CATEGORIES

Fotografiska Museet

19.6.2011
Tukholman reissullani ystäväni vei minut aivan Viking Linen terminaalin vieressä sijaitsevaan valkokuvauksen museoon (Fotografiska Museet). Täytyy sanoa, että loistavasti osasi kaupungista kotoisin oleva ystäväni kiikuttaa minua paikkihin Tukhomassa, mitkä vetosivat minuun. Minulle valokuvaus on ihana harrastus ja blogin myötä olen alkanut kiinnostua siitä enemmänkin. Oli ihana käydä museossa ihailemassa todellisten artistien töitä.
  Picture truly can be worth a thousand words.

Tällä hetkellä näytillä oli valokuvaaja Albert Watsonin, Edward Burtynskyn ja Jacob Felländerin töitä.


Albert Watson

Herra Watson on skottilaissyntyinen valokuvaaja, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti muoti-, julkisuudenhenkilö- sekä taidekuvistaan. Tähän päivään mennessä hän on ehtinyt kuvata jo yli 200 Voguen kansikuvaa. Muodin parissa hän on kuvannut myös lukuisia kampanjoita mm. GAPille, Levikselle, Chanelille ja Revlonille. Myös monien elokuvien julisteet, kuten Geishan muistelmat, Kill Bill ja Da Vinci Code, ovat hänen käsialaansa.

Kuva: Golden Boy
Kuva: Christy Turlington
Alfred Hitchcock oli ensimmäinen julkisuudenhenkilö, jonka hän kuvasi. Kuva otettiin vuoden 1973 Haper’s Bazaarin joulunumeroon, joka teki Watsonista nimen.
 Kuva: Mick Jagger
Edward Burtynsky – Oil

Tämän kanadalaisen valokuvaajan valokuvat kuvaavat loistavasti nykypäiväämme. Hänen työnsä käsittelevät teollisuudesta johtuvaa maisemien muutosta sekä talouskavusta kärsivää luontoa. Nämä valokuvat olivat vangitsevan pysäyttäviä. Suosittelen tutustumaan.

Esillä oli myös ruotsalaisen Jacob Felländerin töitä. Hän käyttää kuvissaan tekniikkaa, missä yhdistetään monta eri kuvaa yhdeksi kuvaksi. Samassa kuvassa saattaa olla sama paikka monena eri hetkenä, tai jopa 5 eri kaupunkia sulautuneena yhdeksi. Minun makuuni nämä kuvat eivät istuneet yhtä hyvin kuin esimerkiksi kahden edellisen herran työt.

Yllä mainittujen kuvaajien töitä oli esillä mielin määrin museossa, mutta Fotografiskan kaupan puolella tutustuin vielä monen muun kuvaajan työhön.
Mieleen painuvia nimiä oli mm. Esther Haase, Karolina Henke ja David Drebin, joista jälkimmäinen oli varmaankin oma suosikkini oudolla tavallaan.

David Drebin
Tämä kanadalainen valokuvaaja tunnetaan seksikkäistä ja kiehtovista kuvista. Jokaisessa kuvassa tuntuu olevan joku tarina, joista monesta huokuu tietynlainen epätoivo, kaipaus ja narsisimi. Jokin näissä kuvissa sai vangittua katseeni kerta toisensa jälkeen – ikään kuin jäisin pohtimaan kuvan takana olevaa tarinaa…

Kuka oli sinun suosikkisi ja miksi?

14 comments

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • nanna

    Moi! Juuri spottasin facebookin kautta tämän blogin ja kiinnostuin enemmänkin :D Kiitos että joku jaksaa tänne tämmösiäkin kirjotella, ja koska valokuvaus on lähellä myös omaa sydäntäni, niin päätin tähän oman kommenttini jättää.Albert Watsonin kuvista löytyi vaan yks hyvä, eli tuo Christy Turlington-kuva, muut oli tavallaan aika jo nähtyjä. Samaten Edward Burtynskyn kuvien kaltaisia löytyy turhan paljon, kuvaajasta olen kuullut enemmänkin ja tuotantoon perehtynyt, mutta jotenkin ei vaan iske.Jacob Felländeriin tykästyin enemmänkin ja taisin löytää inspiraatiota taas muutamaksi viikoksi :) David Drebinin työt olivat ihan kivoja, ja hauskoja yksityiskohtia löytyi, mutta jotenkin liika tekemisen ja yrittämisen maku jäi suuhun. Muuten todella mielenkiintoinen postaus ja toi taas esille jotain uusia nimiä, kiitos! Ja voin luvata että jatkossa seuraan blogiasi – niin muodin kuin kuvienkin vuoksi (:

  • Anonymous

    Kerrassaan vaikuttavia kuvia kaikki, tykkäsin aikalailla kaikista (paitsi toi jacod felländerin kuva ei kyllä niin iskenyt). Varmaan itsekin kallistun kumminkin David Drebiniin, tosi kauniita kuvia, maisemat ja sitten just toi, että kaikissa huomaa ihan selkeesti olevan jonkun tarinan, eikä tarvitse enempää arvuutella, että mitä kuvassa on kun käyttää vaan omaa mielikuvitusta tilanteeseen ! Toi liikenne kuva oli varmaan jotenkin tietyllä tapaa kaikista erikoisin kun vaikka tämmösistä liikennejutuista oonkin tiennyt, niin en kyllä ikinä oo tommosta noin erikoista kuvassa nähnyt. Kuten sanoitkin niin pysäyttäviä nekin kuvat :)

  • Sandra - If it comes in pink

    Some of those pics are amazing :)

  • Mrs. V

    Tiia,Joo ihan sama mulla. Jotenkin niitä jäi pohtimaan… Vähän sama homma mulla oli kyllä myös noissa Burtynskyn kuvissa!vali,Mahtavaa jos onnistuin antamaan vinkkiä johonkin uuteen vaikka varmasti moni suomalainen on kolunnut Tukholman aika läpikotaisin :Dnelli,Kiitos ihan hirveästi noista vinkeistä! meen tutustumaan hetimmiten!:)Tickler,Mahtavaa!!:) Mä tuun tsekkaamaan tästä heti sun postauksen!:)Anonyymi,Joo hänen kuvansa ovat kyllä puhuttelevia! Loistavia.Alexa, Mahtavaa jos sait tästä jotain itsellesi!:)Anonyymi,Kiitos sinulle ihana kauniista sanoistasi!:) Ja kiitos ensimmäisestä kommentistasi! :) Minä kuvaan Canonilla (450d eos). Siitä löytyy postaus ja parikin jos laittaa tuohon blogini hakukenttään sanan: kamera. Objektiivi on itseasiassa uusi, pitääpä tehdä siitä pieni postaus kun kamera ei ole tässä nyt lähellä että pääsisin tsekkaa tarkemmat tiedot:( Voi onnea ja iloa kovasti uuteen harratukseen!:) Tule ihmeessä kertomaan tänne vinkkejä kun hyviä vinkkejä opit!:)lalalaura,Vähän sama vika mulla, mutta nyt on koittanut asiassa ryhdistäytyä. Kiitos kaverin joka osasi vielä viedä mut juuri oikeaan museoon !! :) Oli tosi mahtava paikka!Sofie,Voi murunen!! Great minds think alike! ;) Nähdään keskiviikkona <3 muiskis!

  • Katriina

    David Drebinin kuvat olivat mun mielestä hienoimpia. Ne jättää hirveesti oman mielikuvituksen varaan, mikä on jotenki tosi mielenkiintoista:)

  • Sofié

    Hei!Juuri kirjoitin tästä paikasta muutama päivä sitten blogiini!Näyttää ihanalta paikalta,toivottavasti pääsen sinne tänä kesänä:)))

  • Lalalaura

    David D:n kuvat kyl ehottomasti ainakin pysäyttävimpiä! tosi upeita. Ihan liian vähän tulee kyllä käytyä kaikennäkösissä näyttelyissä/museoissa, vaikken mikään supertaiteellinen ihminen olekaan niin harvoin oon joutunu pettymään kun on sellasiin paikkoihin eksyny :)

  • Anonymous

    Hei Mrs. V., ja kiitos kivasta blogista! Olen seuraillut sitä taustalla jo jonkin aikaa, mutta kommentoin nyt ensimmäistä kertaa :)Valokuvauksen harrastajana tämä postaus oli erittäin mielenkiintoinen ja inspiroiva, toivottavasti saamme kuulla aiheesta joskus enemmänkin. Millaisella kameralla itse kuvaat? Entä millainen objektiivi sinulla on käytössä? Haaveeni on päästä harjoittelemaan muotikuvausta joten kuvasi ovatkin oikein inspiroivia :)

  • Alexa

    Oi vitsi tosi upeita kuvia! Ihana postaus ! :)xx Alexa Dagmarhttp://alexadagmar.blogspot.com

  • Anonymous

    Mahtavia kuvia : Itse pidin noista Edward Burtynskyn ja otoksista ja viimesimmistä ns. mallikuvista tosi paljon :

  • Tickler

    Telepatiaa :)! Tein juuri postausta kahdesta upeasta kuvaajasta ja bongasin tämän postauksen. Linkitinkin sen blogiini.Ehdottomasti haluaisin nähdä nuo Burtynskyn kuvat. Pysäyttäviä!

  • nelli

    fotografiska on kyllä todella upea paikka! kävin siellä vuoden alussa ja silloin siellä oli fashion-näyttely, jossa esiteltiin muotikuvia alusta nykypäivään.. oli kyllä ihan järjettömän kiinnostava näyttely!mainitsemistasi kuvaajista lempparini on david drebin, hienoja tunnelmallisia kuvia.kannattaa tsekata Camilla Åkrans jos upeat muotikuvat kiinnostavat!

  • vali

    David Drebinin kuvat ovat mahtavia! Kiitos myös kivasta näkökulmasta Tukholmaan. Perusnähtävyyksien kertaaminen tai suurimpien tavaratalojen kiertäminen (yet again) on tehty ja nähty moneen kertaan. On hauska huomata, että tutusta kaupungista löytyy vielä helppoja, uusia asioita tehtäväksi.

  • Tiia

    Täytyy sanoa että kyllä upeimmat kuvat olivat juurikin nuo David Drebinin ottamat. Vaikka upeita olivat monet muutkin :) Kauniita valokuvia on joskus kiva pysähtyä ihailemaan :P