CATEGORIES

My skinny jeans

8.6.2012

Viime aikoina omat vaatevalintani ovat rakentuneet pitkälti sen ympärille mikä päälle mahtuu ja missä on mukava olla. Tai ainakin suhteellisen mukava olla. Joitakin tämä voi alkaa jo puuduttaa, joten keksin pienen väliaikaisen avun. Vaatekaappini kulmakivien pohjalta jaan kanssanne hieman vanhoja päivän asu kuvia. Eli tässä seuraavaksi asukokonaisuuksia, mitä minä olen rakentanut erilaisten skinny-mallisten farkkujen ympärille. Samalla näette hieman tyyliäni vuosien varrelta. Jotkut kuvista ovat jopa pari vuotta vanhoja.

COLORED SKINNY JEANS

Kyllä. Värit veivät viime kesänä mennessään. Pitkään pohdin ostaakko noin räikeitä pökiä, mutta onneksi niin tein, sillä ne ovat olleet kovassa käytössä! Olisivat tänäkin kesänä jos saisin ne kiinnikin! Zara ei siis taaskaan pettänyt. Niinkuin edellisessä postauksessa mainitsin, neonvärit ovat pastellien rinnalla nyt in.

(Saat kollaasien kuvat suuremmaksi klikkaamalla kuvaa)

BLUE SKINNY JEANS

Yhdistelmä mahdollisuudet sinisten farkkujen kanssa ovat loputtomat. Onkohan mitään väriä tai yläosaa, jonka kanssa ne eivät sopisi? Tästä syystä ne ovat jokanaisen luottovaate. Nämä strech-kangasta olevat farkut olen ostanut Vilasta muutama vuosi sitten.

BLACK SKINNY JEANS

Musta antaa paljon anteeksi ja tästä syystä onkin loistava vaihtoehto niille päiville, kun tuntuu siltä ettei ole mitään päälle pantavaa. Yllä näkyvän parin olen ostanut Vilasta muutama vuosi takaperin.

Enpäs muistannut mainita viime postauksessa, että käytän ihan huiman paljon harmaan sävyisiä skinny-farkkuja! Ne itseasiassa jostain syystä saavat eniten käyttöä housuistani. Jos ei mukavia collegekotiasuhousuja lasketa! ;)

Mitäs piditte tämän tyylisestä listauksesta näiden wardrobe cornerstones-postauksien jatkumona? Ainakin mukavaa vaihtelua näille mun mamma-asuille? Tai sitten minun pitää vaan härnätä ystäviäni ja siskoani enemmän päivän asujen toivossa… Jos tykkäsitte, toteutan vielä samantyylisen postauksen pukuhousujen sekä shortsien kohdalla!

Wardrobe cornerstones – pants

7.6.2012

Pitkästä aikaa vaatekaapin kulmakivien pariin!

Aiemmissa postauksissa olen käsitellyt takit, paidat, laukut ja kengät. Voit löytää kaikki edelliset postaukset tästä aiheesta oikean puoleisesta sivupalkista “wardrobe cornerstones” -linkin alta. Housut, mekot, hameet, korut sekä muut asusteet ovat vielä käsittelemättä ja nyt onkin vuorossa housut.

Farkkuja valitessani suosin skinny-mallia. Itse en ole suora- enkä leveälahkeisten mallien ystävä, sillä omalle ruumiinrakenteelleni nämä istuvat parhaiten. Suosikkini ovat mustat skinnyfarkkuni. Kun ne parittaa vielä mustien nilkkureiden kanssa, illuusio pitkistä sääristä korostuu edelleen. Itse suosin skinnyfarkkuja, joissa on hieman strechiä. Ne ovat mukavat päällä ja painon pienet vaihtelut eivät tee kipeää housuja napittaessa. Vaateketju Vilasta minä olet löytänyt itselleni sopivimmat skinny-malliset strech farkut.

Oli sitten vartalomallisi mikä tahansa, lähes meiltä jokaiselta löytyy kaapista denim-väriset farkut. Hyvin istuvat siniset farkut ovat jokanaisen ehdoton vaatekaapin kulmakivi ja itselleen täydellisen mallin metsästämiseen saattaa helposti kulua vuosiakin. Arjen rentoa tyylikkyyttä saa helposti kun ne parittaa valkoisen kauluspaidan, vyön ja korkokenkien kanssa. Effortlessly chic. Oma suosikkimerkkini perus farkkujen suhteen on DSquared2.

Minä olen viime vuosina ihastunut värikkäisiin farkkuihin. Oma vaatekaappini kun koostuu valtaosin melkoisen klassisista yksilöistä, on asukokonaisuuksiin helppo saada sitä jotain lisää värikkäillä farkuilla. Vimme vuoden color blocking -trendi vei minut täysin mukanaan ja Zarasta ostamani hotpinkit farkut olivatkin kesän suuri suosikkini. Jos niihin vielä mahtuisin, pukisin ne oitis päälleni tänäkin kesänä. Onhan neonvärit in ;)

Töihin on turvallisempi valita ilmavemmat housut. Toki pukeutumiskoodit vaihtelevat suuresti alasta/työpaikasta riippuen, mutta jos epäilet – valitse suoralahkeiset pukuhousut. Mustat ovat klassikot, mutta mikäli sinulla on tapana muutenkin haalia vaatekaappi täyteen tätä “väriä joka sopii kaiken kanssa”, valitse beiget tai harmaat. Ne käyvät vuoden ympäri ja sopivat värinsä puolesta myös lähes kaiken kanssa.
Kevään tullessa väriskaala vaihtuu vaaleampaan ja aurinkoisinä päivinä on ihana kaivaa talven jäljiltä kaapista valkoiset housut. Itse en talvella valkoisia housuja käytä. Miellän ne täysin kesävaatteiksi, sillä kurakeleillä ne on lähes mahdoton pitää valkoisina.

Shorseissa suosin yleensä vaaleita värejä, sillä niitä tulee kuitenkin kesäisin käytettyä eniten. Tosin kesän muuttuessa syksyksi shortsit saavat pari kuukautta lisää käyttöaikaa pukemalla paksut mustat sukkahousut alle. Kun paritat ne mustien sukkisten kanssa, on hyvä pitää shortsien pohjaväri mustana tai muuna hyvin tummana värinä.

Klassikkoina pidän farkkushortseja (parita raitapaidan kanssa saadaksesi tuulahduksen merihenkisyyttä) sekä khakin värisiä shortseja. Lähes joka vuosi safari -teema on in muodin maailmassa (kuten tänäkin vuonna) ja näillä shortseilla on helppo saada yhdistettyä asu valmiina aavikolle.

Siinä taas ajatuksiani vaatekaapin kulmakivistä mitä housuihin tulee. Omasta vaatekaapistani puuttuu edellämainituista vielä farkkushortsit. Lähitulevaisuudessa tulen esittelemään teille minun luottohousuni nähdyn kaavan mukaan.