CATEGORIES

Muutto

22.11.2019

Edellisessä postauksessa kerroin, että saimme keskustan kotimme myytyä. Mutta mikä sai ne pyörät pyörimään, jotta näin ison askeleen päätimme ottaa? Kuten moni on varmasti jo arvannut, olemme ostaneet jo uuden kodin meidän kasvaneelle perheelle… <3 

Olemme jo noin viiden vuoden ajan mieheni kanssa silmäilleet Oikotien tarjontaa. Toisen pojan syntyessä tiedostimme, että jossain vaiheessa meidän tulisi vielä siirtyä isompaan asuntoon. Kuitenkin pidimme nykyisestä Helsingin kodistamme niin paljon, että vaatimustasomme oli hyvin korkealla. Emme muuttaisi siitä pois, ellei vastaan tulisi Se Oikea, joka tuntuisi meidän kodilta. Olemme katselleet taloja ja asuntoja joka puolelta pk-seutua. Olemme katsoneet kantakaupungista asuntoja sekä taloja hieman kauempaakin. Isompia ja toimivia perheasuntoja on Helsingissä todella vähän. Siitäkin syystä mieli alkoi tehdä enemmän ja enemmän kaupungin ulkopuolelle. Alueina meitä veti eniten puoleensa Tapiola, Haukilahti, Westend sekä Kauniainen. Muutamaa taloa käytiin katsomassakin, mutta lopulta ne eivät kuitenkaan tuntuneet kodilta. Vuosi sitten törmäsimme myynti-ilmoitukseen talosta Kauniaisissa, johon ihastuimme mieheni kanssa molemmat välittömästi. Se oli kuitenkin vielä silloin budjettimme ulkopuolella, joten ihailimme sitä vain kaukaa. Tasan vuosi sitten kirjoitin meidän perheryhmän whatsappissa siskoilleni ja vanhemmilleni, että se oli unelmatalomme ja jos siitä hinta vähän tippuisi niin muuttaisin siihen heti. Jokainen joka tuntee minut ja rakkauteni stadin kotiamme kohtaan tietävät, miten iso lausunto se minulta oli. Kuinka sitten kävikään. Muutama kuukausi sitten talon hintaa laskettiin ja koin sen olevan merkki universumilta. Menimme paikan päälle ja rakastuimme. Teimme tarjouksen, joka lopulta meni läpi. Se sai meidät toimimaan asian kanssa mitä olin sydämessäni jännittänyt haikeudella jo pitkään: pistimme oman kotimme myyntiin. Oletimme myynnin kestävän monta kuukautta, mutta iloksemme rakas kotimme löysi aivan ihanat uudet ostajat viikossa. Jo tovin olen ollut haljeta onnesta, mutta en ole uskaltanut sanoa mitään ennen kuin kaikki on virallista. Eilen kauppa sai sinettinsä, kun kävimme pankissa kirjoittamassa ensiksi kauppakirjat oman asunnomme myynnistä sekä Kauniaisten talon ostosta. Me olemme nyt omakotitalon omistajia ja Kauniainen kutsuu. Minä pääsen palaamaan takaisin juurille <3

Muutamme heti alkuvuodesta, joten joulun vietämme vielä viimeistä kertaa Helsingin kodissamme <3 Mutta ah miten innoissamme olemmekaan tästä uudesta askeleesta. Pojilla tulee olemaan Kauniaisissakin koulu sekä kaikki harrastukset kävelymatkan päässä (futis, lätkä, laskettelu, uinti, tennis). Nyt vain yritämme saada kahdelle nuorimmalle paikkat samasta päiväkodista, mikä tuntuu olevan haastavin yhtälö tässä kohtaa. Blogin puolella tulee olemaan paljon sisustusta seuraavan vuoden puolella. Talo on täysin valmis eikä kaipaa remonttia, mutta muutamia huoneita hiomme hieman enemmän oman maun mukaisiksi, vaikka upeita ne ovat sellaisenaankin. Ostimme talon sen alkuperäisiltä asukkailta ja he ovat tehneet valtavan upeaa työtä sen suunnittelussa. Tässä on meille unelmien koti, missä näemme perheemme ainakin seuraavat 10 vuotta <3 Talosta, sisustusideoista ja pienestä remontista tulossa pian paljon lisää <3 Huone huoneelta rakkaudella ja harkinnalla sisustamme juuri meidän näköisen kodin <3

Kuvista kiitos välitysfirma Kahdeksas Päivä Oy:lle sekä sen mahtaville välittäjille Annettelle & Marjalle
Kuvat: valokuvaaja Tomi Heikkinen

Myyty!

21.11.2019

Olen nyt jo jonkin aikaan jättänyt kertomatta jotain suurta, sillä en ole uskaltanut sanoa asiasta ääneen ennen kuin kaikki virallista. Tänään kävimme kirjoittamassa nimet alle kauppakirjaan… Fiilis on katkeransuloinen. Asunto jota rakastan koko sydämelläni, missä suurimmat haavemme ovat käyneet toteen, on nyt myyty. En voi uskoa miten nopeasti kaikki tapahtui. Olimme ajatelleet että myymisessä voisi mennä vähintään sen muutama kuukausi. Kiinnostuneita oli kuitenkin jo heti seuraavana päivänä myynti-ilmoituksesta ja yksityisnäyttöjen rulianssi alkoi kiivaana ennen ensiesittelyä. Vain muutama päivä ilmoituksen julkaisun jälkeen tuli ensimmäinen tarjous. Viikkoa myöhemmin, kotimme oli jo myyty. 

Ostimme tämän asunnon vuonna 2010, ennen kuin tätä kerrostaloa oltiin edes lähdetty rakentamaan. Asuimme silloin vielä Hollannissa ja tarkoitus oli vielä hetki asua pääsääntöisesti ulkomailla. Laitoimme vanhan Helsingin kodin vuokralle ja ostimme tämän isomman rakenteilla olevan asunnon toivoen, että ehkä joskus toinen asunnon makuuhuoneista tulisi olemaan lastenhuone. Kuinka siinä sitten kävikään…<3 Taloyhtiö valmistui keväällä 2012 muutama kuukausi ennen esikoisemme syntymää. Vähän tiedettiin, että siellä tulisi asumaan peräti kolme kullannuppua. Täällä on suurimmat unelmamme käyneet toteen. Vaikka rakastimme tätä asuntoa tiesimme, että meidän olisi liikuttava eteenpäin. Meidän perhe tarvitsi lisää tilaa. Muutaman ison tapahtuman kautta päätimme tehdä sen ison askeleen ja laitoimme kotimme myyntiin. Olen päästä pyörälläni, että kaikki kävi näin nopeasti. Iso kiitos Kahdeksas Päivä-välitysfirman Annettelle sekä Marjalle. Teidän kanssanne on ollut suuri ilo toimia. Jos etsitte ihanaa ja osaavaa välittäjää – suosittelen heitä lämpimästi.

Suuren ilon minulle tuo myös se, että tähän muuttaa toinen (yhden lapsen) perhe <3 Se lämmittää kun tiedän, miten ihanat asukkaat kotimme saa ja miten ihanaa ja toimivaa heidänkin arkensa tulee täällä olemaan. Asunto ja sen sijainti on niin äärimmäisen toimiva, että jään varmasti ikävöimään tätä kaikkea. Kymmenessä vuodessa ehtii tapahtua paljon ja nyt olenkin intoa täynnä seuraavasta askeleesta. Siitä pian lisää <3