CATEGORIES

Pikkulapsiarjen kultaiset hetket

22.10.2017

Elän parhaillaan kuuluisien ruuhkavuosien keskellä. Päivät pitävät sisällään niin valtavasti tehtävää, suoritettavaa ja hoidettavaa, että pää ei aina pysy mukana. Ei ihme, että moni kokee näiden vuosien olevan elämän raskaimpia aikoja. Mutta vaikka työmäärä on kuormittava, pitäisi silti kaiken keskellä muistaa tämän elämänvaiheen ainutlaatuisuus. Sitä kun niin usein saa kuulla vanhemmilta ihmisiltä surkutteluita siitä, että voi kun olisi osannut nauttia enemmän ajasta kun lapset olivat pieniä.

On enemmän kuin ymmärrettävää että huonosti nukuttujen öiden, pukemistaisteluiden ja soseiden vääntämisen keskellä olo on uupunut. Helpottaa tietää, että kaikki vaiheet ovat vain vaiheita. Joskus nukutaan vielä yöt putkeen, eikä kukaan kilju esiin puskevia hampaitaan. Jonain päivänä lapset pukevat kaikki vielä itse itsensä. Yhtenä päivänä he menevät itse jääkaapille, ja tekevät itse itselleen välipalat. Mutta sen lomassa he kasvavat ulos niin monesta muustakin.

Boys´outfits
beanie GUGGUU
jackets GUGGUU / saatu
pants GUGGUU
shoes ADIDAS

My outfit
beanie J.CREW
coat HOLLIES STOCKHOLM / saatu
shoes TIMBERLAND / saatu

Jonain päivänä tulet ikävöimään sitä sydämen pakahduttavaa iloa, kun lapsesi juoksee sinua kohti maailman suurin hymy naamallaan kädet ojossa valmiina suureen syleilyyn.

Tulet ikävöimään sitä, kun kukaan ei kömmikkään yöllä kainalosi suojaan huonoa unta nähtyään.

Tulet ikävöimään niitä kodin täyttäneitä naurun kiljahduksia ja hulluja iltavillejä, sillä jonain päivänä koti ei olekaan täynnä elämää.

Tulet ikävöimään sitä, kun pieni haluaa tarttua käteesi kaupungilla kulkiessa.

Tulet ikävöimään viikonloppuaamuja, milloin pystyi kellimään sängyssä halien, kutitellen ja kikatellen. Kuinka kurkistus peiton alta saikaan toisen nauramaan ihan vatsanpohjasta asti.

Tulet ikävöimään sitä pienen pyyntöä päästä syliin, kun heidän omat pienet jalkansa väsyivät.

Tulet ikävöimään sitä, kun pieni pyytää saada hyvän yön suukon nukkumaan mennessään.

Koittaa vielä aika, kun kukaan ei itke ovesta ulos lähtiessäsi.

Arki helpottuu kun lapset kasvavat kuormittavasta pikkulapsiarjesta ulos, mutta samalla he kasvavat ulos niistä elämän kultaisimmista ja sydämen sulattavista hetkistä myös. Uudet vaiheet tuovat oman hyvät puolensa mukanaan, mutta näissä pienissä pikkulapsiarjen kultaisissa hetkissä on jotain taianomaisen koskettavaa, mikä jättää lämpimänä lepattavan jäljen sydämeen. Joten muistetaan nauttia näistä hetkistä. Pikkulapsiarki on ainutlaatuisen ihanaa aikaa kaikesta kuormittavuudestaan huolimatta.

Pienien sanojen ja eleiden suuruus

19.10.2017

Onko sinua koskaan harmittanut tilanne missä olet kaupassa ollessasi vahingossa osunut toiseen ja pyytäessäsi anteeksi saanut osaksesi vain puolittaisen paheksuvan katseen?

Tai onko sinua koskaan harmittanut kun olet autolla ajaessasi antanut jalkankulkijalle tietä, mutta pienen käden heilautuksen sijaan sinulle suodaan vaan nopea katse varmistaaksesi että pysähdyt ja sitten ylitetään suojatie kasvot visusti katukivetystä tapittaen?

Tai oletko joskus kiittänyt kaupankassaa palveluksesta ja toivottanut hyvää päivää, mutta kiitostasi ei edes huomioida – saati vastata niinkin pienillä sanoilla kuin “ole hyvä” tai “hyvää päivänjatkoa”.

coat ZARA
pants ANDIATA / saatu
blouse LIDL / saatu
shoes LIDL / saatu
scarf DAY Birger et Mikkelsen
bag YSL
earrings ALDO

Vaikka nämä esimerkit ovat pieniä ja ohitsekiitäviä hetkiä, on niillä silti suurempikin merkitys. Ne viestivät siitä, että huomiot toisen ihmisen. Toki on ymmärrettävää että ihminen vaipuu välillä omiin ajatuksiin eikä välttämättä tule huomioneeksi kaikkea ympärillään tapahtuvaa. Mutta silti olisi hyvä yrittää tietoisesti olemaan enemmän läsnä sosiaalisissa tilanteissa. Toisen ihmisen kohtaaminen on aina sosiaalinen tilanne, vaikka hetki olisikin ohitsekiitävä ja henkilö sinulle tuntematon. Maassamme on paljon yksinäisyyttä. Näinkin pienet asiat voivat hiljaa nakertaa toiselle vieläkin yksinäisempää tunnetta. Ihminen on loppujenlopuksi sosiaalinen eläin. Melkein kaikki haluavat tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja huomioiduksi.  Miten paljon paremman jatkon päivä saakaan kun

…toinen vastaa ystävällisellä hymyllä “ei mitään”.

…nostaa kätensä kiitoksen merkiksi ja suo autoilijalle pienen hymyn.

…vastaa toiselle hymyillen takaisin hyvät päivänjatkot.

Joten vaikka nämä lyhyet sanat ja nopeat eleet voivat tuntua pieniltä, niin ei unohdeta niitä. Jokainen saa päiväänsä varmasti hitusen lisää lämpöä, kun saa kohdata toiset ystävälliset kasvot ja juuri sinulle suunnatut sanat.

Kuvat Kaisa Turunen