CATEGORIES

Joutuuko lasten kanssa luopumaan omasta elämästä?

4.10.2019

Haluan taas kiittää teitä lukijoita. Jälleen kerran olen saanut teiltä niin paljon ajatuksia kirkastavia kommentteja. Ne ovat laajentaneet näkökulmaa ja tuoneet taas ihanaa syvyyttä hetken keskusteluun syntyvyyden laskusta ja sen syistä. Monissa kommenteissa toistui asia, mihin halusin ihan omalla postauksella tarttua. Kun kysyin syitä miksi moni ei halua lapsia, oli syynä usein se, että omasta elämästä joutuu ns. “luopumaan”. Lasten hankinta koettiin jopa oman elämän uhrauksena. Kolmen lapsen äitinä jäin miettimään tätä kysymystä: Joutuuko lasten kanssa luopumaan omasta elämästä?

Ensiksi haluan tuoda esille sen ajatukseni, että olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsiperhe-elämä ei ole kaikille. Missään nimessä ei tulisi tuntea oloansa “yhteiskunnan normien painostamaksi”. Jos tuntuu siltä että lasten saaminen ei vain ole itseään varten on rohkeaa ja hyvä sitä tunnetta kuunnella. Mutta jos syy siihen ettei halua lapsia on se, että luulee joutuvansa luopumaan elämästään, sitä ei minusta tarvitse pelätä.

Moni asiaa pohtiva lapseton kirjoitti kommenttiboksissa pelkäävänsä, että lasten saamisen myötä häviää kokonaan oma aika, mahdollisuus matkustaa ja parisuhde murenee.

Toki vanhemmuudessa on ajanjakso, kun joudut karsimaan omista menoistasi. Lasten ollessa pieniä ei ennätä aina olla pitkissä suihkuissa, juoda kahvia lämpimänä, harrastaa kun haluaa tai lähteä kavereiden kanssa syömään kun siltä tuntuu. Huonosti nukuttujen öiden keskellä voi olla hyvinkin vaikea nähdä tilanteessa mitään hyvää. Mutta nuokin tunteet ovat hyvin nopeasti ohi meneviä. Tuokin ajanjakso tuo niin paljon enemmän tilalle. Opettelu äidin rooliin tuo myös sellaisia syviä rakkauden, ylpeyden ja ilon tunteita, mitä ei ennen koskaan tiennyt edes olevan. Lapset ovat lopuksi pieniä vain ohikiitävän hetken. Kun lapset alkavat olla kouluikäisiä, löydät yhtäkkiä itsesi tilanteesta, missä sinulla onkin aikaa taas juuri sille mille haluat. Voit lukea, harrastaa, olla suihkussa niin pitkään kun siltä tuntuu ja hyvässä tapauksessa lapsesi vielä tuo sinulle sen lämpimän aamukahvisi. Meillä lapset eivät myöskään ole olleet este matkustelulle. Minusta on ihanaa matkustaa lastemme kanssa ja näyttää heille maailmaa ja sen monimuotoisuutta. En koe, että lapset itsessään ovat este – toinen asia on taas se, miten oma taloudellinen tilanne sen sallii, koska toki perheenä kulut ovat yksin matkustamista korkeammat. 

Itse koen, että lasten myötä parisuhdekin on saavuttanut jälleen uuden tason. Vaikka sitä aina kuvitteli, ettei voi rakastaa toista yhtään enempää, niin silti sitä rakastaa enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna. En rakasta häntä paitsi kumppanina, vaan nyt myös omien lasteni upeana isänä. En kykene edes selittämään sitä ylpeyden, rakkauden ja lämmön tunnetta, kun katselen miestäni lastemme kanssa. Koen, että pikkulapsiarjessa on sen äitiyden ja isyyden seassa todella tärkeä muistaa se parisuhde. Olla myös mies ja nainen – vaimo ja aviomies. Vanhempien välinen suhde on se lasten koti. Mikään parisuhde ei pysy alusta loppuun samana – oli lapsia tai ei. Hyvä suhde kasvaa osapuoltensa mukana ja se vaatii aina aikaa ja läsnäoloa. Tottakai lapset muuttavat suhdetta, mutta siksi omaa parisuhdetta on haluttava ja muistettava myös huoltaa ja kasvaa toisen kanssa. Tämäkään asia ei missään nimessä ole mitenkään mustavalkoinen ja tässä kohtaa suurta roolia näyttelee myös oma tukiverkosto: Läsnäolevat isovanhemmat sekä osallistuvat tädit ja sedät.

Halusin tällä huomioida, että elämä on täynnä vaiheita. Mikään ei ole pysyvää. Lasten saanti ei vie sinulta elämääsi, vaan se tuo tilalle niin paljon lisää. Itse koen, että elämäni todella vasta alkoi lasten myötä. Nautin kaikesta nykyään vielä kolminkertaisesti enemmän <3 Arjen pieniä hetkiä oppii arvostamaan suuresti – miten hyvältä lämmin kahvi ja hiljainen huone voikaan tuntua?! Nyt jo elän vaihetta, että esikoinen ei halua minun saattavan häntä kouluun, vaan hän haluaa kulkea ihan itse!:O Vaikka se sydämestä kirpaiseekin ja tuntuu siltä että tähän tultiin synnäriltä ihan silmänräpäyksessä, niin olen jo siinä vanhemmuuden vaiheeseessa, että minun on myös opeteltava irtautumista, koska sehän on meidän vanhempien tehtävä: Rohkaista heitä uskomaan itseensä ja kulkemaan omaa tietään. Kannustaa ja tukea heitä siinä, että he pystyvät. Juuri tämä elämän monimuotoisuus tästä tekeekin niin nautinnollista ja mielenkiintoista. Sitä luulee, että me kasvatamme lapsiamme, mutta he päätyvätkin kasvattamaan meitä.

“Before I had my child, I thought I knew all the boundaries of myself, that I understood the limits of my heart. It’s extraordinary to have all those limits thrown out, to realize your love is inexhaustible.”
— Uma Thurman

47 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Ellu

    Taalla toinen kolmen lapsen aiti. Elama muuttaa lasten myota muotoaan radikaalisti. Elama on “omaa” myos lasten kanssa, mutta jos puhutaan siita voiko harrastaa, shoppailla, kayda syomassa ja matkustaa ILMAN lapsia, niin vastaus on suurimmalle osalle varmaan ei. Tottakai paljon riippuu siita millainen tyo on, miten jarjestaa arjen ja lastenhoidon, millainen puoliso ja lahipiiri on. Minulla oli omaa aikaa enemman kun meilla oli au paireja hoitamassa lapsia, sitten lapset tulivat siihen ikaan ettei au pairia oikeastaan enaa tarvita, ja nyt huomaan miten vahan minulla onkaan enaa omaa aikaa kun joudun tekemaan kaiken itse (jokaisen lasten laakarissakaynnin, harrastusviennit, ruoanlaitot, pyykit, koulun kanssa kommunikoinnit, jne). Minulla on mies joka kylla tekee ruokaa, ja meilla kay siivooja, mutta ei minulle siltikaan jaa sita omaa aikaa ollenkaan. En kylla sita kaipaakaan, koska musta on niin kivaa hengailla lasteni kanssa.

  • Jonnz

    Ihana teksti ❤ Olet aina ollut äitiyden “roolimallini”. Itse en usko, että elämäni muuttuisi paljon lasten saamisen jälkeen. He tulisivat mukaan meidän elämään. Ei käytetä alkoholia, muistetaan aina kaikkialle eväät (ja käsidesipyyhkeet, yms. ?) ja eletään hyvin lapsiystävällistä elämää muutoinkin. Toinen mamacrush on Marjaana Tasala, jonka seikkailut lämmittää tän vaeltavan metsänpeikon mieltä. ? Olette inspiroivia!

    Heille, ketkä kommentoivat äitiyden tuoneen elämään negatiivista ja vapauden loppuneen, toivoisin hakevan apua esim. neuvolasta. Ei tarvitse tuntua siltä ja kyse voi olla jonkun kohdalla esim. masennuksesta, jota voi hoitaa. Ja aina jotain tukea on mahdollista saada! Se on hyväksi myös lapselle.

    • Hanna Vayrynen

      Kaunis viesti <3 Kiitos valtavasti <3 ja yhdyn toiveeseesi. Että nämä äidit ketkä käyvät läpi erityisen vaikeita tunteita lastensa kanssa pyytäisivät apua. Siinä ei ole MITÄÄN hävettävää. Jos ei ole tukiverkkoja lähellä niin arki voi käydä nopeasti todella raskaaksi ja me kaikki tarvitsemme apua joskus. Jutelkaa neuvolassa avoimesti asiasta, sillä useilla kunnilla on tähän tarjolla apua. <3

  • Stiina

    Vapauden menettämistä pelkääville sanoisin, että älkää uskoko kaikkia pelotteluja mitä media viljelee ja miltä moni vanhempikin (usein vahingossa/tiedostamattaan) saa lapsiperhe-elämän kuulostamaan. Eihän vapaus kokonaan mene! Etenkin jos perheessä on isä ja äiti, jotka yhdessä huolehtivat lapsista. Näin vauva-aikanakin voi käydä lenkillä tai harrastaa mitä tykkää, suihkussa viipyä vaikka tunnin jne. Yleensä vauvat myös nukkuvat tunteja päivässä. Itse koen, että kotona ollessa (vaikka useampi pieni onkin kotona), vapaata aikaa on enemmän kuin töissä käydessä. Päiväuniaikaan voi torkahtaa itsekin, lukea, tai juoda rauhassa teetä suklaan kera, you name it! Lapset pääsääntöisesti osaavat myös leikkiä keskenään, jolloin vapautuu taas aikaa itselle, tai kotona lapsia hoitava voi halutessaan tehdä kotityöt päivällä jotta illalla saadaan koko perheen yhteistä aikaa. Toki on sairaspäiviä/kiukkupäiviä tms. Mutta vähemmän kuin hyviä päiviä! Ei kai kellään voi olla huonompia päiviä enemmän kuin hyviä?? Silloin saattaa olla omassa asenteessa korjaamisen varaa. Matkustellakin voi esim kaverin kanssa jos puolison kanssa ei aina pääse yhtäaikaa lastenhoitajan puuttumisen takia. Kaveriperheen kesken voi tehdä myös vaihtareita, että vuoron perään toisen perheen vanhemmat ottaa omat ja kaverin lapset hoitoon, näin vanhemmat saa parisuhdeaikaa, vaikka sukulaisia ei olisi lähellä.

    Ymmärrän, että joskus arjesta tulee todella raskasta, jos on koliikkivauva, masennusta tms. Mutta ei sellaista kannata alkaa etukäteen pelkäämään, pääosin kaikki menee varmasti hyvin, ja esim. koliikki on lopulta lyhyt aika vauva-arjessa.

    Lisäksi vasta oman lapsen saatuaan tajuaa miten paljon toista voi rakastaa. Silloin haluaa auttaa/hoitaa/leikkiä, koska haluaa niin paljon toisen parasta <3 ei sitä rakkauden määrää voi verrata edes puolison rakastamiseen, se on jotain aivan omaa luokkaansa. Lapset myös ovat hauskoja ja heidän seurastaan voi todella nauttia. Kun annat lapsille aikaa ja empatiaa, saat tasapainoisia lapsia, joiden seurasta voi iloita itse ja muut. On ihana katsella miten omat vanhemmat saavat nauttia lapsenlapsistaan, elämän jälkiruuasta.

    Mitähän vielä piti sanoa… Niin, luulen, että kun vauvoja/lapsia on yhteiskunnassamme yhä vähemmän, osalla ei ole edes konkreettista kosketusta lähietäisyydeltä lapsiperhe-elämään ja silloin on helppo uskoa sitä toitotusta miten ekat vuodet menee ihan aivosumussa, miten töiden alku tuntui lomalta kun lapset sai hoitoon jne. Meidän lapsiperheellisten kannattaa kiinnittää huomiota myös positiivisiin asioihin mitä lapset tuo tullessaan ja kertoa ne ääneen etenkin heille ketkä miettii haluaako lapsia vai ei. Jottei kellään jäisi asia kiinni ainakaan siitä, että mielikuva lapsiarjesta on niin negatiivinen. Heitäkin on paljon, kuten tutkimuksista on käynyt ilmi.

    Hyvä, että nostit aiheen esille ja toit esiin positiivisia asioita! Mutta halusin tuoda esille (tosin näin myöhäiseen meni kommentti, liekö kukaan enää lukee tätä…) miten pikkulapsiajassa jo on vapaita hetkiä eikä harrastuksia tarvi kuopata vuosiksi jne. Ei tarvi odottaa edes tuota vaihetta mitä itse elät. Mietin olisiko hyvä idea tehdä postaus missä pohtisit mikä lapsiperhearjessa on sinusta hyvää verrattuna lapsettoman elämään, antaisit vinkkejä miten teillä hoidetaan asiat, jotta arki sujuu hyvin ja lukijat voisivat antaa omat vinkkinsä kommenttiboksissa ja kertoisivat mistä eniten nauttivat vauva- ja/tai lapsiperhearjessa. Positiivisia asioita pitäisi jakaa enemmän. Se lisääntyy mihin kiinnität huomiota, uskon näin! :)

  • Maija

    Allekirjoitan tekstisi täysin! Kiitos siitä! :) Minusta on hiukka erikoista ja surullista, miten lapsiperhe -arki demonisoidaan kovin helposti. On toki tärkeää puhua niistä vaikeista hetkistä ja tilanteista, niitäkin kun totta vie on. Mutta jotenkin minusta keskustelussa unohdetaan se, että ajoittain väsyttää, *ituttaa, turhauttaa, on kiire ja tympii, eikä saa toteuttaa omia suunnitelmiaan koko ajan, vaikkei olisi lapsiakaan. Tai ainakin minulle nuo kaikki tunteet olivat kovin tuttuja ihan vain kahden työssäkäyvän aikuisen taloudessa. Itseasiassa, minua on turhauttanut ja väsyttänyt paljon vähemmän näin lasten myötä. Ja lapsia on kaksi, ikäeroa vuosi ja neljä kuukautta. Pari suhde voi äärettömän hyvin, myös näin lasten saannin jälkeen. Siihen avain on meille löytynyt puhumisesta ja rehellisyydestä, näin on aina ollut. Toki tiedän, ettei aina ja kaikkialla kaikki suju ilman ongelmia, ei meilläkään. Mutta ettei elämä taida koskaan täysin ongelmatonta olla… lasten kanssa taikka ilman.

  • Rosa

    Tuo taloudellinen puoli taas tullut monissa kommenteissa. Mua kiinnostaa tosi paljon mihin he sitä rahaa työntää? Siis vauva ideaali tilanteessa juo rintamaitoa ekan vuoden, vaipat nyt toivottavasti ei kellekään ole kalliita eikä mahdolliset lääkkeet/allergiat jos tulee. Vaatteita ja leluja yleensä sukulaiset ja ystävät antaa myös sekä niitä saa käytettynä hyvin hyväkuntoisina. Ja Suomessa on koulutus ilmaista.

    Miten työssäkäyville tuo on paljon..? Perinteisesti miehet voi ottaa paineita, että pystyvät tarjoamaan omakotitalot, veneet perheelleen ja mitä muuta. Itse aina sanon, että noita prinsessaunelmia ei enää tarvitse :D Normaalia elämää ja rahankäyttyöä haluan lapsellekin opettaa! Ja perheen yhdessäolo ei maksa mitään. Pari harrastusta kouluikäisenä, päiväkoti ikäiselle on mielestäni jo tarpeeksi siinä hoidossakin ja muu ulkoilu kotona siihen päälle.

    Ja kotiruoat on edullista ruokaa. Niitä pitää ja kannattaa opetella laittaa itse. Lapsilisä kuussa 100e. Nuorena itsekin työnsin rahaa minne sattuu, mutta kyllä sellainen maltillisuus ja kohtuus on nykyään ihan selvä asia. Elämäntyyli pitää olla linjassa tulojen kanssa. Ihan maalaisjärkeä sekin. :)

    • Marissa

      Hei, ei ehkä kannata miettiä pelkästään vauvavuoden kustannuksia, vaan kaikkia lapsen kasvatukseen liittyviä kustannuksia 18 vuotiaaksi asti (monet tukevat lastansa vielä tämän jälkeenkin). Välttämättömien menojen mukaan laskettuna vuonna 2103 arvio 18 vuoden kasvatusurakan hinnaksi oli 123 000 euroa per lapsi. Nyt summa lienee nousseen lähemmäksi 150 000 euroa. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2013022316710824

      • Rosa

        Niin. Toki lapsi tarvitsee ruoan, vaatteet yms. 18v asti ja siitä eteenpäinkin useimmat auttavat rahallisesti. Itselle mikään tuollainen ei ole kallista ja en ole kovatuloinen :D oisko se sitä mitä vanhat ihmiSet sanoo että ei se ole isot tulot vaan pienet menot..? ;) Kun siinä vieläpä on mies ja hänen tulot, myös mahdollisen eron satuttua. Olen jo pitkään elänyt niin, että rahaa jää säästöön hyvin ja vertailen hintoja kaupassa.

        Uskoisin, että monilla on kyse myös siitä että halutaan pystyä tarjoamaan kaikki. Ettei vaan tule paha mieli lapselle ja sitä kautta itsellekin. Suomalaiset on myös aika kateellista kansaa. Itse ihailen ihmisiä ketä on kovalla työllä tehneet unelmista totta ja voivat elää leveämmin. Tavisten lapset voivat päästä heidän veneeseen, matkoille mukaan jne jos lapset ovat kavereita keskenään :) ei voi kohtuudella odottaa, että kaikilla on varaa sellaisiin eikä se lasta haittaa. Avioero ja muut ongelmat kyllä ?

        • H

          Ei kai yksi vauva kovin paljoa maksakaan. Mutta kun on useampia ja kasvavat: Juuri maksoin lasteni suht edullisen harrastuksen kausimaksut; kahdelta lapselta 315€/ syksy, ynnä varusteet, joihin meni n. 140€. Lukukausimaksut pari kertaa vuodessa, varusteita kuluu enemmän. Sitten esimerkiksi lasten kavereiden synttärit; vaikka kuinka yrität pitää kohtuuden, niin kyllä se 200-300€ vuodessa menee pelkästään lasten kavereiden synttärilahjoihin (3 lasta, kavereita monta kymmentä…).

          Entäpä sitten polimaksut, jos lapsi onkin perussairas? Vaikka suomessa on, kiitos sosiaaliturvan, liki ilmainen terveydenhuolto, niin kyllä meillä semmoinen 50-150€ vuodessa menee polikäynteihin. Joillakuilla vielä enemmän. Lääkkeisiinkin menee vuositasolla satasia. Lapsilla on korvatulehduksia, flunssia, angiinoita, allergioita, perussairaus… Tarvitaan antibiootteja, muita lääkkeitä, rasvoja, tulee poissaoloja töistä (täten myös rahallista menetystä)…

          Vaikka lapset eivät harrastaisi mitään (kalliimpia) harrastuksia, niin viimeistään kouluun lapset tarvitsevat luistimet, sukset, liikuntavaatteet, pyörät. Käytettynäkin ostettuna noihin lukuisiin suksi- ja luistinpareihin saa uppoamaan kasvuiän aikana jopa tuhansia euroja, saati jos ostaa uutena.

          Jaahas, esiteinillä on kasvupyrähdys. Pitää ostaa jo toinen pari talvikenkiä, kun syksyllä ostetut jäivät pieniksi. Ja esiopetusikäinen hajotti jo toiset lenkkarinsa kovassa käytössä, ei kun ostoksille.

          Entäpä sitten kaikki pienet hankinnat? Pompuloihin, hammasharjoihin, hiusharjoihin, laastareihin, sukkiin, you name it, palaa yllättävän paljon valuuttaa vuositasolla. Mihin ne sukat ja pompulat aina katoavat? Entäpä kun lapsi tulee murkkuikään ja tarvitsee puhdistustökötit, deodorantit, kuukautissuojat, e-pillerit akneen / ehkäisyyn jne.?

          Haluavat myös käydä kavereiden kanssa Subilla ja Superparkissa silloin tällöin. Pitää maksaa viikko- tai kuukausirahaa, että pääsevät menoihinsa ja kun maksaa kolmelle, niin kyllä siinä useampi satanen vuodessa menee. (Tai eihän noita PIDÄ maksaa, jos ollaan tarkkoja.)

          Minä olen mielestäni suht tiedostava kuluttaja; ostan hyvin paljon käytettynä ja ostan vain tarpeeseen. Silti vuositasolla menee tuhansia euroja kaikkiin lasten menoihin perusmenojen, kuten ruoan ja tarpeellisimpien vaatteiden, lisäksi.

          Lapset ovat kalliita, ei siitä mihinkään pääse :D

          • Rosa

            Ok, kiitos tästä ? Niin pikkumenoista kasvaa isompi potti. Nuokin riippuu vanhempien arvoista, lähipiiristä jne. Moni saa vaikka siskon/kaverin lapsen vanhat sukset tai kengät.
            Mielestäni lääkkeet tai sairastaminen työntekijänä ei ole kallista. Työnantajani ei todellakaan laita palauttamaksi päiviä jolloin lapsellinen on lapsen sairastaessa kotona. Kauhea ja epäeettinen ajatuskin! ?
            Hoplopit ja mitä noita nyt on ei kovin kalliita omalla paikkakunnallani ole.
            Mulla ei sinällään mene palkasta juurikaan ylimääräiseen niin sen voin helposti sijoittaa lapseen. Mutta kunhan tässä nyt ensin edes äidiksi tulisi ?

  • Savon

    Yksi pointti muiden mainittujen lisäksi on myös taloudelliset syyt. Itse en halua laskea elintasoa (pysyvästi) lapsen takia. Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin, miten paljon rahaa menisi… Itselläni on tavoitteena taloudellinen riippumattomuus (vapaus) ja lapsen saaminen tod. näk. estäisi sen ja vähentäisi muutenkin vapautta. Muitakin syitä tietysti on taustalla.

  • Jenny

    Kirjoituksesi on kaunis ja pohdiskeleva, mutta ei kaikki suju noin ruusuisesti. “Täydellistä lasta ei voi tilata”, lapsi voikin olla erityislapsi, jopa vaikeasti kehitysvammainen, jolloin nuo maalaamasi odotukset eivät ikinä toteudu. Arki voi olla jatkuvaa huolta ja taistelua. Voi käydä niin, että lapsi ei tule ikinä tuomaan sinulle aamukahvia, kulkemaan yksin kouluun tai itsenäistymään. Ja vaikka lapsi kehittyisi ja kasvaisi “normaalisti” kukaan ei voi luvata, että hän aikuisena on tekemisissä kanssasi, ikäviä asioita tapahtuu oikeassa elämässä. Voi käydä niin, että huolta on enemmän kuin onnea. Elämässä kaikki ei suju kuin toivoisi.

    • Hanna Vayrynen

      Se on ihan totta. Jokaisen tie ja tarina on erilainen. Mitä tahansa voi elämässä käydä. Kaikilla on ristinsä kannettavana. Elämässä ikävä kyllä ihan kaikki on epävarmaa – mikään ei elämässä ole pysyvää. Mutta koska tämä aihe on ollut niin tapetilla, halusin itse painottaa sitä, että useimmiten se lapsiarki ei vain “vie omaa elämää” vaan se antaa tilalle niin paljon enemmän. Kaikki joutuvat elämässään kohtaamaan hetkiä milloin kaikki ei suju kuin haluaisi. Elämää ei voi kuitenkaan elää pelossa, muuten se jää elämättä <3 Ikäviä asioita tapahtuu ikävä kyllä aivan jokaiselle ja se elämä on silti oikea jokaiselle <3 Jokainen elää elämänä juuri kun kokee itselleen parhaaksi - meille se on omien läheisten ihmisten ja niiden suhteiden vaaliminen <3

  • Hanna Vayrynen

    Ihania kommentteja! <3

    Olen pahoillani, etten ehdi nyt kaikkiin suoraan vastaamaan! Meillä juhlitaan tänään ja huomenna kuopuksen syntymäpäiviä ja haluan olla niissä läsnä. Yritän ehtiä palata näihin vielä myöhemmin <3 Kiitos vielä kaikille!

  • Molly

    Hmm, mulla on tästä aiheesta itsekin äitinä aika toisenlaisia kokemuksia kuin Hannalla ja suurimmalla osalla kommentoineista. Koen melko voimakkaasti, että elämäni on muuttunut hyvin paljon lapsen jälkeen ja elämänlaatu on ihan suoraan sanottuna laskenut. Olen myös huomannut – vastoin aiempia odotuksiani -, että äitiys niinkuin se yleisesti käsitetään, ei ehkä sovi minulle. Pidän siitä, että minulla on tietyt rutiinit ja saan tehdä asioista rauhassa loppuun, älyllisiä haasteita töissä sekä aikaa palautumiselle. Kun nämä asiat ovat balanssissa, voin henkisesti paremmin. On sanomattakin selvää, että lasten kanssa näistä kaikista joutuu tinkimään. Vaikka lapsi antaa uskomattoman paljon, niin omalla kohdallani olisi silti kaunistelua sanoa, että elämänlaatuni ei olisi muuttunut huonompaan. Se, että omaa lastaan rakastaa äärettömällä tavalla on ihana tunne, mutta se ei silti arjessa tee käytännön asioista sen kevyempää. Minusta on itseasiassa hieman huolestuttavaa useasti esille tullut kuvitelma, että itse äitiyden pitäisi riittää naiselle elämäsisällöksi ja että sen pitäisi korvata esimerkiksi monen vuoden aikana kovalla tarmolla luodut työhön liittyvät onnistumisen tunteet. Minun kohdallani ainakaan näin ei käynyt, vaikka siis osittain niin etukäteen kuvittelin tapahtuvan. En itse saanut lapsen kanssa kotona olosta henkisen hyvinvoinnin tasolla kovinkaan paljon ja koen nyt myös töihin palattuani arjen melko kuormittavana. Joten tässä mielessä olen luopunut aika paljosta lapsen myötä ja tavallaan toivon, että olisin ymmärtänyt tämän jo ennen päätöstä lapsen yrittämisestä, koska asian myöntäinen itselleni on vaatinut paljon voimavaroja ja pienen kriisinkin – kuvittelin siis omien tuntemusteni ja sopeutumiskykyni toimivan eri tavalla.
    Tunnen, että minun on lisättävä tähän kommentin loppuun disclaimer siitä, että tottakai rakastan lastani yli kaiken, olen rehellisesti läsnä hänen arjessaan ja iloitsen hänen olemassaolostaan. Toisaalta olen sitä mieltä, että sillä, että koen vanhemmuuden monesta itselleni tärkeästä asiasta luopumisena, ei varsinaisesti ole mitään tekemistä lastani kohtaan tuntemani rakkauden määrästä. Melkeinpä jopa päinvastoin; jaksan olla (suurimman osan..) ajasta hyvä vanhempi ja rakastaa lastani, vaikka en kuulukaan niihin, joille vanhemmuus on helppoa kuin heinän teko. Koen, että joudun itse näkemään enemmän vaivaa ollakseni sellainen vanhempi kuin haluan olla. Ja silti teen sen joka päivä.

    • Jonna

      Allekirjoitan melkein joka sanan tästä, myös tuon disclaimerin :)
      Äitiys ja vanhemmuus on hirveän subjektiivinen kokemus. Minä koen, että olen joutunut paljosta luopumaan kahden lapsen äitiyden myötä (nyt leikki-ikäinen ja koululainen). Kaikki tai ainakin hyvin suuri osa elämän asioista tapahtuu lasten ehdoilla, toisin sanoen oma vapaus on historiaa. Kyllä, voit matkustella, mutta se on täysin erilaista kuin aikuisten matkustelu. Kyllä, voit harrastaa, mutta et milloin vain. Kyllä, voit luoda uraa, mutta et voikaan venyttää päivää spontaanisti tai mennä iltatilaisuuteen tuosta vaan. Kyllä, voit nähdä ystäviä, mutta et milloin vain.
      En ole kokenut äitiyden myötä mitään valtavia positiivisten tunteiden aaltoja, parisuhteen erityistä ihanuutta taikka että olisin kehittynyt ihmisenä tms. Tai että saan jotenkin valtavasti enemmän kuin mitä joudun antamaan. Tässä blogitekstissä on paljon sellaista hehkutusta mihin en samaistu yhtään. Mutta kuten sanoin, nämä ovat subjektiivisia kokemuksia.
      Marissan kommentissa oli mielestäni hyvin samaistuttavasti perusteltu syitä miksi ei halua lapsia. Juuri samoja ajatuksia minulla oli ennen lapsia, mutta päätin lopulta lapsia hankkia pitkien pohdintojen jälkeen. Lapsia en kadu tietenkään, ja rakastan heitä yli kaiken, mutta lapsellisen ihmisen elämä ja arki, sekä se ettei se olekaan tuntunut niinkään omalta, ovat olleet iso negatiivinen yllätys.

      • Emilia

        Olen 2,5 vuotiaan äiti. Olen myöskin joutunut luopumaan todella monista asioista. Ärsyttävintä lienee kodin siisteydestä luopuminen. Koti ei ole enää koskaan järjestyksessä. Joka arkipäivä ajattelen, että viikonloppuna siivoan kaikki paikoilleen ja niin teenkin, kunnes minuutin päästä tyhjää lattiapintaa ei enää löydy. Olen joutunut luopumaan pitkistä aamu-unista, joista ennen sain nauttia. Vapaapäivänä sain herätä kun halusin. Nyt herään kun lapsi herää. Vaikka mieheni nousisikin lapsen kanssa ylös ja antaisi minun nukkua, ei siinä metelissä voi nukkua kun lapsi on hereillä. Olen joutunut luopumaan rauhallisista hetkistä iltaisin sohvalla, katsoen televisiosta lempiohjelmaani, laittaen aivot narikkaan. Omaa aikaa ei ole yön tunteja lukuunottamatta. (Paitsi siinä tapauksessa jos vien lapsen mummulaan tai tädilleen hoitoon.) Ravintolaan tai leffaan en voi enää lähteä miehen kanssa extemporee, lapsenhoito pitää aina järjestää ensin; pakata vaihtovaatteet, välipalat, kuskata lapsi paikasta toiseen jne. Kauhea ruljanssi ennen kuin mihinkään pääsee. Ja kun vihdoin pääsee, pitää kytätä kelloa, jotta muistaa hakea lapsi sovitusti kotiin. Raskaan työpäivän jälkeen koko ilta pitää leikittää, pissattaa, kakattaa, pyyhkiä, lukea, laittaa musiikkia soimaan, rakentaa palikkatorneja, osallistua ihan kaikkeen. Kahteen vuoteen emme ole perheenä matkustaneet kuin Suomessa. Vaippojen, pilttipurkkien, mikron etsimisen maailmassa ei tulisi mieleenkään lähteä lentokoneeseen tai ulkomaille. Todella usein harmittelen miten väärän valinnan tein kun päätin ryhtyä äidiksi. Äitiys ei selvästikään minulle sovi. Kaipaan omaa aikaa, hiljaisuutta, selkeyttä, siisteyttä ja harmoniaa. Lisäksi lapsesta on satojen ja taas satojen eurojen kulut vuosittain. Päiväkoti maksaa 2750 euroa vuodessa, vaunut, turvakaukalo ja rattaat lämpöpusseineen maksoivat tonnin, turvaistuin 400 euroa, potta, vaipat ja kylvetysamme on hankittava, kaikki vaatekerrat pitää uusia parin kuukauden välein kun lapsi kasvaa.
        Mutta.
        En minä lastani poiskaan antaisi. Paradoksaalista sinänsä.

  • Kata

    Nuorena suurin toiveeni on tulla äidiksi. Nyt 31-vuotiaana en ole enää varma haluanko lapsia. Myönnän, että lasten hankintaa pohtiessa korkealle nousee juuri pelko oman helpon elämän menettämisestä, mutta ennen kaikkea mietin mitä itse voisin lapselle tarjota. Tämä on mielestäni kysymys jota jokaisen tulisi miettiä ennen lasten hankintaa. Omat terveysongelmat, epävarma työtilanne ja pelko että aina väsyneenä olisin yksi niistä kiukkuisista äideistä hälvenevät osaksi, koska puolisoni olisi turvallinen ja rauhallinen osallistuva isä, joka pystyisi takaamaan lapselleen taloudellisen turvan. Itselleni ilmastonmuutos sekä muut meistä riippumattomat ongelmat nousevat kynnyskysymyksiksi.

  • Henna

    Upea teksti! Kahden lapsen äitinä voin samaistua täysin ❤️

  • missa

    Kirjoitat kyllä niin kauniisti vanhemmuudesta. Itselläni on kaksi vuotias lapsi, joten kaikki vanhemmuuteen liittyvät asiat kiinnostavat paljon. Ymmärrän hyvin sen, että jotkut eivät koe vanhemmuutta omakseen ja päättävät etteivät halua lapsia. Mielestäni kuitenkin osalla päätökseen voi vaikuttaa se, että vanhemmuus ja lapsiperheen arki tuodaan yleensä esille negatiivisessa sävyssä. Minulla ainakin oli aikoinaan hyvinkin negatiivinen mielikuva mitä vanhempana olo tarkoittaa ja millaista lapsen kanssa eläminen lopulta olisi. Itselläni ei ollut vauvakuumetta kun päätimme yrittää lasta, vaan mieheni otti asian ensin puheeksi. Itse uskon paljon kohtaloon, joten annoin asian niin sanotusti herran haltuun. ? Nyt kun elän tätä taaperoaikaa niin tarvitsee kyllä kumota muutamia olettamuksia, mitä täälläkin tuntui olevan vanhemmuudesta ja muustakin lapsiin liittyvistä. Juon aina kahvini kuumana, otan pitkiä suihkuja iltaisin, harrastan joka viikko 3 krt omia juttuja, käyn kavereiden kanssa lounailla ja kahvilla, miehen kanssa treffeillä, matkustetaan. Ihan samalla tavalla kuten ennen lastakin. Jotkut asiat tietysti ei ole niin yksinkertaisia, mutta ei ne ylitsepääsemättömiä esteitäkään ole. Jo nyt kaiholla muistelen vauva-aikaa, mikä on mennyt ihan silmänräpäyksessä ja kohta mun lapsi täyttää kaksi. Siitä ei ole enää montaa vuotta eskariin ja siitä sitten kouluun. Mun ainoa pelko tällä hetkellä on se, etten osaa tarpeeksi nauttia jokaisesta päivästä ja hetkestä. Tämä ajan kulkeminen eteenpäin ja se ajan arvostaminen on tullut mun elämään vasta lapsen myötä. Nykyään tosiaan punnitsen sitä, mihin haluan elämässäni panostaa. Sitä en osannut arvostavaa ennen äidiksi tuloa. Ja loppuun sanon vielä sen, että sen oman lapsen kanssa muuten on ihan parasta hengata. Se vaan on maailman parasta seuraa, vaikka muuta vois ihmisten jutuista kuvitella. ?

  • Mintsu

    Yhteen juttuun on kyllä pakko komentoida, että ei välttämättä helpota lasten tullessa kouluikään, 1.-2. luokat on vielä aika helppoja läksyjen puolesta mutta sen jälkeen vaatii koulu paukkuja ja vanhempien tukea: kokeet, ekstra kieliopinnot, äidinkielen aineet jne. Kun meillä on nyt alakouluikäiset lapset, niin täytyy sanoa että nyt on varmasti rankinta aikaa koskaan. Ensin oli se vauva- ja taaperoaika joka oli rankkaa, sitten helpotti. Nyt mennään taas sata lasissa. Kahden pienen lapsen läksyjen teko/tarkastus, yhteensä 3 kilpaharrastusta, riittävä lepo ja kaveriaika, soittoharrastukset harjoitteluineen ja arjen pyörittäminen ylipäätään pitävät tämän äipän vauhdissa. Työllistyisin itse täysin jo näillä asioilla – onneksi on mahdollisuus osa-aikatyöhön! Teini-iän haasteita odotellessa :D Ei vaan tosi täyttä on elämä ja arki nyt, täydempää kuin koskaan mutta samalla antoisampaakin!

  • Pia

    Hyvä kirjoitus. Olen monessa kanssasi samaa mieltä, mutta en täysin tuosta että vanhempien välinen suhde on lasten koti. Itse olen enemmän sitä mieltä, että rakastava vanhempi tai vanhemmat ovat lasten koti. Tämä ehkä siksi, että itse olen eronnut lasteni isästä. En silti koe, että olisin rikkonut lasteni kodin ja lapsuuden,vaan se on muuttanut muotoaan. Lapsillani on edelleen kaksi rakastavaa vanhempaa, vaikkakin fyysisesti kaksi erillistä kotia. Kaikkinensa koen, että lasten myötä olen saanut elämääni niin paljon enemmän rakkautta ja onnea kuin osasin odottaakaan. Ja sen eteen olen mielelläni luopunut kaikesta mistä olen joutunut luopumaan. Enkä tavallaan koe sitä myöskään luopumisena vaan lasten myötä myös haluan valita toisin.

    • Hanna Vayrynen

      JOo hei siis olen tuosta TÄYSIn samaa mieltä. Olen tehnyt tästä aiheesta aivan oman postauksensakin! <3 SUhteella en tarkoita, että vanhempien tulisi olla edes parisuhteessa - vaan yksinkertaistettuna miten he yhdessä kasvattavat lasta.
      Tässä postaus:
      https://www.hannavayrynen.com/fashion/outfits-trends/34382/lapsen-koti-vanhempien-valinen-suhde/
      <3 Joten täysin samaa mieltä kanssasi.

      "Mutta kun puhutaan vanhempien välisestä hyvästä suhteesta, ei se lapsen koti välttämättä murru mahdollisen eronkaan hetkellä. Tuohon mainitsemaani postaukseen yksi lukijani kirjoitti harmistuneensa tästä kyseisestä lauseesta. Hän koki, että hänellä oli loistava koti vanhempiensa erosta huolimatta. Ymmärrän hyvin – koska olen samaa mieltä. Itsekin olen kokenut omien vanhempien avioeron, mutta silti allekirjoitan tuon lauseen. Minun ja sisarusteni koti oli vanhempiemme välinen suhde avioliiton päätyttyäkin. Koskaan ei toista haukuttu. Meitä ei ikinä käytetty välikäsinä tai taistelukappaleina. Asiat hoidettiin kaikesta vaikeudesta huolimatta asiallisesti, hyvässä hengessä ja toista kunnioittaen – ainakin aina meidän lasten silmin. Siinä esimerkissä on minunkin kotini edelleen. Vaikka vanhempani eivät ole yhdessä, on minulla silti äiti ja isä, ketkä molemmat kannustavat, tukevat ja rakastavat. Rakkaus meitä lapsia kohtaan on aina ollut jaettua. Siksi olosuhteista huolimatta olisi niin kovin tärkeää muistaa aina kohdella toista kunnioittavasti ja lämmöllä – vaikka se ei aina helppoa olisikaan. Sillä vanhempien välinen suhde todella on lasten koti."

  • Jenna

    Itse luulin myös pitkään, että en halua lapsia juuri sen “oman elämän” menettämisen pelossa. Halusin olla vapaa jne. En edes pitänyt erityisemmin lapsista.

    Voi kuinka väärässä olinkaan tuolloin! Tapasin vasta 29- vuotiaana nykyisen mieheni, jonka kanssa ajatus perheen perustamisesta alkoikin kiinnostaa. Edelleen en potenut ns. vauvakuumetta, mutta halusin silti yrittää.
    31-vuotiaana saimmekin ensimmäisen lapsen ja kuinka onnellinen voinkaan hänestä olla! Välillä ihan itkettää, kun tuntee niin suurta rakkautta häntä kohtaan. Aivan heittämällä parasta mitä elämässä voi olla. Oma suhtautuminen lapsiin on muuttunut täysin ja toivon todella, että saadaan vielä sisarus meidän 1,2v pojalle.
    Pointti tässä on se, että kuinka sitä itse voi luulla ja pelätä tuntematonta josta ei ole mitään kokemusta. Itsekkin pelkäsin, kun en tiennyt millaista se elämä todellisuudessa lapsen kanssa on. Olin vain jonkin verran nähnyt sivusta kavereiden elämää joilla lapsia oli.
    Onneksi menin pelkoa kohti ja annoin mahdollisuuden nykyiselle elämälleni.
    Luulen, että tätä on vaikea selittää vapaaehtoisesti lapsettomalle. Tämä on asia, joka itse pitää kokea ennen kuin sen tajuaa.

  • Seuraaja

    Aivan ihana teksti, kiitos Hanna! Olen taaperon äiti ja tämä teksti sai kyyneleet silmiini. Ja ihanaa kun jaoit juuri nämä ajatukset, mustakin tuntuu, ettei moni lapseton edes tule ajatelleeksi näitä! Kaiken kaikkiaan upea, mieltälämmittävä postaus. ❤️❤️❤️

  • Jonna

    Kyseenalaistan seuraavan: “tässä kohtaa suurta roolia näyttelee myös oma tukiverkosto: läsnäolevat isovanhemmat sekä osallistuvat tädit ja sedät”.

    Kaikilla ei ole tukiverkostoja tai sitten ne tukiverkostot voivat olla hyvin kaukana. Tai sitten isovanhemmat ovat jo niin iäkkäitä, ettei pieniä lapsia vaan voi jättää heidän haltuunsa. Kaikilla ei myöskään ole ystäviä, jotka voisivat auttaa tai sitten ystävien lspsiperhearki on niin hektistä (vaativine töineen, talonrakennuksineen, eroineen…), ettei heitä viitsi kuormittaa enää ylimääräisillä lapsenhoitokeikoilla. Entä, jos oma puoliso matkustelee paljon tai on esimerkiksi ulkomailla töissä ja tiedät jääväsi käytännössä lapsen “yksinhuoltajaksi”? Entä, jos itsellä on vakava sairaus, jonka vuoksi ei enää jaksa mitään ylimääräistä huolta elmässä?

    Mielestäni on varsin etuoikeutettua nauttia tukiverkostojen avusta, kaikilla ei tähän ole mahdollisuutta.

    • Hanna Vayrynen

      Juuri näin. Sitä nimenomaan tuolla lauseella tarkoitan. Että parisuhde tarvitsee aikaa ja erittäin suurta apua siinä näyttelee tukiverkosto – ja sitä ei todellakaan kaikilla ole. Joten ennen lasten “hankintaa” on hyvä myös miettiä missä asuu – onko perhettä lähellä? Mistä mahdollisesti voisi saada apuja? Koska tukiverkostot ovat valtavan suuri apu noissa vuosissa. Mutta minulla on esimerkiksi muutama kaveri, joilla perhe asuu toisella paikkakunnalla ja puolisokin paljon työmatkoilla – he ovat onnekseen saaneet apua Helsingin kaupungilta (lasten/kodinhoitaja tulee kerran viikossa) jotta edes joskus saisi irtautua siitä kodista.
      Joten siksi laitoin tuon lauseen tuonne loppuun. Mainitsemasi lause alkoi: “Mutta asia ei ole näin mustavalkoinen” – sillä tarkoitin, että kaikilla ei todellakaan ole helppoa ottaa yhteista aikaa ilman lapsia koska tukiverkostoja ei ole. Tiedän olevani erittäin onnellisessa asemassa, että meillä täällä asuu oma isäni, toinen siskoni, mieheni sisko ja mieheni vanhemmat. Ja ymmärrän, että ilman tuota tukea tilanne olisi toinen. Siksi lauseen kirjoitin tuonne. Tilanteita ja haasteita on juuri niin monia kuin meitä ihmisiäkin <3

  • Katri

    En tiedä oliko joku linkannut jo tämän hesarin artikkelin aiheeseen liittyen: https://www.hs.fi/elama/art-2000006258964.html
    Omassa kaveripiirissä on käynyt monelle noin, mitä artikkelissakin mainitaan. On ollut parisuhde parikymppisenä, mutta silloin ei ole vielä haluttu perustaa perhettä kesken opiskelujen. Sitten valmistuttua kun hetki siihen olisi hyvä, onkin käynyt niin että on tullut ero. Kun sitten se oikea taas tulee kohdalle, ollaankin helposti jo kolmenkympin toisella puolella. Tuntuu myös että monet pohtivat todella tarkasti että onko oma parisuhde tarpeeksi hyvällä pohjalla perheen perustamiseen. Halutaan välttää se tilanne mikä ehkä on ollut omassa lapsuudessa, että vanhemmat eroavat. Varsinkin jos ei ole tukiverkostoa, perheen perustamista harkitaan todella tarkkaan.
    Olen kyllä sitä mieltä että omasta elämästä ei tarvitse luopua lasten jälkeen, tästä on omassa ystäväpiirissä monta hyvää esimerkkiä. Edelleen nähdään ja soitellaan yhtä paljon kun ennen lapsiakin ?

  • Rosa

    Aivan ihanasti kiteytetty taas. Minusta myös siksi tuo parisuhteeseen hoitaminen, huoltaminen ja vaaliminen (muita verbejä?:D) on ihan tärkeintä, että ei tulisi eroa. Tyttökavereiden kanssa aina jutellaan tästä miten joka toinen avioliitto päättyy eroon! Jokaisen lähipiiri on täynnä eroperheitä. Ja itsekin erolapsena olen aina kokenut, että lapselle ehjä perhe ja hyvät suhteet on tärkein.. Vanhempien suhde on lasten koti, kuten sanoit ? Minusta jotain olisi tehtävä, että erojen määrä saatais laskuun. Sen kun tietäis mitä ?

  • Anna

    Lasten saaminen on ollut minulle elämäni parasta aikaa. Onhan se rankkaa heräillä yöllä ja yrittää jaksaa perusarkea kaiken sähellyksen keskellä, mutta en vaihtaisi päivääkään. En koe menettäneeni elämästäni mitään erityistä, vaikka kohta kolmen pojan äiti olenkin. <3. Olen saanut niin paljon enemmän lasten myötä ja koen, että olen myös parempi itseni sen myötä. Toki ymmärrän niitä, jotka eivät halua lapsia, heillä on siihen täysi oikeus. Jokaisen omaa elämää tulee kunnioittaa, puolin ja toisin. Olen joka päivä onnellinen saamastani perheestä, niitä kun ei tilaamalla saa. Kiitos Hanna sinulle tärkeiden asioiden ottamisesta keskusteluun ja aina positiivisesta olemuksestasi!♥️

  • Nanna

    Mietin pitkään haluanko lapsia, oletin etten halunnut. Miehen mielestä lapset kuuluivat elämään ja lopulta ajatus tarttui minuunkin. Meillä on yksi lapsi, koen kyllä että olen kasvanut ihmisenä aivan uudelle tasolle. Ennen lastamme olin ajoittain jopa todella tylsistynyt ja saamaton. Nykyisin yksin nautittu kahvi tai viini lasi tuntuu uskomattoman ihanalle. Koen, että olen menettäny asioita, kuten vapauden täysin tehdä mitä / milloin haluan. Kuitenkin samalla olen saanut elämään uskomattomia värejä, tunteita ja sisältöä. Elämässä on helppoa vaihtaa puolisoa ja ystäviä mutta pienelle lapsellemme olen aivan kaikki hänen elämässään.

  • Ann

    Lähipiirissäni olen huomannut, että molempien vanhempien osallistuminen, tukiverkot ja se “ennen lapsia” eletty elämä vaikuttavat siihen kuinka paljon siitä omasta ajasta joutuu luopumaan.

    Meillä ollaan tasavertaisia vanhempia, super tukiverkot ja ystävät (oli heillä sitten lapsia tai ei) ovat mieluusti meillä lastenkin kanssa. Me ei olla koskaan koettu, että oltaisiin jouduttu luopumaan asioista (Okei, paitsi kuumasta kahvista! ?).

    Ystäväni taas joutuu huolehtimaan lapsista melkeinpä yksin ja lähipiirissä ei ehditä tai haluta auttaa. Hän harvoin pääsee minnekään ja omat harrastukset ovat jääneet. Ystävät eivät joko tahdo tai ehdi vierailla.

    Mutta ajattelemme myös molemmat, että tätä tämä pikkulapsi aika on. Monen korvaan voi kuulostaa kamalalta, että useamman vuoden joutuu elämään “ilman omaa aikaa” mutta lasten kanssa huomaa, että se vastasyntynyt onkin kohta jo 4.v ?

    Ymmärrän kyllä heitä jotka eivät lapsia halua, mutta minun elämässäni suurin ja paras asia ikinä ovat nuo lapset ja niiden kanssa oleminen!

  • Jenny

    Kirjoituksesi sai minut miettimään minkälainen elämäni olisi ilman lapsia tai minkälainen itse olisin. Lapset ovat kasvattaneet minua varmasti enemmän kuin mikään muu. Olen heidän takiaan kärsivällisempi, avaramielisempi ja itsevarmempi kuin ennen. Olen matkustellut itse asiassa enemmän lasten kanssa kuin ennen lapsia ja minusta on ollut ihanaa katsoa maailmaa heidän silmin. Arki on välillä raskasta, toisaalta siltä se tuntui välillä myös ennen lapsia mutta silloin työ/pomo/parisuhde tai jokin muu ärsytti. Vanhemmuudesta on myös viime vuosina annettu tosi negatiivinen kuva ja uskon että sillä on myös ollut jotain vaikutusta siihen miten jotkut ihmiset kokevat vanhemmuuden. Minulle lapset oli elämäni paras päätös, tärkeintä elämässä on nimenomaan tehdä päätöksiä jotka tekevät sinut onnelliseksi. Ilman lapsia en olisi minä enkä välttämättä olisi yhtä rohkea toteuttamaan itseäni, lapset uskoo minuun ja se saa minutkin uskomaan omiin kykyihini. Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja keskustelusta joka siitä aukesi. Ihanaa syksyä sinulle ja perheellesi. ?

  • Z

    Todella hyvä kirjoitus! Kolmen lapsen, joista kaksi ovat jo aikuisia, äitinä koen, että olen saanut niin rikkaan elämän. Jos vertaan ikäisiäni lapsettomia ystäviä en näe, että heillä olisi mitään mitä minulla ei ole, mutta silti, minulla on ihana perheeni, uskomattoman upeat lapseni ja se rakkaus, ei sitä voi edes kuvailla.

    Äitiys on opettanut organisointitaitoa, järjestelmällisyyttä ja tehokkuutta ja vaikka olen viettänyt maksimiajat hoitovapailla olen varmasti näiden ”supertaitojen” vuoksi ihan samalla tasolla ura- ja palkkatasolla kuin lapsettomat ystäväni.

    Olen täysin samaa mieltä, että lapsia ei kannata ”väkisin” hankkia, mutta rohkea kannattaa olla. Asioilla on tapana järjestyä parhain päin, ikinä ei mikään ole varmaa jne.

  • Anne-Maria

    Mä niin allekirjoitan tämän postauksen ajatukset! Minusta lapsi tuo tietynlaista sisältöä ja struktuuria elämään. Minulla on kotona 3-vuotias hulivili, jonka kanssa olen välillä todella väsynyt, mutta kun sitä omaa aikaa vihdoin saa niin päivistä tulee jotenkin päämäärättömiä ja saan vähemmän aikaiseksi kuin normaalisti :O. Mielestäni vasta lapsen kanssa koko potentiaalini pääsee käyttöön ja olen toimeliaampi ja onnellisempi kuin ilman lasta. Hankala selittää :D

    • Niina

      Tosi hyvin kiteytetty tuo, että jollain tapaa koko potentiaali tulee paremmin käyttöön. Ainakin omalla kohdalla on ollut hyvä huomata, kuinka paljoon myös pystyy venymään, kun on pakko vaan tehdä vaikka ei jaksaisi – ainakin näin kahden pienen lapsen yksinhuoltajana. Ehkä aiemmin on ollut taipuvaisempi hieman laiskuuteen, niin jotenkin tulee kyllä voittajafiilis, kun hommasta selviää päivästä toiseen ja siitä enimmäkseen nauttii :)

      Kiitos Hanna hyvästä kirjoituksesta!

      • Marissa

        Hei, nämä lainaukset “kuinka paljoon myös pystyy venymään, kun on pakko vaan tehdä vaikka ei jaksaisi” sekä “tulee kyllä voittajafiilis, kun hommasta selviää päivästä toiseen” kuvaavat sitä, miksi en itse voisi ainakaan tällähetkellä kuvitella hankkivani lapsia (olen 34v ja ollut mieheni kanssa 14 vuotta yhdessä). En missään nimessä haluaisi, että elämästäni tulisi venymistä tai selviämistä päivästä toiseen. Eikä tämä liity henkilökohtaisesti Niina sinuun, uskon, että nämä tunteet ovat tuttuja kaikille vanhemmille. Onnistumisen ja itseni ylittämisen tunteita saan esim. töissä ja urheillessani ja onnentunteita hyvästä olosta sekä läheisten, mieheni ja ystävien kanssa.

        Mielestäni elämästä tekee elämisen arvoista, se että nauttii joka päivä elostaan. Niin hetken aikaa täällä eletään. Henkilökohtaisesti vaalin arjen ihania hetkiä ja helpotan arkeani palveluilla (mm. siivooja) sekä esimerkiksi käyn monta kertaa viikossa käyn juomassa kahvit kahvilassa lehtiä lukien ja syön rauhassa ravintoloissa. Lisäksi pyhitän urheilulle joka päivä tunnin, se pitää mieleni virkeänä sekä elimistöni aivan uskomattoman energisenä. Myös nukkumiseen panostaminen (väh 8 tuntiä yössä) on tehnyt sen, että nautin nyt elämästäni enemmän kuin ikinä. Haluan nauttia joka päivä elämästäni, ja jotenkin en usko, että se olisi itselleni lapsien kanssa mahdollista, vaan joutuisin luopumaan asioista, jotka tekevät itseni onnelliseksi, terveeksi ja hyvinvoivaksi.

        Enkä tarkoita pelkkiä “ulkoisia” nautintoja, minulla on aikaa miehelleni, saamme pyhittää viikonloput ihanaan rauhalliseen yhdessä oloon ilman härdelliä, näemme molempien perheitä sekä meillä on ruhtinaallisesti aikaa ystävillemme (heillä monilla on lapsia, mutta yleensä näemme ilman lapsia, jotta vanhemmat pääsevät hetkeksi pakoon) arjesta.

        Enkä tarkoita tietenkään, että kaikkien pitäisi ajatella samoin kuin minä. Kannattaa kuitenkin miettiä myös, mistä joutuu luopumaan, ja onko syy lapsen hankintaan (oikeasti saamiseen) se, että “niin on perinteisesti kuulunut tehdä” tai paineita on tullut ulkopuolelta. Haluan korostaa, että olen tietenkin iloinen heidän puolesta, jotka ovat lapsia toivoneet ja saaneet sekä löytäneet onnen lapsiperhe-elämästä!

  • Marianne

    Luin nyt molemmat kirjoituksesi ja voin samaistua tuohon, että lapsen hankkiminen tuntuu nyt vasta luonnolliselta ja seuraavalta elämänvaiheelta, kun oikea kumppani osui kohdalle. En malta odottaa perheen perustamista elämänkumppanini kanssa. <3 Ja jotenkin tuntuu, että jos pelkää parisuhteen puolesta ilman niitä lapsia tai jos ero tulisi "lapsien takia", niin varmaan se ero olisi tullut ennen pitkää myös ilman niitä lapsiakin. Upea olet ja seurannut sun blogia jo ennen sun vanhimman syntymää. :) <3

  • Mari

    En malta olla kommentoimatta tätä viisasta postausta . Olen jo 8 lapsenlapsen mummi ja voin vain osaltani sanoa, että neljän lapsen lahja on ollut elämäni rikkaus. Vaikkakin siihen lasten kasvuvaiheeseen sisältyi paljon väsymystä ja huolta, yhtä paljon ihanaa hässäkkää ja tapahtumia, paljon uusia ihmisiä ja ajassa pysymistä, nöyryyttä ja kiitollisuutta. Ja entä nyt? Nyt vaan olen niin onnellinen tästä rikkaasta, vaihtelevasta, tapahtumia täynnä olevasta eläkearjesta. Milloin tulee kutsu au-pairiksi, milloin kuskaamisesta harrastukseen, synttäreitä juhlitaan urakalla, yhteisiä juhlapyhiä, juhlia , what’s up kuvia lasten perheiden tapahtumista. Onneksi saimme lapsia ja olimme heidän tulostaan onnellisia. NYT se viimeistään on ” kannattanut”. Ilman heitä olisi tämä vanhuus niin paljon tylsempää.
    Puhun tietysti omasta puolestani ja voi olla rikasta elämää muutenkin , mutta tämä sopii minulle.Usein unohdetaan tämä elämän ehtoopuoli, joka valitettavasti saattaa olla kovin yksinäinen ilman perhettä ja lapsenlapsia.Matkustamiseen kyllästyy ja ravintolalounailla istumiseen, uskokaa tai älkää. Minulla on työkaveri-ja tuttavapiirissä valitettavan yksinäisiä ihmisiä. Mutta kuten Hanna kirjoitti, mikä sopii yhdelle , ei sovi toiselle. En myöskään missään nimessä tuomitse tai osoittele erilaisia tapoja elää..

    Kaikkea hyvää syksyyn.

  • Petra

    Moi! Kiitos mielenkiintoisista lapsiaiheisista postauksista. Itse olin pitkään sitä mieltä etten lapsia halua, mutta tavattuani nykyisen mieheni, fiilikset alkoivat pikku hiljaa muuttua. Hän halusi lapsia, ja minäkin lämpenin ajatukselle. Meillä kesti 1,5v yritystä ennen kuin tärppäsi. Tuona aikana olo alkoi olla jo epätoivoinen.. Jollain tasolla sitä kaipasi syvyyttä elämään, jotain suurempaa merkitystä (toki tällaista taakkaa ei voi lapsen niskaan kaataa, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan :)). Mikään urheilu, oma vapaa-aika tai muu ei vaan oikein tuntunut miltään, oli vaan sellainen fiilis että tätäkö tämä elämä on päivästä toiseen: duunia, harrastuksia, kavereita.. kaipasin jotain lisää. Nyt lapsemme on 3-vuotias ja vaikka toki välillä menee hermo, olen äärimmäisen kiitollinen hänestä ja pala tulee välillä kurkkuun kun katsoo tuota pientä ihmistä. On totta, että omista menoista on joutunut karsimaan, mutta tavallaan nykyään arvostaa enemmän sitä aikaa kun saa nähdä kavereita tai harrastaa. Lapsen kanssa ihanaa on kun hän on niin innostunut kaikista pienistä asioista, se muuttaa myös omaa ajattelutapaa, on myös ihanaa opettaa lasta, kertoa hänelle itselle tärkeitä asioita. Tykkään käydä teatterissa, konserteissa, matkustella: nyt olen tehnyt niitä yhdessä myös lapsen kanssa ja nauttinut siitä. Matkustaminen on toki erilaista, mutta ei pelkästään huonolla tavalla. On ihanaa katsoa lapsen nauttivan esim. uimisesta ja tulee mieleen muistot omasta lapsuudesta ja voi tavallaan itse heittäytyä uudelleen lapseksi :D Olen ollut aina tosi ujo, koen että lapsen saanti on muuttanut minua ulospäinsuuntautuneemmaksi. On myös ihanaa saada lapsi osaksi tätä sukua ja katsoa kuinka kaikki nauttivat hänen seurastaan ja on ihanaa että vanhempana hyvin todennäköisesti saan nauttia lapseni seurasta toivottavasti yhtä läheisissä väleissä kuin itse omien vanhempieni kanssa. Tällaisia ajatuksia tähän perjantaihin. Mukavaa syksyn jatkoa! :)

    • Hanna Vayrynen

      Ihana <3 Kiitos niin paljon että jaoit tämän <3 Toivottavasti heitä, keitä lapsen saaminen oman elämän "viemisenä" näkevät tästäkin miten paljon se tuo tilalle <3 Ihanaa syksyn jatkoa teille! <3

  • Johanna

    En vielä ole äiti, mutta haaveissa se kyllä on. Isoäitini sanoi minulle ” muista että olet ensiksi nainen, sitten vaimo ja viimeisenä äiti” Tällä hän tarkoitti sitä, että kun on oma pää kasassa ja parisuhde hyvin niin kyllä se lasten hoito ja kasvatus onnistuu. Ehkä siksi en pelkää parisuhteen muuttumista vauvan myötä!

    Ajatuksia herättäviä postauksia. Kiitos näistä! :)

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihanasti isoäitisi on sanonut! <3 Viisas nainen. Olen niin samaa mieltä ja alan käyttää tätä lausetta <3 Osui ja upposi <3 Kiitos sinulle sen jakamisesta <3

  • Suvi

    Mun mielestä Tuomas Kyrö kirjoitti hienosti jossain artikkelissaan, että lasten ansiosta yhteen elämään mahtuu monta elämää. Allekirjoitan tämän täysin. Musta on naurettavaa, että joku ajattelee lasten takia luopuvansa ELÄMÄSTÄÄN. Varmasti jostain joutuu hetkellisesti luopumaan, se on varmaa. Mutta tilalle saa lopulta niin paljon enemmän. Mun lapsi on opettanut mulle taatusti enemmän kun yksikään työpaikka, ulkomaanmatka tai jumppatunti..

    • Hanna Vayrynen

      Allekirjoitan täysin <3 Niin hyvin sanottu ja puettu sanoiksi juuri se mitä itse olen tässä nyt päässäni pyöritellyt: Lasten ansiosta yhteen elämään mahtuu monta <3

  • Merja

    Vakavan ja tärkeän aiheen vastapainoksi, palaan ihan pinnalliseen aiheeseen. Ihana asu sinulla, viitat on kyllä monikäyttöisiä. Matkoillakin lentokoneessa käyvät tyynystä tai peitosta. Ja ovat tietysti erityisen hyvännäköisiä myös päällä.
    Runsasmuotoisena (=lihavahkona) olen taas iloinen, että raskaat ranne-ja kaulaketjut ja korvarenkaat tulevat uudestaan muotiin. Sinullakin on tuo ihana ranneketju. Viimeaikojen ohuet rimpulat hukkuivat jonnekin, eivätkä näyttäneet miltään.
    Nyt voi taas kaivaa kunnon kettingit esiin.

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos Merja! Viitta on H&M:n premium collectionin kashmir-poncho (saatu hetken mallistosta) ja tuo rannekoru on äitini vanha <3 Minulle siis hyvin arvokas ja sitä on tullut vuosien saatossa hyvin paljon käytettyä <3 PLussaa että on muodissa taas :D