CATEGORIES

Kestäviä valintoja “pika”muotiketjulta

23.9.2020

Viime vuoden asukuvia katsellessani inspiroiduin vanhasta neulehameestani. Minulta on toivottu kovin “Yksi vaate, kolme eri tapaa pukea”-postauksia, joten intouduin miettimään erilaisia asukokonaisuuksia kyseisen hameen ympärille. Hyvin pienellä vaivalla sain sen ympärille luotua repertuaarin viisipäiväiselle työviikolle. Yhden olen kanssanne jo jakanut, tässä toinen. Kolme muuta kokonaisuutta vielä tulossa:

ruskea body MANGO
neulehame ZARA
kengät Gianvito Rossi
neule SOFT GOAT

Suuret muotiketjut hyvin usein leimataan turmiollisiksi paholaisiksi, jotka myyvät pelkkää pikamuotia. Siinä on tietty totuuttakin, mutta paljon vastuuta asetan myös kuluttajalle. “Pika”muotiketjuista voi tehdä ihan yhtälailla aikaa ja käyttöä kestäviä ostoksia, jos ostaa sellaisia kappaleita, jotka todella istuvat omaan tyyliin ja monipuolistuttavat omaa vaatekaappia. Ei ajaton ja rakas vaatekappale todellakaan tarvitse olla mikään hintava luksusliikkeen tuotos, vaan se voi aivan yhtä hyvin olla löytö tavallisesta ja edullisesta ketjuliikkeestä. Oma tyylini kostuu hyvin erilaisten merkkien yhdistelmästä – on edullisempaa ja hintavampaakin vaatemerkkiä. Minulle hyvin tärkeää on, että vaate istuu omaan tyyliini – silloin se todennäköisesti kestää aikaa ja miellyttää omaa silmää pitkään. Toisekseen materiaalin tulee olla käyttötarkoitukseen sopiva. Esimerkiksi polyesteriä pelätään mielestäni suotta – tiettyihin tarkoituksiin 100% polyesterivaate on aivan äärimmäisen hyvä valinta. Se on helppohoitoinen, kestävä, ei rytisty yhtä helposti kuin esim silkki ja se on myös kierrätettävä. Ostopäätöstä tehdessä kannustaisin myös aina punnitsemaan kuinka paljon ostos saa sinut käyttämää vanhoja vaatteitasi? Keksitkö heti ainakin kolme kokonaisuutta ostoksen ympärille olemassa olevasta vaatekaapistasi? 

Tässä esimerkkinä tuo ruskea Mangon body. Olen ostanut sen melkein kymmenen vuotta sitten. Kuinka moni muistaa esimerkiksi tämän vanhan postauksen vuodelta 2011. Kuvissa on sama ruskea Mangon body. Ketjuliikkeistäkin voi tehdä aikaa kestäviä valintoja – oma kulutuskäyttäytymisesi ratkaisee sen onko se pikaa vai ei.

20 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Jaana

    En ole aivan samaa mieltä. Se on tietysti tärkeää, että vaate tulee oikeasti pitkäaikaiseen käyttöön. Senhän pitäisi olla jokaikisen vaatteenhankinnan perusedellytys. Muuten jääköön kaupan hyllyyn. Siltikään se ei tee halpa/pikamuotivaatteesta eettistä tai edes ekologista. Eikä näin ollen kestävää. Suurin osa pikamuodista tehdään kestämään vain hetken eli vaikka ostat 10 vuoden ajatuksella niin vaate voi olla kymmenen kerran käytön jälkeen nukkainen, reikäinen ja käyttökelvoton. Varsinkin jos ostaja ei ole vaatehankinnan ammattilainen ja osaa tunnistaa mikä ratkaisu kestää käyttöä ja aikaa.

    Mikäli vaate vielä valmistetaan maassa missä tuotannon ympäristövaikutuksia ei valvota tai työntekijät elävät kohtuuttomista oloissa ei 10 vuoden käyttö oikeuta vaatteen ostoa. Riisto ei pyyhkiydy pois sillä että vaatteesta tulee rakas kumppani. Eivätkä ympäristömyrkyt sillä ympäristöstä katoa.

    Pikamuotia perustellaan sillä että se on huokea ja kaikkien saatavilla. Ekologisimmista ja eettisemmistä vaatteista tulisi helpommin ja halvemmalla saatavia, jos isot massat innostuisivat. Bloggaajilla ja somevaikuttajilla on tässä iso vaikutus. Tiedän että et postissa mainitse eettistä tai ekologista ja painotat pikamuodin raja-aluetta, mutta itselleni ne tulevat rivien välistä ja saavat aikaan fiiliksen pikamuotitalojen viherpesusta. Itsekin sorrun hankintoihin jotka ovat vastoin arvojani, mutta silti en niitä hehkuta. Liittyvät paljon lasten tarpeeseen kuulua porukkaan. Enkä tarkoita että pikamuodin vastakohta on eurooppalainen keskihintainen muotitalo vaan esim kotimainen tai muu harkittu ja tarkoin tunnettu tuotanto. Valinnoilla ja esimerkillä on väliä! Ajattelisi että varsinkin perus teeppa, toppi ja kollega ovat niin laajassa tuotannossa, että ei ole pakko valita sitä halppisketjun ovea. Millä juuri sinä perustelet pika/halppisketjujen käytön? Miten olisi yhteistyö jonkun eettisten merkin kanssa? Osaamista ja näkyvyyttä sinulla riittäisi. Tyylin ja vaatekaapin lisäksi olisi vaatteen istuttava myös omaan arvomaailmaan.

    • Hanna Vayrynen

      Moikka!
      Iso kiitos erittäin rakentavasta ja hyvästä kommentista. Itse koen, että tänä sosiaalisen median paineiden päivänä, juurikin niiden isompien ja nimekkäiden firmojen on oltava erittäin tarkkoja omasta tuotannostaan ja sen toiminnoista, koska muuten aivan varmasti räikeät epäkohdat päätyvät otsikoihin. Isommilla firmoilla on myös paremman resurssin valvontaan ja kehitystyöhön, mitä ei välttämättä pienillä firmoilla ole. Meillä esim lastenvaatteet ovat pitkälti molempia – enimmäkseen suomalaista Gugguuta ja sitten HM luomupuuvillaisia basiceja. Koen, että kultainen tasapaino on kaikessa paras. Ikävä kyllä täysin suomalalaista vaatetuotantoa (missä kaikki valmistettaisiin kankaita ja ompelutyötä myöten SUomessa) ei juurikaan ole. Tai mielelläni kuulisin jos tiedät enemmänkin tällaisia merkkejä? :) Nimittäin valtaosa suomalaisten tunnetujen merkkien tehtaat ovat myös Kiinassa tai vähintään Virossa. Mutta erittäin hyvää pohdintaa. tässä vuosien saatossa olen tullut siihen tulokseen, että on mahdotonta olla joko tai. Itse kuljen kultaista keskitietä ja pyrin ostamaan vaan sellaisia tuotteita jotka tulevat kovaan / pitkäaikaiseen kulutukseen – se on minulle tärkeä asia ja auttaa jo monella tavalla suurempaakin kuvaa.

  • T

    Tämä on upea yhdistelmä. Sekä värien, että piukka-väljä-tyylin yhdistelmät toimivat. Minulle lyhyenä ihmisenä sopii hyvin harvoin pitkä, varsinkaan polven alapuolelle ulottuva hameen mitta, mutta sinun päälläsi tämä pituus on täyttä kultaa! Toimiva, upea kokonaisuus, sädehtivä malli :)

    • Hanna Vayrynen

      Voi kiitos – kaunis kommenttisi kertoo sinusta paljon! :)

  • Eve

    Oot kyllä upee, aina ihastelen sun kauneutta ja tyyliäsi :) Sun kuvista välittyy todella monesti sellainen onnellisuus ja tietynlainen rauhallisuus/seesteisyys, vaikka varmasti arki yhtä hulabaloota välillä onkin. Mutta ymmärtänet pointin :) Aurinkoista pian alkavaa viikonloppua! <3

    • Hanna Vayrynen

      Voi iso kiitos <3 Todella kauniisti sanottu <3 Aivan ihanaa pian alkavaa vkoloppua sinulle myös! <3

  • Eveliina J

    Olen aivan samaa mieltä! Vaatevarastoni on mielestäni suhteellisen pieni ja ostan aika harvoin vaatteita mutta kun vaatteet kestävät aikaa ja käyttöä niin ei niitä tarvitse niin usein ostaakaan!

    • Hanna Vayrynen

      Aivan mahtavaa! Auttaa asiaan paljon kun on löytänyt sen “oman” ominaisen tyylin! :)

  • Mermar

    Nykyään kun löydän jonkun kivannäköisen vaatteen, en koskaan osta sitä heti. Menen kotiin ja tutkailen sopiiko mahdollinen ostokseni entisten vaatteiden kanssa yhteen. Jos vielä olen vakuuttunut, että ostos on hyvä, menen takaisin liikkeeseen ja ostan sen. Moni turha hankinta on jäänyt kauppaan.

    • Hanna Vayrynen

      Mahtavaa! Tosi hyvä vinkki! Meidän äiti itseasiassa neuvoi meille siskoille samaa ja huomaan itse usein toimivan vielä samoin :) Itse en koskaan lähde “pyörimään” kaupoille, milloin tulee herkemmin heräteostoksia. Minulla lähtee usein “tarpeesta”. Esim nyt olen pidemmän aikaa etsinyt pitkää, skarppia ja samalla rennomman löysää kamelinbeigeä bleiseriä. Vertailen netissä, mutta yleensä haluan kokeilla livenä jos mahdollista, milloin kun täydellinen tulee kohdalle, suuntaan vaqsta kauppaan sovittamaan. :)I

  • Johanna

    Aivan ihana asu <3 Itsellä muutama vaate hennesiltä 10 vuoden takaa. Vieläkin sopii päälle ja tyyliin. Monesti valitetaan että esim. hennesin vaatteet ei kestä mitään, mutta olen hiukan eri mieltä. Oon saanut vaatteet kestämään lukemalla pesu ohjeet tarkkaan.

    • Hanna Vayrynen

      Ihan sama kokemus. Materiaalilla on välillä. Henkkamaukalta olen ostanut neuleitakin, jotka ovat hyvin pitäneet mallinsa! Toki välillä kaikilla tulee hutiostoksia ja jokin ei vain kestä, mutta paljon on sellaisia erinomaisestikin kestäneitä!

  • Laura

    Vieläkin mä haluaisin tämän bodyn ? aina kun nettikauppoja selaa ja näkyy mangon vaatteita mä katson myös bodyt ?

    • Hanna Vayrynen

      Ihana Laura!! <3

  • Minna

    Kun katsoo tuota vanhaa postausta niin sä et oo kyllä vanhentunu päivääkään :D

    • Hanna Vayrynen

      Olet kovin ystävällinen <3 Itse huomaan muutoksen kyllä :D

  • Anna

    Hyviä esimerkkejä itsellä siitä ettei kestävien vaatteiden tarvi olla kalliita. Eilen oli päällä H&M 10.v sitten ostettu paita, joka maksoi aikoinaa 10 €. Ollut paljon käytössä, mutta korkeintaan vähän venähtänyt joka tehnyt paidasta vaan mukavamman.

    Nyt päällä melkein päivättäin kotikäytössä oleva 8.v sitten hankittu neuletakki Forever21:stä. Hinta oi jotakin 20€ luokkaa. Vähän on saattanut nukkaantua, mutta tämän kanssa voisi jopa poistua kotoa tarvittaessa.

    Olen samaa mieltä, että kulutuskäyttäytymisestä se on kiinni. En ole oikein ymmärtänyt koskaan miksi tiettyjä brändejä leimataan pikamuodiksi. Tietenkin halvat hinnat houkuttavat ostamaan enemmän ja harkitsemattomammin, mutta on myös meitä tällaisia, jotka ostavat halvalla ja käyttävät vuosia ? myös halvat vaatteet säilyvät kun niistä huolehtii ?

    • Iina / MouMou

      Väittäisin, että pikamuoti viittaa paljolti siihen, millaisella frekvenssillä merkki puskee ulos uusia mallistoja(4 krt kuussa vrt. vanha 4 krt. vuodessa), mikä taas valitettavasti aiheuttaa usein sen, että vaatteita jää myymättä paljon, minkä takia niitä sitten poltetaan tai lähetetään jätteinä muihin maihin. Surullista.

      Mutta samaa mieltä tuosta, että oma ostokäyttäytyminen on avain. Omastakin kaapista löytyy jopa 15 vuotta vanhoja vaatteita, jotka ovat edelleen käytössä ja hyväkuntoisia. Nykyään shoppaan pääasiallisesti secondhandina. ?

      http://moumou.fi

      • Hanna Vayrynen

        Se on myös totta! Toivon, että myös meidän ostoskäyttäytymisellä tähän voisi vaikuttaa. Kysynnän ja tarjonnan laki: Kun ei osteta holtittomasti – hidastuisi myös tarjonnan määrä. Monet vaatefirmat tavoittelevat voittoa – jos iso osa jää myymättä – on siihen vastattava vähentämällä tuotantomääriä. Siksi kuluttajan on tärkeä tehdä harkittuja ostoja – ja kaikilla meillä on eri tarpeet mitä vaatteita käyttää kukin eniten – meillä kaikilla on eri luottovaatteet. Ja hyvä Iina <3 Yksi mitä pitäisi harrastaa enemmmän on kavereiden väliset vaate swap meetit!

    • Hanna Vayrynen

      Miten ihana kuulla! Ja juuri näin! Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Juurikin se hinta saattaa olla se joka houkuttaa ostamaan tarpeettomampaa – siksi ennen ostopäätöstä kannustaisin vielä pysähtymään miettimään minkä kaiken kanssa sitä todella käyttäisi ja olisikohan vaate yhtä ihana vielä vuodenkin päästä? Erittäin hyviä löytöjä ja ostoksia voi löytää miltä merkiltä vain. :)