CATEGORIES

Happy New Year!!

1.1.2012
Hyvää uutta vuotta teille kaikille ihanille Strictly Stylen lukijoille! Kiitoksia aivan loistavasta viime vuodesta! Minä olen saanut kokea paljon ihania hetkiä teidän kanssanne ja blogi on tuonut mukanaan paljon ihania asioita, mistä saan olla todella kiitollinen. Tänäkin vuonna olen bloggauksen ansiosta ystävystynyt niin monen ihanan ihmisen kanssa, että ei voi olla muuta kuin onnellinen ja iloinen tästä mahdollisuudesta! Ensi vuodelta toivon yhtä ihanaa vuotta kuin viimeinenkin oli. Tällä hetkellä vuosi 2012 näyttää pitävän sisällään paljon uusia ja jännittäviä asioita, jotka tekevät vuodesta varmasti ikimuistoisen – myös blogin puolella!:) Odotan innoissani tulevaa vuotta ja sen tuomia haasteita. 
Tässä vanhassa postauksessa listasin toiveitani ja unelmiani vuodelle 2011. Olen todella onnekas, sillä unelmani ja toiveeni kävivät pitkälti toteen. Sain nauttia monista upeista hetkistä mielettömien ystävieni kanssa, viettää aikaa rakkaan perheeni kanssa, todistaa upeita tapahtumia läheisten ystävieni elämässä, nauttia monista hellistä hetkistä rakkaani kainalossa ja vuosi toi mukanaan myös monia uusia ihania tuttavuuksia! Kulunut vuosi oli ajoittain myös hyvin vaikea, sillä jouduin kokemaan myös paljon menetyksiä. Ajan kanssa niistä on kuitenkin onnistunut nousemaan ja olen hyvin kiitollinen, että minulla on niin paljon ihania muistoja, jotka säilyvät sydämessäni aina <3
Uuden vuoden lupauksia en tänä vuonna tee, sillä viime vuonna epäonnistuin surkeasti. Lupasin liikkua enemmän ja säännöllisemmin, mutta aika nopeasti sen sitten rikoin. “Syy” itseni pettämiseen vaihtui viikosta toiseen :o Joten nyt vaan tyydyn kuuntelemaan muiden lupauksia :D Mitä te olette itsellenne lupailleet? :)

Happy New Year to you all! 

I hope you all had a wonderful New Year’s eve! We got loads of great friends over from Finland yesterday, so our house is busy and full again for the next couple of days :D Loving it! 

Last year was much what I had hoped for. Got the privilege of meeting loads of new wonderful people, got to witness many great moments in my great friends’ lives, got to spend time with my dear family, spent many sweet moments in my hubbie’s arms and year 2011 gave a lot of great memories. I had to experience a few very difficult losses too, but as time has gone by, I just must be grateful for all the beautiful memories that I have <3

Next year seems to bring along many very exciting things… Regarding my blog as well! Will tell you all about it in good time. I have great expectations for 2012, and plan to make the most of it. Let’s all make next year even better than the last.

Happy New Year 2012 Everyone!! :)


New Year’s dish!

31.12.2011
Talomme hiljentyi muutama päivä sitten joulun hälinästä, mutta ei tässä kovin montaa päivää hiljaisuudessa ehditty viettää, sillä tänään luoksemme saapuu 7 ihanaa ystäväämme Suomesta, jotka tulevat tänne vuodenvaihteenviettoon muutamaksi päiväksi! Tänään illalla luvassa naamiaiset, joten näätte pian mitä minä kehitinkään siitä valkoisesta Nelly.com mekosta..;) Kaverit ovat myös panostaneet kunnolla asuihinsa, joten saatte varmasti pian nähdä täällä äärimmäistä hilpeyttä herättäviä kuvia.. ;) 
Meillä on todella tiukka aikataulu tälle päivälle kehitettynä ja illalla valmistan monenmoista herkkua uudenvuoden pöytään tyttöystävieni kanssa. Tarjolla on lihapullia, tsatsikia, couscousia, kolmioleipiä, viinirypäleitä ja juustoja cocktailtikuissa, vihannesdippilautanen, cupcakeseja sekä sitä samaista jokirapusalaattia mitä oli joulupöydässäkin!
Tämä resepti on isoäitini vanha resepti ja se on saanut hyvin positiivisen vastaanoton ystävieni keskuudessa. Nimi “salaatti” on ehkä hieman hämäävä, sillä siitä on salaatin terveellisyys hyvin kaukana :D Kyseiseen jokirapu”salaattiin” siis tulee:
  • Thousand island kastiketta
  • Majoneesia
  • Jokirapuja
  • Salaattia

Mitään tarkkoja määriä en osaa sanoa, sillä itse kaadan niitä vain silmämääräisesti. Suunnilleen niin, että lopputulos näyttää siltä miltä tuo ylhäällä oleva kuva antaa ymmärtää. Yeps, kaukana terveellisestä! ;) Me paahdamme sen seuraksi paahtoleipiä johon lisäämme hieman voita ja sitten vain jokirapusalaattia päälle. Taivaallisen hyvää! Semmoinen kaloripommi, että ihan hyvä säästää sen teko näihin erikoisempiin tilaisuuksiin kun on paljon syöjiä ja et paukuta yksin vyötärösi kokoa :D
Nyt taas takaisin illan valmisteluihin. Aivan loistavaa iltaa teille, nauttikaa vuodenvaihteesta ja olkoon se loistava startti vuoden 2012 seikkailuillenne!:) 
Ps. Jos teillä on muuten mitään hyviä vinkkejä kolmioleipien sisällöksi, otan niitä innolla vastaan kommenttiboksin puolella!:)


In my Christmas post I shared a picture of a dish that I love – crayfishsalad. This name is quite misleading to say the least – as the healthiness of salads in general is very far from this recipe… 
This recipe I have gotten from my grandmother and I usually make it for special occasions when there are more people around the table. So what goes into a craufishsalad?
  • Crayfish
  • Mayonnase
  • Thousand island dressing
  • Lettuce

Yeap. Not your traditional healthy salad ;) To make it even more unhealthy, we enjoy it on a piece of buttered white toast. Uuh, so good! This is very easy and quick to make. I do not have exact measurements, I just add in these few ingredients ocularly – so that it looks like that how it does in the first pic :D 


Hopefully you guys get to enjoy a wonderful evening today with your friends and family and can kick off New Year 2012 with a bang!:) We get loads of great friends over from Finland today and we have great evening planned… You’ll see soon enough ;) 

Happy New Year!!:)