CATEGORIES

Keeping me / us busy

28.11.2017

On kai luonnollista, että silloin kun olisi eniten kerrottavaa ja näytettävää, niin tällöin on myös vähiten aikaa käytettävissä. Blogimuistioni listalla on 15 postauksen lista, jotka haluaisin täältä toteuttaa. En tiedä mitä kuvittelin kun oletin, että voisin täällä tehdä töitä samoin kuin Suomessa. Ihan liian toiveikasta ajattelua! :D Kun jaloissa pyörii 24/7 kolme lasta jotka ovat 5v, 3v ja 1v, on vaikeaa löytää hetkeä milloin saisi kädet vapaaksi kamerallekin. Tämä ikävaihe on todella menevä – jopa hasardi. Erityisesti nyt kun nuorimmallakin on hurja kiire isompien veljiensä perään. Täten valokuvaaminen ei aina yleensä onnistu, sillä meillä mieheni kanssa kaikki aika ja energia menee aikalailla vilkkaiden poikiemme kaitsemiseen.

My outfit
knit MADEWELL
pants SUPERTRASH
shoes RAG & BONE

Mutta ai että meillä on ollut täällä ihanaa – vaikkakin kädet ovat täynnä ja kiirettä pitää aamusta iltaan. Olemme pääsääntöisesti liikkuneet vanhoilla kotikulmillamme ja viettäneet aikaa rakkaiden täällä asuvien ystävien kanssa. Heilläkin on samanikäisiä lapsia, joten vilkkaat ja riemukkaat päivät ovat taattuja. Mutta me nautimme siitä niin paljon. Tekee hyvää minullekin pitää vähän taukoa blogista. Myöntää itselle – että ihan kaikkeen ei pysty. Minulla on vain kaksi kättä. Voimavarani ovat rajalliset. Meillä on enää reilu viikko jäljellä aikaa Los Angelesissa. Se kaikki aika maksimoidaan hetkestä nauttimiseen. Koska tätä kaikkea on ihan kohta taas suuri ikävä <3

Sykähdyttävät sukkahousut

23.11.2017

*Kaupallisessa yhteistyössä Norlynin kanssa*

Me suomalaiset rakastamme mustaa, mutta kokomusta voi helposti olla myös tylsää. Mikä avuksi kun pikkujoulukausi on vilkkaimmillaan eikä jokaiseen tilaisuuteen halua (eikä kannata) ostaa uutta mekkoa? Monen kaapista löytyy todennäköisesti se luotettava pikkumusta. Kuuluisa Little Black Dress – LBD. Se on syystäkin luottomekko, sillä asusteita vaihtamalla siitä on moneksi – arkeen ja juhlaan. Juhlakauden alla moni leikittelee näyttävillä korvakoruilla, värikkäillä kengillä tai laukuilla, mutta yksi erinomainen tapa saada asuun ihan uutta mielenkiintoa on yhdistää siihen kuvioidut sukkahousut.

coat ZARA
knit SOFT GOAT CASHMERE
skirt ZARA
stockings NORLYN Harlequin
shoes CHRISTIAN LOUBOUTIN

Yllä näkyvässä asussa kävin työtapaamisessa Helsingin keskustassa. Kyseessä on siis arkiasu, mutta asteen juhlavamman asusta saa kun vaihtaa nilkkurit avokkaisiin, mustan neuleen mustaan silkkipuseroon ja nappikorvikset näyttäviin riippukorvakoruihin. Kuvioidut sukkahousut toimivat molemmissa tilanteissa.

Että pidänkin näistä Norlynin Harlequin-kuviollisista sukkahousuista. Hyvin tyylikäs kuvio olematta yhtään liikaa. Kyseiset sukkahousut ovat 50 denierin paksuiset, joten ne ovat mukavan napakat ja tuovat kivasti myös lämpöä. Kyseessä on kausimallisto, joten kannattaa pian hankkia omansa, mikäli haluaa lisätä vaatekaappinsa monipuolisuutta tyylikkäästi kuvioiduilla sukkahousuilla. Harlequin-kuvion lisäksi Norlynilla on nyt myös Diamond– sekä ZicZag– kuviot, jotka tuovat yhtälailla mukavaa vaihtelua perusmustaan asuun – niin juhlassa kuin arjessa. Ennen sukkahousukaupoille suuntaamista lue myös listaamani neljä pointtia, mitkä kannattaa pitää mielessä uusia sukkahousuja ostaessa. Nämä sukkahousut ja muut Norlynin uutuudet löydät kaikista hyvinvarustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. Hyvin monipuolinen asuste, jonka avulla olemassa oleva vaatekaappi saa helposti uutta syvyyttä ja mielenkiintoa.

Kuvat Metti Forssell