CATEGORIES

enter search term

Serkkutyttö

26.4.2021

Lauantaina oli se päivä! Minä, siskomme Nelli ja kolme poikaani pääsimme viimein näkemään sikomme Kiran tyttären ensimmäistä kertaa! Olemme nähneet viimeksi viime vuoden puolella kun sisko oli vielä raskaana. Helmikuussa hän synnytti mitä täydellisimmän pienen tytön asuinmaassaan Sveitsissä. On ollut äärimmäisen vaikeaa meille kaikille kun emme ole voineet olla näinä aikana yhdessä ja heille avuksi. Nyt viikonloppuna he kuitenkin pääsivät lentämään Suomeen pidemmäksi aikaa ja me pääsisimme viimein näkemään perheen uusimman tulokkaan <3 He saapuivat Suomeen launtaina iltapäivällä ja olimme sopineet, että he tulisivat meille sitten heti sunnuntaina. Me emme kuitenkaan siskoni Nellin ja poikieni kanssa pystyneet odottamaan hetkeäkään enempää vaan päätimme yllättää siskon perheen heidän kotiovellaan heidän saapuessaan kotiin. Taianomainen hetki meille kaikille pitkän odotuksen jälkeen. Yllätys onnistui erinomaisesti <3 Video siitä IG-tarinoideni puolella. 

Mutta sunnuntaina saatiin pikkuneiti ensimmäistä kertaa syliin! Poikani olivat aivan haltioissaan pienestä serkustaan. Häntä on odotettu pitkään. Siitä saakka kun siskoni kertoi olevansa raskaana on nuorin poikani kysynyt lähes päivittäin “Koska Kira synnyttää minun vauvan jotta pääsen hoitamaan sitä?” :D Odotus palkittiin eilen <3 Kuinka he heti alkoivat hellällä äänellä kuiskimaan pienen saapuessa ovesta sisään. Niin hellän varovasti he paijasivat ja pusuttelivat serkkutyttöään. Sydän oli haljeta onnesta. Tässä teille kuvapläjäys :D

Pojat pitivät erinomaista huolta pienestä. Kaikki halusivat pitää serkkuaan sylissä. Ei oltaisi millään maltettu antaa serkkua seuraavaan syliin. Sisko sai myös hetken hengähtää kun täällä oli hoivaavia sylejä valtava määrä. 

Ylpeä Nelli-täti

Pojat olivat myös askarrelleet ja tehneet piirrustuksia serkulleen. Keskimmäinen, joka meidän pojista on eniten kännykkäpelien perään, oli tehnyt tyttöserkulle oman kännykän :D Suuri rakkauden osoitus sekin :D Siinä on kuulema Pizza-peli.

Aion vielä omia tämän söpöliinin <3

Niin ihanaa, että he ovat viimein täällä ja voimme nähdä vaikka päivittäin nyt jos siltä tuntuu. Heti serkun lähdettyä kotiin pojat kyselivät koska hän tulee uudestaan <3 Suloiset pienet serkukset. 

Konfliktit tuovat rauhaa

23.4.2021

Löysin hiljattain ihan valtavan hyvän podcast-sarjan Yle Areenasta: Mielen jäljillä. Olen pidempään halunnut löytää psykologiaan painottuvan podin ja tämä on juuri sitä mitä kaipasin. Podia vetää loistava Susani Mahadura, joka osaa avata mielen pimeitäkin sopukoita avarakatseisesti ja puhua niistä inhimillisellä lämmöllä. Jaksoissa kuullaan monia mielenkiintoisia ja asiantuntevia vieraita, joilta Susani osaa kysyä juuri ne oikeat kysymykset. Jaksoja on ilmestynyt 15 kappaletta ja niissä käydään läpi monia aihealueita, mitä itse olen pidempään pohtinut. Podia kuunnellessa tuntuu, kuin joku osaisi järkeistää ja järjestää niitä omia pirstaleisia ajatuksen alkuja.

Moni jakso on herättänyt tunteen, että tästä minäkin haluan puhua. Erityisen voimakasta ymmärrystä ja samaistumista koin jaksossa “Miksi vihaamme?” Tunnin mittaisessa jaksossa toisena vierailijana oli sovittelija Miriam Attias. Hän sanoi jaksossa näin:

“Rauha on taito käydä hankalia keskusteluja. Rauha on sarja hyvin käsiteltyjä konflikteja. Konfliktit ovat aina todella hyviä paikkoja oppia, jos ne vain käsitellään rakentavasti. Jos me ajattelemme, että rauha on konfliktin poissaoloa, me ehkä lakaisemme jotain maton alle – ja se ei ole millään tavalla kestävää”. 

Allekirjoitan tämän vahvasti ja olen monesti miettinyt tätä asiaa niin pari- kuin ystäväsuhteiden näkökulmasta. Minusta suhde todella alkaa syventyä vasta, kun on käyty läpi yhdessä jonkinlainen isompi konflikti. Konfliktin hetkellä sitä näkee onko toisella halu ymmärtää toista ja rakentaa jotain kestävää. Koska elämään kuuluu ristiriidat ja vaikeat tunteet. Yksi tärkeimpiä asioita onkin osata käsitellä niitä vaikeitakin tunteita. Ei lakaista niitä maton alle, milloin kumpuraisella matolla alkaa jossain kohti olla vaikeaa seistä.

Olen usein miettinyt mitkä ovat ne asiat, mitkä tekevät minusta niin kovin onnellisen ja tyytyväisen parisuhteeseeni, vaikka olemme olleet yhdessä hyvät 16 vuotta. Siihen toki vaikuttaa todella moni asia, mutta yksi asia ehdottomasti on se, ettemme pelkää käydä vaikeita keskusteluja. Kissa nostetaan aina pöydälle heti. Yhtä tärkeää on osata käsitellä sitä omaa vaikeaa tunnetta. Omaa vihaa ei saisi vain oikeuttaa ajatellen, että “ärsyttää koska tuo tekee noin”. Aina pitäisi tutkiskella itseään rohkeasti ja miettiä mistä se oma vaikea tunne kumpuaa. Vaikeatkin keskustelut on hyvä aloittaa sanomalla, että “Minusta tuntuu tältä kun toimit näin” sen sijaan vain, että syyttäisi toista “väärästä” toimintatavasta. Rauha on sitä, että ihmisten tarpeet on otettu huomioon ja niihin on pyritty saamaan ratkaisu. Minä olen äärimmäisen herkkä huomauttamaan pienistäkin asioista, mutta pyrin (paino sanalla pyrin) tekemään sen rakentavasti. 

En myöskään näe konflikteja mitenkään pahana asiana. Kuten Miriam Attiaskin sanoi: ne ovat todella hyviä paikkoja oppia, jos ne vain käsittelee rakentavasti. Elän paljon mieluummin arejssa, jossa on pieniä sähikäisiä siellä täällä sen sijaan, että energiaa piiloteltaisiin pinnan alla niin pitkään, että jonain päivänä räjähtää atomipommi. Minulle arjen rauhaa on se, että elämän kaikki tunteet ovat sallittuja. Niin hyvät kuin huonot. Niitä vain pitää osata käsitellä. Siksi blogissanikin ja oman sosiaalisen median kanavissa ei juuri ole koskaan tilanteita, missä en julkaisisi “ilkeitä” viestejä. Toki joskus sekaan mahtuu täysiä asiattomuuksia, mutta niistäkin voi selkä suorassa asiallisesti huomauttaa, miksi viestin muotoilu oli toista loukkaava. Haluan käydä keskustelua ja tarpeen tulleen myös tehdä sitä itsereflektointia. Uskon myös, että jos minä vain blokkaisin tällaisen keskustelun omista kanavistani, se siirtyisi jollekin toiselle alustalle, missä itse en enää voisi perustella omaa kantaani ja päästä myös lähemmäksi sen toisen näkökulmaa. Konfliktit ovat kohtia, missä me kaikki kasvamme. 

Kyseisessä jaksossa on myös todella mielenkiintoista keskustelua vihan käytöstä politikoinnin työkaluna. Kuinka yhteiskunnan rakenteet tukevat polarisointia? Miten viha on myös hyödyllinen tunne? Erittäin suuri kuuntelusuositus. 

Linkki: Mielen jälijillä

Miriam Attiaksen sanoin: Kuunteleminen on radikaalia. 

Menee samaan kategoriaan vanhan postaukseni kanssa: Yritä aina ymmärtää.

Kuvituksena snapshotit eiliseltä kauniilta kevätpäivältä Helsingissä kun tuntui siltä, että tässä mennään taas kohti valoisampaa ja vapaampaa huomista.