CATEGORIES

Hangry

31.3.2019

*Kaupallinen yhteistyö Arlan kanssa*

Moni vanhempi voi varmasti yhtyä siihen tuskanhikeen, joka alkaa nousta ruoka-ajan lähetessä. Milloin ruoka on pahaa, väärin tarjoiltu, lapset haluavat toista ruokaa tai muuten vaan jokin on huonosti. Kun lapset kysyvät mitä on ruoaksi, vastauksellasi harvoin on väliä. He tulevat kuitenkin reagoimaan kuin olisit syöttämässä heille ydinjätettä. Meilläkin päivät ovat tasapainottelua välipalojen, nälkäkiukun sekä sopivan ruokahalun säilyttämisen välillä. Pystyisimme varmaan eliminoimaan puolet lastemme marinasta ja draamasta jos alkaisimme kutsua päivällisaikaa välipalatuokioksi… Sillä joskus päivän pilaamiseen tarvitsee antaa lapselle vain väärän värinen muki… Mutta onneksi on huumori! Tähän postaukseen keräsin vanhempien epätoivoisia mietteitä lastensa ruokailusta sekä lasten lentäviä ruoka-aiheisia lausahduksia.

The struggle is real

“Toivoisin olevani joskus yhtä rohkea kuin 6-vuotias poikani, joka ei suostunut syömään mitään päivällispöydässä, mutta pyysi välipalaa äidiltään kuusi minuuttia pöydän korjaamisen jälkeen…”

“Edes joskus haluaisin herätä sillä samalla optimismilla ja peräänantamattomuudella kuin 5-vuotiaani, joka pyysi juuri yhdeksättä kertaa peräkkäin karkkia aamupalaksi.”

“On hyvin vähän eroa sillä miten hevoset syövät heinää ja meidän lapset spagettia.”

“Vanhemmuus on täynnä yllätyksiä. Tein lapsille heidän suosikki aamupalaa: jugurttia mansikoilla ja YLLÄTYS! Nykyään he kuulema vihaavat jugurttia. Ja mansikoita.”

“Sitä voisi tehdä tuokaa taaperolle, tai sitten voi vain skipata tuon välivaiheen ja heitellä ruokaa ympäri lattiaa ja ruiskuttaa ketsuppia koiran päälle.”

“Opetin juuri lapsiani mitä on verotus syömällä 40% heidän karkeistaan.”

“Sama lapsi, joka sanoi tarvitsevansa ”fidget spinnerin” koska ei osaa keskittyä, vietti juuri 9 minuuttia nyppimällä jokaisen seesamsiemenen hampurilaisensa päältä.”

Ajat milloin lapseni ovat nälkäisimmillään:
Aamulla heti herättyään.
5 minuuttia sen jälkeen kun päivällispöytä on korjattu.
Nukkumaan mennessä sängyssä hampaat pestynä.

“Ennen kuin minulla oli lapsia en tiennyt, että on mahdollista tuhota kokonainen koti granolapatukalla.”

“Kun saat lapsia, tiedät viimeistään mikä ero on metsämustikoilla ja pensasmustikoilla.”

“Söin juuri puoliksi pureskeltua ruokaa, jonka poikani sylki lautaselleen, tehdäkseni pointin. Vanhemmuus on tehnyt minusta jonkin ällöttävän lintuihmisen. ÄLÄ KATSO MINUA!”

“Minä lapsille: Syömme täysjyvä pastaa koska se on terveellisempää.
Minä lasten mentyä nukkumaan: Syön purkin Pringlesejä hiirenhiljaa ettei lapset herää.” 

Se raivo joka 4-vuotiaalla nousee, kun hänen leipänsä on jätetty neliöksi kolmioksi leikkaamisen sijaan…

“Jos te herätätte minut ennen kukonlaulua ja pyydätte aamiaista, isken nyrkillä reiän muroboksiin ja heitän aamiaisen lattialle chicken feed style.” #breakfastisserved

“Hei te vanhemmat jotka mietitte toisen lapsen hankkimista. Tietäkää, että jaoin juuri M&M-suklaapastillin puoliksi. M&M pastillin. Puoliksi.”

“Jos jokailtaista yritystäni saada lapseni syömään ei lasketa pitkäksi myyntikokemukseksi niin en tiedä mikä lasketaan?”

Minä kello 08:00: ”Ai maito kaatui? Ei hätää. Vahinkoja sattuu. Äiti rakastaa teitä.”
Minä päivällispöydässä kello 18:00: ”MITÄ H*LV*TTIÄ! KAATU TAAS?! PIDÄ SIITÄ S**T*N*N LASISTA NYT KAHDELLA KÄDELLÄ KIINNI!”

“Minusta oli joskus hauska katsoa Gordon Ramseyn Hell’s Kitcheniä. Sitten synnytin kolme omaa minituomaria, jotka kritisoivat ja hylkivät kaikkea mitä teen keittiössä.”

70% vanhemmuudesta on sulattaa juustoa toisen ruoan päälle jotta lapset söisivät sitä. Loput 30% on sen dippaamista ketsuppiin.

Lapseni eivät löydä kenkiään eteisestä, mutta löytävät minimaaliset sipulit pastakastikkeestaan.

En vaihtaisi lapsiani mistään hinnasta. Sitten tulee ruoka-aika ja alan miettiä että huntti on hyvä.
#momlife

Hangry kids

Minä: ”Äh, taisin syödä liikaa”.
4-vuotias: ”Joo, mutta et vain tänään.”

“Hei miltä se isän tekemä keitto maistuu?”
“Se maistuu siltä kuin tämä parsakaali hakkaisi mua naamaan.”
#brutaalinrehellinen

7v.poika: ”Minulla on linnunkakkaa kädessä.”
Minä: ”Ok, älä koske mihinkään ennen kuin päästään kotiin.”
Katson takapenkille minuutin päästä ja poika syö jo penkin välistä löytämäänsä keksiä…

Kolmevuotias poikani kysyi tänään: “Äiti, silloin kun sinä olit yhtä pieni kun minä nyt, niin miten sinä suojauduit etteivät ne dinosaurukset syöneet sinua?’”

4v: “Saisinko vähän sun karkeista?”
Äiti: “Mutta sain tämän äitienpäivälahjaksi.”
4v: “Sä olet äiti mun takiani.”

Tytär 6v: ”Isä, kuinka paljon lihaa on tässä lihapullassa?”
Isä: ”Varmaan n. 90%”
Tytär 6v: ”Joten 10% on sitten pullaa?”

Eräänä aamuna 3-vuotias tyttöni vaikutti nuhaiselta ja kysyin “Koskeeko sinulla kurkkuun? “Vastaus tuli heti.
“Ei. Koskeeko sinulla paprikaan?”

3v poika: Mä haluan jälkiruokaa
Isä: Ensin pitää syödä aamiainen
3v poika: EI!
Isä: Ensin täytyy syödä ennen kuin voi saada jälkiruokaa.
3v poika: Mä en ole nälkäinen, mä olen jälkiruokainen!

Isoveli totesi siskon olevan narttu kun ei tykännyt ruoasta… Korjasin, että siis kranttu, johon isoveli totesi ”Niin joo siskosta tullut kranttu eikä mikään tyttökoira.”

Syön paljon nakkia niin mulle kasvaa iso pippeli. Poika 4v

Arla&More on uusi välipalabrändi, jossa on kattava valikoima terveellisiä, luonnollisia ja täyttäviä välipaloja. Uuden Skyr&Oats tuoteperheen keskiössä ovat kaura ja siemenet yhdistettynä maitotuotteisiin. Tuottet ovat vähäsokerisia, lisäaineettomia, proteiinipitoisia ja täynnä luonnollista makua. Ne sopivat erinomaisesti kiireiseen arkeen ja niiden pureskeltavuus lisää kylläisyyden tunnetta. Terveellinen, luonnollinen ja sopivasti täyttävä vaihtoehto nälkäkiukun estoon, jotta lasten ja vanhempien voimat säilyisivät paremmin läpi päivän.

Dubain asut

29.3.2019

Tällä kertaa luvassa hieman erilaiset päivän asu kuvat. Minulla oli Dubaissa mukana mitä ihanin safarihenkinen asugarderoobi, mutta arvatkaa vaan pystyttiinkö / ehdittiinkö me mitään kuvia niistä kunnolla ottamaan kun kolme aktiivista poikaa sähläsi ympärillä. Joten tässä kaikki kuvat mitä sain parista asusta otettua – ihanasti hieman enemmän elämänmakuisemmalla tyylillä isäni nopeasti napsimana.

My outfit
earrings MASSIMO DUTTI
dress MASSIMO DUTTI
shoes VALENTINO

My boys
t-shirt H&M
shorts GUGGUU
shoes ADIDAS

My oufit
dress MASSIMO DUTTI
bag LV
shoes VALENTINO

My boy
t-shirt H&M
pants GUGGUU
shoes ADIDAS

My outfit
jumpsuit GANT
shoes VALENTINO

Boys’ oufits
t-shirt H&M
pants GUGGUU
shoes ADIDAS

Kuten tuossa aiemmin mainitsin, olen totaalisen ihastunut Massimo Duttin tämänhetkiseen valikoimaan. Odotan suuresti säiden lämpenemistä täällä Suomessakin, jotta pääsen käyttämään näitä lisää! Ja voi että olen fiiliksissä tuosta vanhasta Gantin oliivinvärisestä jumpsuitista. Se on ihan täydellinen vaatekappale tähän sesonkiin. Onpa ollut onnistunut ostos, vaikka sitä en ostohetkellä mieltänyt kaikista klassisimmaksi ostokseksi. Vieläkin n. 8 vuotta jälkikäteen käyttöä on, joten erittäin onnistunut ostos!