Hiljattain törmäsin ystävän facebook-tykkäyksen kautta blogikirjoitukseen, jonka otsikko oli “Osallistuva mies ei ole sankari.” Koska itse olen kokenut hyvin suurta kiitollisuutta ja onnea läsnäolevasta ja osallistuvasta miehestäni, sai linkki minulta välittömän klikkauksen.
Blogipostaus oli hienosti kirjoitettu. Siinä huomioitiin kauniisti se, miten läsnä tämän päivän mies on perheelleen. Kuinka tärkeää on yhdessä kantaa vastuu siitä, mihin yhdessä ryhdyttiinkin. Kun mietin omaa ystäväpiiriä, on toteama sama. On mahtava huomata, että tämän päivän mies on osallistuva mies. Isinä he hoitavat, harrastavat ja hellivät. Osallistuva isä on enemmänkin se normi, kuin poikkeus. Postauksen otsikko sai minut kuitenkin miettimään. Vaikka olen aivan samaa mieltä postauksen kirjoittajan kanssa, niin miksi silti tunnen niin erityisen suurta kiitollisuutta siitä, että minullakin on niin osallistuva ja läsnäoleva mies?
Mutta sehän arjen ihanuuden päälle rakentaakin. Se toisen arvostaminen. Se, että ihailet puolisoasi, etkä ota häntä itsestään selvyytenä, on valtavan tärkeä osa parisuhdetta. Pienlapsiarki on täynnä tehtävää. Siihen liittyy paljon univajetta, labyrintiltä tuntuvien sormikkaiden pukemista, huolta porkkanoiden syömisestä, päivittäistä ruoanmurusten imurointia taaperon syöttötuolin alta, samojen asioiden selittämistä sadatta kertaa, kasvatustapojen kyseenalaistusta ja niin paljon muuta asiaa, että pää ei aina edes pysy mukana. Se, että minulla on rinnallani puoliso, joka jakaa kanssani tämän kaiken on valtava voimavara. Olen hyvin kiitollinen siitä, että rinnallani on maailman rakkain ihminen, joka jakaa kanssani kaikki arjen ilot ja surut.
Vihkipappimme sanoi, että lapsen koti on vanhempien välinen suhde. Se on jäänyt mieleeni perustavana elämänohjeena. Kun vanhemmat voivat hyvin, voi lapsi hyvin. Vaikka yhteisten lasten tuoma ilo onkin yksi vahvimpia siteitä, niin parisuhde on hyvin paljon muutakin. Ei olla vain äiti ja isä, vaan ollaan myös nainen ja mies. Yksi päällimmäisiä asioita onnellisessa suhteessa on sen toisen ihailu ja kunnioitus. Se, että arvostaa toisen suorittamia tuiki tavallisiakin arjen askareita, on erittäin tärkeää. Kiitosta ei kannata koskaan pimittää. Se on pieni sana, jolla on suuri merkitys. Koska siitähän se arki koostuu. Imuroinnista, tiskien korjauksesta, vaatteiden pesusta, leikkipuistoon viemisestä ja ruoanlaitosta. Se että sanoo toiselle kiitos vaikkapa tiskikoneen tyhjennyksestä hellän katseen ja hymyn kera, todella sen onnellisen arjen päälle rakentaa.
Joten kuten mainitsemani blogikirjoitus toteaa: Hän ei välttämättä ole muiden sankari, mutta hän on minun sankarini. Minun Supermieheni, sillä yhtälailla hänelle minä olen Supernainen.
All pictures by Niki Strbian
