CATEGORIES

Synttärimekko päällä

16.10.2012

Lauantaina näytin teille sneak peekin muodossa kuvia kimaltelevasta synttärimekostani. Meillä oli sen verran iloinen ilta ja aika meni niin siivillä, etten minä muistanut missään vaiheessa ottaa kunnon illan asu kuvaa, missä näkyisi mekko meikkineen, hiuksineen ja kaikkineen. Rakkaat ystävät onnistuivat kuitenkin joitakin kuvia napismaan, missä mekkoni näkyy. Kiitos heidän, tässä teille muutama kuva synttäri-illalta.

On muuten vaarallista kun on ystävä markkinointimateriaaleja valmistavassa firmassa! :D Minulle he olivat sitten teettäneet kortiksi tuollaisen ison pahvisen naamani, jonka kaulaan oli lisätty lahjani – upea statement-koru! :D

Halusin tänä iltana meikiltä ja hiuksilta jotain erilaista ja omasta totutusta tyylistä poikkeavaa. Koska itse meikkaan lähestulkoon aina samalla tavalla, enkä hiuksianikaan osaa sen erikoisemmin laittaa, pyysin avuksi maskeeraaja/kampaaja ystävättäreni. Tutustuin häneen reilu 5 vuotta sitten, kun hän teki hääkampauksen ja -meikkini. Ihastuin silloin tähän naiseen ja hänen kätensä jälkeen niin totaalisesti, etten ole muiden kampaamotuolissa sen jälkeen istunut.
Täksi illaksi hän kehitti minulle lookin, mitä en olisi ikimaailmassa itse osannut ideoida. Pari kaveriani jopa luuli, että olin vetänyt itselleni altakaljun! :D Erityylinen siskoni piti kokonaisuudesta niin paljon, että uhkasi kopioida koko lookin itsekin vielä jonain päivänä.

Että semmoista! Oli älyttömän hauska ilta. Suuri kiitos teille ystävät. Teidän seurassa on ilo ja kunnia saada lisävuosia!

Love wall

15.10.2012

Nyt on kuva-asetelma lastenhuoneen seinällä. Se on niin paljon upeampi, kuin osasin ikinä kuvitellakaan. Suuri kiitos appiukolle avusta!

Vielä puuttuu muutamasta kehyksestä kuva. Niihin lisään suosikki otokseni Niki Strbianin ottamista vauvakuvista.

Tänään on hieman pimeä päivä, joten nyt ainakin huoneen valaistus tulee kuvissa esiin kun ei ollut niin paljon luonnonvaloa käytettävissä.

Kuvien seassa on otteita Kärleksvisan-laulusta. Pitkään mietin, mitkä mietteet olisivat juuri oikeita kauniiden kuvien rinnalle. Yhtenä päivänä, tämä idea juolahti mieleeni. Se on tuo kuvien rinnalle juuri sen, mitä halusinkin.
Omat isovanhempani olivat minulle äärimmäisen läheisiä. He olivat valtava tuki ja turva. Rakkauttaan he jakoivat ehdoitta. Suureksi ikäväkseni, he eivät koskaan ehtineet nähdä lapsenlapsenlastaan. Koska he olivat valtava osa minun elämääni, toivon heidän oppinsa ja esimerkkinsä rakkaudesta ulottuvan myös oman poikani elämään. Isoisäni äidinkieli oli ruotsi ja Kärleksvisan-laulun sanat sopivat minusta täydellisesti kertomaan isovanhempieni luomasta rakkauden imperiumista. Aina laulun kuullessani mietin heitä. Täten laulun sanat olivat minusta täydellinen valinta tuomaan syvyyttä pienen poikani huoneeseen. Kyllä he ovat läsnä muutenkin <3

Finally, my little nursery project is ready. The beautiful pictures of our expectancy and newborn baby boy that were taken by the very talented Niki Strbian, now finalize our baby boy’s room. I absolutely love it <3