CATEGORIES

Tällä viikolla

3.2.2019

Katsoin A Star Is Born -elokuvan. Itkin, vaikutuin ja rakastuin. Sitä on seurannut Shallow-, Always Remeber You This Way- sekä I Will Never Love Again -biisien tauoton soitto ja monet epäonnistuneet, mutta tunteikkaat yritykset laulaa Gagan nuottien mukana.

Kirosin lumikaaosta kun joka toisen keskustan kaduista on joko blokannut rekka tai kadun lumikasat ovat olleet molemmin puolin niin suuret, että kaksikaistaisella tiellä ei mahdu vastaan tulevat ohitse. No ainakin on kaunista ja talvista! Kohta se on taas liukasta räntää.

Tein DiSC testin ja iloitsin siitä, että tunnen itseni, vahvuuksineen ja heikkouksineen, yllättävänkin hyvin.

Analysoimme parisuhdettamme DiSC tuloksien voimin ja totesimme testin olevan hyvin paikkansa pitävä. Mahtava työkalu moneen tilanteeseen.

Löysin mieheni kanssa kotimaisen Pitääkö Olla Huolissaan -sarjan (oli jo aikakin!) ja olemme nauraneet kippurassa Miika Nousiaisen, Mikko Kyrön ja Kari Hotakaisen pohdinnoille perisuomalaisista tavoistamme.

Lohdutin 6-vuotiasta sairastupalaista, kun hän ei flunssansa takia päässyt viikonlopun futispeleihin pelaamaan.

Maistoin Fazerin uutta Dumble-makua ja totesin sen olevan yksi suosikeistani Lontoon Rae- ja Toffeekrokantti- makulevyjen rinnalla.

Pari kertaa miettinyt, että meitä on huijattu, kun kotiin jääneet sairaat lapset ovat yhtä energisiä kuin paviaanilauma.

Pidin elämäni ensimmäiset työhaastattelut.

Valvoin eräänä iltana kolmeen asti yöllä, kun sain täysin odottamattoman inspiraatiotulvan ja kirjoitin ylös lukuisia ideoita blogiin, yhteistöihin ja podcastiin.

Jouduin perumaan lukuisia tapahtumaosallistumisia ja kivaa sovittua tekemistä, kun kaikki lapset olivat kotona sairaana. Samalla olin tyytyväinen kun sain jäädä kotiin lasten kanssa.

Totesin kaktus kurkussa, että Finrex on paljon parempaa / juotavampaa kuin Panadol Hot.

Rakastuin kuukuppiin ja ihmettelen miksi olen elänyt niin monta vuotta ilman sitä?! Mieletön keksintö ja miksi siitä ei puhuta enemmän?

Olen katsellut kuvia ajalta kun asuimme Los Angelesissa. Vaikka siitä on vain kolme vuotta, se tuntuu jotenkin niin kaukaiselta ajalta. Välillä mietin tapahtuiko se kaikki todella? Meillä oli unelmavuosi Kalifornian auringon alla.

Kiireen kintereillä

1.2.2019

Sängyn pohjalta morjensta! Meillä on lähestulkoon koko perhe flunssan kourissa. Tauti alkoi kaatamalla viikko sitten keskimmäisen ja pikkuhiljaa se on saanut kiinni meistä jokaisen. Tosin en valita, me olemme selvinneet tämän syystalven todella vähällä sairastelulla. Tekee jopa ihan hyvää ottaa tämä viikonloppu ihan rauhassa perheen kesken ja katsella leffoja vällyjen välissä. Loppuvuosi menikin sellaisessa hulinassa, että oli aikakin pysähtyä.

Kiire on tunnetusti luovuuden tappaja. Kovassa tahdissa muisti ja luova ongelmanratkaisukyky heikkenee. Oma alani on hyvin luova ja erittäin nopeatempoinen. Mutta vauhdikkaalle luonteelleni tahti sopii ja olen ehdottomasti mukavuusalueellani, mutta jälleen tällä viikolla sain huomata pysähtymisen tärkeyden kaiken keskellä. Olen tehnyt taas sen virheen, että olen todennut olevani liian kiireinen edes lounastauoille ja sortunut itselle ominaiseen multitaskaamiseen ja syönyt esimerkiksi nopeasti samalla jotain kun teen töitä. Torstaina tapasin kahta työkaveria rennon lounaspalaverin äärellä. Pysähdyttiin hetkeksi kuulumisten äärelle ja sparrailtiin rauhassa monikanavaisen median kehitysideoita. Kiitos työkavereiden haastamisen, sain tuon reilun tunnin aikana rutkasti ideoita ja insipiraatiota, sekä uusia silmiä aiheesiin, joissa itse on ollut puiden keskellä näkemättä metsää. Itselle taas hyvä muistutus siitä, että jokaisessa päivässä on oltava kiireettömiä hetkiä, sillä ne jos jotkut lisäävät tuotteliaisuutta. Toimivin lääke kiireeseen on läsnäolo. Yksinkertaista, eikö? Miksi sitä aina vaan silti sujahtaa takaisin siihen samaan oravan pyörään juoksemaan?

Syyni kiireeseen on oma luonteeni. Kiire tuntuu olevan rakennettu syvälle geeneihini. Nopeus on minulle mittari tehokkuudesta, vaikka itsekään en sen jatkuvaa painostavaa tunnetta jaksa. Pidän siitä, että minulla on monta rautaa tulessa ja paljon tehtävää, vaikka siihen ajoittain myös väsyn. Kukapa ei?

Kiire ei ole vain minun ongelmani, vaan yhteiskuntamme. Kuulumisia kysellessä on erittäin yleistä ja hyväksyttävää vastata “kiirettä kiirettä”. Se on jopa ihannoitua. Mutta miksi? Jos sinulla ei ole koko ajan kiire ja kädet täynnä töitä, voi pelkää näyttävänsä jopa laiskalta. Silti hetken trendi on kyky olla läsnä hetkessä ja eliminoida kiire elämästään. Miten sitä saisikin tehtyä kaiken tarvittavan, olla aina ajoissa ja silti tehdä kaikki rennon kiireettömästi? Se kenellä on tähän resepti, laittakaahan jakoon.

Life is too short to be in a hurry.
Oscar Wilde