Viime kuussa purettiin viimeisetkin jenkkivuoden muuttokuormasta. Kaiken sen tavaramäärän keskellä nousi moneen kertaan ahdistus. Tästä syystä en seuraavina kuukausina tule hirmuisesti mitään ostoksia tekemään. Pakko pistää lähiaikoina pystyyn kirppari (ehkä instagramin avulla?), missä karsin vaatekaapista kovalla kädellä ne kappaleet, joille ei ole enää tarpeeksi käyttöä.

Muutama viikko sitten jouduin kuitenkin piipahtamaan Hennesillä, kun esikoinen tarvitsi joitakin perusvaatteita kasvettuaan edellisistä ulos. Jo sisäänkäynnillä minua tervehti takki, joka seireenien lailla kutsua minua luokseen. Kaunis vaalea mokkanahan tuntuinen (ei oikeasti mokkaa, vaan polyesteria) takki, jossa oli vielä upeat kultaiset yksityiskohdatkin. Eikä sitä ollut hinnallakaa pilattu. Reilu 50e oli merkitty hintalappuun. Viime vuonna mokkaan kertaheitolla hurahtaneelle se oli niin vastustamaton, että oli pakko kokeilla päälle. Ja hyvinhän se sopi myös naiselle, jolla on näemmä nallekarkin selkäranka. Juurihan tavaramäärää päivittelin, mutta silti tämä kantautui kassalle ja kotiin asti. Tässä siis minun ainokainen ostos helmikuulta…

Takki on ollut minulla jo moneen otteeseen päällä. Viimeksi puin sen Lumenen kosmetiikkakuvauksen workshopiin. Päällä oli kokomustaa, sekä se äitini vanha Dior-huivi, joka alla olevan kuvan ajan on näemmä ollut laukun uumenissa. Mutta erityisen hyvältä takki näyttää kun säät alkavat hieman lämmetä. Ulkona liikkuessa se on ollut vielä pitkän villatakin uumenissa. Kun aurinko paistaa ja linnut laulaa (ja sehän tapahtuu aikaisin tänä keväänä, vai mitä? *fingers crossed*) aion pukea takkia kokovalkoisen sekä vaaleansinisten farkkujen parina.

photo by Kira Kosonen

jacket H&M
blouse BANANA REPUBLIC
jeans H&M
shoes AF KLINGBERG
bag CÉLINE

Ennen viime viikon kosmetiikkakuvausta, tapasin siskoni Kiran, Julian sekä Mariannan keskustassa. Tarkoitus oli napata nopeat asukuvat ennen yhteistä workshoppia. Videoista innostuneena päätin videokuvata sen hetken, kun tytöt kuvasivat toistensa päivän asut. Kun kuvaaja ja kuvattava tuntevat toistensa tyylin, kuvat saa yleensä napattua hyvin nopeasti ja vaivatta. Minä kuvaan ylivoimaisesti eniten siskoni kanssa, koska osaamme ohjata toisiamme (brutaalin rehellisesti) ja luotan täysin myös hänen kuvaustaitoihinsa. Hän tietää mieltymykseni ja osaa kameratekniikan. Joskus kuitenkin esim. tausta ei toimi ja kuvista jää puuttumaan “se jokin”. Silloin halutun tuloksen hakemiseen saattaa kulua hetki. Mutta normaalisti itse kuvien ottamiseen ei mene pitkään. Pidempi aika menee yleensä jälkikäsittelyyn. Minä käytän ohjelmaa nimeltä Lightroom, missä pääsääntöisesti korjaan raakakuvien sävyjä, vahvistan valoja ja varjoja, sekä pidän huolen siitä, että kohde on terävä. Lightroomia olen käyttänyt nyt n. kolmen vuoden ajan, joten siihenkin on kehittynyt omanlainen tyyli ja täten käsittelykin on nopeutunut. Toki sitä aina oppii jotain uutta ja siitä innostuneena lähden leikittelemään, mutta pääsääntöisesti oma tyyli on melkoisen pehmeä, lämmin ja selkeä.

kuvan Juliasta ottanut Kira Kosonen

Alla olevalla videolla näkyy asukuvien ensimmäinen askel, niiden ottaminen (joka on aika surkuhupaisan näköistä, kun paikalla pyörii enemmänkin bloggaajia isojen kameroidensa kanssa yht’aikaa). Jos kiinnostusta löytyy, voisin toteuttaa videon siitä, millaisilla välineillä ja asetuksilla itse yleensä kuvaan sekä toisen videon, missä näytän mitä kuvien jälkikäsittely todellisuudessa on.

[youtube width=”760″ height=”480″]https://www.youtube.com/watch?v=2_BXBbKY4bQ[/youtube]