CATEGORIES

Ajatuksia lasten harrastamisesta

20.2.2019

Meidän pojillamme on toistaiseksi vain yksi harrastus: jalkapallo. Esikoinen aloitti joukkueessa treenaamisen vajaa 3-vuotiaana. Olimme juuri muuttaneet Kaliforniaan ja leikkipuistossa leikkiessämme hän huomasi viereisellä nurmikentällä pienten futiskoulun. Hän vaati päästä lähemmäs seuraamaan. Silmä tarkkana hän seurasi treenien kulkua ja totesi sen jälkeen päättäväisesti: Äiti, minäkin haluan mennä futistreeneihin. Edes ohjaus vieraalla kielellä ei häntä askarruttanut. Tuosta päivästä saakka hän on lajia harrastanut. Suomeen tullessa hän aloitti vuotta vanhempien ryhmässä, sillä niin pienille ei ollut vielä omaa ryhmää. Hän kuuluu samaiseen ryhmään edelleen ja pelikavereista on kehittynyt ihan valtavan tärkeitä ystäviä. Tasaisin väliajoin olemme yrittäneet udella hänen kiinnostustaan aloittaa jokin toinenkin laji, mutta hän on ollut vahvasti sitä mieltä, ettei mikään muu kiinnosta. Meillä lapset saavat päättää täysin omat harratuksensa – mitään ei tuputeta. On uskomatonta nähdä, miten noin pienellä voi olla niin synnynnäinen palo johonkin. Esikoisemme on vasta kuusi, mutta hänellä on jo kolmet treenit viikossa ja siihen päälle viikonlopun pelit ja turnaukset. Jos hän on vain terve, menee hän aina innoissaan treeneihin. Viikonlopun futisturnaukset ystävien kanssa ovat viikon tähtihetkiä. Keskimmäinen veli aloitti myös jalkapallon vuosi sitten isoveljen innoittamana. Syksyllä 2 vuotta täyttänyt kuopuksemme ei vielä mitään harrasta ryhmässä, mutta innokkaasti hänkin potkii palloa kentän laidalla isoveljien treenatessa. 

coat ANDIATA

cashmere knit ZARA

pants KAPPAHL

shoes RAG & BONE

bag LOUIS VUITTON

Kun pieni lapsi harrastaa vaatii se myös vahvaa sitoutumista vanhemmilta. Niin pienet eivät kulje harrastuksiinsa itse, vaan ovat riippuvaisia vanhempiensa aktiivisuudesta. Vanhemmat eivät vain vie ja hae, vaan seisovat kentän reunalla (tai jopa osallistuvat peluutukseen) läpi treenien. Meidänkin pojilla on yhteensä peräti viidet futistreenit viikossa, joten vietämme futiskentillä hurjasti aikaa. Vaikka se vaatii panostusta meiltä vanhemmilta, antaa se myös paljon. Minulle se on aikaa kun saa työntää ajatukset töistä pois ja keskittyä täysillä poikieni kanssa harrastamiseen. Sen lisäksi olemme saaneet tutustua alueemme muihin aktiivisiin futisperheisiin ja se on tuonut valtavasti aivan ihania ihmisiä elämäämme. Arki on paljon antoisampaa kun sitä saa jakaa mahtavien ihmisten kanssa. Poikien harrastuksen ansiosta asuinalueemme tuntuu jopa pienenltä kylältä, missä kaikki tuntevat kaikki ja katsovat toistensa perään. Lapsillekin tuo turvaa huomata, että arki on ympäröity tutuilla ja turvallisilla aikuisilla ja kavereilla. Tässä elämäntilanteessa ei juuri ehdi ylläpitämään omaa sosiaalista elämää niin aktiivisena kuin haluaisi. Siksi on erityisen ihanaa, että lastenkin harrastusten kautta on muodostunut ihan uusia ystävyyssuhteita. Se tekee arjesta ihanaa ja mielekästä.

Mutta onko aktiivinen treenitahti hyvä? Pitäisikö lasten harrastaa mahdollisimman monipuolisesti vai keskittyä täysillä yhteen? Mitä me harrastimme pienenä? Toivommeko, että silloin olisi tuettu panostamaan yhteen lajiin vai harrastamaan monipuolisemmin? Mikä on sopiva ikä lapsille aloittaa? Näitä asioita me pohdimme Metin kanssa tämän viikon podcastissa. Uusimman jakson kuulet alta.

 

10 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • LL

    Ystäväni lapsi on todella herkkä, luova ja vähän ujo artistinen kaveri mutta vanhemmat, varsinkin lapsen iskä painosti lapsen jalkapallon pelaamiseen, siitä ei tullut mitään eikä lapsi halunnut mennä kentälle (ei viihtynyt). Vuoden päästä kun lapsi oli vanhempi, vanhemmat laittoivat pojan uudelleen jalkapallo kerhoon ja siellä se on edelleen. Välillä tuntuu että vanhemmat unohtavat että on muitakin lajeja kun hoki ja fudis. Me kaikki kun ollaan niin erilaisia! Itse olen harrastanut 6 eri lajia ja onneksi kokeilin kaikkia mitkä kiinnosti ja onneksi vanhempani tukivat kaikissa kiinnostuksen kohteissa. Harrastusten kautta oppi myös paljon itsestään Ja eri lajijen kautta oppi niin monipuolisesti eri taitoja (ryhmässä, tiimissä, kaksin lajeista) pahoittelut suomenkieleni heikkoudesta :D

    • Hanna Vayrynen

      Olen aivan samaa mieltä. Joskus huomaa, että vanhempi harrastaa kyseistä harrastusta eikä lapsi. Voi kun sitä olisikin aina niin herkkä sille mikä on paras omalleen. <3

  • Mintsu

    Me olemme todella harrastava perhe! 8-vuotias tyttäreni harrastaa yksinluistelua, joukkuevoimistelua, viulua ja pianonsoittoa. Luistelua ja viulua harrastanut 3-vuotiaasta saakka, voimistelua ja pianonsoittoa 6-vuotiaasta saakka. Kaikki harrastukset tärkeitä ja rakkaita ja olemme onnistuneet pitämään kaiken kuvioissa mukana mutta ensi syksynä on tehtävä valinta luistelun ja joukkuevoimistelun välillä ja tämä surettaa jo etukäteen. 9-vuotias poikamme harrastaa myös neljää harrastusta, kaikki niin rakkaita harrastuksia hänellekin. Melkoista kuskaamisrumbaa on arki mutta tätä helpottaa oma lyhyt työaikani joka mahdollistaa ylipäätään taitoluistelun harrastamisen kun treenit voivat alkaa jo kahdelta. Itse olen harrastanut paljon lapsena ja koen tämän olevan yksinomaan rikkaus ja olen kiitollinen vanhemmilleni että olen saanut harrastaa paljon ja monipuolisesti. On ihanaa sekin että on yksi harrastus ylitse muiden ja voi siihen panostaa täysillä. Jokainen lapsi harrastaa oman jaksamisensa mukaan. Meillä on tässä suhteessa innokkaat lapset jotka jaksavat lähteä melkein joka päivä harrastamaan, toisille riittää kerran viikossa ja se on tarpeeksi. Itse jaksan kuskata koska arvostan harrastuksia ja tietenkin myös treenien ajan sosialisoiminen muiden vanhempien kanssa on tosi mukavaa! Harrastusvanhemmista onkin tullut vuosien myötä tärkeitä ystäviä.

    • Hanna Vayrynen

      Ihan samaa mieltä – ja ihanaa, että teilläkin halutaan harrastaa ja olet niin mahtavasti vanhempana heidän kiinnostuksen kohteissaan mukana ja tuet heitä heille tärkeissä asioissa <3 Juuri näin, kaikki ovat erilaisia ja se haaste jokaiselle onkin auttaa lastaan löytämään ne itseään inspiroivat ja motivoivat asiat <3

  • Hannen äiti

    Hei
    Luin ilolla tämän postauksen, koska juuri jalkapallo kuuluu perheemme nuoremman polven harrastuksiin. Olen saanut seurata jossain määrin tätä harrastusta, koska asun vähän kauempana, mutta iloa se on tuottanut minullekin ja vienyt mukanaan. Tärkeää on tietysti saada aikaa myös olemiseen, lepäämiseen ja palautumiseen harjoituspäivien ja pelin lomassa. Uskon, että lapsena aloitettu liikuntaharrastus tulee kantamaan monessa asiassa ja muodossa hyvänä pitkälle elämässä. Vuodet vaan vierii niin nopeasti… ps. toinen asia, kuvissa oleva laukku, oletko pitänyt siitä, lähinnä käytäntöä ajatellen? Seuraan blogiasi aktiivisesti ja pidän siitä todella ja vielä, – oli hieno hetki tavata sinut joskus Stockmannilla, muistan sitä hetkeä lämmöllä.

    • Hanna Vayrynen

      Juuri näin – minusta harrastusten lisäksi on äärimmäisen tärkeää saada vaan viettää aikaa perheenä ilman aikataulua. Niiin että käydään yhdessä pelailemassa, luistelemassa, uimassa jne. Ei niin, että lapsi “viedään vaan hoitoon harrastuksiin” vaan perhe aktiivisesti itse myös tekee yhdessä.
      Ja laukusta – I LOVE IT! Niin hyvän kokoinen ja sopii kaiken kanssa! Olen käyttänyt hurjasti! Ja oli ihana tavata! <3 Kiitos itsellesi kun vetäisit hihasta <3

  • Nekkutyttoe

    Mielenkiintoista pohdintaa. Ja onpa ihanaa miten teidän pojille on löytynyt yhteinen juttu! Helpottaa varmasti arkea kun ei tarvitse montaa kertaa viikossa kuskata yhtä fudikseen ja toista vaikka samaan
    aikaan lätkätreeneihin. Meilläkin harrastusten mietintä on edessä, esikoinen on nyt 2-vuotias.

    Itse olen harrastanut lapsena intensiivisesti musiikkia, ja jälkikäteen ajateltuna en haluaisi samaa kokemusta omalle lapselleni. Mulla oli kerran viikossa oma viulutunti, sen lisäksi musiikin teoriaa ja jousiorkesterin treenit, lapsikuoron harjoitukset, noin kerran kuussa viikonloppuna kuoron esitykset, ja tämän lisäksi tietysti kotona piti päivittäin treenata sekä omia, orkesterin että kuoron kappaleita. Muistan että olin usein aivan puhki, ja läksyjen tekeminen jäi myöhään iltaan. Liikkumiselle ja kavereille ei tuntunut löytyvän aikaa ollenkaan, ja löysinkin liikunnan ilon vasta aikuisiällä. Toivoisin että omat lapseni löytäisivät jonkin mieleisen urheiluharrastuksen ja jonkin luovan harrastuksen (esim. musiikki- tai taideharrastuksen) jotka ei kumpikaan olisi liian intensiivisiä. Erityisesti musiikkia kun joutuu kuitenkin harjoittelemaan vielä kotona :)

    • Hanna Vayrynen

      Tämä on muuten mielenkiintoinen aihe, mitä kaikkea sitä onkaan! Kuulin hiljattain, että hyvin nuorille on esimerkiksi akkitehtuurikerhoja. Voisin kuvitella, että meidän keskimmäinen rakastaisi tällaista! Tästä nousi idea ihan uudelle postaukselle – mitä kaikkia harrastuksia onkaan ns. perinteisten lisäksi. Moni ei tule edes ajatelleeksi! Ja että kun sitä itse osaisikin auttaa lapsen hänelle inspiroivien asioiden pariin. Kiitollinen olen omille vanhemmille siitä, että mitään ei pakotettu tekemäään. Äitini on pakotettu pianotunneille ja hän vihasi sitä ja päätti, ettei koskaan omille lapsilleen tule mitään pakottamaan. Itse kyllä kävin pianotunneilla melkein 10 vuoden ajan, mutta sain lopettaa heti kun halusin. Sen lisäksi olen pelannut koripalloa, laulanut kuorossa, pelannut tennistä ja ratsastanut pari kertaa viikossa. Koin tämän kaiken itselleni hyvin mielekkääksi.

  • Haidi

    Musta harrastaminen on aina ollut rikkaus. Itse aloitin taitoluistelun neljävuotiaana ja lopetin vasta viisitoistavuotiaana. Yksilölaji ei tuntunut enään omalta ja homma ei napannut. Tilalle tuli salibandy, jota veljeni pelasi ja jonne sitäkautta löysin ja myöhemmin cheerleading, josta tuli nopeasti ykköslaji. Cheerin parissa meni seitsmän vuotta, josta kolme valmentaen. Samoin säbää tuli valmennettua pari vuotta. Mutta pienestä asti tuli treenattua todella usein, luistelussa oli ala-asteella neljät viidet treenit viikossa + kisat vkloppuisin. Säbän ja cheerin parissa oli omat kolme neljä kertaa ja päälle valmennuksia samainen määrä. Lopulta säbä jäi ajanpuutteen vuoksi ja cheeriin jäi kaikki focus! Silti kisakaudella viikossa oli yksipäivä ilman treenejä, jos sitäkään ja muutama tuplat kun valmennukset ja omat meni päällekkäin. Mitään en silti vaihtaisi pois! :) vaikka harrastukset vei aina aikaa oli se kaiken arvoista. Sieltä on opittu paljon, saatu ystäviä ja upeita muistoja! Vaikka ajankäyttö nuorempana välillä ärsytti on se vaan fakta, että kilpatasolla treenaus alkaa jo todella nuorena suuremmissa määrin, onneksi nykyään on harrasteryhmiäkin missä sitten ei viikossa treenata niin kovaa tahtia (:

    • Hanna Vayrynen

      Sinäkin olet harrastanut paljon ja aktiivisesti! :) Mutta sinä oletkin tuollainen sosiaalinen ja iloinen luonne, että ei ihme että olet viihtynyt noin hyvin joukkueharrastusten parissa. Harrastaminen tosiaan on rikkaus ja tuntuu vanhempana hyvältä että on se mahdollisuus lapsilleen tarjota.