CATEGORIES

Hävetty uupumus

26.8.2020

Eilen linkkaamani Markkinoinnin & Mainonnan artikkeli “Vaikuttajan ammattisairaus on uupumus” sekä pohdintani uupumuksesta herätti niin paljon hyvää keskustelua IG:n yksityisviesteissäni, että haluan tehdä aiheesta parikin postausta. Ennen kuin menen saamiini ajatuksiin ja vastauksiin siitä mikä tässä omassa, ulkopuolelta ymmärrettävästi “helpoksi” koetussa työssä kuluttaa, koen tärkeäksi nostaa esille uupumuksen yleisesti. Olen puhunut aiheesta teille monesti kuluneen kevään aikana, sillä olen huomannut sen olevan nyt läsnä todella monella eri alalla ja elämäntilanteessa. Uupumus on kuitenkin asia mitä hyvin helposti vähätellään. Sitä hävetään ja siitä hiljetään. Aina löytyy joku, jolla “menee huonommin”, joten ei haluta “valittaa”. Suomalaisessa suorittajayhteiskunnassa on ihailtavaa jos on koko ajan kiire ja sisulla pusketaan eteenpäin hammasta purren vaikka mikä olisi. Myös minä kuulun tähän suomalaiseen joukkoon. “Enhän minä voi mistään valittaa“. Tunnollisuus ja tehokkuusajattelu on syvällä selkäytimessä. Mutta kyse ei ole siitä, että kukaan haluaisi valittaa. Uupumus on asia, joka pitää tehdä näkyväksi, koska vain sitä kautta voi herätä omiin haitallisiin tapohin ja löytää uusia toimintatapoja ja ratkaisuja vakavempien burn outien ehkäisemiseksi.

Elämme elokuuta. Ihmiset palailevat lomilta ja odotamme olevan virkistyneitä ja valmiina arkeen. Mutta kun näin ei monella ole. Töihin paluu takkuaa pahasti ja väsyttää niin samperisti. Suomalaisella nousee häpeä. Miten minä voin olla vielä väsynyt? 

Elämme poikkeuksellisia aikoja. Covid-19 ryöpsähti hyökyaallon lailla päälle meillä Suomessa ja pisti koko maailman arjen ja rutiinit uusiksi. Uuden totuttelu vie aina resursseja. Sen lisäksi valloilla on tulevan epävarmuus, joka on ehkä kuluttavampia asioita ihmismielelle. Me olemme kaikki joutuneet tsemppaamaan kovasti viimeisen puolen vuoden ajan eikä ulospääsyä entiseen ole vielä näköpiirissä. Arkiset kauppakäynnitkin on täyttänyt stressaava aivosumu siitä “missä käsidesi”, voinko koskea tuohon”, “voinko nyt siirtää näillä käsillä hengitysmaskiani mukavemmin istuvaksi”, “onhan minulla tarpeellinen etäisyys muihin” jne. Metätyön määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt kaikilla ja se uuvuttaa. Moni on puskenut viimeiset kuusi kuukautta niin jaksamisensa äärirajoilla, ettei sitä ihan heti kuitatakkaan parin viikon kesälomalla. Moni on joutunut lomautetuksi ja joutuu jännittämään päivittäin työnsä ja elantonsa puolesta. Moni on joutunut etsimään ihan uuden ammatin. Kolmas menetti niin paljon töitä kevään täysseisauksessa, että on painanut töitä niska limassa korvaavasti koko kesän. Samalla taustalla siintää pelko tilanteen uudelleen eskaloitumisesta. Ei ihme, että uupumus on vahvasti läsnä. Väsymyksestä voi selvitä levolla, uupumus onkin taas pidempi prosessi ja vaatii suurempia korjausliikkeitä.

Uupumusta on paljon erilaista. On henkistä, kuin fyysistä uupumusta ja niiden kirjo on valtava. Mutta se mistä toivoisin ihmisten pääsevän viimeistään nyt eroon on toisten sekä oman uupumuksen vähättely ja vertailu. Ylipäänsä vertailu on aina turhaa. Elämä ei ole kisa. Kukaan ei jaa palkintoja reippaasti yksin pärjäämisestä. Mihin haluaisin herätellä on lämmin myötätunto niin itseä kuin muitakin kohtaan. On suuri sääli, että jokut edelleen kokevat ihmisen väsymyksen henkilön heikkoudeksi. “Kun on tottunut helppoon elämään niin kyllähän pieninkin vastoinkäyminen väsyttää“. Olen sitä mieltä, että ei ole mitenkään heikkous tarkastella omia rajojansa ja suojella omaa jaksamista ja terveyttään.

Kun rakastaa työtään on väsymystä myös vaikeampi havaita. Ihana pitkäaikainen seuraajani kirjoitti näin:

Kun työ on intohimo, niin se on itsessään vaaramomentti.
Hyvin helposti luisuu tekemään vain töitä oman jaksamisen kustannuksella.

Unelmatyössäänkin voi uupua. Tällaisessa tilanteessa ei välttämättä oikeasti ymmärrä niitä kaikkia syitä, jotka väsymyksen päälle rakentavat. Elämä ei ole tasaista köröttelyä eteenpäin. Se on kuin vuoristorata jännittävine nousuineen ja hurjine pudotuksineen. Koittaa myös elämäntilanteita, kun ne pienetkin pudotukset tuntuvat normaalia raskaammilta, kun kuormaa on jo tarpeeksi mukana. Joskus pudotaan kerralla lujaa. Joskus tullaan pohjalle hitaammin ja melkein huomaamatta. Tavat vaihtelevat valtavasti, mutta tosi asia on, että kaikki me käymme välillä pohjalla. 

Uupumus on aina monen asian summa. Kulunut vuosi on ollut erittäin kuluttava varmasti meille kaikille. Elämme erikoista aikaa ja uskaltaisin väittää, että uupuneita on nyt ennätyksellisen paljon kaikkialla. Tilanteeseen ei kuitenkaan koskaan auta toisten tai omien kokemuksien vähättely. Se vain lisää kaikkien tuntemaa kuormaa entuudestaan. Palkkatyöläisen haasteet ja kuormitus voivat olla hyvin erilaisia kuin esim. yrittäjien pelot tässä ajassa. On erittäin tärkeää huomata omat väsymyksen merkit ja pysähtyä selvittämään niiden tekijöitä. Koska vain tunnistamalla ne voit myös lähteä tekemään korjausliikkeitä. Mitä voisin tehdä arjessani toisin? Onko tarpeeksi aikaa palautumiselle? Käytänkö aikaani järkevästi? Ja ennen kaikkea – onko ajateltu palautuminen todellakin palauttavaa? Esimerkkinä oma hiljattainen huomioni: Viimeisten kuukausien aikana olen pyrkinyt ottamaan omia treenihetkiä, koska olen halunnut kiinnittää huomiota myös omaan fyysiseen hyvinvointiin. Täten olen tehnyt taas juoksulenkkejä ja samalla kuuntelen kirjoja. Koska en koe omaa työtäni raskaaksi, valitsen mielummin aina “kehittäviä” ja elämää  pohdiskelevia kirjoja. Tietynlaista tehokkuusajattelua tämäkin: yhdistää samaan hetkeen liikunnan ja mielen kehitys. Mutta onko se silloin todella palauttavaa, vaikka se onkin hyvin mieluisaa puuhaa? Kaikki uuden opettelu ja omaksuminen lisää lautaselle – ei nollaa sitä. Ihminen tarvitsee oikeasti välillä sitä ihan aivot narikkaan tekemistäkin. Elämme digin aikakautta, kun tietoa ja asiaa tulee joka tuutista. Ärsykkeitä on meillä kaikilla joka puolella eikä päästä palautumaan. Jo se itsestään lisää monilla stressiä.

Tuttu terapeutti muistuttaa minua usein: Keho ei tunnista negatiivisen ja positiivisen stressin eroa. Kun tehtäviä on liikaa ja aikaa liian vähän, syntyy stressiä. Mikäli on liikaa tavoitteita ja on itseään kohtaan myös vaativa, voi käydä niin että stressi vie uupumukseen. Pieni stressi kuuluu elämään ja auttaa meitä selviytymään hankalista tilanteista. Jos stressi ei hellitä vaan jää päälle, stressin hyvät vaikutukset kumoutuvat ja tilalle tulee kielteisiä vaikutuksia.

Meillä kaikilla on omat haasteemme eikä kukaan ulkopuolinen voi koskaan todella ymmärtää toisen kantamusta – siksi taas lämpimästi muistutan jokaista yrittämään ymmärtämään – koska lämpimällä ihmisyydellä tästäkin selvitään. Ollaan armollisempia itsellemme. Kun olemme myötätuntoisia itseämme kohtaan, voimme osoittaa lämmintä myötätuntoa myös muille. Mutta suurimpana sanomana haluaisin rohkaista sanomaan väsymyksestä ääneen. Sallikaa itsellenne väsymyksen tunne ja keskustele asiasta läheistesi kanssa. Todennäköisesti joku muukin heistä kokee aivan samoin ja vertaistuen voima on merkittävä. Kun teette väsymyksen näkyväksi, voitte alkaa pohtia syitä ja tekemään korjausliikkeitä. Se on se ensimmäinen askel. Uskon että tämän asian kanssa painii tällä hetkellä todella moni. Jos vaan sinnikkäästi pusketaan siltikin eteenpäin voi tilanne olla paljon huonompi jonkin ajan kuluttua. Tänne maapallolle ei tultu vaan pärjäämään. Tästäkin selvitään yhdessä.

18 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • Zoni

    Hieno artikkeli ja yhdyn kyllä joka sanaan. Itse olen juuri tuolla uupumuksen vuoristoradalla ja tuskastuttaa, kun toipuminen on niin hidasta. Asiantuntijana yrittäjäpohjalta yli 10 vuotta on vaatinut veronsa. Raha ei lämmitä yhtään kun terveys menee. Enemmän nostaa päätään viha, katkeruus ja juurikin häpeä, että miten tässä nyt näin kävi. Vähättely tuntuu myös kipeältä. Terapiaa on käyty kohta kaksi vuotta ja ilman sitä en varmaan olisi enää edes hengissä. Kuunnelkaa hyvät ihmiset herkällä korvalla mitä teille oikeasti kuuluu ja tehkää rohkeita muutoksia jotka tähtäävät hyvinvoinnin lisääntymiseen ympärillänne.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti kun kerroit rohkeasti oman kokemuksesi. Olen valtavan iloinen että olet osanut pysähtyä ja saanut siihen apua. Kiitos hyvästä muistutuksesta!

  • VEERA

    Nyt osui ja upposi. Juurikin tämän aiheen kanssa itsekin painin tällä hetkellä ja paljon. Kiitos hienosta tekstistä ja pohdiskelusta.

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla jos tämä toi helpotusta <3

  • Nina

    Laitoinkin sinulle jo aikaisemmin tänään instagramissa dm:ää, mutta kommentoinpa myös tänne. Ensinnäkin upea kirjoitus täynnä asiaa. Ja toiseksi, sanon sen taas, on kamalaa miten toisten ihmisten uupumista vähätellään. Oli kyseessä sitten minkä tahansa ikäinen tai missä tahansa ammatissa oleva ihminen, ei kenenkään uupumusta pitäisi väheksyä. Meitä ihmisiä kun on kuitenkin niin moneen lähtöön ja jokainen koemme asiat eri tavalla. Myös uupumuksen taustalla on erilaisia syitä. Onneksi uskallat ottaa tämän asian esiin ja rohkeasti kirjoitat siitä, arvostan ❤️ Itselleni on vaikea puhua uupumuksesta esim. perheelleni tai ystävilleni, varmaankin taustalla pelko siitä, että sitä väheksytään tai ei uskota. Vaikka sisimmässäni tiedän, että he eivät niin tekisi. Ehkä aika ottaa myös itseäni niskasta kiinni ja rohkeasti puhua asiasta. Kiitos vielä Hanna tästä kirjoituksesta ❤️

    • Hanna Vayrynen

      Olen kovin iloinen jos tämä toi helpotusta oloosi <3 Koska itse ainakin koen, että pelkästään jos se, että tunnistan väsymyksen ja sallin sen itselleni, tekee jo paljon! Toivottavasti pääset purkamaan asiaan rakkaiden läheisten kanssa <3

  • Jaana

    Upea kirjoitus, kiitos Hanna! ❤️ On uskomattoman haitallista, jopa vaarallista vähätellä toisen tunteita ja uupumusta. Se mitä me nähdään ja mitä sä kerrot vaikuttajien työstä on vain pieni osa sitä. Veikkaan, että kun se kaikki konkreettinen työ ja mainitsemasi metatyö avattaisiin, ei monikaan haluaisi ottaa sitä työmäärää kantaakseen. Sama on monien muiden yrittäjien tai luovaa työtä tekevien kohdalla. Tämän lisäksi meillä kaikilla on se henkilökohtainen elämä iloineen, suruineen, huolineen, murheineen. Jos ei elä toisen tilannetta, ei voi ikinä 100% ymmärtää sitä.

    Lisäksi meillä jokaisella on erilainen resilienssi eli psyykkinen palautumiskyky, jonka avulla selviämme kriisitilanteista. Tähän vaikuttaa niin moni geneettinen tekijä ja ympäristömme vaikutukset, että on aivan turhaa moittia toisen uupumista vähäiseksi tai tarpeettomaksi.

    Tilasin just Eeva Kolun uuden ”Korkeintaan vähän väsynyt”-kirjan sen kuvauksen perusteella ja en malta odottaa, että pääsen lukemaan sen. Minäkin pidän työstäni valtavasti, mutta kyllä tää vuosi on lisännyt sellaisen ekstramausteen ihmisten johtamiseen ja heistä huolehtimiseen, ettei kesäloma riittänyt siitä palautumiseen. Täytyy siis löytää ne omat parhaat tavat palautua, jotta voi sitten tukea ja auttaa muita.

    • Hanna Vayrynen

      Kiitos kovasti taas empatiastasi, myötätunnosta ja lämpimästä ihmisyydestäsi! <3 Ymmärrys itseä, muita ja elämää kohtaan on valtava henkinen pääoma <3

      Resilienssi on äärimmäisen mielenkiintoinen asia ja olen monasti miettinyt mistä se koostuu. Olisi mielenkiintoista tietää milaliset ympäristön vaikutukset sen päälle rakentavat. Koska olen huomannut olevani resilientti ja olen just tämä "korkeintaan vähän väsynyt"-tyyppi vaikka mikä olisi...

      Ja itse sain kuulla tästä kirjasta myös tänään ja osui ja upposi! Hyvin ajankohtainen kirja ja odotan kädet syyhyten että pääsen lukemaan aiheesta lisää!

      Valtava halaus sinne. Vertaistuki <3

  • Emmimaria

    Todella hyvä kirjoitus ja tärkeästä aiheesta! Ja mun on kyllä pakko olla samaa mieltä tuosta, että miten sitä eletään suorittajayhteiskunnassa. Valitettavasti se vaan on niin. Itse työuuvuin muutama vuosi sitten pahasti ja oli kamalaa, kun sitä ei meinattu ottaa tosissaan. Vähäteltiin ettei sillon alle 3kymppinen lapseton voi uupua ja ettei minun elämäni ole mitenkään raskasta. Onneksi siitä selvisin ja olenkin oppinut olemaan itselleni armollinen. Kaikesta tekemättömästä ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa 😊
    Tsemppiä sulle Hanna! 😘❤️

    • Hanna Vayrynen

      Ihana kuulla, että olet saanut ymmärtävää tukea ja apua empaattisilta ihmisiltä! Ja ennenkaikkea osannut olla sitä itsellesi! Toivon ja uskon että siihenkin voi oppia! Valtavasti halauksia sinulle ihana! <3

  • Kisu

    Tärkeä aihe ja asiaa kannattaakin herätellä tasaisin väliajoin. Olen kiinnostunut, mihin perustat väitteesi ” Suomalaisessa suorittajayhteiskunnassa on ihailtavaa jos on koko ajan kiire ja sisulla pusketaan eteenpäin hammasta purren vaikka mikä olisi.” Onko tämä joku tutkittu juttu vai enemmänkin sellaista sinun kokemustasi? Sillä minä en ainakaan koe olevani tuollaisessa yhteiskunnan asettamassa paineessa ja siksi vierastan tällaista yleistystä.

    • Hanna Vayrynen

      Samaa mieltä!
      Perustan omaan kokemukseen ja havaintoihini niiden eri maiden välillä missä asunut. Meillä on valloillaan vähän sellainen pärjäämisen kulttuuri, jota peilaan suorittamiseen. Uskon että tähän on tulossa muutos ja elämme tietynlaista murrosta milleniaalien myötä.

      • Molly

        Minä olen kokenut Suomen yhteiskunnan myös yhdeksi “suopeimmista” ja vähiten suorituskeskeisistä. Olen asunut ja työskennellyt/opiskellut USA:ssa ja kahdessa eri maassa Euroopassa nyt reilu 10v ajan. Minusta Suomessa on edelleen aika terve kulttuuri pärjäämisen suhteen, oman kokemuksen mukaan vähemmän painetta ulkopuolelta olla aina vahva ja suorittaa. Jo työajat ja lomat ovat Suomessa luksusta moneen muuhun maahan verrattuna. Ei siis sillä, etteikö Suomessa saisi uupua! Uupumus voi tulla, vaikka tekisi vajaata työviikkoa jne. Se voi olla monen asian summa.

        • Hanna Vayrynen

          Tämäkin on varmasti alasta ja alueesta riippuvaa. Itse en ollut jenkeissä ollessani siellä töissä vaan tein töitä suomeen ja olin samalla kotona puolivuotiaan ja 2,5-vuotiaan kanssa, joten tosiaan sen osalta en osaa sanoa. Mutta yleisen kulttuurin, missä aina tarjouduttiin auttamaan ventovierasta oli ihan toisella tasolla esim. Suomeen verrattuna. Suomessa pienien arkisten asioiden kanssa jätetään “pärjäämään”. Sosiaalinen yhteisökin saattaa olla tässä isossa roolissa? Tunne että on yksin? Jenkeissä aina joku tarjosi auttaa kauppakassien tai lastenrattaiden kanssa. Tosin asuimme Losissa, joka on kulttuurisestikin hyvin eri kuin esim Nykki. Mutta saman huomasin minäkin – lomat ovat Suomessa aivan luksusta esim Jenkkeihin verrattuna! Mutta näitä kokemuksia on varmasti kaikilla erilaisia ja ihan samaa mieltä – monen asian summa.

          • Noora

            Täällä New Yorkissa kukaan ei tee 8h työpäivää. Useimmilla on useampi työ ja töitä tehdään myös lauantaisin, monet myös sunnuntaisin. Puhe siitä että suomalaiset olisivat jotenkin työorientoituneita, on aivan legenda. Suomalaiset päästävät itsensä todella helpolla jos täältä katselee.

          • Hanna Vayrynen

            Kyllä – jenkkien sisällä on todella suuria eroja. Ja kyllä – maailmassa on muutama talouskeskus, missä työpäivät ovat hujria ja vaatimustasot tähtitieteellisiä, Nykki ja Lontoo kuuluu niihin ehdottomasti.Mutta siis itse en puhunut tässä työorientoituneisuudesta vaan suorittamisen ja “pärjäämisen” kulttuurista, mikä on meilläkin vahvana. Koska uupumus on monen asian summa, ja siihen liittyy myös omat opitut tavat.

  • Minna__

    Olet ihana!! Miten ihailenkaan sun kykyä nousta ikävän ja täysin asiattoman palautteen yläpuolelle! :) kirjoituksesi on täyttä asiaa. Armollisuutta itseä ja muita kohtaan! Tää elämä ei tosiaan ole mikään kilpailu.

    • Hanna Vayrynen

      Vaikka tässä työssä kohtaa usein asiattomuuksiakin, niin voiton vie aina tämän työn mahtavat puolet – yhtenä suurimpana niistä te, yhteinen pohdinta elämästä ja ihmisyydestä <3 Vertaistuki <3