CATEGORIES

Parhaat raskausajan vaatteet 2/7

18.10.2016

Aloitin keskimmäisen loppuodotuksen aikaan postaussarjan nimeltä parhaat raskausajan vaatteet. Se ikävä kyllä jäi hyvin lyhyeen, kun isompi muutto vei meidän koko perheen alkuvuodesta rapakon taakse. Mutta nyt kolmannen raskauden jälkeen voin entistä syvemmällä kokemuksen rintaäännellä jatkaa siitä mihin jäin.

Sarjan ensimmäisessä postauksessa kehuin DVF:n kietaisumekkoja. Kietaisumekanisminsa vuoksi ne eivät veny käytössä, vaan mukailevat mukavasti kasvavaa vatsaa ja käyvät näin loistavasti käytettäväksi raskauden jälkeenkin. Toinen yhtä kätevä klassikko on DKNY:n Cozy-shaali. Se on upean monipuolinen neule ilman raskauttakin. Näillä youtube-videoilla listataan jopa 12 tapaa sitoa kyseinen neule, millä saat hyvin erinäköisiä lopputuloksia samaisesta vaatekappaleesta.

dknycozyshaali

Ensimmäisen cozy-neuleeni ostin jo reilu 10 vuotta sitten. Se on tuo samainen musta kashmir- ja silkkisekoitetta oleva musta neule, joka näkyy yllä olevissa kuvissa. Se on saanut niin paljon käyttöä, että ostin aikanaan sen rinnalle toisen samanlaisen. Hyvä ostos. Naureskelin huvittuneena sille, kun 12 käyttötavan listauksessa oli pitää neuletta huivinakin. Mutta sitten muistin, että käytin minäkin sitä Abu Dabissa pään ja hartijoiden peitteenä, kun kävimme Sheikh Zayedin moskeijassa. Pääsääntöisesti käytän neuletta vain kahdella tavalla: neuleen molemmat helmat sivuilla roikkuen tai toinen helma olkapään yli rennosti heitettynä. Sopii erinomaisesti kasvavalle raskausmahalle. Mutta erityisen hyvä tämä neule on imettäville äideille. Saat itsellesi mukavasti ja helposti suojaa imettäessä. Viima pääse koettelemaan, sekä saat lapsen helposti aseteltua rinnalle, kun ei tarvitse olla paitoja nykimässä ylös. Alla olen käyttänyt pääsääntöisesti perus mustia toppeja, esim. Gina Tricotista.

Ainakin Stockmann on myynyt DKNYtä ja valikoimasta on löytynyt myös kyseisiä cozy-shaaleja. Niitä saa monissa eri väreissä ja materiaaleissa. Oma suosikkini on ehdottomasti tuo kashmirin ja silkin sekoite, joka on ihanan kevyt, pehmeä ja lämmin päällä.

7 kaunista neulemekkoa

15.10.2016

Olen kertonut, että takaraivossani on aina lista vaatekappaleista, joita koen vaatekaappini tarvitsevan. Se on aina iloinen hetki kun saan kohdan listaltani yliviivattua. Kummasti se lista ei kuitenkaan koskaan lyhene… Aina tulee uusia himotuksen kohteita. Nyt jo monen kuukauden ajan olen kaipaillut muhkeaa neulemekkoa. Sellaista, jonka voisin parittaa syksyllä sukkahousujen ja ylipolvensaappaiden kanssa. Hyisessä lokakuussa jo mennään, enkä vieläkään ole löytänyt sitä täydellistä yksilöä. Neuleen tulee olla väriltään joko harmaa, musta tai beige. Pituudeltaan se saisi jäädä hieman polvien ylle. Malliltaan se saisi olla suhteellisen muhkea, mutta helma saisi kuitenkin olla resorillinen ja tyköistuva. Eilen selasin nettikauppojen valikoimaa pidemmänkin tovin ja viimein kohdalle osui malli, joka täytti kaikki kriteerini.

Alle keräsin seitsemän erilaista silmääni viehättänyttä neulemekkoa jokaiselle budjetille. Yksi niistä on odottaville äideille tarkoitettu! Jos olisin vielä tämän syksyn raskaana niin harkitsisin vakavasti sen ostoa. Suosikkini oli kuitenkin tanskalaisen Samsoe & Samsoe -merkin neulemekko, jota saa kolmessa eri perusvärissä.

neulemekkotyylineulemekko

Samsoe & Samsoen omasta verkkokaupasta saan tilattua neulemekon itselleni, mutta kovasti haluaisin sitä kuitenkin ennen ostoa sovittaa. Osaako joku sanoa, mitkä liikkeet Helsingissä myyvät kyseistä merkkiä? Jos kävisi niin hyvä tuuri, että heidän valikoimastaan kyseinen Nor o-n -niminen neulemekko löytyisi ja voisin sen sieltä ostaa? Sitten pitäisi vielä päättää värikin kolmesta loistavasta vaihtoehdosta. Ensimmäiseen kollaasiin liitin tuon tummansinisen neulemekon. Miten hyvältä se näyttääkään noiden harmaiden Stuart Weitzmanin ylipolvensaappaiden kanssa, jotka kaapistani jo löytyvätkin.

Style inspiration pictures from Wendy’s Lookbook