CATEGORIES

Keeping me / us busy

28.11.2017

On kai luonnollista, että silloin kun olisi eniten kerrottavaa ja näytettävää, niin tällöin on myös vähiten aikaa käytettävissä. Blogimuistioni listalla on 15 postauksen lista, jotka haluaisin täältä toteuttaa. En tiedä mitä kuvittelin kun oletin, että voisin täällä tehdä töitä samoin kuin Suomessa. Ihan liian toiveikasta ajattelua! :D Kun jaloissa pyörii 24/7 kolme lasta jotka ovat 5v, 3v ja 1v, on vaikeaa löytää hetkeä milloin saisi kädet vapaaksi kamerallekin. Tämä ikävaihe on todella menevä – jopa hasardi. Erityisesti nyt kun nuorimmallakin on hurja kiire isompien veljiensä perään. Täten valokuvaaminen ei aina yleensä onnistu, sillä meillä mieheni kanssa kaikki aika ja energia menee aikalailla vilkkaiden poikiemme kaitsemiseen.

My outfit
knit MADEWELL
pants SUPERTRASH
shoes RAG & BONE

Mutta ai että meillä on ollut täällä ihanaa – vaikkakin kädet ovat täynnä ja kiirettä pitää aamusta iltaan. Olemme pääsääntöisesti liikkuneet vanhoilla kotikulmillamme ja viettäneet aikaa rakkaiden täällä asuvien ystävien kanssa. Heilläkin on samanikäisiä lapsia, joten vilkkaat ja riemukkaat päivät ovat taattuja. Mutta me nautimme siitä niin paljon. Tekee hyvää minullekin pitää vähän taukoa blogista. Myöntää itselle – että ihan kaikkeen ei pysty. Minulla on vain kaksi kättä. Voimavarani ovat rajalliset. Meillä on enää reilu viikko jäljellä aikaa Los Angelesissa. Se kaikki aika maksimoidaan hetkestä nauttimiseen. Koska tätä kaikkea on ihan kohta taas suuri ikävä <3

10 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Sanna

    Siitä on 4 vuotta (jo!) kun omat lapseni olivat 1, 3 ja 5 ja tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus! Nyt niitä aikoja kuitenkin muistelee pienellä kaiholla ja kaikkia kivoja muistoja ja hektistä elämänmenoa. Lapset kasvaa niin nopeasti ettei meinaa mukana pysyä. Ihanaa että saatte koko perheen voimin viettää lomaa ja hankkia upeita muistoja tuleville vuosille.

  • Rose

    Voisitko tehdä postauksen sun arkisyömisistä?

  • Anonymous

    Huh, kuulostaa hyvin vauhdikkaalta teidän meininko siellä :) En tiedä oletko joskus asiasta maininnut, mutta onko teidän lapset Suomessa tarhassa tms? Mietiskelin vaan, että miten kummassa ehdit kotona ollessa kirjoittelemaan blogia ja tekemään muita hommia jos sinulla on samaan aikaan 3 vilkasta poikaa hoidettavana?:)

    • Kiitos – se on! :D Meidän isommat pojat (5 ja 3) ovat nykyään molemmat tarhassa Suomessa. Ei minun olisi muuten mitään mahdollisuutta tehdä töitä. Se on osoittautunut aivan loistavaksi asiaksi ja meidän arki on siitäkin syystä todella toimivaa. Pojat nauttivat hurjasti <3 Täälläkin on huudeltu päivittäin että ikävä tarhakavereita <3 Ihana huomata, että viihtyvät niin hyvin että täälläkin auringon alla ikävöidään <3

  • Anonymous

    Teidän reissua on ollut niin ihana seurata! Vauhdikkaalta on vaikuttanut, mutta se onnellisuus välittyy niin aidosti läpi :) nauttikaa viimeisestä viikosta <3

    • Kiitos kovasti – ihanaa on kyllä ollut – vaikkakin vauhdikasta! :D <3

  • Sussu

    Voi nauttikaa hyvät ihmiset lomasta! Kyllä bloggaajallakin on oikeus sellaiseen. Ehtii niitä töitä taas tehdä. Sitä paitsi mä olen ainakin nauttinut instassa upeista kuvista ja stooreista mitä olet sinne laittanut. Ollapa itsekin Losin auringon alla, eikä 9kk kestävän saderintaman :D

    • Kiitos kovin! Ja niin tietysti – ja siksi myös nyt hetken hitaampi postaustahti :) Ja ihana kuulla että olet pitänyt! <3 Meillä on ollut ihanaa. Reilu viikko enää ja sitten tullaan takaisin! :O

  • Jennifer

    Oi, onko pienin Väyrynen oppinut siellä kävelemään? <3

    • Hän on itseasiassa osannut kävellä jo tovin, mutta on kovin varovainen luonteeltaan! <3 Mennyt muutamia askelia vaan ja sitten vaihtanut konttaukeen… Nyt on alkanut tulla vauhtia…. :D