä (kerran menetin sydämeni pitsisille korkeavartisille UGGeille) mutta rahapuoli on aina saanut minut perääntymään. Jos arpaonni suosii minua, UGGit lähtee kyllä sitten ehdottomasti mukaani!

  • Iia

    Kaikki käy ja arvontaan mukaan tahtoo…

  • Zodya

    Mukana! Tuolta saa 35-koon kenkiä, joten lahjakortti olis enemmän kuin tervetullut tän minijalan käteen…:)

  • Camilla J-K

    Arpaonnea minulle!

  • Heidi

    Ihanat löydöt olet tehnyt! Pidän erityisesti Uggin kiilakorkokengistä, upean raikkaat! Osallistuisin mielelläni arvontaan :)

  • Elisabet

    Osallistun! Tulisi lahjakortti todellakin tarpeeseen, nimittäin juuri muutama päivä sitten huomasin, ettei kaapissani ole montaakaan täysin ehjää kenkäparia.. :D

  • Mariv

    Löysit ittelles todella upeita kenkiä! Toivottavasti arpaonni suosii. ;)

  • paula

    Uskomattoman upeita kenkiä olet tilannut! Täytyyhän sitä olla mukana kisassa! :)

  • Laura

    Osallistun! :)

  • Johanna

    Tottakai osallistun :) Itseasiassa kenkä ostoksille pitäisi päästä. Kiitos ihanasta blogista. Hirveästi saan inspiraatiota. mm. tuo H&M Trend koru..kunpa löytäisin sen vielä jostain. Yleensä en välitä tuollaisista koruista, mutta nyt.. yllätys kun sitä ei ilmeisesti mistään saa enään :D
    Ja onnea vielä loppuodotukseen! Haikeana katson masukuviasi.. oma “masuni” reilu vuoden ikäinen nukkuu juuri päiväunia. Eli äidin omaa aikaa blogisi seurassa. Tulihan pitkä sepustus ! :)

  • Maria

    osallistun!! :)

  • ellu

    Muutamassa muussakin blogissa olen tätä nettisivustoa jo ihaillut ja kuolaillut valikoimaa. Pakko siis tähän osallistua, jos pääsisi lahjakortin voimin kenkiä ostelemaan! :D

  • Pimu

    Ihania kenkiä! Mitkään muut kuin UGGit eivät päihitä Suomen pakkasia ja lumikinoksia, ja jo kolme vuotta vanhat tummanruskeat ihanuuteni alkavat olla tiensä päässä koska käytän UGGeja varmaan melkein puoli vuotta aina kerralla (ne on niin mukavat!), kärjestä tulee vesi läpi vaikka kuinka laittaisi kosteussuojaa! :( Tarvitsisin uudet kipeästi joten tämä köyhä opiskelija olisi ikionnellinen jos arpaonni suosisi :)

  • Ninnu

    Ihania kenkiä ja aikas houkutteleva nettikauppa :) Täälläkin olis tarvetta tyylikkäille kärryttelykengille eli ehdottomasti arvonnassa mukana!
    Ja tsemppiä sinulle odotuksen loppumetreille!

  • siiri

    Wautsi! Valitsit kyllä upeita kenkiä. Olisi itsekkin mukava kotiuttaa tuolta sivulta jotkut kengät ;)

  • Mindi4

    Ihania kenkiä ! Osallistun arvontaan !!!

  • Juuli

    Tähän kilpailuun on pakko osallistua, kun on niin mahtava palkinto! Mukana ollaan siis. :)

  • saakku

    mukana ollaan:)

  • janita

    Oi kiva avronta sillä olisi kyllä tarvetta uusille ihanille kengille kun koulut alkavat näin köyhänä opiskelijana he he siis totta kai olen mukana arvonnassa. Ja muuten ihana blogi löysin vasta kun kaveri vinkas ja kannati alkaa lukee siis mahtava löytö

  • Ella

    mahtava arvonta kertakaikkiaan! uudet lämpöiset uggit olisivat todella tervetulleet! elikkäs mukana ollaan.:)

  • Hilma

    Ehdottomasti mukana:)

  • mk

    Mukana arvonnassa :)

  • Iidas

    Vau mikä arvonta! Oon NIIIIIN mukana! :D

  • Oioi, mikä kilpailu ja MIKÄ PALKINTO! Ehdottomasti olen mukana!

  • Nellii

    Upea arvonta! Olisipa ihanaa saada talvikeleille UGGit jalkoja lämmittämään, mutta opiskelijan lompakolle ovat vielä olleet liian kalliit ! Osallistun siis arvontaan, jospa onnetar suosisi :)

    Ihana blogi sinulla :)

  • AnniE

    Todella upeita kenkiä oot päässy tilailemaan :)

  • Kapo

    Heips ihana! =) Mä ekaa kertaa kommentoin vaikka seuraankin sun mahtavaa blogia uskollisesti. Aivan iiihanat noi UGGin kiilakorot! Mutta yhdet jos toisetkin uudet bootsit pitäis itekin hankkia nyt tulevana talvena, on meinaa aika monta kautta jo palvelleet noi nykyiset parit. UGGit toimii aina, ei mahda mitään, ne on niin helpot ja lämpimät! Hih, osallistun siis arvontaan. Haleja Kapolta! <3

  • Jennu

    Wau, ilman muuta mukana arvonnassa!

  • emilia

    tollasia kiiloja oon metsästäny koko kesän, muttei mistään oo löytyny! ehdottomasti mukana arvonnassa :)!

  • Bea

    Ihana nettikauppa, ja asiakaspalvelu vaikuttaa todella laadukkaalta! ja noi kiilakorot, nam!! oon mukana arvonnassa!

  • Anna

    Oi! Mukana arvonnassa ehdottomasti:) Uuden kengät olisivat erittäin tervetulleet!

  • adnil

    apua!! pakko voittaa ;)

  • pamsu

    kenkiä tänne heti:)!!!

  • Viivitys

    Loistopalkinto, mukana arvonnassa :o)!

  • -liina

    mukana!:)

  • pauliina

    osallistun!
    uggeista myös haaveilen:)

  • Tinde

    Ihania kenkiä!

  • Hedelmä_

    Oi olen katsellut noita samaisia kiilakorkoja! :) Ihana arvonta, mukana ollaan!

  • Helle

    Aivan ihania kaikki kengät! Mukaana ollaan arvonassa:)

  • sofia

    voi apua! :) sulla o kyll aivan bueno kenkämaku ;) voisin heti mennä tiiraileen noilta sivuilta kenkiä… ja niii TOKI oon kilpailussa mukana :>

  • Marianne

    Osallistun arvontaan! :D Uggit on kyllä mielestäni parhaimmat kengät talvella <3 omiani olen käyttänyt niin paljon että jo saumat ovat hajonneet :D :D Ovat todella hintansa arvoisia!

  • Vilmis

    Ihania kenkiä =) Täytyypä käydä kurkkaamassa valikoimaan. Olen mukana arvonnassa, jos vaikka onnetar suosisi.

  • Laura

    Ihania löytöjä olet tehnyt :-) haluaisin myös osallustua arvontaan!

  • Cherry

    Oi miten ihana palkinto ! OSALLISTUN :D

  • Emmi

    Heippa ja kiitos kivasta blogista! Itsellä on lähes kaikki kengät niin loppuunkuluneet, että tekis kyllä hyvää ostaa välillä uusia… arvonnassa mukana siis! :)

  • Laura

    Kävin kurkkailemassa valikoimaa ja jo nopealla vilkaisulla vaikuttaa tosi kivalta! :-) Mukana siis!

  • Milla

    aaa ihanat nuo kiilakorot!

    • Milla

      osallistun siis arvontaan myös :)

  • Linda

    Naisella ei voi koskaan olla liikaa kenkiä, siispä mukana arvonnassa ollaan! :)

  • Mande

    Tämäpä olisi maailman mukavinta voittaa! Mukana ollaan :)

  • Miibsi

    Voi kuinka ihania kaikki! :) Minä jos kuka olen uusien ja hyvien kenkien tarpeessa, juuri valmistuneena ex-opiskelijalla kun ei ole ollut vuosiin varaa panostaa kunnon kenkiin! Koirakin söi viime talvena mun (pahasti kuluneet) UGG:it ! Joten todellakin osallistun arvontaan!

  • Maya

    Loistava arvonta:) Uggit talveksi olisi ehdottomasti tarpeen!

  • Lipsu

    Osallistun! Vanhat hyvin palvelleet talvikenkäni lähtivät keväällä kenkien taivaaseen, joten uusille lämpimille talvipopoille olisi huutava tarve:)

  • Eva

    Osallistun arvontaan! :)

  • Ihania nuo aivan kaikki kengät! Eli mukana arvonnassa ollaan ehdottomasti.

  • A

    Mahtava arvonta, täällä toinen UGGien suosija pakkasilla ;) mukana arvonnassa ollaan!

  • HeidiA

    Osallistun mielelläni! Todella mukava arvonta :)

  • Sandra

    Tähän on pakko osallistua! Tulen itsekin kärräilemään lähiaikoina pientä nyyttiä ympäri Helsinkiä ja mikäs sen mukavampaa, jos sen saisi tehdä uusissa kengissä :)

  • P

    Osallistun arvontaan :) !

  • Hanna

    Wau, mikä kilpailu! Footwaysta en ole aiemmin kuulutkaan, täytyykin mennä jo tutustumaan valikoimaan, jos vaikka onni kerrankin potkaisisi :)

  • Tiia

    Jeeee, upee arvonta taas :)) Kyllä omalle kohdalle sattuessa lähtis UGGit tilaukseen. Syksyllä kun lähtee opiskelemaan niin ei tuota rahaa silloin kyllä ole noihin kenkiin laittaa. Kelpais lähteä koirien kanssa ulkoilulle.

    Ihanaa kesää ja loppuodotusta! Kohta onkin jo pienokainen teidän arkea ihastuttamassa :)

  • po

    olen ollut siinä uskossa että mulla on kaikki tarvittavat kengät nyt tälle ja seuraavalle kaudelle mutta ai niin, olihan se talvikin tulossa. uggit, I NEED. :D arvonnassa mukana!

  • Chloé

    Mitä ihanuuksia! Mukana ollaan :)

  • Jessica

    Ihania kenkiä oot tilaillu! Olisi kyllä hienoo voittaa lahjakortti tuonne, laadukkaita kenkiä kun opiskelijabudjetilla ei tule kovin usein ostettua… Mukana kisassa siis!:)

  • Sanna

    Tuolta verkkokaupasta löytyi vaikka mitä,mukana ollaan! :)

  • Pipa

    ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • Johanna

    Ihania kenkiä! Osallistun ehdottomasti arvontaan:)

  • Joanna

    Ihania valintoja olet tehnyt :) Mukana ollaan! Jos kävisi tuuri niin kotiuttaisin ehdottomasti minulle vihdoin ensimmäiset Uggit. Oli pakko osallistua ihan näin ensimmäistä kertaa :)

  • Ihania kenkiä olit valinnut yhteistyön merkeissä :) Kurkkasin verkkokauppaan ja kylläpä tuolle 200 € lahjakortille saattaisi löytyä käyttöä täälläkin ;) Mukana arvonnassa!

  • Kuulostaa todella kivalta nettikaupalta, pitää ehdottomasti tutustua tarkemmin! Ja toki osallistun arvontaankin :)

  • osynlig

    Oooh, ehdottomasti messissä! :)

  • Fina

    Kenkähullun paratiisi<3 tietää nyt mihinkä menee rahat tilipäivänä;)

    • Fina

      Niin ja osallistun arvontaan!

  • Suvi

    kuulostaa mahtavalta kaupalta, pitääkin käydä het kurkkaamassa… Mukana arvonnassa siis :)

  • Hilla

    Ihania kenkiä kertakaikkiaan! Olen ehdottomasti arvonnassa mukana :)

  • sonjam

    Voi, miten kivoja kenkiä valitsit!
    Totta puhuen kelpais mullekkin, mukana arvonnassa siis:)

  • Ansq

    Mukana arvonnassa ollaan! Olin ajatellut ensi talveksi uudet UGGit hommata niin mikäs sen parempi jos vielä lahjakortilla ne saisi ostettua!

  • SAL

    Osallistun! :)

  • Katri

    En ole ennen kuullutkaan tästä ihanasta kenkänettikaupasta! Todella ihania kenkiä näytti valikoimassa olevan, toivottavasti onni potkisi kerrankin arvonnassa! <3 Osallistun siis! :)

  • Tanja

    Ihania kenkiä <3 Tottakai osallistun arvontaan!

  • Aida

    Kivan oloinen kauppa :)

  • Marika

    Oii!! huippu arvonta :D

  • Suiva

    Ihana arvonta! Suosisipa arpaonni kerrankin :)

  • lindaa

    Onpa kiva arvonta! Kengille olis käyttöä :)

  • Sannnna

    Osallistun! Ostaisin Uggin talvitöppöset myös :D

  • isa10

    Osallistun arvontaan! :))

  • Una

    Kenkiä netistä, huippu juttu! Ihana arvonta, näitä lisää.

  • eeeja

    Oi tähän arvontaan täytyy kyllä osallistua, täälläkin ois pian tarvetta mukaville mutta tyylikkäille vaunulenkkeilykengille :)

  • Anu

    Mukana skabassa, kaikki tilamaasi kengät on kauniita, mutta erityisesti ihastuin noihin kiilakorkoihin. Sanalla sanoen upeat!

  • jee osallistun :)

  • Hanski

    Lahjakorttia metsästämään, osallistun arvontaan! : )

  • Laura

    Eikä aivan ihania kenkiä nuo kaikki! Ois mahtava voittaa, niin eli mukana arvonnassa olen! :)

  • Aivan ihana arvonta! :))
    Mukana ollaan ehdottomasti. Syyskenkiä nyt on aina vailla;)

  • sara

    Oi, olisipa ihana voittaa tämä. Mukana sii minäkin :)

    Jos luet näitä, niin minua (ja varmasti muitakin äitejä) kiinnostaisi minkälaiset rattaat teidän beibille tulee?

  • Emmi

    Ehdottomasti osallistun ! (: Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa… ;)

  • masu

    Oioi kuinka kiva kilpailu! Oon jo pitkään miettinyt uusien uggien ostoa, mutta opiskelijan budjetilla se ei vielä ole ollut mahdollista. Joten täällä ollaan mukana kisassa!! :)

  • Mei

    Osallistun! Tahdon kovasti nuo Uggin talvitöppöset, loistavat, kun on kylmä ja tahtoo laittaa päällensä vaan lämmintä ja mukavaa :)

  • Jente

    Voi kyllä! Tähän arvontaan osallistun varmalla; aivan ihania kenkiä.

  • Ebu

    Harvoin jaksan blogien kilpailuihin osallistua, mutta pehmoset uggit ois vaan niin maukasta hakea postista!

  • Emmiina

    Osallistun arvontaan :)

  • Noonu

    Ihana arvonta!! Ihan ihka ensimmäistä kertaa osallistun mihinkään blogiarvontaan. :) Onnea sille joka tämän lahjakortin lunastaa jos ei onni omalle kohdalle osu! :)

  • shazz

    Mmm. Kotiuttaisin samantien nuo talvi-UGGit♥ Oon käyttänyt niitä feikkejä pari vuotta ja hyi yäk.. ;( Mukana siis olen!

  • ANNI

    Eräs ystäväni suositteli kyseistä kenkäparatiisia juuri pari päivää sitten, ja löysin todella monet ihanat yksilöt ! Eli mukava arvonnassa ollaan kun en vielä ole ehtinyt tilailemaan :)

  • Noora

    Osallistun arvontaan! :)

  • sansai

    Vau, kuulostaa mielettömältä kenkäkaupalta :) Pitääkin käydä tsekkaileen kohteet mihin lahjakortin käyttäisin ;)

  • Salla-Maria

    Osallistun! Äääää kumpa voittaisin niin UGG ihanuudet pääsisivät myöskin tänne. Kauan olen sellaisia jo kuolaillut omikseni, mutta opiskelijabudjetti ei ole antanut myöden :)
    P.s. Ihania kenkiä olit valinnut! :)

  • hania

    Osallistun arvontaan! :)

  • taru

    Oijoi, osallistun lahjakortin arvontaa! Vaikka kesä on vielä täällä (tosin säiden puolesta ei oo kauheesti kesältä tuntunu) niin lahjakortin käyttäisin syksy/talvikenkiin :)

  • tintsi

    Upeita kenkiä, mukana arvonnassa!

  • Heli

    Osallistun! Kuulostaa erittäin hyvältä ks. kauppa! Ja oih, noita Uggin kiilakorkoja, ne on vainonnut mua keväästä asti kaikissa lehdissä, näyteikkunoissa ja jopa muutamissa kadunvarsimainoksissa :) tuommonen alennus vielä niin taitaa olla kohtalo, että ne päätyy kaappiin :)

  • Lina

    Tajusin että tarvitsen ehdottomasti UGG:in kengät talveksi,sillä muutto on edessä kohti “kylmempää” Suomea ja nuo ihanat lämmittimet minulta vielä puuttuu! Herkullisen näköisiä kenkiä :)

  • Tytti

    Ihastuin noihin UGG Santoreihin päätä pahkaa! Jos sitä menisi itsekkin kuolaamaan tuon nettikaupan kenkiä..toivottavasti arpaonni vain suosisi!

  • Mia

    Osallistun! :) Ihania kenkiä!

  • sonja

    Mukana arvonnassa! Uggin töppöset olisi kyllä hyvä varata jo kaappiin ;)

  • mise

    Osallistun arvontaan. =)

  • Annika

    tämäkin haaveilija osallistuu :)

  • Kira

    Tosi upea arvonta, eli siis mukana olen minäkin tällä kertaa:D Jos voittaisin niin käyttäisin lahjakortin Ugg talvikenkiin koska en omista aitoja ja viime talvena mun semmoset halvat ugg tyyppiset kengät hajosi, joten olis luksusta tallustella niillä ensi talvena:)

  • Poppie

    Mukana ollaan! :)

  • Pia

    Heippa!
    Huikea arvonta, mukana ollaan! Aina on tilaa uusille kengille! :)

  • Juulia

    Osallistun!! Oon itsekin haaveillut noista Uggin kiilakoroista jo hyvän aikaa ( : !

  • Tuija Mäntylä

    Uusi kenkäkauppa,ihanaa! Kävin tutustumassa valikoimiin ja hyvin löytyi tuotteita myös tällaiselle paksunilkkaiselle, ikuiselle täydellisten talvisaappaiden metsästäjälle… Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa :)

  • Meri

    Kiva kilpailu ja kauniita kenkiä, osallistun! :))

  • Satu

    Osallistun!

    Ihanat nuo Ugg:n kiilakorot! :)

  • millla

    Oii aivan ihania kenkiä, osuisipa arpaonni joskus tännekin :-)

  • Satuliini

    tottakai osallistun :P

  • terppa

    Vähänkö kivoja kenkiä :) Ja mukava arvonta, osallistun !

  • pipa

    I’m IN! :)

  • veera

    Oi, miten ihana palkinto! Ehdottomasti mukana kisassa:)
    Ja olet kyllä löytänyt ihania kenkiä:D

  • Ssatu

    Kenkiä ei koskaan ole liikaa!

  • marta

    Osallistutaan ! :)

  • Jasu

    Oi aivan ihania kenkiä ! :) Pyörin kenkähuumassa selailemassa kaupan valikoimaa, näyttää ihan mielettömän hyvältä. Arvonnassa mukana siis !

  • Karol

    Pakko osallistua, vaikuttaa kivalta kaupalta :)

  • Miia

    Mä olen ihan koukussa Lacosten tennareihin. Ihanan pirteet noi punaset. Mukana arvonnassa.

  • Veera

    Mukana! Toivottavasti arpaonni suosii. Mukavat “kärräilykengät” kesään olis myös tänne tervetulleet :)

  • Kiltsu

    Vautsi! Ehdottomasti osallistun arvontaan! :)

  • Henna

    uggit tännekin!! ei enää ikinä talvea, milloin pitää kävellä feikkiuggeilla ja pilata jalkansa.

  • laura

    Ehdottomasti mukana! Kävin selaamassa sivuja, aivan loistava paikka! Lacostet on aika täydelliset:)

  • Tiitaa

    Osallistun!Syksylly opiskelemaan alkavana, lahjakortti tulisi todella tarpeeseen!:)Ö

  • EveN

    Nyt syksyn tullessa on niin monta uutta rautaa tulessa, että muutama uusi kenkäpari voisi ihastuttaa kiireen keskellä!

  • Pikku J:n äiti

    Kyllä kelpais :)

  • Tuulia

    Osallistun arvontaan, toivottavasti onni suosisi :)

  • Hanna

    Upeat nuo Uggin kiilakorot :)
    Nettisivut oli todella tyylikkäät ja helppo käyttää, itse haluaisin jotkut nudet korkokengät/sandaalit kun sellaiset vielä puuttuu!

  • emmasofia

    Mukana arvonnassa ollaan(;

  • Kaisa

    Ehdottomasti osallistun arvontaan! :) Pienijalkaisena joudun käytännössä aina tilaamaan kengät nettikaupoista ja otankin siis aina mielellään vastaan uuden tulokkaan niillä markkinoilla. :)

  • sara

    osallistun. kenkiä ei voi olla ikinä liikaa !:p

  • Marrie

    Samanlaisia löytöjä ku mulla! Ihanuuksia toisensa eteen. Santorinit kelpaisi myös minulle, jospa arpaonni suosisi. :)

  • niini

    Olen lukenut blogiasi nyt vuoden ja yleensä välttänyt arvonnat, koska en kuitenkaan voita:D Nyt on kuitenki pakko osallistua kerrankin, sen verran hyvä palkinto olisi tiedossa! :) Itsekin tarvitsisin uudet UGGit!

  • Heta

    Oi, ompa ihania kenkiä! :) Osallistun siis arvontaan!

  • juttakk

    arvontaan osaallistun _:)

  • Natalia

    Nyt on sen verran ihana arvonta, että pakko osallistua! :)

  • kiana

    Vau, upeat noi UGG:in kiilakorkkarit!! En malta odottaa, että nään ne asuihin yhdistettynä :) Osallistun arvontaan!

  • Senni

    Oi olisi ihanaa kotiuttaa esim nuo ihanat UGGIN kiilarolliset sandaalit ja ja ja.. :)

  • Gerena

    Ehdottomasti osallistun, olen äärimmäisen huono löytämään uusia kenkiä mutta ehkä nyt tärppäisi Footwaysta :)

  • lila

    Upeat kengät kaikki nuo:) Etenkin uo kiilakorot:) Sulla on ihana blogi!!

  • J

    Oi että miten mahtava arvonta, ilman muuta mukana! Kauniita kesäkenkiä kaipailisin, jotku kiilakorolliset ois kivat!

  • Nelli

    Aivan ihania kenkiä! Mukana ollaan :)

  • Hanna

    Tottakai osallistun! Uggit kelpais mullekin! :)

  • Päivänsäde

    Tahtoo uusia kenkiä. Raumalla pienessä liikkeessä ihastelin lacosten kenkiä ja voi tahtoo. Mä veikkaan, että kaikki ihanat naislukijasi mielellään voittaisivat moisen palkinnon…joten nyt peukut pystyyn, kuka sitten lahjakortin saakin niin varmasti käyttöön ja tarpeeseen tulee.

  • Kaisa

    Arvonnassa mukana! Nyt jännittämään, osuuko arpaonni kohdalleni. :)

  • Kirsi

    Voi, tähän arvontaan on pakko osallistua ! Ihanaa ! :) Ja noi kesäuggit – I H A N A T !!

  • Eva

    Ihania valintoja ja erityisesti UGG-sandaalit ovat upeat! Osallistun arvontaan!

  • t.i

    Loistava nettikauppa :) sivuilla vierähtää helposti isompi tovi. Mukana arvonnassa ollaan!

    Taru

  • Lin

    Osallistun arvontaan =)

  • Reija

    Osallistun arvontaan :)

  • Amelia

    Aivan ihanat nuo UGG:in kiilakorot!!! :)
    Osallistun ilomielin arvontaan!

  • Henni

    Ihania kenkiä :) Mukana arvonnassa siis ilomielin!

  • Jasmiina

    Kiitos, että autoit löytämään uuden nettikaupan!:) Täytyy kyllä sanoa, että on oikein kiva lukea tätä blogia senkin takia, että tämä ei ole täynnä mainoksia. Vaikka skippaankin ne tietyn nettikaupan kuvakollaasit aina kaikista blogeista, on pakko ihmetellä, että täytyykö niitä olla ihan niin pajon?

    Pointti oli kuitenkin se, että on hienoa huomata sinun mainostavan tuotteita jotka koet oikeasti kiinnostaviksi lukijoille – minua ainakin kiinnostaa lukea juuri näitä, harvemmin tulevia mainospostauksia:)

    Koska näin kiva arvontakin on tulossa, niin tietysti pitää minunkin yrittää, jos onnetar suo jaloilleni nuo UGGit;)

  • Juliaaa

    Ihastuin noihin Lacosten punaisiin tennareihin! Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt löytää söpöjä punaisia tennareita tuloksetta. :(
    Ja kyllä osallistun! Mahtava arvonta:)

  • Jenna

    Ooh ihana kilpailu! Osallistun!

  • Sini

    Oih ois ihana saada itsellenikin uudet UGGit talveksi, eli olen sormet ristissä mukana arvonnassa :)

  • nani

    Ihanat noi kiilakorko uggit! ja täytyy sanoa, että pienijalkaisena on mukava huomata, että Footwayltä näyttää löytyvän myös 35-kokoisia jalkineita. Niitä kun joutuu yleensä jenkeistä asti tilaamaan.

  • tipsukissa

    osallistun arvontaan:-)

  • Midde

    Oi voi, jokaisen kenkähullun unelmakilpailu :)

  • elisa

    uggit toiveissa :)

  • asse

    Osallistun! Pakko saada uudet Uggit ens talveksi :)

  • Saija

    Hej!! Mukaan arvontaan!!:) Ihastuttavia kenkiä löysit…täytyy mennä itsekin kurkkaan sivut…

  • mira

    ugg ugg, ei oo ikinä ollu; mut nyt olis mahis käpytellä sellasilla :)
    -kaunista kesän jatkoa-

  • Tyyppi

    Kivoja kenkiä, kelpais mullekin! Mukana arvonnassa siis.

  • Kaisu

    Ihania kenkiä kaikki! Osallistun :)

  • Hiphei, mukana ollaan.
    Tuolla summalla saattaisi saada sekä kesä- että syyskengät. :)

  • Irppa

    Nuo kiilakorkiset UGGit on ollu mun toivelistalla jo vaikka kuinka kauan! Kauniit ja myös tosi hyvät jalassa!:)

  • materialgirl

    ihania!! osallistun:)

  • Saila

    Ihania kenkiä oot hankkinut! :) Kuola vaan valuu ja tahtois itsekin tosi tarpeeseen etenkin lämpöiset talvikengät eli I’m in!

  • Helene

    Aivan mahtava arvonta, ehdottomasti mukana ollaan! :)

  • Newbie

    Kivoja kenkiä olet tilannut. Olipas sivuilla hyvä kenkävalikoima! Osallistun arvontaan, tottakai :)
    Ihanaa loppuodotusta <3

  • Suvi

    Upeita kenkiä! Täällä myös yksi kotiäiti ja kenkien rakastaja:) Syksyksi olisi tarvetta joillekkin ihanuuksille ja aivan varmasti valikoimasta löytyy uusia rakkauksia;) Joten ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Kirsi

    Osallistun! :) Kuulinkin jo tästä kyseisestä kenkäkaupasta toisessa blogissa ja kiinnostuin samantien! Todella paljon ihania kenkäpareja minun makuuni

  • Mari

    Olenkin joskus ostanut täältä kengät joita en kaupasta löytänyt!:) Eli mukana ollaan

  • Sanni

    Upeita kenkiä! :) Kyllä kelpaa noissa pitkin mukulakiviä (inhoan niitä korkkarit jalassa!) tallustella :)
    Mukana arvonnassa!

  • Laura

    Minulta löytyy myös nuo perinteiset ugg talvikengät juuri tuon värisinä, aivan loistavat! Mitään muita talvikenkiä ei tekisi mieli edes käyttää, ovathan nuo niiiiin mukavat ja lämpimät jalassa :)

    Osallistun myös arvontaa :)

  • mimu

    mukana olen :)!

  • Rosanna

    Melkoinen kilpailuvaltti kyllä tuo hintatakuu! :) Itse haaveilen myös kenkävalikoimani täydennyksestä kolmikuisen pojan äitinä, kummasti on vaan alkanut tuo mukavuus ratkaisemaan. ;) Joten mukana olen!
    On pitänyt myös monta kertaa toivottaa sinulle oikein ihania hetkiä loppuraskauteen, tiedän että tuntuu uskomattomalta juuri nyt mutta tulet muistelemaan kaiholla tuota odotuksentäyteistä ja malttamatonta aikaa. Yritä siis nauttia! Olet myös säilynyt aivan superhehkeänä viime metreille asti, näissä blogin kuvissa kannat itsesi ja pikkuisen kauniisti ja onnea hehkuen. Tsemppiä! <3
    T. Eräs vakkarilukijasi

  • Katharina

    Mukana arvonnassa. Ihania kenkiä. :)

  • Eevistiina

    Arvonnassa mukana!
    Voimia loppuodotukseen. :)
    Ne kiilakorot oli aivan ihanat! Itse olen vannoutunut kiilakorkojen käyttäjä.

  • Saana

    Ihania kenkiä, heti innostuin ihailemaan sivuja. ;-)
    Mahtava arvonta jee!! :-)

  • Muikku

    Vau mitä kenkiä! Osallistun ehdottomasti =)

  • r

    osallistun tottakai =))

  • Osallistun! Voi, toivottavasti onni suosii, ihania kenkiä olit löytänyt!!

  • Emmiey

    Aivan huippu arvonta! Olen jo hetken aikaa miettinyt kenkien tilaamista kyseiseltä sivulta, mutta en mieti enää! Nyt huomaan, että sivusto on mitä parhain joten onhan sitä arvontaan osallistuttava :)

  • ms

    jee ihania kenkiä joten mukana ollaan!!:)

  • Janette

    Minulla ei vielä Uggeja ole, joten ensi talven talvipakkasille ne olisivat ihanat! osallistun siis arvontaan :)

  • Voi voi voi kun olisi tuuria ja voittaisin <3 Osallistun siis arvontaan :)

  • Itsekkään en ole aiemmin tykännyt kiiloista. Satuin kuitenkin myös löytämään nuo samaiset Uggin kiilat Helsingistä huikealla alennuksella, joten nappasin ne mukaan saman tien :) Nyt himottaisikin jo saada toiset kiilat kaappiin, ja Footwayn valikoimasta löytyisi varmasti mieleiset :)

    Ja ps. Ne on oikeasti TODELLA mukavat jalassa!

  • peppi

    ootpas valinnu ihania kenkiä, varsinkin nuo uggin kengät! eihän tätä arvontaa välist voinut jättää, joten i’m in!

  • Nitta

    Vau, mikä arvonta! Upeita kenkiä olit itsellesi valinnut.
    Mukana!

  • Lottak

    Aivan ihania kenkiä! Tykkään etenkin noista UGGin kiilakoroista, pakko saada! Täytyy kyllä ostaa tuollaiset vaikkei arpaonni osuisikaan kohdalle:)

  • Rouhe

    Osallistun! Minulle kelpaisi nuo UGG:in sandaalit ovat erittäin upeat! :)

  • Laura

    Osallistun ehdottomasti! =)

  • Pakko osallistua, sijoittaisin rahat aitoihin UGGeihin, vilukissa ja kylmäjalka kun olen :D

  • Saara

    Oi mitä kenkiä! Kiilakorot ovat kyllä tämän kesän suosikkini! Ehdottomasti arvonnassa mukana :)

  • taru.

    oijoi osallistun !!

  • Oi apua, pakko osallistua! Auttais paljon työttömän kenkähankintoja tollanen lahjakortti. :)

  • Jaana O

    Mukana arvonnassa! Kärräilykenkiä tarvitaan syksyksi myös! :)

  • EmilyK

    Osallistun arvontaan :)

  • Iina S.

    Tennareille olisi kesäksi käyttöä!

  • Mia

    Oi miten kauniit nuo kiilakorot! En ole itsekään aiemmin kovasti kiilakoroista pitänyt, mutta nyt täytynee ostaa sellaiset itsekin :)

  • MaijaK

    Mukana arvonnassa, tulisipa voitto tarpeeseen kenkähyllyn huutaessa uusia pareja kuluneiden ja loppuunkäveltyjen reppanoiden tilalle. Peukut pystyssä siis :)

  • Jaana

    Yksi Arpaonneton mukana!

  • Janica

    Itse kans kuolaan uggeja. Olis mukava saada omat ensi talveksi eli mukana ollaan :-)

    -Janinaksu

  • Jenni

    Oi, nuo kiilakorot miellyttävät kyllä minunkin silmääni, aika herkut ovat. Footwaylla kyllä näytti olevan suunnilleen tsiljoona sellaista kenkäparia, jotka kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni, joten osallistun arvontaan. :)

  • Mari

    Mukana arvonnassa! :)

  • Selena

    Vau mitä ihanuuksia ja vielä järkevään hintaan! :) Kenelle naiselle ei 200e lahjakortti kelpaisi :D mukana ollaan!

  • Jennifer

    Mukana ollaan :)

  • Amanda

    Osallistuisin arvontaan!
    Olen kyseisen nettikaupan valikoimaa kaivellut eräiden tiettyjen Swedish Hasbeensien kuvat silmissä, joten sijoituskohde lahjakortille olisi jo olemassa ;)
    Olet ihana, kun jaksat vielä viime metreilläkin postauksillasi meitä lukijoita ilahduttaa! :)

  • Sissi

    Suosisiko onni minua ;) ?

  • päivi

    osallistun arvontaan, ne punaiset tennarit ovat ihanat!

  • Ehdottomasti mukana! Vau, 180 päivän vaihto-ja palautusoikeus – en ole ennen nähnyt moista missään!

  • mimma

    mukana, mukana, mukana! :) ikinä en kyllä mitään voita, mutta aina kannattaa yrittää!

  • heeka

    Upeita kenkiä olet tilannut!:) täällä kans yks mamma kaipais uusia kenkiä tulevaan vaunuiluun ja vauva-arkeen, eli mukana ollaan!

  • Nauq

    Samanlaisia Lacosten kenkiä on tullu jo kateltua sillä silmällä! :D

  • Mariia

    Arvonnassa mukana!! :)

  • Aurora

    Vautsi! Tämä tulisi tarpeeseen! Mukana ollaan! :)

  • Iba

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, kenkäkaappi kaipaa kipeästi päivitystä niin perheen isompien kuin pienempienkin jalkaparien osalta ;)

  • Liina

    Mahtava yhteistyö!Osallistun arvontaan :)

  • Katri K

    Osallistun. Sulla on aina niin ihania yhteistyö kumppaneita. Tahtoo pikkasen osingolle ;)

  • SussiPussi

    Raskaus sai jalan koon muuttumaan kokoa isommaksi, joten suurin osa kengistäni ei enää sovi jalkaan. Mielelläni käyttäisin lahjakortin, jotta pöäsen syksylläkin vaunuttelemaan nyt parikuisen tyttäreni kanssa :)

    Ps. Kiitos inspiroivasta blogistasi!

    SussiPussi

  • vilma

    Samanlaiset uggit ovat olleet jo pitkään minulle unelma. Kuullut niistä pelkkää hyvää.

  • aanaV

    ihanaaa! uudet kengät ovat aina tervetulleita, hihh!
    mukana siis arvonnassa! :)

  • -Sanna

    Kiitos, pakko osallistua! :)

  • Oona

    Ihana saada tätä kautta uusia kauppoja omaankin tietoonsa, katsotaan jos arpaonnikin vielä lykkäis niin pääsisi heti ostoksille :)

    Blogisi on upea, olen seurannut sitä pitkään!

  • Mmiia

    Oi, olisihan ihan hullua jättää osallistumatta, joten ehdottomasti olen mukana! (:

  • K

    ihana arvonta tällaiselle kenkäfriikille;) mukana ehdottomasti!

  • Tiina_A

    Oi ihania kenkiä! Osallistun arvontaan erittäin mielelläni :)

  • hehade

    Osallistun arvontaan !

  • Kristiina

    Osallistun ilman muuta! :)

  • Terhi

    Uudet ja AIDOT UGGit tulisi kyllä tarpeeseen ensi talveksi :) Osallistun siis arvontaan!

  • tiiiia

    Oon itekki katellu tosi pitkään noita UGGin Luciana Santorineja, mut enpä oo vielä raaskinu tilata, vaan yrittäny ettii jotain lähes yhtä ihania vähän halvempaan hintaan. Noi on kyllä ihan lyömättömät, eikä mitään läheskään yhtä kivoja oo vielä löytynyt, joten ehkä joudun näihin sijoittamaan, vaikken lahjakorttia voittaisikaan. :) Noi Lacostet on myös tosi pirteet ja kivan malliset, ei liian kookkaat vaan tollaset sirot. :) Kaikkihan noi on aivan superkivoja, ja nyt ku tonne sivuille eksyin selailemaan Footwayn koko valikoimaa niin löytyi aika monet uudet kengät “pakko saada” -listalle… :D

  • Uudet UGGit pitäisi myös kotiuttaa ensi talveksi, ja tämä lahjakortti tulisi näinollen tarpeeseen! :)

  • Sensei

    Mukana ollaan! Kenkiähän tunnetusti ei ole ikinä liikaa ;)

  • Sia

    Ihania kenkiä päädyit tilaamaan, mukana ollaan!:)

  • emiliaa

    Vau mikä arvonta ! Mukana ollaan :)

  • iitu

    ihanaa! osallistun :)

  • Sooppo

    o/
    Mukana arvonnassa!

  • E

    Osallistun:) mahtava arvonta

  • tiina

    Mukana upeassa arvonnassa :))

  • Tuula

    Mukana arvonnassa :)

  • JohNanna

    Arvonnassa mukana!! Kerrassaan ihania kenkiä! :)

  • milky

    Osallistun arvontaan! Ihania kenkälöytöjä sinulla. :)

  • Anna

    Arvonnassa mukana! Tyhmät geelipohjalliset, joita käytin polvivaivaan, pilasivat ainoat, niin rakkaat uggini viime talvena, joten olisi kiva saada uudet tilalle :)

  • Hanna L

    Osallistun ehdottomasti! ei ole noita kenkiä kyllä todellakaan liikaa mulla niin olis kyl kiva voitto! :)

  • arja

    =) Uggit ovat niin parhaat meidän olosuhteisiin ! voi kun saisin valita nuo beessit ensitalveksi myös <3 kivoja kenkiä valitsit . mukana arvonnassa

  • Minttu

    Oij, haluan mukaan tähän arvontaan! Punaisille tennareille voisi olla käyttöä myös tällä pienen pojan äidillä ja monilla muilla kauniilla kenkäsillä myös ;)

  • Sari

    Ihania kenkiä:) Osallistun arvontaan!!

  • Piiu

    Hirmu kivoja kenkiä, pakkohan siis osallistua arvontaan! :)

  • MiMar

    Osallistun! Olis kans talviuggit ostoslistalla :)

  • Pauliina

    I’m so in!! :) ihan huikea arvonta!

  • Mimmu

    MUkana ollaan! :)

  • manna

    mahtava idea ! tarvitsen talveksi kunnon saappaat joten onni arvonnassa olisi hienoa ;–)

  • Noora

    Mukana ollaan :)

  • sartsu

    Ihana arvonta, osallistun!

  • Sara

    Oi ihanaa, kenkiä <3 Mukana ollaan!

  • anni

    Upeita kenkiä, toivottavasti onni suosisi tässä arvonnassa :)

  • jennnnsku

    ihana arvonta, mukana ollaan!!:) varsinki nuo lacosten tossut houkuttelee mua, ihanat!<3

  • heta

    Oh, nuo Friis & Companyn sandaalit.. :) Tosin olisin uusien UGGien tarpeessa!

  • Vaikuttaa kieltämättä melko loistavalta kaupalta, johon pitää itsekin tutustua oikein ajan kanssa!

    Ja ehdottomasti mukaan arvontaan! :)

  • susanna

    Olen mukana arvonnassa! Tämä palkinto olisi kiva voittaa niin voisi kerrankin ostaa vähän arvokkaammatkin kengät.. :)

  • Imelda II

    Koska kenkäkokoelmani ei todellakaan ole oikean Imeldan kokoelmasta edes sadasosaa olen niin mukana arvonnassa!! Netistä kenkien tilaaminen ei ole aina niin helppoa ja pari vuotta sitten tulin huijatuksi :(

  • Susanna

    Meille esikoinen syntyy joulun alla, joten uudet Ugg bootsit tarvitsisin, koska niillä mukava talvella tarpoa vaunuja työnnellen :)

  • Misise

    Olet kyllä valinnut todella kauniita kenkiä itsellesi :)

  • Katri

    Luen päivittäin blogiasi. Aikaisemmin pidin sitä ehkä liian pinnallisena omaan makuuni, mutta nyt olen jäänyt koukkuun positiiviseen tapaasi kirjoittaa. “Käytän” blogeja muotilehtien korvikkeena ja sun blogi on kyllä siinä suhteessa yksi parhaimmista. Keep on the good work!

    Ja mukana arvonnassa ollaan! Omat UGG:t ovat jo sen verran kärsineen näköiset, että kiva olisi klikata uudet kotiin nettikaupasta.

  • iia

    Ojj, tuolla summmalla saisi kotiutettua minet ihanuudet. Lenkkarit kesälle ja syysnilkkurit olisi tilauksessa <3

  • nupsi

    Ihania kenkiä, ehdottomasti täytyi osallistua arvontaan! :)

  • Ninsku

    Oi että mikä arvonta :-). Osallistun tottakai. Yhdet ballerinat ja jotkut korolliset kengät syksyksi on vielä haussa..

  • Pinja

    Juuri eilen kampaajalla ollessani luin jotakin lehteä (olivia, elle, en muista?) ja ihastelin kampaajalleni kyseisiä kiiloja!! Mukana ollaan :)

  • -reetta

    Mukana arvonnassa! :)

  • Saana

    Mukana arvonnassa! :)

  • merope

    osallistun! varsinkin uudet Uggit olisi tarpeen

  • Lotte

    Ollaan tällä hetkellä aika samassa tianteessa, pian olisi tarvetta mahdollisimman mukaville korkokengille vauvan kanssa kaupungilla kulkiessa. Tosin oma laskettu aikani meni jo muutama päivä sitten joten tässä sitä vielä odotellaan malttamattomana. Ehdottomasti osallistun minäkin arvontaan, nuo UGG sandaalit ovat aivan ihanat. Paljon jaksamisia tulevaan koitokseen! :)

  • Abe

    Mukana! Tohon valikoimaanhan sekoaa! Itselläni raskaudessa kenhänkoko suureni kun jalkaholvi madaltui—-> lahjakortti todella tulisi tarpeeseen kun koko kenkäkaappi pitää uusia.

  • Maria

    Ohh, en ole ennen tiennytkään, että UGG tekee myös noin söpöjä kiilakorkoja (tai yleensäkään muuta kuin lampaannahkaisia jalkineita). Myös nuo Friis & Companyn sandaalit ovat ihanat <3 Jos arpaonni suosisi niin voisin raaskia jopa kotiuttaa jommat kummat! :D

  • Ann

    Vautsi, Footway vaikuttaa kaikin puolin mielenkiintoiselta uudelta tuttavuudelta. Muuten, kiitos ihanasta ja lämpimästä blogistasi – olen lukenut tätä jo ihan alkuajoista lähtien, mutta aivan liian harvoin kommentoin! :)

  • Katriina

    Tosi kauniita olivat, varsinkin ne kiilakorot olivat aivan mahtavat! Itse olen pitkään himoinnut Uggeja talvipakkasiin. Ei sitä aina jaksaisi kylmettää varpaita kylmissä korollisissa saapaissa.

  • Jenna

    Vaikuttaa kivalta nettikaupalta, täytyy käydä tutustumassa – lahjakortin kera vierailu olisi vielä mukavampi! ;)

  • Tiina

    Tahdon kovasti mukaan arvontaan! UGGit olisi ihana tilata talvea odottamaan :)

  • Mtuulia

    Voi miten ihania kenkiä :) Mukana myös!

  • supsu

    ei tällainen kenkäfriikki voi muuta kuin rukoilla arpaonnen osumista kohdalle!! 8)

  • Maria T.

    Pakko osallistua! :)
    Kenkiä tarvitaan aina. ;)

  • Uudet kengät kelpaa aina ja tuo nettikauppa vaikuttaa hyvältä (nopea toimitus kelpaa aina kun kyse on kengistä ;D).

  • Maria

    jeiii ihania kenkiä !! :)

  • Amalia

    Mukana! Ainahan uudet kengät kelpaavat ;)

  • Maro

    Kenkiä,kenkiä,kenkiä.Onko mitään ihanampaa! ;)

  • Mia

    Osallistun arvontaan! :)

  • Heidi J

    Loistava valikoima kenkiä. Nyt vain peukut pystyyn :)

  • Sarppa

    Upeita kenkiä paljastui paketeistasi! Ja voi mikä arvonta, ehdottomasti mukana siinä siis! Pehmoiset UGGit houkuttelisivat ensi talvea varten… ;)

  • Suskii

    Osallistun! Ois kyllä tarvetta uusille kengille :) Näillä lättäjaloilla kengät ei kauaa pysy ehjänä.

  • Satu

    Kenkiä ei koskaan ole liikaa ja syksyksi olisi ihana saada nahkaiset nilkkurit!:)

  • sinun

    Oi mikä mahdollisuus ! Osallistun :)

  • Taru

    Voi vitsi miten herkullisen punaiset nuo Lacostet! Ehdottomasti mukana arvonnassa ;)

  • Suvi

    Osallistun arvontaan! Sivut olivat ehkä hieman hankalat käyttää mutta eiköhän niihin totu:)

  • Hanssuin

    Ihania kenkiä! Olen mukana arvonnassa:) Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja täytyy kyllä sanoa, että olet todella kaunis vatsasi kanssa. Raskausajan tyylikäs pukeutuminen on joskus haastavaa, mutta sinä näytät hienoa esimerkkiä. Olen kotona kolmen lapsen kanssa, pienin on 3kk poika. On mukava laittautua kaupungille lähtiessä ja näyttää naiselta, vaikka äiti onkin;) Odotan jo innolla tulevia postauksiasi, jossa näytät mallia myös siitä, että äidit ehtivät myös laittautua…Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sinulle!

  • Sasha

    Huh, mikä arvonta! Mukana ollaan:) Ja ihania kenkiä olit valinnut!

  • Petra

    Mukana!:)

  • anne

    Mukana – uudet uggit tarvitsisin talveksi :)

  • Elisabete

    Aivan ihania uutukaisuuksia tuore äitiliini tilannut, joten ehdottomasti myös tää mamma mukana! :)

  • sandra

    Ihania kenkiä olet valinnut! Peukut pystyyn, että minäkin saisin ikiomat Uggit :)

  • salla

    OI miten mahtava kilpailu! :)

  • Mama78

    Mukana jännityksellä arvonnassa! :) Ja kiitos ihanasta blogista. <3

  • Jenni

    Arvonnassa ehdottomasti mukana! Aivan loistava valikoima ihania kenkiä!

  • Pinjaliine

    Oijjoi! Ihania sandaaleja! <3 Mukana arvonnassa ja toivottavasti kerrankin onnistaisi!

  • Taija

    No totta kai osallistun! Ihan mahtavia löytöjä olet tehnyt! Kelpaisi kyllä minullekin muutama pari.. :)

    t. Taija

  • pinjailona

    Todellakin mukana arvonnassa ! Ihania kenkiä :-)

  • S

    Vau, kuullostaa melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta! Kenkäfriikin unelma ;) Todellakin olen mukana!

  • Claudia

    Oi miten kiva arvonta! :) Lahjakortille tulisi todella käyttöä uusia syys- ja talvisaappaita ajatellen. Toivottavasti arpaonni suosii!

  • Virpi

    Täälläkin ollaan arvonnassa mukana! Nykyään kun ostan kenkiä vähemmän kuin ennen, tulee jokaista paria myös käytettyä enemmän. Siksi haussa on jatkuvasti vähintään kaksi pari jotakin. Plus tietenkin vielä ne “kuolaukset”. =D

  • Emilia

    Kenkäfriikki ilmoittautuu :-) Ihanat noi UGG:in sandaalit!!!

  • Emmyel

    Oih, täällä olisi kyllä tarvetta “pienelle” kenkävaraston uusimiselle… Voi kun kerrankin onni potkaisisi ! :)

  • Hetukka

    Mukana siis arvonnassa!! :)

  • Sara

    Uudet uggit täytyy hankkia ensi talveksi! Osallistun! :)

  • Hetukka

    Nuo uggin kiilakorot ovat aaaivan ihanat!! :) ne kyllä kotiuttaisin milloin vain!

  • Krista

    Ehdottomasti osallistun arvontaan! Kenkiä tarvitsee aina :)

  • hannna

    Mukana! =)

  • Jenni

    Jos joku hamuaa punaisia UGGeja, niin mytheresa.com:ssa näyttäisi olevan huomattavasti parempi diili, eli ei muuta kuin footwayn hintatakuu heti käyttöön :)

  • Hanna

    Ihania kenkiä! Mukana ollaan! :)

  • heielina

    Ihan mielettömiä kenkiä! Nam.

  • quiqui

    Kenkiä, kenkiä, kenkiä! Todellakin osallistun näin ihanaan arvontaan. :)

  • MRS.A

    Uusien kenkien kanssa olisi mukavaa aloittaa kesäloma ja hymyillen kokea kaikenlaista kivaa loppukesän aikana. :)

  • Ida

    Aivan ihania kenkiä! Eikä kenkäkauppojakaan voi koskaan olla liikaa!;)

  • Blogisi on ihana, luen sen aina aamulla ennen päivän muita menoja! Ihanaa odotusajan loppua, pian teitä on kolme <3

    Arvontaan osallistun, jos sitä vaikka kerran elämässään voittaisi jotain. Lahjakortilla hankkisin viimeisen koulu vuoden kunniaksi jotkut ihanuudet!

  • Fevejii

    Olen himoinnut UGG:seja niin kauan kuin muistan, mutta ne on niin tyyriitä. Voi kun onni potkisi, eli kisassa ollaan.

    fevejii@gmail.com

  • eppu

    I´m in!!

  • Jonna

    Voih, todellakin mukana arvonnassa ollaan!!!! :)

  • Kisu

    Hei wau! Upeat nuo Santorinit! pakko osallistua :)

    Kiitos mielettömästä blogista, olen saanut täältä paljon inspiraatiota ja nyt taas vähän lisää keskelle työpäivää :)

  • Myy

    Uiui, ihania kenkiä olet tilaillut! Mukana ehdottomasti, josko ne uggit saapuisi tännekkin päin talvijalkoja lämpimänä pitämään :)

  • Johanna

    Oi, mikä arvonta, osallistun toki! :)

  • Maaru

    Hei! Osallistun ehdottomasti :)
    -Maaru-

  • Riikka

    Upea arvonta ja ihania kenkiä! Itse olen etsiskellyt gladiaattorisandaaleita jo viime kesästä lähtien, täytyykin käydä kurkkaamassa joskos tuolta löytyisi jotkut kivat! Nuo tilaamasi Friis Companyn kengät ovat syötävän ihanat <3

  • Tiia

    Juuri tänä aamuna hölkkäsin töihin ja nyt on taas rakot jaloissa. Uudet, _mukavat_ kengät kelpaisivat siis tälle tytölle! Mukana ollaan. <3

  • Jenni

    Oi, onpa kiva arvonta! Mukana siis ollaan :)

  • Mape

    En ole vielä koskaan tilannut kenkiä netistä. Mukana arvonnassa! :)

  • paulina

    Osallistun arvontaan, kenkiä ei ole koskaan liikaa :)

  • krista

    osallistun arvontaan! :)

  • Eltsu

    Oi,
    Harvoin osalistun mihinkään blogikilpailuihin, mutta nyt mainostus teki tehtävänsä ja olen parhaillaan footwayn sivuilla selailemassa mitä ostoskoriini laitan! Eikä parinsadan shoppailuavustuskaan haitaksi olisi :)

  • heidi

    osallistun (:

  • LinaLIna

    ihania kenkiä! osallistun kilpailuun :)

  • mnate

    kaupan valikoima oli ihana! löysin niin monet suosikit, että pakko koettaa onnea ;)

  • iitak

    Wow, wow ja vielä kerran wow! Todella hyvät valinnat olet tehnyt!:) Nyt voi kyllä todeta, että Ugg ei petä niin kesä- kuin talvikenkänäkään.. Mukana olen siis arvonnassa!

  • Irppuli

    Aivan ihania kenkiä! Osallistun arvontaan :D

  • Betty

    Niin ja piti tietty osallistua arvontaan… Voit poistaa vaikka tämän, jos ei saa osallistua kahdella kommentilla. :) Imetysdementiaa podetaan täällä… :P

  • Satulainen

    Arvontaan osallistun! Tytöllä ei ole koskaan liikaa kenkiä:)

  • Betty

    Kivaa, että tulee lisää toimivia kenkäkauppoja nettiin. :) Täytyy käydä katsomassa miten ovat kokoasiaan paneutuneet, kun se oikean koon valinta on suurin ongelma nettikauppojen kanssa…

  • Henna

    Mukana arvonnassa ollaan! Muutamat uudet kengät olisivat todellakin tarpeen.

  • Zinnia

    Mukana!

  • Laura

    Jee, mukava aamun piristys! Mukana arvonnassa! :)

  • Mammu

    Mukana arvonnassa!:)

  • Tuiski

    Yep, mukana!

  • Maria

    Oi ja oi ja oi…ihan liikaa ihanuuksia. Ei siis yhtään haittaisi jos arpaonni suosisi ja saisi minutkin innostumaan nettitilaulusta =)

  • Maiskiii

    Onpa kiva arvonta, mukana ollaan :)

  • iia

    Ihana arvonta!! :) Mukana!

  • Elisa

    Noi uggit on ihanat! Täytyykin käydä kurkkimassa valikoimaa..

  • ketsish

    ihanaa! kenkiä<3 every girl's dream! arvonnassa mukana! : )))

  • Smirre

    Vau mitä kenkiä! Mukana myös arvonnassa! :-)

  • ana

    Ehdottomasti mukana ollaan!=)

  • Susa

    Aivan ihania kenkiä, osallistun ehdottomasti arvontaan:)

  • LauraS

    Voi, kivoja kenkiä olet löytänyt!! Mielelläni osallistun siis arvontaan :)

  • Reetta

    Oi ihana aamuyllätys! mukana ollaan :)

  • riikkaa

    todellakin osallistun! nuo kiilakorot ovat aivan pirun söpöt! ne kotiuttaisin enemmän kuin mielusti!

  • Katja

    Ihana nettikauppa kertakaikkiaan! Siellähän oli boomerangeja ja vaikka mitä! Mieletön arvonta. En voi olla koittamatta onnea tällä kertaa.

  • Ihanat nuo sandaalit, rakastan niiden väriyhdistelmää. <3 Ehdottomasti mukana arvonnassa vaikka australiassa tällä hetkellä asunkin! :) Tuolla merkkivalikoimalla tulisi lahjakortti ehdottomasti käytettyä ja saisin vaikka äidin osoitteeseen ne Suomessa. :) Ihan pakko kuitenkin vähän mussuttaa tuosta UGG Australiasta.. ;) Ainoa australialainen juttu kyseisessä merkissä on nimi ja se, että valikoimissa on muotoilultaan perinteinen australialainen kenkätyyppi. Kyseessähän on USA:lainen yritys, joka valmistaa tuotteensa Kiinassa. Itse tilasin juuri pari iltaa sitten UGG saappaat australialaiselta firmalta, joka valmistaa ne minulle käsityönä. :)

    Kiitos ja Anteeksi! ;)

  • tiuhdi

    Oijoi! kengät kyllä kelpaavat aina! :)

  • Saikku

    Mukana arvonnassa ollaan! Teit kyllä aivan ihania kenkävalintoja, täytyypä itsekin käydä tutustumassa tarjontaan. :)

  • Jenni

    Ihanat kiilakorot! Mukana arvonnassa ollaan :)

  • Nora

    Ihana arvonta, osallistun! :) eilen just selasin noita nettisivuja, tulee kyllä valinnanvaikeus jos arpaonni sattuu suosimaan:D

  • Sini

    MIkään ei ole parempaa kuin luotettavat ja nopeasti kotiin toimittavat nettikaupat, kiitos siis tästä! Osallistun arvontaan (:

  • Kirsi

    Arvontaan mukaan!

  • Anu

    Huomenta, osallistun arvontaan! Totta, sivuilla on aivan ihania kenkiä :) monta paria sieltä voisi itsekin kotiuttaa ;)

  • Ewelyn

    Aivan uskomaton arvonta!:) Kiitos sinulle, että jaksat järjestää näitä meille lukijoille!<3 Lahjakortti tulisi todella tarpeeseen!

  • Laila

    Hei, osallistun arvontaan. kenkiä ei vaan voi olla liikaa ;) ja vanhat sitten kiertoon kun uusia tulee taloon!
    – laila

  • Oona

    mukana arvonnassa! :)

  • Miu

    Monet vuodet olen taistellut Ugg-saappaiden houkutusta vastaan mutta voisin luopua periaatteestani jos saisin ne arpaonnen turvin :D

  • Jenni

    Ehdottomasti osallistun! Nuo Lucia Santorinit ovat Upeat!

  • jansu

    Oi, oot valinnut ihania kenkuleita. Täytyypäs itsekin käydä sivuilla pörräilemässä;) Osallistun siis ehdottomasti mukaan arvontaan.

  • Susanna

    Tietokantayhteys epäonnistui…
    Oi, noi UGG kiilakorot! Have to have! Mukana arvonnassa ;)

  • yaded

    Kokeillaan, jos onnetar suosisi!

  • wiwi

    Osallistun arvontaan! Sijoittaisin palkinnon ehkä samoihin UGGeihin… :)

  • Henna

    Oi että, ihania kenkiä! Toivottavasti arpaonni suosii : ))

  • Alma

    Oi, ihania kenkiä olet valinnut :)
    Mukana arvonnassa!

  • Jenny

    Osallistun ehdottomasti. Kiilakorot kelpais tännekkin :)

  • Saara

    Nyt on sännättävä noille sivuille etsimään ihanuuksia; niitä näyttää löytyvän! Mukana siis ollaan myös arvonnassa. Iloista kesäpäivää!

  • Pirre

    Aivan ihania kenkiä! Ehdottomasti mukana tässä arvonnassa!

  • Pannukakku

    Kääk onpa noi Uggin kiilakorot ihanat!
    Osallistunpa siis arvontaan!

  • Tanja

    Oi! (lähes) Joka naisen unelma voittaa lahjakortti kenkäkauppaan! Osallistun siis ihmeessä! :-)

  • emppppu

    osallistun! :)

  • Jonnna

    Osallistun ehdottomasti :))

  • Anina

    Arvonnassa mukana;) talveksi oliskin uusien uggien mentävä rako :)

  • Vilma

    Ihana kilpailu! Ja jos voitto tulisi, niin UGGit lähtisi tännekin :)

  • Susa

    Oi, ihania vaihtoehtoja löytyisi monia! Mukana ollaan :)

  • Annia

    Uggin Santorinit saattavat täydentää pian myös mun kenkäarsenaalia! Ihanat! Ja tosi makee kuvio. Tosin vinkkinä mainittakoon, että Zaran alesta hankitut kiilakorot ovat mukavien citykorkkarien aatelia ja itselläni nämä löytyvät mustana. Niin mukavat! Suosittelen! http://www.zara.com/webapp/wcs/stores/servlet/product/fi/en/zara-S2012-s/244895/631132/WEDGE%2BWITH%2BJUTE%2BANKLE%2BSTRAP
    Jospa arpaonni suosisi, niin ehkä Lucianna Santorinit löytyvät pian omasta valikoimasta :)

  • Pinni

    Ihanaa saada jälleen uusi netti kenkäkauppa! Asun Oulussa, ja meillä on varmasti Suomen surkein kenkäkauppa tarjonta, joten tilaan suurimman osan kengistäni netistä. Tervetullut uutuus, joten ehdottomasti mukana arvonnassa :-)

  • Napin

    Hei olen vasta tällä viikolla ruvennut blogiasi seuraamaan ja olen aivan ihastunut! :) Kaikkea kaunista ja ihanaa, ei tästä voi tulla kun vain hyvälle tuulelle. Osallistun arvontaan! :)

  • Piia

    Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa :) Osallistun, osallistun!

  • Nea

    Osallistun :)

  • Mahtava arvonta! Olisikin tarve uusille kengille, kun lahjoitin vanhat pois.

  • Loistavaa! Ostan kolmet UGG-saappaat varastoon :) (siis kun vaan ensin voitan arvonnan). IM in!

    Iitu

  • Saia

    Uijui, ihania kenkiä! Ja ihana arvonta.. ;)

  • T

    Mukana! :)

  • siirpa

    Upeita kenkiä olet tilannut! Osallistun arvontaan :)

  • henski

    Mukana ollaan! :)

  • Emmi

    Aivan super kauniita kenkiä!:) pakkohan tähän oli osallistua jos vaikka saisi omaan kaappiinkin täydennystä;)

  • SuviS

    Ehdottomasti arvonnassa mukana!

  • Veera

    Vau miten kivoja kenkäpareja! Itselläni olisi myös tarvetta uggeille talveksi, joten osallistun arvontaan :)

  • Laura

    Eikä !! Ihan mahtava arvonta ja todella mahtavalta kuulostava yritys! :) ihan huippua, että jotkut vielä panostavat näinä aikoina noin reilusti asiakastyytyväisyyteen. Lahjakortti olisi tälle kenkäfriikille kyllä mieluisa ;)

  • Saara

    Upeat noi UGG:in kiilakorot! Mukana siis ollaan arvonnassa :)

  • Lellu

    Mukana ollaan, jospa onnetar suosisi nyt! :)

  • Tua

    Oi, kumpa voittaisin kerrankin jossain arvonnassa! Aivan Ihanat noi UGGin kiilakorot! :)

  • Viipei

    Uijjuij, ehdottomasti mukana! Eilinen kaatosade pilasi nahkakenkäni totaalisesti :(

  • Jenni

    Osallistun. Huippu arvonta. oot valinnut itselles kyllä aivan ihania kenkiä. Kelpaa tosiaan vauvan kanssa käyskennellä :)

  • Laura

    Mukana arvonnassa! Ihanan helppoa shoppailua pikkulapsen äidille mahtavasta valikoimasta!

  • Eve

    Oijoi olisi niin ihana saada talveksi tollaset uggit vihdoinkin! Kuulun kanssa tuohon vilukissa katekoriaan, aina varpaat ihan jäässä.

  • Nappis

    Voih..noi uggit <3 talvella lapsen kanssa pulkkamäessä nuo varmasti toimisivat.

  • Jonna

    OI osallistun!! :)

  • Branilla

    Kenkiä ei ole koskaan liikaa, joten osallistun arvontaan;D

  • reetta

    Upeita kenkiä :) mukana oon!

  • Anna

    Nuo sandaalit ovat aivan hurmaavat. Voisin ottaa itsellenikin ja kortista jäisi vielä käytettävää muuhunkin…

  • Jonna

    Ilomielin osallistun kilpailuun! :) Talven paukkupakkasia silmälläpitäen UGGsit olisivat enemmän, kuin tervetulleet!

  • Lollo

    Vau! Kaikki tilaamasi kengät ovat juuri sellaset, jotka voisin ite kotiuttaa :) Toivottavasti arpaonni potkaisee!

  • inka

    Oiiii! Kenkiä ei ole koskaan liikaa;) Ja vielä noin kivasta valikoimasta! Mukana ollaan ehdottomasti :)

  • primrose

    Oooh! Ihana arvonta! Mun suosikit valitsemistasi kengistä ovat nuo kiilakorot! Mahtavaa jos niistä on tulossa oma postaus – olisi kiva kuulla, ovatko ne yhtä mukavat jalassa kuin UGG-merkki antaisi ymmärtää. :)

  • Emelie

    Hyvän palvelun kaupoille on aina tilaa Suomessa!

  • Hyppyromantikko

    Oi! Just tuollaisia sandaaleja mun kesäkaappi kaipaa! Kunpa voittaisin niin hankkisin itelle samanliset <3

  • Ääh, kuinka ihania kenkiä valitsit. Kenkäfriikkinä olisi ihanaa voittaa tuollainen lahjakortti, pakko siis osallistua! :)

  • Ninnu

    Upeaa, toivottavasti arpaonni osuu minuun ja ihanat UGGit löytävät tiensä kaappiini :)

  • Kesätyttö

    Minä ostin keväällä nuo kiilakorko Uggit, mutta vielä ne odottavat kaapissa ensi käyttöä. Ihana kauppa, kiitos vinkistä

  • Ilosimpukka

    Osallistun tähän innolla :)

  • Vilma

    Kerta kaikkiaan ihania kenkiä! Osallistun arvontaan! :)

  • Hanna

    Oon mukana :)

  • Saara

    Osallistun! Ihanaa kun jaksat järjestää tällaisia! Onnellista odotusta! :)

  • Laura

    Olen haaveillut Uggeista jo iät ja ajat. Jospa jokin kaunis talvipäivä minäkin saisin sujauttaa ne jalkaani. Mukana ollaan :))

  • jaahan

    mukana ollaan!

  • Greu

    Kenkiä on aina yhtä mukava ostaa, niihin ei nämä pari kertynyttä kesäkiloakaan vaikuta;)

  • UGG:in Luciana Santorinit ovat aivan upeat! Kivoja kenkiä muutenkin löysit tämän kyseisen nettikaupan valikoimista! Ja hintatakuu on hieno ja omaperäinen idea :) Mukana arvonnassa totta kai!

  • Misse

    Vaikuttaa kivalta kaupalta! Ihania löytöjä teit :) Mukana kisassa!

  • Sohvinen

    Ihan huippu arvonta ja ihan huippu blogi! Mukana ollaan! :)

  • Tuuli

    Osallistun! Uusille kengille olisi paljon käyttöä! :)

  • Anni

    Ikimuistoista kesää sinulle! :)
    ps. ihania kenkiä! jospa arpaonni suosisi

  • Emilia

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! :) Upeita kenkiä koko sivusto täynnä!

  • saaraas

    Ihanat noi UGG:n kiilakorot !! Mäkin haluan ne, eli mukana arvonnassa ollaan :)

  • Hanne

    Oi, nuo Xenia Cremet ovat todella ihanat! Ja tottakai osallistun arvontaan :)

  • Amanda

    Upeat kiilakorot! Jos arpaonni suosii kotiutan ehkä ne. :) Mukana arvonnassa siis!

  • Kirsi

    Mukana ollaan! Naisella kun ei koskaan voi olla liikaa kenkiä! :)

  • Cheyne

    Tokihan tässä mukana arvonnassa ollaan. :) Ikinä en mitään voita, mutta optimistisena perusluonteena jaksan silti yrittää. :D

  • Pippa

    Ihanaa, osallistun!!

  • Reetta

    Upeat Ugg -kiilakorot! Ja mukana kisassa ollaan :)

  • ZOLTAN

    Osallistun ehdottamasti tähän arvontaan! :)

  • Onpa kauniit nuo kiilakorkoiset sandaalit. Sellaiset voisin hankkia itsellenikin :)

  • Yoslene

    Oi, ihanat nuo sandaalit, sekä kiilakorot. Ja kyllä nuo Uggin saappaatkin kelpaisi. Mukana arvonnassa siis.

  • Affe

    Mukana.

  • Laura

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! UGGit olisi ensi talvelle ostoslistalla, joten lahjakortti tulisi tarpeeseen :)

  • Annastiina

    Odotan itsekin vauvaa ja voisin samoilla perusteluilla valita kaikki samat kengät:) Osallistun arvontaan siis! Ja tsemppiä loppuodotukseen!

  • Sanna

    Ihana kun et pistä mitä vaan arvontoja ahneuksissasi, vaan sellasia mitkä oikeasti koet omaksesi. Arvostan todella :) Jonkin ruskeansävyiset uggit ja mukavat nudet balleriinat ovat hakusessa joten osallistun.

  • lele

    Hei oon noita samoja Ugg Australian sandaaleja kuolannut..! Ehkä täydellisimmät kesäkorot koskaan! :) Sulla on muuten ihana blogi ja aivan mieletön tyyli!! Arvontaan osallistun tietysti enemmän kuin mielelläni;D

  • Hellu

    Uggit mulle, kiitos :)

  • Enni

    Aivan ihanat nuo UGG Australian Classic Shortit ja myös oma lemppari väri tuo Chesnut! Mukana siis arvonnassa! :)

  • mai

    Oho vau, kuulostaapa aivan mahtavalta tuo kauppa! Täytyypä käydä heti katsastamassa mitä aletuotteita olisi vielä jäljellä. Olen ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

  • Monique

    Oi, talvikengät, juurikin uudet Uggit, lähtisi tilaukseen tännepäin :) Toivottavasti arpaonni suosii! Aurinkoista kesäpäivää.

  • Kiilakorolliset kengät veivät minun huomion ihan täysin… Footway valikoimista löytyi muitankin aivan ihania kenkiä, joten olen mukana arvonnassa!

  • Anastasia

    Ihania kenkiä! Mukana ollaan :)

  • hennah

    Kauniita kenkiä valitsit -etenkin UGGin kiilat ja Friisin sandaalit sai aikaan hieman sydämen tykytystä :) Mukana arvonnassa siis.

    On pitänyt sanoa, että arvostan todella tapaasi valita harkiten yhteistyökumppanit ja järjestämäsi arvonnat. Muutamissa lukemissani blogeissa kun arvotaan mitä vain ja vähintään viikottain. Lisäksi toki muistutetaan niistä.

    Tämä sinun blogisi on kyllä niin korkealaatuinen kaikin puolin, että tavoitteesi tehdä tästä naistenlehtimäinen sivusto on kyllä onnistunut todella upeasti. Kiitos siitä -tänne on aina kiva tulla! Erotut joukosta eduksesi :)

  • Satu

    Uusi tuttavuus ko. firma, ehdottomasti arvontaan mukaan :)

  • ELSAA

    ihanaaa!!!!!

  • Anni

    Osallistun! Ihania kenkiä ja ihana blogi :)

  • Elisa

    Aivan ihania kenkiä oot tilannu! Pitää siis ehdottomasti kokeilla onnea, jos itsekin pääsisin samanlaisia omikseni valitsemaan :)

  • Veronica

    oioi, nuo ugg:n sandaalit on ihanat. Täytyykin tutkailla sivustoa, ihan uusi tuttavuus mulle :) JA mukana tietenkin arvonnassa!

  • Lora

    Itse bongasin kaupan joskus viime syksynä ja ihastuin laajaan valikoimaan. Vielä en ole tilausta naputellut mutta taidakin vilkaista alevalikoimaa…just in case :)

  • Riiny

    Ohho, enpä ookkaan vielä aikaisemmin kyseisestä kaupasta kuullut, mutta ihania kenkiä oot löytänyt, joten täytyy käydä tarkemmin tutustumassa :) niin, ja mukana myös tuossa arvonnassa!

  • Esme

    Aivan ihania(: Itse pidän hurjasti Lacosteen kangastennareista ja pari paria olen jo puhki kuluttanut. Samoin olen myös UGGsien suurkuluttaja (: Mukana ollaan arvonnassa(: !

  • jennie

    mukana!! uudet kengät tulisivat kyllä tarpeeseen.

  • Sape

    Oi, ihanat ugit! Osallistun mielelläni arvontaan:)

  • Oi, olisi ihana syysyllätys, jos voittaisin :)

  • Jenni

    Ihania kenkiä oot valinnut! Pakkohan tähän arvontaan on osallistua :)

  • Tea

    Mahtava arvonta, mukana ollaan! :)

  • Tanja

    Ihana arvonta! Mukana ollaan :)

  • NinaR

    Kiva arvonta, osallistun. En olekaan kenkiä ehtinyt tänä kesänä ostamaan niin tulisi tarpeeseen :)

  • Kata

    Ihania kenkiä! Osallistun arvontaan.

  • Somppi

    Ooiiii kenkiäkenkiä!!<3 En varmaan pysty vältteleen tilaamista hirveen pitkään… Mutta ensin on pakko osallistua tähän arvontaan:D

  • MngAnni

    Mielenkiintoisen kuuloisia merkkejä – ja erittäin houkutteleva arvonta!

  • tiia

    Ihanaa <3 mukana arvonnassa!

  • ELINAAA

    Koko sivusto kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta!!! Ja ah mitä ihania kenkiä =)
    Osallistun arvontaan.

  • Alisa

    Mukanamukana!:)

  • Taru

    Hei mahtavaa, uudet sandaalit olisivat erittäin tervetulleet! :)

  • Sanna

    Aivan mahtava juttu hei! Eli siis mukana! :)

  • Anna

    Ihanaa! Talveksi ois niin muikeeta saada uudet Uggit :)

  • Oi, ihanat kiilakorkoiset sandaalit :). Ja niin upea arvonta! :)

  • Marika

    Uudet talvikengät kelpaisi!

  • Henna

    Vaude mikä arvonta! Mukana siis, ehdottomasti :)

  • Annemari

    Ah kuinka ihania kenkiä! Näin kenkäfriikkinä houkuttelevat kllä enemmän kun laki sallii. Ehdottomasti mukana arvonnassa!!

  • Anni

    Osallistun mielelläni arvontaan! :)
    Upeat värit muuten noissa kiilakoroissa <3

  • Heli

    Kiva arvonta, mielellään mukana! :)

  • Tepa

    Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

  • iidadii

    Haluan kans noi UGG:n kiilakorot! Superkauniit! :) Toivottavasti arpaonni suosii!

  • Tiina

    Oihh! Ihania kenkiä olet itsellesi valinnut! Arvonnassa mukana ollaan (:

  • Iida

    Oii! Ihania kenkiä olet löytänyt jälleen. Minua ei arpanonni yleensä potki mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ja ONNEA loppuodotukseen ja ihanaan vauva-arkeen pian <3

  • Cvalda

    Ihania kenkiä, varsinkin molemmat Uggit! Itsekin tarvisin uudet lyhyet saappaat viime talvena pilaantuneiden tilalle, eli mukana ollaan :)

  • Karoliina

    Haluaisin sukunimeni pois näkyvistä yllä olevasta

    • Karoliina

      Osallistun arvontaan! :)

  • Joannna

    Ihania kenkiä! Osallistun!

  • Kenkiä ei koskaan ole liikaa!! Upeat Santorinit!!

  • H/

    Onpa mielenkiintoinen uutuuskauppa – ja aivan ihanat kiilakorkokengät!

  • Camilla

    Vau, aivan mahtavia! Eli täältä yksi osallistuja lusää! :)

  • Jonsku

    Mukana ollaan :)))

  • Hannah

    Ihania kenkiä kaikki :) UGGin pehmot ovat kyllä aiavn ihanat talvisin, tosin melkoisen liukkaat. Jospa tänä talvena tajuaisin viedä omat poposeni suutarille, kai siellä voisivat jotain pohjalle tehdä. Jokatapauksessa, noi kiilakorot on kyllä aivan ihanat, kaunis kuoris ja värit. Itse olen juuri sellainen mustien kenkien suurkuluttaja; tuttu ja turvallinen valinta. Ja melko tylsä kun kaikki kengät valikoituu aina mustina :D Jos tämän lahjakortin voitan, lupaan ostaan muun väriset kengät kuin mustat! ;)

    • Hannah

      No huhhuh, tulipas paljon kirjoitusvirheitä, pistetään aamujumin piikkiin :D

  • hejdi

    Oi, nuo UGGin kiilakorot houkuttelevat kyllä kovasti!! :) Osallistun arvontaan siis! :>

  • rat

    Voi että, tämä kenkätyttö hullaantui täysin!!! Mukana olen!

  • cadsu

    Oi, ihana arvonta! Footwayn sivuilla on tullut kuolailtua useampaan otteeseen, osallistun siis ehdottomasti :)

  • Meku

    Harvoin osallistun mihinkään kilpailuihin, mutta nyt on niin kiva palkinto, että pakko se on osallistua! :)

  • sumptuosa

    Osallistun ehdottomasti! Aivan ihania kenkiä kyseisellä sivustolla :)<3

  • Ihania kenkiä valitsit :) Noi Uggin kiilat on syötävän suloiset :)
    Ja mikä mahtava arvonta! Ehdottomasti mukana! :)

  • Mini

    osallistun arvontaan

  • Johanna

    Pakko osallistua, tarvitsen uudet kiilakorot :)

  • sapa

    Oih mikä arvonta! Lämmittää oikein tällaisen kenkien ystävän sydäntä.. ;) Tottakai osallistun!!

  • Hottentotti

    Mukana ollaan :) Ihanat nuo Uggin kiilakorot, ihan mahtavat!

  • Mari N

    Upeita kenkiä! Kotiuttaisin jokaisen parin iloisin mielin omaan kokoelmaanikin.

    Minulle tämä lahjakortti tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Olen kesätöissä koko kesän painaen pitkää päivää ja suoraan töiden loputtua alkaa kouluarki. Olisi ihanaa palkita itsensä rankan kesän jälkeen millä muullakaan kuin upealla kenkäparilla <3 tai kahdella ;)
    Eli mukana arvonnassa! :)

  • Kia

    Uudet Uggit olisivat talveksi tarpeen, joten olen mukana arvonnassa :)

  • Taija

    Enpä ole ennen kuullutkaan kyseisestä liikkeestä, mutta taitaa ehdottomasti päästä kenkäsivuissa uudeksi suosikikseni – tai ainakin yhdeksi niistä. ;) Vaikuttaa tosi pätevältä ja toi vaihto- ja palautusoikeus varsinkin teki vaikutuksen! Mukana arvonnassa myös!

  • Johanna

    Hihii, mukana ollaan! :)

  • Anu

    Olen ehdottomasti mukana näin hienossa arvonnassa!

  • elsa kujala

    Ihania kenkiä; meille ihanille naisille :)
    Pitkään olen jo UGG:eista haaveillutkin!!!
    Mahtava webshop!

  • saarus

    Nyt on kyllä niin mielenkiintoinen arvonta, että on pakko osallistua :) Kengät ovat aina olleet lähellä sydäntä, ja uusia pareja on hankintalistalla. Muutamat päiväunien kohteet ja muutamat ihan tarpeeseenkin :)

  • Sapsu

    Mahtava arvonta! Juurikin kenkäfriikille sopiva, hih ;)

  • Nina

    Mukana arvonnassa, UGGeja haaveillen itselleni ja lacostet pikkutytölle :)

  • Marissa

    I’m in! Laadukkaita kenkiä, kyllä kelpaisi!

  • Niina

    Makeita kenkiä tilailit.

  • Trina

    OI, OI …Voi miten ihania kenkiä olet löytänyt!! Tykkäsin eniten noista sandaaleista, ne näyttävät varmasti upeilta jaloissasi:).

    Mukana arvonnassa myös!

  • Mari

    I’m in!

  • enmi

    Uudet kengät tulis kyllä tarpeeseen :)

  • Lily

    Yes! Ehdottomasti arvonnassa mukana! Arpa suosii rohkeaa, vai miten se meni:)

  • Mape

    Kiilakoroille olisi huutava tarve, mukana kisassa siis =)

  • Jenni

    Itse valitsisin juuri nuo samat ugg saappaat! Aivan ihanat ja varmasti lämpimät :)

  • Inka

    Aika söpöjä!

  • Noora

    Ihana kasa kauniita kenkiä! Erityisesti nuo UGGin Lucianna Santorini -kiilakorot ovat upeat. Kesäiset kiilat varmasti piristäisivät tätä tällä hetkellä hieman sateista, mutta ihanaa kesää :)

  • Oi, noi molemmat Uggin kengät! <3 Mä haluun kans! Mukana arvonnassa siis ollaan :)

  • Satu

    Ihania! Osallistuisin myös arvontaan :)

  • Napsu

    Wau. Ihanat noi UGGin Santorinit ja ihailtavan viisaita valintoja muut :) Itse en osaa netistä tilailla, vaikka joskus eri sivustoilla ihailen ja katukaupoista järkeviä valintoja teenkin. Ja ehdottomasti osallistun kilpailuun, jos lahjakortilla saisi minutkin ymmärtämään nettikauppojen edut! ;)

  • Tiina

    Voi, kuinka ihania kenkiä olet valinnut! Kävin itsekin selailemassa kaupan valikoimaa ja sieltähän löytyisi mooonta ihanaa paria minunkin kenkäkaappiini ;) osallistun arvontaan!

  • SJ

    Aivan upeat noi kiilakorot, tekisi mieli klikkailla ne välittömästi ostoskoriin.

  • Feher

    Mukana ollaan! :)

  • Sannu

    Ihania kenkiä, tahdon ehdottomasti osallistua arvontaan :)))

  • KenkähulluSartsu

    Uuuuu, kuola valuu kun näitä kuvia katselee!! Haluu myös!! Joten ehdottomasti mukana arvonnassa!! Kunpa onni suosisi tätä suurimasuista, kenkäfriikkiä kotiäitiä myös täällä päässä :) nyt varpaatkin pystyyn!

  • aivan ehdottomasti mukana arvonnassa!

  • Jasmine

    ihania kenkiä oot valinnu, etenkin noi sandaalit :)

  • Helena

    Voi että, mitä kenkiä!! Kävin katsastamassa heidän valikoimaansa ja ehdottomasti haluan mukaan arvontaan! Vaikuttaa kyllä tosi reilulta nettikaupalta pitkine palautusoikeuksineen ja hintatakuineen :)

  • Iiris

    Oijoi, kiva arvonta ja mukana ollaan! Kengistäsi eniten minua miellyttävät nuo Lacosten tennarit, sellaiset voisin hyvin hankkia itsekin… :)

  • andU

    Aivan ihanat nuo Lacosten tennarit, varmasti lähtevät matkalle kotiosoitteeseeni, suosi arpaonni minua tai ei :-)
    Aiemmin olen vain lueskellut blogiasi kommentoimatta koskaan mitään, mutta nyt on aivan pakko kommentoida, sen verran mahtava arvonta on kyseessä!

  • Sheldon

    Onpas mahtava palkinto! :) Mukana arvonnassa siis! :)

  • reetta

    Talveksi olisi ihana saada uudet UGG:it, koska aitoja en olekaan koskaan omistanut ja halvat arimpulat alkaa jo ärsyttää, kun jatkuvasti saa olla ostamassa uusia !

  • Janni

    Todellakin mukana! Raaskis vihdoinkin kotiuttaa uggit!

  • Tiiu

    Mahtava arvonta, mukana ollaan :)

  • Piia

    Löysin myös tuossa loppukeväästä samaisen verkkokaupan, ja olin todella positiivisesti yllättynyt :) Joten olen ehdottomasti mukana arvonnassa!! :)

  • Wivvy

    Ihana kilpailu! Mukana ollaan. Tämä nettikauppa kuulostaa niin hyvältä, että pakko päästä testaamaan :)

  • Jenna

    Noi UGGsit aaah <3 pakko osallistua !

  • Sansu

    Huu, uudet, upeat kengät – tervetuloa! Ü

  • piipa

    Oi miten ihania! Arvonnassa mukana! :)

  • Marita

    Osallistun arvontaan, jos vaikka kerrankin onnetar olisi suosiollinen :)

  • Beany

    Osallistun! Tulevaa talvea ajatellen tarvisin itsekin uudet UGGit :)

  • Kate

    Ihania kenkiä! Ja mukana ollaan arvonnassa :)

  • Anssku

    Oi mukana ollaan. Olisi uusille kengille käyttöä aivan varmana :) Ainakin jotkin kivat kiilakorot lähtisi tilaukseen!

  • Kristiina

    Aivan mahtavaa! Tottakai osallistun! :)

  • Esmis

    Osallistun kilpailuun! Kiilakorkoja olen minäkin jo pidemmän aikaa katsellut, sellaiset voisin siis klikata ostoskoriin jos onnetar suosii :)

  • Anna

    Voi miten mahtavaa olisi voittaa tuo lahjakortti! Näin hoitovapaalla useimmat himotukset jäävät ostamatta :) Kiitos sinulle ihanasta ja inspiroivasta blogista!

  • Kiki

    Mieletön arvonta, osallistun ehdottomasti :)
    Kuolasin noita UGG kiilakorkoja Amsterdamissa pääsiaisenä. AIVAN IHANAT!!!

  • nennas

    Hyvät ja lämpöiset talvikengät tulisi tarpeeseen joten tottakai osallistun :)

  • Nuo kiilat ovat vaan niin upeat! Niitä olen pohtinut jo tovin!! Mukana arvonnassa :)

  • Tallu

    Uudet Uggit pliis…:)

  • Rosse

    Osallistun arvontaan! :)

  • Hanna

    Jipii, tahtoisin uudet upeat kengät!! Mieluiten ehkä ballerinat tai jotkut kivat kesäsandaalit. Nyt toivotaan parasta ; )

  • Lotta

    Oi aivan ihanat kiilakorot, haluun samanlaiset!:)

  • Wau mitä kenkiä olet tilaillut :)) Mukana ehdottomasti kisassa!

  • EmmiE

    Uusista uggeista haaveillen arvonnassa mukana! :)

  • maarette

    Osallistun! Mahtava arvonta! :)

  • Mini

    Tottakai osallistun! Ihana arvonta ja upeita kenkia, minuakin miellyttivat nuo Lacosten tennarit, taytyy klikata ostoskoriin :)

  • SiniS

    Oi, ihan mahtava arvonta! Eli osallistun enemmän kuin mielelläni :) Voisin ostaa melkeen koko heidän valikoimansa omaan kenkäkaappiini..

  • Oi oi!!:D Mäo just joku aika sitten tein postausta noista kiilakorkoisista UGG:sta!!:D NE OVAT UPEAT!!!!!:D
    Ja jee, niiiiin kiva arvona, mukana ollaan:)

    • st

      Mukana myös skabassa!

    • katja kauranen

      Mahtava arvonta, osallistun tietysti! Kesäisen tyttömäiset kiilakorot, ne huutaa mun nimee!! :D