CATEGORIES

6 sarjasuositusta Netflixistä, mistä et ole vielä kuullut

23.4.2017

 

Netflix on loistava kaveri kylmille viikonlopuille. Sen mittavasta arkistosta löytyy kasa suosikkisarjojani. Vuodesta toiseen jaksan nauraa verrattomille Frendeille ja sen lopetuksen jättäneen tyhjiön täyttäneelle Modern Familylle. Niitä katsoessa ei voi olla nauramatta. Huikeita roolihahmoja. Suosikki toimintasarjojani koskaan on jatkuvassa jännitteessä pitävä 24. Cliffhanger toisensa perään. Maailmalla on toivoa niin pitkään kun Jackissa vain henki pihisee. Ja elämiä Jackilla on onneksi enemmän kun kunnostautuneen catladyn kissoilla yhteensä. Draamasarjoista suosikkien joukkoon yltää Suits. Viimeisimmät kaudet ovat alkaneet olla jo vähän puuroa, mutta ensimmäisissä kausissa ja Harvey Specterissä on vain sitä jotakin. Mutta Netflixissä on muitakin seuraamisen arvoisia sarjoja, jotka eivät ehkä monien tietoisuuteen ole ennättäneetkään. Joten jos meillä menee maku jokseenkin yksiin, suosittelen kääriytymään peiton alle tänä kylmänä sunnuntaipäivänä ja kokeilemaan näitä:

1.Designated Survivor
Jos pidit 24:sta, tulet tykkäämään tästäkin. Mukaansatempaavassa poliittisessa trillerissä Kiefer Sutherland päätyy presidentin paikalle Washingtoniin tehdyn massiivisen hyökkäyksen jälkeen, joka tuohoaa koko hallituksen. Amerikan kohtalo lepää jälleen kerran Kieferin käsissä salaliittojen luvatussa kaupungissa.

2.Grace & Frankie
Hyvänmielen sarja, jota katsoessa hörähtää nauruun useastikin. Asiallinen Grace ja omalaatuinen Frankie eivät ole ystäviä, mutta kun heidän miehensä jättävät heidät ollakseen yhdessä, naiset löytävät yhteisymmärryksen.

3.Tyrant
Lähi-idän diktaattorin poika palaa kotiin vietettyään hiljaiseloa Pohjois-Amerikassa ja tempautuu mukaan perheensä juonitteluun vallassa pysymiseksi. Hollywoodin värittämä tarina Lähi-idän ongelmista, joka pitää jännitteessään. Sarjan naispäähenkilö Lailan garderoobin seuraaminen on myös plussaa.

4.Shooter
Entinen merijalkaväen tarkka-ampuja palaa palvelukseen estääkseen presidentin salamurhan, mutta hänet lavastetaankin murhaajaksi. Toimintasarjan jaksot hyppäävät cliffhangerista toiseen.

5.American crime story: The people vs. OJ Simpson
Tositapahtumiin perustuva sarja OJ Simpsonin oikeudenkäynnistä. Kaksoismurhasta syytetyn O.J. Simpsonin ”vuosisadan oikeudenkäynti” nähdään dramatisoituna sekä syyttäjän että puolustuksen näkökulmasta. Murhasiko koko Amerikan rakastama kultapoika Nicolen ja Ron Goldmanin? Tämän nähtyäsi sinulla on varmasti sanottavasi asiasta.

6.Stranger Things
Nuori poika katoaa, ja pikkukaupungin väki alkaa selvittää mysteeriä. Asiaan liittyy salaisia kokeita, kauhistuttavia yliluonnollisia voimia ja eräs outo pieni tyttö. Aloin katsomaan sarjaa siskoni ja monien ystävieni suosituksesta. Sarjan kuvaus ei kuulostanut yhtään omalta ja ensimmäisen jakson katsomisen jälkeen vielä vähemmän. Niin siinä kuitenkin kävi, että loppujen lopuksi tämä scifi-sarjakin tuli ahmittua oikein tyytyväisesti.

Näiden suosikkieni perusteella kysynkin loppuun: Onko sinulla antaa sarjasuosituksia minulle? Uutta seurattavaa kaivattaiisin! Ihanaa sunnuntaita – säästä huolimatta.

Kuva Valoon Photography

Lapsiperheen on hyvä olla Suomessa

20.4.2017

biker BALENCIAGA
body WOLFORD
pants ZARA
bag YSL
shoes CHRISTIAN LOUBOUTIN
sunnies CAILAP / saatu

Usein minulta kysytään ikävöinkö Kaliforniaa. Vaikka Los Angelesissa oli ihana asua ja saimme sieltä valtavan määrän mielettömiä kokemuksia, muistoja ja ystäviä, niin silti tässä elämäntilanteessa, kolmen pienen lapsen kanssa, on minusta äärimmäisen ihanaa asua Suomessa. Pääsääntöisesti siksi koska täällä on lähellä rakas perhe, laaja ystäväpiiri ja maamme (viimeaikaisista tapahtumista huolimatta) tuntuu kovin turvalliselta ja hyvältä paikalta kasvaa. Toiseksi perusasiat lapsiperheille ovat Suomessa todella hyvin. On neuvolat, pitkät äitiyslomat, lapsiperheiden tuet, mahdollisuus suhteellisen edulliseen päivähoitoon jne. Verrataanpa esimerkiksi Yhdysvaltoihin, missä ei ole lakisääteistä palkallista äitiyslomaa lainkaan. Lakisääteinen äitiysloma on 12 viikkoa palkatonta vapaata, mistä syystä moni äiti ei taloudellisista syistä pysty pitämään sitäkään. Itse tosin en koskaan ole äitiyslomalla ollut, vaan olen päättänyt tehdä töitä koska blogin pitämisen luonne sen sallii, mutta muistan miten yllättynyt olin aikoinaan siitä, että Suomen valtio tukee lapsen kotona hoitamista. Mikä mahdollisuus! Amerikassa lapsilisiä ei ole, valtio ei tue lapsen kotona hoitamista ja päivähoito on yleisesti ottaen kallista. Hinnat vaihtelevat, mutta monet niistä maksavat tuhansia dollareita kuussa. Uteliaisuuttani tutkin päivähoitopaikkojen hintoja asuinalueellamme Manhattan Beachillä, missä kokopäiväinen hoitopaikka yhdelle lapselle kustansi n.1600 euroa kuussa. Lisääntyminen Yhdysvalloissa on siis todella kallista puuhaa. Perheen ja työelämän yhdistäminen rapakon takana on haastavaa ja kaipaisi ehdottomasti uusia ja luovempia ratkaisuja.

Vaikka meillä asiat ovat erinomaisesti, en tarkoita etteikö suomalaisessa systeemissä ja järjestelmässä olisi silti parantamisen varaa. Aina on hyvä miettiä voisiko järjestelmäämme kehittää entistäkin vahvemmaksi – mutta on silti hyvä muistaa, että suurimmalle osalle maailman naisista (ja miehistä) meille nyt tarjotut mahdollisuudet ja tuet ovat pelkkää unelmaa. Silti pääsääntöisesti meillä tunnutaan keskittyvän niihin epäkohtiin. Keskustelu aiheesta on usein kovin negatiivissävytteistä. Se mitä ikävöin taas Kaliforniassa on yleinen positiivisuus. Ollaan tyytyväisiä paljon vähempään. Sitä kaipaisin enemmän tänne koti-Suomeenkin. Koska meillä on todellakin varaa olla tyytyväisiä. Kansainvälisellä mittapuulla asiamme ovat erittäin hyvin todella monella saraa.

Kuvat Kira Kosonen