Mitä ikävöin kaupungissa elämisessä? Tämä postausidea tuli hiljattain yhdeltä teistä. Tasan kuukausi muuttomme jälkeen tein postauksen, missä listasin kaupungissa vs. “landella” asumisen hyviä ja huonoja puolia keskenään. Nyt näin vuoden esikaupunkialueella asuneena minulta kysyttiin mitä kaipaan Helsingissä? Ja mitä on nyt vuoden kokemuksella on paremmin tällä omakotitaloalueella?
Mitä kaipaan kaupungissa?
Ihmisiä
Tämä on varmasti osaksi myös koronatilanteen syytä, mutta päälimmäisenä minulla on keskustasta ikävä ihmisiä. Kaikki ihanat naapurit, rakkaat ystäväperheet ja super hoitajat lasten entisestä päiväkodista, poikien futiskaverit perheineen, omat lähistöllä asuvat ystävät ja se, että kävelylenkillä törmäsi aina tuttuihin. Et koskaan tiennyt kehen törmäät, mutta aina tuli vastaan joku ihana hymyilevä tuttu kasvo. Toki täällä Kauniaisissa on tullut uusia ihania tuttavuuksia, mutta koronavuosi on tehnyt sen, että tunnen esim. vain muutaman lastemme vuositasoilla olevan oppilaan / päiväkotikaverin perheineen. Muutimme tänne juuri ennen koronan alkua, joten mitään yhteisiä tilaisuuksia vanhemmilla ei ole vielä ollut. Onneksi lastemme harrastustoiminnan kautta on sentään saanut tutustua muutamiin alueen perheisiin. Onnekkaasti kävi myös siinä, että naapurustossamme asuu valtavasti ihania lapsiperheitä, keillä saman ikäisiä lapsia. Kulunut vuosi muuton suhteen olisi voinut olla hyvinkin haastava, jos olisimme muuttaneet täysin uudelle paikkakunnalle. Suuri pelastus on ollut myös se, että täällä asui ennestään monia läheisiä ystäviämme. Olen hyvin sosiaalinen luonne, joten tämä viime vuoden eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien varominen on ollut itselle kuluttavaa. Joten ehkä siksi tämä suurin kaipuuni johtuu enemmänkin koronasta, eikä niinkään muutosta esikaupunkiin. Ja muutenkin paljon ympäri maailmaa muuttaneena olen huomannut, että aina jään ikävöimään ihmisiä edellisessä paikassa, vaikka uudesta paikasta löytyy aina uudet ihanat ihmiset. Sydämestä on siroteltu paloja sinne tänne juurikin ihmisten mukana. Onneksi on nykyään niin monet keinot pitää rakkaita ihmisiä mukana arjessa vaikka asutaankin kauempana toisistamme.
Hyviä ravintoloita
Tietenkin keskustassa on paremmat palvelut, mutta peruspalveluihin Granissa olen ollut hyvin tyytyväinen. Rakastamme hyvää ruokaa ja olemme aina pääsääntöisesti tehneet ruokaa kotona, mutta ne hetket välillä kun olisi mahdollisuus mennä hyvään ravintolaan syömään niin on ikävä Helsingin vaihtoehtoja. Onneksi koronavuosi on tehnyt myös sen, että monista ravintoloista saa nyt takeawayta. Ikävä niitä helppoja treffi-iltoja, kun saattoi vain nopeasti pistäytymään hyvässä lähiravintolassa syömässä.
Lähtöjen helppous
Vaikka toki täältäkin pääsee stadin keskustaan syömään / viettämään aikaa halutessaan, on kynnys lähteä yllättävän suuri – vaikka meiltäkin kestää ajaa keskustan Stockan parkkiin vaivaiset 17 minuuttia (kyllä – olen ottanut aikaa :D). Sitä ei tule vaan lähdettyä niin helposti kun sitä ajatteli. Stadissa asuessa se oli niin vaivatonta – kunhan käveli ulos ja olit sykkeen keskellä.
Mitä olemme saaneet tilalle omakotitaloalueella?
Oma piha
Tämä oli meidän muutolle tärkein kriteeri. Halusimme oman pihan, jossa lapsemme pystyisivät mahdollisimman monipuolisesti liikkumaan ja jopa harrastamaan. Minä ja mieheni emme kumpikaan ole erityisiä viherpeukaloita, mutta kaipasimme suuresti ulkotilaa, missä lapsemme saisivat vapaammin toteuttaa itseään. Stadissa tuntui siltä, että olin koko ajan ohjaamassa ja neuvomassa missä kohtaa tietä kuljetaan, missä on turvallista leikkiä jne. Nyt omalla pihalla on heidän mahdollista paljon paremmin toteuttaa itseään ilman äidin jatkuvaa paimennusta. Nyt kun teimme vielä pihastamme meidän perheemme tarpeitamme palvelevan, en pysty sanoin kuvaamaan miten suurta onnea koen niissä hetkissä, kun istuskelen ulkona terassilla ja vain hiljaa katselen vierestä kun pojat leikkivät keskenään ja nauravat katketakseen trampoliinilla tekemilleen tempuille. Ja kuinka paljon oma piha arjessa auttaakin tämän ikäisten lasten kanssa! Voin esimerkiksi tehdä ruokaa samalla kun katselen lastemme leikkejä ulkona. Nautin suuresti siitä, että lapset voivat juosta lähistöllä asuvien kavereiden ovelle ja pyytää leikkimään – tai siitä kun kaveri vain ilmestyy seuraan pihapeleihin. Näin kevään ensimmäisten auringonsäteiden aikaan on oma piha tuntunut taas extra ihanalta. Eilen makoilin juurikin aurinkotuolilla kun pojat hyppivät trampalla, nautittiin päiväkahvit ulkoterassilla ja pelattiin futista omalla tekonurtsilla siihen saakka, että piti mennä iltapuuhiin.
Lisää tilaa
Itse en stadissa asuessamme edes kaivannut lisää tilaa, mutta fakta on, että keskustassa pois päin liikkuessa samalla rahalla saa paljon enemmän neliöitä. Varsinkin näin koronavuonna tilan merkitys on ollut valtava. Miten mahtavaa, että voin vetäytyä toimiston rauhaan pitämään etäpalista ja lapsilla riittää samalla tekemistä.
Monipuoliset harrastusmahdollisuudet
Kun muuttaa lapsiperheenä esikaupunkialueelle on hyvä pitää silmällä millä etäisyydellä eri harrastusmahdollisuudet ovat. Meille Kauniainen oli siksi niin otollinen alue, koska kaikki harrastukset ja koulut ovat jopa lähempänä kuin stadissa. Myös harrastusten kirjo on valtava. Meille kilometrin säteellä on kaikki mahdollinen: futis, lätkä, laskettelu, palloiluhallit, tennis, uimahallit, ratsastus yms yms. Harrastavalle perheelle Kauniainen on ideaali, koska kaikkialle pääsee kävellen / pyöräilemällä lapsi itsekseenkin ja autolla ihan parissa minuutissa koska Kauniainen on niin pieni paikka.
Luonnon läheisyys
Että miten olenkin nauttinut siitä, miten lähellä meillä on nyt metsä ja tilaa! Pidän itse pitkistä kävelylenkeistä ja juoksemisesta luonnosta, joten on ihanaa kun on joka päivä mahdollisuus juosta runsashappisessa lähimetsässä ja käydä lasten kanssa siellä eväsretkillä. Juuri pari viikkoa sitten melkein kyynel vierähti kun kuulin kevään ensimmäisen mustarastaan laulun. Niin kaunis ja pysäyttävä merkki keväästä.
Summa summarum – molemmissa asumismuodoissa on omat hyvät puolensa. Meille muutto omakotitaloalueelle oli tähän elämänvaiheeseen aivan lottovoitto. Puhumattakaan siitä, että koronaeristykset tulivat päälle vain kuukausi muutostamme. Minulle ja miehelleni mieluisinta puuhaa on tehdä ja harrastaa yhdessä perheemme kesken, mihin Kauniaisten alue soveltuu erinomaisesti. Ja kunhan taas korona helpottaa niin saadaan taas kutsua paljon ystäviä kylään. Uskon tosin myös, että kun lapsemme kasvavat aikuisiksi niin palaamme takaisin keskustaan palveluiden ääreen.
Last three pictures by Niki Strbian
Viimeisten viikkojen ajan on tuntunut siltä, että minulla on teille asiaa niin paljon, etten saa niitä edes jäsenneltyä. Tuntuu siltä, kuin joka ikinen päivä esiin olisi noussut jokin tärkeä puheenaihe, mikä on herättänyt ajatuksia ja hyvää keskustelua. Mutta kun olen niitä lähtenyt pukemaan joksikin kokonaisuudeksi, on jo seuraavana päivänä noussut esiin seuraava keissi, joka on minua kiinnostanut tai kohauttanut. Tuntuu etten saa edellistä ajatustani valmiiksi, ennen kuin seuraava mielenkiintoni varastava puheenaihe on silmieni edessä. Viime viikkojen aikana somessa on kuohunut niin voimakkaasti ja usein, että sitä välillä tuntuu hukkuvan itsekin alle, vaikka aaltoja on seurannut etäisyydeltä. Niin paljon äärimmäisen hyvää ja tärkeää asiaa, sekä todella rakentavia ja ajatuksia avaavia puheenvuoroja. Olen viimeaikoina pohtinut paljon mm. omaa/muiden etuoikeutettua asemaa yhteiskunnassa, sisäistettyä naisvihaa, someaikakauden vaikutusta nykykulttuuriin sekä koronatilannetta ja vallitsevaa rokotejärjestystä. Mutta kaiken tämän päällä eniten painaa ihan valtava turhautuminen. Turhautuminen tähän tilanteeseen ja kuinka kaikki tuntuu etenevän niin hitaasti. Me olemme kaikki aivan varmasti kurkkua myöten täynnä koronaa. Ehkä siksi pään sisällä kuohuu niin paljon, kun arki on muuten niin tasaista puuroa. Myös tästä syystä aion itse keskittyä mahdollisimman kevyeeseen ja huumorin täyteiseen sisältöön, vaikka välillä en maltakaan olla purkamatta ajatuksiani.
Kuuntelin hiljattain HUSin Juha Tuomisen puheenvuoroa rokotetilanteesta. Hän totesi, että pääsiäisenä tulee jopa kolmen päivän tauko rokotuksiin pyhien takia. Jäin miettimään miksi? Miksi meillä ei rokoteta myös pyhinä? Kuulin, että Suomessa ei ole rokotettu tähän saakka viikonloppuisin lainkaan. Pitääkö tämä todella paikkansa? Nyt kuulema alkaa lauantai-rokotukset, mutta edelleenkään sunnuntaisin ei olla rokottamassa. Esimerkiksi Briteissä rokotetaan parhaillaan kansalaisia seitsemän päivää viikossa ympäri vuorokauden. Jopa yöllä, koska tilanne halutaan saada mahdollisimman nopeasti hallintaan. Miksi meillä ei tehdä samoin? Onko kyse siitä, että meillä ei ole tarpeeksi vielä rokotteita siihen? Vai eikö meillä ole tarpeeksi rokottajia? Vai eikö haluta maksaa hoitajille tuplapalkkaa pyhien työtunneista? Joku viisaampi / asiasta enemmän tietävä avatkaa ihmeessä. Ihan mielenkiinnosta mietin. Niin monet yrittäjät ovat löysässä hirressä odottaen mahdollista sulkutilaa, samalla kun rajoilta tuntuu valuvan jatkuvasti korona läpi. Puhumattakaan niistä maamme tuhansista nuorista, joilta on viety harrastukset, opiskeluyhteisö sekä ikimuistoiset nuoruuden tapahtumat kuten wanhojen tanssit ja penkkarit. Joihinkin ikäluokkiin koronan tuomat sivuvaikutukset voivat olla pelottavan kauaskantoiset. Mitä nopeammin pääsemme takaisin normaaliin, sitä parempi aivan kaikille. Se on varmasti kaikille selvä ja yhteinen tahtotila. Mutta miksi meillä ei sitten rokoteta nopeammin? Kuten aiemmin totesin – turhauttaa. Uskon, että valtaosalla fiilis on vahva sama.
Edellämainittujen asioiden lisäksi olen pohtinut myös paljon omien rajojen asettamista, omien rutiinien tärkeyttä (ja niistä poikkeamista) ja millaisista asioista arjen ihanuus lopulta koostuu. Näistä kaikista yritän pureskella edes jokseenkin koherenttia postausta teille, mutta näissäkin tuntuu, että omat ajatukset ovat niin valtavan keskeneräisiä, ettei tunnu saavan kirjoituksilleen päätä tai häntää. Pitää muistaa se oma neuvo itselle jo viime vuodelta. Aloita edes jostain. Koskaan ei tarvitse olla täysin valmis. Aina voi jatkaa joskus siitä mihin jäi.
Tänäkin vuonna olen yrittänyt luoda mahdollisimman suurta eroa kotona sesonkien välille, jotta arki ei olisi ihan sitä samaa päivästä toiseen. Kotona on taas pääsiäiskoristeluita siellä täällä, kylvettiin rairuohot ajoissa, kerättiin ja koristeltiin pajunkissoja ja ollaan varauduttu leipomaan perheen kesken erilaisia suklaisia pääsiäisherkkuja. Kyllä tämä tästä. Turhautumisesta huolimatta.