CATEGORIES

Uusi maa – uusia ystäviä?

23.10.2018

Kysymys jonka saan useimmiten liittyen entisiin asuinmaihini on, miten olen saanut sieltä uusia ystäviä? Muutin Hollantiin vuonna 2005 eikä tuohon aikaan ollut vielä edes Facebookia. Tai olihan se olemassa, mutta suomalaisten suosioon se tuli ryminällä vasta vuonna 2007, milloin minäkin siihen liityin. Nykyään sosiaalinen media tarjoaa monia keinoja tutustua paikallisiin sekä samassa paikassa asuviin ulkosuomalaisiin. Tähän alle olen listannut muutamia niitä reittejä miten minä olen paikallisiin sekä ulkosuomalaisiin ystäviini tutustunut.

1.Koulu- tai työyhteisö
Hollantiin muuttaessa suurin osa ystävistäni tulikin juuri koulun ja mieheni työn kautta. Tuohon aikaan sosiaalinen media ei ollut lainkaan siinä mittakaavassa mitä se on tänä päivänä. Muuttaessani Hollantiin syksyllä 2005 aloitin samalla kansainvälisen kaupan opiskelun ja sitä kautta sain milteinpä kaikki ne ystävät, keiden kanssa vietin aikani Eindhovenissa asuessani. Koulu yhdisti hurjasti ja lukuisten kouluprojektien siivellä tutustui moniin samanhenkisiin ja ikäisiin ihmisiin. Olen myös saanut hurjasti ystäviä mieheni työn kautta. Monet hänen joukkuetoverinsa olivat myös ulkomaalaisia, milloin sain hengenheimolaisia muista ulkomaalaisista puolisoista. Heilläkään ei ollut maassa omaa perhettä tai pitkäaikaisia ystäväverkostoja, milloin meistä muodostui oma pieni ulkomaalainen perheemme, joka vietti monet illat, viikonloput ja juhlapyhät yhdessä. Autoimme toisiamme kaikessa ja loimme oman turvaverkostomme. Kävimme esimerkiksi mieheni kanssa hoitamassa ystäviemme vauvaa yön yli, että vanhemmat saivat edes silloin tällöin ehjän yön nukuttua. Kiitos tämän päivän sosiaalisen median, olen heistä monen kanssa edelleen tiiviissä yhteydessä vaikka asumme nykyään eri maissa.

2.Aloita uusi harrastus
Jatka rakasta harrastusta uudessa maassa tai vaihtoehtoisesti aloita ihan uusi harrastus! Liity paikalliselle kuntosalille ja ota osaa ryhmätunteihin, löydä hyvä joogastudio, käy tallilla ratsastamassa tai aloita vaikkapa taidekurssi! Minä kävin ulkomaalaisten ystävieni kanssa paljon salilla erilaisilla ryhmätunneilla sekä läheisellä tallilla ratsastamassa. Sitä kautta me kaikki opimme tuntemaan enemmän paikallisia ja kaupungilla törmästi enenevissä määrin tuttuihin.

3.Lapset
Hollannissa tai Englannissa asuessamme meillä ei vielä ollut lapsia, mutta Kaliforniaan muuttaessa meillä oli jo kaksi vanhempaa poikaamme. Lapset luovat todella helpon reitin tutustua muihin alueella asuviin. Leikkipuistoissa tutustuin moniin paikallisiin (kannattaa mennä viikonloppuisin, koska arkipäivisin lasten kanssa puistoissa oli enemmänkin nannyja) mutta sitten on olemassa erilaisia Suomi kouluja, missä voi tutustua muihin ulkosuomalaisiin. Suomi koulut löytää suhteellisen helposti googlettamalla asuinmaasi + Suomi koulu. Me kävimme poikieni kanssa Santa Monicassa Suomi-koulussa, missä itseasiassa tutustuin muutamaankin naiseen, keistä muodostui hyvin läheisiä ja rakkaita ystäviä. Suomi kytkösten lisäksi opit tuntemaan lähialueen perheitä lasten harrastusten, päiväkodin ja koulun kautta. Lapset ystävystyvät vaivatta ja vanhemmatkin löytävät heidän kauttaan helposti yhteisen sävelen. Samanikäiset lapset tuovat nopeasti yhteistä jutun juurta, vertaistukea ja samaistuttavuutta.

4.Aloita blogi
Minua on myös blogin pitäminen auttanut hurjasti. Olen saanut sitä kautta purettua tuntojani, saanut arvokasta informaatiota maasta sekä jopa saanut ystäviä uudessa maassa. Blogini kautta moni on osannut ottaa minuun suoraan yhteyttä. Esimerkiksi Kaliforniaan muuttaessa eräs kaverini kaveri laittoi minulle viestiä. Hän asui Losissa kahden samanikäisen lapsen kanssa mitä meillä oli. Hän sanoi ymmärtävänsä tilanteeni ja lupautui auttamaan kaikessa uudessa ja askarruttavassa uudessa maassa. Tapasimme n. 2 päivää sen jälkeen kun olin saapunut Kaliforniaan. Meillä klikkasi välittömästi. Päädyimme viettämään koko jenkkivuoden hyvin tiiviisti yhdessä nähden monia kertoja viikossa. Tänä päivänä hän on yksi parhaita ja rakkaimpia ystäviäni. Mikäli oman blogin perustaminen askarruttaa, etsi muiden ulkosuomalaisten blogeja maasta! Googlettele rohkeasti blogi + asuinmaasi / asuinkaupunkisi.

beanie KN COLLECTION
coat SAND COPENHAGEN / saatu
leather pants SAMSOE & SAMSOE
shoes CHRISTIAN LOUBOUTIN
bag YSL

5.Sosiaalisen median ryhmät
Hollantiin muuttaessani facebook ei ollut vielä löytänyt suosiotaan, joten itse en aikoinaan saanut siitä paljoa apua. Tänä päivänä sieltä löytyy kuitenkin pilvin pimein erilaisia ryhmiä, mistä voit löytää hengenheimolaisia. Esimerkiksi Kaliforniaan muutaessamme sain nopeasti kuulla ryhmästä, jonka suomalaiset pienten lasten äidit Kaliforniassa olivat perustaneet sopiakseen suomenkielisiä leikkitreffejä. Siellä suositeltiin ristiin myös hyviä lastenhoitajia ja sekä harrastusmahdollisuuksia jne. Jos et tiedä millä nimellä ryhmiä on, kokeile taas rohkeasti erilaisia nimiä facebookin haussa, kuten “suomalaiset Hollannissa”. Nopealla haulla löysin jo parikin nimeä sivuavaa ryhmää ja sen ryhmän alta monia alaryhmiä, kuten suomalaiset Eindhovenissa. Voi kun tämä olisi ollut jo meidän aikaan olemassa!

6.Kaverin kaverit
Kun muutin Kaliforniaan, hihkaisin facebookin päivityksessä tulevasta muutostamme ja pyysin ilmiantamaan kaikki kaverin kaverit ja muut asuvat alueella. Sitä kautta löysin monia ystäviä, sillä takaahan yksi yhteinen ystävä edes jotain yhtymäpintaa.

7.Oma asenne
Ehkä tärkein asia uusien ystävien etsimisessä on oma asenne. Kun on avoin ja löytyy mielenkiintoa oppia uutta sekä tutustua uusiin ihmisiin, on jo hyvällä alulla. Minua on varmasti auttanut oma avoimuus, pelottomuus sekä suhteellisen kupliva sosiaalinen luonteeni, joka on kuulemani mukaan tehnyt myös minusta helpostilähestyttävän. Kysele paljon, mutta uskalla myös itse jakaa. Uusi ihminen on aina uusi mahdollisuus.

Hollantiin muutto – mitä muistaa?

22.10.2018

Olen muuttanut maasta toiseen tai vieraan maan sisällä yhteensä seitsemän kertaa. Ulkomaille muutto on joka kerta ollut erilainen. Byrokratia vaihtelee maittain. Toisessa maassa se on helpompaa kuin toisessa. Hollanti on siitä ihana ja helppo maa muuttokohteeksi, että siellä asiat järjestyvät suhteellisen vaivatta. Asiat hoituvat nopeasti ja järkevästi, mikä taas ei ollut kokemukseni esimerkiksi Englantiin muuttaessa. Valtava ero paperityössä on myös muutatko EU:n sisällä. Maakohtaisesti saatat olla oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan, mikäli muuttosi on vain tilapäinen esimerkiksi opiskelijavaihdon takia. Kannattaakin selvittää tarkkaan ennen lähtöä mihin sinut on ulkomailla oleskelusi aikana oikeutettu. Tähän postauksen teen muistilistan Hollantiin muuttavalle, mitä voi toki soveltaa muihinkin maihin muuttaessa. Mitä tulisi hoitaa ennen lähtöä, ja mitä paikan päällä? Lista on laadittu pysyvää muuttoa miettivälle.

1.Muuttoilmoitus viranomaisille
Tee muuttoilmoitus maistraattiin, postiin ja väestörekisterille. Netissä se onnistuu yhdellä sivulla: www.muuttoilmoitus.fi. Täyttämällä kyseisen lomakkeen tässä verkkopalvelussa menee tieto muutostasi kaikille edellämainituille viranomaisille. Muuttoilmoitus tulee lain mukaan tehdä aina, kun muuttaa pysyvästi asunnosta toiseen tai kun tilapäinen oleskelu toisessa osoitteessa kestää yli kolme kuukautta.

2.Hae maistraatista ote väestötietojärjestelmästä
Ennen lähtöä Hollantiin käy maistraatin kautta. Sieltä saat otteen väestötietojärjestelmästä, jota tarvitaan Hollannissa esim. kuntaan reksiteröityessä. Hollannissa saatetaan kysellä syntymätodistusta, todistusta siviilisäädystä jne. Suomesta saa kaiken kätevästi tällä yhdellä todistuksella. Muista pyytää dokumenttiin vielä erikseen apostille-leima, sillä muuten sitä ei hyväksytä. Todistuksen hankkiminen leimalla maksaa n. 20 euroa. Mikäli mahdollista, pyydä ote engalnnin kielellä. Itse olen aikanaan joutunut virallisella kääntäjällä kääntämään vihkitodistuksen, yo-todistukseni sekä syntymätodistukseni, sillä suomenkielisenä sitä ei hyväksytty. (Tästä on aikaa jo yli 10, vuotta joten en mene vannomaan mikä on tilanne tänä päivänä.)

3. Muuttokuorman lähetys ja palveluiden hintavertailu
Huomioi tämä vain jos muuton mukana mukaasi lähtee huonekaluja ja isompaa irtaimistoa. Ulkomaanmuuttoja tarjoaa moni yritys, mutta hintavertailu todella kannattaa. Saamissani tarjouksissa on ollut hintaeroa tuhansia euroja, vaikka kyse on ollut tismalleen samasta pyynnöstä. Olen kokenut erityisen haastavaksi netin kautta arvioida tarvittavan muuttokuorman suuruutta, joten kannattaa pyytää ammattilainen paikan päälle arvioimaan tarvitsemasi kuorma-auton suuruus. Mikäli mukaasi lähtee vain pienempi määrä tavaraa, mikä mahtuu autoon, olemme myös monesti ajaneet auton Suomesta Hollantiin. Koimme tämän myös helpommaksi kahden rottweilerin kanssa maiden välillä matkustaessa. Paras reitti oli Suomesta lautalla Saksan Travemundeen. Lauttamatka kesti puolitoista vuorokautta. Travemundesta kesti ajaa Hollannin rajalle reilu 4 tuntia.

4.Kartoita uusi kotisi
Olen muuttanut Hollannin sisällä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla löysin kotimme funda.nl sivulta, joka on suomalaista Oikotietä vastaava sivusto. Se on hyvin toimiva ja helppo sivusto navigoida. Emme koskaan uskaltaneet ostaa taloa Hollannista mieheni työn arvaamattomuuden takia, vaan päädyimme vuokraamaan. Sivustolta löytyy erikseen vuokrattavat ja myytävät kohteet, mutta toisella kerralla päädyimme vuokraamaan vain myynnissä olleen kohteen. Huomasin kyseisen kohteen olleen myynnissä jo tovin ja kysyin omistajalta olisivatko he mahdollisesti valmiita myymisen sijaan vuokraamaan. Viikon kestäneiden neuvotteluiden jälkeen vuokrasimme talon ja asuimme siinä onnellisesti kolme vuotta.

PAIKAN PÄÄLLÄ

5.Rekisteröinti kuntaan ja paikallinen sosiaaliturvatunnus: BSN
Saavuttuasi Hollantiin tulee sinun rekisteröityä uuden kotikuntasi kunnantalolla. Tämän rekisteröitymisen myötä saat myös BSN-numeron. Tämä on Suomen sosiaaliturvatunnusta vastaava numerosarja, jonka tarvitset esimerkiksi pankkitilin tai puhelinliittymän avaamiseen. Suuremmissa kaupungeissa tulee varata kunnantalolle aika, kun taas joillain pienemmillä paikoilla voi vain kävellä sisään.

6.Sairausvakuutus
Hollannissa on pakollista hankkia sairausvakuutus, mikäli muuttosi on pysyvä eikä esim. opiskelijavaihto. Tarjoajia on monia ja kustannus on kuussa keskiarvoltaan n.100 euroa. Perus vakuutuspaketti kattaa peruslääkärivierailut sekä lääkkeet, mutta usein esim. hammashuolto on paketin ulkopuolella. Kannattaa vertailla tarkkaan, millä ehdoilla vakuutuksen ottaa. Meillä vakuutus tuli automaattisesti mieheni työpaikan kautta. Moni asia oli myös helpompaa kun olimme naimisissa. Aviopuolisona oli oikeutettu automaattisesti moniin etuuksiin ja paperityö oli vähäisempää.

7.Lääkärille ja apteekkiin rekisteröityminen
Kun olet valinnut sairausvakuutuksen, seuraavaksi valitset itsellesi oman lääkärin. Hollannissa on tapana valita “oma lääkäri”, eli käyt aina samalla lääkärillä joka oppii tuntemaan sinut ja sairaushistoriasi. Moni hollantilainen on pysynyt saman lääkärin kirjoilla pienestä asti, ja lääkärit usein tuntevat potilaansa hyvin. Klinikat ottavat yleensä potilaiksi vain henkilöitä, jotka asuvat tarpeeksi lähellä, sillä lääkärin tulee kiireellisessä tapauksessa pystyä olemaan kotonasi nopeasti. Sinun tulee myös valita apteekki, jonne lääkäri voi lähettää reseptin sähköisesti – sitä ei voi jakaa kaikille apteekeille, kuten Suomessa. Apteekit sulkeutuvat aikaisin, kello 18:00 tietomillä, kuten muutkin vaatekaupat ja muut vastaavat liikkeet. Minulle on edelleen mysteeri, miksi kaupat ja apteekit menevät niin aikaisin kiinni Hollannissa. Amsterdamin keskustassa vaatekaupat yms. ovat keskivertoa pidempään auki. Kerran viikossa on “koop avond” (eli suomennettuna ostoilta, milloin liikeet ovat normaalia pidempään auki eli esim ilta kahdeksaan tai yhdeksään). Kaupunki kohtaisesti ostoilta on eri. Toisessa kaupungissa se on keskiviikkona kun toisessa perjantaina. Amsterdamissa esimerkiksi on yksi ilta-apteekki, mutta klo. 18 jälkeen noudetuista lääkkeistä joutuu maksamaan lähes 30€ ekstraa.

8.Pankkitili
Pankkitilin avaaminen käy suht helposti kun olet jo saanut BSN-numerosi. Me olimme Rabobankin tyytyväisiä asiakkaita, mutta myös ABN Amro ja ING-pankit ovat saaneet kehuja. Suosittelen tilin avaamista mahdollisimman nopeasti, sillä vaikka korttimaksut ovat erittäin yleisiä, ruokakaupoissa käy usein vain paikallinen pankkikortti.

Siinä kokemuksiani ja hieman jo hataria muistikuviani Hollantiin muutosta. Lukijoiden joukosta löytyy monia Hollannissa asuvia ja sinne hiljattain muuttaneita, joten erityisen kiitollinen olisin hyvin ajankohtaisista vinkeistä sekä niistä kohdista, mitkä minulta tästä unohtui. Kaiken kaikkiaan Hollanti on ihana ja helppo maa asua, minne toivoin vielä hetkeksi joskus palaavamme.