CATEGORIES

Best Nine – vuosi 2017 suosituimpien kuvien kertomana

31.12.2017

Vuoden viimeinen päivä. Täällä ollaan valmiina ottamaan vastaan vuosi 2018, mutta sitä ennen nopea katsaus vuoteen 2017 tykätyimpien Instgram-kuvieni pohjalta. Idean postaukseen sain Elisalta ja Saralta. Alle kokosin yhdeksän eniten tykkäyksiä saanutta Instagram-kuvaani ja tässä postauksessa valoitan niiden taustoja lisää.

9.Perhereippailu

Yhdeksännellä sijalla oli kuva minusta ja pienistä pojistani aamukävelyn jälkeen. Sään salliessa käymme usein ulkona reippailemassa. Ennen tätä oltiin juuri kärräilty Cafe Birgittaan kahville ja kaakaolle. Kuvan nappasi mieheni meistä nopeasti talomme edessä ennen kotiinmenoa kun harmittelin, että minusta ja kaikista pojista yhdessä on niin vähän kuvia suhteessa siihen paljon itse otan kuvia.

8.Kinderkakku

Kuvassa näkyy Kinder-kakku, jonka minä ja molemmat siskoni teimme pääsiäiseksi yhdessä. Siskoni Kira osti valtaosan tarvikkeista ja tuli meille tekemään kakkua nuorimman siskomme Nellin kanssa. Moneen kertaan teon aikana ajateltiin että yrityksemme meni aivan mönkään. Kakkuvuokamme oli esimerkiksi melkein tuplasti suurempi halkaisijaltaan kuin mitä kakkuohjeessa käytettiin. Vaikka kerroksista ei tullut saman korkuisia toistensa kanssa, oli lopputulos silti erittäin maukas ja näyttävä. Tosin oli niin makeakin että jäi varmaankin puolet kakusta syömättä.

7. 10.hääpäivän juhla Löylyssä

Tänä vuonna vietimme mieheni kanssa tinahäitä. Tarkoituksena oli aikanaan viettää tätä 10-vuotishääpäivää suuremminkin, mutta tämänhetkinen elämäntilanteemme kolmen pienen lapsen vanhempina ja molemmat samalla työtä tekevinä ei vain sallinut aikaa isompien juhlien suunnitteluun saatika järjestelyyn. Täten hyvin extempore lähetimme tekstarin lähimmille ystävillemme kutsuen heidät viettämään kanssamme rentoa iltaa Helsingin Löylyyn. Nopeasta aikataulusta huolimatta melkein kaikki rakkaat ystävämme pääsivät paikalle, vaikka lähestulkoon heistä kaikki rämpivät ihan samassa ruuhkavuosien suossa. Olimme sanoinkuvailemattoman otettuja ja onnellisia. Vaikka tämä kesä oli suhteellisen kylmä ja kolea, oli tuo ilta aurinkoinen ja upean tyynikin. Ehdottomasti yksi meidän vuotemme kohokohtia. Lisää illasta voit lukea tästä postauksesta.

6. Perhekuvaus Lammassaaressa

Kolmannen poikamme täyttäessä vuoden suuntasimme Lammassaareen ottamaan perhepotretteja huikean lahjakkaan kuvaajaystäväni Niki Strbianin kanssa. Mutta Lammassaaren pitkospuilla heinän keskellä oli tuona iltana niin järkyttävän paljon hyttysiä, ettemme pystyneet olemaan siellä 15 minuuttia kauempaa. Hyttysiä oli aivan käsittämättömän paljon – kesäisessä Lapissakaan en ole niin monen kanssa taistellut. Auringon laskiessa ja valon hiipuessa suuntasimme takaisin autoillemme hieman harmistuneena, kunnes näimme parkkipaikan vieressä olevalle pellolle laskeutuneen kauniin iltasumun. Suuntasimme sinne ottamaan illan viimeiset kuvat – ilman hyttysiä. Niiden lomassa tuli otettua kuvia, joista tuli yksiä suosikkejani koskaan. Kaksi niistä olen teidänkin kanssanne jakanut ja molemmat ylsivät tälle listalle.

5. Talviaamu

Tämä kuva on itseasiassa kaksi vuotta vanha. Tämä oli yksiä niitä päiviä Tammikuussa kun meri oli lämpimempi kuin ilma, mittarin näyttäessä hyytävät -30 astetta. Täten meren oli peittänyt taianomainen vesihöyry. Aamuauringon noustessa suunnistin siskoni Kiran kanssa autolla Hernesaareen kuvaamaan tätä kaunista luonnonilmiötä. Ei tuossa asussa olisi pitkään pärjännyt, jos ei olisi ollut autoa ja sen lämmitystä vieressä.

4. Got so lucky with this one

Blogihistorian aikana en ole ihan hirveästi jakanut kuvia miehestäni. Blogini alkuaikoina (vuonna 2009) nuorena tyttönä pelkäsin niin suuresti että minua seurattaisiin enemmänkin mieheni takia eikä minun tuottamieni juttujen ja kuvien takia. Halusin olla minä, enkä vain “sen jalkapalloilijan vaimo”, johon sain hyvin usein mieheni työn takia tuolloin törmätä. Halusin jotain omaa opiskeluitteni rinnalle. Vuosien saatossa on käynyt kuitenkin niin lämpimän selvästi selväksi, että te kaikki ihanat olette täällä mukanani niin aidoista ja sydämellisistä syistä. Kuten mikä tahansa kehittyvä ystävyyssuhde se on saanut minut hiljalleen luottamaan ja avautumaan vuosien saatossa. Kuten olen moneen kertaan todennut, olette opettaneet minulle niin paljon. Blogi ja te olette auttaneet minua kasvamaan niin monella eri saralla. Tänä päivänä luotto teihin ja erityisesti omaan tekemiseen on niin vahva, että hyvin saattaa miehenikin silloin tällöin vilahtaa kuvissa. Tekin olette selvästi tästä kehityksestä pitäneet, sillä tämä Nikin ottama kuva tuolla utuisella pellolla ylsi sijalle neljä.

3. Joulukuusi

Meidän joulukuusi tänä vuonna. Kyseessä on itseasiassa muovikuusi joka on ollut meillä jo 14 vuoden ajan. Ostimme sen aikoinaan Hollannissa asuessamme ja sen jälkeen se on kulkenut kanssamme vielä Englantiin ja sieltä Suomeen. Ikävä kyllä ikä alkaa silläkin jo painaa. Siinä oli aikoinaan toimivat pikkuvalotkin, mutta vuosien saatossa ne ovat oksa kerrallaan lakanneet toimimasta. Sen “havutkin” alkavat vetämään viimeisiään. Myös kaikki joulukoristeemmekin ovat pitkälti yli 10-vuotta sitten ostettuja. Täten tänä vuonna päätin vähän niitä uusia ja ostin Stockalta hyvän määrän kauniita joulupalloja vanhojen rinnalle. Voi että pidin tästä lopputuloksesta. Olen nauttinut sen katselusta ja muistellut monia aikaisempia jouluja. Hyvin todennäköisesti ensi jouluksi on aika ostaa uusi kuusi.

2. Gugguu takit

Tämä kuva pysähdyttiin ottamaan nopeasti tien varteen matkalla mummolaan! Tienposkessa nähtiin kaunis oranssi ruskameri ja halusin nappaa muutaman suloisen kuvan pojistani uusissa ihanissa Gugguu-asuissaan. Nopeasti tämän kuvan jälkeen pojat lähtivät rämpimään pitkin tuota takana näkyvää rinnettä ja ihan mutaisenahan he sieltä alas tulivat. Pääsi vaaleat takit sitten ensipesuun ja ilokseni sain huomata että hyvin lähti kaikki tahrat noinkin vaaleista sävyistä!

1. Hääpäivä 9.6.2007.

Vuoden tykätyin kuva oli 10.hääpäivänämme julkaisemani kuva minusta ja miehestäni Johanneksen kirkon alttarilla. Olimme juuri sanoneet toisillemme tahdon ja vaihdoimme ensimmäisen suudelman miehenä ja vaimona. En ole yhdeksän vuotisen blogihistoriani aikana häistämme kuvia lainkaan julkaissut, mutta nyt 10. hääpäivän kunniaksi päätin niistä muutaman kanssanne jakaa. En voi kyllin kiittää teitä siitä miten lämpimästi ja ihanasti elätte näitä hetkiä kanssani. Kiitos teille kaikille niin suuresti taas yhdestä yhteisestä vuodesta!

Siinä oli viime vuosi “best nine”-kuvien siivittämänä. Tämä vuosi on ollut ihana ja onnekkaita olemme, jos seuraava on yhtä suotuisa meitä kohtaan. Kiitos vuosi 2017 ja tervetuloa 2018!

10 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Anette

    Hei Hanna, luin miehesi päätöksestä lopettaa ammattilaisuransa. Siitä tuli mieleeni tämä postaus ja kertomasi, että pelkäsit blogisi alkuaikoina kirjoittaa hänestä mitään peläten ihmisten alkaavan lukea blogiasi hänen vuoksi. Minun oli pakko palata tähän postaukseen ja tulla että arvaapa mitä! Minun kohdallani on käynyt niin, että olen alannut seuraamaan miehesi uraa vasta myöhemmin sinun kauttasi! :) Sinä olit se ykkönen ja fanituksen kohde joka herätit mielenkiinnon upealla persoonallasi ja blogillasi. Muistan miten ystäväni kautta kuulin Strictly Style blogista (Oh gosh, mihin tämä aika menee, onko siitä tosiaan 9 vuotta??). Tänä aikana blogisi on kehittynyt upeasti ja sinusta on kehkeytynyt taitava, avarakatseinen ja syvällinen asioiden pohtija. Ne ovatkin suosikkipostauksiani ja minusta sinulla on paljon annettavaa sillä saralla ja kykyjä tähän jopa ammattilaistasolla. <3 Nähdessäni miehesi videon tänään hänen kertoessaan uran lopetuksesta, en voi kuin ihailla miten aidoilta ja jalat maassa olevilta, ystävällisiltä ja vilpittömiltä ihmisiltä vaikutatte molemmat. Onnea uusiin seikkailuihin teille! <3

    • Kiitos Anette hyvin kauniista ja lämpimästä kommentista <3 Olen niin otettu ja kiitollinen että vuosien aikana olen saanut seurakseni niin paljon ystävällisiä ja hyväsydämiä ihmisiä. Olen ihan äärimmäisen ylpeä miehestäni ja hänen saavutuksistaan, mutta alkujaan pelkäsin tosiaan liikaa, että minut määritettäisiin liikaa hänen ammattinsa kautta. Vuosien saatossa ja oman blogin ja jutun kehittyessä tämä pelko on karissut pois. Teidän tukenne on sen tehnyt. Mieheni on aivan huikea – ja vaikka uusi, iso ja jännittävä kohta uralla, niin jotenkin silti meillä hirmuisen vahva luotto tulevaan. Kiitos valtavasti sinulle niin kauniista viestistä uuden elämänvaiheen äärellä <3 Olet huikea <3

  • Maria ja Pojat

    Olette upea perhe, on ilo päästä seuraamaan teidän elämänne paloja blogin ja instagramin kautta. Ihanaa alkanutta vuotta teille. <3

    • Voi kiitos Maria – olet aina niin ystävällinen. Ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille! <3

  • Haidi

    Miten ihania kuvia ja hetkiä onkin päässyt best nine listalle <3 ja miten ihana idea kuulla tarinoita näiden kuvien takaa. Itse kun blogia on lukenut sieltä alkuajoilta asti on ollut ihana seurata sen muutosta ja kehitystä! Ja tuo joulukuusi, joka vuosi sitö jaksaa ihailla :) aivan ihanaa uutta vuotta teidän perheelle ❤️

    • Kiitos ihana Haidi taas tästä vuodesta <3 Ja niistä niin monista ennen sitä <3

  • Jade

    Aivan ihana postaus Hanna, onnenkyyneleet silmissäni luin ja katsoin näitä kuviasi. Ihanaa Uutta Vuotta 2018 koko teidän perheelle ?

    • Voi Jade kun olet empaattinen< <3 Kiitos niin kovin ja sitä samaa!

  • Onpa kauniit kuvat, varsinkin tuo viimeinen. Itse kun olen sulhaseni kanssa häitä suunnittelemassa se jotenkin kolahti. Toki perhekuvat ovat myös upeita <3 Kiitos hienosta blogista, sitä on ilo lukea. Onnea uuteen vuoteen sinulle, ja koko perheellesi!

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • Kiitos kovasti! Ja oi – ihania suunniteluhetkiä! Aivan ihanaa ja unohtumatonta uutta vuotta! <3