CATEGORIES

10 asiaa, mitä rakastan Helsingissä

7.2.2017

Rakastan Helsinkiä. Noin kymmenen ulkomailla asutun vuoden jälkeen tuntuu erityisen hyvältä asua jälleen koti-Suomessa. Varsinkin kolmen lapsen kanssa, kun perhe ja läheiset ovat ympärillä. Vuosien saatossa olen asunut Hollannissa, Englannissa ja Jenkeissä. Kaikki olivat ihania paikkoja omalla tavallaan. Uusia rakkaita ystäviä ja mielettömiä kokemuksia. Tuntuu, että palasia sydämestä on ripoteltu vähän sinne tänne maailmaa. Silti minun sydämeni sykkii ylivoimaisesti vahviten Suomelle ja tälle kotikaupungilleni, minne tulen aina palaamaan – minun Helsinkini. Tässä kymmenen syytä, miksi pääkaupunkimme on niin hyvä paikka asua.

jacket Gaudete
shirt MANGO
pants H&M
bag YSL
shoes AF KLINGBERG
beanie J.CREW

1. Arkkitehtuuri
Helsingissä on valtava määrä äärimmäisen kauniita rakennuksia. Erityisesti keskustassa Esplanadin ympäristössä kannattaa nostaa katse korkeammalle. Mitä upeita muotoja, värejä ja koristeellisia yksityiskohtia. Olen nyt innostunut muutenkin tallentamaan päivän asuja 35mm linssillä, jotta saisin enemmän kaupunkia mukaan kuviin. Esimerkiksi Kuusilinna Annankadulla on henkeäsalpaavan kaunis ja Helsingin tuomiokirkko on yksi upeimpia rakennuksia, mitä tiedän. Kyllä kepaa tällaisessa miljöössä kuvailla.

2.Turvallinen
Koen Helsingin hyvin turvalliseksi paikaksi asua, varsinkin vuoden Los Angelesissa asumisen jälkeen. Ei ole montaa paikkaa tässä kaupungissa, minne en pimeän tullen voisi lähteä ihan yksinkin.

3.Ei ruuhkia
Aamulla ja iltapäivällä töistä lähdettäessä toki pientä sumaa on havaittavissa, mutta verrattuna vaikka muihin Keski-Euroopan pääkaupunkeihin se on pientä. Losissa ruuhka oli enemmän sääntö, kuin poikkeus. On täysin tavallista, että 10km matkaan siellä menee helpostikin se tunti autolla. Tosin näin kolmen lapsen äitinä ruuhkat oli ihan kivojakin. Lapset sai köyttää paikalleen takapenkille tunniksi niin sai hetken levähtää. :D

4.Kompakti
Keskusta on hyvin kompakti ja kaikkialle pystyy sen alueella kävelemään tai pyöräilemään. Liikkuminen on nopeaa ja vaivatonta. Kaupungin toisesta päästä toiseen pääsee tarvittaessa alle tunnissa.

5.Ravintolat
Meillä on hurja määrä loistavia ravintoloita ja ihania kahviloita. Kesän tullessa kaupunkimme suorastaan puhkeaa kukkaan, kun katu- ja merenrantakahvilat avaavat terassinsa. Helsingissä on valtaosa suosikkiravintoloistani: Farang, Gaijin, Ragu sekä Soil & Wine Room nyt muutaman mainitakseni.

6.Julkinen liikenne
Helsingin julkinen liikenne on loistava. En keksi paikkaa Helsingissä, minne ei bussilla tai raitiovaunulla pääsisi. Julkinen liikenne on vielä sen verran siisti ja hyvin hoidettu, että sitä käyttävät kaikki. Toista oli esimerkiksi henkilöautoilun luvatussa kaupungissa – Losissa. Busseja ei siellä esim. edes suositella turvalisuussyistä käyttämään – varsinkaan pimeän laskeuduttua. Hankalaa, sillä kyseisessä kaupungissa ei juuri muuta julksta liikennettä sitten ollutkaan.

7.Meren läheisyys
Parhaita asioita kauniissa kaupungissamme on meren läheisyys. Miten paljon avaruuden tuntua se tuokaan suurkaupunkiin. Viikottain nautin kävelylenkeistä pitkin Helsingin rantakatuja. On rentouttavaa katsella aaltojen lyövän rantakallioihin, ihailla ruotsinlaivojen lipuvan ulapalle ja kuunnella merilintujen laulua.

8.Siisteys
Helsinki on hyvin siisti. Talojen julkisivut on hoidettu, kaupunkin on puhdas ja puistoja on paljon. Ilma on niin raikasta, että voit vetää sitä keuhkot täyteen ja nauttia sen puhtaudesta. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi Shanghain ilmanlaatu on päästöjen vuoksi ajoittain niin huono, että ulkona ei voi liikkua ilman hengityssuojaimia. Pidetäänhän kaunis kaupunkimme yhdessä puhtaana.

9.Neljä vuodenaikaa
Vaikka aurinkoisessa ja lämpimässä Kaliforniassa olikin mukavaa asua, niin nautin kovasti siitä, että Suomessa on neljä vuodenaikaa. Miten paljon ihania erilasia mahdollisuuksia se suokaan Helsingissä asuvalle. Kesällä puistoissamme on paljon ilmasia ulkoilmakonsertteja ja rannat viihdyttävät lapsiperheitä. Syksyn tullen ruska maalaa kaupungin mitä upeimmilla kullan sävyillään. Talvella Koffin puistossa lasketaan pulkkamäkeä ja rautatientorilla luistellaan. Elo ei kylmistäkään kuukaisista huolimatta käy tylsäksi. Helsingillä on monet kauniit kasvot.

10.Sen ihmiset
Ylivoimaisesti parasta Helsingissä on sen ihmiset. Helsinki kansainvälistyy hurjaa vauhtia ja se näkyy ja kuuluu. Päivittäin nään kaupunkikuvassa ystävällisiä suomalaisia näyttämässä pääkaupunkiamme tutkiville turisteille tietä. Osaamme monia kieliä ja olemme hyvin tietoisia tämän hetken maailmasta. Olen ollut havaitsevani, että me suomalaiset olemme paljon rohkeampia, avoimempia ja ystävällisempiä, kuin annamme itsellemme kiitosta. Varsinkin näin kevään lähestyessä ja auringon paistaessa hymy on monella herkässä. Hymyillään enemmän, koska meillä on siihen monta hyvää syytä.

Kuvat / Metti Forssell

3 ihaninta vauvapipoa talveen

6.2.2017

Kuopukseni syntyi lokakuun alussa. Hänen ensimmäiset elinkuukaudet on matkattu Suomen kylmässä talvessa, joten lämpimät talvipipot ovat olleet joka päivä käytössä. Aikoinaan esikoisen kohdalla minulla meni tovi löytää hyvin istuva sekä kaunis talvipipo pienelle. Nyt kun kokemusta on kolmen lapsen verran, ajattelin listata teille suosikki vauvapiponi talveen.

Eric Bompard (vasemmalla)
Tämän merkin pipoja olen käyttänyt reilu neljä vuotta. Kyseessä on ranskalainen merkki, joka on erikoistunut kashmirvillaan. Esikoinen sai birth magic hat-nimisen pipon pariisilaiselta tädiltäni joululahjaksi. Se oli ensimmäinen pipo, joka istui hyvin meidän murusellemme. Ei puristanut vaan oli juuri sopiva, ihanan pehmoinen ja hyvännäköinen käytössä. Kyseinen pipo oli harmaa, mutta sittemmin olen hankkinut saman pipon vielä valkoisena ja vaaleansinisenäkin. Kyseistä pipoa on moni ihastellut. Monet ystävistäni joilla on samanikäisiä lapsia, ovat ostaneet saman pipon merkin verkkokaupasta. Värivaihtoehtoja on peräti kahdeksan. Pientä huoltoa pipo vaatii. Kashmirpipo on hyvä pestä tasaisin väliajoin, jotta se ei menettäisi muotoaan.

Barbaras (keskellä)
Kuvassa näkyvän harmaan tupsupipon kuopuksemme sai kummivanhemmiltaan. Suomessa merkkiä myy Helsingin Bulevardilla sijaitseva lastevaateliike Le Bunuell. Tämä pipo on ollut ihanan jämäkkä. Se pysyy aina paikoillaan ja on poikkeuksellisen söpö pipo tuon harmaan tupsunsa ansiosta. Karvatupsun saa irrotettua pesua varten.

Gugguu (oikealla)
Olen käyttänyt Gugguun vaatteita pojillani jo neljän vuoden ajan, mutta vasta kuopuksen kohdalla olen päässyt käyttämään heidän Suomessa tehtyjä talvimyssyjä. Tosin muistaakseni vasta pari vuotta sitten he alkoivat niitä tehdäkin. Pidän kovasti pipon neuloksesta ja mustasta väristä, mutta kyseistä pipoa on saatavilla monessa eri värissä. Nuo kaksi tupsua molemmin puolin tuovat suloisesti mieleen pienen nallekarhun. Tämäkin pipo pysyy hyvin paikoillaan, mutta ei ole ihan niin jämäkkä kuin edellä mainittu. Barbaras pipon lailla pystyt sitomaan sen kiinni kaulan alta.