CATEGORIES

BESO Helsinki

28.4.2012

Kun reilu kuukausi sitten esittelin teille kuvassa näkyvän uuden turkoosin ponchoni, huokaili moni kommenttiboksissani samanväristen korvakorujen perään. Itse totesin kaipaavani keltaisia ja hot pinkkejä yksilöitä, mitkä toisivat asuun hauskaa kontrastia. Ilokseni, yksi teistä ihanista lukijoistani lähestyi minua sähköpostitse pienen yhteistyöehdotuksen kanssa…

Hurmaava Taru kertoi BESO Helsinki tavaramerkistään ja tarjoutui tekemään minulle kaipaamani korvakorut tilaustyönä! Ehdottomasti haluan tukea nuoria suomalaisia yrittäjiä ja nähdessäni tämän lahjakkaan suomalaisnaisen kädenjäljen lumouduin täysin. Todella kauniin ja viettelevän idean hän on koruilleen kehittänyt. Pääsääntöisesti suosin hyvin pelkistettyjä korvakoruja ja koristeellisemmilta yksilöiltä vaadin melkoisen paljon. BESO Helsingin värikkäät upeudet ovat kuitenkin juuri sellaisia, jotka minun silmääni miellyttävät.

“Beso tarkoittaa espanjaksi suudelmaa. BESO Helsinki -merkin alla valmistan käsin – suurella intohimolla – kauniita koruja. Valtaosassa koruista roikkuu hopeoitu X-riipus, joka merkitsee suudelmaa.

X Taru”

Mikäli tahdot käydä nähdä enemmän Tarun kauniita tuotoksia, käykää kurkkaamassa hänen BESO Helsinki -facebook sivuaan! Siellä on kuvien puolella paljon värikkäitä yksilöitä odottamassa kesäaurinkoa ja rakastavaa kotia! Jos tahdot tykätä BESO Helsinki -sivusta, pysyt perillä uusista tuotteista sekä olet automaattisesti mukana ihanissa koruarvonnoissa, joita Taru järjestää puolivuosittain.

Löydät lisätietoa korujen hoidosta ja teosta Tarun blogista, joka löytyy osoitteesta: www.besohelsinki.blogspot.com

Pinkit korvakorut: akaattinugetit ja lasikristallit

img_4125img_4131

Keltaiset korvakorut: simpukankuorihelmet ja lasikristallit

Tulette pian näkemään nämä yksilöt käytössä, sillä tulen varmasti leikkimään koruilla tänä kesänä melkoisen paljon… Suunnitelmissani olisi korujen avulla piristää esimerkiksi sitä isoa mustaa maksimekkoani, joka on varmaan yksi niistä harvoista vaatteista, mikä minulle enää loppumetreillä mahtuu :D

Emme tietenkään unohtaneet teitä ihanuuksia siellä ruudun toisella puolella! Koska niin moni ihasteli turkoosia väriä sekä ilmaisi etsineensä samanvärisiä korviksia jo tovin, Taru teki teille 2 kappaletta niitä arvottavaksi!

Joten nyt jokaisella, joka kommentoi tämän postaukseen kommenttiboksiin, on mahdollisuus saada nämä alla olevat upeudet itselleen!

262693_221283714571900_169734286393510_719296_1989352_n

Turkoosit korvakorut: turkoosit ovaalit ja lasikristallit

Kuvat sinisistä korvakoruista ottanut Taru

Kilpailun säännöt ovat seuraavat:

1. Sinun tulee jättää tämän postauksen kommenttiboksiin nimimerkkisi sekä toimiva sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni onnettaren suosiessa. Sähköpostit eivät näy kuin minulle eikä niitä käytetä mihinkään muuhun kuin voittajien tavoittamiseen.

2.Kerro ikäsi sekä syy miksi sinä luet muotiblogeja?

Siinä kaikki! Aikaa on osallistua tämän kuun vikaan päivään asti, joten arvonta sulkeutuu maanantain ja tiistain välisenä yönä (vappuaattona) 30.4 keskiyöllä.

Arpaonnea! :)

If you are one of the many, who have been looking for gorgeous and colorful jewelry for summer – this is your chance! Together with BESO Helsinki we have organized a ballot for you guys! 2 lucky winners will get these beautiful turquoise earrings seen above, and all you have to do is follow these few simple steps.

1.Leave your nick (nimi) and e-mail (sähköposti) in the comment box below. The given e-mail must be an active account from where I can reach you from in case you are one of the 2 lucky winners. I am the only one who can see your e-mail address. They will not be used for anything else except notifying the winners.

2. Write your age and the reason why you read fashion blogs in the comments section.

The ballot will close 30th of April at midnight.

Good luck!:)

Leopard outift

27.4.2012

Ah!

Miten ihana olla koti-Suomessa! Kaupasta saa koska tahansa ostettua ruisleipää ja salmiakkia sekä perhe ja ystävät ovat kivenheiton päässä. Mieletöntä. Vaikka nyt viime viikot onkin riittänyt kiirettä oikein olan takaa, on jokaisesta hetkestä nautittu. Suomi on mahtava paikka. Näillä näkymin pystyn viipymään Suomessa ainakin esikoisemme syntymään asti, mikä on käsittämätöntä luksusta. Yhden unelman täyttymys, kun saan lapseni tässä upeassa maassa synnyttää.

Eilen kävimme mieheni kanssa juhlistamassa Suomeen saapumista pienen dinerin merkeissä lempiravintolassamme. Tässä kuvia illan asusta.

img_4153img_4176img_4169

Äitini toi minulle hiljattain tuliaisiksi Kiinasta tämän silkkihuivin, joka oli kuulema kustantanut kokonaiset 6 euroa! Ei paha! Oli muuten tuleva isoäiti siellä hieman innostunut, sillä sai tuleva esikoisemme lähes matkalaukullisen aivan ihania lastenvaatteita! Jösses. Oli kyllä kaikkien aikojen isoäitiyspakkaus! :D

Huivi sai välittömästi käyttöä muuten neutraalin asuni kanssa. Pääsi myös tuo uusi Diana-sormuskin ulkoilemaan!

img_4171img_4150img_4163asuleopradihuivi

scarf: From the streets of China, blazer: SuperTrash, top: Vila, leggins: Gina Tricot, flats: LV, bag: Chanel

Eilen mentiin kyllä hyvin pitkälti mukavuuslinjalla! En yleensä välitä legginsseistä (ainakaan enään:D), mutta näin raskauden vikalla kolmanneksella ovat ne vaan käytännölliset ja mukavat. Normaalisti pukisin päälle mustat skinny jeansit ja hieman ryhdikkäämmän valkoisen paidan, mutta nyt keho kaipasi mukavuutta (mikä ei kirisistä mistään!) pitkän päivän päätteeksi. Kaivattua siisteyttä asuun toi sitten raamikas valkoinen bleiseri.

img_4160

Siellä se rakkauspakkaus kasvaa kovaa vauhtia! On muuten äärimmäisen eloisa pikkuinen tulossa <3

img_4175img_4149img_4156

I love Helsinki! <3

Just a few days ago, I flew to Finland for a little longer period. Most likely, I will get to deliver my first-born to this world in my home country! What a dream come true! Finland is just an amazing country and I love the fact that I can buy my Finnish favorites (rye bread – the good kind! :D and salmiakki) from the grocery store when ever I feel like it and my closest friends and family are close by <3

To celebrate our time in Finland now, we went for a small dinner with my husband in our favorite restaurant in Helsinki. Here’s what I wore. Don’t you just love the Helsinki scenery in the background? <3