CATEGORIES

My pics and picks of Missoni for Lindex

8.9.2012

Kuten mainitsin, kävin toissapäivänä prinssini kanssa piipahtamassa pr-toimisto Polhemin tiloissa ihailemassa Missionin ja Lindexin yhteistyön hedelmiä ja maittavaa aamupalaa. Kyseinen mallisto saapuu kauppoihin 25. syyskuuta.

Lindex Missoni -malliston kampanjatuotteiden myynnistä lahjoitetaan 10 prosenttia lyhentämättömänä Roosa nauha -rahastoon. Allaolevien marjaisten rannekorujen myynnistä lahjoitetaan jopa 50 prosenttia samaan tarkoitukseen.

Käytän ylivoimaisesti eniten kengistäni mustia nilkkureitani, ja täksi syksyksi olisi etsinnässä vastaavat konjakinvärisinä. Eivätpä nuo viininpunaisetkaan mikään hassu idea olisi… Mallikin on juuri sellainen, mitä itse nilkkureissa suosin.

Lindex Missoni-malliston balleriinat ovat olleet monien mieleen. Nuo söpöset ovat vilahdelleet muutamien muotilehdtienkin sivuilla. Balleriinat lukeutuivat myös kuvankauniin OC-blogin Julian lemppareihin. Kiltisti suostui hän mallikseni esittelemään lempipuseroani. On se vaan kivannäköinen tuo pusero trendikkäine marjaisine väreineen.

Ah, tuo kietaisumekko olisi vaan niin kätevä! Sopii loistavasti syksyyn mustien sukkahousujen ja saappaiden pariksi.

Onko sinulla jo omat lempparisi tästä mallistosta, mitkä tahtoisit omaksesi?

Missoni for Lindex

7.9.2012

Blogeja lukevat ovat varmasti kuulleet Lindexin ja Missonin yhteistyöstä tänä syksynä. Printtihimoni on ollut melkoinen siitä lähtien kun havahduin vaatekaappini värien monotonisuuteen, minkä takia tämän yhteistyön hedelmät kiinnostivat minua erityisen paljon. Eilen pääsin piipahtamaan heidän tulevan mallistonsa esittelyssä ja pidin mallistosta jopa enemmän kuin odotin. Tässä teille muutama pressikuva. Esittelen myöhemmin teille vielä suosikkini, joista ei ollut valmista materiaalia.

Yllä näkyvät pyjamahousut olivat ihanan pehmeän tuntuiset. Ikävä kyllä tämä pehmopää ehti jo unohtaa mitä materiaalia ne tarkalleen ovat :/ Ja vielä erikseen niistä kysyinkin :/ Huoh.

Lapsille oli mitä suloisimpia vaatekappaleita. Heidän bodyt vastasyntyneille sopivat väreiltään ja kuvioinniltaan tytöille sekä pojille, mutta sitten vähän vanhemman lapsen vaatteet olivat kaikki enemmän tytöille sopivia. Ihastuin tuossa oikealla alhaalla nähtävään pikkutyttöjen mekkoon <3

Valikoimassa oli kaksi minua kiinnostavaa kietaisuhametta. Ne ovat muuten erinomaisia vaatekappaleita raskaana oleville ja imettäville naisille…;) Ja voi että, miten suloinen näky on äiti ja tytär näissä yhteen sointuvissa printeissä!

Ja sitten lemppariini… Olen jo ajat sitten iskenyt silmäni tähän paljon blogeissa nähtyyn isoperhosprinttipaita + pieniperhosprinttihousut- yhdistelmään. Tässä asussa on vaan sitä jotakin. Call me crazy – crazy for crazy print.

Olenko täysin menettänyt järkeni? Minä vielä migreeniin taipuvaisena olen aivan hullaantunut tähän klassiseen Missonille tunnusomaiseen sahalaitaan. Onko siellä muita printtifriikkejä?