CATEGORIES

Projekti: Lastenhuoneen seinäkollaasi

15.10.2012

Huoh. Että oli kiva viikonloppu. Kiitos vielä kertaalleen ystäville aivan mahtavasta lauantai-illasta. Tänään on väsyttänyt, mutta oli täysin sen arvoista. Kiitos rakkaat!

Lauantaina juhlavalmisteluiden lisäksi saimme appiukon avustuksella vihdoin ja viimein yhden projektin lähes valmiiksi – nimittäin lastenhuoneen seinän kuvakollaasin. Kuten olen täällä kertonut, olen halunnut laittaa esille taianomaisia kuvia ottavan Niki Strbianin kuvat odotusajasta, sekä vastasyntyneestä pojastamme lastenhuoneen seinälle. Muutaman mutkan kautta, vihdoin ja viimein ne nyt koristavat pikkuisen huonetta <3

Lastenhuone ennen pienen tuloa:

Jämerään betoniseinään ei ollutkaan ihan niin helppoa muutamaa taulua lisätä. Pariinkin kertaan juoksimme rautakaupassa hakemassa erinäisiä teräsnauloja siinä toivossa, että saisimme ne pienin rei’in seinään roikkumaan vasaran avulla. Lopulta jouduimme kuitenkin turvautumaan porakoneeseen. Projektin teki haastavemmaksi myös se, että halusin asetella taulut hallitun sekaisesti, joka oli hieman vaativampi toteuttaa. Vatupassin ja kokeneen appiukon avulla, lopputulos oli niin paljon enemmän kuin osasinkaan odottaa.

Nyt ovat tähän tyyliin taulut seinällä. Otan kuvat valmiista seinästä vielä maanantain aikana ja jaan ne samoin tein kanssanne täällä. Voin kertoa, että on tullut melkoisen monta kertaa käytyä lastenhuoneen ovella vaan ihastelemassa sen tunnelmaa. Se alkaa pikkuhiljaa olla valmis. Tai no ainakin siihen asti, kunnes poika tuo ilmi oman makunsa…;)

Bling bling!

13.10.2012

Tänä iltana juhlimme ystäviemme kanssa lisävuosia. Nyt on siis kädet täynnä hommia, mutta tämän nopean postauksen ehdin jakaa…  Lupailin kurkistusta säihkyvästä synttärimekostani, which is waiting for tonight – wheeeoooo-o!

Tonight we are celebrating my 28th birthday with great friends. I’ve been terribly busy the last couple of days, but as I promised: Here’s a sneak peek of my bling-a-bling birthday dress! It and I are reeeeally waiting for tonight – whoeoooo-o!