CATEGORIES

Go with the flow

9.8.2017

coat H&M
dress ZARA (siskolta lainattu)
shoes BARNEYS NY
necklaces THOMAS SABO / saatu
bag REBECCA MINKOFF

Flow-viikonloppu häämöttää. En ole eläessäni ollut festivaaleilla (jep – en ainoallakaan) ja tänä vuonna siihen oli tarkoitus tulla muutos. Flow-festivaali kun on kuulemani mukaan niin paljon muutakin kuin musiikin juhlaa. Tarjolla on erinomaista ruokaa, juomaa ja erityisesti seuraa. Stadista melkein jokaisella tuntuu olevan lippu jollekin päivälle – ellei koko viikonlopuksi. Omiin suunnitelmiin tuli viime hetkellä muutos, enkä näillä näkymin tule menettämään festivaalineitsyyttäni tänäkään vuonna. Ehkä sitten ensi vuonna! Flowhun olin ehtinyt miettiä tätä 70-luvun henkeä huokuvaa asuakin, mutta tapahtuman jäädessä välistä intouduin käyttämään sitä kaupungilla eilen muilla asioilla.

Festaripukeutuminen on minusta ihanaa seurattavaa. Musiikin juhla saa ihmiset rentoutumaan ja ottamaan riskejä pukeutumisessaan. Leikitellään kuoseilla, käytetään erikoisia asusteita, hurahdetaan hapsuihin ja kimalletaan glitterissä. Vaikka itse en paikalle pääsekään niin tulen varmasti innolla seuraamaan ihmisten päivityksiä alueelta. Iloinen ja riemukas viikonloppu varmasti monilla edessä.

Kuvat Metti Forssell

Kallahdenniemi

6.8.2017

Viime viikonloppuna kävin perheineni Kallahdenniemen uimarannalla. Mikä piiloitettu helmi! En ymmärrä miten kuulin paikasta ensi kertaa vasta nyt. Kiinnostukseni heräsi kun näin videoita paikasta ystäväni Marikan Instagramissa. Mahtailevien mäntyjen vaikuttava rivistö, tuuleen hellästi nojautuva runsas rantaheinikko ja matala rantavesi näyttivät niin houkuttelevilta, että päätimme ensimmäisen tilaisuuden tullen lähteä tutkimaan tätä meille vielä tuntematonta aluetta Helsingissä.

Ranta teki meihin kaikkiin syvän vaikutuksen ja tulemme varmasti vierailemaan siellä tulevaisuudessakin. Aurinkoisena päivänä matalapohjainen uimaranta leikkipuistoineen on ideaali lapsiperheille. Rantsupäiviä ei ikävä kyllä monia taida tähän kesään mahtua, mutta Kallahdenniemen metsäpolut ovat vähintään yhtä vaikuttavia. Tänne kannattaa suunnata vähän sateisempanakin päivänä nauttimaan metsän raikkaudesta ja vehreydestä. Poikkeuksellisen kaunis metsä näyttävällä männiköllään. Todellinen helmi Helsingissä.