CATEGORIES

5 parasta asiaa uusimmassa Ellessä

3.5.2017

Kaupallisessa yhteistyössä: ELLE-lehti

Oma aika on hyvin kortilla. Jokainen hetki mikä ei mene lasteni kanssa, suuntautuu joko koti- tai blogitöihin. Mutta miten ihanaa se onkaan, kun joskus malttaa nipistää pienen hetken itselle. Oma arkeni on niin vahvasti digisidonnainen, että kosketeltavan lehden ajoittainen selailu tuntuu suorastaan ylelliselle. Siinä on jotain kovin rentouttavaa ja käsin kosketeltavan ihanaa. Pitäisi tehdä tällaisille hetkille useammin aikaa – ettei arki olisi vain sitä suorittamista. Pitää välillä rentoutua, että jaksaa sillä omalla loputtomalla to do-listalla edetä.

Espanjaan otin seurakseni uusimman ELLE-lehden. Varovainen toive oli, että hetken ehtisin itselleni lomalla nipistää ja viettää tovin kauniiden lehtikuvien ja mielenkiintoisten artikkeleiden parissa. Kiitos poikien synkronoitujen päiväunien, se haave toteutui! Viisi suosikkiani viimeisimmästä lehdestä oli:

1. Johannan muotikollaasit
Mitä muotikollaaseihin ja inspiraatiokuviin tulee, niin Johanna on guru! Hän osaa aina poimia mielenkiintoisimmat trendit ja parhaat tärpit niiden toteutukseen. Braletit ja balleriinat näyttivät himottavan hyviltä Johannan kokoamina! Tunnistan heti jos trendikatsaus on Johannan tekemä – ne pysäyttävät ja inspiroivat.

2. Caritan sisustuspalsta
Olen niin iloinen, että ystävälläni Caritalla on ainakin tämän kesän ajan hänen oma sisustuspalstansa ELLE-lehdessä! Olen aina ihaillut Caritan tyyliä sisustaa (taitaa meilläkin olla kohta 10 vuotta ystävyyttä takana <3). Valtaosa teistä tunnistaa hänet laadukkaan Char & the City -sisustusblogin kirjoittajana. Hänen lehteen kokoama Pastellipalatsi -sisustuskollaasi oli niin herkullinen, että tsekkasin heti kaikkien tuotteiden ostopaikat. Pastellipalatsista unelmoiden… Se harmaa matto ja vaaleanpunaiset tyynyt!

3. Saaran pintaa syvemmälle porautuvat artikkelit
Inspiroivien muotikuvien lisäksi ELLE tulee myös lähelle ihmistä. Pidin kovasti ihastuttavan Saara Ritvoksen kirjoittamasta artikkelista, jossa kurkistettiin karismaattisen Jukka Hildénin arkeen Kaliforniassa ja menneisyyteen isän alkoholismin varjostamana. Kuinka terapia on asia, joka ei saisi olla tabu. Jokainen tarvitsee joskus lisätyökaluja arkeen, sillä meillä kaikilla on omat ristimme kannettavana.

4. Peppi
Vaikea edes sanoin kuvailla, miten ihana Peppi on. Tutustuimme joskus vuosia sitten blogien ansiosta ja juttu luisti välittömästi. Vaikka meillä on ollut erilaiset elämät, niin jotenkin silti tuntuu, että olemme kaikesta silti hyvin samalla sivulla. Ihan selittömättömällä tavalla tunnen vahvan siteen häneen, vaikka harvoin ennätämme kiireisiltä elämiltämme edes nähdä. Tämän upean naisen vaatekaappiin (ja lutuisiin koiriin!) pääsee tutustumaan uusimman numeron Vaatekaappi-palstalla. Minä niin ilahduin, kun Pepin siitä bongasin.

5. Didem ja vaaleansininen kauluspaita
Tämän sesongin yksi kuumpimpia trendejä on vaaleansininen kauluspaita. Kuvankaunis Didem näyttää kolme eri tapaa, miten klassikko stailata tänä keväänä. Upeat kuvat nuoren ja lahjakkaan Janita Aution kuvaamana.

Kuten huomaatte, tämän lehden takana on kasa upeita ihmisiä. Sitä tehdään niin suurella sydämellä ja ammattitaidolla, josta isoin kiitos menee lehden päätoimittajalle Tarulle. Varsinainen supernainen. Neljän(!) lapsen äiti, joka tekee työtään kadehdittavalla tarmolla ja asenteella. Sen lisäksi että hän pyörittää melkoista arkea, on hän nainen, jolla on valtavan kokoinen sydän. Aina kannustamassa ja auttamassa muita eteenpäin. Kunnioitan ja ihailen häntä suuresti. ELLE on on upea lehti, mutta vieläkin upeampi on se tiimi, joka lehden takana päivittäin häärää.

Nyt teillä on mahdollisuus varmistaa kuukausittainen hetki omaa aikaa, ja tilata 4 numeroa ELLE-lehteä vain hintaan 15,90 (norm. 26,30)! Kun tilaat nyt lehden itsellesi (tai lahjaksi) osallistut samalla upeisiin arvontoihin, joissa voit voittaa 35000€ päävoiton tai 5000€ shoppailurahaa. Hiljainen hetki aurinkoisella mökkilaiturilla lehteä selaillen kuulostaa enemmän kuin ihanalta. Se on varma palkinto – loistavassa seurassa.

Kuvat Kira Kosonen

Kolmen äiti “lomalla”

2.5.2017

coat BALENCIAGA
college GINA TRICOT / saatu
pants GINA TRICOT / saatu
shoes ADIDAS

big boys
coat GUGGUU / saatu
t-shirt H&M
pants H&M
shoes ADIDAS yeezy / saatu

Muutama päivä sitten palasin takaisin Suomeen pesueeni kanssa. Vaikka kohdallemme osui taas heikot lomasäät, niin silti oli ihanaa. Pojat näkivät isovanhempiaan, minä ja siskoni äitiä ja isäpuoltamme sekä päivittäinen pukemisen määrä oli huomattavasti kevyempää. Luksuksen lomasta teki se, että jokaisen päivän päätteeksi pääsin aina valmiiseen pöytään! Koko viikon äiti huolehti ruoka puolesta ja minä sain vain istahtaa alas ja nauttia pöydän antimista. Ei ole oman äidin ruoan voittanutta. Varsinkin kun päiväni ovat erittäin vilkkaita hulivili hurmureitteni kanssa, niin se hetki kun sai viimein kolmikon yöunille ja pääsi nauttimaan lämpimän ruoan (ja lasillisen kaivattua viiniä…) aikuisten kesken oli ihanan rentouttava.

Näissä kuvissa tutkimme poikien kanssa upeaa Altean vanhaa kaupunkia. Ylös kukkulalle on melkoinen kipuaminen, mistä syystä kärryt jäivät talolle. Vanhemmat pojat kuluttivat energiaansa portaissa ja kuopus kulki huipulle mukavasti rintarepussa. Molemmat siskoni olivat reippailulla mukana. Käytiin ihailemassa maisemia ja nautittiin herkulliset jäätelöt paikallisessa pikkuherkkupuodissa. Kiitos siskojeni avun sain ihania kuvia yhdessä kolmen poikani kanssa. Parhaat kuvat pojista jäävät ikävä kyllä aina blogissa julkaisematta, mutta tässä muutama muu ihanan iloinen otos. Mun hulivili hurmurit. <3