CATEGORIES

Losin takapiha

4.4.2015

Suurimmat asiat täällä uudessa asuinmaassa ovat nyt järjestyksessä (talo, auto, vakuutukset, puhelimet jne), mutta päivittäin sitä huomaa pieniä puuttuvia juttuja. Eilen kävin etsimässä mm. toimivaa imuria, hiustenkuivaaja, adaptoreita ja kahvikuppeja.

Saimme vuokrattua täältä täysin kalustetun talon, mikä helpotti muuttoa suuresti. Melkoisen suuren kiven alta se piti kaivaa, mutta sinnikkyys palkittiin. Löydön myötä ei tarvinnnut enää laskeskella kannattaako tuoda kontti Suomesta saakka vaiko ostaa kaikki täältä. Losin kotimme on täysin kalustettu haarukoita ja veitsiä myöten, mutta pieniä puutteita toki välillä tulee eteen. Takapiha tosin ammotti tyhjyyttään, joten sitä olen saanut nyt laittaa omannäköiseksi.

L.A. Backyard-8813TEXT

Tilasimme Searsistä sohvasetin, johon kuului myös kaksi aurinkotuolia. Olen nyt saanut sohvat koottua, mutta ikävä kyllä aurinkotuolien laatikosta puuttui täysin ruuvit ja mutterit (pakkaus hajonnut matkalla), joten niitä en ole saanut vielä koottua. Tuolit kököttävät nyt takapihan nurkassa ja odottavat FedExin mutterilähetystä. Mutta ennenkuin saan aurinkotuolitkin kasaan niin tässä teille sneak peek meidän takapihasta.

L.A. Backyard-8824 L.A. Backyard-8822 L.A. Backyard-8819

Valitsemani värit sopivatkin kivasti myös pääsiäiseen! :D Ihanaa pääsiäistä teille ihanat!

The new dress

1.4.2015

Olen muutamaan otteeseen tainnut mainita, että Diane Von Furstenbergin maksimittainen kietaisumekko on yksi suosikkivaatteitani? Sen mukavuus, helppous ja ajattomuus viehättävät niin paljon, että olen pitkään suunnitellut hankkivani toisen mekon samalta merkiltä. Käydessämme The Grove-ostarilla huomasin DVF-liikkeessä olevan alennusmyynnit. Täten tein ensimmäisen hankinnan täältä itselleni. Ostin kietaisumekon lyhyessä mitassa ja tämänhetkisessä suosikkivärissäni: smaragdinvihreänä. Täydellinen arkimekko tänne auringon alle.

emerald green dvf dress manhattan pier-9521TITLE emerald green dvf dress manhattan pier-9549 emerald green dvf dress manhattan pier-9551 emerald green dvf dress manhattan pier-9556 emerald green dvf dress manhattan pier-9553 emerald green dvf dress manhattan pier-9605 emerald green dvf dress manhattan pier-9543pictures by Kira Kosonen

wrap dress DVF
bag MARJA KURKI
bracelet HERMÈS
flats LOUIS VUITTON
sunnies LINDEX