CATEGORIES

Esittele itsesi

27.1.2018

Hiljattain heräsin taas siihen tosiasiaan, että Strictly Style-blogi on kulkenut mukanani kohta yhdeksän vuotta. Moni asia on tuona aikana muuttunut, mutta ilokseni myös paljon pysynyt samana. Hyvin usein saan lukea ihania kommentteja siitä, että moni teistä on ollut mukanani noista alkuvuosista saakka. Te muistatte iloisen värikkään colour blocking -aikani, huonolaatuiset päivän asu kuvat jotka oli räpsitty taskukameralla pimeässä, päivän asu postaukset missä oli kolme lähes identtistä kuvaa vierekkäin ja hellyyttävät tarinat jo edesmenneistä koiristamme – Benistä ja Zarasta.

Lähitulevaisuudessa tulen rakentamaan joitakin postauksia vanhojen kuvien ympärille. Luvassa oman tyylini analysointia (mitä ihmettä oikein mietin?! -asuja) sekä throw back postauksia, joissa pyrin luomaan vanhasta päivän asusta modernimman. Mutta sitä ennen tahtoisin kuulla enemmän teistä lukijoistani. Teistä hyvin moni on ollut kanssani kaikki nämä vuodet ja osa taas liittynyt seuraan vasta viimeisten vuosien aikana. Ihana Jonna on toteuttanut aiemmin blogissaan näitä Esittele Itsesi -postauksia ja niitä on ollut aivan ihana lukea. Vaikka moneen teistä koen tutustuneeni hyvinkin näiden vuosien aikana, niin mielelläni oppisin teistä lisää. Joten nyt toivoisin suuresti kuulevani enemmän teistä.

Minkä ikäisiä olette? Missä asutte? Onko teillä perhettä? Mitä opiskelette tai teette työksenne? Minkälaisia kiinnostuksen kohteita löytyy? Kauan olette lukeneet blogiani? Miksi seuraatte ja mikä on blogini parasta antia? Mikä meitä yhdistää? Mieleenpainuvin postaukseni? Miksi luet blogeja? Voitte kirjoittaa ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa! Viesti saa olla juuri niin pitkä tai lyhyt kuin tahdotte. Sana on vapaa! Tahtoisin vain oppia lisää Teistä! Kiitos jo etukäteen ajastanne – arvostan sitä suuresti.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Kuvat Karoliina Jääskeläinen

429 comments

Leave a Reply to Hanna Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • meow

    Tunnistat nikkini ehkä näiden vuosien jälkeen ;) En tosin nyt osaa varmasti sanoa, montako vuotta tässä on kulunut? Villi veikkaus olisi 7 vuotta?

    Täällä kirjoittelee 26-vuotias, joka on alunperin lähtöisin Espoosta, mutta asustelee nyt Turussa. Olen gradua vaille valmistunut. Se on nyt roikkunut tässä nyt ehkä vuoden verran, kun mut revittiin koulun penkiltä ns. oman alan töihin, jossa olen viihtynyt vähän liiankin hyvin..:)

    Olen samaan aikaan todella musikaalinen ja taiteellinen, mutta myös looginen, matemaattinen ja melko rationalisti. Aloin aikanaan vuosia sitten lukemaan paljon tyyli- ja kosmetiikkablogeja ihan vain inspiraatiota keräten, parhaimmillaan/pahimmillaan luin varmaan kymmentä eri blogia. Nykyään luen vain sun ja kahden muun blogia :)

    Sun blogia luen tyyli ym. inspiraation keräämisen lisäksi erityisesti ihanien viisauksiesi ja hyvän mielen jakamisen takia <3 Musta on ihanaa, kun esim. kannustat asettumaan toisen ihmisen asemaan ja olemaan avarakatseisempi. Oon tosi empaattinen ihminen ja tommoset tekstit saa mut hyvälle mielelle ja on ihanaa lukea, että joku ajattelee samoin <3 Kiitos niin paljon näistä vuosista!

    Odotan jo innolla tulevia throw back -postauksia… :)

    • Voi meow – vai että tunnistanko <3

      Kiitos niin paljon kun kerroit lisää itsestäsi. Vuosiahan olen jo saanut nauttia ihanista kommenteistasi, valoisista ajatuksistasi, myötätunnostasi ja kauniista sanoistasi <3 Mutta niin mahtava kuulla enemmän sinusta! Kiitos että pysähdyit kertomaan enemmän itsestäsi. Minä saan näistä hurjan paljon <3 Kiitos kaiksita näistä vuosista ja sanat samat <3 Olet mahtava!

  • Mari

    Olen 31-vuotias, perheessä on aviomies, 2v. vauhdikas poika ja ja heinäkuussa meille on syntymässä toinen lapsi. Olen seurannut blogiasi vuosia, se on hetki omaa aikaa, kauniita kuvia, ystävällisiä sanoja ja arjen pikku palasia. Kiitos siitä! Sinulta saan yleensä tietää, mitä muodissa on menossa. :D Ehkä kivoimpia postauksia kuitenkin ovat olleet arjen pyöritykseen liittyvät kuten urheilun ja perhe-elämän yhdistäminen.

    • Kiitos kun pysähdyit hetkeksi ja kerroit minulle myös itsestäsi! Se ilahdutti suuresti:) Kiitos kauniista sanoistasi ja siitä että olet seuranani! :)

  • Minäkin olen epäsäännöllisen säännöllisesti lukenut sun blogia jo vuosia. Olin yläasteella, kun löysin tämän. Nykyään asun pk-seudulla ja Kuopiossa about 50-50, opiskelen yliopistossa ja käyn töissä. Niin ja kirjoitan itsekin blogia. Itseasiassa, kun löysin sinun ja muutaman muun tyyliblogit vuosia sitten haaveilin, että olisipa siistiä kuvata asuja hienoissa maisemissa. Kirjoitin siis aiemmin leivontablogia. Nykyisessä blogissa on sitten kaiken muun ohella myös niitä asuja hienoissa maisemissa. Kiitos siis inspiksestä! :) Asupostaukset oli alkuaikoina mun lemppareita, nykyään myös nämä nykyiset syvällisemmät ja tekstipainotteisemmat postaukset toimivat. Ja sitten vielä kiinnostuksen kohteet: matkailu, hyvinvointi, tyyli, teknologia, kirjoittaminen ja valokuvaus nyt ainakin. Keep blogging, tänne on aina kiva palata!

    • Voi kiitos Nora kun kerroit hieman itsestäsi. Niin antoisaa kuulla keitä kaikkia siellä on. Mahtavaa, että olet löytänyt myös oman intosi bloggaamisesta ja saat siitä itsekin enemmän irti! :) Mukava kuulla, että olet kasvanut kanssani ja meillä samoja mielenkiinnon kohteita. Kiitos kun käyt! <3

  • Emma

    Täällä 26-vuotias lukija, joka on säännöllisen epäsäännölisesti ollut mukana jo pitkään, olisinkohan jo Hollannin ajoilta ollut mukana. ? Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, mutta nyt asun mieheni kanssa Jyväskylässä ja olen ollut lukion loppumisesta asti töissä ruokakaupassa. Työni ja kiinnostus muotia ja matkustelua kohtaan ei oikein kohtaa, vaikka toisaalta pidän fyysisestä työstäni. Nyt olen alkanut vakavasti harkita rakennusinsinöörin opintoja ja myös oman blogin aloittamista olen miettinyt pitkään. Eli tällainen erikoinen poikatyttö täällä, joka innostuu niin merkkilaukuista kuin jääkiekkoharkoista ja niin korkokengistä kuin rakennuspiirrustuksistakin :D
    Hankala sanoa ikimuistoisinta kirjoitustasi, mutta kuvat teidän L.A.:n ajoilta, etenkin perhekuvat rannalta ovat jääneet mieleeni <3 Muutenkin blogisi kuvat ovat todella laadukkaita!

    • Kiitos Emma hurjasti kun kerroit minulle hieman itsestäsi ja kiinnostuksen kohteistasi! Ai että! Ymmärrän hyvin. Matematiikkaa ja estetiikkaa rakastavana olen joskus miettinyt myös että miksi minä en koskaan miettinyt uraa arkkitehtina?! :D (Näin tällein alaa noviisin silmin miettivänä :D) Mutta kannustan sinua ehdottomasti hyppäämään uuden ja kiinnostavan perään! :) Minun korvaani kuulostaa ainakin todella mielenkiintoiselta. Ja kiitos kun olet seurannut pitkään ja aikamme Losissa on jäänyt lämpöisesti sinunkin mieleesi <3 Ihanaa vkoloppua! <3

  • Mirva

    Hei Hanna! <3 Anteeksi myöhäinen herääminen tähän postauksen, mutta halusin nyt kuitenkin vielä jättää kommentin, ensimmäiseni tähän blogiin. Minäkin olen seurannut blogiasi jo Hollannin-ajoista lähtien lähes päivittäin ja haluan kiittää kaikesta inspiraatiosta ja ajatuksista mitä olet blogisi kautta jakanut :) En muista tarkalleen kuinka monta vuotta tuosta ajasta on kulunut, mutta joka tapauksessa blogiasi luki siihen aikaan hyvinkin paljon muodista kiinnostunut koululainen Keminmaalta, jolle tarjosit ikkunan erilaiseen, kiehtovaan maailmaan. Minulla oli unelma muuttaa ulkomaille ja elää omannäköistäni elämää, johon sain paljon rohkaisua sinun blogiasi lukemalla. Kolme ja puoli vuotta sitten suoraan lukion jälkeen lähdinkin matkalaukun kanssa ketään tuntematta ja kieltä osaamatta Barcelonaan, ja tällä tiellä ollaan edelleen. Nyt opiskelen kuvataidetta ja valokuvausta toista vuotta ja elän jossain määrin sitä unelmaa, josta haaveilin monta vuotta sitten. Vaikka kiinnostukseni ovatkin muuttuneet näinä vuosina paljon muodin ja merkkivaatteiden sijasta meditaatioon, taiteeseen ja hyvinkin boheemiin elämäntapaan, ja tästä syystä myös monet muotiin keskittyneet blogit ovat jääneet lukematta, on sinun blogisi pysynyt koko ajan mukana. Välität teksteilläsi, kuvillasi ja persoonallasi sellaista lämpöä, jota on ilo seurata. Joten iso KIITOS ja virtuualihalaus :) kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi <3

    • Voi ei tässä voi myöhässä olla! <3 Kiitos kun jätit tämän ihanan kommenttisi! Niin ihana kuulla enemmän sinusta ja vitsi miten upeaa että olet toteuttanut noin rohkeasti ja reippaasti unelmaasi! <3 Kiitos että näiden monien vuosien ajan olet ollut mukana meidän vaihtuneista elämäntilanteista huolimatta <3 Taas huomaa sellaisen asian, että ei niillä ulkoisilla jutuilla yms. ole mitään merkitystä. Se sisin on se joka yhdistää lopuksi <3 Kiitos että olet antanut minulle mahdollisuuden ja olet seurana <3 Valtava virtuaalihalaus takaisin. Kaikkea hyvää sinne ja toivottavasti kuulen sinusta vielä! <3

  • Veera

    Moi Hanna! Mahtava idea tämä postaus. Mistähän sitä alottaisi… strictly style ja sen mystinen kirjoittaja Mrs.V oli ihka ensimmäinen blogi, jota aloin lukea säännöllisesti. Muistan elävästi elämänne ulkomailla. En koskaan googlaillut sinua tai yrittänyt selvittää taustaasi, luin Hannasta vasta, kun annoit itse haastattelun nimelläsi ensimmäistä kertaa. Jännää sinällään, että ”tiesin” sinusta paljon, mutta en oikeastaan mitään.

    Minusta tuntuu, että mainitsemistasi värikkäistä vaatekausista (minusta ne ovat edelleen cooleja!) olisi vasta ihan muutama vuosi. Muistan ne erityisesti siksi, että odotit esikoistasi yhdessä niistä kuvista, mutta pidit asian vielä salassa. Olen siis kulkenut ”mukanasi” aina sieltä asti ja blogisi on tarjonnut minulle aivan valtavasti inspiraatiota moniin asioihin. Pukeutuminen, ruoanlaitto, mielipiteet – you name it. Pahimpina asukriiseinä (eli päivittäin :’D) selaan asukuviasi inspiraation toivossa. Olen herkistynyt useamman kerran, kun olet päästänyt meidät lukijat elämäsi kohokohtiin, raskaudet, koirienne poismenot, hääpäivänne jne. Kiitos siis näistä vuosista.

    Olen itse 25-vuotias, maakunnasta Helsinkiin vuosia sitten muuttanut nuori nainen. Nauran ääneen suorittaja-minällesi, olen ihan samanlainen. Avopuolisoni kutsuu minua järjestäjäksi, hah. Asun siis avopuolisoni kanssa keskustassa ja itseasiassa viime keväänä yhtenä aamuna törmäsimmekin teidän perheenne lempikahvilassa. Huikkasin silloin olevani lukijasi ja Hanna, olit niin hurmaavan otettu ja kiitollinen sanoistani, että vau. Olet juuri niin lempeä ja upea(!!) miltä blogissasi vaikutat.

    Paljon tsemppiä ja halauksia sinulle ja perheellesi. Olet huikea nainen, jonka menoa ja meininkiä saa ihaillen seurata. Keep it going! <3

    • Voi ihana ihana Veera! <3 Miten ihanaa nyt kun osaan laittaa nimen ja kasvot yhteen! <3 Kiitos niin paljon kun kerroit hieman lisää itsestäsi ja jaoit tämän ihanan kohtaamisemme! <3 Miten kiitollinen olenkaan että olet myötäelänyt kanssani kaikki nämä vuodet ja kiitollinen siitä miten olet aina kommentoinut ja vetäisit hihastakin kun tavattiin <3 Kiitos ihana kanssajärjestelijä että olet mukana <3

  • Jessi

    Olen 36v helsinkiläinen “citysinkku”. Olen lukenut blogiasi jo Hollannin ajoista lähtien mutta en juurikaan kommentoi. Olen toimistotöissä päivisin kaupan alalla mutta haaveilen jostakin vaihtelevammasta ja jännittävämmästä työstä :D Rakastan matkustelua, sisustamista ja koirakuume vaivaa. Olen asunut pari vuotta ulkomailla. Vaikka meidän elämäntilanteet on hyvin erilaiset niin tykkään lukea blogiasi. Oot tosi energinen ja aktiivinen. Oli siistiä esim. seurata teidän Kalifornian vuotta.

    • Voi miten ihana kuulla sinusta! Kiitos paljon kun jätit kommenttia ilahduttaaksesi minua! Toivottavasti mieleesi piirtyy vielä lähitulevaisuudessa tarkemmin se suunta mitä kohti haluat mennä ja pääset toteuttamaan itseäsi täydellä potentiaalilla <3 Olen kiitollinen että erilaisuudesta huolimatta luet ja annat myös itsestäsi, se auttaa minuakin kasvamaan ja näkemään maailmaa monimuotoisemmin <3 Kiitos kun olet mukana!

  • elisah

    Yllättävän pitkäaikainen lukija täällä, hei!

    Olen lukenut blogia vuosikaudet – muistan kirjoituksesi siitä, kun kerroit että muutatte takaisin Suomeen! Tuntuu, ettei siitäkään ole kovin kauaa, mutta onhan siitä oltava vuosia. Kylläpä aika rientää.

    Itse olen 27-vuotias syntyperäinen helsinkiläinen viestinnän ammattilainen, enkä vielä ihan samassa elämäntilanteessa ole (oman perheen perustaminen on ehkä muutaman vuoden päästä edessä, toistaiseksi nautitaan yhteiselosta avopuolison kanssa!). Tästä huolimatta blogisi on aina vetänyt puoleensa ja olen mielenkiinnolla ja lämmöllä seurannut teidän perheen eri vaiheita :) Se, mikä on pysynyt vuosien varrella muuttumattomana ja tuonut minut aina takaisin blogisi luo on se lämmin tapa, millä kirjoitat elämästäsi ja sinulle rakkaista ihmisistä ja asioista. Huomaan välillä itsekin valittavan tai provosoituvan naurettavan pienistä asioista, ja välillä tuntuu että internet on pullollaan huonoja uutisia ja pahaa mieltä. Vaikkei blogisi suinkaan ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, niin kirjoitat käsittämättömän kauniilla ja sympaattisella tavalla elämästäsi – sitä on ilo lukea ja se lämpö välittyy myös tänne ruudun toiselle puolelle. Olen usein luettuani postauksesi tuntenut oloni paitsi inspiroituneeksi, myös levollisemmaksi ja kiitollisemmaksi.

    Kiitos siis Hanna ihanasta blogista <3

    • Voi miten kauniisti sanottu elisah! Tuo on juuri sitä kaikkea mitä vain toivon voivani tarjota. Tasapainotella inspiraation, mutta samalla samaistuttavuuden ja vähän sydemmänkin sanoman kanssa. Haluan suuresti herätellä yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä muita kohtaan. Niin äärimmäisen iloinen olen, että koet olevani tässä onnistunut <3 Kiitos kun pysähdyit kertomaan itsestäsi ja jakamaan minulle jotain näin kaunista mikä ilahdutti suuresti <3 Olet kultainen. Kiitos että käyt <3

  • Iina

    Täytyy kyllä vielä itsekkin kommentoida! Aloin lukea blogiasi, kun olin 16 vuotias ja tällä hetkellä olen 23, joten olen ollut mukana jo 7 vuotta! Aika kuluu niin nopeasti. Olen liikunnallinen tyttö Oulusta ja valmistun pian jalometallialan artesaaniksi eli toisin sanoen kultasepäksi. Asun kahdestaan avomieheni kanssa, mutta haaveena on joskus hankkia irlanninsusikoira ja olisi ihana saada lapsia (minullakin haaveena kolme)
    Kiitos piristävästä blogistasi ja aurinkoisesta asenteesta! Tänne on aina ilo palata lukemaan uudelleen.

    • WAU! Kiitos sinullekin niiiiin monista vuosista! Ja wau mikä harakan unelma-ammatti (täältä iso krääk :D) . Toivon että teidän unelmanne toteutuu ja perheenne täydentyy <3 Kiitos niin suuresti minulle antamastasi ajasta <3

  • Vuokko

    Moi Hanna:) En ole ihan varma, miten alunperin blogiisi ajauduin, mutta monta monta vuotta siitä on.. Tyyli-aiheisten juttujen perässä varmaan kuitenkin tulin. Silloin taisin vielä asua Suomessa, nyt olen 24v ja asunut välissä Skotlannissa, Hollannisa ja Australiassa. Tein maisterini juuri loppuun terveys- ja hyvinvointialalta (psykan kandi löytyy myös – luin ohimennen muitten ja sun psyka-kiinnostuksesta ;o). Nyt oon Suomessa ja mietin, että mitä ihmettä seuraavaksi ja missä O.o

    Nykyään seuraan aika vähän blogeja – joskus enemmän, joskus vähemmän – mutta sen sijaan että tyyli kiinnostaisi, oon pääsäntöisesti vähän syvempien postauksien perään ja/tai sitten ruudun takana oleva ihminen vaan kiinnostaa:) (Luekudun myös näihin vähän minimalistisempiin tyyppeihin (osittain pakostakin *katsoo 10kk mukana kulkenutta purkaamatonta matkalaukkua*) :P :( ). Just viimeaikaiset kirjoitukset esim muiden ymmärtämisestä, kulttuurieroista, avun pyytämisestä, ja etenkin muiden leimaamista käsittelevä kirjoitus on ollut niitä kiinnostavimpia. Ne saa ajattelemaan, vaikka saattaakin olla asioita, joita jo itse mietin paljon. Jokatapauksessa niiin mielenkiinnolla aina avaan postauksen :). Tän lisäksi on jotenkin kiva lukea ajatuksia, joita on ehkä vähän vaikeampi jakaa esim ihimsten kanssa, jotka ei oo asunu ulkomailla (ollaan myös näköjään asuttu aika samoissa paikoissa – joskus skidinä asuin myös Kanadassa 2v – niin esim jenkkikuulumisia ja muita kulttuuripohdintoja on kiva lukea!) Mutta! Kaikki muut jutut näitten syvällisempien juttujen välissä on kanssa mukavaa kevennystä:P Loppupeleissä lämminhenkisyys tuo tänne uudestaan ja uudestaan.:) Kivaa alkuvuotta = )

    • Moi Vuokko! Kiitos ihan hurjasti kun pysähdyit kertomaan enemmän itsestäsi! Niin mielenkiintoista ja myös sinun psykaopinnot! Mahtava kuulla että ruudun toisella puolella on myös paljon alaa opiskelleita. Voin tulevaisuudessakin “pick your brains” :D <3

      Ja valtava kiitos niin kauniista sanoista minua ja blogiani kohtaan. Ulkosuomalaisena näitä asioita varmaan käsittelee herkästi enemmän kun pakotetaan niin usein erilaisuuden äärelle. Joskus pitää mennä kauas, jotta näkee lähelle. Ihana kuulla, että yhtälailla ulkomailla pitkään asuneena ymmärrät tarkoitukseni <3 Olen todella otettu, että minulla on tuollaisia fiksuja ja empaattisia ihmisiä iso liuta mukana ja niin monen vuoden takaa <3 KIITOS <3

  • M

    Taidan minäkin vielä kantaa korkeni kekoon. Olen ollut lukijasi niin pitkään, että olisi kamalaa olla kirjoittamatta! :D Olen 24-vuotias hammashoitaja ja terveydenhoitajaopiskelija itäisestä Suomesta. Aloitin blogisi seuraamisen vuonna 2009, jolloin olin menossa lukioon, eli täysin eri elämäntilanteessa kuin sinä silloin. Sun mysteerisi asuinmaasta puhuessasi sai jotenkin koukuttumaan, enkä vain voinut lopettaa ennen kuin selvitin tämän mysteerin. Mysteeri selvisi aika pian, mutta koukutuin seuraamaan etenkin asukuviasi, luoja kaipaan niitä vanhoja kunnon asukuvia! Muistan, kuinka ostin vastaavanlaisia vaatteita ja kuvailin talteen omia asukuviani :D Muistan myös, että voitin Yves Rocherin arvonnassasi vuonna 2011 kosmetiikkaa, ja luoja olin innoissani!

    Olet tähänkin päivään asti osannut hassutella, mutta silti olet todella hyväsydäminen ihminen, ainakin mitä ruudun kautta ihmistä voi lukea. Vaikka alkujaan seurasin vain sinua ja kahta koiraa, et ole menettänyt itseäsi kolmen lapsen jälkeenkään. Blogisi on kasvanut ‘henkisesti’, ja on ollut ihana olla mukana tässä matkassa. Mielestäni on hienoa, että olet miehesi rannalla nimenomaan luonut omaa uraa, ja voin varmasti osittain kiittää sinua siitä, että haluan itsekin luoda omani. Olen kuolannut laukkujasi ja kenkiäsi jo kohta 9 vuotta, ja tahdon ostaa omilla pennosillani itselleni omani.
    Vaikka kiität monesti lukijoitasi, harvoin itse tulee kiitettyä sinua. Tahdon nyt siis itse kiittää sinua. Heräsin aikanaan aamuisin lukemaan ajastetut postauksesi ennen kouluun menoa, joten blogillasi on ollut enemmän vaikutusta kun uskotkaan.

    • Kiitos niin paljon että kirjoitit! Näitä tarinoita on vaan niin mahtava lukea! Tuntuu tosi hyvältä saada kuulla teistä enemmän – vaikka sinunkin kanssa ollaan monia vuosia jo kirjoiteltu <3 Ja eikä!! Miten ihana että olet ottanut niitä samanlaisia!!! :D <3 Ja voi luoja miten lämmittää nuo kauniit sanat siitä, etten ole kadottanut itseäni kolmen lapsen myötäkään <3 Sillä näitäkin asioita tulee aina välillä mietittyä. Itseään ei saa unohtaa, vaikkakin välillä väistämättä elämä pakottaa hetkiksi sen kuitenkin tekemään. Ja miten kiitollinen olen sinulle siitä, että noin kauniisti sanot minun luoneen omaa miehen vaativan työn rinnalla. Koska itse olen ylpeä siitä että olen koko ajan määrätietoisesti rakentanut omaa, vaikka se ei aina ole ollut niin helppoa lukuisien muuttojen takia. Mutta uskon että when there is a will there is a way ja kun asian tekee vähän vaikeamman kautta niin oppii ja kasvaa vielä enemmän. Kiitos että näet tämän niin kauniisti ihan vain blogiani lukemalla <3 Olen todella otettu sanoistasi. Kiitos niin paljon että olet ollut niin monet vuodet mukanani ja näät ihmisen näiden tekstien ja kuvien takana <3 Olet huippu!

  • Viivi

    Moikka!

    Olen 24-vuotias nainen ja tällä hetkellä olen päätoiminen opiskelija. Opiskelen pääaineenani valtio-oppia Turun yliopistossa. Tulevaisuudessa haluan tehdä töitä yhteiskunnallisten asioiden parissa. Bongasin blogisi alunperin siskosi Kiran blogistaa (n.3vuotta sitten) ja siltä istumalta jäin lukemaan blogiasi. Blogien lukeminen on vähentynyt paljon minulla sillä aika ei vain tahdo riittää kaikkeen ja toisaalta yritän myös vähentää ruutuaikaa, kun konetta tulee muutenkin tuijoteltua päivät pitkät. Tällä hetkellä luen säännöllisesti n.10blogia ja sinun on yksi niistä. Vaikka olemme täysin erilaisissa elämäntilanteissa on blogisi vienyt jotenkin mennessään. On kiva lukea ihanasta perheestäsi ja lapsista, mutta myös kiva kun postailet asu ym. postauksia. Olet älyttömän kaunis ja voin vain toivoa että itse näytän tuolta 3lapsen jälkeen! Tuntuu, että postauksesi ovat oikeasti aitoja, koska suurin syy miksi yhdessä vaiheessa vähensin blogien lukemista oli juuri se, että ne tuntuivat olevan liian kaukaisia omaan elämääni ja sisälsivät liikaa täydellisyyden tavoittelua. Harvoin jaksan mitään kommentoida blogeihin, mutta nyt halusin kommentoida ja on kiva, että sinua tuntuu kiinnostavan aidosti ketä täällä ruudun toisella puolella on! Toivon kaikkea hyvää perheellesi ja jatka blogin kirjoittamista samaan malliin! Tätä blogia on todella kiva lukea!

    • Moi Viivi! Mahtavaa kuulla enemmän sinusta! Kiitos niin paljon kun jaoit palasen sinusta – tätä oli ihana lukea. Saanko kysyä millaisten yhteiskunnallisten asioiden parissa erityisesti haluaisit olla tekemisissä? Kiinnostaa teidän mielenkiinnot ja ne herättävät minussakin aina postausideoita <3 Ja voi miten ystävällinen olet, mutta se miten kuvailet minua kertoo eniten sinusta. Kiitos niin paljon, että näet minut noin lämpimässä valossa ja annat minulle aikaasi. On kunnia että kaltaisesi fiksut nuoret naiset antavat aikaansa minun blogilleni <3 Kiitos <3

      • Viivi

        Toivoisin, että tulevaisuudessa työtehtävilläni voisin olla vaikuttamassa meidän kaikkien yhteisiin asioihin ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin niin tekemässä maailmasta edes hitusen paremman paikan elää ja olla, meille kaikille. Nämä voivat olla työtehtäviä kansainvälisellä tasolla tai kotimaassa, mutta toivon, että voisin työlläni jättää jotenkin jäljen ja olla vaikuttamassa. Esimerkkinä voisi olla vaikka työ ihmisoikeuksien parissa. Epäkohtiin on tärkeää puuttua ja toivoisin, että näitä aiheita käsiteltäisiin blogeissa enemmänkin (olen jopa itse miettinyt blogin perustamista, jossa tällaisia aiheita voisi ruotia). Toki mielipiteet esimerkiksi maahanmuutosta, metoo-kampanjasta, masennuksesta, tasa-arvoisesta avioliittolaista, kasvissyönnistä ja mitä näitä nyt on herättävät yleisesti ihmisissä voimakkaita tunteita, joka voi ilmetä esimerkiksi typerinä kommentteina postaukseen ym. Tällaisia aiheita olisi kuitenkin tärkeä käsitellä ja meidän jokaisen tulisi kiinnittää huomiota miten suhtaudumme esimerkiksi rasismiin, koemmeko, että vaaleissa tulisi äänestää ym. Tiedän, että nämä asiat eivät kuulu blogisi aihealueisiin, mutta joskus olisi kiva kuulla esimerkiksi siitä käytkö säännöllisesti äänestämässä, seuraatko ikinä politiikkaa, pelottaako terrori-iskut tai mitä vain. Tällaisista asioista kirjoittaminen on erittäin haastavaa ja luulen ettei siksi monikaan “lifestyle” bloggaaja halua niihin tarttua, koska väärin ymmärrysten määrä on suuri tässä some maailmassa. Tärkeää olisi myös ymmärtää muiden mielipiteitä ja kantoja asioissa, vaikka se olisikin ihan päinvastainen kuin itsellä. Monet yhteiskunnalliset asiat kuitenkin koskettavat meitä päivittäin monella tavalla, joten tietoisuutta niistä ei ikinä voi olla liikaa. <3

        • Olen ihan samaa mieltä. Hyvin tärkeitä asioita. Tässä on juurikin se ongelma minkä itse myös totesit. Asia on kuitenkin paikoittain jopa niin raskas, että vaatii melkoista taitoa käsitellä näitä asioita myös niin, että se herättää enemmänkin avarakatsiesuutta kuin ärsytystä. Meitä kun on niin moneksi. Ja kun kyseessä on yskityishenkilö joka kirjoittaa, voi sen nostattama nettiviha olla melkoista. Minulla on ystäviä jotka ovat joutuneet kovan vainonkin kohteeksi, sillä he ovat ottaneet kantaa näkyvästi nimellään ja blogillaan. Koska kyllähän näitä blogeja on jo, mutta niille on vaikeampi saada suurempia lukijamääriä, koska ihmiset hakevat blogeilta enemmän keveyttä. Politiikka ja ajankohtaiset asiat yleensä haetaan enemmänkin uutisvirrasta. Eli jos kykenee ärsyttämättä herättelemään ajatuksia aiheeseen niin ollaan oikealla tiellä ja ehdottomasti kaivattua – mutta helppoa se ei tule olemaan. Jos ikinä päädyt kirjoittamaan nin ilmoitahan. Seuraan itse hyvin tiiviisti ajankohtaisia käänteitä, politiikkaa, käyn aina äänestämässä ja maahanmuuttopolittiikkaa on itselleni tärkeä asia. En vain kolmen lapsen äitinä ihan suoraan sanottuna tällaisia asioita halua käsitellä blogissani (ainakin täysin suoraan), sillä nettiviha ja anonyymiyden mahdollistama suoja on asia jonka kanssa en halua leikkiä. Olisi ehkä eri asia jos olisin vain minä, mutta kolmen lapsen äitinä tällaisia asioita miettii entistä tarkemmin. Tärkeä aihe, mutta itselläni en koe olevan rahkeita asian niin hienovaraiseen käsittelyyn, että voisin ottaa sen asiakseni. Siksi pyrinkin tässä blogissa enemmänkin vaikuttamaan YHTEISÖLLISYYTEEN. Juurikin siihen mitä sanoit. Teksteilläni pyrin siihen, että muut yrittäisivät ymmärtää muiden mielipiteitä ja kantoja asioissa, vaikka se olisikin ihan päinvastainen kuin itsellä. Silti jättäen politiikan suoranaisesti ulkopuolelle. Lähden enemmänkin ruohonjuuritasolta. Typerät kommentit eivät huoleta, mutta tämä on aihe missä muutamat ystäväni ovat saanet ihan suoria tappouhkauksia ja joku toisinajattelia käynyt kotiovellakin. Varoivainen pitää siis olla.

          • Viivi

            Ehdottomasti ilmoitan! Lukijanasi tulen varmasti jatkamaan aina, niin kauan kuin kirjoitat! Huippua, että olet jaksanut tähänkin postaukseen vastata jokaiselle erikseen. :)

          • Valtavat kiitokset <3

          • Viivi

            Tämä on kyllä niin totta. Tuo nettiviha, tappouhkauksista puhumattakaan järkyttää kyllä joka kerta yhtä paljon..
            Minusta on kuitenkin hienoa, että käsittelet näitä tärkeitä asioita omalla tyylilläsi, esimerkiksi viimeisimmistä postauksista tulee mieleen “Avun pyytämisen ja vastaanottamisen vaikeus” tai “Varo leimaamasta lastasi – tai ketään ylipäänsä.” Tärkeitä juttuja ja mielestäni hienoa, että omalla tavallasi nostat tuollaisia asioita esiin. <3

          • Ihan totta. On niin vaikea uskoa että nykyään suvaitsevaisuudellekin on haukkumasanansa :O Kiitos valtavan paljon siitä, että näet oman yritykseni vaikuttaa ruohonjuuritasolta ja ymmmärrät omat syyni (ja pelkoni). Vaikkakin vaikeita asioita niin todela hyvä välillä miettiä miten niitä saisi arvostavalla ja hienotunteisella tavalla myös tapetille. Kiitos että olet mukana ja jos blogin perustat niin ilmoitathan? :)

  • Kikaltsu

    Pahoittelut, mutta esittäydynpä minäkin ;) Hatunnosto, että kaikille vastaat – minä en todellakaan jaksanut ihan kaikkia kommentteja lukea :D
    Pari kertaa aiemmin olen jotain kommentoinut, mutta tässäpä taas :) Taisin aktiiviseksi lukijaksi liittyä joskus vähän ennen kuin aloit odottamaan esikoistasi (toki blogin puolella kerroit asiasta myöhemmin, luonnollisesti). Ja sitä ennenkin muistan joskus silloin tällöin käyneen lukemassa juttujasi. Nykyisin seuraan aktiivisesti alle viittä blogia, sinä blogisi kanssa kuulut ensimmäisiin mitä luen :) Ehkä koen, että luonteeltasi olet sellainen, että jos tuntisimme toisemme, voisimme olla ystäviä :)

    Tosiaan pari vuotta sinua vanhempi, Itä-Suomessa asuva, yliopisto-opiskelijoita paimentava tyyppi (mm. maisterin tutkinto takataskussa). Avopuolison ja parin koiran kanssa asusteleva. Jälkikasvua on parisen vuotta toivottu – saa nähdä onko sitä meille tarkoitettu tulevan. Olen tästä aiheesta joskus kommentin jättänyt (en kyllä muista mihin postaukseen)… Mutta muistan kun mietin, että jos r-testi kahta viivaa näyttää, niin kerron sinulle asiasta :) Siis kun ei halua alussa ihan kaikille kertoa, niin bloggaaja on sopivan anonyymi, kun kuitenkin jollekin sitä haluaa hehkuttaa :D Hassua mitä sitä joskus miettiikin :)

    Olen muistaakseni ennenkin maininnut, kiitos kun olet ja kirjoitat. Blogisi on vain <3 En niinkään palaa blogisi ääreen kuvien takia, vaan juttujen.

    • ÄLÄ PAHOITTELE! <3 Niin ihana lukea näitä!!Vitsi miten ihana kuulla sinusta enemmän. Ja hei muistan viestisi <3 Toivon kovasti että sen viestin voit vielä lähettää <3 Ymmärrän hyvin että tämä on helpompaa ja et tiedätkö ole ainut lukijani joka on tullut kertomaan tämän maailman mullistavan uutisen ensimmäisten joukossa minulle. <3 Mikä kunnia <3 Se on käynyt siis muillekin ja tapahtuu vielä teillekin. Olen nähnyt niin monia pitkiä ja vuosien taisteluja. 99% tapauksissa se on monien vaikeiden mutkien kautta kuitenkin tapahtunut <3 Joten toivon koko sydämestäni että tämä tapahtuisi pian teillekin. Kiitos niin paljon että seuraat <3

  • Carin

    Löysin Mrs V blogisi vuonna 2012 kun muutin Hollantiin Eindhoveniin töihin. Taisin etsiä kokemuksia Hollannista google haulla ja tulit vastaan. Muistan että asukuvat oli hienoja mielestäni silloin, mutta ymmärrän jos nyt tuntuu että aika on ajanut niistä ohi :D

    Sieltä palasin myöhemmin Helsinkiin ja jatkoin lukemista. Työskentelen kansainvälisen firman liiketoimintapäällikkönä ja nykyään enää harvemmin luen, mutta silloin monta postausta kerralla.

    • VOI EINDHOVEN!! Me olimme tuolloin jo muuttaneet sieltä pois, mutta olisipa hauska ollut osua sinne samaan aikaan. Paljon muita suomalaisia en sieltä tuolloin tuntenut. Mutta miten kiitollinen olen että olet edelleen mukana kaikkien vuosien jälkeen ja vaikka aikaa on vähän niin silti annat sit minulle <3 Kiitos <3

  • Iina

    Moikka Hanna! ”Eksyin” blogiisi siskosi blogin kautta joskus kolmisen (?!) vuotta sitten. Syy miksi palaan tänne yhä uudelleen on varmaan se positiivisuus mikä blogistasi ja sinusta ihmisenä huokuu ja miten upeasti vastailet aina kommentteihin. Vaikka en siis sinua tunne, uskon että olet yhtä ihana ja hyvä tyyppi myös ”oikeassa” elämässä. Mieleenpainuvin postaus on ehdottomasti viimeisimmästä koirastanne tekemä postaus. Vieläkin tulee ne fiilikset mieleen mitä tuli kun luin sen <3 Minä olen 35-vuotias kahden ihanan tytön äiti Hgistä. Juuri palannut hoitovapaalta takaisin töihin ja yritän ”imeä” tyylivinkkejä sinun, Kiran ja Metin blogeista. Tuntuu että officepukeutumisessa olisi meikäläisellä vähän opeteltavaa kotiäiti vuosien jälkeen?
    Ihanaa viikkoa sinulle ja perheellesi! Jatka samaan malliin ja ”Be awesome!”

    • Voi ihana Iina ja miten kauniisti oletkin ilahduttanut minua ja siskoa kommenteillasi jo nämä vuodet! <3 Kiitos niin kovasti että myötäelät kanssani ja pysähdyit jakamaan hieman enemmän itsestäsi! Näitä on niin kiva lukea! Ihanaa viikkoa sinne ja me nyt kuulemme <3 (ja toivottavasti joskys törmätäänkin) :)

  • Riikka

    Moikka! Olen seurannut blogiasi niiltä ajoilta saakka, kun odotit esikoistaan, muistan postauksen jossa Niki Strbian oli ottanut sinusta raskausajan kuvia :) Aktiiviseksi seuraajaksi olen jäänyt, sillä blogissasi on ihana tunnelma. Kirjoitat kauniisti, olet positiivinen, ja blogissa on kauniita kuvia. Saan blogistasi inspiraatiota, ja erityisesti pidän ajatuksia herättävistä yhteiskunnallisista teksteistä. Tähän vielä lisänä ihana perheesi ja aiemmin koirasi, niin lukijaksi olen jäänyt ja lukijana pysyn <3 Muistan postauksen jossa kerroit Benin kuolleen, muistan etten saanut itkua millään loppumaan. Itse olen pian 30 täyttävä yhden pojan äiti, häätkin pian edessä. Olen neuvolassa töissä, vapaalla keksitään perheen kanssa tekemistä ja rapsutellaan koiravanhusta sohvan nurkassa! Kiitos siis Hanna lämpimästä ja ihanasta blogista <3

    • Voi miten ihana kuulla! nikin kuvat on kyllä sellaisia kultakimpaleita meille <3 Ja voi että <3 Kiitos niin kovasti myötäelämisestä vaikeana hetkenä. Et tiedäkään kuin syvältä ja lämpimästi tuo minua koskettaa. Kiitos sinulle niin lämpimästä myötäelämisestä ja siitä että olet seuranani <3

  • Katariina

    Hei Hanna!
    Löysin blogisi vuonna 2013, kun ylipäänsä aloin lukea blogeja. Olin silloin järjestämässä häitämme ja etsin hääblogeja ja jostain mukaan löytyi myös sinun blogisi. Hääblogit ovat jääneet, mutta sinun blogisi on pysynyt. Sisällön tasapaino on täällä hyvä ja ennen kaikkea se, miten lämpimästi ja kauniisti kirjoitat. Välillä kiireessä ei kerkeä lukea blogeja niin paljon, kun haluaisi, mutta sinun blogisi luen aina. Luen sen ensimmäisenä ja katson sitten jääkö aikaa muille.
    Olen 37-vuotta ja kotoisin Oulun läheltä. Tällä hetkellä asutaan mieheni kanssa Frankfurtissa. Muutettiin tänne reilu 3-vuotta sitten, enkä puhunut silloin sanaakaan saksaa. Olen markkinoinnin KTM, joten ilman kieltä työnhaku oli hieman haastavaa. Siksi opiskelin tiiviskursseilla kieltä ja sain suoritettua B2-kokeen, eli nykyään onnistuu jo hyvin. Tällä hetkellä olen yhdessä vaatekaupassa osa-aikaisena myyjänä/visualistina. Ajattelin, että hyvä käytännön kielikoulu vielä päälle. Muun ajan käytän mm. vaatteiden suunnitteluun ja ompeluun. Olen suunnitellut myös vaatteita ystävilleni ja haaveenani on tehdä siitä vähän enemmän kuin harrastus. Pieni uuden vuoden lupaukseni onkin tehdä jonkin näköiset nettisivut tänä vuonna.
    Lapsia meillä ei ole, vaikka niin kovasti niitä haluttaisiin. Voi vaan olla, ettei niitä meille ikinä tule. Asia on etenkin tällä hetkellä todella kipeä ja siksi minua onkin koskettanut se, miten olet kirjoittanut lapsistasi ja siitä, ettei lapsia hankita vaan niitä saadaan.
    Kiitos ihanasta blogistasi ja kultaisesta sydämestäsi.

    • Vitsi miten ihana viesti! Kiitos niin paljon kun kerroin hieman enemmän itsestäsi! Tätä oli niin mukava lukea ja toki pystyn samaistumaan niin moneen kohtaan! Minunkin piti aikanaan Hollannissa asuessani saada hollannin taito akateemiselle tasolle jotta pystyin / sain tehdä työharjoitteluni Hollannissa. Harjoittelupaikkaan sitten jäinkin niin pitkään kun siellä asuttiin :) Ja hei ilmoitathan jos saat sivut pystyyn! Innolla jään odottelemaan tulevia mallistoja! <3 Kiitos niin kauniista sanoistasi ja siitä, että olet mukana antamassa vertaistukea <3

  • Salla Pölkki

    Moi Hanna,

    Oon lukenut sun blogia siitä asti, kun olin vaihdossa Espanjassa syksyllä 2011 ja tutustuin ekaa kertaa blogimaailmaan hyppytunnilla. Tämä blogi on ainoa, joka on jäänyt niistä ajoista lukulistalle (johon ei taida enää kyllä juuri kuulua muita blogeja :D).
    Oon 23-vuotias kauppatieteiden opiskelija ja tällä hetkellä vaihdossa Bangkokissa. Vaikka elämäntilanteet onkin ihan erilaisia, niin oon kuitenkin löytänyt susta blogin kautta tosi paljon samanlaisia piirteitä kuin itsestäni. Erityisesti kaikki ajatuksia herättävät, pohtivat postaukset on olleet tosi raikasta ja kiinnostavaa luettavaa.
    Sun blogia on ollut niin mielenkiintoista lukea myös siksi, kun on päässyt seuraamaan sun kehitystä sekä bloggaajana että perheenäitinä. Mieletön tyylitaju, lämmin luonne ja hauska kirjoitustapa tyylikkäiden kuvien lisäksi on koukuttaneet, ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mihin suuntaan tämä blogi ja sinä vielä kehitytte.
    Kiitos näistä vuosista blogin parissa :)

    T. Salla

    • Voi että miten kiva oli kuulla sinusta, tarinastasi ja miten kauniisti puhuitkaan minusta ja blogistani. Kiitos niin valtavasti että elämän etenemisestä huolimatta saan olla osa sinun arkeasi! Huikean otettu olen että seuraajani ovat valtava joukko niin fiksuja, empaattisia ja ystävällisiä naisia <3 Kiitos itsellsi näistä kaikista vuosista ja ihanaa vaihtovuotta Bangkokiin! :)

  • Laura

    Hei!

    Täällä 25-vuotias helsinkiläinen opiskelija. Olen lukenut blogiasi 2010-2011 vaihteesta, eli melkoisen kauan! Kun muutitte takaisin Suomeen, asuin samalla asuinseudulla teidän kanssa, ja oli aina jännittävää kun välillä tulit vastaan.
    Kiitos näistä vuosista, nykyisin en enää kovin montaa blogia lue, mutta sinun blogiasi käyn kyllä aina lukemassa. :-)

    • Voi miten ihanaa! Olisit vain vetänyt hihasta!! Niin kiva aina saada teille kasvot! <3 Kiitos itsellesi ihan hurjasti näistä vuosista! Ja vedähän hihasta jos vielä tulen vastaan! :)

  • Riikka

    Hei Hanna! Olen aika uudehko blogisi seuraaja, odotin 2016 alkuvuodesta kaksosia ja jäin sairaslomalle jo aikaisin tukalan olon takia. Silloin oli aikaa lukea blogeja, enää ei niinkään, mutta sinuun blogiin palasin yhä uudelleen.
    Mieleenpainuvin juttu oli kun kirjoitit hauskan postauksen miten elämä eroaa yhden, kahden ja kolmen lapsen äitinä. Samaistuin ajatuksiisi täysin, vaikka minulla onkin vasta kaksi lasta. Sen jälkeen olen palannut aina lukemaan juttuja ja inspiroitumaan koska on tullut niin vahva fiilis että olet tosi hyvä tyyppi!
    Kaikkea hyvää perheellenne!

    • Voi että miten ihana kuulla että tuo postaus kolahti – koska vaikka se on pilke silmäkulmassa kirjoitettu niin on siinä paljon tottakin :D Kiitos niin paljon että olet mukana ja pysähdyit hetkeksi kertomaan myös sinusta. Näitä on niin mukava lukea. Kiitos ja sitä samaa teille! <3

  • Anonymous

    Moi Hanna! Olen vähän yli 30v kahden pojan äiti joka onnellisesti odottaa kolmatta, viikkoja nyt 11 ❤ Asumme keskikokoisessa rannikkokaupungissa. Olen lukenut blogiasi ensimmäisen lapsen odotusajoista lähtien, meidän pojat kun ovat samaa ikäluokkaa. Luonnollisesti lapsiin liittyvät postaukset ovat olleet minulle parasta antia mutta toki myös muoti/tyyliosio. Mieleenpainuvin postaus on ollut Odota 9kk. Asia ei kosketa minua henk.koht mutta työni ja lähipiirini kautta kyllä. Mielestäni sen saisi lukea ihan jokainen!

    • Hei kiitos kun kerroit hieman itsestäsi! Näitä on niin mukava lukea! Ja todella kiva kuulla, että tuo yksi omia lempipostauksiani on myös sinun suosikkejasi <3 Tärkeä aihe, mistä haluasin puhua lähiaikoina enemmänkin kun nyt itsellä on asian kanssa rauha ja haluaisin osoitta tukeni heille keillä vielä ei niin ole. Kiitos paljon mukana kulkemisesta <3

  • Maria

    Hei. Olen seurannut blogiasi aivan alusta saakka. Blogissasi on ollut koukuttavaa alusta asti aitoutesti, rehellisyytesi sekä se kuinka hyvä olet muille. Olet ollut aivan mieletön esikuva! Monet postaukset on ollut syvällisiä ja niitä on ollut iloa lukea. Sun kautta löysin rakkauden rotuun rottweiler. Meidän perheeseen kuului pitkää 2 ihanaa rotikkaa. Toinen valitettavasti nukkui pois alkuvuodesta ?

    Itse olen 28 vuotias ja kasvanut paljon tänä aikana. Minusta on tullut vaimo sekä äiti. Äidiksi tuleminen tapahtui menetyksen jälkeen.

    Kirjoituksesi odota 9 kuukautta on ollut ehkä mieleenpainuvin teksti! Kun palasin töihin äitiysloman jälkeen sain heti ensimmäisenä päivänä jo onnitteluja seuraavasta lapsesta vaikka kyseessä oli vain lounas ähky ??

    Kiitos vielä ihanasta blogista ja aurinkoista kevättä ❤️

    • Voi Maria <3 Osanottoni. Liian hyvin tiedän tuon hetken tuskan. Vaikka sekin ajan myötä helpottaa niin silti se on aina läsnä. Onnekaita olemme olleet, että olemme saaneet osaksemme niin hienot haukut, että voi tällä tavoin ikävöidä <3 Mikä määrä muistoja ja rakkautta <3 Minäkin itkin valtoimenaan Benini menetystä viimeisilläni keskimmäisestä raskaana. Siellä eläinlääkärin kylmällä lattialla makasin ja itkin kuin mielipuoli kun hän oli vetänyt viimseisen hengenvetonsa minun ja mieheni häntä silttäessä. Hänen lähtönsä oli niin shokki (todella nopea – onneksi koirallemme siis), että vieläkin kyyneleet kirivät silmiin kun ajattelen asiaa. Mutta se johtuu valtavasta rakkaudesta ja ikävästä <3
      Ja että miten ihana että olet pitänyt tuosta postauksesta! Olen niin iloinen jos se on voinut auttaa ketään tuossa tilanteessa. Koska noita töksäytyksiä vaan tulee joskus… Kiitos itsellesi mukana elämisestä ja ihania hetkiä perheenne ja toisen haukun kanssa <3

  • S

    Hei, toivottavasti vielä ehdin mukaan. Olen pian 26-vuotias lähihoitaja ja asun lähellä pääkaupunkiseutua. Opiskelin Helsingissä, mutta olen ollut nyt muutaman vuoden töissä synnyinseudullani. Omaa perhettä ei vielä ole, mutta siskonpoikani on minulle todella tärkeä.

    En ole ollut aivan alusta mukana, luultavasti noin 5 vuotta ainakin. Olen hyvin toisenlaisessa elämäntilanteessa kanssasi ja muutenkin aika erilainen. En tiedä osaanko pukea kunnolla sanoiksi ajatustani, mutta vaikutat blogin välityksellä todella herttaiselta, kiltiltä ja “maanläheiseltä” eli helposti lähestyttävältä, etkä ole ylpeilevä tai ylimielinen lukijoitasi kohtaan. Olen tykännyt paljon pohdiskelevammista postauksistasi. On ollut ilo seurata poikiesi kasvua tai sen verran kuin blogin kautta näemme. :)

    • Ehdit tietty! <3 Ihanaa kun kirjoitit! Mahtava kuulla sinusta ja että miten pitkään sinäkin olet ollut mukana! <3 Kiitos niin paljon todela kauniista sanoistasi ja siitä, että halusit ottaa pienen hetken arjestasi kertoksesi jotain itsestäsi ja ilahduttaaksesi minua näin suuresti <3 Kiitos että olet mukana <3

  • Emmi

    Tätä postausta lukiessani mietin, että pitäisikö jättää kommenttia vai ei. Tänään, lukiessani näitä kauniita vastauksiasi, tunsin heti oloni hölmöksi – miksi en vain rohkeasti jättänyt heti kommenttia. :) Itse olen seurannut blogiasi ihan alkuajoista lähtien, vaikka olenkin aina ollut kanssasi eri elämäntilanteessa. Olen 25-vuotias sairaanhoitaja ja hiljattain pitkäaikaisesta avopuolisosta eronnut, joten nyt totuttelen uuteen elämäntilanteeseen rakkaan koiravanhukseni kanssa. Juuri nyt elän siis hetkessä ja odotan, mitä elämällä on annettavana minulle. Saan tehdä rakastamaani työtä lasten ja nuorten parissa ja nautin siitä, että minulla on mahdollisuus nähdä maailmaa yhdessä rakkaimpieni kanssa. Haluan vielä kiittää sinua tästä blogista, joka tarjoaa meille lukijoille ihania hetkiä kauniiden kuviesi ja tarinoidesi parissa. Parasta antia blogissasi on ehdottomasti se, kuinka aidosti ja ihanasti tuot esiin rakkautesi perheeseesi. Toivonkin, että vielä joskus saan kokea samanlaisia ilon ja onnellisuuden tunteita oman tulevaisuuden perheeni kanssa. Suuri kiitos siis sinulle blogistasi ja kaikkea hyvää <3

    • Voi Emmi <3 Nuo kohdat ovat hurjan vaikeita ja niistä kestää tovi päästä yli. Olen aivan varma että sinulle suodaan vielä kaikki se rakkaus ja perhe mitä toivot <3 Elämä kantaa ja jotenkin uskon vakaasti, että tämä kaikki tapahtuu vielä sinulle. Kiitos että olet ollut mukanani niin pitkään ja jaoit jotain näin koskettavaa ja aitoa itsestäsi. Kiitos että olet mukana ja toivon tämän vuoden olevan sinulle rakkauden täyteinen <3

  • Henrika

    31-v Vakiolukijasi Oulusta ilmoittautuu :) aina välillä olen kommentoinutkin ja jotakin kysellyt. Ihailen sinun tyyliä kirjoittaa asioista niin kauniisti. Olen aiemminkin ehkä maininnut, että moni muu blogi on tipahtanut lukulistalta tässä vuosien saatossa mutta Strictly stylen paikka on säilynyt aina <3! Kauniit valokuvat ja harkittu teksti piristävät aina. Minulle tuli erityisesti mieleen Tyylipäivä(?)- kuvaukset ja se, kun usein ajattelin miten mahtava olisi ollut siihen päästä mukaan :D Lisäksi teidän Jenkki-vuosi ja silloin esiin tuomasi väsymys lasten kanssa ovat jääneet mieleeni. Minulla on reilu puoli vuotta nuorempi esikoistytär kuin sinun keskimmäinen, ja olin itsekin niihin aikoihin tosi väsynyt vauvan kanssa. Nyt odotan toista lastani (laskettu aika on tänään :D) ja tykkään tosi paljon perheeseen liittyvistä aiheista :)! Nyt siis mammalomalla lueskelen blogiasi. Olisi tosi kiva joskus törmätä sinuun, mutta harvoin tulee Helsingissä käytyä. Ehkä tilaisuuden tullen vedän sinua hihasta ;)

    • Hei ah miten ihana kuulla että siellä on ollut vertaistukea tuona aikana. Meillä tosiaan keskimmäinen heräili tunnin välein melkein vuoden ajan… :O Kaikkeen sitä tottuukin… Minulla auttoi onneksi siellä Losin aurinko ja upeat ystävät, ketkä olivat siellä samassa tilanteessa ja jaoimme arkea paljon yhdessä (tänään haenkin yhden parhaista ystävistäni lentokentältä. Hän asuu Losissa mutta ihana saada heidät hetkeksi koti-SUomeen <3) Voi että miten ihana kuulla että siellä eletään mukana ja todella toivon myös että tiemme kohtaavat. Pyydän ja kannustan suuresti vetämään hihasta <3

  • Helmi

    Olipa kiva postausidea!:) olen ihan pian 33-v muusikkonainen Helsingistä. Perheeseeni kuuluu aviomies ja 10,5kk poika. Blogiasi olen seurannut jo vuosia, niistä ajoista kun asuitte Hollannissa. Moni blogi on jäänyt kiireessä lukematta, mutta sinun blogiisi palaan vain aina. Aiheet on ihanan monipuolisia ja kaupallisuutta ei ole liikaa. Lisäksi nyt oman pojan saatuani on erityisen hauska lukea postauksiasi ja seurata instaasi kun molemmissa vilahtelee teidän pojanviikarit.:)

    • Vo miten ihana kuulla sinusta! Kiitos niin kovasti että olet mukana ja myötäelät tätä vaihetta <3 Ja kiitos niin paljon kannustavista ja ystävällisistä sanoista blogiani kohtaan. Olen niin iloinen että olet mukana! <3

  • Johanna B.

    Kääks,
    maijamyöhäsenä täällä kirjoittelen! Tämä oli niin raikas postaus, että teki mieli tulla esittäytymään ja kommentoimaan, joskin hieman muita jäljessä… :)

    Olen 36-vuotias Kainuun kasvatti, jonka rakkaus on aikoinaan (pian 14 vuotta sitten!) vienyt maailmalle. Olen pari hassua kertaa tainnut kommentoidakin, esim. joku aika sitten, kun etsit siroja kaulakoruja. Olen kahden tytön äiti ja asumme mieheni kotimaassa Itävallassa. Olen vielä kotiäitinä, mutta toivon pääseväni pian takaisin työelämään.

    Jos ei univajeen haprastuttama muistini temppuile, ryhdyin seuraamaan sinun blogiasi asuessani Etelä-Amerikassa. Koukutuin salaperäiseen tyyliisi kirjoittaa Mrs. V. -nimimerkin takana ja muistan, kuinka yritin arvailla rivien välistä lukemalla, missä ihmeen maassa asut. Veikkasin Hollantia, joka taisikin osua oikeaan. :) Vaikka olet salaperäisyyden verhoa (ja sittemmin sen syitä!) raottanutkin, olet saanut minusta vakilukijan. Samaistuin toisen ulkosuomalaisen elämään.
    Olet tässä pienlapsiperhearjessa ainoa säännöllisesti seuraamani blogi. Pidän kovasti blogisi aikakauslehtimäisestä, huolitellusta tyylistä ja vaikka ihailen upeaa kykyäsi yhdistellä vaatteita ja etenkin asustaa niitä, nautin ennen kaikkea lukea maanläheisiä ja rehellisiä, ja kuitenkin esimerkillisiä juttuja perheestä ja parisuhteesta. Herätät myös tämän lukijan ajatuksia pohtimaan syvemmin asioita ja muistutat ihanasti, kuinka tarvitsemme toinen toistamme ja kuinka meidän tulee kohdella toisia, niin kuin haluaisimme itse tulla kohdeltavan. Olla sydämellisiä ja aitoja. Olen niin samoilla linjoilla kanssasi, ja silti huomaan, että aina voisi parantaa. ;) Tuntematta sinua tätä blogipintaa paremmin voin kuitenkin todeta, että olet niin ulkoisesti kuin sisäisesti upea ihminen. :)

    Joten kiitos sinulle valtavan hienon työn tekemisestä blogimaailmassa, toivottavasti jaksat olla ilonamme vielä pitkään. Ennen kaikkea kuitenkin hatunnosto poikiesi kasvattamistyöstä! En uskalla kuvitellakaan, miten saat ajallisesti kaiken onnistumaan! Siinäpä olisikin postausidea: kuinka “aikataulutat” arkiviikon – lyhyt oppitunti time managementtiin. :D

    Aurinkoiset terveiset Alppien juurilta!

    • Vitsi minkä viestin kirjoititkaan <3 Niin kauniisti kuvailit juuri niitä asioita mitä vain toivon voivani tarjoilla <3 Niin iloinen olen että kanssani on sinunlaisia empaattisia, hyväsydämisiä ja avarakatseisia ihmisiä <3 Miten kauniisti näetkin minut ja blogini vaikka ymmärrän että tällaisen blogin pitämisen voi nähdä helposti hyvin pinnallisena. Ja siis ihan mahtava postausidea! Pitääkin tehdä kolmen lapsen äidin Time Management vinkit! <3 Kiitos että olet ollut mukanani niin pitkään ja toivottavasti kuulen sinusta vielä. Terkkuja Alppien juurille <3

  • Salla

    Moikka Hanna!
    Hauskaa on, että täälläkin lukija ihan eri elämäntilanteessa, mutta luulen, että kaikilta voi aina oppia jotain ja koen, että olet todella inspiroiva ihminen monella tapaa! ? Olen 25-vuotias, asun ulkomailla opiskelujen takia ja erosin kihlatustani hetki sitten, joten kaikki perhearki on vielä todella kaukaista tulevaisuutta (jos siihen edes ikinä päädyn). Mutta mielestäni sinun perhearki on juuri jotain sellaista, minkä takia sitä perheen perustamista ikinä oikeestaan edes miettisi. Kaikkea hyvää tulevaan!

    • Voi olen pahoillani erostasi. Aina vaikea kohta kun asia minkä ajatteli kestävän lopun elämää kaatuukin. Olen kuitenkin varma että elämässäsi saat vielä juuri sen mitä toivot <3 Kiitos kovin kauniista sanoistasi – olet todela ystävällinen. Rakkautta, onnea ja ihania hetkeä tähän vuoteesi. <3

  • MK

    Moi! Mä aloitin lukemaan sun blogia silloin Hollanti-aikoina, vaikka tosin silloin ei ollut tiedossa mikä maa oli kyseessä. Koitin arvailla jostain ruokapaketeista, joita näkyi joissain kuvissa, että mikä kieli kyseessä mutta eipä se kauheasti silloin avautunut :D Erityisesti jäi tosiaan mieleen color blocking ja jotenkin (en tiedä miksi), kun esittelit teidän vaatehuoneen ulkomailta. Se oli tehty vaatekaapeista isoon makuuhuoneeseen ja mielestäni se oli nerokas idea :D miksköhän se on jäänyt niin vahvasti mieleen? Kaikkea sitä mieli muistaakaan. Tai sitten sekotan tämän johonkin toiseen blogiin :D Toki muitakin asioita on jäänyt matkalta mieleen kuten juuri koirat ja erityisesti se kun joku puudeli-mamma oli ottanut koiransa syliin kun teidän rotikka käveli vastaan ja miehesi keräsi yli-dramaattisesti teidän koiran syliin to make a point :D

    Kun henkilöllisyytesi jotenkin Mrs. V:stä paljastui minulle, päätin rohkaistua piiiiitkän harkinnan jälkeen ja kirjoittaa sinulle sähköpostin. Olin silloin opiskelija ja jännitti tulevaisuus urhelijapoikaystävän kanssa – miten olisi mahdollista yhdistää oma ura ja toisen urheilu-ura. Muistan kun olin aivan pähkinöinä, kun vastaus-sähköpostisi kilahti Saapuneet-kansioon! Olit niin superyksityinen silloin somen puolella ja olin niin otettu, että vastasit. Kerroit hieman miten olet pystynyt yhdistämään nuo kaksi ja olet kyllä inspiraationi nykypäivänä(kin) tässä(kin) suhteessa.

    Nykyään tuo samainen poikaystävä on aviomieheni ja vaikka ulkomailla ollaan oltu, olen päässyt urallani eteenpäin. Eli kiitos myös sinulle, että olet osoittanut sen olevan mahdollista! Tällä hetkellä majaillaan Helsingissä ja olen oman alan hommissa.

    Kiitos sinulle näistä vuosista! Olet tuonut päiviini iloa ja inspiraatiota.

    • VOI MK! <3 Kiitos näistä kaikista vuosista! Ja hei oli meidän vaatekaappi! :D Mä itseasiassa nopeasti vilkaisin mun vanhoja vaatekaappivideoita youtuben puolelta pari päivää sitten ja niitä naursekelin itsekseni :D Ja voi että miten ihanaa että muistat tuon! <3 Olen niin iloinen jos olen osaltani voinut auttaa ja antaa vertaistukea, koska samaa minä kaipasin ulkomailla asuessani ja sitä olen saanut teiltä <3 Niin ihana kuulla että teidän tarinanne on jatkunut noin vahvasti eteenpäin ja elätte molemmat unelmaanne! <3 Kuulostaa erinomaiselta pohjalta <3 Ja kiitos niin älyttömän kauniista sanoista ja siitä miten näet minun tieni <3 Olen ylpeä myös saavutuksistani ja niin otettu olen, että vaikka tämä ammattiurheilijan puolison elämä nähdään usein melkoisen pinnallisena niin ymmärrät niin hyvin sen haasteetkin <3 KIitos ja toivottavasti törmäämme joskus. Vedähän silloin hihasta <3

  • Emmi

    Hei Hanna! Olen 28-vuotias terveysalalla työskentelevä nainen. Olen seurannut sinua vuodesta 2014 lähtien. Olen ollut naimisissa kohta 5 vuotta ja lähitulevaisuudessa on haaveilemme myös perheenlisäyksestä. Rakastan matkustelua ja olen kiinnostunut muodista ja kauneudenhoidosta. Vaikutat sydämelliseltä ihmiseltä ja perhe on sinulle tärkeä. On ollut ilo seurata perhe-elämääsi ja minusta on ihanaa, että tuot lapsiperheen arkeen ja mm. lasten kanssa matkustamiseen liittyviä asioita esille blogissasi monesta näkökulmasta. Ihannoin tyylitajuasi ja tyylisi on inspiroiva ja antaa vinkkejä omaan pukeutumiseen. Instagramissa myös on ilo seurata tarinoitasi, koska ne ovat mielestäni ihanan aitoja! ? Toivottavasti jatkat tämän blogin parissa pitkään! Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja ihanalle perheellesi. ?

    • Voi kiitos Emmi että pysähdyit kertomaan hieman itsestäsi ja siitä miten pitkään sinäkin olet ollut seuranani! Kiitos niin kauniista sanoista <3 En tiedä miten olenkaan niin onnekas että täällä on joukko noin ystävällisiä ja empaattisia ihmisiä <3 Kiitos että olet mukana ja ihanaa alkanutta vuotta! <3 Toivottavasti kuulen sinusta vielä!

  • Maila

    Hei Hanna!

    Kirjoitan Virosta, pienestä kaupungista Rakveresta (n. 100 km Tallinnasta).
    Olen 36v kolmen lapsen äiti, mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 17 vuotta.

    Minulla on paljon syitä, miksi luen blogiasi ja monet niistä on jo ylhäällä mainittu. Tykkään elämänaseenteestasi, tyylistäsi. Muistan, kun vuosia sitten colorblocking kaudella kopioin sinun yhden asun, jossa oli samana aikana käytetty pinkkiä ja punaista, sain koulun kevätjuhlissa paljon kehuja ulkonäöstäni:D
    Kuitenkin on yksi lisäsyy, miksi blogiasi luen. Vuosia sitten aloitin työpaikalla, jossa viron lisäksi piti osata myös suomea. Puhua osaan vähän enemmän, mutta suomeksi kirjoittaminen on edelleen vaikeaa. Eli minulle on sun blogin lukeminen myös siitä syystä hyödyllinen. On paljon kiinnostavampaa ja helpompaa oppia kieltä lukemalla jotain, josta tykkää. Kiitos blogistasi!

    • Moi Maila ja kiitos kun kerroit itsestäsi! Niin antoisaa kuulla teistä kaikista lisää! <3 jA vitsi miten ihana kuulla tuosta colour blocking asun inspiraatiosta! <3 Olen niin otettu! <3 Kiitos niin paljon että olet mukana!

  • Aino

    Moi! Täällä kirjoittelee blogisi seuraaja vuodesta 2011/’12 saakka. Luen aika harvoja blogeja ja kommentoin sitäkin harvemmin. Saan blogistasi paljon inspiraation lähteitä elämän eri osa-alueisiin ja ihailen asennettasi, joka blogin tai instan kautta välittyy. Täytän tänä vuonna 24 vuotta ja pyrin määrätietoisesti myös valmistumaan ktm-opinnoistani. Asun Helsingissä futikseen intohimoisesti suhtautuvan poikaystäväni kanssa. Elämässä arki on monesti parasta! :)

    Jatka ehdottomasti samaa rataa ja kiitos lämminhenkisyydestäsi sekä ajatusta herättävistä blogiteksteistäsi joskus kovin kylmältä/pinnalliselta tuntuvan somen keskellä. <3

    • Voi miten ihana kuulla sinusta Aino! IHanaa että sielläkin on perhe keillä elämä pyörii pitkälti jalkapallon ja kaupallisen alan opiskeluiden ympärillä :) Meillä oli sama set up n.10 vuotta sitten <3 Kiitos niin paljon, että näet blogini noin kauniisti. Olen äärimmäisen otettu, että teistä niin monet ovat tätä sanoneet. Se koskettaa <3 Kiitos että olet mukana!

  • JJ

    Hei Hanna!
    Tämä on ihana idea :) olen itse lukenut blogiasi pidemmän aikaa, muistan hyvin kuinka ihanat koiranne sulattivat sydämeni ja kuinka onnellinen olenkaan puolestanne aina ollut perheenne kasvaessa <3

    Olen itse hiukan yli 20 vuotta ja oma elämäntilanteeni muistuttaa teidän perheenne elämää aiemmilta vuosilta. Kihlattuni on ammattiurheilija ja hänen työnsä takia muutamme paljon, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Blogistasi olen saanut paljon vinkkejä ja voimia kaikkiin uusiin tilanteisiin. Toivonkin että osaisin olla hänelle tulevaisuudessa yhtä loistava vaimo ja tukipilari, kuin sinä olet ollut miehellesi. Blogisi on ainoa jota säännöllisesti seuraan ja omalla tavallaan tätä kauttakin saan pidettyä matkassani aina jotain ”tuttua”. Voi kuulostaa hassulta, sillä ethän sinä tunne minua, mutta tutut maisemat ja ihmiset ruudun takana ovat kuitenkin minun elämässäni niitä harvoja asioita jotka ovat kulkeneet mukanani kaikessa jo vuosia :)

    Kiitos ihanasta blogista! Toivotan teille kaikkea hyvää uusiin haasteisiin mitä tulevaisuus tuo <3 Välillä kun oman tulevaisuuden (tai edes asuinmaan) epävarmuus kalvaa, ajattelen sinua ja perhettäsi. Miten hienosti tekin kaikesta siitä olette selvinneet ja toivon, että meidän tulevaisuutemme näyttää yhtä valoisalta! :)

    • Miten ihanasti sanottu JJ! Ymmärrän niin hyvin koska samahan minulla on – niin moni lukija kenen kanssa olen jutellut vuosia. EI olla koskaan tavattu suurimman osan kanssa mutta silti jotenkin tuntuu että tuntee <3 Ja hei miten ihana kuulla että meillä on noinkin läheinen elämäntilanne! Ei ole aina helppoa olla paljon matkustavan ja muuttavan ammattiurheilijan puoliso, mutta paljon enemmän se antaa kuin ottaa. Kiitos ihan valtavasti todella kauniista sanoistasi <3 ihan liikutuin. Jos tulee koskaan mitään kohtia että tarvitset vertaistukea niin laiutahan viestiä <3 Kiitos että olet mukana!

  • Laura

    Moi Hanna! Olen suunnilleen 5-6 vuotta seuraillut blogiasi, aluksi vierailin asuinspiraation lähteillä ja nykyään hyvän mielen saamiseksi – blogisi on todella ihanaa luettavaa ja pidän siitä että jaksat panostaa sen monipuolisuuteen ja laadukkuuteen. Olen itse 26 vuotias, ja tämä kevät on murrosvaihetta elämässäni valmistumisen ja pääkaupunkiseudulle töihin siirtymisen myötä. Rinnallani on jo usean vuoden ajan kulkenut ammattilaisjalkapalloilija, ja sen osalta on ollut hauska seurata sinua ja perhettänne, ja samaistua siihen kuinka vahvasti laji on läsnä arjessa – kentän laidat ovat tulleet tutuksi! Kaikkea hyvää sinulle, ja kiitos tästä blogista!

    • Voi kiitos Laura että olet ollut niin pitkään mukana! <3 Ja hei olemmekohan tavanneet koskaan jos asut nykyään täällä ja miehesi pelaa myös jalkapalloa? :) Niin pienet piirit että kumma jos ei olla törmätty? <3 Toivottavasti muutto pk-seudulle on alknaut ihanasti ja olette löytäneet täältä paikkanne. Vaikka muutot ovat ihanan jännittäviä niin liittyy siihen paljon kipuiluakin. Toivottavasti teillä on mennyt muutos kivuitta? :) Kiitos niin että olet mukana! :)

  • Siru

    Hei Hanna! Minähän olen jo 46-v!!!!! Omat lapseni on jo täysi-ikäisiä. Nuorempi lukee myös sinun blogia. Ja lastenhoitaja/erityisohjaaja olen ammatiltani. Olen lukenut sun blogia jo….olisikohan Hollannin ajoilta asti. Teidän koirat❤️ oli lähellä sydäntä ja nyt pojat?, kuinka ihanasti te jaksatte arkea pyörittää vaikka mies on melko paljon poissa. Teidän perhe arki ja kunnioitus toisianne sekä isovanhempia kohtaan. Sulla on niin tervejärkinen asenne kaikkeen elämään ja et todellakaan pidä kaikkea itsestään selvänä. Osaat kirjoittaa niin tunteellisesti, että monet kyyneleetkin blogin ääressä vietetty. Sekä se kuinka kauniisti kirjoitat eri asioista, monesti tullut ajatuksia korjata omaakin ajattelua☺️ Sinulla on niin kauniit kuvat teksteissä ja upea tyylitaju? Ihanaa kevään odotusta ❤️

    • Kiitos Siru todella lämmittävästä ja kauniista viestistä! Miten ihanasti otitkaan hetken omasta arjestasi kirjoittaaksesi minulle jotain noin kaunista <3 Kiitos että sinä ja tyttäresi olette mukanani! Mikä kunnia että perheestä useampikin seuraa! Ihanaa kevättä ja valtava kiitos mukana elämisestä <3

  • Heips! Olen seurannut jostakin siitä asti, kun asuitte Alankomaissa (?), ulkomailla kuitenkin :) Siis aika monta vuotta sitten. Ennen lapsia. Luin aikaisemmin paljon enemmän blogeja kuin nykyisin. Sinua ja muitakin seuraan enemmän instan kautta, ja käyn sitten lukemassa kerralla monta postausta. Olet jotenkin iloinen ja hyväsydäminen ja jalat maassa oleva ihminen. En oikeastaan osaa edes sanoa miksi luen ? Vaikka ulkonaisesti ei näyttäisi olevan niin paljon yhteistä, niin ihminenhän on muutakin kuin ulkoiset olosuhteet. Blogisi tuntuu aidolta, ei ole pinnallinen ja aina lähtee hyvällä mielellä luettua. Teillä tuntuu olevan ihanan tasapainoinen perhe-elämä ja parisuhde. Siinä on mallia meille muillekin! Ihana nähdä, miten teillä rakkaus asuu.

    Ai niin itsestä piti kertoa ? Olen myös asunut ja opiskellut ulkomailla (asuin viisi vuotta Iso-Britanniassa), olen 37v, ei perhettä ja lapsia (vielä), tosin olen monen sisarusten lasten täti ja neljän kummitäti. Pidän kauneudesta ja kauniista asioista, muodista ja vaatteista. Työskentelen viestintä-alalla ja tällä hetkellä opiskelen uudelleen. Elämää pitää elää suurella sydämellä, ja se meitä varmaan eniten yhdistää :)

    • Kiitos Mimosa että pysähdyit kertomaan myös itsestäsi!! Kiva kuulla miten paljon ulkosuomalaisia täällä on! Pitää ihan miettiä postauksia mitä voisi toteuttaa mahdollisesti teidän kaikkien avuin kun teitä on siellä niin suuri joukko! Kiitos ihan ällistyttävän kauniista sanoista. Kiitos että näet ihmisen blogin kuvien takana. Olen niin otettu että vaikka tämä onkin tyyliblogi, niin et pidä tätä pinnallisena <3 Ja tosiaan – ei ne päälleppäin näkyvät asiat olekaan se merkittävä asia – vaan juurikin se kyky nähdä syvemmälle. Sieltä löytyy aina jotain yhteistä <3 Kiitos että olet mukana!

  • T

    Moikka Hanna! Olen lukenut blogiasi ehkäpä noin 7 vuotta ja blogisi on ensimmäisiä blogeja mitä olen koskaan lukenut. Muistan että ensimmäisenä lueskelin tätä koska olit (ja olet edelleen:D) niin vitsin kaunis, että silloin noin 20-vuotiaana aina ihaillen katselin uusia asukuviasi. Enemmän sinua seurattuani olen myös oppinut huomaamaan kuinka kaunis ja hyväsydäminen olet myös luonteeltasi ja sellainen on niin piristävää tässä nykymaailmassa. <3
    Itse olen 27-vuotias ja asun Tampereella 1,5-vuotiaan pojan viikarin ja aviomieheni kanssa. Meillä on myös varovaisena toiveena yhden kärsityn keskenmenon jälkeen saada pojallemme pieni sisarus ja aina naureskelen teidän poikien puuhia instassa, ihanaa veljesten vilskettä! <3
    Mieleenpainuvin postaus on varmasti se kun joskus postasit videon kunnianosoituksena edesmenneille isovanhemmillesi. Se oli koskettava ja erityisesti videolla oleva biisi kosketti syvästi. Nyt erityisesti kun minusta on tullut äiti, on se biisi ja rakkaus ylipäätään saanut aivan uuden merkityksen. :)

    Sellainen sepostus tuli hahah! Kiva postausidea! Saat tällaiset "hiljaisetkin" seuraajat avaamaan sanaisen arkkunsa :D

    Kiitos ihanasta blogista ja aurinkoa kevään odotukseen! :)

    • Voi miten ihana kommentti T! <3 Kiitos niin suuresti kun muistelit näitä! Olet jo toinen joka mainitsee tuon videon ja olen niin liikuttunut <3 Se on minulle tärkeä video ja palaan sihen aina välillä. Nyt teen sen heti tämän jälkeen kun olen vastannut kommenttiisi – tuli ikävä <3 Kärselksvisa on aivan mahtava laulu ja otteita sen laulun sanoista on makuuhuoneen huoneen seinälläkin <3 Erityisen iso kiitos siitä että kaiken blogipinnallisuuden alta olet halunnut nähdä naisen kaiken takana ja niin kauniisti näet minut ja perheeni. Kertoo enemmänkin sinusta <3 Toivon valtavasti teille sitä suuresti toivottua toista lasta <3 Sekundääristä lapsettomuutta on ihan hurjasti, mutta onneksi tiedän siitä enemmän onnellisia lopputulemiakin <3 Toivon, koko sydämestäni että teitä vielä onnistaa <3 Kiitos että sinä ihana hyväsydäminen nainen olet seuranani. Kiitos kun kommentoit <3

  • Linda

    Suht alkuajoista blogia lukenut. Ja edelleen lueskelen/seuraan instaa. Itse nyt 36v ja meillä on 2- ja 4-vuotiaat lapset. Eli lapsiperhe”säätö” on hyvinkin tuttua! Työskentelen lastensuojelussa ja asutaan pk-seudulla :)

    • Kiitos Linda että olet ollut niin pitkään mukana – mekin kun tarvomme molemmat tässä ruuhkavuosien suossa :D Teet todella arvokasta työtä – valtava hatunnosto sinulle. Työhösi ei moni pysty ja sen tekeminen on niin tärkeää <3

  • Iina

    Oon lukenu sun blogia jo ennen kuin odotit ensimmäistä lastasi. En tiedä miten oon aikanaan päätyny tänne, mutta siitä asti oon seurannut blogia aika säännöllisesti. :) Kirjotat ihanan positiivisesti ja lämpimästi, vaikka välillä pohdiskelet monia vakavempiakin.asioita niin aina kirjotuksissa on niin lämmin fiilis. Sun pohdiskelevammat postaukset herättää monesti itsekin miettimään joitain asioita tarkemmin. Teidän pojat on myös tosi ihania! Itsellä myös haaveena 3 lasta. Oon 24v sairaanhoitaja. Meidän perheeseen kuuluu aviomies ja 2 koiraa sekä 2 enkelipoikaa. Viime vuoden aikana ollaan menetetty 2 tervettä poikaa rv 21 ja rv 14 istukkaongelmien takia. Tää on niin iso osa meidän elämää nyt, että tuntuis hassulta olla kertomatta siitä yhtälailla kun elävistäkin lapsista. Varsinkin meidän isompi poika oli jo ihan täydellinen ja olis pari viikkoa myöhemmin voinut jo selvitä. Rankkoja juttuja, mutta toivottavasti saatais meille vielä lapsi elävänä syliin <3 Nyt alotetaan omakotitalon rakennus, mikä on yksi pitkäaikainen haave :)

    • Itkuhan tässä tuli. Olen niin surullinen puolestanne. Tottakai se on iso osa elämää ja aina tulee olemaan. On minusta hienoa että sanot asiasta näin suoraan – se varmasti auttaa sinuakin eteenpäin ja käsittelemään asiaa. Lääketiede on niin kehittynyttä tänä päivänä, että olen varma teille vielä jonain päivänä oman loppuun asti onnistuneen raskauden onnistuvan. Tuo menetyksen tuska on jotain ihan käsittämättömän kamalaa. Toivon sydämeni pohjasta koko olemuksellani että teille pian suotaisiin se oma pieni ihme elävänä syliin. Liikaa olette jo joutuneet kokemaan. Voimia talon rakennukseen ja ajatukset ovat kanssanne. Toivottavasti voit vielä joskus palata tänne iloisien uutisien kera <3 Kiitos että olet niin lämminhenkisesti meidän elämässämme mukana ja näet blogini niin kauniisti. <3 Toivon sinulle kaikkea onnea tästä edes <3

  • Mam

    Täällä tervehtii reilu 30-v. akateeminen keikkatyöläinen Lounais-Suomesta! Olen tehnyt erilaisia kulttuurialan projekteja, erityisen kiinnostunut olen visuaalisesta kulttuurista ja arjen estetiikasta. Oli kai siis ihan luontevaa eksyä jo jokunen vuosi sitten blogisi seuraajaksi :) Osaat kuvata ihan tavallisia arjen asioita kauniisti, niin verbaalisesti kuin visuaalisestikin. Niistä olen saanut inspiraatiota itsellenikin, ja blogisi muistuttaa nauttimaan niistä kuuluisista pienistä asioista…

    Nyt yritän uskaltautua ottamaan seuraavaa askelta urallani, ja olet yksi niistä naisbloggaajista, jotka omalla tavallanne kannustatte uskomaan itseensä ja omiin voimiinsa – vaikka elämä välillä tuntuisikin heittävän kapuloita rattaisiin.

    Kiitos siis blogistasi, jatka samaan malliin!:)

    • Vitsi miten mielenkiintoisella alalla työskentelet ainakin omaan korvaan! Kiitos niin suuresti että sinä alan asiantuntijana pystyn minä sinulle tällaista tarjoamaan! <3 Otan suurena kohtaliaisuutena sen, että niin monet teistä ihanista lukijoista kokevat että saavat hyvää sisältöä niin kuvista kuin teksteistäni. Minä niin omalla tavallani haluan täällä toimia kannustavana äänitorvena siinä että toisiaan kannustamalla päästään kaikki eteenpäin ja toteutetaan niitä unelmia! Millaisia askeleita mietit? Toivon, että otat sen pian, koska kaikki alkaa vain aloituksesta <3 Sinä pystyt siihen varmasti. Kiitos että olet mukana!

  • Maria ja pojat

    Hei Hanna! Olet kyllä niin uskomattoman ihana ja sydämellinen ihminen, se paistaa näistä sinun teksteistäsi ja instastooreista niin lämmittävällä tavalla – ja tämäkin, miten sinä jokaiseen kommenttiin vastaat niin kauniisti ja ajatuksella, yksilöidysti jokaiselle. <3

    Minä olen seuraillut sinua jo vuosia, ehkä noin 6-7 -vuotta..? Odotimme esikoisiamme samaan aikaan ja sinun raskausajan pukeutuminen inspiroi minuakin hurjasti, ja edelleen sinun blogisi on lukulistallani aina, kun vain suinkin saan nipistettyä sen pienen oman hetken – nyt jo kahden pienen pojan äitinä. Blogisi on kokonaisuudessaan niin täynnä inspiraatiota ja hyvää mieltä, etten ainuttakaan postausta ole jättänyt lukematta, enkä jätä! Ja instastoorisi täydentävät tätä blogia vielä entisestään ihanasti, varsinkin videot valloittavista pojistasi ovat aina mitä ihastuttavampia! <3

    Olen itse 28-vuotias sihteeri, ja tosiaan 5-vuotiaan ja 11 kuukauden ikäisten poikien äiti Turusta – samaistun siis täydellisesti tuntemuksiisi multitaskaamisesta ja arjen pyörittämisen haasteista ja onnellisesta kiireestä – vaikka meidän perheellämme se toivottu kolmas vielä onkin vasta ajatuksen tasolla. :)

    Kaikkea hyvää sinulle ja teidän perheellenne, olette upeita! <3

    • Maria <3 Kiitos kaikista niistä ihanista viesteistä milla jaksat ilahduttaa minua viikosta toiseen <3 Ja niinkin pitkään olet kulkenut kanssani! Kiitos kiitos ja kiitos! <3 Tiedän juuri miten hektinen tämä elämäntilanne on joten en voi sanoin kiittää siitä että siitä huolimatta haluat kaiken keskeltä nipistää minulle ja blogilleni aikaa. Valtavan suuri kohtelaisuus. JA voi että miten ihanaa oli nyt kuulla taas vähän enemmän sinusta. Toivon niin suuresti että jos kolmannen toive muuntautuu konkretiaksi niin sen myös saatte <3 Kiitos ihana Maria ja kiitos samoin!!! <3

  • Annukka

    Tää onkin ensimmäinen kerta kun sinulle kirjoitan, monesti olen sen tehnyt, mutta poistanut textin aina kun olen sen saanut valmiiksi. Alotin lukemaan blogiasi kesäkuun lopussa 2012, muistan sen siitä kun itsekkin odotin esikoistaani, ja en turvotukseltani enään pystynyt liikkumaan, poikiemme ikäero on 11 päivää, senkin muistan :) Välillä oon ollut jopa hieman katkeroitunut sinulle, koska toista lasta kun aloimme mieheni kanssa odottamaan, minulla ja sinulla olisi ollut taas LA samassa kuussa, teillä jatkui raskaus onnellisesti loppuun asti ja meillä se päättyi. Siitä asti ollaankin toivottu edelleen sitä toista lasta, jota ei ole kuulunut, mutta nyt onnellisesti olemme jo pitkällä lapsettomuushoitojen suhteen, ja ensimmäinen “istutus” ensi kuussa. Meille kaikille kun on ne omanlaiset kortit jaettu. Samaa ikäluokkaa olemme, ja monesti oonkin suhun keskustassa ohikulkiessa törmännyt, ehkä ensi kerralla vetäsen hihasta ja esittäydyn :) On se jalkapallo vienyt meidänkin pojan mennessään, ehkä pelataan tulevaisuudessa samassa jengissä :) Sen verran vielä kerron, että sun blogi on se mihin mun iltapäättyy ja käyn unille. Olet Hanna aito <3

    • Voi Annukka <3 Miten hyvin ymmärränkin sinua. Meillä nimittäin kesti esikoisen saaminen sen 2 vuotta ja pitkään elettiin sitä tietämöttömyyden aikaa suotaisiinko meille koskaan tuota onnea. Mahtui sinne se raastava keskenmenokin. Sitten jotenkin ihmeen kaupalla 2. ja 3. poikamme tulivat ihan itsestään toivotulla ikäerolla. Se on minulle vieläkin ihan käsittämätöntä. Mutta tätä sekundääristä lapsettomuutta on myös ystäväpiirissäni melkoisesti. Se on vaikea aihe, mutta olen nähnyt niin monia onnellisia lopputulemia, että olen varma, että teitä vielä onnistaa <3 Niin toivon, että ensi kerran vetäiset hihasta – ehkä silloin jo toista odottavana. Toivon niin suuresti puolestanne että harras haavenne toteutuu <3 Nähdään Annukka <3

  • EmmiU

    Moi! Mä olen Emmi. Reilu vuoden kuluttua jo 30v ja asun aviomieheni ja meidän ihan super söpön ja rakkaan shetlanninlammaskoiran kanssa suomen Chicagossa, eli Lahdessa! Meillä ei ole ihmislapsia joten meidän rakas Nova on meidän lapsi ja toivottavasti tulevaisuudessa meille tulisi vielä 2 shelttiä lisää. Mies taitaa vaan olla erimieltä :D

    Mä oon lukenut sun blogia jo monen monta vuotta. Alunperin löysin sun blogiin kun googlettelin Chanelin classic flap bag laukkuja ja jotakin kautta tulin silloiseen bloggerin blogiisi.
    Siitä asti olen lukenut säännöllisesti blogiasi.
    Mä rrrrrakastin sun postauksia silloin kun teille syntyi eka lapsi. Sun parvekkeella otetut asukuvat oli jotenkin niin aitoja :) Ei sillä siis, etteikö ne nykyään olisi! Mutta jotenkin mä tykkäsin sun blogista alkuaikoina hirmuisen paljon, tykkään toki edelleenkin:)
    Mun mielestä sun blogi on niin hyvä kokonaisuus kaikkea. On asukuvia, matkustelua, sisustusjuttuja, kauneudenhoitoa, urheilua, lapsia yms.
    Mun mielestä sä oot ihan supernainen, kun jaksat ilahduttaa meitä lukioita sun postauksilla, vaikka sulla on kädet ihan täynnä 3 lapsen kanssa! Mä oon niin ylpeä susta, että jaksat pienilapsi arjen keskellä vielä kirjoittaa blogia<3 jatka Hanna samaan malliin! Iso halit sulle ja sun ihanalle perheelle!<3

    • Moi ihana Emppu <3 Kiitos sinulle kaikista näistä vuosista <3 Meillä on paljon yhteistä ja niin kiitollinen olen että sinä ihana olet edelleen mukana kaikista elämän muutoksista huolimatta! <3 Ja vitsi mitä muistoja kuvailit <3 Ihanaa että teillä on elämä myös niin mallillaan siellä Lahdessa – meilläkin tärkeä paikka kun monet mieheni ystävät siellä asuvat. Vitsi miten kauniisti sanot ihailevasi sitä että teen tätä kolmen lapsen äitinäkin <3 Aika usein törmää keskusteluihin siitä kuinka äitejä ei arvosteta ja itsekin koen tekeväni hurjasti töitä että saan blogin ja lapset hoidettua, joten se lämmittää mieltä niin hurjasti kun joku erikseen asiasta mainitsee ja sanoo arvostuksensa <3 Kiitos kiitos kiitos ihanuus kaikesta <3

  • Miida

    Moi! Olen 28v pienen 7kk vanhan tytön äiti. Sun blogia olen seurannut jo monta vuotta ja erityisesti jutut pojistasi ja arkisesta elämästä on ollut kivoja. :) Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja aika usein tytsyn päikkäreiden aikana eksyn blogien maailmaan ;)

    • Moi Miida ja kiitos kommentistasi! Ihanaa kuulla sinusta! :) Lapset ovat ihania, mutta kiitos siitä että kiireisen vauva-arjen keskellä annat aikaa minullekin <3 Otettu olen!

  • Annam

    Olen 26.v naimisissa, pienen 2.v pojan äiti ja toista pientä poikaa odotellaan saapuvaksi keväällä. <3
    En edes osaa sanoa koska (jotain 2011-2012) tai miksi päädyin blogiisi, mutta tiedän miksi tänne olen jäänyt. Kirjoitat niin kauniisti asioista, ja vaikutat hirvittävän positiiviselta ja aidolta ihmiseltä :)

    Suosikkejani on tietenkin lapsiin liittyvät kirjoitukset. Vaikka minulla onkin vasta yksi touhottaja (toinen kyllä vatsassa pitää omaa touhotustaan :D ) pystyn samaistumaan kirjoituksiisi äitinä. Saan teksteistäsi myös vertaistukea ja vinkkejä tähän ajoittain haastavaan, mutta silti niin ihanaan lapsiarkeen <3

    Itseäni ei ehkä niinkään kiinnosta muoti, mutta kauniita kuvia katselen mielelläni. Myös sisustus (ja kauniit kodit) ovat lähellä sydäntäni :)

    • Moi Annam ja kiitos kun jätit tämän ihanan kommentin arkesi keskellä! Se ilahdutti minua paljon – niin kauniisti puhut minusta, mutta se kertookin enemämn sinusta. Kiitos että olet vertaistukena siellä ruudun toisella puolella. Aivan ihanaa alkanutta vuotta ja toivottavasti vielä kuulen sinusta!

  • V

    Olen 22-vuotias turkulainen opiskelija, ja löysin blogiisi lukioaikoinani, muistaakseni kun olit esikoisesta raskaana? Tykkäsin silloin valtavasti sun värikkäästä tyylistä, koska minua itseänikin on aina kiinnostanut värikäs pukeutuminen – tosin meillä molemmilla se on muuttunut hillitymmäksi vuosien varrella, vaikka veikkaisin, että voisin edelleen saada inspiraatiota vanhoista asuistasi :D siksi olisi hauska nähdä nostoja ja päivitettyjä versioita vanhoista tyyleistäsi!

    Nykyään, kun haaveissa on jo perhe-elämän puolella sitoutuminen poikaystävän kanssa, pysyvä koti ja lapsia ja koiria, niin inspiroidun blogissasi eniten lempeästä asenteestasi lapsia ja miestä kohtaan, mikä välittyy esim. Instastoryn kautta, sekä yleisesti elämänasenteestasi. Minussa ei herää kateellista oloa tai pinnallista mielikuvaa sinusta, vaikka kuvat ovat siloteltuja ja jaettavat hetket tarkkaan valikoituja, koska kaikesta välittyy lämpö ja luja rakkaus perheenne kesken, eikä tekemällä tehty ontto esteettisyys <3 silti toki aitoja ja hauskoja ja väsyneitä hetkiä saa aina näkyä vähän enemmänkin! Olen itse kristitty, jonka takia varmasti teidän perhearvonne ja elämänasenteenne ovat inspiroivia ja osuvia myös itselle, vaikka ette olekaan omasta vakaumuksestanne ymmärrettävästi muuten jakaneet. :)

    Kiitos näistä vuosista ja kaikkea hyvää teidän perheelle <3

    • Kiitos V niin kauniista kommentista sekä siitä miten liikuttavan kauniisti kuvailit perhettämme. Olen niin sanoinkuvailemattoman iloinen että visuaalisesti ajateltujen kuvien takaa paistaa kuitenkin inhimillinen ihminen <3 Ihanasti elämämme ja pukeutuminen on vienyt meitä samaan suuntaan. Kiitos suuresti että annat aikaasi minulle ja noin lämpimästi näet minut ja perheeni. Todella kaunis sielu olet <3 Kaikkea hyvää sinulle ja toteutukoon kaikki haavenne. <3

  • Heidi

    Hei Hanna! Olen seurannut sinua vuodesta 2012 alkaen, kun aloin odottamaan lastani, pientä poikaani. Kaikki oli uutta ja jännittävää ja sinun blogisi kautta pääsin vähän sukeltamaan siihen vauvantuoksuiseen arkeen. Sain ihanaa inspiraatiota lastenhuoneen sisustamiseen ja muutenkin pienen pojan tyyliin. Siinä samalla pääsin myös seuraamaan sinun tyyliä. Muistan hyvin, kun asukuvissa oli aina kolme kuvaa vierekkäin. Ihalin sitä, miten osasit luoda ihania asukokonaisuuksia. Ja hei, ne sun laukut! <3 Nykyään tykkään vieläkin seurata sinun blogia muodin ja kauneuden takia, mutta ennen kaikkea tykkään seurata teidän perhe-elämää. Saan kivoja vinkkejä esim. teidän reissuista. Mihin ja miten kannattaa lasten kanssa matkustaa yms. Kiitos innostavasta ja inspiroivasta blogista. <3
    Ja niin, olen 35v Turussa asuva äiti ja vaimo. Päivät menee toimistotöitä tehdessä ja illat perheeni kanssa.

    • Kiitos Heidi kovasti että annoit palasen päivästäsi ja kirjoiti minulle jotain näin ihanaa ja kaunista. Niin ihana kuulla enemmän sinusta. Kiitos että olet ollut mukanani niin pitkään ja meiltä löytyy noinkin paljon yhteistä <3 Kiitos niin paljon kaikista näistä vuosista <3

  • Heidi

    Kohta 36 -vuotias vuoropäällikkö Lohjalta. Olen ollut naimisissa aiemmin, mutta vaikeana päätöksenä päädyttiin eroon. Vuosia olin yksin ja nyt opetellaan taas elämään toisen ihmisen kanssa :) omia lapsia mulle ei valitettavasti ole siunaantunut, mutta kaksi sitäkin rakkaampaa veljenpoikaa. kuollaksenikaan en muista mistä se lähti että aloin blogiasi seuraamaan, niin monta vuotta on tullut sitä seurattua :) eniten oon tykännyt seurata tota teidän vuotta Jenkeissä, itsekin matkustelua rakastava oon päässyt kyseiseen maahan matkustamaan ja oli niin ihana nähdä tuttuja paikkoja sun postauksissa :) lisäksi tykkään tosi paljon sun instagram videoista koska teijän muksut on mielettömiä :)

    • Että miten iloinen ja ihana viesti Kiitos niin paljon että seuraat ja näet meidän perheen noin kauniisti vaikka elämäntilanne onkin vähän erilainen. Toivon suuresti että lapsia sinulle siunaantuu vielä jos se on edelleen se suuri toive. omassa ystäväpiirissä on ikäväksemme myös paljon lähiaikoina ollut eroja ja otan osaa tuohon suureen suruun joka tuon elämänmuutoksen myötä tulee. Kuulostaa kuitenkin siltä, että elämä on onnellisesti vienyt eteenpäin <3 Kiitos että olet mukana <3

  • Juulia

    Hei ihana Hanna! Minä olen kanssa seurannut blogiasi alusta alkaen epäsäännöllisen säännöllisesti, säännöllisesti aloin seuraamaan varmaan esikoisesi synnyttyä:) olet ainut ns. muotiblogi mitä seuraan vaikka muoti ei juurikaan ole oma juttuni mutta pidän tyylistäsi kirjoittaa ja erityisesti syvälliset jutut kolahtavat sekä postaukset arjesta perheen kanssa:) over all vaikutat niin herttaiselta ja sydämelliseltä ihmiseltä ihmiseltä ja sinun postauksistasi tulee aina hyvä mieli! Minullakin on 2 nuorempaa pikkusiskoa melko samanlaisilla ikäeroilla kuin sinulla joten on ollut hauska lukea postauksiasi sisarussuhteista!
    Itse olen 29-V kahden pienen tytön äiti (joten meillä ei pallopelejä mutta tappelua nukeista ja jäätäviä draamakohtauksia senkin edestä?) ja vaimo, hyvinvointialan yrittäjä ja lisäksi opiskelen sosiaalialaa. Muutimme juuri Helsingin keskustasta pois ja täytyy sanoa että oma piha on aika luksusta lasten kanssa ja oli kyllä elämämme paras päätös vaikka pitkään sitä pohdimmekin:D olemme myös mieheni kanssa asuneet ulkomailla suurimman osan yhteisestä elämästämme vaihtaen asuinpaikkaa joten siksikin samaistun kovasti blogiisi. Mutta nyt lasten kanssa Suomi on vaan paras paikka<3
    Ilo on ollut seurata blogiasi kaikki nämä vuodet ja täytyy sanoa että sisältösi on vain parantunut vuosien saatossa!
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi<3

    • Että miten ihanan kommentit kirjoitit minulle! Kiitos niin paljon että otit aikaa kiireisestä arjestasi ja ilahdutit minua kertomalla hieman enemmän sinusta. Meillä on siis paljon yhteistä. Nauroin tälle: (joten meillä ei pallopelejä mutta tappelua nukeista ja jäätäviä draamakohtauksia senkin edestä). Joo on meilläkin pojilla draamakohtauksia ja hermoja kiristäviä tappeluita siitä kuka takalasi kenetkin :D JA hei ihana kuulla tuosta teidän muutosta pois kaupungista. Meillä tämä on hyvin ajankohtainen aihe mutta minua ei vielä ole saatu irti kaupungista :D Aina mietitty että muutettaisiin omakotialueelle kun lapset kasvaa mutta nyt en tiedä pystynkö siihen vielä! :D Kiitos vielä kovasti kommentistasi ja kaikkea hyvää teidän perheelle <3

  • :)

    Heippa, täälä ilmottautuu 28-vuotias nainen kahden koiran ja kahden hevosen omistaja Tampereelta,neljättä vuotta parisuhteessa ja asiakaspalvelu hommissa.Äh, en osaa jäsennellä, että mistä alottasin tän kommentin! En oo koskaan aikasemmin kommentoinu, vaikka monesti mieli tehnyt, jotenkin vaan aina jäänyt. Mutta siis, vuotta en muista millon aloin seuraamaan, mutta esiinnyit vielä MrsV: nä ja olisittekohan asunut Hollannissa, kun katselin kuviasi ja mietin, että tuolla on joskus käytävä.
    Syy miksi seuraan edelleen niin tiukasti onse, että vaikutat niin jalat maassa ihmiseltä, vaikka miehesi työn puolesta olet päässy matkustamaan ja elätte ehkä vähän paremmin, kun tavantallaajat, et tuo sitä sen suuremmin julki saatikka ylpeile asialla, siitä suuren suuri hatunnosto! Paras tekstisi ikinä on se teidän 10-vuotis hääpäivää käsittelevä kirjoitus, kuinka ihanasti ja lämpimästi yhä 10 vuoden jälkeen puhut miehestäsi, jolla muuten on aivan tajuttoman hienot tatuoinnit! Itse ihaillen aina katselen ja kuuntelen niitä, jotka ovat yhden ja saman kanssa jo monet vuodet jakaneet, itse oon aika tuuliviiri, niin tämäkin neljä vuotta on tuntunut aika tahtojen taistelulta välillä ja, että jollakin 10 vuotta, vau!!!! Lisäksi sun äidinrakkaus poikiasi kohtaa, ihan sanoinkuvailemattoman kaunista, ihan niikuin sinäkin! Puolisona ja äitinä olet jotain sellaista, mihin itsekin haluaisin pyrkiä. Poikaystäväni puistelee päätään, kun esittelen aina uusimpia kuviasi(jotka vuosien saatossa on parantunut hirveästi) ja kehun kauneuttas ja hiuksias. <3 Kiitos mahtavasta blogista ja jatka samallalailla, niin takaan pysyä mukana.

    • Miten kauniisti kirjoititkaan <3 Kiitos kovasti kauniista sanoistasi minua kohtaan, mutta eniten se kertoo sinun lämpimistä arvoistasi ja kauniista sydämestäsi. Olen todella otettu että kaltaisesi empaattinen nainen on seuranani ja vielä niin monen vuoden ajan, vaikka huiketa blogeja on pelkkä suomi jo täynnä. Minä olen tosiaan aivan tuikitavallinen enkä näe itsessäni mitään sen erikoisempaa kuin se, että minut usein kategorisoitiin pelkästään miehen työn takia. Nyt ei ole enää sitäkään ongelmaa <3 Uusi ihana vaihe meillä <3 Kitos että olet mukana – vaikutat niin super herttaiselta.

  • Henriikka

    Mä oon 22-vuotias nainen Oulusta. Perheeseeni kuuluu mies ja 2,5-vuotias poika. Mä oon seurannut sun blogia jo ennen kuin aloit odottamaan esikoistasi :) Meidän tyylit niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakaan ei juurikaan kohtaa, mutta silti olen aina vain jatkanut lukemista, koska olet niin insipiroiva ja aidon oloinenbtyyppi. Joihinkin asioihin kyllä samaistun, esim. listojen tekemiseen, ihan parasta! Parhaiten blogistasi mieleeni on jäänyt se tyylisarja mitä teit jokunen vuosi sitten, missä ratkaisit ihmisten pukeutumisongelmia. Samanlainen sarja olisi kiva nähdä uudestaankin :) Kiitos ihanasta blogistasi!

    • Voi miten ihana kuulla! JA että tyylipäivätkin tuli katsottua on mahtavaa! <3 Ja todella otettu olen siitä että näissä kommenteissa toistuu se, että koette minun olevan hyvin aito <3 Se on suuri kohteliaisuus sillä siitä en halua tinkiä ja varsinkin kun blogit voi nähdä niin "pinnallisena" niin olen todella otettu jos kaiken takaa kuitenkin paistaa ihminen <3 Kiitos kauniista kommentista ja seurastasi! <3

  • Sonja

    Heippa! En tarkalleen muista milloin aloin lukemaan blogiasi, mutta ainakin teillä oli molemmat koirat vielä silloin. ?

    Itse olen 25v pienyrittäjä, yksityinen perhepäivähoitaja. Kohta 3v täyttävän tytön äiti ja viimeisillään raskaana. Laskettuaika on rapian 2vk päästä. Poika sieltä pitäisi tulla. ?
    Asutaan pienellä paikkakunnalla Pirkanmaalla, käytännössä ihan maalla verrattuna Helsinkiin. ?

    Tykkään eniten lapsiaiheisista postauksista, mutta kaikki muutkin aiheet kiinnostavat matkustuksesta muotiin. Paljon kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka kauniisti vastaat lukijoiden kommentteihin ja jaksat selvästi panostaa myös niiden lukemiseen ja vastaamiseen. ❤️

    Ps. Pakko selata vanhoja postauksia, että saan vinkkejä poikalapsen pukeutumiseen. ? Tähän asti, kuin saanut pukea tyttölasta.

    Kiitos ihanasta blogista!

    • Hei Sonja ja kiitos niin paljon siitä että otit pienen hetken kirjoittaakseni minulle näin ihanasti! Oli ihana kuulla enemmän sinusta! te lukijat olette minulle tärkeitä ja blogini suola. Olen iloinen jos se välittyy teillekin <3 Ihanaa viimeisiä odotuksen hetkiä ja kohta saattekin ihastella lasten rakentavan omaa sisarussuhdettaan <3

  • Hanna

    Olen 22 v porilainen, kultaisen 2 v tytön äiti, toivottavasti syksyllä myös hammaslääketieteen opiskelija. Olen seurannut blogiasi vuodesta 2010 saakka. On ollut ihana lukea kiireisen arjen keskellä positiivisia ajatuksia, katsella kauniita kuvia ja kulkea mukana perheesi kasvussa :) Olen tykännyt todella paljon postauksista, joissa annat vinkkejä lasten kanssa matkustamiseen, meidän perheessä pidämme todella tärkeänä sitä, että lapset pääsevät pienestä pitäen näkemään maailmaa! :) Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

    • Kiitos Hanna kun otit hetken aikaasi ilahduttaaksesi minua kommentillasi! Ihanaa oli kuulla sinusta enemmän! Ja niin pitkään olet ollut mukanakin! Ja olen niin samaa mieltä! lasten kanssa matkustaminen avartaa ja opettaa heitäkin! Vain matkustamalla voi oikeasti herätä maailman erilaisuudella ja tuoda kulttuureita lähemmäs ja auttaa ymmärtämään toinen toisiamme. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja kiitos kun olet mukana! <3

  • Maija

    Olen lukenut blogiasi varmaan vuodesta 2015. Löysin sen sattumalta jonkin toisen blogin kautta, ja olen niin iloinen että löysin! Blogisi on tyylikäs ja inspiroiva,mutta samalla riittävän lähellä tavallista elämää. Eniten ovat jääneet mieleen jotkin ihanat asukuvat, mutta myös kirjoitukset kiltteyden tärkeydestä, mikä Suomessa on hyvää sekä jutut lapsiperhe arjesta.

    Itse olen kohta 30:nen pankkineiti oulunseudulta, ja odottelemme esikoista syntyväksi maaliskuussa. Blogisi tuo arkeeni sopivan palan tyyliä ja luksusta, olematta kuitenkaan överi. Kiitos!! :)

    • Voi miten kauniisti kirjoitit! Kiitos Maija hyväsydämisyydestäsi! <3 JA esikoinen tulossa! ONNEA ONNEA ONNEA! Tuo on niin ihanaa aikaa ja saat kohta kokea maailman upeimman hetken. Kiitos suuresti siitä että annat blogilleni aikaasi <3

  • Hannele

    Olen 21-vuotias opiskelija Pohjanmaalta. Tällä hetkellä asuskelen Turussa avopuolisoni kanssa. Olen seurannut sun blogia jo yläasteajoilta. Sulla on ihana tapa kirjoittaa, ja vaikutat avoimelta ja sympaattiselta henkilöltä, minkä takia varmaan sun blogia lukee eri-ikäiset ja eri elämänvaiheessa olevat ihmiset. Tyyli- ja sisustusaiheiset postaukset on ollut mun lemppareita, mutta myös kaikki syvällisemmät postaukset. Keskustelet tärkeistä asioista, ja mä olen oppinut sulta niin paljon! Varsinkin kriittisinä teinivuosina sun blogista on ollut paljon apua. :D Kiitos! <3

    • Voi miten ihana kuulla että blogistani on ollut oikeasti apuakin <3 Valtava kohteliaisuus. Ja olen ollut niin kiitollinen siitä että blogiani lukee niin eri-ikäiset kuin eri elämänvaiheessa olevat – se on opettanut minua paljon näkemään asioita monilta kanteilta. Joten valtava kiitos siitä taas lukijoilleni <3 Kiitos että olet mukanani vaikka meillä onkin eri elämäntilanteet. <3 Vanha sielu olet kun nyt jo osaat arvostaa tällaisia asioita <3

  • MM

    Moi! Olen 31-vuotias äiti Helsingistä. Seurannut blogiasi ensimmäisestä raskausajoista lähtien. Minulla myös kohta 5-vuotias poika ja on ollut mukava seurata teidän samanikäisiä poikia ja elämää. Ja inspiroitua vaatteista ja elämäntyylistä. :) <3 itse olen myös aina työskennellyt kauneudenhoitoalalla ja se tuo paljon elämään iloa. Kauneus, terveys ja muoti. Kiitos myös kun sain sinulta neuvoja jalkapalloharrastukseen liittyen hiljattain, vaikka tiedän kuinka hektistä elämä on. :)

    • Moi! Ihana kuulla että sinullakin on siellä saman ikäinen esikoinen! <3 Olet ollut pitkään mukana – valtava kiitos siitä. Ja hei toivottavasti siitä syttyy elinikäien kipinä ja saatte jalkapallosta koko perhe aivan ihanan seuralaisen läpi elämän <3 Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

  • Laura

    Olen 29-vuotias Oulussa asuva nainen. Perhettä ei vielä ole mutta avopuoliso löytyy. Valmistuin syksyllä KTM:ksi. Blogisi olen löytänyt varmaan noin 6 vuotta sitten sattumalta ja olen seurannut sinua siitä lähtien. Olet niin valovoimainen, ystävällinen ja kaunis persoona <3 parhaiten mieleen ovat jääneet postaukset jossa olet kertonut odottavasi perheenlisäystä. Miten onkaan voinut olla niin onnellinen tuntemattoman ihmisen puolesta <3

    • Ihana Laura <3 Kiitos niin monesta yhteisestä vuodesta! Miten onnekas olenkaan kun minulla on ollut niin suuri joukko ihania ihmisiä mukana iloitsemassa näiden meidän elämän suurimpien ilojen kynnyksellä <3 Paljon voimia viimeiseen rutistukseen ja sitten alkaakin ihan uusi vaihe sinunkin elämässä! <3 Kiitos että olet mukana.

  • Mary

    Hei, olen lukenut blogiasi vasta muutaman kuukauden. Eksyin vain kerran tänne ja heti mielenkiintoni heräsi. Pidän siitä, että kirjoitat niin erilaisista asioista, syvällisistä ja vähemmän syvällisistä. Itse olen muodin suhteen ollut aika välinpitämätön mutta sinulta olen saanut tosi kivoja vinkkejä. Vaikka olen jo reilusti yli viisikymppinen kahden aikuisen pojan äiti, niin silti tunnen blogisi omakseni. On niin virkistävää lukea fiksun tuntuisen nuoren naisen ajatuksia ja pääsee vähän näkemään nyky nuorten perheiden ja naisten elämän menoa. Lämmin kiitos Sinulle, että kirjoitat meille!

    • Voi miten kauniin kommentin kirjoitit! Mikä kohtelaisuus sinulta, elämää enemmän nähneeltä naiselta <3 Kiitos niin suuresti ja olen niin otettu että kyen sinua inspiroimaan. Kiitos kiitos kiitos että olet nyt päätynyt seuraani ja näin kauniisti kommentillasi minua ilahdutit. <3

  • Janita

    Olen ollut lukijana kesästä 2009 asti, ystäväni vinkkasi silloin blogistasi ja olen tälle tielle jäänyt:)
    Olen itse 24-vuotias ja opiskelen toista vuotta Oulussa.
    Blogiisi on aina mukava palata, vaikka elämän tilanteemme ovatkin erilaiset. Mieleenpainuvin postauksesi kaikkien suurempien elämän tapahtumien ohessa on punaisen mekon merkitys häissä ja uunikana- resepti, teen välillä vähän liiankin usein.

    Kiitos sinulle tästä ihanasta blogista ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    • IHANA JANITA! <3 Kiitokset ystävällesi joka sinut on seuraani johdattanut <3 Ja vitsi miten fiiliksissä olen siitä että niin monet teistä on ihastuneet uunikanaan! :D Se on ihan parasta! :D Ja hei mä itseasiassa opin sen merkityksen häistä teiltä! Ystävällinen kommentoija valaisia minua tästä vanhasta uskomuksesta! :D Kiitos että olet mukana <3

  • Noora

    Esikoisemme syntyi maaliskuussa 2012 ja aloin muistaakseni niihin aikoihin seuraamaan blogiasi, odotit sillon myös esikoistasi? ? olen 27-vuotias kahden lapsen äiti. Mieleenpainuvimmat postaukset ovat olleet kaikki matkapostaukset ja postaukset kun asuitte Losissa. Harvoja blogeja enää ehdin lukea, mutta sinun blogiasi tulee seurattua vuodesta toiseen ❤️

    • Voi että! Niin pitkään sinäkin! Kiitos niin suuresti että annat aikaa blogilleni lapsiarjesta huolimatta <3 tiedän kuinka kortilla aika on joten olen niin otettu että lohkaiset siitä palan minulle <3 Kiitos <3

  • NMarie

    Olen seurannut piiitkään, en edes muista kuinka pitkään :D mutta muistan hyvin ne color blocking asut, ja ehkä jonkun kultaisen paksun vyön… Mietin silloin, että voi kun itse uskaltaisi myös räväyttää! Olen kohta 3kymppinen taloushallinnossa 10v uran tehnyt tyttö/nainen Helsingistä. Luin paljon blogeja juuri silloin kun monet aloittelivat, mutta sinä olet ainoita joka on jäänyt ns vakkariluettavaksi. Ihailen tapaasi kirjoittaa aiheesta kun aiheesta niin että siitä välittyy lämmin tunne. Olen myös useaan otteeseen ajatellut että sinun parisuhteesi on sen oloinen jonka itse haluisin, tuntuu olevan täynnä rakkautta vuosienkin jälkeen <3 Ja kuinka suloisia teidän pojat ovatkaan, olen vasta viime aikoina alkanut lämpeämään tunteelle että ehkä joku päivä lapsi olisi toiveissa.
    Muistan hyvin myös teidän ihanat enkeli hauvat <3

    • Voi että <3 Juuri joku toinenkin kommentoi tuosta kultaisesta vyöstä! :D Että minä pidin siitä! :D Ihanaa että olet ollut mukana niin pitkään – se on valtavan suuri kunnia minulle <3 Ja miten kauniisti puhutkaan parisuhteestamme. <3 Olen itse hyvin ylpeä miehestäni ja meidän yhdessä rakentamasta arjestamme – olen todella iloinen että se onni välittyy <3 Oli toiveesi mikä tahansa tulevaisuudessa, toivon että se käy toteen <3 Kiitos että olet elänyt mukana niin pitkään <3

  • Anette

    Täällä kirjoittelee kohta 32-vuotias nainen Helsingistä ja työskentelen IT-alalla markkinoinnin parissa. Asumme poikaystäväni ja lokakuussa kotiutuneen 9kk ikäisen valloittavan ihanan rescuekoiramme kanssa keskustassa. Olen lukenut blogiasi aika lailla alkuajoista lähtien ystäväni siitä vinkanneena.

    Minulle tärkeintä elämässä on rakkaat ihmiset. Vahvimmiten koenkin meitä yhdistävän perhekeskeisyyden ja hyvin samanlaiset arvot niin parisuhteessa, lastenkasvatuksessa (vaikka meillä ei vielä lapsia olekaan) ja kanssaihmisten kohtelusta. Blogisi on niin valtavan ihana sekoitus kaunista ja kevyttä sekä syvällisempää. Nautin molemmista äärettömästi, mutta syvälliset postaukset ovat niitä, jotka tekevät blogistasi lempiblogini: paljon olen oppinut sinulta niiden myötä, ja huomaan että meillä on hyvin samanlainen ajatusmaailma. Huomaan olevani joissakin asioissa mustavalkoisempi kuin sinä, ja olenkin oppinut sinulta paljon ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta sekä lempeyttä suhtautua asioihin. Meitä yhdistää myös asuminen Hollannissa. :) Asuin poikaystäväni kanssa vuoden verran Haarlemissa hänen lukiessa toisen tutkinnon Amsterdamin yliopistossa.

    Mieleeni syvimmän muistijäljen ovat tehneet syvälliset postaukset, mm. erilaisuuden hyväksymisestä ja ystävällisyydestä kanssaihmisiä kohtaan. Myös kirjoituksesi parisuhteesta, filosofiasta lastenkasvatukseen ja rakkaudestasi isovanhempiin on jääneet hyvin vahvasti mieleen, ne kun ovat kombo jotka omassa elämässä ovat hyvin tärkeitä teemoja. Ihailen ihan hirveästi parisuhdettanne ja tapaa miten toisistanne puhutte. Ilokseni voin sanoa, että oma 7,5 vuoden parisuhteeni rakkaimpani kanssa sisältää paljon samoja asioita, mutta joka päivä teoissani pyrin muistamaan kuten sanoit, että toinen on elämän rakkain ihminen ja ansaitsee parhaan mahdollisen kohtelun. <3

    Kevyemmistä aiheista mieleeni ovat jääneet ihanat kosmetiikkasuositukset mm. Guerlainin valoa antava primeri jossa kultahippuja, keväisen postauksen Yves Rocherin itseruskettavista, hiustenlaittovinkit.. mitä tahansa kosmetiikkaa olet suositellut, en ole epäillyt hetkeäkään. Monesti onkin käynyt niin, että jos tarvitsen uuden kosmetiikkatuotteen, käyn muistelemassa blogistasi että mitäs olitkaan suositellut. :) Myös monet asukuvat ovat saaneet minut ihastumaan palavasti ja nettikaupan ostoskoriin on napsahtanut nopeasti sama tuote. Voi sitä ilon määrää kun tuote on saapunut ja hyväksi koettu!

    Suurimman osan blogisi ajasta olen asunut Vaasassa opiskelujen vuoksi ja myöhemmin Turussa, ja nyt kun asumme Helsingissä tuntuu ihan hullulta että olen törmännyt sinuun lempibloggaajaani kaupungilla ohimennen kahdesti, voi että!! :D Niin kovasti olisin halunnut tulla hihkaisemaan sinulle heipat, mutta toisella kerralla olit niin kaukana ja nyt viimeksi ohitin sinut liian myöhään suojatiellä, joka ei ole ehkä unelmapaikka muutenkaan kuulumisten vaihtoon :D :D mutta toivottavasti vielä törmätään ja saan napata sinua hihasta. <3

    Liittyen jo viimeisimpään postaukseen unohduksistasi, haluan sanoa että anna armoa itsellesi. <3 Myöhästymiset tuntuvat hävettävältä itsestä, mutta et tehnyt sitä tahallasi vaan inhimillisen unohduksen vuoksi. Upeasti jaksat pyörittää kiireistä pikkulapsiperheen elämää, joten anna armoa myös itsellesi kuten sitä niin kauniisti annat myös muille! <3

    • ihana ihana Anette! Mikä viesti! Olipa tunteellinen ja mikä määrä muistoja! Ihan liikutuin. Olet yksi niistä lukijoista ketkä ovat tehneet minuun vaikutuksen ja olen ollut niin iloinen kun olen saanut vaihtaa ajatuksia kanssasi kommenttiosiossa. Kylläpä tätä kaikkea on vuosiin mahtunutkin! <3 Ja voi että! Olet ollut vieressä mutta ei olla tavattu!!! :((((( ENSI KERRALLA VAADIN että vedät hihasta vaikka oltaisiin keskellä katua!! <3 Haluan tavata sinut ja saada sinulle kasvot!
      Ja kiitos ymmärryksestä ja kannustuksesta tuon unohduksen suhteen. Tuo on totta – täysin inhimillinen virhe – enhän sitä mitenkään tarkoituksella tehnyt. Kiitos niin paljon kaikesta <3 Olet huikea <3

      • Anette

        Voi miten ihanan viestin olit kirjoittanut takaisin!Mun oli pakko tulla vastaamaan takaisin koska se lämmitti mieltä ihan hurjasti, kiitos ihana Hanna<3 Ja lupaan vetäistä sinua hihasta seuraavalla kerralla, vaikka sitten suojatiellä!! :D <3

        Lueskelin muiden tarinoita ja joku otti esiin sen miten blogisi tarjoaa rauhaa; se on juurikin yksi asia miksi blogisi on lempiblogini ja unohdin sen aiemmassa viestissä mainita. Koen että mieli rauhoittuu täällä aina! Et varmaan itse osaa sitä ajatellakaan että miten suuri vaikutus blogillasi lopulta on. <3 Esimerkiksi, elämä heitti taas kiviä polulle kun rakas ja niin sydämellinen äitipuoleni, joka on sairastanut 6 vuotta syöpää, on mennyt nyt huonompaan kuntoon viime päivinä emmekä tiedä miten tästä eteenpäin. Olen lähdössä tänään lapsuudenkotiini avuksi ja raskaat päivät on edessä. Tiedän jo etukäteen, että tulen blogiisi hakemaan happireikää ja muuta ajateltavaa tulevina päivinä kun olo on kurja. Jos joku sanoo että blogit ovat turhanpäiväisiä, niin tässä on yksi todiste että ne eivät todellakaan sitä ole. Silloin kun bloggaajana on sinunlainen mahtava, niin sydämellinen ja lämmin tyyppi joka tekee tätä sydämestään, antaa blogi lukijalleen paljon. Sitä blogisi on minulle ollut kun elämä silloin tällöin heittää kylmiä rättejä kasvoille. Silloin blogisi tuntuu entistä tärkeämmältä. Kiitos siitä. <3 Toivottavasti jatkat blogia vielä pitkään!

        • Voi miten ihanaa! Kiitos – toivon vielä että törmätään! :)
          Ja voi että kiitos vielä niin tuosta kokemuksesi jaosta. Otan sen ihan valtavan suurena kohteliaisuutena. Kaiken tämän hektisyyden keskellä todella toivon että blogini voisi luoda rauhaa, ymmärrystä ja yhteisöllisyyttä kaikkien niiden kesken, ketkä tätä lukevat <3

          Otan osaa todella vaikeaan aikaasi. Omassa lähipiirissä on koettu todella raskaita menetyksiä viimeisen puolenvuoden aikana, joten todella otan tunteella osaa hetkenne raskauteen <3 Elämä ei todellakaan ole aina reilua ja kaikki mikä ei tapa ei myöskään vahvista. Toivon koko sydämeni pohjasta, että saatte äitipuolesi vielä kuntoon ja teillä on vielä paljon yhteisiä hetkiä yhdessä. Ihanaa, että voit nyt olla hänen kanssaan, vaikka synkkä pilvi yllä leijaileekin. Voimia koko perheellenne <3

  • -Sanna

    Kiva aihe, saat tosiaan enemmän irti meistä lukijoista :) En muista onko tämän tyyppinen “kysely” ollut aikaisemmin mutta vastaan silti :)

    Olen ollut matkassa mukana jo Hollannin ajoista lähtien. Olen siis 40+, naimisissa oleva kahden teini-ikäisen pojan äiti lakeuksilta. Vapaa-aika pyörii aika pitkälti sekä poikien ja omien liikuntaharrastusten ympärillä. Kannustusjoukoissa reissataan välillä ristiin rastiin ja useampi pellillinen mokkapaloja on tullut leivottua kioskiin ;)

    Vaikka pukeutumistyylini on erilainen (mukavuus edellä, heh) tykkään asukuvistasi. Ja matkakuvia on tietenkin aina ihana katsella! Oli kiva tutustua mm. LA:n seutuun kuviesi kautta. Vaikka elämäntilanteemme ovatkin erilaisia niin luulisin, että meitä yhdistää ainakin ihanat, vauhdikkaat poikalapset sekä rakkaus koiriin <3 :)

    • SANNA! En tiennyt että sinäkin olet lakeuksilta! Sinäkin kuitenkin olet niitä lukijoita ketkä koen “tuntevani” <3 Seinäjoesta pidän paljon ja monet ystävistäni ovat sieltä kotoisin <3 Meillä on siis paljon yhteistä. Kiitos kaikista näistä vuosista ja lukemattomista aivan ihanista ja ajatusta avartavista kommenteistasi <3

  • Niina

    Hei!
    Täällä lukee 28vuotias äiti, vaimo ja keittiömestari Kuopiosta.
    Ensimmäinen postaus minkä sinulta luin, oli kun muutitte Losiin.
    Jäin heti koukkuun. Olen itse matkojen suunnittelua, ja välillä onneksi myös toteutusta, harrastava. Rakastan lukea postauksia ulkomaanmatkoista, reissuvinkeistä ja melkeinpä mistä vaan.
    Blogiisi on muuttunut jo näinä vuosina mielestäni paljon ja olen toki lukenut vanhojakin tekstejä. Olet tänäpäivänä avoimempi, suorempi ja rehellisempi teksteissä sekä kerrot jollain tapaa enemmän teistä, perheenä sekä pariskuntana. Olet selvästi paras äiti lapsillesi sekä rakastavin vaimo miehellesi.
    Kiitos kun piristät päiviä monipuolisella sisällöllä!

    • Moi Niina! Kiitos niin paljon että annoit aikaasi ja jätit kauniin kommenttisi! Tosiaan, vuodet kanssanne on auttaneet minua avautumaan. Olen vuosien saatossa saanut luottoa, että blogiani seurataan ihan minun takia – ei mieheni ammatin takia mihin usein törmäsin. Sen tajuaminen jotenkin on vapauttanut ja helpottanut. Itsekin saan tästä paljon enemmän irti kun pystyn puhumaan kanssanne laajemissa määrin <3 Joten iso kiitos siitä että näet naisen tämän kaiken takana ja vieläpä niin kauniisti. Kiito että olet mukana piristämässä omaani! <3

  • Veera

    Moi Hanna,

    Tänä vuonna 32 vuotta täyttävä nainen täällä puolen ruutua. Teen projektipäällikön hommia. Olen ollut mukana lähes koko ajan. En rehellisesti sanottuna enää edes muista mistä alunperin blogisi bongasin. Silloin kuitenkin asuitte vielä ulkomailla. Asun Helsingissä yksin koirani kanssa, ja välillä tulettekin jossain ulkona vastaan, mutta koskaan en ole rohkaistunut tulla häiritsemään ja livenä moikkaamaan :)

    Vaikka elämäntilanteemme ovat täysin erilaiset, nautin lukea teidän perheenne arjesta :) Ehkä vähän samalla haaveillen, että voi kun löytyisi itsellekin noin kaunis parisuhde jonka myötä suotaisiin lapsia.

    Pidän tavastasi kirjoittaa sekä asenteestasi elämään ja nimenomaan muihin ihmisiin. Vaikutat hyvin kauniilta ihmiseltä niin sisäisesti ja ulkoisesti. Kirjoituksesi ovat hyvin inspiroivia!

    Kiitos näistä vuosista! Kyllä tässä lukijana edelleen pysytään, vaikka kommentointi jääkin vähän harvemmalle :)

    • Hei Veera! Miten ihana kuulla vähän enemmän sinusta. Niin harmi ettet ole vetäissyt hihasta! Vetäisethän seuraavalla kerralla? :) Kiitos hyvin kauniista sanoistasi parisuhdettamme kohtaan sekä siitä, että olet ollut niin pitkään kanssani <3

      • Veera

        Moikka! Pitää seuraavalla kerralla rohkaistua moikkaamaan :) Taidan olla “tyypillinen” suomalainen, joka ei halua häiritä ;)

        • Et mitenkään häiritse – päinvastoin – aina ilahdun kun saan kasvot :)

  • Laura

    Minä olen lukenut kauan blogiasi, Lindan postauksen kautta löysin tieni. Parin kk päästä 30 -vuotias, kuka voi olla niin innoissaan siitä ? (this giirl) Elävästi muistan kun olit ostanut ne vihreät CL kengät ja samalla kun luin postaustasi kuuntelin Rihannan Only girl kappaletta <3 Olen tykännyt lukea ajatuksella tehtyjä postauksiasi ja katsella huiman kauniita kuvia! :) Itse olen muuttunut paljon vuosien saatossa ja yksi syy on tämä blogisi. Minkälainen olet ihmisenä, miten kohtelet muita. Kaikki ei negatiivisiin kommentteihin vastaa niinkuin sinä. Monet postaukset ovat antaneet näkökulmia, minä olen pohdiskeleva ihminen siksi vielä enemmän pidän niistä :) Itse olen vielä työkyvyttömyyseläkkeellä ahdistuksen ja masennuksen takia. Toivon että joku päivä koulumaailmaan uskaltaudun ja työelämään myös mutta vähän tuo mietityttää miten niissä pärjään yms ja vielä tämän ikäisenä. Onneksi kolme ihanaa karvapalloa (kania) täällä kotona omalla ihanuudellaan auttaa minua ja ihana mieheni. <3 Yli 12 vuotta oltu yhdessä, viime vuonna toukokuussa menimme naimisiin :) Eläinrakas olen ja tykkään katsella sarjoja , treenata, kerätä paria astiastoa ? mieheni on niiiiin innoissaan siitä ? taika astiastoa ,valkoinen teema, villeroy &boch New wave. Taika juomalasit on lemppareitani, niitä käytän aina <3 :)

    • Laura <3 Kiitos niin kovin näistä kaikista vuosista ja siitä että kerroit vähän lisää itsestäsi vaikka paljon jo tiesinkin. Olet yksi niitä lukijoita ketkä koen tuntevani <3 Kiitos että olet ollut niin monet vuodet mukana. Toivon suuresti että elämäntilanteesi helpottuu ja saat kaivatun avun tuohon tilanteeseen. Koska kaikki on ohi menevää ja aivan varmasti löydät vielä sen keinon miten pääset takaisin koulu- sekä työelämään! <3 Kiitos että olet.

      • Laura

        Kiitos ihana Hanna! <3 Sinä olet auttanut minua paljon. Ilmapiiri mitä täällä luot auttaa. :) Turvallinen olo. ❤️
        Meillä varmaan yhteistä (ainakin) ;frendit. Itse viime viikolla juuri sanoin miehelleni ” Not just a hat rack my friend” . ?? hän ei sitä tajunnut, niin sanoin miehelleni : ”miten kehtaa edes sanoa ääneen ;) :D frendit maratonille sitten ” Minä siis selkeästi meistä se frendit fani näemmä ??

        • Voi Laura <3 Ja todellakin – not just a hat rack my friend! :D <3

  • Mari merta

    Hei,

    Täällä Mari, sporttinen äiti pian 7.v ihanalle pojalle ja 1.v suloiselle tyttärelle. Oon ollut sun upean blogin matkassa jo useamman vuoden. Hengessä mukana ollaan tällä puolen eletty teidän niin koira-aikojen elämää kuin nykyhetkeä, uskaltauduin jopa kysymään hampaiden jostain oikomisasiasta sulta joskus ja voi kuinka kivan vastauksen kokemuksineen sulta sainkaan ❤️
    Aluksi seurasin oikeastaan vain muodin, kauneuden sekä inspiraation lähteenä blogiasi. Nykyään näiden lisäksi suuresti puhuttaa teidän ihana perhe sekä sinun aina yhtä upea, positiivinen elämän asenne ja lämminhenkisyys ❤️

    • Hei MAri! Voi miten ihana kuulla, että siellä myös vertaistukea pikkulapsiarkeen! :) Kiitos että olet myötäelänyt ja toivottavasti sait ratkaisunkin oikomishoitoon? Itsellä taas ehkä sellainen edessä :/ Se taas pidempi tarina. Invsialigne osoittautui sitten aika haasteelliseksi lapsiarjessa kaikkine harjauksineen yms :D Kiitos että olet mukana! <3

      • Mari

        Ihana Hanna❤️❤️
        En alkanut vielä ainakaan oikomisprojektiin. Olisi ollut suuri operaatio leikkauksineen yms eikä se ihan vielä tule tässä pikkulapsiarjessa kysymykseen..
        Ehkä myöhemmin. Vielä ei ainakaan onneksi ole ongelmia vian kanssa.
        Mukavaa alkavaa kevättä! Jatkan matkaa upean blogisi parissa.

        • Uuh . kuulostaa jo ajatuksena uuvuttavalta. Varsinkin tässä elämänvaiheessa. Kiitos kovasti että seuraat ja minäkin katson jaksanko ryhtyä näihin hommiin taas kun lapset vähän kasvavat. Sitä samaa teille! <3

  • Jade

    Hei Hanna,
    Minäkin vielä kannan korteni kekoon..
    En ihan tarkkaan muista mistä rakkauteni blogiasi kohtaan alkoi mutta siitä on n. 4-5 vuotta. Ilmeisesti näin edesmenneistä Benistä ja Zarasta kuvia joita sitten aloin tutkia tarkemmin. Muistan kuinka haltioissani olin löytäessäni blogiisi, kävin kahden yön aikana läpi kaikki siihen astiset postauksesi.
    Ihastuin upeisiin kuviisi ja juuri siihen lämpimään tunnelmaan joka sinusta ja blogistasi huokuu. Syvemmät pohdiskelusi elämästä antavat aina ajattelemisen aihetta.
    Olen 53 vuotias paljasjalkainen helsinkiläinen, asuin 20 ensimmäistä vuotta Hietalahdenrannassa lähellä teidän nykyisiä maisemia ? Sieltä Puotilan kautta Vantaan rajoille, josta ostimme mieheni kanssa talon.
    Minulla ei ole lapsia mutta miehelläni on parikymppiset tyttö ja poika jotka jo ovat muuttaneet kotoa. Meillä on kolme koiraa.
    Parikymmentä vuotta työskentelin pankissa jonka jälkeen siirryin logistiikka-alalle.
    Harrastamme matkustelua, sisustusta, puutarhanhoitoa, koiriemme kanssa puuhastelua ja minä olen intohimoinen valokuvaaja (kovasti odottelen vinkkejä valokuvaamiseen ?)
    Vaikka elämäntilanteemme on aivan eri, saan blogistasi niin paljon hyvää mieltä, vinkkejä uusiin ravintoloihin, pukeutumiseen, meikkeihin, hyviä ruokaohjeita, sisustusvinkkejä ja kuinka ihana on seurata koko perheenne menoa niin blogissa kuin instan puolella.
    Seuraan innolla matkojanne, Losin vuotenne oli minulle lähellä sydäntä itsekin siellä asuneena.
    En voi muuta sanoa kuin Kaunis Kiitos Hanna tästä upeasta blogista ❤️

    • Voi ihana ihana Jade. <3 Olet yksi niitä lukijoita ketkä koten jotenkin tuntevani <3 Niin monet kerrat olet kauniisti kommentoinut ja osoittanut lähimmäisenrakkauttasi. Kiitos että olet ollut niiin monet vuodet kanssani ja ilahduttanut niin monilla kommenteilla. Oli nyt aivan mahtava kuulla sinusta enemmän. Siitä kuinka sinäkin olet asunut täällä päin ja kuinka elämä on vienyt lopulta omakotitalo-alueelle – sinne kun mekin kovasti pohdimme muuttaako vaiko ei. Ja hei hyvä kun sanoit tuosta valokuvausvinkeistä! Pitääpä tehdä joku omat vinkit postaus! Kiitos Jade niin paljon kaikesta näiden vuosien varrella!

  • Jessica

    Hei!

    Täällä puolella ruutua on 27v. 5,5kk ikäisen tytön äiti Oulusta. Tällä hetkellä nautin äitiyslomasta oman pikku muruni kanssa. :) <3

    Blogiasi olen lukenut jo useiden vuosien ajan. Sinusta huokuva aitous ja ystävällisyys vetää puoleensa ja saa palaamaan tänne aina uudelleen. Blogisi sisältö on myös kovasti mieleeni. Ihana seurata juttujasi. Jatka samaan malliin! <3

    • Moi Jessica ja miljoonat kiitokset siitä että jätit kommenttia! NIin ihana kuulla ketkä tätä lukee ja niin kauniisti minusta kirjoitit. Enemmän se kertoo sinusta <3 Kiitos että olet mukana <3

  • Ansu

    Kuusi vuotta olen blogiasi lukenut, mutta en varmaan koskaan ole kommentoinut. Korkea aika on jo siis. :D Olen 24-vuotias opiskelija. Opiskelen sosiaalialaa ja erityisesti kehitysvammaisten parissa työskentely on lähellä sydäntäni. Minunkin elämäntilanne on aivan erilainen, mutta tykkään ihan hirmuisesti lukea juttujasi lapsiperhearjesta. Blogisi on mahtava sekoitus kevyitä aiheita ja syvällisempiä tekstejä. Sulla tuntuu olevan huumori kohallaan. Kaikkea hyvää elämääsi <3

    • Hei Ansu ja kiitos kun jätit palan itseäsi <3 On ihana kuulla että sinä luet blogiani. teet hyvin tärkeää työtä <3 Otettu olen jos voin tarjoilla sinulle mielenkiintoista ja antoisaa sisältä arkesi ohella <3 Samaa sinulle ja kiitos kun olet! <3

  • Niina

    Olen 30-vuotias matkailualalla työskentelevä nainen, perheeseeni kuuluu aviomies ja ihana lemmikki. Olen lukenut blogiasi ihan alusta asti – siitä lähtien kun asuitte Hollannissa ja blogisi oli vielä salasanan takana. :) muut lemppariblogit ovat vaihdelleet vuosien aikana, mutta sinun blogiasi olen innolla seurannut kaikki nämä vuodet. Välillä hieman harvemmin ja välillä useammin. Blogisi on mahtava sekoitus kaikkea, mikä kiinnostaa itseänikin valtavasti. Kaikesta lisäksi on välittynyt alusta asti lämmin, ihana persoonasi. Olet minulle ehkä jonkinlainen roolimalli monessakin asiassa ? kiitos Hanna upeasta blogista!

    • Miten kauniisti sanottu Niina! Kiitos niin kovasti että luet ja kuvailet minua ja blogia noin kauniisti. Olet hyvin ystävällinen.<3 Kiitos valtavasti kaikista näistä vuosista – niitä on jo niin monia! :O

  • Anna

    Täällä 39-vuotias 2 pienen tytön äiti Pariisista. Tänne rakkaus aikoinaan toi opiskelujen yhteydessä ja toistakymmentä vuotta jo takana. Suomalaiset blogit ovat minulle sukellus pois arjesta, työmatkojen seuraa, sinun blogissa ihastuttavat kauniit kuvasi ja ystävallinen tapasi kirjoittaa ☺️

    • Moi Anna! Kiitos kommentistasi ja että sain kuulla hieman sinusta! Oman tätinkin vei rakkaus aikanaan Pariisiin ja siellä sitten syntyivät serkkuni ja nyt meilläkin sinne vahva tunneside <3 Kiitos että sieltä saakka seuraat <3

  • Kaisu

    Heippa! Täällä kirjoittelee 25-vuotias opiskelija/myyjä Hämeenlinnasta. Olen lukenut blogiasia vuosia, törmäsin siihen 2010, ja siitä asti olen päivittäin vieraillut sivuillasi :-)

    Oot inspiroinu mua paljon pukeutumisellasi, muistan kun kerroit täällä ostaneesi Zarasta pinkit farkut ja asukuvat niistä nähtyäni oli pakko munkin lähteä hakemaan kyseiset housut! Haha :-D Housut ovat edelleen tallessa, ehkä ne vielä ensi kesänä pääsevät käyttöön.

    On ollut ihan mahtava seurata teidän perheen arkea, jokaisen lapsen tuloa maailmaan ja erityisesti juttuja teidän edesmenneistä koirista <3 Itsekkin koiranomistaja tuli monesti tippa linssiin, kun kirjoitit heistä niin kauniisti.

    Kiitoksia sinulle ja kaikkea hyvää teidän perheelle <3

    • EIKÄ! IHANA! Mullakin on vielä ne pinkit housut mutta ei ole tullut pitkään aikaan käyettyä! Enkä ole tohinut luopuakaan kun aikanaan pidin niistä niin hirmuisesti. Olisikoha nyt sitten aika :O Kun niin pitkä aika viimekäytöstä. Ja kiitos että olet myötäelänyt niin monia isoja kohtia elämässäni <3 Olen kovin kiitollinen seurastasi. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti saat vielä käyttöä upeista pinkeistä housuistasi! <3

  • Anna

    Olen lukenut blogiasi useamman vuoden, koska blogisi on ollut paljon muutakin kuin pelkkä muotiblogi.
    Olen 35-vuotias juuri yksi täyttäneen pienen äiti, siviilielämässäni olen aineenopettaja eli hyvin erilaisissa hommissa kuin sinä. Meidän yhdistävä tekijä on varmaankin jalkapallo ja mies. ;) Ehkä juuri se saa blogisi olemaan niin kiinnostava, erilainen kuin kurkistus jonnekin karkkikauppaan!

    • Kiitos niin paljon kauniista kommentista – olen niin iloinen, että blogini nähdään enempänä kuin pelkkänä muotiblogina <3 Kiitos että pysähdyit ja kerroit hieman itsestäsi ja jätit minulle ilahduttavan kommentin <3

  • Sanna

    Koitin muistella, milloin rupesin seuraamaan blogiasi, mutta mitään tarkkaa muistikuvaa ei siitä ole. Alkuun kävin satunnaisesti vierailemassa, mutta jo vuosia on blogisi ollut yksi suosikeistani, joka tulee seurattua tarkasti. Muistan kuitenkin postauksen, missä kerroit teidän odottavan ensimmäistä lasta, joten onhan tässä jo pidemmän aikaa tultu teidän perheen elämää seurattua.

    Itse olen kolmekymppinen sinkku Tampereelta ja työskentelen finanssialalla. Blogissasi koukuttaa kokonaisuus: kauniit kuvat, ihanat tekstit ja koko teidän valloittava perhearki. Elämäntilanteemme ovat kovin erilaiset, mutta se ei ole haitannut kyllä yhtään. Teidän perhettä seuratessa on haave omasta perheestä vain kasvanut, mutta saa nyt nähdä minne elämä tässä johtaa.

    Voin vain kuvitella, miten mahtava nainen olet, kun bloginkin kautta sinusta huokuu valtava sydämellisyys. Kiitos kun olet jaksanut pitää blogia, se on antanut kyllä todella paljon! <3

    • Että miten nostalgisia hetkiä saan elää näitä teidän ihania kommentteja lukiessa! <3 Niin kauniisti puhut meistä ja se kertookin entien sinusta. Toivon suuresti että mikä ikinä tulevaisuuden unelmasi onkaan niin sen saavutat <3 Olen ottettu siitä, että vaikka elämäntilanteemme ovatkin vielä erilaiset niin saat blogistani silti niin paljon hyvää mieltä <3 Kiitos että olet mukana – sinä hyväsydäminen ja empaattinen nainen!

  • Rbrrtua

    Blogiasi olen seurannut alkuajoilta. Mun lempijalkapalloilija on aina ollut Mika Väyrynen (nuoresta asti) ja kun selvisi että hän on miehesi, myös isäni alkoi usein mielenkiinnolla perheenne touhuja (hän siis Suomen Palloliitossa ;).

    Vuosien varrella elämä on vienyt minut Jenkkehin jossa kasvatan puolivuotiasta vauvaamme. Mieheni työ määrittää asuinpaikkaamme ja blogisi on ollut turvasatama itselleni, naiselle jonka on itse luotava oma elämänsä aina uudelleen ja uudelleen. Monet itkut ja neuvot blogistasi olen saanut. Ja raskaushimoni oli se teidän “ketsuppikana” :D

    Kiitos blogistasi, täällä pysytään. Keep up!!

    • Eikä miten ihana tarina! <3 Ja se että perheesi lukeutuu myös lukuisiin Suomen jalkapallo intohimona perheisiin! :D <3 Onko hän edelleen Suomen Palloliitossa? Varmaan siis joskus törmättykin näiden vuosien varrella :) Ja että miten iloinen olen, että blogini on voinut toimia turvasatamana muutossasi. Ymmärän sen haasteet enemmän kuin hyvin ja siksi blogi onkin ollu henkireikäni monena hetkenä. Ymmärrät hyvin siis minuakin <3 Kiitos niin kovin, että olet jakanut näitä iloja ja suruja kanssani. Ps. Ketsuppikana on ihan parasta! :D

      Kiitos ihana!

  • Johanna

    En ole koskaan kommentoinut blogiisi, mutta seurannut sitä kylläkin säännöllisesti siitä asti kun Helsinkiin muutin eli kohta 7 vuotta. Blogisi on ainut, jota mielelläni enää seuraan.

    Olen 25-vuotias vastavalmistunut neuvolaterveydenhoitaja. On ollutkin ilo seurata, miten kauniisti puhut vanhemmuudesta, puolisostasi ja lapsistasi. Teksteistä kuitenkin välittyy se, ettei elämä pelkkää ruusuilla tanssimista ole ja haasteita tulee jokaiselle.

    Eniten pidän kirjoituksistasi, jossa pohdit syvemmin elämää ja käsittelet vaalimiasi arvoja. Kieliasu on kaikissa postauksissa miellyttävää ja kuva-asetelmat aina harkittuja ja kauniita. Pidän myös tyylistäsi ja blogisi kautta välittyvistä periaatteistasi. Toimit hyvänä esikuvana varmasti monelle.

    Toivottavasti jatkat blogiasi vielä pitkään!

    • Kiitos Johanna hurjasti siitä että luet! <3 Ja erityisesti siitä että näet niin kauniisti ajatukseni perhettä kohtaan. He ovat kaikki kaikessa ja olen iloinen että se välittyy. Ja koen myös tärkeänä sen, että vaikka blogia teenkin työkseni ja visuaalisuuteen haluan panostaa, niin silti siinä säilyy se samaistuttavuus ja ymmärrys siitä että meillä kaikkilla on haasteemme. Kiitos, että näet naisen tämän kaiken takana <3 Aivan ihanaa alkanutta vuotta ja vetäisehän hihasta jos jokus kohtaamme kasvotusten! :)

  • Cha

    Hei!
    32v äitiyslomalainen Vaasasta. Olen seuraillut blogiasi lähestulkoon alusta asti. Tapasi kirjoittaa ja kauniit kuvat koukuttaa! Raskausaikana oli myös ihana palailla sinun odotusajan asupostauksiin inspiroitumaan <3

    • Kiitos Cha kun jätit kauniin viestin minulle <3 Aivan ihanaa alkanutta vuotta ja kiitos kun seuraat!

  • Maija M.

    Luin ekan kerran blogiasi kesällä 2009. Tein sen kesän asiakaspalvelutöitä ja eräänä todella hiljaisena päivänä menin varmaankin blogilistalle, josta blogisi löysin ja tykästyin heti! Ihan mahtavaa, että suunnittelet throwback-postauksia vanhojen asukuvien ympärille. Varmaan yksi iso asia, mihin blogissasi koukutuin oli juurikin päivän asut ihanine laukkuineen ja kenkineen <3 ja tieysti sun elämäniloinen persoona. Alusta lähtien sinusta on saanut fiksun ja maanläheisen kuvan.
    Olen siis ollut mukana matkalla miltei alusta lähtien, mutta ehkä kommentoida olisi voinut enemmänkin. Noin muutoin luen blogeja tänä päivänä enää todella vähän, mutta Strictly stylesta en ole halunnut luopua.
    Tätä kommenttia kirjoittelee ikäisesi nainen. Taitaa meillä muutamia yhteisiä tuttujakin olla :) Meitä yhdistää iän lisäksi (olen noin kuukauden sua nuorempi) melko samanlainen tyyli, mutta myös monella tapaa samanlaiset arvot ja positiivinen asenne elämään. Asuinpaikkakin meitä yhdisti jonkin aikaa. Asuin melkein vuosikymmenen Helsingissä, nyt viimeisiä kuukausia Turussa opintojen takia, ennen kuin palaan rakastamaani kaupunkiin takaisin <3 Lapsia mulla ei ole, eikä välttämättä koskaan tule olemaankaan. Vaikka oma elämäntilanne on hyvin erilainen, kun sulla, niin on aina ollut ihana lukea perheesi kuulumisia ja katsoa suloisia kuvia pojistasi. On myös hienoa, ettei blogi ole kokonaan muuttunut "mammablogiksi", koska muuten mielenkiinto olisi varmaan jossain kohtaa saattanut lopahtaa.
    Sitten vielä hassu juttu. Muistan kun bongasin sinut ja miehesi joskus syksyllä 2009 Aleksanterinkadulta. Olin varmaankin sporapysäkillä ja kuljitte toisella puolella katua. Tunnistin miehesi, koska futista tulee jonkun verran seurattua. Sitten kiinnitin huomiota sinuun ja tajusin, että siinähän on nainen, jonka blogia koko menneen kesän ajan olin lukenut :D Olen sut myös ainakin Kaivolla joskus nähnyt, mutta ne oli niitä aikoja, kun bloggasit vain kesällä, enkä silloin varmaan olisi viellä uskaltanut tulla juttelemaan. Toivottavasti joskus törmätään, ois tosi kiva tavata ja jutella! :)

    Jos ja kun jonain päivänä lopetat bloggaamisen, niin kyllähän se tulee olemaan haikeeta. Toivottavasti jaksat kuitenkin vielä jatkaa ja ilahduttaa meidän lukijoiden arkea <3

    • Ei vitsi!!! MIten huikea kommentti! Niin kiva kuulla tämä tarina ja voi vitsi kun olisit tullut vetämään hihasta! Ens kerralla tulet! Jos meillä on kerta yhteisiä tuttujakin! Olen niin valtavan otettu että olet ollut mukana kaikki nämä vuodet ja edelleen innokkaasti mukana! Miten paljon se minua ilahduttaakin! JA ihana kuulla että nuo vanhat tb postaukset kiinnostaa jo! Pitää lähteä kehittelemään niitä :D Kiitos kovasti kaikesta ! <3

  • Veronica

    Veronica 27v, Turusta. Itse työskentelen kouluttajana henkilöstöhallinnon puolella. Perheestä löytyy avopuoliso ja toivottavasti pian myös molempien haaveilema karvainen perheenjäsen: kissa :) 2010 joulun alla aloin seuraamaan blogiasi. Muistan vieläkin, kuinka inspiroiduin joulukoriste aiheisesta postauksesta ja aloin itsekin niihin panostamaan ihan erilailla. Olen inspiroitunut monesta muustakin asiasta blogisi välityksellä ja kirjoituksesi, sekä kuvasi ovat tuoneet minulle aina hyvän mielen. Koiranne olivat myös hurmaavia persoonia ❤️ Olen vähän saamaton ollut kommentoimaan nykyään, mutta alkuaikoina kommentoin enemmän. Tämä oli niin hieno idea pyytää lukijoita kertomaan itsestään :) Kiitos! Jään innolla seuraamaan seuraavaksikin vuosiksi.

    • Voi Veronica! Kiitos niin paljon näistä vuosista sekä siitä, että olet vieläkin mukana! Niin iloinen olen että olen kyennyt inspiroimaan ja tuottamaan ihanaa ja kevyttä iloa arkeen <3 Kiitos että kommentoit nyt kerroit hieman itsestäsi <3

  • M

    Heissan, olen kahden mussukan (3v ja 6kk) kotiäiti Tampereelta. Blogiisi eksyin ennen kuin aloit odottamaan esikoistasi, apua kun aika menee äkkiä.. Itselle blogit ovat pieni breikki omasta pyörremyrskystä, luettavaa, inspiraatiota, miettimisen aihetta.. Tykkään postaus tyylistäsi kovasti (välillä syvällisempää, välillä keveämpää, ei liikaa yhteistöitä) ja vaikutat niin ihanalta ihmiseltä, teidän perhearkea on kiva seurata! Hyvät vinkit/vertaistuki lapsiperhe arkeen on parasta antia.. Se että vastaat kommentteihin on niin arvostettavaa (ja usein tärkeää jättäjälle) ja kommenttiboksia tulee täällä luettua toisin kuin monissa muissa blogeissa. So keep up the good work!!! Kiitos tähänastisesta ja tsemppiä perheenne uuteen arkeen<3

    • Kiitos M suuresti tästä mieltä lämmittäneestä ja ilahduttavasta kommentista. Te lukijat olette minulla äärimmäisen tärkeitä ja olen todella iloinen jos se välittyy. Juurikin kommenttiboksi on minulle se blogin suurin anti. Se opettaa ja haastaa jatkuvasti. Kiitos että pysädhyit ja jätit palasen itsestäsi. Niin ihana kuulla että Sinä luet <3

  • Kiia

    Heippa Hanna! Täällä lukee 22-vuotias porilaistyttö:) Opiskelen luokanopettajaksi, vuoden verran olisi opintoja jäljellä ennen valmistumista. Kihloissa ja koiranpentu tämän vuoden haaveena meillä<3 Aikalailla erilaista elämää, mutta se onkin yksi syy miksi tykkään lukea blogeja! Saa vähän makua siitä, millä muilla tavoilla tätä elämää voi elää!:) Sinua olen seuraillut instassa jo pidempään, blogin puolella varmaan vajaan vuoden verran. Vaikutat niin ihanalta jalat maassa -tyypiltä ja blogistasi tulee aina hyvälle mielelle niin eihän voi kuin ihailla!:)

    • Hei vitsi miten ihana kuulla! Todella moni todennut olevansa hyvin erilaisessa elämäntilanteessaja siksi seuraavansa – minusta tämä on aivan ihana ele siitä miten erilaisuus ja toisenlaiset asiat kuin oma kiinnostaa! Se on sitä lämmintä toisten ymmärtämistä ja elämän avarakatseista ymmärtämistä. Kiitos siis niin kovin kun annat blogilleni aikaasi, koska juuri siten minäkin opin eniten kun saan olla blogin kautta enemmän tekemisissä ihmisten kanssa ketkä ovat hyvinkin erilaisissa tilanteissa <3 Kiitos kun olet ihana mukana!

  • Jenna

    Hei,
    Olen Turun läheltä 31 vuotias. Olen lukenut blogiasi joku 5 vuoden ajan. Blogisi on erittäin mielenkiintoinen ja aiheet monipuolisia. Kiitos ❤ piristää aina päivää

    • Kiitos niin paljon että pysähdyit ihan vain ilahduttaaksesi minua näin kauniisti <3 Kiitos että luet <3

  • Mimi

    Täältä blogiasi seuraa 38-vuotias kahdeksan lapsen äiti, joka opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta yläasteella ja lukiossa. Blogissasi viehättää se, että itsekin aloitin äitiyteni kolmella pienellä pojalla, ja sanotaanko vaikka niin, että se on paljon se :) – vielä tästäkin elämänvaiheesta muistellen! Tänään ne pojat ovat jo 18, 16 ja 14, ja aivan yhtä innoissani elän edelleen heidän, 180-senttisten urheilevien ja fiksujen komistusten, vierellä. “Vanhat” ajat palaavat mieleeni lukiessani blogiasi ja ihmettelen, miten aika on kulunut ja kuinka ylpeä ja väjän hämillänikin olen siitä, millaisia tyyppejä niistä pikku viikareista onkaan tullut. Kaikki todellakin on niin ohikiitävää. Lainassa omimmista ominkin.

    Se, ettet tingi kauneudestasi ja tyylistäsi viehättää lukijoita ja näkyy vielä aikanaan pojissasikin. Funtsi tätä :). Rakastan arkimuotia ja klassisen rennontyylikästä lifestylea kodeissa, naiskauneudessa, kaikkialla. Saa olla keskeneräistäkin, rosoa ja kulmaa- mutta jos silti näkee kauneuden ja kuvaa sen, vieläpä kirjoittaen muille, on oivaltanut paljon. Näin teet, siksi seuraan sinuakin.

    Leidejäkin minulla siis on ja vaikka mitä voisin tähän liittää, mutta tämä liittyen sinuun tällä kertaa. Ihana ja viimeistelty blogi! Tee työtä ja nauti. Voikaa hyvin, sinä ja ukkoköörisi ;)!

    • WAU WAU WAU!! KAHDEKSAN! Supernainen! Ja voi miten kauniisti kirjoitat minulle! Tuo maalamasi kuva tulavisuudesta kuulostaa niin kertakaikkisen ihanalle. Minä ja jonain päivänä isot mieheni :O Apua. Niin vaikea vielä nähdä, vaikkakin ajatus kuulostaa iavan mielettömältä <3 Todella kauniita ajatuksia istuta minuun <3 Minähän funtsin! <3 Ehkäpä vielä postauksen verran! <3 Jotenkin tunnut puhuvan kieltäni. Vaikka olet paljon edellä ja enemmän kokenut niin koen suurta samaistumista sinuun. Ihailua? <3 Kiitos että jätiti kauniin viestin ja välytit kuvan kauniista tulevaisuudesta <3 kaikkea hyvää teidän suurperheelle ja toivottavasti kuulen sinusta vielä!

  • Leena_L

    Olen lukenut jo sun edellistä, suljettua blogia ja siitä asti tätä Strictly Styleä, kun sen aloitit. Uskomatonta, että siitä on jo niin monta vuotta! Kovin moni blogi ei ole näin montaa vuotta pysynyt mukanani. Itse asiassa tämä taitaa olla ainoa :) Olen vähän sua vanhempi, asun lounais-Suomessa ja mutkien kautta olen nykyään taloushallinnon tehtävissä. Perheeseeni kuuluu avomies ja 5-vuotias tyttö. Meitä yhdistää samankaltaiset opinnot ja olen itsekin asunut opiskeluaikana vuoden ulkomailla. Perheeseen ja arkielämään liittyvät jutut kiinnostavat eniten. Tykkään myös kovasti sun klassisesta tyylistä.

    • Voi ihana Leena! Miten upeaa kuulla että olet ollut niin pitkään mukana! Valtava kunnia ja niin suuri ilo. Tuntuu jotenkin niin turvalliselta ja siltä, että te todella ymmärrätte minua kun niin monen läpi kuljettu yhdessä. Kiitos että kerroit itsestäsi ja sallit minun oppia tuntemaan sinuakin hieman enemmän. Kiitos kaikista vuosista <3

  • Ssss

    En osaa tarkalleen sanoa kuinka kauan olen blogiasi seurannut, mutta on tässä jo useampi vuosi varmaan vierähtänyt. Ennen kuin aloin säännöllisesti seuraamaan, kävin satunnaisesti lueskelemassa muuten vain. Ensimmäiset selkeät muistikuvat lienevät ajalta, kun odotit esikoistanne. Minä olen 25-vuotias ja sain yliopisto-opintoni kasaan noin vuosi sitten. Nykyisin asun ja työskentelen ulkomailla ja yritän löytää omaa polkuani. Koulutukseni ei vastaa nykyistä työtäni lainkaan, mutta nautin siitä, että saan joka päivä haastaa itseäni ja oppia uutta ja samalla hyödyntää omia vahvuuksiani (joista yksi on lähes neuroottinen järjestelmällisyys heh). Blogiisi minut saa aina palaamaan aitoutesi ja osuva huumorisi (Frendien kanssa ei voi mennä pieleen). Blogistasi välittyy aina lämmin tunnelma ja sydämellisyytesi ja sen vuoksi luen postauksen kuin postauksen. Vaikka lapset eivät omiin haaveisiini kuulukaan, on teidän arkeanne hulvattoman hauska seurata instagramissa. Esikoisenne on muuten uskomattoman taitava futaaja ikäisekseen! Kovalla työllä ja pienellä tuurilla (ei vammoja) hänestä kuullaan vielä! Onneksi hänellä on juuri oikeanlaiset kannustavat ja mieletöntä esimerkkiä näyttävät vanhemmat avustamassa tiellä. Teidän perheessänne on muutenkin melkoinen liuta pieniä sydäntenmurskaajia! Monesti bloggaajat jäävät itselleni hyvin etäisiksi, koska en koe voivani samaistua heidän elämäänsä. En varsinaisesti voi samaistua sinunkaan elämääsi, mutta jotenkin sinä olet päätynyt niiden harvojen bloggaajien joukkoon, joiden ilot oikeasti lämmittävät ja ilahduttavat näin täysin tuntematontakin uskomattoman paljon ja surut koskettavat lähes yhtä paljon. Jotain maagista sinussa ja blogissasi siis on!

    • Kuinka liikuttavasti kirjoitit. Kiitos siitä että niin kauniisti olet mukana kannustamassa ja iloitsemassa! Ja erityisesti miten ihanaa vaikka et omia lapsia haluakaan niin miten ihana kuulla että silti on liikutusta herättävää katsoa noita meidän sydänkäpysiä. Kauniisti sanoit myös meidän esikoiesta – hän on niin henkeen ja vereen futaaja että toivon koko sydäemstäni hänelle juurikin tuota tuuria, ettei pahempia loukkaantumisia tulisi. hän kun ihan käsittämättömällä tavalla tuon ikäisenä (ja aina) hengittää jalkapalloa. Ja mahtavaa kuulla että siellä lisää Frendit faneja! <3 Seka neuroottisia järjestelijöitä :D :D

      Kiitos että näet minut noin kauniisti ja annat minulle ja blogilleni aikaasi <3

  • Johanna L.

    Olen 27-vuotias (kohta 28) opettaja ja asun mieheni kanssa Tampereella, mutta käyn viikot töissä pienemmällä paikkakunnalla. Olen kiinnostunut aiheista aika laidasta laitaan: kauneudenhoidosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista, kirjoista, elokuvista ja seuraan ajankohtaisia asioita melko paljon. Sekä siis tälläinen “hömppä” että syvällisemmätkin aiheet kiinnostavat. Olen lukenut blogiasi aika lailla sieltä alkuajoista asti, mutta tarkkoja vuosia en muista. Olinkohan vielä lukiossa, kun aloin lukea blogiasi? (Apua!) Muistaakseni siskoni vinkistä löysin blogisi ja hänkin seuraa sinua edelleen. Välillä naurattaa, kun keskustelemme että “hei näitkö siellä Strictly Stylen blogissa sen uuden postauksen”. Mielestäni blogisi on hyvä kokonaisuus erilaisia aiheita enkä oikein tarkemmin osaa eritellä, mikä tässä vetoaa. Olemme eri elämäntilanteissa, mutta jotenkin olet kiinnostava ihminen ja sinulla on hyviä ajatuksia ja tietysti aivan ihana tyyli! Vaikutat sellaiselta jalat maassa -ihmiseltä, joka arvostaa erilaisia ihmisiä ja yrittää aina ymmärtää muita. Luen aktiivisesti ehkä 5-6 blogia ja itselleni hyvä teksti on tärkeää, vaikka kuvatkin ovat tietysti myös isossa osassa.

    • Voi miten ihana kuulla että seuraat blogiani yhdessä siskosi kanssa! <3 Ja miten kauniisti näetkään minut ja blogini – kiitos, Tuohon kaikkeen pyrin. Kiitos myös siskollesi siitä, että olette olleet mukanani niin pitkään! Oli ihana kuulla sinusta ja mielenkiinnonkohteistasi. Kiitos että annat minulle aikaasi <3

  • Jenny

    Miten kiva idea! Löysin blogisi 2013 odottaessani esikoistani ja etsiessäni vinkkejä pidentää omien vaatteideni käyttöaikaa odotusaikana. Ja sitten se löytyi blogistasi, baby belt! :D Jäin seuraamaan blogiasi joka viehätti esteettistäsi silmääni ja kruununa kauniille kuville toimii positiivinen ja lämmin, mutta ei liian koristeltu ja siloiteltu teksti.
    Nykyään täältä löytyy 2 lasta, samanikäisiä kuin teidän nuorimmaiset, töissä olen finanssialalla asiantuntija tehtävissä. Asutaan Turussa, mutta ollaan reissussa aina kun on mahdollisuus, koko perheenä tai miehen kanssa kahdestaan.
    Aurinkoista kevään odotusta Hanna! Blogistasi toivon jatkoa aidolle sisällölle ja upeille kuville.

    • BABY BELT!! :D IHan huikeita nämä teidän ihanien lukijoiden muistelut ja asiat mitkä jääneet mieleen! <3 NIin nostalgista ja liikuttavaa. Ihana oli kuulla enemmän sinusta ja perheestäsi! <3 Aivan ihanaa kevättä teille ja kiitos näistä vuosista <3

    • Jenny

      Ei vaan belly belt se oli! :D

  • emma

    Hei! aivan ihana idea kysyä lukijoilta tällaista. Mielenkiintoista itsekin lukea millaista porukkaa täältä löytyy :-)!
    Olen 25v. kokkolalainen lastentarhanope. Blogiasi olen lukenut kolmisen? vuotta, ja (hassua) vaikka itsellä suunnitelmissa ei ole omia lapsia, niin blogiisi palaan juuri teidän perheonnen takia! tulee niin hyvä fiilis kun kerrot teidän poikien temmellyksistä ja muutenkin vaikutat tosi lämminhenkiseltä siskojasi sekä lukijoitasi kohtaan <3. Ei mulla muuta, ihanaa vuoden jatkoa!

    • Kiitos emma niin paljon siitä että annat minulle aikaasi ja olet niin pitkään jo palannut takaisin <3 Olen iloinen että blogini voi olla sinulle hyvän mielen paikka – siihen pyrin- Kiitos paljon kun kerroit myös hieman itsestäsi. Ihanaa vuoden jatkoa myös <3

  • NellaM

    Olen päälle nelikymppinen pääkaupunkiseudulla asuva teinitytön äiti. Olen lukenut blogiasi niiltä ajoin, kun kirjoitit “kesäblogia” ja suljit blogisi talveksi, mutta sen jälkeen olet tainnut kirjoittaa blogia keskeytyksettä. Muistan mm. ihanan kirkkaiden värien kautesi, kultavyön vyötäröllä, jutut koirista, sen kun julkistit ensimmäisen raskautesi jne. Pakko myöntää, että käytän blogien lukemiseen (liian) paljon aikaa, mutta sinun blogisi lukemista en aio ikinä lopettaa.

    Yksi tunnustus tähän loppuun: vaikka en tunnekaan teitä henkilökohtaisesti, aina kun radiosta tulee Ed Sheeranin “Perfect” tulette sinä ja miehesi mieleeni. Jotenkin teidän tarinanne sopii siihen kappaleeseen.

    • Hei ihana Nella!!! <3 Me niin tykätään siitä Ed Sheeranin biisistä! <3 Vaikka itse sanat eivät täysin meihin osukaan niin kuitenkin mekin koetaan että siinä on jotenkin jotain mikä meille sopii <3 Kiitos että olet ollut kanssani niin pitkään että muistat tuon kaiken (OMG SE KULTA VYÖ! <3 :D ) Kiitos niin paljon <3

  • Minna

    Olen 40 vuotias ja kotoisin Lohjalta. Minulla on kolme lasta 18, 16 ja 2 vuotiaat.
    En enää edes muista miten päädyin seuraamaan blogiasi, mutta olen ollut mukana jo vuosia. Pidän siitä että käytät paljon kuvia postauksissasi. Ja mieleen on erityisesti jäänyt ne postaukset missä kerrot raskaudesta ja muutoista. Koiranne menetyksestä kertovaa juttua luin kyyneleet silmissä.
    Meitä yhdistää lapsiseksi ja matkustelu. Erityisen tarkkaan luin jutut teidän Los Angelesin lomasta, meidän ensimmäinen reissu siihen suuntaa lähestyy. Lennot varasin sinun vinkistäsi Tukholman kautta, kiitos siitä ?

    • Hei ihanaa että pääsette kohta matkaan! Kerrohan sitten miten teidän matkanne sujui! :) JA valtava kiitos myötäelämisestä elämän hyvinä kuin vaikena hetkinä <3 Kiitos että olet mukana ja jätit ihanan viestin <3 Aivan ihanaa matkaa ja ollaan yhteydessä! :)

  • Maija

    Olen 34v. tuotepäällikkö Espoosta. Tykkään lukea blogiasi, koska minulla on saman ikäiset lapset ja niiiin samaistun ruuhkavuosiinne ? kaikkea hyvää teidän perheelle!

    • Miten ihana huomata miten paljon kanssasisaria täällä on! Vertaistukea! <3 Kiitos ja sitä samaa!

  • Viivi

    Olen lukenut blogiasi noin vuoden verran, koska kirjoitat niin ihanan lämpimästi ihmisistä! Olen itse 25-vuotias opiskelija Helsingistä ja asun yhdessä pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa.
    Rakastan lukea syvällisimpiä tekstejäsi ja aina liikutun kovasti niistä, etenkin kun kuvat ovat aina niin upeita! Olen saanut hienon naisen roolimallikseni Sinusta! Haaveilen siitä, että voisin olla itse joku päivä samanlainen perheenjäsen kuin sinä olet omassasi <3

    • Miten kauniisti Viivi kirjoitatkin minusta <3 Mutta voi – sinä olet jo. Se että otit aikaa ilahduttaaksesi minua viestilläsi kertoo jo hyväsydämisyydestäsi. Se että arvostat muiden lempeää ymmärrystä kertookin olennaisen <3 Kiitos niiin kovin, että olet seuranani sinä lämmin ja empaattinen nainen!

  • Anonymous

    Moikka Hanna ja ihanaa alkanutta viikkoa sulle!

    Olen Oona 25-vuotias koodari ja sovelluskehittäjä ja pienen pojan äiti. Blogiasi oon seurannut todella todella kauan. Lukiossa alotin, joten taitaa siitä ainakin se 8-vuotta olla ellei enemmänkin. Sillon sussa viehätti eniten ehkä kenkävalikoimasi, jota kuolasin tietok

    • Hei ihana viesti! :D JA apua miten on kenkien käyttö muuttunutkin näiden vuosien aikana. Eipä enää tule usein piikkikorkoisia avokkaita SUomen arjessa valittua :D Ja hei ihana kuulla että siellä toisella puolen on koodari ja sovelluskehittäjä! Ehkä vielä joksus huutelen sun perään? <3 Kiitos kun olet ollut mukanani näin pitkään! <3

  • Jenni

    Olen suunnilleen saman ikäinen kanssasi ja minun kaksi poikaani ovat suunnilleen sinun kahden nuorimmaisen kanssa saman ikäisiä. Olen löytänyt blogisi instagramista silloin kun odotin esikoistani eli kohta neljä vuotta sitten. Ihailen tyyliäsi mutta ennnen kaikkea sinun kirjoituksia, jotka ovat maanläheisiä ja osaat kirjoittaa myös niistä vaikeista asioista. Itselleni kuvasi ovat sellaista haaveilua tyylistä, mihin itsellä ei ole varaa. Mutta ennenkaikkea tykkään ettet pröystäile tällä asialla.

    • Voi kiitos Jenni että näet minut ja blogini näin kauniisti sekä siitä että olet jo niin monet vuodet ollut mukana <3 Se että otit kiireisen pikkuapsiarjen keskeltä hetken kirjoittaa minulle jotain kaunista on niin liikuttavaa <3 Kiitos että olet mukana.

  • Riina

    Olen 26-vuotias pk-seudulla asuva luokanopettaja. Olen seurannut blogiasi muistaakseni vuodesta 2011, ja tämä on myös niitä harvoja blogeja, joita seuraan edelleen. Tykkään elämänmyönteisestä ja taitavasta sekä kauniista tavastasi kirjoittaa asioista. Postauksiasi on kiva kahvikupin ääressä lueskella – ne ovat sopivan kevyitä, mutta toisaalta usein kirjoitat myös vähän syvällisempiä juttuja arjesta, joista tykkään myös kovasti. On ollut mukava myös seurata, miten tänä aikana kaikki suloiset lapsenne ovat kasvaneet. Tykkään ruudun takaa välittyvästä elämänasenteestasi: positiivisuuden lisäksi suhtaudut arkeen kivan realistisesti ja huumorilla. Lisäksi olette kyllä siskosi (hänen blogiaan luen myös) kanssa todella taitavia valokuvaajia, mikä on yksi iso pointti myös blogin seuraamiselle. Kiitos siis ihanan hyväntuulisesta, kauniista ja fressistä blogista! <3

    • Kiitos Riina suuresti tästä todella ilahduttavasta ja kannustavasta kommentista sekä siitä että kerroit hieman itsestäsi! Niin ihana huomata miten lämpimän aidosti olet kiinnostunut tavallisesta arjestamme ja niistä tuikitavallisista hetkistä. Itse koen että kauniit kuvat ovat myös tärkeä osa blogia, mutta ihana kuulla että visuaalisuudesta huolimatta koet että olen säilyttänyt samaistuttavuuden <3 Kiitos minun ja siskoni puolesta että olet mukana <3

  • Liina

    Moikka Hanna! Olen 22-vuotias nuori nainen Lappeenrannasta, jonne elämä on minut kuljettanut toiselta puolelta Suomea rakkauden perässä. Asun avomieheni kanssa Saimaan saaressa ja perheeseemme kuuluu lisäksi rakas kissa. Olen lukenut blogiasi ensimmäisen kerran joskus 16-vuotiaana ja sen jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina jos olen ehtinyt missaamaan muutaman postauksen, niin luen kaikki lukemattomat kerralla samoin tein! Muoti ja matkailu on lähellä sydäntä. Ihana blogi, vaikutat niin kiltiltä ja empaattiselta ihmiseltä. Laadukas blogi kokonaisuudessaan, kauniita kuvia ja mielenkiintoista tekstiä. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :)

    • Voi kiitos Liina suuresti kauniista sanoistasi ja seurastasi. Niin kauniisti näet minut, mutta se kertookin enemmän sinusta. <3 Oli ihana kuulla sinusta enemmän – kiitos kun pysähdyin ja jaoit palasen istestäsi <3

  • Suvi Lappalainen

    Moi Hanna! Olen seurannut sun blogia oikeastaan aivan alusta asti. Esittäydyit Ms. V:nä ja halusit, että blogisi keskittyy muotiin. Silloin itse halusin seurata ainoastaan muotiin keskittyviä blogeja, joten jäin koukkuun. Olen itse Hyvinkääläinen 27 vuotias kontrollifriikki nainen ja työskentelen Helsingissä vakuutusalalla. Menen naimisiin tulevana syksynä ja haaveilen tulevasta häämatkasta. Olen iloinen, että olet tuonut blogiisi paljon enemmän henkilökohtaisia ajatuksia ja perhettäsi vuosien varrella. Olet minulle tavallaan roolimalli. Huomaan usein, että koen samaistuvani ajatuksiin mitä jaat ja on mahtavaa kokea samankaltaisuutta, vaikka emme edes henkilökohtaisesti tunne. Viihdytät minua postauksillasi työmatkojeni ajan, kun istun junassa ja voin viettää aikaa niinkuin itse haluan. :) Kiitos siis siitä ja ihanaa kevään odotusta!

    • Miten ihana kuulla! Kiitos Suvi niin kauniista viestistä ja siitä että olet ollut mukanani niin pitkään! Häiden suunnittelu on ihanaa aikaa – aivan ihania häitä teille! <3 Ja ihanaa häämatkaa sekä uutta vaihetta elämässä avioparina! <3 Huikeita hetkiä. Olen niin otettu, että olet päättänyt seistä rinnallani ja kasvaa ns. mukana muodista vähän syvempään päähän <3 Kiitos että olet <3

  • Lukija periferiasta

    Moikka! Kiitos sisäisesti ja ulkoisesti kauniista blogista! Olen itäsuomalainen 30-vuotias kahden lapsen äiti ja työskentelen sairaalassa, isona eli lähivuosina minusta tulee kirurgi. Seuraan ihaillen blogiasi ja etenkin sitä, miten elegantisti pärjäät tässä elämänvaiheessa, säilyttäen tyylisi, mutta pitäen kuitenkin pääfokuksen elämän oikeasti tärkeissä jutuissa kuten lähipiirissä. Tai sellainen vaikutelma ainakin minulle tulee! :) Blogisi kautta saan omaan arkeeni aina välillä ripauksen kauneutta ja tyyliä, itse kun vietän päiväni sairaalapyjamassa ja iltamenojakin on aniharvoin, ehkä lähinnä ruokakauppaan. ;) Tykkään paljon myös jakamistasi mietteistä ja kaikkiaan asenteestasi muita ihmisiä kohtaan.

    • Miten kauniisti sanottu! <3 Olen niin otettu jos näet asian näin koska juuri tuohon pyrin. Fokus aina ihmisissä <3 Kiitos niin suuresti että seuraat – teet tärkeää työtä ja on kunnia saada tuottaa jotain kevyttä sinun työsi rinnalle <3 Kiitos kovasti siitä että jätit minulle näin kauniin kommentin kaiken keskellä ja olet seuranani. Olen otettu <3

  • SaaraM

    Moikka! Olen 22-vuotias opiskelija Helsingistä. Olen lukenut blogiasi jo ainakin vuodesta 2011, jolloin hyvin nuorena löysin blogien maailman, josta hain inspiraatiota täysin vain päivän asu -postauksista. Silloin seurasin suurta määrää blogeja Bloglovin-sivuston kautta ja lähinnä vain selailin kaikista kuvat, sen enempää tekstiin syventymättä. Nykyään suhtaudun blogeihin aivan toisella tavalla, ja kaikkien näiden vuosien jälkeen, sinun blogisi on ainoa blogi jota enää seuraan. Sain vähitellen tarpeekseni “täydellisestä elämästä” ja monista kymmenistä sosiaalisen median vaikuttajista jotka olin haalinut Instan seuratut-listalle… Vuoden vaihteessa tein vihdoin uuden vuoden “lupauksen” ja päätin vähentää somen käyttöä ja erityisesti vähentää some-vaikuttajien seuraamista. Vahvalla haravoinnilla jätin seuraukseen vain ne, jotka oikeasti kiinnostavat ja inspiroivat. Samoilla perusteilla olen jo pidemmän aikaa karsinut luettavia blogeja, ja nykyään Strictly Style on ainoa, jonka jokaisen postauksen avaan, ja luen aina alusta loppuun.

    Ikäerolla tai erilaisella elämäntilanteella ei ole merkitystä blogiasi lukiessa, mutta siihen voi vaikuttaa se että olen kasvanut aikuisten ympäröimänä ja huomaan hakeutuvani usein itseäni vanhempien ihmisten seuraan. Itselleni se on aina ollut rikkaus, eletyn elämän mukana tulevat loistavat tarinat ja niitä on aina inspiroivaa kuunnella.

    Pidän rauhallisesta tavastasi suhtautua ympäröivään maailmaan, ja kauniiden kuvien takaa paistaa aitous – ei hämäys täydellisestä elämästä. Toivon että pystyn itse seuraamaan jalanjälkiäsi ainakin siinä suhteessa, etten olisi työni tai elämäntilanteeni takia aina sidottuna aikaan ja paikkaan. Tässä suhteessa olenkin onnistunut ottamaan ohjat hyvin omiin käsiini, ja kevään 2017 vietinkin vaihto-opiskelemassa Yhdysvalloissa, ja matkustelemalla aina kolmessatoista osavaltiossa! Tämän lisäksi viime vuonna matkustin vielä kahdeksassa Euroopan maassa, joten suuri kiitos inspiraatiosta!

    Kiitos siis näistä kuluneista vuosista, ja onnea ja menestystä tulevaan! :-)

    • Miten ihanan kommentin kirjoitit SaaraM! Ja miten otettu olenkaan, että koet minun onnistuneen niin hyvin työn, mutta samalla samaistuttavan blogin pitämisen tekemisessä. Koska se ei ole aina helppoa. Haluaa inspiroida, mutta samalla olla lähellä. Kiitos, että näet minut noin kauniisti ja näet naisen kaiken takana <3 Ja niin kauniisti puhut rauhasta ja siitä, miten ympäröivään maailmaan ja muihiin ihmisiin suhtautumisesta. Olet selvästi vanha sielu <3 Ja matkustaminen on parasta. Se avartaa ja opettaa tavalla mitä ei ikinä voisi oppia paikallaan pysymällä. Kiitos niin paljon, että saan edelleen jatkaa kanssasi <3

  • Henna

    Olen seurannut matkaanne melko pitkään. Esikoiseni on neljä vuotias, joten ehkä viitisen vuotta olen lukenut postauksia. Muistan kun paljastit blogissa ensimmäisen odotuksen ja tällöin oman tilanteen takia jouduin jättämään blogin lukemisen hetkeksi. Lapsen kaipuu oli kova. Mutta hyvin nopeaan aloin odottamaan meidän ensimmäistä ja palasin blogin pariin.

    Hauskin muistoni blogisi parissa on se, kun herään raskausviikoilla 40+5 melko tujakoihin supistuksiin. Kello oli kolme yöllä ja muistan asettaneeni koneen viereen kännykän ja kellotin supistuksia. Samalla päivitin sinun kuulumiset :) Kauaa en ehtinyt blogia lukea kun lähtö tuli sairaalaan ja pieni tyttö syntyi <3

    Olen kahden tyttöni kanssa päivät vielä kotona, työelämä kutsuu parin kuukauden päästä. Blogisi on tarjonnut mukavia hetkiä keskellä kiireistä päivää, hengähdyshetken ilalla ennen nukkumaanmenoa ja sitä kivunlievitystä synnytyssupistuksissa :D Kiva kulkea mukana! Ihanaa jatkoa teille kaikille!
    -Henna-

    • Henna mikä tarina ja kommentti <3 Olen niin iloinen että teilläkin onnisti ja olemme voineet saada kokea tämän valtavn ilon vaikeidenkin pettymysten jälkeen. Meilläkin kuitenkin meni n.2 vuotta kun esikoistamme yritimme. Ja vitsi miten ihania ja tunteikkaita muistoja! Ihan herkistyn täällä! Se että saan olla tavallaan osa noin isoa hetkeä ja toivettanne on valtava kohteliaisuus. Kiitos kun olet mukana ja valtava virtuaalinen halaus teidän kasvaneelle perheelle <3

      • Henna

        Niin vähän sitä tulee puhuttua lapsen kaipuusta ja lasten saamisen vaikeudesta. Vähän sitä tiesi teidänkin lapsen kaipuusta ja pitkästä matkasta. Mutta ihanaa kun teille on suotu kauan toivotut kolme poikaa <3 kiitos kauniista sanoistasi! Koitan parantaa tapani ja kommentoida tänne blogin puolelle :)

        • Totta. Tabu syyttä, mutta ymmärrän enemmän kuin hyvin sillä asiasta vaikea puhua kun se on akuutisti läsnä. Tästä syystä ajattelin lähitulevaisuudessa tehdä aiheesta postauksen. Nyt kun se ei ole meidän elämässä enää akuutti niin on ihan eritavoin voimaa puhua asiasta ja toivottavasti antaa muille nyt asian kanssa painiville vertaistukea ja toivoa. Kiitos niin paljon ja toivon todella että kuulen sinusta tulevaisuudessakin! <3

  • Hansu

    Hei! Täällä kirjoittaa kahden tyttären 2v ja 4 v äiti. Aloin lukemaan blogiasi vuonna 2010, kun olin mieheni kanssa Saksassa vaihdossa. En edes muista mitä kautta blogiisi eksyin, mutta käyn edelleen kuikkimassa postauksiasi. Asun Pohjoisedsa maalla ja käyn kaupungissa tilitoimistossa töissä. Olet ihanan tasapainoinen ja jalat maassa huolimatta suosiosta, jota olet vuosien aikana kerryttänyt ? varsinkin nuo pohtivat postaukset on ihania, tässä väsymyksen keskellä se saa pohtimaan itsekseen myös. Mielestäni arkemme on todella kaukana toisistaan, mutta silti ajatusmaailmasi kohtaa.
    Ihanaa vuoden alkua! Ja yritä pysyä terveenä. Nimimerkillä jo kuukausi kipeänä ja huomenna taas lääkäriin

    • Kiitos Hansu että kirjoitit tämän kommentin ja sain kuulla enemmän sinusta! Ja apua – sinä myös :( Minäkin olen sairastellut enemmän viimeaikoina. Ei ole oikein ehtinyt kunnolla lepäämään ja pienoisessa kierteessä ollaan siitä syystä… Mutta kiitos siitä että olet ollut mukanani niin pitkään ja aivan ihanaa vuoden alkua myös teidän perheelle! <3

  • Oi ihana idea! Mä oon lukenut sun blogia jo pitkään ennen kuin teillä oli lapsia – eli huhheijaa, aika monta vuotta! Mä oon ulkosuomalainen kolmen ihanan lapsen äiti (6v, 5v, 18kk). Tykkään toki älyttömästi sun asiantuntevista ja inspiroivista muotipostauksista, mutta eniten oon tykännyt äitiyteen ja perhe-elämään liittyvistä vähän “syvällisemmistä” postauksista. Kotimaani on nyt siis jenkeissä, ja siitä löytyi varsinkin USA:n vuotenne aikana paljonkin yhtymäkohtia. Postauksiesi välityksellä sinusta syntyy hirmu avarakatseinen mielikuva, ja sitä katson tosi paljon ylöspäin. Jatka samaan malliin <3

    • Voi ihana HANNE!! <3 Tosiaan, meillä on paljon yhteistä, mutta apua miten nää vuodet vierii!! Kiitos niin paljon näistä kaikista yhteisistä vuosista ja siitä että pysähdyin jakamaan tämän hyvin kauniin kommenttisi! <3

  • Jenny

    Olen kanssasi about samaa ikäluokkaa ja työskentelen Turun seudulla lääkärinä. Asun mieheni kanssa ja matkustelemme aina kun mahdollista, vauvoja ei ole anopin painostuksesta huolimatta ihan vielä näköpiirissä. Teen pitkää päivää työpaikalla jossa viihdyn, iltapäivisin on ihana lösähtää hetkeksi sohvalle kahvikupin kanssa selailemaan blogeja. Sinun blogiasi olen lukenut noin kolmen vuoden ajan melko säännöllisesti, pahiten olen koukuttunut pukeutumistyylisi seuraamiseen. Meitä aina mieheni (joka on harrastelijafutari) kanssa naurattaa se, että minä iltapäivisin seuraan sinun ja Metin elämää, ja hän sohvan toisessa päässä seuraa teidän aviomiestenne :p

    • Nauroin ääneen: vauvoja ei ole anopin painostuksesta huolimatta :D :D :D
      Kiitos niin paljon kun jätit kommenttia. Niin suuri ilo oli kuulla sinusta enemän. Ja vitsi miten kiva kuulla että te miehenne kanssa yhdessä seuraatte meitä erillään ihan omista aidoista syistä. Otettu olen, että seuranani on joukko kaltaisiasi fiksuja ja empaattisia naisia <3

  • Sofia

    Hei! Olen lukenut blogiasi varmasti alkuajoista lähtien. Luin siihen aikaan päivittäin läpi kaikki tietämäni muotiblogit ja sinun blogisi oli yksi niistä. Tykkäsin alusta asti tyylistäsi ja ihanasta luonteestasi, joka huokui tekstiesti läpi. Olen itsekin asunut jonkin aikaa Hollannissa, joten etenkin silloin oli mielenkiintoista lukea blogiasi, kun asuitte siellä, vaikket tainnutkaan erityisesti tuoda asuinmaatasi julki.

    Vuonna 2012 aloin entistä aktiivisemmin lukea blogiasi, sillä odotimme esikoispoikiamme samaan aikaan ja heillä onkin alle kaksi kuukautta ikäeroa. Toinen lapseni syntyi 2014, joten hyvin samantyylistä pikkulapsiarkea täällä Oulussa elelen. :)

    Harvemmin kommentoin, mutta sitäkin aktiivisemmin seuraan. Kiitos ihanasta blogistasi! <3

    • Miten ihana onkaan kuulla enemmän sinusta! JA samanikäiset pojat ja Hollanti kaikki yhtymäkohtina! <3 Hollanti on ihana maa – hyvin todennäköisesti sinne palataan joskus ainakin hetkeksi. Se on meille toinen koti myös <3 Kiitos että olet avannut sydämesi minulle ja blogin pinnallisesta luonteesta huolimattasi nähnyt minut kaiken takana <3 Kiitos niin paljon näistä vuosista!

  • Sonja

    Olen lukenut blogiasi varmaan ainakin viisi vuotta tai ehkä enemmänkin, muistan ainakin juuri ne värikkäät asukuvat alkuvaiheelta! Asun tällä hetkellä Englannissa mieheni kanssa ja kuumeisesti odotetaan esikoistytön syntymää helmikuun lopussa. Olen 27 vuotias ja sisustuarkkitehtuuri opiskelut jäikin nyt hetkeksi tauolle edellä mainitusta syystä :D Oon todella huono kommentoimaan blogeissa tai muuallakaan sosiaalisessa mediassa mutta tunnollisesti silti mukana ja tuntuu kyllä melkein kuin tuntisin sinutkin heh! Rakastan lukea blogiasi koska siitä huokuu aitous. Kuvat ovat aina niin kauniita ja sinun persoonasi on ihanan iloinen ja empaattinen. :)

    • ONNEKSI OLKOON! Aivan ihanaa! Esikoisen odotus on maagista aikaa. Niin paljon uutta ja jännittävää. Tulet pian kokemaan maailman ihanimman hetken <3 Kiitos että nyt pysähdyit ja kerroit hieman enemmän sinusta. On niin suuri ilo näitä kaikkia lukea. Ja voi niin kauniisti puhut minusta – olet kovin ystävällinen. Kiitos kun olet ollut mukana niin pitkään! <3

  • Johanna Luoma

    Ekaa kertaa kommentoin?Olen 41-vuotias, asun Porissa ja perheessä mies ja kaksi lasta: tyttö 13v ja poika 6v. Työskentelen päiväkodin johtajana. Olen lukenut blogiasi n. 5-6 vuotta. Pidän sisustuksesta ja muodista ja blogistasi saa ideoita ja inspiraatiota niihin liittyen. Samoin perheenne arkea on mukava seurata ja ihailen jaksamistasi kolmen pienen pojan äitinä? Sulla on kiva tyyli pukeutumisessa, joten senkin vuoksi blogiasi seuraan. Hyvää alkanutta vuotta perheellesi!

    • Kiitos Johanna kovasti kun pysähdyit hetkeksi ja ilahdutit päivääni kertomalla hieman enemmän itsestäsi. Kiitos kovin niin kauniista sanoistasi ja siitä, että olet ollut kanssani niin pitkään <3

  • Maija

    Olen lukenut aktiivisesti blogiasi jo vuosien ajan, arvelisin, että ainakin 7 vuotta :) Vaikka olen elämässäni ollut aina täysin eri tilanteessa kuin sinä, saan sinulta valtavasti inspiraatiota. Jo pelkästään tyylin suhteen; moni vaate on löytänyt tiensä vaatekaappiini sinun asujen myötä, mutta inspiraatiota on antanut myös aito, ihmisläheinen ja positiivinen asenteesi. Tämä 24-vuotias opiskelija tulee pysymään lukijakunnassasi, vaikka suoranaisia yhtymäkohtia elämässämme ei olekaan. Klassisen tyylisi ja uskomattoman asenteesi vuoksi olet todellinen mamagoal! <3

    • Miten kauniin kommentin minulle kirjoititkaan <3 Kiitos niin suuresti siitä että olet mukana ja niin kauniisti minut ja blogini näät! Niin pitkäänkin olet ollut kanssani! Kiitos että olet <3

  • Saaramaria

    Täällä on nelikymppinen kahden pojan äiti eteläisestä Suomesta. Blogia olen seurannut ehkä seitsemisen vuotta, monia mieleenpainuvia postauksia on vuosien varrella ollut, kiitos niistä ❤️
    Hauskana yksityiskohtana muistan, kun nimesi ei vielä ollut julki ja puhuit aika ajoin hieman miehestäsi ja jotenkin olin ajatellut, että miehesi on lentokapteeni ?
    Samaistumispintaa on ollut vuosien varrella monissa asioissa, osa hyvin henkilökohtaisia ja osa enemmän arkeen liittyviä. Olen myös ”melko” organisointifriikki, ja vuodet, kun mieheni urheiluharrastus oli välillä kokonaan ja välillä puoliksi hänen ammattinsa toivat lisää samaistumista.
    En sinua tietenkään oikeasti tunne, mutta uskoisin arvojen olevan aika pitkälle (ainakin blogin perusteella) samanlaisia, pidän paljon positiivisesta draivistasi, mitä toivon itsekin välittäväni muille.
    Työskentelen opetusalalla ja pyörin teinien kanssa päivät, täällä on myös työelämälle hyvää vastapainoa. Pidän paljon kauniista kuvistasi, ajatuksia herättävistä teksteistä ja tietysti asuista. Ihan alunperin aloin seurata blogiasi asukuvien ja niiden antaman inspiraation takia.
    Kiitokset näistä vuosista!

    • Ihana ihana Saaramaria. Minä olen taas niin kiitollinen monista aivan ihanista kommenteistasi. Miten olet tukenut, kannustanut ja iloinnut mukana <3 Ja tapasi ajatella asioista on niin ihailtava. Ja ihana juttu tuo lentokapteeni juttu! :D Mistäköhän se on tullut? <3 Ja itsekin uskon että olemme monessa hyvin samanlaisia. Kommenteistasi olen saattanut lukea että meitä yhdistää moni ja mietimme asioista hyvin samoilla tavoin – positiivisen kautta. Kiitos niin monesta Saaramaria! <3

  • Oon reilu kolmekymppinen eteläpohjalainen, joka nykyään asuu Turussa. Lähdin Seinäjoelta Turkuun 3 vuotta sitten sekä miehen että työn perässä ja päivätyökseni olen siis sihteeri/asiakaspalvelija. Asun miehen kans, tenavia ei ole. Harrastan futiskuvaamisen ja bloggaamisen lisäksi liikuntaa ja pyrin minä kirjojakin lukemaan edes pari vuodessa.

    Oon lukenu sun blogia jo silloin, kun asuit jossain ulkomailla enkä todellakaan tiennyt mistään futiskuvioista mitään :) Oot ihanan muotitietoinen ja tykkään myös lukea niistä jutuista, kun kerrot olevasi tosi järjestelmällinen yms mitä minä itse en osaa olla, vaikka haluaisin.

    • Mari! :) Oli ilo tavata silloin nopeasti kentän laidalla! Olet super taitava kuvaaja! Ja hei en tiennytkään että olet Seinäjoelta kotoisin. Itse pidän Seinäjoesta suuresti. Monet ystävämme ovat sieltä päin – yksi parhaista ystävistänikin ja siitä syystä on tullut käytyä siellä koko perheen voimin useastikin. Ehkä me tapaamme vielä – kovasti näyttää siltä että esikoinen ainakin halajaa kentille ja mies nyt pyörii edelleen lajin parissa – tosin kentän laidalla nykyään valmentamassa <3

      • Niin olikin!!! Eiköhän me törmätä, eihän sitä tiedä vaikka kuvaisin joskus vielä poikiasi kentällä :)

        En ole Seinäjoelta kotoisin vaan Vimpelistä, mutta Etelä-Pohjanmaata sekin ja Seinäjoella asuin noin 10 vuotta. SJK:sta kaikki kuvaaminen alkoi myös :)

        Ja kiitos sanoistasi! :)

  • Outi

    En edes muista, kauanko olen lukenut blogiasi.. Aika kauan! Olen sua pari vuotta vanhempi lypsykarjatilallinen. Tykkään seurata sun blogia just siks, että me eletään niin erilaista elämää. Blogi on vähän kuin pakohetki kaupunkielämään täältä lehmien hoidon lomasta ?

    • Miten ihana kuulla, että olet mukanani vaikka arki onkin erilaista. Se antaa minulle ainakin kirjoittana niin paljon enemmän, kun saan kuulla eri näkemyksiä ihmisiltä, jotka ovat erilaisia. Kiitos kun käyt! <3

  • Anni

    Odotan lasta ja etsin joku päivä uutta, mielenkiintoista blogiluettavaa. Löysin sinut siis vasta kuukausi sitten! En tiedä sinusta juuri mitään, mutta nyt olet kirjanmerkeissäni ja huomaan klikkaavani sivusi auki joka päivä. Jokin sinussa siis vetää puoleen! Tältä tutustumalta en vielä osaa sanoa mikä :)

    • Voi miten kauniisti sanottu! <3 Kiitos niin kovasti, että olet löytänyt tänne ja vielä palaat! tänä päivänä kun on niin paljon hyviä blogeja, joten olen kovin otettu, että annat aikaa minulle – varsinkin kun uuden aloittaminen on aina pienoinen kynnys, Kiitos ja toivottavasti kuulen sinusta vielä! <3

  • Sini

    Olen 26, asun Helsingissä, Kampissa, ihan itsekseni ja olen töissä rahoitusalalla. Olen lukenut blogiasi vuodesta 2011, hyvin muistan sen aikaiset asukuvat (kolme kuvaa vierekkäin :D), ja niiden takia jäinkin lukijaksi, tyylisi kun miellytti silmää, ja näin kun on jo pitkään ollut mukana, niin on ollut ihana seurata elämääsi nuoresta naisesta äidiksi. Muuten ollaan melko erilaisissa elämäntilanteissa, itse työurani alussa ja sinkkuna viilettävä mimmi, sinä jo kolmen (!! :D) lapsen äiti, mutta silti tykkään blogiasi lukea, erityisesti koska muoti on lähellä sydäntäni :) Rakastan myös matkustelua ja haaveillen olen lukenut teidän ulkomailla asumisista. Blogeja joita seuraan yhdistää se, että ensinnäkin olen lukenut niitä jo vuosia, mutta myös se että olette kaikki aloittaneet bloggaamaan about samoihin aikoihin 2010-luvun taitteessa kun blogeista alkoi tulla isompi juttu ja näin olleet ekoja blogeja joita minulle tuli vastaan. Hassua kuinka sitä on ”tuntenut” jotkut bloggaajat pidempään kuin osan parhaista ystävistäni :D Kiitos näistä vuosista ja toivottavasti myös monista tulevista!

    • Voi miten ihana oli kuulla sinusta Sini! Kiitos jo SEITSEMÄSTÄ yhteisestä vuodesta! Niin ihana kuulla, että siellä olet mukana edelleen! <3

  • Marika

    Minä olen kulkenut blogisi mukana jo niiltä ajoin kun asuitte Briteissä. Varsin monta vuotta on siis jo vierähtänyt inspiroivassa seurassa. ❤️ Olen vajaa kolmekymppinen oppimisteknologia-alan yrittäjä ja asustelen Helsingissä. Oma arki kuluu pitkälti töiden parissa, mutta henkireikänä kiireisessä arjessa toimii salitreenit, juokseminen ja kotoa löytyvä ihana aviomies. :) Tykkään blogistasi, koska lukemisesta tulee aina hyvä mieli ja perheesi arkea on ihana seurata instasta. Monikaan blogi ei ole säilynyt lukulistalla vuodesta toiseen, mutta sun postaukset käyn lukemassa. Sekä arjen kuulumiset, asut että tyylijutut kiinnostavat. Mieleen on jääneet ihanat kirjoitukset teidän suloisista koirista ja syvemmät pohdiskelut elämästä. Keep up the good work ja kiitos ihanasta blogista! ❤️

    • Voi miten ihana oli kuulla sinusta Marika! <3 Apua – eli sinäkin olet ollut kanssani ainakin sen kuusi vuotta! <3 Kiitos niin paljon, että annat blogilleni aikaasi <3 Minua kiinnostaa mainitsemasi Oppimistekenologia-ala! Mitä kaikkea konkreettisesti teet? Kuulostaa kiehtovalta alalta!

      • Marika

        Voi apua, joko tässä on kuusi vuotta mennyt. <3 Paljon on oma elämä muuttunut siinä ajassa, mutta sinun blogi on kulkenut mukana koko ajan. :) Meidän yritys validoi opetuksellista laatua oppimistuotteissa. Halutaan auttaa yrityksiä tekemään pedagogisesti vahvempia tuotteita mutta myös opettajia ja vanhempia löytämään parhaat opetustuotteet. Jos sua kiinnostaa enemmän niin voin laittaa vaikka instassa viestiä tai meiliä. :)

        • Hei kiitos kun palasit vielä vastaamaan! :) Todella mielenkiintoista. Hirveästi kiinnostaa ihmisten oppimistavat sekä erilaiset oppimistuotteiden mahdollisuudet. Miten kukin voisi oppia itselleen parhaalla tavalla jne. Ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta :D Kiitos – jos lähden tätä miettimään enemmän niin voisin ehkä kysyä sulta jotain pointteja aiheeseen, jotka olet alallasi huoamnnut tärkeiksi tekijöiksi oppimisessa? :)

          • Marika

            Joo tottakai! Laita vaan viestiä jos jossain vaiheessa haluat aiheeseen syventyä. :) Tää on kyllä super mielenkiintoinen työ ja entisenä opena on ihanaa nähdä kun ala kehittyy. Ihanaa viikonloppua Hanna! :)

          • Kiitos hurjasti ja ihanaa vkoloppua sinne! :)

  • Roosa

    Heippa!
    Mä oon kohta 25-vuotias, Lahdesta juuri Tampereelle muuttanut. Päätettiin likkakaverin kanssa vaihtaa maisemia, tänne päädyttiin! :) Viime keväällä valmistuin lähihoitajaksi ja nyt kuumeisesti etsin täältä töitä.
    Minusta sinun blogia on mukava lukea, siitä välittyy aitous ja inhimmillisyys. Kiva lukea omia mietteitä arkeen liittyvistä asioista. Lukioaikoina seurasin enemmän tyylisi takia. Silloin on tullut viimeksi kommentoutuakin:D kyllä se aika rientää

    • Kiitos niin paljon kauniista sanoista! <3 Tätä on tosiaan tehnyt niin pitkään, että olen todella otettu siitä, että blogisani saa aidon ja inhimillisen tunteen <3 Tänä päivänä se ei ole mitenkään helppoa varsinkaan kun tekee työksi. Kiitos niin kovin – otettu olen jos koet olevani onnistunut siinä <3 JA LAHTI! :) Mieheni asui siellä pitkään joten tuttu paikka kun paljon ystäviä siellä <3

  • Nanneamanda

    Olen 28-vuotias ja 1-vuotiaan pojan äiti pk-seudulta. Koulutukseni on BBA ja työskentelen hallinnollisissa tehtävissä logistiikka-alalla. Olen lukenut blogiasi jo vuosia. En ihan alkuajoista lähtien, mutta jo aikana ennen kuin saitte esikoisenne. Meitä yhdistää tällä hetkellä tietysti äitiys ja pikkulapsiarki, mutta aiemmin lähinnä kiinnostus muotiin ja kauniisiin asioihin. Monet ostoksistasi ovat olleet sellaisia, jotka ovat löytyneet myös omalta himotuslistaltani! Innostuin aikanaan esimerkiksi Mulberryn Alexasta tämän blogin myötä ja sellainen löytyy nyt myös omasta kaapistani :) en osaa nimetä yhtä ikimuistoisinta postausta, mutta rakastin niitä esikoisesi vauvavuoden aikaisia tekstejä, koska niistä paistoi niin läpi äidinrakkaus ja onni <3 Sellaisesta tuolloin vain haaveilin, mutta nyt olen saanut sen itsekin kokea. Olen kommentoinut vain muutaman kerran, mutta lukenut kyllä lähes jokaisen tekstin.

    • Voi että miten ihana oli kuulla tämä! Meillä on paljon yhteistä siis! Sama ala, äitiys ja pienten poikien metkut <3 Kiitos niin paljon kun olet mukana! <3 Ja apua – missäköhän oma ALexani on?! Pitää kaivaa esiin!

  • Minna

    Moi! Olen ollut mukana lähes alusta saakka. Nyt 31-vuotias asianajaja Etelä-Suomesta. Blogeja on tullut ja mennyt, mutta tämä sun blogi on pysynyt kaikki nämä vuodet mukana. Mua vaan kiinnostaa tietää, että mitä sulle kuuluu! :) Kauniit kuvat, omaa silmää miellyttävä blogi muutenkin sekä sopivasti tekstiä. Aiheet kiinnostaa myös lähes poikkeuksetta. Luotan mielipiteeseesi erilaisista tuotteista jne. Eniten itseäni kiinnostaa erilaiset muoti- ja kauneusjutut, sisustus sekä matkustaminen. Odottelen sulta sellaista kunnon laukkupostausta, mikä tuli joskus vuosia sitten! Olisi ihanaa nähdä sun kaikki laukut kerralla ja kuulla, mihin niistä olet erityisen tyytyväinen ja mihin et. Saatat muuten muistaa, kun ostin sulta n. 1,5 vuotta sitten sen LV Epi Speedyn punaisena (Zadaan kautta). :) Aika vähän sitä on tullut käytettyä, mutta keväällä taas. Kivaa, että on laukku, jolla on tarina! Parasta sun blogissa on varmasti se, että se vie arjen yläpuolelle ja tulee hyvä mieli.<3

    • Voi Minna! <3 Tiedätkö miten tuo lämmittäkään mieltä – ihan se, että haluat tsekata mitä minulle kuuluu! <3 Ja se että luotat sanaani on todella iso asia minulle <3 Hyvin tarkkaan harkitsen kaikki yhteistyöt ja aiheet, joten olen todella iloinen, että se välittyy sinulle <3 Ja hei apua!! :D Mikä idea!!!! <3 Pakko toteuttaa. JA TODELLAKIN MUISTAN! Toivottavasti olet pitänyt laukusta ja keväällä taas tulee käytettyä enemmän. Minä tarvitsisin laukkuun hihnan, että voisin sitä enemmän käyttää. Kiitos <3

  • Suski75

    Täällä Pohjanmaan rannikolla blogiasi lukee nelikymppinen kahden teinitytön työssäkäyvä äiti ja vaimo. Olen seurannut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti jo ulkomaan vuosiltanne saakka. Tuolloin jo aavistelin sinun olevan jalkapalloilijan puoliso, itsekin kun sellainen tuohon aikaan olin ja kuviot niiltä osin olivat tuttuja :) – nyttemmin mieheni on jo siirtynyt valmentamaan junioripelaajia.

    Aloitin lukemaan blogeja ollessani lasten kanssa kotona useita vuosia, yksinkertaisesti pysyäkseni mukana maailman menossa :D Sittemmin olen karsinut luettuja blogeja vain niihin, joiden sisältö on helposti luettavaa ja oikeasti kiinnostavaa. Siitä syystä siis luen blogiasi, kirjoitat kauniisti asioista jotka kiinnostavat minua, sekä olet vielä rivien välistä luettuna kaunis ihminen – inside out.

    Teillä koittaakin nyt uusi elämänvaihe miehesi siirtyessä ammattilaisuudesta valmennuksen puolelle. Jalkapallo taitaa kuitenkin pysyä kovasti perheenne elämässä mukana poikien innostuksen myötä. Olenkin todennut omassa elämässäni tämän olevan “ammatinvalintakysymys”, sillä mieheni lopetellessa uraansa esikoistyttäreni jo sitoi omia nappuloitaan kuopuksen seuratessa perässä ja sillä tiellä ollaan edelleen ;) Oikein mukavaa alkanutta vuotta perheellenne!

    • Hei meillähän on paljon yhteistä! :) Miehenikin tosiaan siirtyi jo valmentamisen pariin! :) Ja apuva miten täällä hengitetään futista nykyään entistäkin intohimoisemmin juurikin innokaiden pienten pallopoikiemme takia! <3 Ja voi miten kauniita sanoja – kiitos niin paljon että sydämelläsi näet minut noin kauniisti. Valtavat kiitokset kaikista vuosista ja ihana kuulla, että Sinä olet siellä ruudun toisella puolella – ymmärrät varmasti hyvin monia asioita elämässäni <3

  • Milla

    Olen Milla, 18-vuotias abiturientti Oulusta. Blogeja olen lueskellut epäaktiivisen aktiivisesti nelisen vuotta, mutta sun blogi kuuluu ehdottomasti lemppareihin. Tämä on ehkä outoa, sillä olethan ihan eri vaiheessa elämää kuin minä, mutta eihän sillä ole mitään väliä. Sun blogissa rivien välistä paistaa lämpimyys ja aitous, mikä on todella tärkeää, vaikka ymmärrettävästi haluat pitää blogisi sisällön kevyenä ja pintapuolisena – tämän takia kuulut suosikkeihin.

    Haluan kiittää ihanasta blogista. Ja vähänkö siistiä, että tämä on pysynyt matkassa jo kymmenen vuotta – mikä mahtava keino pystyä kurkistamaan ajassa taaksepäin ja näkemään että vau, näin pitkälle ollaan tultu. Kaikkea hyvää koko teidän perheelle <3

    • Voi miten ihana kuulla Milla! Olen niin otettu, että vaikka olemme eri elämäntilanteissa niin silti koet blogini inspiroivaksi, aidoksi ja aikasi väärtiksi <3 Kiitos kiitos kiitos kun olet mukana! <3

  • Lilyyy

    Moikka! Olen kolmekymppinen äiti ja vaimo pääkaupunkiseudulta. Olen lukenut blogiasi varmaan noin 7 vuotta (apua mihin tää aika menee!) :)
    Perheeseen kuuluu tytär 3v, poika 4v, koira ja aviomies.
    Musta on ihanaa lukea teidän arjesta ja samaistua tosi moniin juttuihin. Ja oon inspiroitunut sun tavasta yhdistää perhe ja työelämä, teillä vaikuttaa olevan moni asia balanssissa <3 Jos ei siis lasketa sitä kaikkea hullunmyllyä mikä pienten lasten perheisiin kuuluu :D Niistäkin hetkistä on ihana lukea ja saada vertaistukea! Vanhemmuudessa on kyllä huippua ja helpottavaa ne hetket kun tajuaa että ei vitsi, tätä samaa kaaosta on myös muidenkin perheissä :D

    • EI MITEN IHANA! <3 Ymmärrät selvästi niin loistavasti tätä meidän arkea <3 Sama rumba siellä siis! <3 Ja kyllä – tää on jatkuvasti tätä kauhun tasapainoa! :D :D Kiitos Lilyy kun olet mukanani edelleen <3

  • Vivian

    Hei Hanna, blogiasi olen seurannut ehkä noin 7-8 vuotta. Ollaan saman ikäisiä, minkä vuoksi luulen että olen seurannut blogiasi ja elämääsi. Pidän myös kauniista kuvistakin, sekä siitä miten kauniisti kirjoitat perheestäsi ja ajatuksistasi.
    Itse tulin äidiksi jo 20 vuotiaana, hoidin silloin opiskelut loppuun vauvan kanssa. Olen syntynyt ja käynyt koulut Helsingissä, esikoinenkin syntyi siellä, mutta mulla on aina veri vetänyt ”maalle”. Tapasin mieheni noin 13v sitten ja muutin poikani kanssa hänen luokseen Lohjalle noin 12 vuotta sitten. Ensi syksynä vietämme 10 vuotis hääpäivämme. Perheeseemme kuuluu esikoiseni 13v ja yhteinen poikamme 11v, sekä tietty rakas karvapallomme (chihu) keväällä 5v.
    Työskentelen kotona Amerikkalaiselle yritykselle osana Euroopan tiimiä.
    Täytyy myöntää että en ehdi paljon blogeja enää lukeamaan, seuraan suosikki bloggareitani instan ja Facebookin kautta. Klikkailen niiden kautta lukemaan aina uusimpia postauksia kun ehdin.
    Oikein ihanaa uutta viikkoa sinulle ja perheellesi! ??

    • Voi miten ihana kuulla, että olet ollut mukana niin pitkään! Ja hatunnosto siitä, että nuoresta iästä ja lapsesta huolimatta sait koulut käynyt loppuun! Ei todellakaan mikään itsestäänselvyys. Ja onnea tulvean 10v hääpäivän ansiosta! <3 Kiitos Vivian kun jätit jälkesi ja olet mukana! <3

  • Helkku

    Hauska tää tällanen postaus!
    Mä oon lukenut sun blogia ihan alkuajoista lähtien. Muistan kun löysin sen, niin selasin heti kerralla koko blogin läpi ja ihastuin jotenkin ihan täysin. Se oli aikaa kun itsellä oli vain yksi lapsi ja ehti vielä panostamaan itseensä ja kulki koroissa kesät talvet. :D Nykyään mulla on kolme lasta sekä mies, ja asutaan Turussa. Mä tykkään valokuvata ja harrastan lukemista ja salilla käymistä sekä lenkkeilyä. Luonto on mulle myös rakas, ja tykkäänkin viettää siellä aikaa lasteni kanssa.
    Muistan kun sulla oli se todella värikäs vaihe menossa pukeutumisessa, ja muistan myös ne leveät vyöt joka asussa, mitä itsekin silloin käytin. Statement kaulakorut ovat myös jääneet mieleen.
    Mäluen sun blogia siksi, koska yksinkertasesti olen niin kiintynyt tähän. Tästä on tullut osa aamukahviani, ja jotenkin hassulla tavalla koen tuntevani sinut vaikken ole koskaan sinua edes tavannut. Musta on myös hienoa huomata, että vaikka tyylit ja trendit muuttuvat, niin se perusta pysyy aina samana – me jaetaan samat elämänarvot, ja ehkä se onkin se perimmäisin syy miksi vuosi toisen perään tykkään lukea blogiasi. :)
    Mä tykkään sun tyylistä valokuvata, ja vaikka ne vanhat päivän asu- kuvat olivatkin ihania (:D) niin tykkään kyllä enemmän näistä nykyisistä! ;)

    Sulla vaan on Hanna se paras mahdollinen tatsi tähän bloggaamiseen, ja se saa ainakin mun kiinnostuksen pysymään yllä. <3

    • Voi ihana ihana Helkku!! <3 Että oli kiva lukea vähän enemmän taas sinusta, koska todella kuulut niihin lukijoihin kenet itsekin koen tuntevani ja saan niin kiittää sinua siitä kaikesta kannustuksesta ja hyvästä hengestä mitä blogiin tuot <3 Olen super kiitollinen siitä, että olet ollut kanssani nämä kaikki vuodet. Helkku – olet ihana! <3

  • Marja 50 v., asun Hyvinkäällä, mutta muutto pääkaupunkiseudulle edessä kevään aikana. Valmennan ammatikseni taitoluistelijoita oman toiminimeni kautta.

    Ehkä mieleenpainuvin oli kun jouduitte luopumaan toisesta koirastanne, itkeä vollotin täällä ruudun toisella puolella.

    Pidän itsekin blogia ja ennen oman blogin perustamista seurasin jo blogiasi. Eli ajassa varmaankin jo 5-6 vuotta olen blogiasi seurannut :)

    Tykkään tavastasi pohdiskella asioita ja tietenkin erilaisista asukuvista tykkään.

    • Itkuhan tässä tuli <3 Kiitos kun elät mukana. olen todella otettu. Kiitos valtavasti kaikista näistä vuosista! <3

  • Enni

    Täällä yksi 32v lukija joka on ollut viimeiset noin 8 vuotta blogisi mukana. Välillä olen lukenut enemmän ja välillä vähemmän. Pidän kovasti positiivisesta asenteestasi ja tavasta jolla kirjoitat, jotenkin todella kunnioittavasti ja huomaavaisesti. Omia lempparipostauksiani ovat aina olleet perus kuulumiset ja päivän asut. :) Minulla on itselläni yksi neljävuotiaslapsi joka onneksi kovan yrittämisen ja pienten apujen jälkeen meille suotiin joten minua kosketti suuresti kirjoituksesi aiheesta. Ja jokaisen vauvauutisen kohdalla olin puolesta niin onnellinen! Hassua vaikka toista ei tavallaan edes tunne. <3 Tällä hetkellä teen vuorotyötä myyjänä ja rakastan niitä hitaita aamuja lapseni kanssa, jotka työryhmien minulle mahdollistaa. Rakastan muotia ja sisutusjuttuja ja muutenkin kaikkea kaunista, siksi kai blogisi parissa viihdynkin. Sinusta saa niin hurjasti voimaa. Kiitos siis blogistasi! :)

    • Miten ihana Enni! <3 Kiitos kun jaoit tämän itsestäsi <3 Muistit taas siitä mistä olenkin halunnut pitkään kirjoittaa – lapsien saannin hankaluudesta ja siitä, miten se ei saisi olla tabu. Se on nimittäin niin yleistä. Haluaisin tarjota vertaistukea siihen. Olen itse ollut äärimmäisen onnekas ja meille suotiin kolme lasta, vaikka ensimmäistä yritimmekin yli kaksi vuotta. Elämä on joskus niin kummallista <3 Kiitos Enni että olet mukana ja taas muistutit tärkeästä aiheesta!

  • Veera

    Moi! Olen lukenut blogiasi joitakin vuosia, välillä kommentoinutkin. Olen 35v ( kohta 36), kahden lapsen äiti ja rakastan muotia. Asun pääkaupunkiseudulla ja tykkään lenkkeillä, treenata kotona ja lapsena/nuorena pelasin jalkapalloa. Blogisi on helposti lähestyttävä, inspiroiva,kaunis ja mielenkiintoinen.
    Se lämpö,mikä kirjoituksistasi huokuu, tuo hyvää mieltä ja iloa.

    • Voi ihana Veera! <3 Kiitos, että niin aktiivisesti käyt ja vielä kommentoitkin <3 Oli ihana kuulla vähän enemmän sinusta!

  • Satuven

    Olen vähän nuorempi kuin sinä mutta vähän vanhempi kuin siskosi, eli -85. Asun naapurikaupungissa perheeni kanssa. Löysin blogisi vuonna 2012, kun sain toisen lapsemme ja sulla oli vielä hetki aikaa odotella teidän esikoista. Sittemmin olemme vielä saaneet kuopuksemme, eli aika sama setti, tosin lapset saatu kahdeksan vuoden sisällä ja ne hulluimmat vuodet on takana. Nykyään voi aika kivasti chillailla, kun isommat lapsetkin voivat katsoa pienintä vessakäynnin tai suihkun ajan.

    Olen duunissa esimiestehtävissä varhaiskasvatuksessa, mielenkiinnonkohteitani ovat kokkaaminen, valokuvaus, kasvatuspohdinnat jne.

    Meitä yhdistää siis samantyylinen elämäntilanne ja vähän samankaltaiset lapset. Laitoinkin sulle ig-storyyn viestiä, kun meidän 8v on ihan yhtä urheilija kuin teidän esikoinen. :D

    Sinällään muoti ja kauneus ei mua hirveesti kiinnosta, ehkä siinä kohtaa sisäinen ekohippi taistelee kuluttamista kuluttamisen vuoksi vastaan. Luen muutamaa blogia, koska saan yleensä jonkun uuden näkökulman eri aiheisiin, jonkun kivan reseptin tmv.

    • Voi että miten kiva oli lukea sinusta enemmän! Ja hei ihana kuulla työtaustastasi! Itsekin pohdin hurjasti kasvatusta täällä blogissan niin on aivan ihana saada ihan aihetta opiskelleitakin mukaan keskusteluun, kun saa teoriaakin vähän tueksi <3 Mutta ah, ihana kuulla, että kyllä tämä helpottaakin :D Ihanan urheilullista arkea teidän perheelle ja kiitos kun käyt! <3

  • Sara

    Minä täytän parin vuoden päästä 50 vuotta. Asun perheeni kanssa pk-seudulla ja työskentelen juristina.

    Minä luen blogeja enimmäkseen siksi, että pääsen kurkistamaan (ainakin pintapuolisesti) jonkin toisen elämään ja ajatuksiin sekä muotiin ja sisustukseen. Matkoista on myös kiva lukea.

    Sinun blogiasi olen lukenut vuosia. Mieleen ovat jääneet ne kerrat, kun olet paljastanut odottavasi lasta. Tykkään blogistasi siksi, että pohdit välillä hyvinkin syvällisiä asioita. Niihin postauksiin osallistun usein kommentoimalla.

    Blogit ovat minulle pakoa arjesta ja enimmäkseen kivaa viihdettä. Joskus on kuitenkin hyvä lukea bloggaajan ajatuksia syvemmältikin, vaikka ymmärrän, että yksityisyyden ja mielipiteiden kertomisen kanssa täytyy joskus tasapainotella.

    • Voi kiitos Sara suuresti kaikista niistä ihanista ja pohdiskelevista kommenteista mitä olet vuosien saatossa jättänyt <3 Muistan sinut hyvin ja oli aivan ihana kuulla sinusta lisää. Itsekin pidän enemmän näistä hieman syvällisemmistä aiheista ja pyrin niitä mahdollisuuksien myötä tekemään niin paljon kuin pystyn <3 Kiitos kun olet mukana <3

  • Jaana Voima

    Olen 39 vuotias. Asun Nurmijärvellä mieheni, kahden lapsen ja 4 eläimen kanssa. Etsin vuonna 2014 netistä ohjetta kiharoiden laittoon papilioteilla ja törmäsin sinun postaukseen ja rakastuin ensi silmäyksellä. Sinulla on ihania vaatekuvia, olet hyvin kaunis ja muutenkin elämäsi tuntuu todella ihanalta, sellaiselta hyvin hoidetulta kokonaisuudelta, mistä on ilo lukea. Ja siitä syystä olen jatkanut blogisi lukemista. Yhteistä meillä ei juurikaan ole, ehkä juuri siksi tykkäänkin lukea juttujasi. ? Terv. Jaana

    • Voi Jaana – miten onnellinen olenkaan, että saat inspiraatiota ja iloa blogistani vaikka meillä ei hirmuisesti yhteistä olekaan! <3 Juuri näin sitä opppii itsekin eniten, kun saa olle tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa – ystäväpiiri kun on usein helposti hieman kuplamainen. Kiitos kun olet mukana ja näet minut ja blogini noin kauniisti <3

  • Haidi

    Täältä löytyisi melkein 28 vuotias nuori nainen, joka asustaa omassa yksiössään Järvenpäässä :) töissä olen ollut pankissa viimeiset viisi vuotta ja tämän vuoden alussa aloitin uusissa tehtävissä, mitkä ovat olleet ihan super mieluisia! Blogia olen lukenut aivan aikojen alusta ja silloin nuorena hain inspiraatiota tyyliin, mutta myöhemmin tajusin löytäneeni myös mahtavan roolimallin. Läheisten arvostaminen ja hyväsydämmisyytesi jotenkin vain aina välittyivät läpi teksteistä ja vain vahvistuivat kun tapasin sinut livenä :) blogi on ollut paikka paeta, hakea inspiraatiota ja blogin muuttuessa myös laajentaa näkökulmia ja seurata mielenkiintoisia keskusteluja. Mielenpainuvimpia postauksia on monta, ihan liikaa :D punainen mekko, joka kulkee häissä, Michael Jackson tribuutti, se upea sininen sormus mikä löytyi antiikki liikkeestä, naamiaset ystävienne kanssa, turkoosi poncho, ensimmäinen raskausilmotus ja otetaan viimeiseksi vaikka sovitussessio vaatekaapissa ystävien kanssa :) vaikka elämäntilanne meillä on eri niin silti blogissa on aina paljon kosketuspintaa. Yhdistäviä tekijöitä on varmasti arvot ja kiinnostus muotiin, sekä kuvaamiseen. En ehkä oikein osaa sanoiksi pukea, sillä puhuminen on enemmän omia vahvuuksia ;>

    • Ihana ihana Haidi. Kiitos kaikista näistä vuosista. Kiitos niistä monista monista viesteistä, millä olet minua kannustanut, luonut hyvää henkeä kommenttiboksissa ja tehnyt tästä blogista niin ihanan pitää <3 Ja mitä ihania juttuja muistitkaan! :D Itse olinkin unohtanut jo osan noista – pitääpä käydä katsomassa blogin arkistoista. Kiitos niin paljon Haidi. En pysty edes sanoin ilmaisemaan miten kiitollinen sinulle olen <3 Kiitos, että olet seuranani <3 Ja niin paljon enemmän.

      • Haidi

        Nyt viimein ehti palaamaan postaukseen lukemaan kommentteja. Niin mielenkiintoista lukea millaisia muita lukijoita täällä on ja mitä kaikki muistavat tms. Ja tietenkin sinun aina yhtä ihana tapa vastata kommentteihin <3 kiitos sinulle vielä ihanasta blogista johon aina tahtoo palata ja keskustella kanssasi! :) toivottavasti joskus taas törmätään jossain.

        • <3 Kiitos Haidi ja varmasti törmätään! :) <3

    • Haidi

      *vaatehuoneessa, hehe! Kaapissa olisi ollut ehkä turhan tiivis tunnelma :D

  • Karo

    Hei hauskaa! Täällä blogiasi seurailee säännöllisen epäsäännöllisesti yksi ensi viikolla 29 vuotta täyttävä nainen, joka odottaa esikoiskaksosiaan (tyttö ja poika) syntyviksi tässä kevään aikana :) Asumme aviomieheni ja koiramme kanssa Helsingissä, olen toimistotyössä ja suoritan työn ohessa maisterintutkintoa. Kädet ovat siis täynnä jo nyt ennen kaksosiakin! Vapaa-ajalla matkustelemme mahdollisimman paljon ja nautiskelemme elämästä muutenkin.

    Blogissasi minua kiinnostavat pian kasvavan perheen vuoksi lapsiaiheiset postaukset, mutta yhtälailla kaikki matkailuun, kauneuteen ja muotiin liityvät postaukset. Ja tietysti myös ne ihan perus kuulumiset ovat aina kiinnostavia! Jotenkin tykkään älyttömästi tavastasi kirjoittaa ja blogisi sisällöstä.

    • HYVÄ KARO! <3 Mikä voimanainen ja mikä tarmo! Teillä on kohta maailman ihanin hetki edessään ja reippaasti teet silti omaa juttuasi <3 Hyvä hyvä hyvä! <3 Kädet on samalla tavalla täynnä kuin minullakin, mutta sehän on vain positiivista kiirettä. Onni pitää kiireessä <3 Kiitos niin kauniista sanoista ja siitä, että seuraat! <3

  • SonjaM

    Täältä puolelta ruutua löytyy 32-vuotias nainen Järvenpäästä, juuri hoitovapaalta takaisin työelämään (kirjamaailmaan) palannut yhden lapsen äiti.

    Blogiasi olen lukenut kauan, en pysty edes muistamaan miten kauan. Ehkäpä vuosi ennen kuin muutitte takaisin Suomeen. Olen hyvin “uskollinen” lukija eikä ajatus uusiin blogeihin tutustumisesta oikein kiinnosta, joten tänä päivänä luen niitä blogeja, jotka olen bongannut joskus vuosia sitten.

    Arvoiltamme uskoisin meidän olevan aika samoilla aallonpituuksilla, mutta olemme eläneet varsin erilaista elämää edelliset 10 vuotta. Nautin kaikesta esteettisestä, mutta olen todella minimalisti vaatteiden ja sisustamisenkin suhteen, joten on ihana ihailla erinäisiä asioita muilla, vaikka itsellä on neljä laukkua, kahdet ballerinat, kahdet saappaat ja kolmet farkut, you know:)

    Uskoisin, että juurikin ulkomailla asuminen, kauniit asukokonaisuudet ja kivalta vaikuttava tyyppi blogin takana saivat kiinnostumaan blogista alun perin. Muutenkin uskon hakevani blogimaailmasta periaatteessa samaistuttavia tyyppejä, mutta kuitenkin niin, että heidän elämäntapansa on vähän erilainen kuin itsellä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Esimerkiksi perheblogeja en jaksa seurata, koska riittää, että elän itse perhe-elämävaihetta ja monilla ystävillä on sama tilanne – blogeilta kaipaan arjen luksusta ja kauneutta – en kaatuneita murokulhoja:D

    Kiitos kauniista blogistasi!

    • Moi Sonja! Valtava kiitos sinulle kaikista näistä vuosista ja siitä, että jätit tämän kommentin! <3 Ja hei mä olen lähempänä sua kuin uskotkaan. Vaikka blogin pitämiseen kuuluu monen uuden esittely jne, niin mussakin on minimalisti vahvistuen nostanut päätään. Materiaaliähky on iskenyt ajat sitten ja karsin jatkuvalla syöttellä ja haluaisin päästä tavarasta vieläki nopeammin eroon. Mutta hei ihan sama minulla – minäkin kaipaan blogeilta kauniita kuvia, keveyttä ja pientä haaveilua. Ei niin totista – kaatuneita murokulhoja on kaikilla varmasti jatkuvasti – sitä en välttämättä blogiini kuvaa, mutta haluan että lukijani tietävät, että täälläkin niitä koko ajan kaatuu <3

  • mimi

    Heippa Hanna,

    Heh, olisikohan nyt aika rohkaistua – itsehän kuulun myös tuohon joukkoon, joka on ollut menossa mukana ihan alkuajoista lähtien, mutta koskaan kommenttia laittamatta. Hups, aika vierähtää ihan huomaamatta ;)

    Taisin olla n. 16 v. lukiolainen kun blogiasi rupesin seuraamaan; noihin aikoihin hain blogeista pääasiassa tyyli-inspiraatiota ja muistan, että koukutuin täysin sun päivän asu -kollaaseihin, freesiin tyyliin ja niin positiiviseen asenteeseen! Mainitsemasi Colour blocking -ajat vahvasti edelleen mielessä :D Jotenkin myös sun ulkosuomalaisuus kiehtoi valtavasti, ”voi kunpa joskus rohkenisi itsekin” muistan ajatelleeni ujohkona, tulevaisuudestaan epävarmana nuorena tyttönä :D

    Inspiraatio, mitä täältä blogistasi olen vuosien mittaan ammentanut, on jeesannut löytämään ja tavoittelemaan niitä omia unelmia; kiinnostus vaatetusalaa kohtaan muuttui opiskelujen myötä ammatiksi ja rohkaistuin myös haastamaan itseni lähtemällä kokeilemaan siipiäni maailmalle. Nyt pian 25-vuotiaana, olen päätynyt asettautumaan tänne Ruotsin puolelle ja tällä hetkellä touhuan tiiviisti gradun parissa, maisteri-opintojani viimeistellen. Innolla odotan, mitä tulevaisuus tuokaan taas tullessaan!

    Blogissasi parasta on ehdottomasti se aito, lämminhenkinen fiilis, minkä olet tänne luonut yhdistettynä erehtymättömään visuaaliseen silmääsi. Vaikka oma elämäntilanteeni onkin jokseenkin eri, ilolla seurailen pilkahduksia teidän perheen arjesta, niin blogin kuin instankin kautta!

    Vaikutat niin kauniilta ja lämpimältä persoonalta, niin ulkoisesti kuin sisäisesti, ja toivotankin vilpittömästi kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi myös jatkoon :)

    • Voi ihana ihana mimi!! KIITOS että jätit viestin! Niiiiin ihana oli kuulla, että olet täällä mukana ja kuulla enemmän sinusta! JA MIKÄ TARINA! Miten hienoa että olet tehnyt unelmistasi totta ja elät sitä nyt täysillä. Olen niin kiitollinen, että kaiken keskellä olet antanut minulle aikaasi ja olet täällä seurana! Kiitos Mimi ja toivottavasti kuulen sinusta vielä! <3

  • Elina Jepifantsev

    Moi Hanna! Kiva idea kysellä blogin lukijoilta heidän taustoja? Olen 34v kampaaja ja 2 lapsen äiti Turun seudulta, tyttömme on kohta 6v. ja poikamme täyttää pian 2v. On ollut mukava seurata teidän lapsiperhe arkeanne koska olemme melko samanlaisessa elämän vaiheessa, huh ruuhkavuodet?. Olen seurannut blogiasi noin 5v ja varsinkin muoti ja matkailu aiheet on mieluisia. Me yritämme matkustaa niin paljon kun mahdollista, useimmiten lasten kanssa ja välillä myös miehen kanssa kahdestaan. Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja positiivisesta elämänasenteestasi?

    • Hei Elina! Kiitos kun olet täällä ja kirjoiti! <3 Ja kiitokset Jonnalle postaus ideasta! <3 Tämä on nimittäin minulle AIVAN IHANAA Luettava <3 Ja hei sinäpä tiedät juuri mitä tämä arki tällä hetkellä on :D Ihanaa kun siellä on vertaistukea ja kanssasisaria <3 Kiitos <3

  • Iina

    26 v, yksivuotiaan tyttären äiti. Seuraillut blogia muutaman vuoden, löysin alunperin blogiisi joidenkin tyylivideoiden (?) kautta :)
    Olet niin pirteä ja energinen, ollaan törmättykin eläintarhassa kesällä :D Ihanaa keväänodotusta sinulle ja perheellesi!

    • Hei Iihna! <3 Voi että olet ihana! Mikäköhän video on ollut kyseessä? :D JA hei nähtiinkö me siinä leijonanaamataulujen luona missä lapset leikkivät? :)

  • Maria

    Täällä 40-vuotias erityisope pääkaupunkiseudulta. Olen seurannut blogiasi esikoiseni äitiyslomasta saakka, eli n.2011 vuodesta saakka. Muistan ne asukuvat ja koirat! ?
    Tässä matkan varrella perheeseemme on syntynyt myös toinen lapsi ja on ollut mukava lukea myös sinun perhearjestasi. Tietysti monet kauniit kuvat toimivat inspiraation lähteenä ja ne saa unohtamaan hetkeksi omat murheet.

    • Kiitos Maria suuresti että pysähdyit kirjoittamaan enemmän itsestäsi – on ihana kuulla että olet ollut kanssani niin pitkään! Ihana kuulla että perheesi on ksavanut ja meitä yhdistää tämä sama hektinen elämänvaihe <3 Kiitos kun olet seuranani tässä kaikessa <3

  • aliash

    Täällä yksi 30-v kahden lapsen (6v ja 1,5v) äiti. Luen blogiasi, koka rakastan muotia ja lisäksi elämäntilanne meillä on samanlainen. Pienet lapset ja intohimo muotiin ja kauneuteen, ei ole mikään hirveän helppo yhdistelmä, mutta sinä kyllä saat sen ainakin näyttämään helpolta ? Olen itse ammatiltani lastentarhanopettaja ja nyt siis vielä puoli vuotta hoitovapaalla. Olen lukenut blogiasi ehkä n. 5 vuotta. Mieleenpainuvimmat postaukset ovat varmaan ne raskaudenpaljastuspostaukset, monet ulkomaan postaukset on myös jääneet mieleen.

    • Kiitos Aliash että pysähdyit kertomaan vähän itsestäsi! Ihana huomata miten paljon äitejä täällä on. Vertaistukea <3 Ja itse sitä on itsensä suurin kritisoija – varmasti ihan yhtä helpolta näyttää sinullakin. Kiitos että kiireesi keskellä seuraat, annat minulle aikaasi ja ilahdutit kauniilla viestilläsi <3

  • A

    Olen parikymppinen Hollannissa asuja, ja vaikka ikäeroa meillä vuosia onkin, niin edustat juuri sitä, millainen itse haluaisin olla tulevaisuudessani. Olet suuri esikuva, kolmen pojan äiti, (ex-)jalkapalloilijan vaimo ja uranainen samanaikaisesti. Itse olen samantyyppisessä elämäntilanteessa kuin sinä tämän ikäisenä.

    • Hollanti on niin ihana maa! <3 Kiitos niin suuresti, että näet minut noin kauniisti. Valtava kohteliaisuus. Ja voi että – nautihan kaikesta täysillä. Itse olen siitäkin syystä ehkä nyt niin onnellinen, että minusta tuntuu siltä, että olen nauttinut kaiksita elämänvaiheista sellaisenaan suuresti <3 IHanaa aikaa Hollantiin – ehkä mekin joskus sinnepäin palaamme… ;)

  • Pee

    Hellou!

    Kahden pienen lapsen äiti täällä Turusta terve. Lueskelen blogiasi postauksen kiinnostavuuden ja oman ajan mukaan. Aloin lukemaan blogiasi esikoisen vauva aikaan. En muista mistä blogin bongasin. Parasta blogiasi antia ovat arkeen, ruoanlaittoon, sisustukseen ja yleismaailmalliseen pohdintaan liittyvät postaukset. Asukuvat pelkästään eivät juuri kiinnosta. Hyvinvointi ja treenaus aiheiset postaukset toiveena täällä. Miten yhdistää liikunta pikkulapsi aikaan? Töitäkin kun tarttee tehdä ja nukkua?! Parisuhde aika?!

    Sosiaalialalla (mielenterveystyö) työskentelen ja olen kolmekymppinen. Harrastan kuntosalilla käymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Kävelylenkit ystävien kanssa ovat parasta terapiaa juuri nyt. Perheen kanssa paljon touhutaan erilaisia juttuja hyötyliikuntaa touhuihin yhdistäen.

    Pohdinnassa sellainen asia, kuin kolmas lapsi vai ei. Jaksaako, kestääkö parisuhde jne? Jotenkin kauhea kaipuu saada vielä yksi (jos siunaantuisi), mutta tosiaan onko se järkevää? Talous, autot, matkat (nelihenkinen standardi perhe löytää helpommin hotelleja yms) – paremmin selvisi kahden kanssa? Kertoisit koko kokemuksiasi tästä? Onko teillä tukiverkostoa ja jeesiä lastenhoitoon? Meillä muodollisesti kyllä, mutta hyvin vähän jeesiä oikeesti.

    Ärsyttää tämmönen vetinen talvi. Olisi ihana päästä muksujen kanssa touhutaan lumen kanssa. Pulkkamäkeen kiitos! :)

    Sellaista settiä täältä ja kevättä odotellessa <3

    • TERVE! :) Kiitos kovasti kun pysähdyit ja kerroit enemmän itsestäsi. Oli ilo lukea! Ja hei valtaisa kiitos hyvistä postausaiheista! Heti heräsi itsellä muutama idea mitkä haluan toteuttaa! Juurikin tuo mainitsemasi hyötyliikunta on minulla kaiken keskiössä tässä elämänvaiheessa. Ja hei sanon tuosta 3. lapsesta sen verran, että koskaan et kadu tehtyä lasta, mutta tekemätöntä ehkä. Toki pitää olla realistinen oman jaksamisen suhteen. Meillä on hyvät tukiverkostot ja me aina tiesimme haluavamme kolme. Se oli meille jotenkin itsestäänselvää jos vaan lapsia meille suotaisiin. Kolme nyt on enkä voi sanoiksi pukea miten onnekas koen olevani. Vielä kuopuksemme on niin pieni että hotellit ei ole tuottanut 5-henkiselle perheelle ongelmaa, mutta uskon sen olevan pieni vaiva siihen nähden miten ihanaa on olla kolmen lapsen vanhempi <3 Joten toivottavasti löydätte teille parhaan ratkaisun ja mikä ikinä se unelma on niin se toteutuu <3 Kiitos paljon ja hyvää kevättä myös! :) (ja joo – täällkin kaivataan LUNTA!!)

  • Jaana

    Mä oon ollut mukana pitkään, oiskohan jostain vuodesta 2010 asti? Asuitte kuitenkin muistaakseni sillon jo Englannissa ja bloggailit Mrs. V-nimimerkillä. Ystäväni näytti sun blogin mulle ja tykkäsin heti sun tyylistä, tavastasi kirjoittaa ja vastailla kommentoijille.

    Tuona aikana oon saanu vakkariduunin ja edenny esimiestehtäviin, jotka mulla on ollut aina tavoitteena. Lisäksi oon saanut mun hyvästä ystävästä maailman ihanimman avopuolison, jolle saan sanoa tahdon tän vuoden elokuussa. <3

    Luen edelleen sun blogia useastakin syystä. Ensinnäkin sun kuvat on ihan huikean kauniita, huomaa että käytät aikaa niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Sen lisäksi mä koen, että me ollaan jossain määrin samanlaisia: voimakastahtoisia, herkkiä ja uskalletaan näyttää tunteemme. Sun pohtivat postaukset elämästä on ehdottomasti mun suosikkeja. Ja vaikka en ole äiti (eikä musta omasta valinnastani sellaista tulekaan), on sun perheeseen ja lapsiin liittyvätkin postaukset hyviä, oon saanut niistä paljon ajatuksen aiheita suhteessani kummityttööni.

    Vaikka nykyään vähemmän kommentoinkin niin nyt halusin pysähtyä hetkeksi ja kiittää näistä yhteisistä vuosista. Äläkä liikaa häpeile niitä vanhoja kuvia tai tyylejä, ne oli sitä aikaa. :) Jatka samaan malliin kuin nytkin ja ihanaa sunnuntaita, Hanna!

    • Voi Jaana <3 Ensiksi kiitokset sinulle näistä vuosista. Olet ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista lukijoistani, jonka koen jotenkin tuntevani. Juurikin näin – olemme molemmat voimakastahtoisia, jopa vahvoja, jotka tosiaan uskaltaa sanoa ajatuksensa ja näkee oman herkkyytensä näyttämisen vahvuutena <3 Kiitos että nämä kaikki vuodet olet auttanut minua vahvistumaan ja tukenut niinä vaikeina hetkinä ja iloinnut kannsani niinä suurimpinä hetkinä <3 Aivan ihania häiden suunnittelua teille – minulle se oli myös aivan ihanaa aikaa. Kiitos niin monesta <3

  • Monaveronika

    Olen 25-vuotias nuori nainen pääkaupunkiseudulta. Työskentelen finanssialalla ja kursin samalla kokoon kauppatieteiden maisterin tutkintoa eläen kahden paikkakunnan välillä. Olen naimisissa ja asumme mieheni kanssa omassa paritalossa, lapsia tai lemmikkejä meillä ei vielä ole, mutta ehkä joskus. :)

    Olen aloittanut blogien lukemisen jo yläasteikäisenä, ehkä joskus 15-vuotiaana (?) ja sinun blogisi on yksi niistä, joita olen seurannut varmaan lähes sieltä alkuajoista lähtien. Tykkään persoonastasi, vaikutat todella lämminhenkiseltä. Lisäksi minua inspiroi tyylisi ja yleiset jutut elämästä, sekä matkapostaukset.

    Blogit ovat minulle semmoista “aivot narikkaan” -ajanvietettä arjen keskellä. Ikään kuin aikakauslehtiä, joissa tekstien takana olevan persoonan kuitenkin ainakin jollain tasolla kokee tuntevansa. Kun tietää, että kirjoitukset kumpuavat jonkun oikeasta elämästä, blogeihin on helpompi samaistua kuin aikakauslehtiin.

    Kiitos ihanasta blogistasi ja tsemppiä arjen pyörittämiseen! Olet kyllä ahkera ja rohkea nainen, varmasti hyvä esikuva myös nuoremmille lukijoillesi. :)

    • Ihana Monaveronika! Kiitos kovasti siitä että pysähdyit kertomaan enemmän itsestäsi. Niin ihana kuulla enemmän sinusta! Hurjasti tsemppiä vielä gradun tekoon ja viimeiseen rutistukseen! <3 Ja kiitos siitä, että olet ollut mukana niin pitkään ja puhut blogistani noin kauniisti. Te lukijat olette kyllä aivan mielettömiä. Olen aivan samaa mieltä blogien viehätyksestä. Vaikka onkin menty ammattimaiseen suuntaan niin uskon, että valtaosalla on hyvä medialukutaito ja ymmärtää ihmisen kaiken takana <3 Kiitos todella kauniista sanoistasi ja siitä että seuraat <3

  • Karoliina

    Ihanaa että toteutit tällaisen <3 Olen seurannut blogiasi jo niiltä ajoilta asti, kun asuitte Hollannissa (kauemmin kuin yhtäkään muuta blogia!). Tajusin juuri, että olen kommentoinut blogiasi todella vähän, vaikka säännöllisesti luenkin ja tekstisi herättävät paljon ajatuksia. Blogissasi rakastan juuri sitä, että vaikka niin sinun kuin minunkin elämä on muuttunut paljonkin niiltä ajoilta, blogisi tuntuu edelleen itselle ajankohtaiselta. Minulla ei ole lapsia, tämä on minun ja mieheni yhteinen päätös. Siskollani sen sijaan on ihastuttavat tyttäret ja eniten ehkä samaistunkin niihin hetkiin, kun kirjoitat/kuvaat poikiesi hetkiä tätiensä kanssa. Tätinä olo on parasta <3
    Olen kohta kolmekymppinen kasvatustieteiden opiskelija, Helsingistä minäkin. Olen itse optimisti, ja uskon yhteisöllisyyteen, yhdessä tekemällä pääsemme jokainen pidemmälle kuin yksin olisimme osanneet edes haaveilla. Blogisi on tässä asiassa oikea voimavarani, saan täältä valtavasti voimaa ja inspiraatiota uskoa ajatukseeni, valtava KIITOS sinulle siitä <3

    • Hei ihanaa! Mä niin allekirjoitan sinun ajattelutapasi ja selkeästi tämä meitä yhdistää! <3 Niin iloinen olen että tämä välittyy, sillä toivon pienellä blogillani edes jotenkin vaikuttamaan muiden lämpimään ymmärtämiseen ja yhteisöllisyyden tunteeseen. ja voi miten onnekkaat lapset siskollasikin on kun on läsnäoleva täti <3 Niin suuri rikkaus lapsille kun on paljon läheisiä, turvallisia ja rakastavia aikuisia ympärillä. Kiitos että jätit kommenttia ja oli niin kiva kuulla sinusta enemmän <3

  • Ninni

    Olen lukenut blogiasi aika alusta saakka, asuessasi Hollannissa. Löysin blogisi sattumalta ja jäin heti koukkuun. Sinulla on niin hyvä tyylitaju ja kivoja tekstejä. Ole seurannut blogiasi lähes päivittäin, ainakin viikottain koko tämän ajan lukuunottamatta aikaa jolloin olin juuri eronnut jolloin en pystynyt käymään katsomassa onnelliselta vaikuttavaa parisuhdettasi ja esikoisesi odotusta. Vaikka toisen onni ei ole itseltä pois, se tuntui kuitenkin pahalta. Palasin kuitenkin saatuani itseni takas kasaan.
    Nyt 35 vuotiaana olen naimisissa ja kahden pienen lapsen äiti, asun Helsingissä ja kotiäitinä tällä hetkellä. Tuntuu hassulta, ettet tunne minua vaikka olen seurassasi viettänyt aikaa aina aamukahvilla monet vuodet. Joskus mietin, että on haikeaa jos joskus lopetat bloggaamisen. Tuntuu kuin näin menettäisi kaverin, vaikka yksipuolista ystävyyttä tämä onkin :)

    Oikein ihanaa kevään odotusta sinulle ja perheellesi!

    • Ninni miten liikuttavan kommentin jätit. Ymmärrän sinua enemmän kuin hyvin ja olen niin iloinen, että olet saanut itsesi ja elämäsi takaisin <3 Nuo ovat elämän vaikempia hetkiä ja niissä menee aikansa. Olen todella otettu, että olet kaiken elämässäi kokeman myrskyn jälkeen palannut luokseni. Ymmärrän niin hyvin, että tuntuu pahalta vaikka se toisen onni ei ole itseltä pois. Se vaan muistuttaa vaikealta hetkellä siitä, minkä kanssa on muutenkin vaikea painia. Voi että toivon, että tiemme kohtaavat joskus ja vedät minua hihasta. Olisi ihana tavata kasvokkain. Kiitos Ninni sinulle näistä vuosista ja iloinen olen, että olet seurana! <3

  • Taija E

    Olen suunnilleen ikäisesi kahden lapsen äiti. Olen tällä hetkellä kotona 9-kuisen kuopuksen kanssa. Aloin seurata blogiasi silloin, kun teillä ei vielä ollut lapsia, mutta en enää muista, miten blogiisi päädyin. Noilta ajoilta en muista tekstejäsi, mutta asukuvat ovat jääneet mieleen. Ne oli usein otettu jotain seinää vasten ja käytit hyvin värikkäitä asukokonaisuuksia. Mielestäni olit – ja olet edelleen – hyvin muodikas! :) Itse en seuraa muotia sellaisella intohimolla kuin sinä, mutta olen aiheesta silti kiinnostunut. Blogistasi saankin helposti vinkkejä tämän hetken trendeihin. Tätä enemmän tykkään kuitenkin arkeen, lapsiisi ja ajatuksiisi liittyvistä jutuista, koenhan että erityisesti äitiys on asia, jossa voin samaistua sinuun. Kiitos vielä, että jaat paloja elämästäsi tämän blogin välityksellä! En kommentoi tyyliin koskaan, vaikka mukana olen ollut aika pitkään :)

    • Eikä miten naurahdinkaan tätä lukiessa. Nuo seinät ja värikkäät asut ovat elävästi mielessä vaikka aikaa on jo paljon kulunut! :D Kiitos, että olet ollut kanssani nämä kaikki vuodet ja kasvanut mukanani <3 Kiitos myös siitä että pysähdyit hetkeksi ja kirjoitit tämän ihanan kommentin ja ilahdutit minua <3 Kiitos kaikista vuosista ja seurastasi <3

  • Tuumummi

    Olen seurannut blogiasi vuodesta 2014. Tyttäreni odotti silloin esikoistaan ja kaikki vauva-aiheet olivat lähellä sydäntä. Olen nauttinut suuresti lämminsydämisestä tavastasi kirjoittaa. Tyyli-inspiraatiotakin olen sinulta saanut, vaikka olemmekin hyvin eri ikäisiä, minä jo kolmen pienen tytön mummiksi ehtinyt.
    Aika harvoin on tullut kommentoitua, mutta aina olet vastannut kommenttiin positiivisesti niin, että on jäänyt hyvä mieli.
    Tuntuu vähän hassulta ruveta näin julkisesti itseään esittelemään. Koen, että voisin sinulle kertoa enemmänkin, mutta julkisesti en ole valmis sitä tekemään, jo oman työnikin vuoksi.
    Keep up the good work!

    • Voi ihana Tuumummi <3 Olet yksi niitä lukijoita jotka jollain hassulla tavalla koen tuntevanikin. Olet jättänyt niin monet ihanat kannustavat ja avartavat viestit mitä on ollut antoisaa lukea <3 Toivon, että jos koskaan tiemme kohtaavat vedät hihasta ja voimme tavata <3 Kiitos siitä että annat blogilleni aikaasi ja vielä jaat kaunista ajatusmaailmaasi blogini kommenttiboksissa <3 Kiitos kaikesta <3

  • Katri

    Moikka! Mä oon 20-vuotias tyttö Jyväskylästä ja olen ollut mukanasi ihan blogisi alkuajoista asti! Muutaman hassun kerran olen tainnut jotain kommentoida, mutta muuten vaan sivusta seuraillut :) Mä pänttään tällä hetkellä lääkiksen pääsykokeisiin ja blogeista saan vastapainoa välillä erittäin raskaisiin lukupäiviin. Olen saanut blogista ihan huimasti irti jo silloin alkuaikoina, vaikka hirvittävän nuori silloin itse olinkin :D En edes tiedä miten olen blogeja päätynyt lukemaan, mutta sun olemus ja hyväsydämisyys sai kyllä jatkamaan seuraamista. Vaikka olen itse todella erilaisessa elämäntilanteessa kanssasi, löydän silti teksteistäsi asioita, joihin voin samaistua. Varsinkin viimeaikaiset vähän syvällisemmät postaukset ovat olleet kovasti mieleeni. On myös ihanaa seurata sivusta perhe-elämääsi ja toivon, että voin jonain päivänä olla yhtä hyvä vaimo ja äiti kuin sinä olet miehellesi ja lapsillesi! <3 Kaikkea hyvää sinulle Hanna ja kiitos inspiroivasta blogista!

    • Ihana Katri! Kiitos niin paljon kun pysähdyit kommentoimaan ja ilahdutit minua kauniilla sanoillasi. Nämä viestit ovat olleet niin mahtavaa luettavaa! <3 Ihan hirmuisesti tsemppiä lukemiseen! Eniten se vaatii peffalihaksia – you can do it! :) Kiitos että näet minut ja blogini niin kauniisti – se kertookin jo enemmän sinusta ja hyväsydämisyydestäsi. Voimia luku-urakkaan ja kiitos suuresti siitä, että levähdät kanssani <3

  • Iida

    Moi! Mää oon 21-vuotias, joka opiskelee parhaillaan kotitalouden opettajaksi kolmatta vuotta. Tällä hetkellä asun Joensuussa. Oulu on kotikaupunkini ja siellä asuu vanhempieni lisäksi kuusi sisarustani (<33333) Opiskelun lisäksi tykkään urheilusta, ystävien ja perheen kanssa vietetystä ajasta ja kauniista asioista, joita blogissasi riittää! Rakastan tarinoita ihmisten, asioiden ja paikkojen takana, joka varmasti on yksi syy blogien lukemiseen ja varsinkin sinun, koska avaat ihanasti omaa ajatusmaailmaa syvemmältä sekä nättejä pinnallisempia asioita <3. Olen lukenut blogiasi pitkään, jo ennen esikoisesi syntymää, eli ehkä 6 vuotta. Meitä ikäerosta ja erilaisesta elämäntilanteesta ja hieman myös erilaisesta tyylistä huolimatta yhdistää lempeyden ja kiltteyden ajattelu: mitä enemmän annat hyvää, sitä enemmän sitä saa. Lisäksi se, että myös erilaiset ajatukset, mielipiteet osataan tai ainakin yritetään ottaa huomioon, muuttamatta kuitenkaan omaa kantaa asiaan. Blogistasi huokuu muiden ihmisten huomioon ottaminen sekä kauniit elämän arvot. Hankala laittaa ajatuksia sanoiksi, koska blogeja lukee monesti 'ohi mennen' ilman sen enempää ajattelematta, mutta joka tapauksessa toivon että välittyy myös tältä puolelta se, että tämän blogin lukeminen tuo ihania välähdyksiä arkeen, kaiken muun ihanan ohella!

    • Kiitos Iida että annoit vielä lisää aikaasi jättämällä tämän ihanan kommentin! Wau! Ihana iso perhe teillä! Sisarukset ovat kultaakin kallimpia <3 jA kylläpä olen otettu siitä miten kauniisti näet blogini annin. Juuri tuota tahdon blogillani jakaa ja olen niin iloinen siitä, että koet olevani siinä onnistunut. Kiitos kiitos kiitos kun olet mukana ihana Iida! <3

  • Katja

    Olen Katja, olen 20 vuotta ja asun Vantaalla. Opiskelen Helsingissä ammattikorkeassa toimintaterapiaa ja teen koulun ohella keikkatöitä kaupoissa. Kauankohan oikein olen lukenut tätä blogia, varmaan ainakin kaksi vuotta! Elämäntilanteemme ovat toki tosi erilaiset, mutta käyn silti päivittäin katsomassa onko tullut postausta ja jos on niin luen sen innolla heti läpi :D Parasta antiasi on ihan jokainen postaus, on kiva kun kirjoitat niin monipuolisesti! Mua inspiroi sun tyyli sekä kauniit kuvat, matkailujutut, suloiset jutut pojistasi ja aito, erilainen ei-niin-kaupallinen blogi. Ihailen myös sun kiltteyttä ja ennakkoluulottomuutta, olet kaunis ulkomuodoltasi mutta myös erityisen kaunis sisimmältäsi!
    Elän itsekin siinä mielessä ruuhkavuosia että kiirettä pitää tasapainotellessa viikottain koulun, töiden, perheen, poikaystävän, kavereiden, treenaamisen ja vapaa-ajan välillä. Siksi samaistun sun elämän hektisyyteen, mutta samalla ihanuuteen koska kaikki nuo kiirettä aiheuttavat asiat ovat kumminkin positiivisia! Lapset eivät mulla ole vielä moneen vuoteen haaveena, mutta joku päivä sitten vähän vanhempana toiveissa on kyllä 2-3 lasta, koira, mieluisa työ ja ihana asunto (niin kuin varmaan 80% suomalaisista hahah). Saan kuitenkin sun blogista nyt jo lapsiin ja kasvatukseen liittyen inspiraatiota. Vahvistuu se oma haave, että itsekin joku päivä toivoisi itselleen samanlaista elämäntilannetta :)

    • Voi ihana Katja! Miten ihanaa olikaan kuulla sinusta ja voi miten kauniisti kirjoitat blogistani <3 Ja sinähän sen sanoit. Positiivista kiirettä. Oma unelma pitää kiireisenä ja sehän on parasta! Sinulla on samat suuret toiveet kuin minullakin. Lapset, oma koti, mielekäs työ, hyvä parisuhde… ne ovat onneni avaimet ja ihanaa kuulla, että sinulla on oma elämä noinkin raiteilla ja hyvin määrätietoisesti tiedät mitä elämältä haluat <3 Toivon ja uskon, että kaikki unelmasi käyvät vielä toteen <3 Kiitos kun olet mukana! <3

  • Tiina

    Lyhyesti ja ytimekkäästi: 33 v., Porvoo, ei lapsia, opettaja, mukana noin 5-7 vuotta (en muista itsekään), asukuvat ovat parhainta antia ja meitä yhdistää kauniiden asioiden arvostus. Tämä blogi on itselleni kuin aikakausilehti, johon on mukava hiljentyä hektisen työpäivän jälkeen hetkeksi ennen uin porhaltaa taas täysillä eteenpäin. :) Kiitos, että jaksat sitä kirjoittaa.

    • Voi miten ihana kuulla, että pidät blogini visuaalisesta puolesta! <3 Sitäkin kun yritän parhaani mukaan kehittää jatkuvasti. Kiitos että jätiti kommenttia ja sain kuulla sinusta vähän lisää! Kiitos, että olet mukana.

  • Luen hyvin valikoitua joukkoa blogeista, lähinnä ajan rajallisuuden vuoksi. Sinun visuaalisesti kaunista ja sisällöllisesti merkityksellistä yhtenä niistä. Blogisi löysin kuopukseni vauva-aikana, keväällä 2011. Imetyshetkinä tuli koluttua varmasti kaikki kirjoituksesi läpi ja tämän jälkeen palattua aina uudelleen. Laadukkaat blogit toimivat minulle ikään kuin naistenlehtien korvikkeena, omien hetkien ilahduttajina. Mieleenpainuvimpina postauksina minulle on varmasti jäänyt ihanat uutiset perheenlisäyksistä sekä elämänmakuiset Kalifornian kuulumisenne. Aivan erityisesti olen kuitenkin pitänyt aina sinun beneath the surface-teksteistäsi, niihin olen saanut täydellisen samaistumispinnan.
    Minusta sitten. Olen Piia, 33-vuotias, kahden lapsen äiti, vaimo, asun eteläisessä Suomessa lähellä Helsinkiä. Elän keskellä suurta elämänmuutosta; heittäydyin neuvolaterveydenhoitajasta kohti unelmia ja intohimoa, taideyrittäjäksi. Jännittäviä aikoja siis!

    • Miten ihana kuulla sinusta ja uusista tuulistasi! <3 Miten hienoa! Rohkeasti kohti uutta ja omaa! <3 Uskon vakaasti että kaikki mikä tehdään sydämellä ja antaumuksella on niin täydellistä työtä, että tulet menestymään tavoitteessasi! Kiitos valtavan kauniista sanoistasi blogiani kohtaan. Olen todella otettu, että seuraat ja olet ollut kanssani niin poitkään <3 Kiitos <3

  • Riikka

    Hei, täällä päässä viisikymppinen yhärileskiäiti, joka on lukenut blogiasi noin viitisen vuotta. Blogisi on mulle sellainen feel good-paikka jossa realiteetitkin on “paketoitu” niin kauniisti, että tätä on aina kiva lukea. Työskentelen toimistorottana ja vapaa-aika kuluu lapsen harrasten sekä koiraperhen elämää luotsaten. En tiedä yhdistääkö sinua ja minua yhtään mikään, tai ehkä kuitenkin visuaalisuus ja pyrkiymys katsoa elämää siltä kauniilta kantilta realiteetteja unohtamatta.

    • Voi miten ihana kuulla Riikka, että voin blogillani tarjoilla hyvää mieltä ja myös sitä arkea, vaikkakin niinkuin hyvin kauniisti sanoit “kauniisti paketoituna” <3 Kiitos, että annat blogilleni aikaasi ja olet ollut seurana niin pitkään. Kaikkea hyvää teidän perhellenne. Toivon suuresti, että elämänne on löytänyt raiteensa valtavan vaikeasta menetyksestä huolimatta.

  • Sanna

    Moikka! Olen 25-vuotias ja asun mieheni kanssa Tuusulassa. Työskentelen taloushallinnossa ja etsin blogistasi inspiraatiota asialliseen mutta nuorekkaaseen työpukeutumiseen. Olen lukenut blogiasi alusta asti ja muistan kuinka minua harmitti, kun piilotit sen muilta kuin tutuiltasi ensimmäisen kesän jälkeen! Mieleenpainuvin postaus on ollut kun kerroit odottavasi esikoistasi :)

    Luen blogiasi pääasiassa kauniiden kuvien ja positiivisen tunnelman takia, myös postaukset uusimmista trendeistä ovat lemppareitani :)

    • Voi miten ihana kuulla, että olet ollut noin alkuajoilta asti! Tuo on nimittäin jo vuotta 2009! <3 Ja hei ihana kuulla että sinä pidät trendikatsauksistanikin! Koska ne ovat minusta myös hauskaa tuotettavaa! :)

  • Tuuli

    Täällä on 30vuotias 2 pienen tytön(2.9v ja5kk) äiti Kangasalta :)Ammatiltani olen klinikkaeläintenhoitaja. Olen seurannut blogiasi varmaan jonkun 3 vuotta ja vakilukemistooni otin tämän sen valtavan positiivisen energian vuoksi :)

    • Miten ihana kuulla sinusta! Kiitos Tuuli kun olet mukana! :) Todella iloinen olen jos positiivinen energia välittyy <3

  • Minni

    Moi! Blogiasi on tullut luettua vuosia. En muista ihan tarkalleen kuinka kauan, mutta teillä ei silloin ollut vielä lapsia ja asuitte ulkomailla. Mieleen on jäänyt mm. se kun kerroit että odotatte ensimmäistä lastanne. ❤ Myös ihanat koirat muistan hyvin.

    Itse olen 32v, 3-vuotiaan pojan äiti Tampereelta. Työkseni teen melko vaativaa “ihmissuhdetyötä” ja kohtaan traagisia ihmiskohtaloita päivittäin. Blogisi lukeminen auttaa osaltaan palautumaan työpäivistä ja uppoutumaan estetiikan maailmaan. ? Minusta on myös mukava seurata perhe-elämäänne.

    • Voi ihana Minni <3 Arvostan työtäsi valtavasti. Teet todella arvokasta työtä ja olen äärimmäisen otettu jos minun blogini voi tuoda hyvää vastapainoa noinkin raskaille asioille. Olet vahva ihminen. Moni ei työhösi pystyisi. Kiitos, että olet ollut kanssani niin pitkään ja elänyt monet elämänvaiheet kanssani. Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos seurasta <3

  • Heli

    Olen 28 vuotias Oulun seudulta. Perheeseeni kuuluu mieheni ja kohta kolme vuotias tyttäremme. Tällä hetkellä etsin itselleni töitä. Rakensimme syksyllä talon, joka vie paljon ajatuksiamme. Kiinnostuksen kohteina on sisustamisen lisäksi terveellinen elämä ja ekologiset valinnat. En ole näissä mikään guru, mutta yritän oppia :) Toki muotikin sitten, kun on taas työpaikka johon saa pukeutua.

    Olen seurannut blogiasi kesästä 2011. Muistanko oikein, että pidit ensin blogiasi vain kesäisin. Toivoin nimittäin tuona kesänä, että jatkat syksyllekin ;) en tiedä, mikä on mieleenpainuvin postauksesi. Koska kyllähän tässä heti miettii elämässäsi olleita käännekohtia, lapsia, muuttoja, koiria. Ja samalla mietin, kuinka paljon avoimemmaksi olet tullut. Muistan, kuinka teit postauksen joskus siitä, että jotkut yrittivät urkkia tietojasi henkilökohtaisen blogisi kautta. Varmasti avoimuuden myötä “kateus” ja “urkinta” ovat vähentyneet.

    Olemme molemmat sosiaalisia ja rakastamme perheitämme, mutta uskon että muilta persoonaalisuus piirteiltä olemme erilaisia. Varmasti tulisimme toimeen, mutta ainakin itse olen matemaattinen ihminen ja monet (ellei kaikki) bloggaajista omaa sellaista luovuutta, mitä itseltäni ei löydy. Blogin pitäminen ei luonnistuisi itseltäni ollenkaan. Samoin kuin sisustuskuvat. Yritän, mutta ei ihan :D blogiasi olen seurannut pitkään ja ehkä elämässämme on samanlaiset arvot, jonka takia seuraan blogiasi vieläkin. Kaikkia nimittäin en enää seuraa. Ihailen käyttämääsi muotia, vaikka itse en enää ole niin merkkien perään. Joskus innostun jostain (nyt kukkakuviot), mutta käytettävyys menee edelle. En ole tainnut käyttää villakangastakkiani vuosiin :D

    Ihailen sinua bloggaajana ja sen takia varmaan seuraan sinua vieläkin. :)

    • Voi miten ihanaa oli kuulla sinusta Heli! Teilläkin iso projekti alla! Ja miten ihanaa kuulla, että olet ollut kanssani niin pitkään ja elänyt kaikkia vaiheita kanssani! Juurikin se miten blogin pitäminen on muokannut – ihanaa kuulla että se on välittynyt. Varmasti avoimuuden myötä on moni asia helpottunut – ja myös se, että ihmiset ovat vuosien aikana todistaneet seuraavansa tätä puhtaasti sen takia mitä minä teen <3 Ei siksi mitä mieheni teki, minkä takia olinkin alkuun niin varovainen koska olin saaanut sitä osakseni niin paljon aiemmin. Ja hei me ollaan varmaan paljon enemmän samanlaisia kuin arvaatkaan – minä olen hyvin matemaattinen ihminen myös! :D Matikka on aina ollut suosikki aineitani ja tykkään sen loogisuudesta. Numerot ovat ystäviäni <3 Ja hei tuo silmä harjaantuu! Jos tahdot ottaa kuvia ja kokeilla luovaa puoltasi niin rohkeasti vaan tekemään enemmän – sillä siinä jos jossain niin tekemällä oppii! se tuo ihanaa vastapainoa tuolle matemaattiselle puolelle <3 Kiitos kovasti, että olet seurannut kaikki nämä vuodet ja oli ihana kuulla sinusta enemmän! :)

  • Heidi

    Hei, olen ollut blohisi lukija jo sieltä color blocking-ajoista ja ennenkin :)
    Muistan, kun pidit taukoja bloggaamisesta. Mietin joskus mitähän miehesi tekee työkseen ja ajattelin hänen olevan jokin ulkomainen muusikko :D
    Harvoin kommentoin, ja harvoin luen kommentteja. Usein ehdin lukea postauksen ennenkuin siihen on kommentteja tullut enkä “ehdi” palata enää luettuun postaukseen.
    Olen kahden lapsen äiti (2v ja 3kk), asun Pohjois-Savossa maaseudulla. Opiskelen toista ammattia hoitoalalta. Ikää on vähän päälle kolmekymmentä. Parasta antia ovat arkiset postaukset, editorial-tyylisiä postauksia en saata edes avata, sori! En tiedä mikä meitä yhdistää, ehkä se, että olet samalla tavalla lempeä muita kohtaan kuten minäkin. Ja huumorisi uppoaa. Blogisi on myös kurkistus “täysin”erilaiseen elämään kuin omani (asut ulkomailla/Hgin keskustassa, skumppailet muodin parissa yms maaseudulla vierasta :D ). Jatka samaa rataa, tsemppiä arkeen hauskan perheesi parissa :)

    • Hei ihana Heidi! Voi että oli ihana kuulla sinusta enemmän! Kiitos tästä! :) Niin hauska kuulla miten juurikin koettu erilaisuus kiehtoo ja saa myös palaamaan <3 Meillä kuitenkin taitaa olla paljon yhteistä jos unohtaa asuinpaikan <3 Olen iloinen että olen voinut naurattaa ja tarjoilla vertiastukea ja samistuttavuutta <3 Kiitos että olet mukana ja aina palaat vaikka kaikki ei itselle olekaan! <3

      • Heidi

        :) tämäkin kertoo sinusta paljon, että vastaat jokaiselle! Pitää vielä sanoa, että alunperin lähdin mukaasi juurikin muodin ja asukuvien takia, nyt ne ovat olleet hieman pienemmällä mielenkiinnolla. Veikkaan, että sekin puoli minussa alkaa taas tulla esille, kun olen taas palautumassa omiin mittoihini raskauden jäljiltä (kiitos kiitos kilot vievä imetys!) ?

        • Oh halleluja imetykselle! :D Se tosiaan on tehnyt minulla ainakin sen kaiken työn palautumisen suhteen – ja kaiken lisäksi imetys on aivan ihanaa! Ja ymmärrän koska onhan ne vikat kk raksudesta omassa kropassa aika tukalia :D Ku ei mikään enää juuri mahdu päälle :D Kiitos että olet mukana <3

  • Kahden pikkuneidin äiti

    Moikka Hanna!

    Kiitos sinulle aivan mielettömästä blogista. Olen seurannut teidän perheen elämää ja lukenut elämänviisauksiasi jo esikoisesi odotuksesta saakka! Yhteistä meillä on rakkaimmat aarteemme ja kauniista vaaatteista pitäminen.

    Olen jo ylittänyt kolmenkympin (apua) ja asustelen uusimaalla mieheni ja kahden tyttäreni kanssa. Esikoisemme ovat samanikäiset ja nuorempi on kohta vuoden.

    Saan blogistasi hyvää mieltä ja paljon ajateltavaa. Kunpa itsekin osaisin olla aina yhtä lempeä ja huomaavainen muita kohtaan, kuin mitä sinä olet. <3 Sinusta myös huokuu rakkaus ja ylpeys poikiasi kohtaan, joten kuvia/videoita poikien kanssa on ihana katsoa.

    Blogiasi luen päivittäin ja aina poistun sivulta hyvällä mielellä. Olen itkenyt ja nauranut kanssasi ja unelmoinut reissuista, joita olette päässeet tekemään yhdessä.

    Kaikkea hyvää teidän perheelle. Täällä jatkan edelleen blogin seuraamista. Harvoin ehdin kommentoida, mutta aina mielessäni kiitän sinua Hanna viisauksistasi. <3

    • Voi miten kauniisti kirjoitettu kanssasisareni! <3 Niin iloinen olen että tästä kiireisestä elämänvaiheestamme huolimatta ehdit käydä blogissani ja antaa minulle aikaasi <3 Ja että miten ilahtunut olen siitä, että blogini pystyy tarjoamaan myös ajatuksia herättäviä tekstejä. Ja voi – olen niin älyttömän ylpeä pojistani, mutta apua – en minäkään aina ole lempeä ja huomaavainen. Mogaan minäkin usein, mutta en kyllä pelkää myöntää sitä. Niistä opitaan ja yritetään toimia paremmin tulevaisuudessa. Kiitos että olet ollut mukanani niin pitkään ja ilahdutit minua viestilläsi! <3

  • Maria

    Moikka Hanna!
    Oon lukenut sun blogia hmm, ehkä kuusi vuotta? Ainakin tosi monta vuotta, muistan ainakin niitä vanhoja vanhoja asukuvia kun asuitte ulkomailla ennen lapsia :D Parasta sun blogissa on ehdottomasti kokonaisuus; kuvat ovat upeita ja tekstit mielenkiintoisesti kirjoitettu. Ei ole niinkään yhtä tiettyä postausta mikä jäänyt mieleen, no ehkä se kun kerroit vauvojen tulosta. Teksteissäsi on hienosti kuvattu tunnetta! Hauskinta on että välillä tuntuu että on ollu siinä vähän niinkuin ”mukana” kun seurannut pitkään sun blogia ja elämän kulkua, toivottavasti saan seurata vielä pitkään.

    Itse olen sinua muutamaa vuotta nuorempi, ammatiltani sairaanhoitaja. Ei meissä varmastikaan ole hirveästi yhteistä mutta sun positiivisuus on kyllä todella ihailtavaa. No joo, olenhan itsekin semmonen listojen tekijä ja organisoija: Toivottavasti itsellä olis joskus tuollainen perhe kuten sinulla! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! :)

    • Moi Maria! Kiitos niin paljon kun pysähdyit hetkeksi ja jaoit itsetäsi palasen <3 On ihana kuulla enemmän teistä! Olen niin iloinen jos olen pystynyt välittämään tunnetta teksteillä ja kuvillani <3 Ja voi mikä voimavara ja apu te blogin lukijat olette monena hetkenä olleet. Kiitos että teidän takianne saan tehdä tätä työkseni. Ja toivon koko sydämestäni, että kaikki toiveesi käyvät toteen. <3

  • Saara

    Olen 31v helsinkiläinen terveysalalla työskentelevä maisteri ja 3v pojan äiti. Aloin lukemaan blogiasi jonkun sattuman kautta joskus tammikuussa 2012, olin stressaavassa työssä ja aamuisin työmatkalla halusin rauhoittaa itseäni jollakin mukavalla, tähän tarpeeseen siis blogisi tarttui matkaan. En ole ihan varma, miksi olen seurannut blogiasi jo 6v ajan, minua toki kiinnostaa myös kauniit ja laadukkaat tavarat ja kauneus, mutta ehkä ne ovat enemmän sellaista taustaa oikean kiinnostukseni kohteen ohella. Eniten varmaan tykkään seurata blogiasi, koska tyylikäs tapasi käsitellä asioita ja lukijoita tuntuu minusta rauhoittavalta. Olet myös ollut elämässä muutaman vuoden minua “edellä”, tarkoitan esim että olet tullut äidiksi minun siitä unelmoidessani, olen ostanut yit kodin muutama vuosi myöhemmin jne, tämä varmaan on toiminut mielekkäänä ikkunana eteenpäin ?… jossakin välissä koin blogin menneen vähän kiiltokuvamaiseen suuntaan, mutta enää en koe sitä. Yksi syy on se, että olen lukenut aktiivisemmin kommenttiosiota, jossa sinusta luonnollisesti saa eläväisemmän kuvan. Arvostan sitä, että asiallisella käytökselläsi ja itsellesi toimivalla yksityisyyden rajaamisella olet pystynyt pitämään blogin jotenkin sellaisena “drama-free-zonena”, sellaisia tarvitaan.

    • Voi kiitos Saara aivan ihanasta kommentisa. Niin kauniisti sanottu. Olen todella otettu että sinulle välittyy tämä kuva – koska blogillani haluan nimenomaan koskettaa, antaa vertiastukea ja tuke yhteisöllisyydentunnetta – kuitenkin samalla inspiraatiota ja visualisuutta tarjoten. Tasapainoa pitää aina välillä hakea ja joskus pitääkin pysähtyä miettimään mitä nyt teen oikein ja mitä väärin ja mitä voin muuttaa. Olen niin kiitollinen, että olet läpi vuosien ollut mukanani ja vaikka välillä on tuntunutkin haparoinnilta olet silti uskonut minuun ja nähnyt minut – sen aidon ihmisen kaiken takana <3 Kiitos siis, että olet seuranani. Olen todella kiitollinen että olet ollut kanssani kaikki nämä vuodet. Olen niin otettu tuosta sanasta mitä käytit: rauhoittava. Sitä minä haluan blogillani tarjota kaiken somevihan ym. ajoittaisen someraivon keskellä <3

  • Salla

    Hei Hanna!
    Olen tainnut lukea blogiasi alkumetreiltä asti. Ikinä kommentoimatta, nyt on aika. Kiitos elämänmakuisesta ja aidosta blogistasi. Aikaisemmin luin blogiasi muodin janoisena, mutta vuodet ovat myös täällä Etelä-Savossa tuoneet elämään vähän muutakin sisältöä. Kolme poikaani 7v, 4v ja 1v sekä 5-vuotias tyttäreni täyttävät arkeni. Perheeseen kuuluu mieheni lisäksi myös kaksi koiraa ja kissa. Elämä ei ole tylsää, se on ihanaa. Pääosin.
    Omalla ajalla irrottaudun arjesta lukemalla muutamia blogeja. Olet antanut niin lämminhenkisen kuvan itsestäsi, että tänne on aina hyvä tulla. Kiitos!

    • Voi miten ihanaa että jätit kommenttia! Miten ihanaa kuulla sinusta! Ja teilläkin riittää vilinää ja vilskettä! <3 Niin tunnistan omaa elämääni myös tuolta riviesi välistä. Elämä ei todellakaan ole tylssä ja pääosin aivan ihanaa <3 Elämä ei olisi realistista jos se olisi pelkkää sateenkaarta. Kiitos että annat blogilleni aikaasi kiireisestä arjestasi huolimatta. Kaikkea hyvää teidän suurperheelle! <3

  • Mia

    Hei Hanna, blogisi ehdottomasti parasta antia on se, kuinka kunnioittavasti kirjoitat miehestäsi ja kaikista läheisistäsi sekä lukijoistasi. Kuvatkin ovat tietysti hyvin kauniita ja jutut huolella suunniteltuja ja kirjoitettuja, mutta kaikkein kauneimmalta vaikutat sinä itse, niin ulkoa kuin sisältä.

    • Miten kauniisti Mia sanottu. <3 Kiitos niin kovin siitä <3 Ja ihmisestähän kertoo eniten se miten toisista puhuu – joten kiitos sinulle hyväsydämisyydestäsi ja kauneudestasi <3

  • Heidi.H

    Blogisi parissa on tullut vietettyä juuri niistä ”colour blocking”-ajoista saakka, eli vuodesta 2011 muistaakseni. Olen 25 vuotias, perheeseni kuuluu mieheni ja 2 poikaa ja työskentelen kosmetologina. Seuraan blogiasi sen aitouden takia, sinusta saanut ystävällisen ja sydämellisen kuvan tekstien välityksellä. Parasta antia ovat olleet aina kauneus -ja asupostaukset. Mieleenpainuvin ja minut kyyneliin asti liikkutanut on kirjoitus isovanhemmistasi ja siihen liitetty video isoisäsi ottamista valokuvista. :’)

    • Voi ihana Heidi. Miten mä olenkin nyt niin herkällä päällä että tänään itken ja nauran vuorotellen?! :D <3 Nyt taas herkisti tuo, että muistit tuon videon, johon välillä itsekin palaan ikävöidessäni heitä <3 He olivat mielettömät isovanhemmat. Kiitos niin suuresti näistä yhteisistä vuosista ja kaikkea hyvää teidän ihanalle perheelle <3

  • Malva

    Melkein 50v, lapset aikuisia, seurannut lähes alusta ja muistan postauksen, josta itse löysin kookosöljyn (17.8.2010, piti ihan etsiä tuo pvm). Edelleenkäytössä, btw? Jatka samaan malliin?

    • EIHÄN! Se onkin VANHA postaus! <3 Kiitos niin paljon että olet mukanani ja voi nuoresta iästäni huolimatta tarkoilla sinulle mielenkiintoista sisältöä! <3

  • Marjut

    Mä olen 25 vuotta ja asun Seinäjoella. Oon liikunnanopettaja ja vapaa-aika menee myös pitkälti liikunnallisen harrastusten parissa. Oon lukenut sun blogia arviolta 5-6 vuotta. Muistan mm. nuo kaikki mainitsemasi asiat :) mieheni on latino ja koen, että mussakin on paljon vaikutteita heidän kulttuuristaan :) Pidän sun blogissa sen aitoudesta ja arkisesta kauneudesta. Muotijutut ja matkustelujutut on mun lemppareita! Tein graduni liikunta- ja hyvinvointiblogeista. Tutkin miksi lukijat on niistä kiinnostuneita/miksi niitä luetaan. Oon myös itse kirjoittanut blogia, mutta sittemmin lopettanut ajan puutteen vuoksi. Tässä pieni katsaus muhun :) Ihanaa lauantai-iltaa! <3

    • Voi miten ihana oli kuulla sinusta! Ja voi että – Seinäjoki! Minä pidän Seinäjoesta paljon. Meillä on monia ystäviä sieltä kotoisin, mm. yksi parhaista ystävistäni minkä takia siellä on tullut enemmänkin käytyä. Kiitos kauniista sanoistasi minua ja blogiani kohtaan. Olen otettu, että kiireidesi keskellä ehdit antaa minulle aikaasi. Aivan ihanaa viikko sinulle ja kiitos viestistäsi! <3

  • Sara O

    Olen 30-vuotias nainen Tampereelta. Tällä hetkellä työskentelen ja opiskelen yliopistossa viimeisiä maisterivaiheen opintoja Perheeseen kuuluu tällä hetkellä mies ja koira. Aikamoista multitaskaamista siis harrastan päivittäin, mutta se jos joku pitää minut virkeänä! Ihailen suuresti sinun ihanaa ja lämmintä tapaasi kohdella ihmisiä, niin tuiki tuntemattomia kuin omaa perhettä ja ystäviä. Olen oppinut niiden kautta jotenkin todella paljon ihmisten kohtelua ja ihmissuhteista ylipäätään. Lisäksi se miten saat arjen pyörimään kolmen lapsen ja aktiivisen miehen ympärillä! Perhe-elämään liittyvät asiat kiinnostavat siis myös kovasti, vaikka itsellä haaveet ovat vielä niin kaukaisuudessa että en tiedä tulenko lapsia ikinä oikeasti saamaan/haluamaan vaikka salaa niistä koko ajan haaveilenkin :) Tietysti kaunis kotisi ja muutoinkin esteettinen näkökulma asioihin kiehtoo minua tässä blogissa. Taidan olla lukenut blogiasi noin 5-7 vuotta tarkalleen, mutta harmillisen harvoin tulee kommentoitua!

    • Voi ihana Sara! Kiitos että olet ollut kanssani noin kauan ja että näet minut ja blogini noin kauniisti! <3 Koska tuohon juuri pyrin. Toivon, että tällä pienellä blogillani pystyisin herättelemään sellaista yhteisöllisyyden tunnetta ja muiden kunnioitusta. Olen todela otettu jos se välittyy. Niin iloinen olen, että minulla on seuranani kaltaisiasi avarakatseisia ja lämpimiä ihmisä <3 Kiitos että olet mukanani ja kiitos ihanasta kommentistasi! Oli todella kiva kuulla sinusta! <3

  • Johanna

    Moi Hanna!

    Täällä sun juttuja seurailee Johanna. 34-vuotias kolmen lapsen äiti Helsingistä. Olen parkkeeranut viime vuosina kasvaneen perheeni lapsuudenkodin ja isovanhempien naapuriin Lauttasaareen. Lapset eskarityttö 6v ja pojat 3v ja 8kk. Koulutukseltani fysioterapeutti mutta se ei ehkä ole mun loppuelämän juttuni joten viimeiset 6,5v kotiäitinä opiskellen sosiaali- ja terveyspalvelujohtamista tässä lapsivilskeen vastapainoksi! Pienestä saakka halusin olla isona ÄITI ja kun tässä nyt siinä unelmassa ollaan niin ollaan sitten kunnolla :D Siinäpä se mun elämän unelma, arki ja keskiö. Perhe ja lapset. Rakastan meidän arjen hulabaloota ja kaaoksen hallintaa.

    Mä löysin sun blogisi kun jäin äippälomalle 2011 lokakuussa, taisit aika samoihin aikoihin paljastaa esikoisesi odotuksesta :) sitten näitä naperoita alkoi tipahdella molemmille lisää!

    Nyt kun aloin asiaa miettimään niin mä taidan seurata sua vahvimmin näiden “beneath the surface”-postausten takia! niin monesta näistä asioista we think alike :)

    Meitä yhdistää ainakin kolmen lapsen siunaus, listojen tekeminen ja sportti aviomiehet!
    Mutta mikä meidät erottaa ;D ? Mä olen onneton muodissa ja sisustamisessa. Mun muoti on mukavuus ja ryhti, sisustus on siisteys ja symmetria :D Aina trikoissa, aina siivoamassa! Tämä lieneekin syy siihen miksi luen blogeja ja yritän löytää jotain esteettistä luovuutta ja inspiraatiota..! Mutta ei se vaan o tarttunu :D

    Mulla tulee äkkiseltään mieleen 3 mieleenpainuvinta postausta jotka ois voinut tulla suoraan mun kynästä!
    1. 10 ASIAA, MITÄ TOIVON VOIVANI LAPSILLENI OPETTAA
    2. KILTTEYS EI OLE HEIKKOUS (jaoit mun kommentin, olin aivan pähkinöinä :D)
    3.AUTOPILOTTI JA ARJEN MUSTAT AUKOT

    Nykyään tulee melkeinpä kaikista eniten seurattua insta-stooreissa kun niissä on semmoinen ihana, arkinen ja iloinen meininki!

    Kiitos sun arjen, ajatusten ja ilon jakamisesta täällä!

    • Eikä miten ihana tätä oli lukea! Kiitos niin paljon kun jätit viestiä! <3 Naurahdin ääneen moneen kertaan! :D Yhdyn niin tuohon kivaan huumoriisi – tätähän tämä hallittu kaaos on :D Ja hyvin samanalinen keskiö täälläkin <3 Ja vitsi miten kiva kuulla, että nuo kirjoitukset osuivat ja upposivat :D Koska dammit sentään tuo autopilotti on haastava :D Ja hei ei täälläkään tod olla aina tällättyjä vaan juurikin kotona ja kaupassa viiletetään verkkarit tai leggarit päällä. Mukavuus <3 Kiitos niin paljon että näet minut noin kauniisti ja annat minulle aikaasi. Kiitos niin kovin seurastasi ja tästä huikeasta kommentista <3

  • Fadumo

    Hei Hanna! Kiitos blogistasi! olen ollut matkassa monta vuotta. Muistan, että silloin joskus kun juuri aloitin lukea sun blogia laitoit sen hetken päästä salasanan taakse ja harmitti kovasti. Onneksemme päätit sitten jossain vaiheessa taas jatkaa julkista blogia.
    Sun blogi on aina ollut niin aito ja susta paistaa sellainen ystävällisyys ja empaattisuus, sen takia olen jaksanut lukea nämä kaikki vuodet.
    Nyt kun itsellä on myös lapsi on ihana seurata lapsi/vauva juttuja.
    Olen 30-vuotias, ammatiltani proviisori ja lääketeollisuudessa töissä.Viimeiset 5vuotta olen asunut Tukholmassa. postauksesi ulkomailla asumisesta ja siihen liittyvät asiat esim. miten arvostat perheen läheisyyttä nyt kun sulla on lapsia, osui lähelle. Koti-ikävä on välillä aika kova kun on saanut lapsen (2v poika) vaikkakin Tukholma on lähellä ei se ole sama. Jatka samaan malliin, olen todella hyvä työssäsi! ❤️
    Kram/Fadu

    • Voi ihana Fadu! <3 Kiitos niin paljon että jätiti viestiä! Oli niin ihana kuulla lisää sinusta ja siitä miten ulkomailla asuminen meitä yhdistää <3 Niin ymmärrän kaiken tuon mistä kirjoitit. Kiitos ihan hurjasti kaikista näistä vuosista ja siitä, että lahden toiseltakin puolelta olet seuranani! Aivan ihanaa päivää sinne ja toivottavasti kuulen sinusta vielä! <3 Kram

  • Lilya

    Moikka! Oon kulkenut matkassa mukana jo sieltä aiemmastakin blogista. Huh, miten vuodet rientääkään. Sun blogi on ollut aina niin aito, lämmin ja kaunis, että niin sitä on vaan tullut jatkettua seuraamista vuodesta toiseen. Välillä oon kommentoinut enemmän, välillä vähemmän mutta aina ollut taustalla. Meillä on eroavaisuuksia mutta niin paljon samaa. Olen huomannut tämän varsinkin monissa luonneasioissa ja ajattelutavassa. Myös hyvin samanikäiset pojat, pitkä suhde, koirat jne.ovat yhdistäneet. On kiva lukea hyvää blogia, jossa on paljon samaa kuin omassa elämässä mutta kuitenkin jotain ihan erilaista (esim.sun upea tyyli :) ) kiitos siis siitä. Terkuin: Se vanha Lilya jo vuosien takaa

    • LILYA! <3 Voi ihana kuulla että olet edelleen täällä! <3 Ne monet ihanat viestit mitä olen sinulta vuosien saatossa saanut <3 Niin ihanaa, että elämä on ollut meille niin lempeä ja saamme nauttia näistä asoioista <3 Kiitos niin paljon, että kaikesta kiireestä huolimatta olet vielä mukanani <3

  • Saara

    Olen Saara, 33v. pienen pojan ja vielä pikkuisemman tytön äiti. Vaimo miehelle, jonka kanssa yhteistä matkaa on steppailtu pian 12 vuotta, perheemme pitää majaa Kauniaisissa. Työkseni opetan suomea alakoulussa lapsille, jotka eivät sitä vielä osaa, kotona häärii myös kaksi koiraa.

    Blogisi (sen vanhan) löysin joskus 10 vai 11 vuotta (!!!) sitten, kun asuin ulkomailla ja tuolloin itsekin kirjoittelin blogia. Blogisi taitaa olla ainoa, jota olen seuraillut näin kauan ja joka jaksaa edelleen kiinnostaa. Blogisi on ammattimainen, kaunis, inspiroiva ja pienten lasten äitinä voin samaistua myös moniin juttuihin. Seuraan blogiasi, koska se on kuin keväinen sireenintuoksuinen henkäys; raikas, lämmin ja saa iloiselle mielelle. ☺️

    • Saara – Ateena Saara?! <3 Muistanko nyt oikein että olet tuo ihana vaaleatukkainen nainen joka piti blogia kun vielä asuit Kreikassa miehesi kanssa? <3 MUTTA GRANI! <3 minä olen sieltä kotoisin ja aina välillä miehen kanssa mietitään pitäisikö muuttaa sinne päin… Vielä kuitenkin olen niin kiinni kaupungissa etten ihan vielä pysty :D Kiitos että olet ollut kanssani nämä kaikki vuodet! Ja jos tosiaan muistan oikein niin niiiiiin ihana kuulla, että sinä olet mukana!!!! <3

      • Saara

        Kyllä, minä juuri! ? Me löysimme tiemme Graniin vähän sattumalta, meillä molemmilla on todella optimaalinen työmatka täältä ja olemme viihtyneet mainiosti. Olen itse aivan landelta kotoisin ja täällä on samaa fiilistä: kaikki tuntee toisensa ja joka paikkaan voi fillaroida. ? Ateenan vilinässä kasvanut mieheni myös pitää tästä yhdistelmästä, täällä on rauhallista ja lähellä on luontoa, mutta Helsinkiin on myös lyhyt matka.

        • Hei Saara ei ole mitenkään mahdotonta että me muutetaan sinne vielä joskus perheinemme. Muutamaa taloa ollaankin silmäilty mutta mua ei vielä ole saatu kaupungista… Mutta ihana kuulla että te asutte siellä! <3 Grani on juuri tuota mitä sanoit. Itse kävin siellä kaikki koulut Lukion loppun asti <3

  • S

    Olen 29-vuotias, Vantaalta naimisissa ja 3v. Prinsessan äiti. Blogiasi aloin seuraa n3vuotta sitten. Metti Forsellin blogia aloin eka seuraa ja sitä kautta tänne eksyin. Pidän monipuolisuudesta postauksissa ja positiivisestä asenteestasi. Sinulta saan itsekki positiivista energiaa lapsiarjessa. Matka postauksia on aina kiva lukee ja tulen jatkossakin seuramaan tätä blogia, koska tää on yksi parhaimista. Kiitos että jaksat meitä lukijoita aina ilahduttaa ihanalla elämän asenteellasi ja kaikkea hyvää sinulle :)

    • Voi miten ihana kuulla! <3 Ja hauska että Metin kautta löysit! <3 Olen niin iloinen että saat hyvää energiaa blogistani, sillä se on se tärkein mitä toivon antavani, olemalla samalla kuitenkin samaistuttava. Ei aina helpoun kombo, joten iloinen olen jos koet minun onnistuneeni siinä <3 Kiitos niin kovasti että seuraat! <3

  • Jemni

    Olen kolmekymppine helsingistä ja löysin blogisi silloin kun asuitte hollannissa.
    Minulla on 10kk ikäinen tyttö ja ihailen kuinka jaksat kolmen kanssa ja vielä näyttää hyvältä ?
    Tykkään asujutuista ja ihanista kuvista!

    • Voi ihana Jemni kun jätit viestiä! :) Voi sinulla vielä ihana pieni tyttönen vielä <3 Kiitos että kaiken vaippa-arjen keskellä jaksat seurailla ja antaa aikaasi minullekin <3 Vedähän hihasta jos koskaan kärrymme kohtaavat ;)

  • Mia

    Hei Hanna,

    Olen 37-vuotias espoolainen pienen pojan äiti. Olen löytänyt blogisi aika sattumalta, kun olit juuri saanut esikoisesi. Oma poikani on samana vuonna syntynyt, joten sama elämäntilanne oli ehkä päällimmäinen syy miksi aloitin blogisi lukemisen. Baby style -postaukset tuolloin olivat suosikkejani. Sittemmin tykästyin myös aikuisten muotijuttuihin – pidän ajattomasta tyylistäsi ja yleisesti tavastasi kirjoittaa. Myöskään blgissasi ei ole liikaa kaupallisuutta.

    Erityisesti pidän perhepostauksistasi, tapasi kirjoittaa perhe-elämästä on niin ihanan vilpitön. Minua inspiroi miten yhdistät työn ja pikkulapsiarjen, ja erilaiset koko perheen menovinkit pk-seudulla on mielenkiintoista luettavaa. Lisäksi pidän kuvista joissa olet lastesi kanssa, poikien tyylit on niin ihania ja tietenkin poikien äidin arkipukeutuminen kiinnostaa.

    Hassua, vaikka emme tunne toisiamme, mutta silti kirjoituksiisi ja elämäntilanteeseesi työskentelevänä äitinä on helppo samaistua. Oma työni on hyvin erilaista (asiantuntijatyötä liike-elämässä, pitkiä päiviä ja lapsi päivähoidossa) ja ehkä juuri siksi ruuhkavuosiarkea käsittelevät kirjoituksesi tuntuvat hyvin läheisiltä. Onnellisuus välittyy kirjoituksistasi ja niitä on siksi ilo lukea.

    Oikein hyvää alkanutta vuotta Hanna sinulle ja koko perheellesi!

    -Mia

    • Hei Mia! Miten ihana oli kuulla enemmän sinusta! Kiitos kun annoit aikaasi ja jätit tämän ihanan kommentin! Hyvin kiitollinen olen, että samojen ruuhkavuosien keskellä silti annat minulle aikaasi – se on valtava asia minulle. Kiitos. Ja erityis kiitos vielä siitä, miten kauniisti näet blogini. Olen todella otettu, että se voi tuoda keveyttä ja hyvää mieltä kiireisen arkesi keskelle <3 Kiitos kun olet mukana!

  • Lennu

    Olen lukenut blogiasi ehkä kuusi-seitsemän vuotta? Ikuisuuden joka tapauksessa :D
    Eli lyhyesti: 35v helsinkiläinen nainen, kaksi lasta, kolmas tuloillaan. Työskentelen myynnin ja markkinoinnin parissa ja pitkälti kaikki liikenevä aika menee pienten lasten arki-härdellin pyörittämiseen. Muoti ja sisustus kiinnostaa ja blogissasi ilahduttaa sinun positiivinen ja avoin persoonasi + blogisi laadukkuus! Ja läheltä liippaava elämäntilanne myös.

    • Voi miten ihana kuulla sinusta Lennu! <3 Kiitos niin paljon, että kiireisestä elämänvaiheestasi huolimatta annat blogilleni aikaasi ja näet blogini annin noin kauniisti. Olen todella otettu. Kiitos että olet mukana ja jätit viestiä! <3

  • jasmin

    Olipas mukava postausidea!:) Olen hieman eri ikäluokkaa eli 21-vuotias naisenalku Itä-Suomesta. Perhettä minulla ei vielä ole lapsien muodossa, mutta sama poikaystävä ollut jo kuudetta vuotta. Tällä hetkellä opiskelen yliopistossa kasvatustieteitä ja työskentelen asiakaspalvelijana, paljon hommaa siis riittää tässäkin arjessa, tosin hieman erilaista kuin sinun. Blogiasi olen lukenut siitä asti kun kerroit olevasi raskaana ensimmäistä kertaa, vuosia on siis jo monia! Tässä samassa on itsekin tullut kasvettua ja muututtua, parempaan päin onneksi:) Blogeja luen koska ne antavat mukavan rentoutumishetken arkeen “turhan hömpän” ja myös syvempien tekstien muodossa. Pinnallisemmat postaukset rentouttavat ja syvemmät taas herättelevät ajatuksia, ja näiden kahden sekoitus blogissasi saa seuraamaan vuodesta toiseen, vaikkei samalla vuosikymmenellä iän puolesta ollakaan! Toki olet aivan upea ihminen ja esimerkki muutenkin, kiitos kovin siitä<3 jos meitä ei yhdistä samanlainen elämäntilanne niin ainakin kontrollifriikkiys ja täydellä teholla toimiminen sitten:D Mieleenpainuvimpana postauksena voisi mainita oikeastaan kaikki pintaa syvemmälle menevät postaukset, ne herättävät niin paljon ajatuksia ja muuttavatkin omaa ajattelumaailmaa. Huh mikä kilometriviesti, mutta pääpointtina ISO kiitos Hanna, että jaksat ilahduttaa blogillasi, myös meitä nuorempia lukijoita!

    • Voi ihana JASMIN! <3 Miten ihana oli lukea tätä viestiäsi! Iso hymy kasvoilla ja naurahdinkin kontrollifriikkeydelle! :D SAMA TÄÄLLÄ TODELLAKIN :D Olen ihan käsittämättömän otettu siitä, että blogitani voi löytää inspiraatiota hyvin eri-ikäisetkin ja eri elämäntilanteessa olevat ihmiset. Koska se on tällä hetkellä oman blogin pienoinen toive – luoda yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä kaikkien välille. Olen niin iloinen, että blogini on toiminut tällaisena hyvänä paikkana sinulle <3 Kiitos Jasmin että olet mukana <3

  • -H

    Hyvän ystäväni mies, joka on ollut kanssasi samassa koulussa, vinkkasi blogistasi ja jäin heti koukkuun ;) Olen seurannut blogiasi alusta saakka ja mielestäni se on ihanan monipuolinen, jokaiselle jotain. Tykkäsin todella paljon värikkäästä pukeutumisestasi ja muistan ajatelleeni, että kunpa minäkin rohkenisin. Mahtava idea julkaista vanhoja asukuvia ja kertoa, mitä mieltä niistä on nyt :) Olen 35v. ja työskentelen asiantuntijaorganisaatiossa, mutta tällä hetkellä olen äitiysvapaalla. Asun aviomieheni ja poikani kanssa Helsingissä ja parasta elämässä on oma perhe. Muoti on lähellä sydäntäni ja olen heikkona merkkilaukkuihin -ja kenkiin ;) Olen tavannut sinut ja miehesi kerran ja vaikutitte molemmat aivan ihanilta ja sydämellisiltä ihmisiltä. Kiitos blogistasi, jatka samaan malliin, lupaan pysyä mukana :)

    • EIKÄ?! :D Ihanaa! Olisi ihana tietää kuka niin pitää kiittää häntäkin!!! <3 Jos voit koskaan kommentoida privana esim instassa niin olisi ihana kuulla lisää <3 Ja voi että – meillä on selvästi paljon yhteistä! JA voi että! Missäköhän olemme tavanneet? On aina ihana saada kasvot mahtaville lukijoille. Koska te teette tästä antoisaa. Niin kauniisti puhut meistä – mutta se miten puhut muista kertoo eniten puhujasta itsestään <3 Joten kiitos ihan hurjasti siitä että olet mukana <3 Toivottavasti törmäämme vielä!

  • Tiia

    Moikka!
    Olen Tiia 30v ja meillä on 2 lasta, 7v tyttö ja 3v poika. Mieheni kanssa olemme olleet jo lähes 16 vuotta yhdessä. Asutaan Savossa ja itse olen kampaamoyrittäjä.
    Meillä oli myös rottweiler-rouva, joka jouduttiin päästämään tähdeksi taivaalle muutama päivä sitten. Olisi eilen täyttänyt 10v, mutta pitkään kestänyt sairaus nyt paheni ja päätös oli tehtävä.
    Joten nyt opetellaan elämään ilman koiraa, ja outoa tämä on. Mutta eiköhän tämä ajastaan helpota, ikävä on vaan raastavan kova. ❤️
    Olen lukenut blogiasi ajalta ”Mrs.V” ja muistan tosi hyvin postauksen missä kerroit odottavasi teidän ensimmäistä lasta. Se oli ihana! ❤️ Ja sitten tietysti tällein koiraihmisenä myös teidän koirien poismenot on koskettanut syvästi.
    Sinun tapasi kirjoittaa asioista on kaunis, ja sinusta välittyy aito lämpö tänne ruudun toisellekkin puolelle.

    Ihanaa talven jatkoa teidän koko perheelle, tulen jatkossakin seuraamaan blogiasi ❤️

    • Voi Tiia. Kyynel vierähti poskelle. Osanottoni. Tuo on niin vaikea hetki. Minua helpotti suuresti kaikki saamani kaunis tuki blogini kautta ja ne ihanat runot. Toivottavasi se tuo sinullekin lohtua. Tuo tuska helpottaa ajan myötä, mutta eihän se koskaan katoa. Vieläkin itken välillä pois menneitä haukkujani. Mutta nyt enemmänkin siitä, että kiitollinen olen kaikista niistä muistoista ja hetkistä yhdessä <3
      Kiitos niin suuresti kauniista kommentistasi. Oli niin ihana kuulla sinusta <3 Kaikkea hyvää teidän perheelle ja niin ihana kuulla, että sinä olet siellä seurana <3

      • Tiia

        Kiitos❤️
        Uskon, että kaikki ne ihanat muistot mitä koirastamme on, kantavat tämän raskaan vaiheen yli. Mutta ikävä ei kyllä varmasti helpota koskaan.
        Meidän esikoisen toiveesta pidettiin meidän koiralle sinä päivänä kun saatiin uurna, oman perheen kesken muistotilaisuus. Kaivettiin kuvia pentuajoista lähtien ja katseltiin koko perheellä niitä viimeisimpiin aikoihin. (Viimeisten päivien kuvia ei kyllä vielä pystytty katsomaan). Se oli ihana hetki, ei ”synkistelyä” vaan nimenomaan jaettiin niitä ihania ja hassuja muistoja meidän koirasta.

        • <3 Voi yhdyn suruunne täysin <3 Koiranne oli onnekas koira. Hänellä on selvästi ollut hyvin rakstava ja lämmin koti sekä elämä <3

          • Tiia

            Kiitos❤️
            Ainiin, pakko sanoa vielä että sinun blogisi on kyllä siitä niin mahtava myöskin, että kommenttiboksissa on aina hyvä henki ja keskustelut. Iso hatunnosto, että jaksat aina vastata kommentteihin. ❤️? Ja kiitos vielä ihan mahtavasta blogista ❤️

          • Siitä saan kiittää teitä <3 Te todella ootte blogini suola. <3

  • Mandi

    Olen 21-vuotias nuori nainen ja seurannut sun blogia vuodesta 2011! Tykkään sun kuvista paljon ja mielenkiintoisista postauksista. Esim tuo vanhat asukuvat- juttu on supermielenkiintoinen postausidea. Opiskelen lääketiedettä ja ihan sinkku olen, lapseton. Eri elämäntilanteet meillä, mut siks just kiinnostaa. :) Oot myös yks harvoista bloggaajista, jotka oikeesti jaksaa panostaa blogiinsa, joten kiitti siitä! Lukijatkin tykkää. Hyvää jatkoa koko perheelle ja superterkut sun miehelle, käske sen nyt nauttia.

    • Voi miten ihana kommentti! <3 Kiitos niin paljon että olet ollut mukanani niin monet vuodet ja seuraat erilaisesta elämäntilanteesta huolimatta – koska itse ainakin olen niin kiitollinen siitä juuri että blogiani seuraa ihmiset hyvin erilaisista elämäntilanteista. Se antaa itselle aina erilaista näkökulmaa ja uusia ajatuksia <3 JOten kiitos niin suuresti että annat minulle aikaasi <3 Terkut lähti jo <3

  • Virve

    Hei, löysin blogisi muutama vuosi sitten sattumalta. Hain varmaan jotain pukeutumisblogia tms. Pidän siitä, että sinulla on oikeasti sanottavaa vaikka asupostauksetkin ovat kivoja. Ketsuppikanaa unohtamatta. Itse olen 48 vuotias espoolainen nainen. Naimisissa ja kahden teinitytön 18 ja 15 vuotiaan äiti. Olen talouspuolella töissä, harrastan joogaa ja ratsastusta. Me taidetaan molemmat olla vaakoja joten se ainakin yhdistää ?

    • Hei miten ihana kuulla sinusta! Mä ihan hörähdin ääneen – niin iloinen olen että olen saanut muutkin mun lemppariin ketsuppikanaan koukutettua! :D Ja täälläkin rakastetaan joogata ja olen vanha esteratsastaja. Pitääkin päästä pian taas ratsaille. Ikävä sitä! Ja kyllä – vaaka high five! Sopuisat estetiikan rakastajat <3

  • Katja/Optimismiajaenergiaa

    Olen sinua pari vuotta vanhempi ja aloin seurata blogiasi vuonna 2011. Olit ainoa jota seurasin, imin tyyli-ideoita ja perustin oman blogin. Kun esikoisenne syntyi, aloin itse odottaa esikoistani ja halusin mm.välttämättä Stokken Sleepin, näytti niin ihanalta kuvissasi! <3 Olen tykännyt rauhallisesta ja maanläheisestä blogistasi, vaikka elät tietyllä tapaa aika huikeaa elämää, jos ymmärrät. :)

    Kiitos kun olet jaksanut kirjoittaa! Hyvää viikonloppua!

    Katja
    http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi

    • Voi ihana Katja. Kiitos niin paljon aktiivisuudesta ja hyväsydämisyydestäsi, jolla teet minunkin blogistani ihanemman. Olen niin iloinen että olen inspiroinut sinua tämän ihanan harrastuksen (ja työn) pariin. Ymmärrän hyvin, ja olen todella kiitollinen elämästäni. Tosin toivon, että kaikki ovat kiitollisia elämästään <3 Jokaisen tie on huikea ja arvokas <3 Kiitos niin paljon, että olet mukana! <3

  • Jenni

    Hello! Oon tänä vuonna pyöreät 40 täyttävä kahden koulupojan äiti Espoosta, töissä media-alalla ja siinä sivussa erittäin inspiroitunut kauniista ja mielenkiintoisista blogeista, kuten tämä sinun tuotoksesi <3 Löysin vasta pari vuotta sitten kunnolla ja luin kerralla pitkälle taaksepäin. Täällä oikein huokuu hyvä fiilis ja inspis, ja juuri sitä blogeista haen. Plus pienet pojat ovat luonnollisesti rautaa :D

    • Miten ihana kuulla – sillä tuo on juuri sitä mitä haluan tuottaa! <3 Olen niin otettu, että se toteutuu sinun kohdallasi <3 Kiitos niin suuresti, että annat blogilleni aikaasi, vaikka elämä onkin varmasti teilläkin hyvin täyteläistä :D <3 Kiitos suuresti <3 nim. MOB high five <3

  • Ansku in Ireland

    Luen blogiasi (since forever) koska tyylimme käyvät hyvin yksiin ja sinun maailmankuvasi blogin perusteella on hyvinkin lähellä omaani. Olen asunut Irlannissa viimeiset 12 vuotta ja täällä ihan pysyvästi Penny koiran ja Seamus sulhasen kanssa asustelen. Ammatiltani olen HR business partner amerikkalaisessa yhtiössä. Ensi kesänä häät Helsingissä joten ehkä sattumalta törmäämme kun siellä suunnalla olen ☺️ Kiitos kun tuotat aidosti mielenkiintoista ja aitoa sisältöä!

    • Voi Ansku <3 OLet yksi niitä lukijoita kenet koen tuntevani <3 Niin ihanasti olet aina ottanut osaa keskusteluun ja levittänyt hyvää fiilistä kommenttiboksissa <3 Ja voi että miten ihanaa olisi, jos törmättäisiin täällä! Lupaathan vetäistä hihasta jos tiemme kohtaavat? <3 Kiiots Ansku kaikista yhteisistä vuosista <3

  • A

    Täällä 31-vuotias paria tenttiä vaille valmis sairaanhoitaja, 4-vuotiaan pojan äiti Tampereelta. Olen lukenut blogiasi kaikki nämä vuodet, lähes ensimmäisestä postauksestasi saakka. Olet pitänyt mut matkassa suurella, lämpimällä sydämelläsi ja elämänviisaudellasi. Saan kirjoituksistasi hyvää energiaa itselleni sekä inspiraatiota hyväntahtoisuuteen enemmän kuin mistään muualta. Ihailen ja arvostan elämänasennettasi! Uskomatonta, että siitä on jo yhdeksän vuotta, kun aloitit blogin. Sinä aikana on kyllä sattunut ja tapahtunut – niin sinulle kuin minullekin! <3

    • <3 <3 <3 VALTAVA kiitos kaikista näistä vuosista! Se, että koko tämän ajan kaikkine näine muutoksineen olet ollut mukanani on ihan älyttömän upeaa <3 Kiitos niin suuresti todella kauniista kommentista – toit suuren hymyn huulilleni. Kiitos että olet seuranani <3

  • Jenni

    Hei! Kemistä luen blogiasi ja mukana olen ollut sieltä ajoista, kun asuitte Hollannissa. Tosin silloin et maininnut missä asuitte, joten oli aina hauskaa miettiä mikä se “asuinmaa” on josta puhuit. :) Silloin olit myös Mrs V vielä! Olen kohta 33-vuotias, kahden koiran ja poikaystävän kanssa aikaa viettävä. Luen blogiasi, koska viihdyn täällä. :) Vaikka elämäntilanteemme ovat varsin erilaiset niin silti koen “saavani” blogiltasi paljon. Kommentoin erittäin harvoin, vaikka kaikki postaukset luenkin. Koskee kyllä kaikkia blogeja, ei vain sinun. :) Ehkä koen siinä hankalaksi sen, että täytyy aina erikseen käydä katsomassa onko bloggaaja vastannut vai ei. Olisin äärimmäisen onnellinen jos vastauksen tultua siitä tulisi sähköpostiin ilmoitus, varmaan kommentointikin lisääntyisi. :) Anyway! Kaikkea hyvää sinulle, perheellesi ja blogillesi. <3

    • Voi ihana Jenni! Kiitos niin paljon tämän jakamisesta! Miten ihanaa näitä onkaan lukea! Ja hei aivan mahtava idea tuo sähköposti-ilmoitus! Sillä minäkin pyrin AINA vastaamaan, mutta joskus siinä menee hetki niin tuo ilmoitus olisi loistava! Kiitos niin paljon siitä, että kommentoit ja annat minulle aikaasi <3

      • Jenni

        Kiitos sinulle <3 Olet niin aito ja positiivinen :) Jos jossain vaiheessa tulee tuo sähköposti-ilmoitus käyttöön niin olisi huippua tietää! Varmasti lisäisi kommentointia muiltaki :)

        • Kiitos vielä paljon tuosta! Hyvä idea! <3

      • Riika

        Sun blogi on ensimmäinen blogi jota olen alkanut säännöllisesti seuraamaan. Asuitte silloin ulkomailla ja et silloin nimeäsi vielä paljastanut. Googlettamalla tämä kyllä selvisi heti ? on aina hauska seurata ihmisiä, joissa jtn salaperäisyyttä! Varmaankin siis jo ainakin 6 vuotta olen lukenut, apua kuinka aika menee :0! Olen siis 26 vuotias pk seudulla elävä lapseton ja työssökäyvä. Tykkään blogisi aitoudesta! Olisi kiva jos kertoisit välillä myäs koti ja sistustusjuttuja..

        olit joskus jssn tv ohjelmassa stailaamassa ihmisiä myös ja esittelit välillä myös siskosi rokahtavaa tyyliä blogissasi?

        • Moi Riika! Kiitos suuresti seurastasi ja siitä että näet minut ja blogini niin kauniisti. Ja voi että – mäkin haluaisin lisää sisustusjuttuja. Mulla on pitkä lista juttuja mitä kotona haluaisin toteuttaa mutta ne ei jotenkin millään yllä meidän härdellissä akuutisti toteuttavimpien juttujen listalle :D Ehkä vielä piakkoin päästäisi tässä eteenpäin koska koti kaipaa kipeästi päivitystä! <3 Kiitos seurastasi ! <3

  • Maija

    Olen 21v. muodista ja sisustamisesta kiinnostunut opiskelija, joka on lukenut blogiasi jo monien vuosien ajan. Tutustuin blogiisi yläasteella, Venäjän tunnilla. Opettajamme sattui olemaan tätisi Marina, ja hän kertoi tarinoita aina omasta perheestään. Ryhmä oli pieni ja juttelimme aina myös omista asioistamme. Hän tiesi minun olevan kiinnostunut muodista ja vatteista, joten kertoi blogistasi. Luin pari postausta ja jäin heti koukkuun. Taisin olla sillon 14v :D. Siitä lähtien olen seurannut blogiasi aktiivisesti, myös FB ja IG, jotta näen heti kun tulee uusi postaus. Olen tavannut sinut joskus blogikirppiksellä kun ostin vaatteitasi, ja olit just niin ihana ja lämmin tyyppi mikä bloginkin välityksellä tulee läpi <3. Mieleenpainuvimpia postauksia ovat varmaan olleet ne joissa kerrot olevasi raskaana/lapsesi syntymästä. Videot ovat myös olleet kivoja samoin se Tyylipäivä- juttu!! Ainiin ja tietty kaikki uusien laukkujen/kenkien esittelyt ja matkapostaukset. Reseptit on myös ollu ihania, teen usein uunikanaa tai pollo limonelloa ja banaanikakkua leivon aina kun kerkeän, se on paras kuivakakku resepti jonka tiedän. Blogisi ja erityisesti kuvat ovat kehittyneet huimasti matkan varrella. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! Blogia on ilo lukea <3

    • MITEN IHANA TARINA! :D Kiitos kun jaoit <3 Ja eikä – enpä tiennytkään että Marina kertoo tarinoita! <3 Hänen (ja äitini) vanhempansa ovat tosiaan ne minun maailman rakkaimmat edesmenneet isovanhemmat joten jos sinulle tulee mieleen jotain hauskoja Marinan tarinoita niin mielelläni kuulen! :D <3 Kiitos ihan valtaisan paljon siitä, että olet ollut seuranani niin pitkään. Ja mahtavaa että olet pitänyt resepteistänikin! Pollo limonello ja banaanikakku on meidän perheen suosikkeja myös! <3 Kiitos – kaikkea hyvää sinulle myös – kiitos että kirjoitit ja annat minulle aikaasi <3

  • Liibalaaba

    Olen lukenut blogiasi melko alkumetreiltä lähtien, mutta en ole ehkä koskaan kommentoinut aiemmin. Työskentelen psykologina ja koen usein saavani sinulta sekä itselleni että työhöni virkistäviä ajatuksia ja myönteistä energiaa. Vaikutat aivan ihanan lämpimältä ihmiseltä ja siltä, että olet saanut myös mahtavan kasvatuksen omalta perheeltäsi. ❤ Meitä varmaan yhdistää rottweilerit, sain paljon lohtua sinun rottweiler-postauksista kun meidän poika lähti luotamme vapaille laitumille. Nyt perheessä jo uusi rotikka-pentu ihastuttamassa arkeamme.☺ Kiitos virkistävästä blogistasi!

    • Miten ihana kuulla sinusta! <3 Kiitos niin suuresti kun olet seurana ja voi että miten mahtava kuulla, että psykologina saat täältä hyvää mieltä ja virkistäviä ajatuksia. Itseäni kiinnostaa psykologia hurjasti ja nyt viimeaikoina miettinyt josko joskus vielä lähtisin lukemaan sitä enemmänkin… Ja osanottoni. Nuo haukut kun ovat perhettä <3 Se sattuu niin kun heistä joutuu luopumaan. Mekin olemme niin koiraihmisiä, että jonain päivänä varmasti mekin taas otamme koira, – kunhan lapset vähän kasvavat ja elämä hieman rauhoittuu <3 Kiitos kun olet mukana! <3

  • Milla

    Hei Hanna! Ensin ajattelin, että tuntuu hassulta alkaa kertoa sinulle itsestäni, mutta sitten mietin milloin aloin lukea blogiasi, ja se oli juuri ennen esikoisesi syntymää. Joten onhan tässä jo aikakin, että saat tietää jotain minusta :) Olen siis kohta 22 vuotta täyttävä opiskelija. Helsinkiin muutin puolitoista vuotta sitten opiskelujen perässä. Minulla on toinen vuosi meneillään Helsingin yliopistossa englannin kääntämistä. Tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttää ulkomailla asuminen, opiskelu ja ehkä työskentely, mutta sydämeltäni olen maalaistyttö.
    En enää muista miten päädyin blogiisi, mutta syy miksi jäin oli lämmin ja mukava tunnelma. Tyylisi on ihanan klassinen ja postauksesi ovat mukavan keveitä ja kauniita. Joskus kuitenkin kirjoitat myös tekstejä jotka laittavat ajattelemaan. Tästä syntyykin se sekoitus, minkä takia olen pysynyt lukijana, vaikka elämäntilanteemme ovatkin hyvin erilaiset. Kiitos siis kaikesta minkä olet jakanut ja jaat blogissasi.
    Aiemmin olen kommentoinut nimimerkillä magic-, mutta voihan tässä alkaa jo sinutella :)

    • Voi ihana Milla! <3 Miten ihana kuulla enemmän sinusta! Niin ihania viestejä olet jättänyt vuosien saatossa ja tehnyt omalla toiminnallasi sen, että tämä blogi tuntuu lämpimältä ja mukavalta. Kiitos suuresti kun olet seuranani <3 Ja joo – todellakin saa sinutella <3

  • Pauliina

    Olen 29-vuotias insinööri ja asun Raumalla avomieheni ja 2-vuotiaan staffimme kanssa. Haaveilen asuvani joskus vielä jossain toisaalla, Helsingissä tai ulkomailla. Olen kiinnostunut muodista, hyvinvoinnista ja matkustamisesta. Olen lukenut blogiasi noin neljä vuotta ja se kuuluu suosikkeihi, sillä sen sisältö on laadukasta, tyylikästä ja harkittua. Vaikutat älykkäältä ja sivistyneeltä ihmiseltä. Oikeastaan kaikki aihealueet kiinnostavat :)

    • Miten kauniisti sanottu Pauliina – ja kommenttihan kertoo aina enemmän kirjoittajastaan <3 Kiitos niin paljon siitä, että olet seuranani. Aivan ihanaa arkea teidän perheellenne ja toivottavasti toiveesi toteutuu vielä <3 Kun ne sanoo ääneen, yleensä niillä on tapana realisoitua <3

  • Katariina

    Heippa hei ihana Hanna! ??

    Voi miten miten liikuttavaa, miten aidosti olet kiinnostunut kuulemaan lukijoistasi, olen ehkä aiemminkin mainunnut, mutta on kerrassaan ihanaa miten arvostat lukijoitasi(vaikka varmasti kaikki bloggaajat arvostavat), mutta täällä blogissasi ja kommenttiboksissa se tunne välittyy lukijalle saakka, kiitos siitä kuuluu sinulle.??
    Aloitin lukemaan blogiasi muutama vuosi sitten, kun olin lukiossa, vaikka elämäntilanteesi oli todella erilainen, kuin omani ja on sitä yhä, blogisi on ehdoton suosikkini. Joku selittämätön “voima” vetää minua blogisi puoleen. Pidän kovasti blogin tietynlaisesta tasapainosta; tarjolla on syvällisempiä pohdiskelupostauksia sekä esteettisesti höystettyjä “pinnallisempia” postauksia, näissä molemmissa näkyy monipuolinen ammattitaitosi! ?

    Tulevana keväänä siintää kaksikymppiseni ja tavoitteena on toteuttaa suuri unelmani, päästä opiskelemaan psykologiaa Jyväskylään. ?? Luulen, että myös yksi suuri syy siihen miksi pidän blogistasi on sen tietynlainen inhimillisyys, aito ihana arkisuus ja psykologinen vivahde. Koen meitä yhdistävän pehmeän arvomaaiman ja jos muistan oikein tykkäät Maaret Kallion kirjoista, kuten allekirkoittanutkin.☺ En voi olla mainitsematta, että täällä on kanssa niin sanottu koiraihminen.?
    Minuun syvästi vaikuttanut postaus; Yritä aina ymmärtää sekä muut samankaltaiset mietiskelevät postaukset ovat tuoneet mieleni maailmaan uusia sävyjä. ??

    Blogien lukeminen minulle on omanlaista rentoutumista ja omaa aikaa. ? Mielestäni upeinta blogien lukemisessa on kuitenkin se, että pääsee “näkemään” niin monenlaista omalla tavallaan kaunista elämäntyyliä,ajattelutapaa, arvomaailmaa ja tyylilyyliä. Eikä mikään edellä mainituista ole kellään sen parempi tai oikeampi vaan kaikille se omalla tavallaan sopivin, omannäköinen tapa luovia elämän aalloilla. Jollain tavalla blogien lukeminen on avannut minulle enemmän sitä miten monella tavalla voi elää ja minusta on kiva kurkata sellaiseen elämään mitä en koe itselle sopivaksi, mutta näyttää juuri sen bloggaajan tyyliseltä ja hänen arvojen mukaiselta-parasta! ?

    Kiitollisin mielin kuopiolainen ihaileva lukijasi toivottaa sinulle lisää antoisia blogivuosia sekä aurinkoista alkavaa kevättä(kyllä minulle kevät on jo alkanut :D) sinulle ja perheellesi! ?? Hanna sinulla on suuri sydän täynnä kultaa❤

    • Voi Katariina! Ihan valtavalla hymyllä ja kiitollisuuden tunteella luin tätä kommenttiasi! KIITOS KIITOS KIITOS niin kauniista sanoistasi ja siitä että luet. Miten onnekas olenkaan, että minulla on tällainen määrä noin fiksuja ja hyväsydämisiä naisia seurana! Ja hei tiedätkö… Vaikka itselläni on kaupallinen koulutus niin olen huomannut tässä viimeisten vuosien aikana, että minuakin kiinnostaa psykologia… Luin sitä lukioaikana kaikki kurssit ja pidin siitä, mutta jotenkin silloin en koskaan miettinyt sitä ammattina. Nyt aihe kuitenkin kiinnostaa, sillä sitä voi soveltaa niin moneen eri alaan. Joten en pidä yhtään mahdottomana, että jossain vaiheessa opiskelisin vähän lisää… Niin ihana kuulla, että sinä olet täällä lukemassa ja mielelläni kuulen sinusta paljon tulevaisuudessa ja siitä, miten opiskelusi etenevät <3 Maaret Kallion tekstit osuvat minulla suoraan sydämeen <3 Kiitos mieltä suuresti lämmittäneestä kommentista. Toivottavasti kuulen sinusta vielä usein! <3

      • Katariina

        Oi ihana Hanna!??

        Kiitos lämminhenkisestä ja sydämellisestä vastauksestasi❤ Liikutuin miten kauniisti olet meille lukijoillesi vastaillut ja muiden kanssalukijoiden kommentteja oli mielenkiintoista ja mukavaa lukea??
        Ja ehdottomasti kannustan opiskelemaan lisää, (etenkin psykologiaa)? Kaupallinen koulutuksesi sekä psykan opiskelu varmasti tukisivat oivallisesti toisiaan ja kuten sanoit psykologiaa voi soveltaa niin moneen?

        • <3 Ihanaa että palasit vielä lukemaan! <3 Ja kiitos rohkaisusta! Hyvin todennäköisenä vaihtoehtona pidän sitä, että opiskelisin vielä lisää ja nyt psykologia kiinnosta erityisen paljon. <3

  • Ems

    Olen 25-vuotias juristinalku pääkaupunkiseudulta ja seurannut blogiasi kai viitisen vuotta. Sisälläni asuu pieni romantikko, mutta toisaalta olen hyvin käytännöllinen ihminen. Tällaista olen aistivinani sinustakin.

    Hauska fakta: alkaessani seurata blogiasi kuljit nimellä Mrs. V. Pitkään olin tietämätön henkilöllisyydestäsi, mutta kuvittelin, että miehesi on varmasti ulkomaalainen ja vähintäänkin aatelinen tai muu hyvin tärkeä henkilö. Kun sain selville, että miehesi on “vain” suomalainen jalkapalloilija, olin pettynyt. Tarinasi ei ollutkaan niin jännittävä kuin olin ajatellut. Näin jälkikäteen koko ajatus kuulostaa tietysti kovin hupsulta ja oikein tyytyväisenä olen seurannut blogiasi tyylitajusi ja kivojen kirjoitustesi takia “pettymyksen” jälkeenkin.

    Kiitos siis ihanasta blogista, joka mielestäni Suomessa ollessanne on ollut vielä erityisen hyvä!

    • Kyllä, oikein asitit :) Hyvin käytännönläheinen ihminen olen minäkin! :) Ja eikä! :D Jotenkin niin hassu kuulla, kun itse ei ollenkaan ajatellut, että kun jätän paljon kertomatta niin moni rakentaa siihen sitten oman oletetun todellisuuden. Sehän on tietysti luonnollista, mutta en vienyt ajatustani noin pitkälle. Itse vaan halusin rajata yksityisyyteni sillä olin oppinut, että minuun kiinnitettiin liikaa huomiota mieheni työn takia, minkä koin harmillisena. Nyt vuosien jälkeen ja teidän kaikkien kannustamana olen pystynyt seisomaan kahdella jalalla ylpeänä omista saavutuksista ja siitä, ettei minua nähdä aina toisen kautta <3 Joten valtava kiitos kaikista näistä vuosista ja siitä, että olet antanut MINULLE mahdollisuuden kaikista olettamuksista huolimatta <3

  • Elisa

    Hei :) minä olen Elisa 26 vuotta ja vuoden vaihteessa muuttanut töiden perässä jyväskylään. Elämme tällä hetkellä poikaystäväni kanssa etäsuhteessa joten elämä on aikalailla järjestelyä ja suunnittelua mutta kovin ihanaa silti. Olen vuosi sitten valmistunut yliopistosta ja nyt ensimmäisessä vakituisessa työssä joka on kiinnostava ja haastava asiantuntijatyö julkishallinnossa. Blogiasi olen lukenut varmaan kuutisen vuotta, opiskelujeni alkuvaiheessa löysin tänne koska juttujesi lukeminen ilahdutti opintojen keskellä ja asukuvasi inspiroivat. Edelleen olen lukijana koska pukeutumisestasi saan inspiraatiota ja koen että ajatusmaailmasi on samanlainen kuin minulla, joten pohdiskelevammat tekstit uppoavat myös hyvin. Mieleeni on painunut asioita ulkomailla asumisesta, ihania raskaudenaikaisia kuvia ja onnea tihkuvia hetkiä elämästäsi jotka olet rohkeasti halunnut jakaa myös blogiisi. Ne ovat jännästi tuoneet myös tänne puolelle iloa :)

    • Voi että miten kauniisti sanottu! Kiitos niin paljon, että olet ollut kanssani jo niin pitkään. Olen niin otettu, että olet saanut inspiraatiota blogistani ja erityisesti siitä, että olet pitänyt teksteistäni. Olen hyvin kiitollinen siitä, että seuranani on niin monia kaltaisiasi fiksuja ja hyväsydämisiä naisia, jotka ovat kanssaeläneet täällä niin monia eri elämän hetkiä kanssani. Kiitos <3

  • Anna

    Hei. Olen lukenut blogiasi noin 15 vuotiaasta asti. Nyt olen 21-vuotias ja ensimmäistä kertaa uskaltaudun kommentoimaan, vaikka monesti on tehnyt mieli. Tällä hetkellä minulla on välivuosi. Olen seurannut blogiasi hyvin monen vuoden ajan ja ihaillut tyyliäsi ja elämän kulkua, sekä myös ihaillut ajatuksiasi. Hyvää alkanutta uutta vuotta ja kaikkea hyvää!

    • Voi kiitos Anna ensimmäisestä kommentista! <3 Miten ihana kuulla sinusta ja miten kauniisti kirjoititkaan <3 Aivan ihanaa välivuotta – tuokoon se paljon ideoita ja varmistuksen siitä mihin suuntaan haluat lähteä <3

  • Vuosia olen seurannut sinun blogia jo niiltä ajoilta ku asuitte ulkomailla☺ olen itse 41 v 18v ja 11v lapsen ja 1 rottweilerin äiti❤ ammatiltani yrittäjä asuntosijoittana ja asun pohjois-suomessa☺ sinun blogi kuuluu niihin muutamiin blogeihin mitä seuraan viikoittain❤

    • Voi ei! <3 Kiitos niin paljon kaikista näistä vuosista! <3 Ja erityisen paljon rapsutuksia teidän rotikalle <3 Kiitos että olet seuranani! <3

  • Vendy

    Hauska idea tämä! Tulikin mieleen, kuinka hassua on että me seuraajat pysymme vuodesta toiseen bloggaajan mukana ja seuraamme muutoksia, mutta kaltaiseni tooodella harvoin kommentoivat eivät näy sinulle samalla tavalla :) olen siis 25-vuotias ja seurannut sinua varmaankin jo noin 5-6 vuotta? Ainakin muistan ensimmäisen raskautesi hyvin :) olin silloin opiskelija kauppakorkean alussa. Nyt valmistunut ja työskentelen rahoitusalalla. Avomies löytyy ja haaveena lähivuosina oma perhe. Vaikka olemme eri elämäntilanteissa ollut kanssasi koko tämän ajan, olen pitänyt sinua tietynlaisena esikuvana ja siksi tämä on niitä harvoja blogeja, joita on tullut seurattua ilman taukoja. Blogisi on ollut aina kovin lämminhenkinen, positiivinen ja inspiroiva. Olen oppinut sinulta paljon äitiydestä, elämänasenteesta ja avarakatseisuudesta. Viime vuosina tämä on syventynyt entisestään, kun olet tuonut enemmän esille perhettä ja erilaisia ajatuksia elämästä yleensä. Mieleenpainuvin postaus on sellainen, jossa kerroit aiemmin ajatelleesi asioista mustavalkoisesti, mutta vuosien mittaan olet kehittynyt siinä. Samaistun sinuun kovasti tässä asiassa ja kirjoituksesi ovat haastaneet minua pohtimaan omia ajatusmallejani. Toki myös kaikki ihanat perhetapahtumanne kuten poikien syntymät ovat jääneet mieleen :) Kiitos siis kovasti sinulle blogisi eteen tekemästäsi työstä näiden kaikkien vuosien ajan, jopa kolmen lapsen perhearjen keskellä! Upea saavutus :)

    • Miten kaunis kommentti! <3 Kiitos Vendy niin paljon tästä minua syvästi liikuttaneesta viestistä <3 Miten kauniisti kirjoitit. Ihan herkistyn täällä – se että seuranani on niin monen vuoden ajan ollut kaltaisiasi fiksuja nuoria naisia ja olen vielä blogillani kyennyt teitä insipiroimaan on minulle valtava kohteiaisuus. Niin toivon, että blogini voisi toimia sellaisena yhteisöllisyyden herättelijänä sen pienessä mittakaavassa, ja olen niiiiiiin otettu, että joku jopa kokee näin <3 Kiitos Vendy valtavan kauniista ja ystävällisestä kommentista <3 Kiitos että olet seuranani <3

  • Pauliina

    Olen lukenut blogissa vuosia, löysin tieni blogiisi Jonnamaista blogista.
    Iältäni olen myös paria kk vajaa 30v. rouva Espoossta. Espoolainen minusta tuli, koska rakkaus voitti. Ennen asuin Helsingissä, ettei nyt pitkä muutto ollut.
    Olen tulevalta ammatiltani Sairaanhoitaja.
    Perheeseen kuuluu aviomies ja monta hyvää ystävää.

    • Voi ihanaa Pauliina! <3 Kiitos sinulle (ja Jonnalle), että olet tänne eksynyt <3 Ja hei Espoo on ihana paikka! Meillä on aina ollut ajatuksena muuttaa Espoo/Kauniainen akselille kun pojat ja perhe kasvaa, mutta nyt kun olisi sen aika niin en tiedä pystynkö?! Olen jo liian kaupunkilaistunut! :O Miten sinä olet kokenut muuton? Kiitos vielä kommentistasi <3

      • Pauliina

        Espoo on kyllä vienyt sydämeni näinä kuluneina vuosina (= keväällä seitsemän vuotta, hui!)
        Tykkään rauhasta joka täällä vallitsee, samoin keskuspuisto on iso plussa. Tosin toimiva ja nopea lähijuna on iso plussa yhden auton taloudelle.
        Espoossa on hyvin huomiotu perheelliset, on esimerkiksi päiväkoteja.
        Lisäksi miten sairaala palvelut paranevat koko ajan.

        • Hei ihana kuulla. Meilläkin tuo muutto vaihtoehtona jos tältä nykyiseltä alueeltamme ei pikkuhiljaa löydy 4mh asuntoa joka olisi pohjaltaan, sijainniltaan ja ominaisuuksiltaan meille sopiva… Espoo on hyvä paikka. Nim. vanha tapiolalainen :)

  • HH

    Olen lukenut blogiasi jo vuosia. Epäsäännöllisesti seurasin mukana Mrs. V -aikoina, tyyli erosi paljon omastani, mutta toteutus oli niin kaunista. Säännölliseksi lukijaksi aloin, kun olit raskaana esikoisesi kanssa :) Olen nyt 25-vuotias viestinnän opiskelija eli elämäntilanne hyvin erilainen. Tuolloin lähdin kuitenkin au pairiksi ja sain kosketuksen perhearkeen, joten koin jotain yhtenäisyyttä sinun elämääsi vauvan kanssa :D Olen kotoisin Helsingistä, mutta opiskelen muualla. Juuri nyt olen ensimmäisessä vakavassa parisuhteessani ja vietämme pian vuosipäivää, iik ensimmäistä! Olen itkenyt liikutuksesta niin monelle postaukselle ja perheellesi, että olen onnekas jos saan kokea edes ripauksen samaa tulevaisuudessa!

    • Voi miten kauniisti kirjoitettu! Kiitos seurastasi ja myötäelämisestä! <3 Aivan ihanaa ensimmäistä vuosipäivää ja kiitos, että olet niin monet vuodet ollut mukana! <3 Saat varmasti kaiken sen mitä toivot <3