CATEGORIES

No peplum

17.8.2012

Pari postausta takaperin ihastelin teille Kim Kardashianin valkoista peplum-toppia ja kyselin teiltä vastaavien perään. Te mahtavat autoitte minua eteenpäin ja muutaman päivän päästä löysinkin itseni Lindexistä sovittamasta tätä toppia:

Harmikseni kyseinen versio ei vain millään minulle istunut. Minun pitkällä selälläni tuo lanneröyhelö alkoi liian alkaisin, saaden minut näyttämään hölmöltä. Muutenkin malli oli hieman liian väljä. Sovittamani koko oli S, mutta silti se roikkui liikaa rintojen alta. Tosin tämä hetkellinen suurennus kuppikoossani vaikeuttaa paitojen istuvuutta.

Näin jäi paita ostamatta. Pitänee vielä pitää silmällä jos löytäisin jostain muualta tyköistuvamman kappaleen. Meillä vietetään pian ristiäisiä ja olisin halunnut liittää tämän peplum-paidan osaksi asukokonaisuuttani. Nyt menivät siis vaatetussuunnitelmat kokonaan uusiksi. Yritin etsiä mustaa vartalonmyötäistä peplum-mekkoakin, mutta heikolla tuloksella. Yhden olkaimettoman version löysin Zarasta, mutta sen helma oli niin lyhyt, että kirkossa saatettaisiin kuulla sanat Oh my God ihan vääristä syistä :/ Täten turvaudun jo vaatekaapistani löytyvään jokanaisen luottovaatteeseen: tavalliseen pikkumustaan. Keksin jo hauskan tavan stailata sen ristiäisiä varten. Siitä tulossa postaus kun olen saanut visioni toteutettua.

Mutta enhän minä Lindexiltä siltikään tyhjin käsin lähtenyt. Ystävättäreni kanssa ostettiin samanlaiset korukaulukset kun olivat niin nätit ja sopivan näyttävät. Juuri tällaista korua olinkin etsinyt klassisen seiloripaitani seuraksi. Oli muuten Zarassakin loistava valikoima erilaisia statement-kaulakoruja. Ne ovat selvästi tulevan sesongin it-koru.

Outfit with wheels

15.8.2012

Meinasin postata tänään kurkistuksen tulevan syksyn muotiin, mutta ilma oli niin kaunis ja kesäinen, etten vain voinut tehdä sitä. Ei ihan vielä syysvaatteita kiitos! Vielä hetken kukkia, väriä ja hempeän värikkäitä vaatekappaleita! Kesä kun tuntuu menneen ohi ennenkuin se ikinä edes alkoikaan. Täten kun ulkona paistaa aurinko ja lämpöä on reilu 20 astetta niin minä en vaan voi postata syysvaatteista!

Mutta… Syksyn pikainen tulo on vain hyväksyttävä, joten katsaus tuleviin muodin tuuliin tulossa hyvin pian.

Tämän päivän loppuun tulee siis päivän asua, joka päällä kävin kaupungilla kärräilemässä kavereiden ja heidän lastensa kanssa.

Minulta on kovasti kyselty mitkä rattaat valitsimme. Tässä ne näkyvät – Bugaboo Donkey Duot. En ikävä kyllä varmaankaan tee ihan pelkkää postausta rattaistani. Ihan vaan sen takia, ettei tämä blogi ajatuisi liikaa mammablogin puolelle. Haluan kuitenkin pitää tämän edelleen muotiin keskittyvänä. Varmaankin toimin niin, että päivän asujen yhteydessä kerron haluaville näistä lastenvaunuista vielä enemmän, sillä kyselyitä niistä on tullut hyvin paljon. Ajatuksia asiasta voi tosiaan antaa kommenttiboksin puolella! Jos ikinä teen postauksen vain rattaistamme, niin postaan sinä päivänä kaksi postausta. Aamulla puhtaasti muotia ja illalla sitten informatiivisempaa juttua näistä äitejä kiinnostavista jutuista.

Blouse: Zara

Necklace: River Island

Pants: Zara

Watch: Michael Kors

Bracelets: River Island

Kiitos vielä minun mammalleni, joka otti päivän asu kuvat <3

Vaikka syksyn tulosta en ole kovin innoissani, olen kuitenkin nyt alkanut innostua sen tuomista uusista tuulista muodin saralla. Ai että miten paljon minulla onkaan niistä kerrottavaa! Niistä siis tulossa pian postausta. Satoi tai paistoi.