CATEGORIES

Miksi muuttaa Kauniaisiin?

2.12.2019

Tammikuun lopussa muutamme takaisin Kauniaisiin – kaupunkiin, missä itse olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni. Kaikille paikka ei välttämättä ole tuttu, joten ajattelin listata muutamia syitä miksi itse halusimme sinne takaisin muuttaa. Mieheni on kotoisin Kirkkonummelta, mutta viettänyt myös kanssani paljon aikaa Kauniaisissa, sillä kun 19-vuotiaana hänet tapasin, omistivat vanhempani vielä siellä sijaitsevan lapsuudenkotini, vaikka itse asuin jo silloin Helsingissä. Hänkin on aina alueesta pitänyt, joten Kauniainen alueena oli meille erittäin toivottu. Tässä syitä miksi suosittelisin Kauniaista muillekin – erityisesti lapsiperheille. Omassa ikäluokassani todella moni tuntuu olevan saman pohdinnan äärellä. Monet ystäväperheemme pohtivat kotia hieman kaupungin ulkopuolelta. Tässä muutamia syitä miksi Kauniainen on erinomainen vaihtoehto.

Tuttu ja turvallinen
Ehkä yksi painavimpia syitä Kauniaisiin päätymiselle oli se, että olen itse sieltä kotoisin. Veri veti takaisin. Olen viettänyt siellä lapsuuteni ja nuoruuteni. Ympäristö on minulle hyvin tuttu ja tiedän etukäteen, että siellä kaikki toimii – varsinkin aktiivista ja paljon harrastavaa perhettä miettien.

Hyvät koulut
Olen käynyt Kauniaisissa ala- ja ylä-asteen sekä lukion. Tiedän koulujen olevan hyviä. Lukioon oli minun aikanani 8.6 keskiarvoraja. Katsoin sen viime vuonna olleen 8.33. Minulla on rutkasti hyviä muistoja kouluajoilta ja tuntuu erityisen hyvältä tietää, että meidän pojat tulevat käymään läpi samat koulut. Kauniaisista löytyy niin suomenkieliset kuin ruotsinkieliset ala- ja yläasteet sekä lukiot.

Kyläyhteisö
Kauniainen on pieni kaupunki keskellä Espoota ja asutus on pientalovaltaista. Kaupungissa on noin 8500 asukasta, joista 57 prosenttia on suomenkielisiä ja 39 prosenttia ruotsinkielisiä. Asukkaat tuntevat toisiaan melko hyvin ja kun lapset vähän kasvavat niin valvovia silmiä on kaikkialla. Tiedän tämän omasta nuoruudesta, joka ei ehkä itse teininä ollut mikään paras ominaisuus. #kotibileet

beanie NORTH OUTDOOR

knit H&M

wool coat H&M

suede leggings ZARA

shoes ADIDAS

earrings H&M

Luonto ja lenkkeily
Kauniaisissa on ihanat lenkkeilymahdollisuudet. Iso vehreä Kasavuorenmetsä pururatoineen, missä on myös hiihtoladut talvisin. Vaihtelua lenkkimaisemiin saa myös esim kiertämällä Kauniaisten Gallträsk järven. Entinen omistaja sanoi, että juuri Kauniaisten luontoa, rauhallisuutta sekä lähellä olevan Lippajärven uimarantaa tulee ikävä.

Maan pienin kunnallisvero
Kauniaisissa on maan alhaisimpia kunnalisveroja. Se on tasan 17% kun esim Helsingissä on tänä vuonna ollut 18%. 

Julkiset palvelut nopeita
Kauniainen on pieni ja suht varakas kunta. Julkisen palvelun puolen hoitoihin ei ole pitkiä jonoja ja palvelut ovat hyvin toimivia. Ihan Kauniaisten kyljessä Espoossa on myös iso Jorvin sairaala. Meidän poikien kanssa kun varmasti saattuu ja tapahtuu on hyvä tietää että kaikki apu on lähellä :D

Monipuoliset harrastusmahdollisuudet
Meille yksi isoimpia syitä Kauniaisiin päätymiseen on sen valtava harrastuskirjo. Golf taitaa olla yksi ainoita harrastuksia mitä ei kaupungin rajojen sisäpuolelta löydy. Meillä on lyhyen kävelyetäisyyden päässä jalkapallokentät, jäähalli, laskettelurinne, uimahalli, tennis ja monien mahdollisuuksien palloiluhalli. Itse harrastin nuorena esteratsastusta muutamaan kertaan viikossa Peikin talleilla.

Lyhyet etäisyydet
Kauniaisten pinta-ala on 6,0 km2. Päästä päähän ajamisessa kestää vain sen vaivaiset 10minuuttia.

Helpot yhteydet stadiin
Helsinkiin päsee junalla ja lukuisilla bussilinjoilla. Omalla autolla ajaa Helsingin keskustaan 20minuutissa ja lähin Metro-asema löytyy 10minuutin ajomatkan päässä olevasta Iso-Omenan kauppakeskuksesta. 

Paljon ystäviä
Meille muuton tekee erityisen helpoksi se, että siellä asuu hurja määrä ystäviämme. Niin läheisimpiä ystäväperheitämme kuin myös omia Kauniaisten lapsuudenystäviäni perheineen. Esim. Uudella kotikadullamme asustaa oma vanha luokkakaverini (oltiin samalla sekä rinnakkaisluokilla ala-asteelta läpi lukioon) perheensä kanssa, joilla on saman ikäiset lapset kuin omamme. Meidän kaikilla pojilla on ikäisiään vanhoja ystäviä alueella ja meidän esikoinenkin nyt toivottavasti pääsee samalle luokalle kaverinsa kanssa, kenet hän on tuntenut 2-vuotiaasta. Alueella asuu myös lastemme vanhoja tarhakavereita stadista, jotka ovat nyt myös muuttaneet Kauniaisiin. Meidän kaikkien on hyvin helppo muuttaa tänne. Odotamme kaikki innolla, vaikka Helsinkiä ja alueemme perheitä tuleekin iso ikävä <3

Vähän isompaa remonttia…

29.11.2019

Muutamme tammikuun lopussa uuteen kotiimme, joka iloksemme on niin loistavassa kunnossa, ettei se remonttia kaipaa. Yhden huoneen tulemme kuitenkin muuttamaan kokonaan. Ei siksi että huone tarvitsisi sitä, vaan puhtaasti siksi, jotta se olisi enemmän oman maumme mukainen. Me nimittäin tulemme tekemään kotiimme aivan uuden keittiön.

Nykyinen keittiö on hieno. Se on arvokkaan italialaisen Valcucine-merkin keittiö ja sitä varten on kuulema Italiasta lentänyt aikaan merkin omat asentajat sitä asentamaan ja johtoryhmä lopputulosta ihailemaan. Tuntuu kieltämättä hieman pahalta lähteä tätä keittiötä purkamaan, mutta samalla meidän on todettava, että se ei ole meidän tyylisemme. Meidän makuumme tämänhetkinen keittiö on hieman liian moderni ja siitä syystä myös kylmähkö.

Kuvat: Kahdeksas Päivä & Valokuvaaja Tomi Heikkinen

Keittiö on meille kodin tärkeimpiä paikkoja. Se on kodin sydän, jonka ympärillä kaikki arki tapahtuu. Haluan, että keittiö huokuu siitäkin syystä lämpöä ja toiminnallisuutta. Me kokkaamme todella paljon kotona ja haluan rakentaa keittiöstä kotimme keskipisteen. Paikan, missä voidaan lasten kanssa leipoa yhdessä. Paikan, missä minä voin kokkailla samalla kun koululainen tekee läksyjä vieressä. Paikan, joka on meidän perheemme näköinen ja oloinen. Täten tulemme tekemään keittiön täysin uudestaan. Makuuhuoneiden maalauksen lisäksi se on ainut remontti, mitä teemme ennen sisäänmuuttoa.

Minä ja mieheni olemme molemmat ns. jenkkityylin faneja. Pidämme hyvin klassisista ja jopa vähän koristeellisista ovista. Mietin pitkään menemmekö vaaleanharmaalla kalusteilla vai täysin valkoisella. Olemme nyt päätymässä valkoiseen, koska oletamme sen olevan paremmin aikaa kestävä ratkaisu. Haluan vetimien, hanan ja altaan olevan messinkisiä. En ole pitkään aikaan ollut kromin/hopean suuri ystävä. Uskon, että viihdyn tuossa lämpimämmässä sävymaailmassa vielä pitkään. Työtasot tulevat olemaan marmorin näköistä kiveä, joka on kestävä ja helppohoitoinen. Siinä saa olla vähän voimakkaampaa harmaata kuviota, jotta se toisi vähän kontrastia muuten valkoiseen keittiöön. Yksi tärkeimpiä asioita mitä haluan, on iso saareke, josta kokkaillessa näkee koko olohuoneen ja sen ympärille saa baarituolit mihin lapset voivat kiivetä piirtämään ja tekemään läksyjään. Vielä tällä viikolla pitäisi saada suunnitelmat hiottua, jotta se ehtii ajoissa tuotantoon. Niin innoissani olen, että päästään vihdoin ja viimein tekemään meidän perheen näköinen keittiö – kotimme sydän <3

Tulen blogissa ja instassa näyttämään tekoprosessia kanssanne ja lopuksi odotan innolla lopputulosta. Saanko aikaiseksi sellaisen kokonaisuuden rakennettua, mitä olen visioinut? 

Ja tätä varten meidän on purettava tuo edellinen ja hyvin arvokas keittiö pois. Aion laittaa sen myyntiin ja moni on suositellut tori.fi -sivustoa sitä varten. Jos tiedätte ketään joka voisi olla vastaavasta keittiöstä kiinnostunut, kertokaahan asiasta eteenpäin! :) Laadullisesti keittiö on aivan huippuluokkaa – edessä on jopa biokaasulla toimivat tuletkin. Liian hasardi meille lapsiperheen arkeen, mutta varmasti toiseen talouteen erinomainen tunnelmanluoja. Jos tiedätte kiinnostuneita, minulta saa kysellä lisätietoja! :)