CATEGORIES

Ei niin mallikas maanantai

29.1.2018

Onko teilläkin ollut aikakausia, milloin tuntuu ettei ole oma itsensä? Minusta tuntuu, että olen viime aikoina ollut uupuneempi ja hajamielisempi. Olen yleensä melkoisen energinen ja hyvinkin järjestelmällinen, mutta nyt on tovin tuntunut ihan päinvastaiselta. Tänään esimerkiksi unohdin täysin hammaslääkärikäynnin. Vuosien saatossa olen onnistunut kehittämään itselleni pienoisen hammaslääkäripelonkin, mutta tämä ei ollut alitajuntani tepposia. Nyt vaan ei pysy kaikki ohjat käsissä ja unohtelen asiota. Muutama viikko sitten unohdin nimittäin erään sovitun haastattelunkin. Sydän pomppasi kurkkuun näillä molemmilla kerroilla kun perääni soitettiin ja kyseltiin olinko tulossa. Voi sitä hävetyksen määrää. Selitä nyt siinä sitten, etten normaalisti unohtele asioita ja olenkin yleensä hyvinkin oragnisoitunut. Vihaan antaa muiden odottaa itseäni. Aika on kallista, enkä halua hukata sitä muiltakaan.

hat JUICY COUTURE
knit MASSIMO DUTTI
leather pants ANDIATA basics / saatu
white shirt ANDIATA basic / saatu

En tiedä mikä minulla on, mutta tämä ei saa jatkua. Puhelimen piristyä pinkaisin paikalle siltä seisomalta nöyrien pahoitteluiden siivittämänä. Tiedättekö sanonnan “I’d rather arrive late than ugly”? Minä en voi mitenkään allekirjoittaa tuota sanontaa. Toivottavasti kukaan ei voi. Mielummin tulen tukka pystyssä ja vanhoissa verkkareissa kuin se, että annan jonkun odottaa minua. Tämä johtunee varmaan siitä, että oma elämä on nyt aika hektistä ja aikataulutan päiväni hyvin tarkasti. Toisaalta olen myös aina ollut täsmällinen. On minusta todella epäkohtealista olla kunnioittamatta muiden aikaa. Siksi pyrin aina olemaan ajoissa ja yleensä olenkin paikalla tasan sovittuun aikaan tai viisi minuuttia ennen. Harvemmin olen minuuttiakaan myöhässä. Se, että minä olen nyt parin viikon sisään antanut muiden odottaa minua on puistattavaa. Jostakin on varmaan karsittava, että saan paletin pidettyä kasassa. Tai ehkä olen vain uupunut vielä viime viikkojen sairastelusta?

Ps. Kiitos vielä hurjasti kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Olen ehtinyt jo muutamaan kymmeneen vastata, mutta kommenteissa odottaa vielä sata kommenttia lisää! <3 En ole halunnut julkaista niitä, sillä haluan vastata teille jokaiselle. On ollut niin älyttömän ihana lukea enemmän teistä. Kiitos kun annoitte aikaanne <3

Kuvat Kira Kosonen

Esittele itsesi

27.1.2018

Hiljattain heräsin taas siihen tosiasiaan, että Strictly Style-blogi on kulkenut mukanani kohta yhdeksän vuotta. Moni asia on tuona aikana muuttunut, mutta ilokseni myös paljon pysynyt samana. Hyvin usein saan lukea ihania kommentteja siitä, että moni teistä on ollut mukanani noista alkuvuosista saakka. Te muistatte iloisen värikkään colour blocking -aikani, huonolaatuiset päivän asu kuvat jotka oli räpsitty taskukameralla pimeässä, päivän asu postaukset missä oli kolme lähes identtistä kuvaa vierekkäin ja hellyyttävät tarinat jo edesmenneistä koiristamme – Benistä ja Zarasta.

Lähitulevaisuudessa tulen rakentamaan joitakin postauksia vanhojen kuvien ympärille. Luvassa oman tyylini analysointia (mitä ihmettä oikein mietin?! -asuja) sekä throw back postauksia, joissa pyrin luomaan vanhasta päivän asusta modernimman. Mutta sitä ennen tahtoisin kuulla enemmän teistä lukijoistani. Teistä hyvin moni on ollut kanssani kaikki nämä vuodet ja osa taas liittynyt seuraan vasta viimeisten vuosien aikana. Ihana Jonna on toteuttanut aiemmin blogissaan näitä Esittele Itsesi -postauksia ja niitä on ollut aivan ihana lukea. Vaikka moneen teistä koen tutustuneeni hyvinkin näiden vuosien aikana, niin mielelläni oppisin teistä lisää. Joten nyt toivoisin suuresti kuulevani enemmän teistä.

Minkä ikäisiä olette? Missä asutte? Onko teillä perhettä? Mitä opiskelette tai teette työksenne? Minkälaisia kiinnostuksen kohteita löytyy? Kauan olette lukeneet blogiani? Miksi seuraatte ja mikä on blogini parasta antia? Mikä meitä yhdistää? Mieleenpainuvin postaukseni? Miksi luet blogeja? Voitte kirjoittaa ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa! Viesti saa olla juuri niin pitkä tai lyhyt kuin tahdotte. Sana on vapaa! Tahtoisin vain oppia lisää Teistä! Kiitos jo etukäteen ajastanne – arvostan sitä suuresti.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Kuvat Karoliina Jääskeläinen