CATEGORIES

enter search term

Viikonlopun synttärikuulumiset

7.10.2019

Kulunut viikonloppu sujui osaltani melkoisella somehiljaisuudella. Syynä siihen, että meillä kotona valmisteltiin syntymäpäivä ja sitten juhlittiin perheen ja lähimmäisten kesken. Meidän kuopus nimittäin täytti 3 vuotta eilen, sunnuntaina.

Meidän nuorin on jo kolme vuotta! Se on pieni virstanpylväs, mistä itse olen äärimmäisen iloinen. Kaikki pojat ovat jo niin isoja, että meillä ei olla enää pitkään käytetty vaippoja, kaikki syövät itse, osaavat (halutessaan :D) pukea itsensä ja jollain tapaa kädet eivät ole enää niin täynnä, vaikka vauhti koko ajan kiristyykin. Ollaan taas uuden vaiheen äärellä, missä on omat ihanuutensa sekä haasteensa. Muistan vielä sen kuin eilisen, kun olin aamukävelyllä Los Angelsin Runyon Canyonilla rakkaan ystäväni Outin kanssa. Ihmettelin ääneen väsymystäni ja lievää huonovointisuutta. “Voisitko olla raskaana?” ystäväni kysyi. Epäilin, mutta kotiin ajaessa pysähdyin silti apteekin kautta ja ostin raskaustestin. Testin osoittauduttua positiiviseksi olin edelleen epäuskoinen. Esikoista yritettiin toista vuotta ja sitten kaksi seuraavaa tulevatkin kuin itsestään, vain pienen toiveen voimalla? Olemme aina toivoneet kolmea lasta. Elo kahden kanssa oli jo melkoista hulabaloota ja järki välillä ihmetteli, että miten ihmeessä haluamme tähän sirkukseen vielä kolmannen? Sydämessä kuitenkin vain aina tiesimme, että perheemme ei olisi kokonainen ilman kolmatta. Se oli meidän harras toive, joka meille uskomattomalla tavalla kävi toteen.

Kaikessa tohinassa en itse ehtinyt juuri puhelimeeni koskea, joten kiitos ystäville ja perheelle päivän ikuistamisesta <3 

Mitä teillä muuten yleensä tarjoillaan synttärijuhlissa? Lasten- kuin aikuistensynttäreillä? Mielellään kuulisin toimivia ideoita. Meillä tarjoilupöytä koostuu usein seuraavista elementeistä, jotka valmistuvat nopeasti ja helposti: 

Salaattibaari
(Vihresalaatti, jossa pohjana erilaisia salaattilajeja, tomaattia, fetaa ja avokadoa. Sekaan saa vielä makunsa mukaan lisätä sipulia, marinoitua kanaa, savustettua lohta tai avokadoa.)

Ruissipsejä sweetchili-jokiraputäytteellä

Juustolautanen
(manchegoa, Brebiuta, valkohomejuustoa, vuohenjuustoa, viikunahilloa, salamia, patonkia viinirypäleitä ja keksejä)

Synttärikakku

Tänä vuonna eräs lukijani muisti minua tavalla, joka lämmitti suuresti. Muutama viikko sitten hän otti minuun yhteyttä sähköpostilla kysyäkseen, olenko jo tilannut kakun omiin ja lapseni tuleville syntymäpäiville? Minulla oli ollut niin härdelliä, että olin vasta ehtinyt lyödä juhlapäivän kiinni, mutta en ollut edes lähtenyt miettimään tarjoiluja. Hän kertoi perustaneensa pienen kakkuleipomon ja kysyi, voisiko hän leipoa meille kakut lahjaksi. Olin todella otettu, erityisesti kun en muistaakseni ole blogissa tai muissa somekanavissa maininnut tänä vuonna, että nämä juhlat ovat lähestymässä. Hän muisti saapuvan merkkipäivän itse <3 Suurella kiitollisuudella otin tarjouksen vastaan. Vein osaltani hänelle kukkalähetyksen kiitokseksi kun kävin noutamassa kakun. Katsokaa miten upean luomuksen hän teki! 

kakku saatu Cake O’Clock

Meidän synttärisankari oli aivan onnessaan pupukakustaan (oli hänen toiveensa – pupu- tai autokakku :D) Maun sain päättää myös itse lukuisista eri vaihtoehdoista. Päädyimme leipurin suosituksesta orekokeksi-minttu-makuun. Se oli todella hyvää! Niin herkullista olematta liian makeaa. Joten jos etsitte erinomaista kakuntekijää omiin juhlatilaisuuksiin, painkaa mieleenne Cake O’Clock.

Joutuuko lasten kanssa luopumaan omasta elämästä?

4.10.2019

Haluan taas kiittää teitä lukijoita. Jälleen kerran olen saanut teiltä niin paljon ajatuksia kirkastavia kommentteja. Ne ovat laajentaneet näkökulmaa ja tuoneet taas ihanaa syvyyttä hetken keskusteluun syntyvyyden laskusta ja sen syistä. Monissa kommenteissa toistui asia, mihin halusin ihan omalla postauksella tarttua. Kun kysyin syitä miksi moni ei halua lapsia, oli syynä usein se, että omasta elämästä joutuu ns. “luopumaan”. Lasten hankinta koettiin jopa oman elämän uhrauksena. Kolmen lapsen äitinä jäin miettimään tätä kysymystä: Joutuuko lasten kanssa luopumaan omasta elämästä?

Ensiksi haluan tuoda esille sen ajatukseni, että olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsiperhe-elämä ei ole kaikille. Missään nimessä ei tulisi tuntea oloansa “yhteiskunnan normien painostamaksi”. Jos tuntuu siltä että lasten saaminen ei vain ole itseään varten on rohkeaa ja hyvä sitä tunnetta kuunnella. Mutta jos syy siihen ettei halua lapsia on se, että luulee joutuvansa luopumaan elämästään, sitä ei minusta tarvitse pelätä.

Moni asiaa pohtiva lapseton kirjoitti kommenttiboksissa pelkäävänsä, että lasten saamisen myötä häviää kokonaan oma aika, mahdollisuus matkustaa ja parisuhde murenee.

Toki vanhemmuudessa on ajanjakso, kun joudut karsimaan omista menoistasi. Lasten ollessa pieniä ei ennätä aina olla pitkissä suihkuissa, juoda kahvia lämpimänä, harrastaa kun haluaa tai lähteä kavereiden kanssa syömään kun siltä tuntuu. Huonosti nukuttujen öiden keskellä voi olla hyvinkin vaikea nähdä tilanteessa mitään hyvää. Mutta nuokin tunteet ovat hyvin nopeasti ohi meneviä. Tuokin ajanjakso tuo niin paljon enemmän tilalle. Opettelu äidin rooliin tuo myös sellaisia syviä rakkauden, ylpeyden ja ilon tunteita, mitä ei ennen koskaan tiennyt edes olevan. Lapset ovat lopuksi pieniä vain ohikiitävän hetken. Kun lapset alkavat olla kouluikäisiä, löydät yhtäkkiä itsesi tilanteesta, missä sinulla onkin aikaa taas juuri sille mille haluat. Voit lukea, harrastaa, olla suihkussa niin pitkään kun siltä tuntuu ja hyvässä tapauksessa lapsesi vielä tuo sinulle sen lämpimän aamukahvisi. Meillä lapset eivät myöskään ole olleet este matkustelulle. Minusta on ihanaa matkustaa lastemme kanssa ja näyttää heille maailmaa ja sen monimuotoisuutta. En koe, että lapset itsessään ovat este – toinen asia on taas se, miten oma taloudellinen tilanne sen sallii, koska toki perheenä kulut ovat yksin matkustamista korkeammat. 

Itse koen, että lasten myötä parisuhdekin on saavuttanut jälleen uuden tason. Vaikka sitä aina kuvitteli, ettei voi rakastaa toista yhtään enempää, niin silti sitä rakastaa enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna. En rakasta häntä paitsi kumppanina, vaan nyt myös omien lasteni upeana isänä. En kykene edes selittämään sitä ylpeyden, rakkauden ja lämmön tunnetta, kun katselen miestäni lastemme kanssa. Koen, että pikkulapsiarjessa on sen äitiyden ja isyyden seassa todella tärkeä muistaa se parisuhde. Olla myös mies ja nainen – vaimo ja aviomies. Vanhempien välinen suhde on se lasten koti. Mikään parisuhde ei pysy alusta loppuun samana – oli lapsia tai ei. Hyvä suhde kasvaa osapuoltensa mukana ja se vaatii aina aikaa ja läsnäoloa. Tottakai lapset muuttavat suhdetta, mutta siksi omaa parisuhdetta on haluttava ja muistettava myös huoltaa ja kasvaa toisen kanssa. Tämäkään asia ei missään nimessä ole mitenkään mustavalkoinen ja tässä kohtaa suurta roolia näyttelee myös oma tukiverkosto: Läsnäolevat isovanhemmat sekä osallistuvat tädit ja sedät.

Halusin tällä huomioida, että elämä on täynnä vaiheita. Mikään ei ole pysyvää. Lasten saanti ei vie sinulta elämääsi, vaan se tuo tilalle niin paljon lisää. Itse koen, että elämäni todella vasta alkoi lasten myötä. Nautin kaikesta nykyään vielä kolminkertaisesti enemmän <3 Arjen pieniä hetkiä oppii arvostamaan suuresti – miten hyvältä lämmin kahvi ja hiljainen huone voikaan tuntua?! Nyt jo elän vaihetta, että esikoinen ei halua minun saattavan häntä kouluun, vaan hän haluaa kulkea ihan itse!:O Vaikka se sydämestä kirpaiseekin ja tuntuu siltä että tähän tultiin synnäriltä ihan silmänräpäyksessä, niin olen jo siinä vanhemmuuden vaiheeseessa, että minun on myös opeteltava irtautumista, koska sehän on meidän vanhempien tehtävä: Rohkaista heitä uskomaan itseensä ja kulkemaan omaa tietään. Kannustaa ja tukea heitä siinä, että he pystyvät. Juuri tämä elämän monimuotoisuus tästä tekeekin niin nautinnollista ja mielenkiintoista. Sitä luulee, että me kasvatamme lapsiamme, mutta he päätyvätkin kasvattamaan meitä.

“Before I had my child, I thought I knew all the boundaries of myself, that I understood the limits of my heart. It’s extraordinary to have all those limits thrown out, to realize your love is inexhaustible.”
— Uma Thurman