CATEGORIES

Kysy-Ask-Fråga – Bloggaavilta ystäviltäni! :)

10.2.2012

Viime aikoina monessa blogissa on pyörinyt hauskoja kyselypostauksia. Oma blogini keskittyy lähinnä muotiin ja siinä sivussa tyyliin sekä kaikkeen naiselliseen, joten arkeni ja yksityiselämäni jätän täysin blogin ulkopuolelle. Tästä syystä minusta ei ihan hirveän helposti saa kunnon kuvaa blogin kirjoittajana, ellei jaksa myös kommenttiboksiakin kahlata läpi.

Omasta mielestäni blogien hienous kuitenkin piilee siinä, että sitä tavallaan voi samaistua tai oppia tuntemaan kirjoittajaa tekstien takana. Yksi upeimmista asioista, mitä olen tästä harrastuksena alkaneesta blogin pitämisestä saanut, on monet upeat ystäväni, jotka myös kirjoittavat blogia. Heidän kanssaan on niin äärimmäisen helppo keskustella ja ymmärrämme toisamme niin älyttömän hyvin. Monet olen saanut tuntea jo monen vuoden ajan ja olemme saaneet kokea ihania matkoja, tapahtumia ja hetkiä yhdessä.

Tästä heräsikin ajatus. Mitä jos te arvon lukijat (joihin moneen teistäkin olen vuosien saatossa saanut kunnian tutustua <3) saisitte esittää kysymyksiä minun luonteestani, persoonastani, blogin pitämisestä sekä meidän välisestä ystävyyssuhteista? Mutta vastaajana ei toimisikaan minä, vaan ihanat bloggaavat ystäväni, joista monen taidatte tuntea tekin?:)

Kysymyksiin vastaavat Cava, Char, Coco, Johanna, Lintu ja Sofié (blogien osoitteet löydät postauksen lopusta). Heidän kaikkien kanssa olen lähes päivittäin tekemisissä. Facebookissa ja Skypessä vaihdamme kuulumisia ja tarpeen tullen autamme toisia eteenpäin niin arkeen kuin bloggaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Heidän kaikkien kanssaan olen myös viettänyt paljon aikaa kasvotusten, olemme jopa matkustelleet yhdessä, joten tunnemme toisemme melkoisen hyvin <3 Uskon, että he pystyvät vastaamaan helposti esittämiinne kysymyksiin ;)

Bloggaaviin ystäviini kuuluu myös paljon muitakin aivan ihania tyttöjä, joiden kanssa keskustelemme paljonkin facebookin välityksellä. Tuntuu siltä kuin olisimme tunteneet toisemme ikuisuuden, mutta joidenkin heidän kanssaan emme ole koskaan tavanneet kasvotusten!:D Toivottavasti vielä pian päästään ihan livenä halimaan ja keskustelemaan syntyjä syviä:)

Koska tarkoitus ei ole tosiaan kysymysten kautta lähteä tonkimaan yksityiselämääni, vaan pikemminkin antaa parempaa käsitystä minusta persoonana sekä bloggauksen parhaista puolista meidän ystävyytemme kautta; pyydän teitä muotoilemaan kysymyksiä, jotka keskittyvät luonteeseeni, persoonaani, tapoihini, meidän tyttöjen välisiin ystävyyssuhteisiin, kuinka tapasimme? ennakko-odotukset? kävivätkö ne toteen? jne jne.

Jos kaipaat tästä esimerkkiä, toteutin reilu vuosi sitten saman tyylisen kyselypostauksen, missä lähimmät ja pitkäaikaisimmat ystäväni vastasivat minua koskeviin kysymyksiin. Voit käydä lukemassa postauksen TÄSTÄ, jos kaipaat tarkempaa selitystä siitä mitä tarkoitan kysymysten luonteella. Tällä kertaa vaan kysymyksiin vastaa ystäväni, jotka monet teistäkin tuntee! :)

Coco – www.lily.fi/palsta/coco-sweet-dreams

Johanna – www.kalastajanvaimo.indiedays.com

Char – www.charandthecity.indiedays.com

Lintu – www.psilovefashion.indiedays.com

Cava – www.charmingcava.blogspot.com

Sofié – www.avecsofie.indiedays.com

Joten, laittakaa tähän kommenttiboksiin kysymyksiä ja ihanat bloggaavat ystäväni yrittävät vastata niihin niin hyvin kun suinkin vain kykenevät! :) Kerään kaikki asialliset kysymykset sitten yhdeksi listaksi, johon yllä olevat neitoset sitten raapustavat vastauksensa ja julkaisen ne sitten täällä blogissa postauksen muodossa! :)

Fire away ja hyvää viikonloppua!:)

Style Steal – Minty knit

8.2.2012

Viimeistä pastellipostausta viedään (ainakin vähään aikaan! :D)

Pahoitteluni, että näitä on tullut niin monta peräkkäin. Vieläkin nimittäin makaan sohvan pohjalla räkää täynnä ja uusia kuvia en ole jaksanut ottaa sitten pastelliostosteni.
Huomenna siirryn kuitenkin vähän tarkkailemaan kuinka pystyn integroimaan viime kevät/kesän ostoksiani ensi kevään trendeihin ja sitten vielä tämän viikon sisään tulee “tyylini kulmakivet” -postauksia!

Sain kuitenkin edelliseen postaukseen niin loistavan vinkin ihanalta lukijaltani, että halusin jakaa sen pian teidän kaikkien kanssa. (Tällaiset vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita tulevaisuudessakin – joten kiitos ihan hirmuisesti sinulle ystävälliselle anonyymille!!). Ystävällinen lukijani oli bongannut hyvin samantyylisen palmikkoneuleen H&M verkkokaupasta kuin tuo aiemmin esittelemäni ACNEn neule!

Mintun värinen neule ei ehkä ole se ensimmäinen ostos mitä tehdä kun esimerkiksi itseltänikin puuttuu vastaava klassikkoneule ajattoman ruskeana tai neutraalina valkoisena. Siitä syystä, olisi ehkä järkevää pihistää ja etsiä edullisempi minttuneule – ainakin omakohtaisesti.
Tässä teille kaikille taas Strictly Style Steal!

Nyt lupaan, että tämän jälkeen pastelleista ei ihan hetkeen postausta tule!! :D

I’m so sorry you guys that there has been so many posts about pastels in a consecutive row. I am still battleing off this freaking persistent cold and haven’t had the energy to photograph anything new since my latest pastel buys and the outfits I planned around them… But I promise, this is the last one about pastels for a while!! :D

To the last post I got a great tip from one of my lovely readers. She hinted, that there is a very similar cable knit for sale in H&M at the moment! As I am still short of a good cable knit in classical colours like brown and white, it would be a lot wiser for me to skimp and go for this trendy H&M knit! So if you’re interested, check them out and choose the right one for your needs! :)