CATEGORIES

Serkkutyttö

26.4.2021

Lauantaina oli se päivä! Minä, siskomme Nelli ja kolme poikaani pääsimme viimein näkemään sikomme Kiran tyttären ensimmäistä kertaa! Olemme nähneet viimeksi viime vuoden puolella kun sisko oli vielä raskaana. Helmikuussa hän synnytti mitä täydellisimmän pienen tytön asuinmaassaan Sveitsissä. On ollut äärimmäisen vaikeaa meille kaikille kun emme ole voineet olla näinä aikana yhdessä ja heille avuksi. Nyt viikonloppuna he kuitenkin pääsivät lentämään Suomeen pidemmäksi aikaa ja me pääsisimme viimein näkemään perheen uusimman tulokkaan <3 He saapuivat Suomeen launtaina iltapäivällä ja olimme sopineet, että he tulisivat meille sitten heti sunnuntaina. Me emme kuitenkaan siskoni Nellin ja poikieni kanssa pystyneet odottamaan hetkeäkään enempää vaan päätimme yllättää siskon perheen heidän kotiovellaan heidän saapuessaan kotiin. Taianomainen hetki meille kaikille pitkän odotuksen jälkeen. Yllätys onnistui erinomaisesti <3 Video siitä IG-tarinoideni puolella. 

Mutta sunnuntaina saatiin pikkuneiti ensimmäistä kertaa syliin! Poikani olivat aivan haltioissaan pienestä serkustaan. Häntä on odotettu pitkään. Siitä saakka kun siskoni kertoi olevansa raskaana on nuorin poikani kysynyt lähes päivittäin “Koska Kira synnyttää minun vauvan jotta pääsen hoitamaan sitä?” :D Odotus palkittiin eilen <3 Kuinka he heti alkoivat hellällä äänellä kuiskimaan pienen saapuessa ovesta sisään. Niin hellän varovasti he paijasivat ja pusuttelivat serkkutyttöään. Sydän oli haljeta onnesta. Tässä teille kuvapläjäys :D

Pojat pitivät erinomaista huolta pienestä. Kaikki halusivat pitää serkkuaan sylissä. Ei oltaisi millään maltettu antaa serkkua seuraavaan syliin. Sisko sai myös hetken hengähtää kun täällä oli hoivaavia sylejä valtava määrä. 

Ylpeä Nelli-täti

Pojat olivat myös askarrelleet ja tehneet piirrustuksia serkulleen. Keskimmäinen, joka meidän pojista on eniten kännykkäpelien perään, oli tehnyt tyttöserkulle oman kännykän :D Suuri rakkauden osoitus sekin :D Siinä on kuulema Pizza-peli.

Aion vielä omia tämän söpöliinin <3

Niin ihanaa, että he ovat viimein täällä ja voimme nähdä vaikka päivittäin nyt jos siltä tuntuu. Heti serkun lähdettyä kotiin pojat kyselivät koska hän tulee uudestaan <3 Suloiset pienet serkukset. 

5 comments

Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

  • H

    Ihania ja samalla söpöjä kuvia 😍

  • Maija M.

    Ihania kuvia ja onnea tuoreelle tädille! <3 Aivan mielettömän ihana rooli! Musta tuli täti viime kesänä ja vähän samat aatokset, mitä tuossa kirjoitit. Tekisi välillä mieli omia koko söpöliini ;)

  • Haidi

    Vitsi se video oli kyllä kunno kyynelkanavat auki :’) aivan ihania serkkuja siellä niin innoissaan toisesta.

  • emziki

    Siis tätä liikutuksen määrää<3 miten noin pienet osaa jo huomioida toisen<3

  • Nuhe

    Ihania kuvia, varmasti luvassa hienoja serkushetkiä <3 Mukavaa kesän odotusta