CATEGORIES

Uudet hiustuotteeni

10.10.2012

Tasaisin väliajoin saan kyselyitä hiustenhoitotuotteistani. Pitkään olen käyttänyt Alternan Caviar -sarjaa, joka on ollut aivan omiaan saamaan latvoista halkeilevan pöheikköni kuntoon. Kyseistä tuotetta on ollut melkoisen vaikea löytää Suomesta, joten olen täällä ollessani käyttänyt myös mm. Redkeniä sekä Tigi Bed Headin tuotteita.

Hiljattain eräs kampaajaystäväni suositteli minun kokeilevan Sirpa Mansnerin tuotteita, jotka on suunniteltu erityisesti pohjoismaisille hiuksille. Hän itse työskentelee kampaajana kyseisellä merkillä, joten kokemusta tuotteesta on. Minä kokeilin, ihastuin ja nyt kylpyhuoneen hyllyltä löytyy uudet hiustenhoitotuotteet.

Koska pidän kosteuttavista tuotteista, sain ystävältäni kokeiluun Sirpa Mansnerin Beauty Hair Professional Moisture Shampoon ja BHP Moisture Conditionerin. Tuotteet tekivät juuri sen minkä lupasivatkin. Ne antoivat hiuksille kiiltoa ja tekivät niistä helposti kammattavat. Muistatteko kuvat Outfit for date night -postauksesta? Siinä olen ensimmäistä kertaa juuri pessyt hiukseni näillä tuotteilla. Kiinnitti miehenikin erityistä huomiota hiusteni kiiltoon <3

Oho. Unohtui tuo 8 vuotta vanha kylpyvaahtohassuttelukuva taustalle. Noh. Kuten olen sanonut monesti: Itseään ei saa ottaa liian vakavasti! :) Nauru pidentää ikää.
Note to self: Tehdään uudet vaahtokuvat pikkuprinssin kanssa ja vaihdetaan ne kehyksiin <3

Mikäli tuotteiden tausta kiinnostaa enemmänkin, pyysin ystävääni lähettämään vähän tietoa merkistä, joka oli ainakin minulle uusi tuttavuus.

Beauty Hair Professional on Beauty Hair Sirpa Mansner OY:n kehittämä tuotesarja huippulaatuisia tuotteita. Sarjan kaikki shampoot ja hoitoaineet sisältävät väriä suojaavia ainesosia sekä suojaavat uva/uvb säteiltä.
Kaikki sarjan shampoot ja hoitoaineet sisältävät luonnon betaiiniä, jota saadaan suomalaisesta sokerijuurikkaasta. Betaiinin vaikutukset hiuksessa ovat mm:

– Vahvistaa sekä samalla silottaa hiusta
– Lisää hiusten kosteustasapainoa
– Antaa kiiltoa ja volyymia
– Parantaa erityisesti shampoossa vaahdon määrää sekä rakennetta

Tuotteiden toinen erikoisuus on Antioxidant Complex. ( sekoitus vitamiinejä mm, Pinot Noir viinirypälettä sekä E-vitamiiniä) Antioxidant Coplexin vaikutukset hiuksissa ovat:

– Suojaa hiusväriä haalistumiselta
– Suojaa UV säteiltä
– Vähentää lämpölaitteiden aiheuttamaa vahinkoa
– Suojaa myös ympäristön aiheuttamalta stressiltä

Minä en hiuksiani juurikaan värjäile (elämäni värjäyskerrat laskettavissa yhden käden sormilla..), mutta viihdyn auringossa ja käytän fööniä aina hiusteni kuivaamiseen, joten uskon tuotteen olevan minulle ideaali.

Kaveri muuten vinkkasi, että heidän Stockmannin pisteellään, Sirpa Mansnerilla, on Hullujen Päivien ajan nämä tuotteet tarjouksessa kaksi yhden hinnalla! Eli shampoon ja hoitoaineen saat hintaan 19,50e! Mikäli sinulla on kokemuksia tästä tuotteesta, kannahan äänesi kuuluviin kommenttiboksin puolella.

Hullarit!

9.10.2012

Huomenna alkaa Stockmannin Hullut Päivät! Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi Hulluilla Päivillä käynyt. Yleensä en ole ollut Suomessa niiden ajankohtana, mutta vaikka olisin ollutkin, olisin varmaan kiertänyt tavaratalon kaukaa nämä pari päivää.

Don’t get me wrong, minusta heidän tarjouksensa ovat loistavia, mutta minulla vaan iskee pakokauhu siinä tungoksessa. Olen tavaratalon kanta-asiakas ja viikottain heillä asioin syystä jos toisesta, mutta tällä viikolla jää varmaan minun käyntini väliin. Stockan hissit kun ovat melkoinen sotatantere ilman keltaisen kiilto silmissä sinkoilevia shoppaailijoitakin, mikä ei ihan hirveästi vaunullista paikalle houkuttele. Mutta, mutta! Tänä vuonna onneksi on tehty uudistus. Suuri osa tuotteista on saatavilla myös *Stockmannin verkkokaupassa! Ah, tätä minä olenkin odottanut pitkään!

Hullareiden kuvastosta löytyi vaikka mitä ihanaa. Kosmetiikkaa ja kelloja ei netistä saa ostettua, joten niitä halajat joutuvat liittymään tavaratalojen keltaiseen massaan. Minunkin silmääni osui vaikka mitä kiinnostavia kosmetiikkatuotteita, mutta en varmaankaan rohkene tavarataloon poikani kanssa keltiasten päivien aikana astua.

Mutta mitä minä meinaan kytätä kotisohvani mukavuudesta?

Keskiviikkona on ehdottomasti parhaat tarjoukset minun mielestäni, joten jos jonain päivänä tavarataloon suuntaisin, se olisi huomenna. Järkyttävää vauhtia kasvavalle pikkumiehellemme haluaisin hankkia lämpöiset Uggit <3 Tosin hän on niin pieni vielä, ettei tänä talvena varmaankaan sellaisia vielä tarvitse. Ehkä sitten ensi vuodelle kun ikää on jo reilun vuoden. Sanon vaan… Semmoinen ikiliikkuja tää poikamme on nyt jo, että minulla tulee olemaan AINA kiire siitä lähtien kun poika vaan lähtee liikkumaan :/

KappAhlin Newbie-lastenvaatteiden lisäksi olen ihastunut Benettonin vaatteisiin. Nuo harmaat colleget olisivat ihanat! Niitä meinaan huomenna langoilla kytätä.

Kylpyhuoneeseemme on ollut tarkoitus ostaa kauniit uudet pyyhkeet. Nyt Gantilla olisi tarjouksessa aivan täydelliset pyyhkeet meidän värimaailmaamme!

Nahkahanskat ovat minun valintani syksyn ja kevään kylmissä viimoissa. Olen jo pitkään suosinut suomalaisen Sauson-hanskoja, jotka istuvat, noh, kuin hansikkaat ;) Jos mietit jo siskolle tai äidille hyvää joululahjaa, ovat nämä aina hyvä valinta. Niitä tarvitsee aina (nim. kahden ulkoilutettavan rotikan ja lastenvaunujen kanssa kulkeva:D) ja alessa ollessaan ne ovat juuri niitä kappaleita jotka kannattaa mukaan alekoreista poimia. Kestävät hyvinä vuosia.

Ja onpas valikoimissa kauniit ruskeat saappaatkin! Noiden yksilöiden takia voi olla, että joudun sisälle tavarataloon uskaltautua. Kun on kyseessä vieras merkki, tahdon aina kokeilla kengän istuvuuden ennen ostoa. Kellään heidän kengistään kokemuksia?

Siinä olikin minun poimintani keskiviikolta. Valikoimissa oli vaikka mitä kauniita kelloja alennuksessa, mutta sain pientä vihiä, että olisin saamassa kellon vielä syntymäpäivälahjaksi… Mitäköhän sieltä on tulossa..? :)

Mainitsemisen arvoinen Hullut Päivät -tarjous on myös suosimilleni Wolfordin kestäville sukkahousuille! Valittavana on lehtisen mukaan 3 eri väriä.

Jokaiselle päivälle oli kyllä jotain minua kiinnostavaa. Monet ovat kyselleet häälahjaksi saamiemme juomalasien perään, jotka ovat Stockalta. Samaa merkkiä ei heidän valikoimissaan enää ole, mutta Iittalalla on hyvin samantapaiset, jotka ovat myös tarjouksessa! Myös suosittu Michael Kors rannekello, aka jokabloggarinkello:D, on myös tarjouksessa!

Lauantain valikoimista ihailin kauniita korutelineitä ja lipastoja.

Sunnuntaina epäilen olevani kykenevä mihinkään hankintoihin, sillä lauantaina juhlimme syntymäpäivääni ystäväporukalla <3
Näkisin kylläkin tuon kauniin kynttilänjalan koristamassa Winter Wonderland-teemaista joulupöytääni, mutta ikävä kyllä sitä ei ole mahdollista verkkokaupasta ostaa. Myös tuo Sonia Rykelin neule viehättää, mutta senkin vuoksi pitäisi tavaratalon sekamelskan keskelle uskaltautua…

Jos olet kaltaiseni nössö, tässä sinullekin vielä ohjeet *Stockmannin verkkokaupassa asiointiin Hullareiden aikana. Päivän tarjoukset tulevat verkkoon kello 8.00 aamulla. Poikkeuksena sunnuntai, jolloin tarjoukset astuvat voimaan kello 12.00.

Mitä sinä aiot hankkia Stockmannin Hulluilta Päiviltä?