Menin tänään tutulle ihotautilääkärille, jolla olen käynyt aiempinakin vuosina. Viime vuonna päädyimme varoiksi poistamaan pari luomea, mutta tutkimuksissa ne onneksi paljastuivat ihan tavallisiksi hyvälaatuisiksi luomiksi. Tällä kertaa ei löytynyt mitään poistettavaa, vaikka muutama uusi pieni luomi oli vuoden aikana kehooni ilmestynytkin. Uudet luomet ovat luonnollinen osa ihon ikääntymistä, joten niitä ei suoraan kannata säikähtää. Epäilyttävän luomen sijaan ihotautilääkärini löysi jotain muuta: nimittäin häviävän pienen PUNKIN polvitaipeestani. Näitä hyvin pieniä, paljain silmin tuskin erotettavia, punkkeja kutsutaan nymfeiksi. Hän nappasi sen pois ja totesi, ettei huolta. Se oli jo kuivahtanut, joten se on ehtinyt siinä hetken olla, eikä kohdassa ollut mitään jälkeä – saati punaista rinkulaa. Rauhallisin mielisin saisin kuulema olla.