CATEGORIES

Paris is always a good idea

15.10.2013

Bonjour!

Heräsimme tänään Pariisin taianomaisesta kaupungista, minne saavuimme myöhään viime yönä. Todella pikaisesta reissusta on kysymys, sillä lennämme jo huomenna takaisin. Tämä on ensimmäinen matka mieheni kanssa kahdestaan. Pariskuntalomaa emme ole viettäneet sitten poikamme syntymän, joten mikä olisikaan parempi kohde kuin yltiöromanttinen rakkauden kaupunki – Pariisi.

parisisalways a good idea collage

Extempore miniloman asumme sukulaisteni luona. Suunnitelmissa on kaupungilla kiertelyä, muutaman ostoksen metsästystä, kaupungissa samaan aikaan lomailevien ystävien tapaamista, Ladurée macaroonien syöpöttelyä, siemailla cafe au lait-kupposia tunnelmallisissa kahviloissa, jalkapalloa, kulinaristisia nautintoja, kostuttaa huulia Bordeauxin viineillä ja ennen kaikkea nauttia laatuajasta aviomieheni kanssa. Lennot varasimme ihan muutama päivä sitten, sillä Audrey Hepburnin sanoin: Paris is always a good idea.

Voitte olle varmoja, että paljon on kuvia luvassa!

À bientôt!

Yön kukkivat kedot

14.10.2013

Lastenmielisen printtien, tartaanin ja maastokuvion lisäksi tänä syksynä kovaa huutoa kuvioiden puolella on vielä yksi trendi: Yön kukat.

Räiskyvä kukinto oli näkyvä trendi läpi kesän. Nämä kukat eivät suinkaan tänä syksynä kuihdu vaan jatkavat loistoaan tummemmilla niityillä. Esimerkkiä yön kedoista näyttivät mm. Valentino, Giambattista Valli, Louis Vuitton, Lanvin sekä Miu Miu. Vastikään ilmestyneessä Matthew Williamson Lindex -mallistossa oli todella kaunis kukkaprintti tummalla pohjalla, joka sisälsi juuri niitä merensinisiä sävyjä, mitä minulle Your Facen stailaaja suositteli.

NIGHTSFLOWERS IMG_6151outfitootdsbestblogsintheworld lovingmatthewwilliamsonblouse IMG_6141outfitootdsbestblogsintheworld IMG_6078outfitootdsbestblogsintheworld IMG_6097outfitootdsbestblogsintheworldTITLEpics: Kira @ Blond Rivets

beanie: H&M
coat: Zara
blouse:Lindex by Matthew Williamson / saatu
leather pants: Supertrash
bag: Louis Vuitton
shoes: Guiseppe Zanotti