CATEGORIES

Pinnan alla

14.8.2020

Lapset olivat juuri lähteneet kouluun ja päiväkotiin. Miehelleni olin juuri myös suukottanut hyvää työpäivää. Tunne rinnassani oli poikkeuksellisen kevyt ja iloinen. Omat deadlinet olin saanut hyvissä ajoin tehtyä, joten voisin lähteä kaikessa rauhassa juoksulenkille. Liian pitkään olen skipannut omat juoksulenkkini, kun olen aina kuvitellut etten ehdi. “Minulla on niin paljon muuta tehtävää, joiden tärkeys ajaa minun liikuntahetkeni ohi. Tästä ajatuksesta olen nyt kesän aikana pyrkinyt pääsemään pois. Iloisesti puin mustat suosikki juoksutrikoot, vetäisin lenkkikengät jalkaan ja suuntasin raikkaaseen ulkoilmaan tyytyväinen hymy kasvoillani. Päätin mennä ekaa kertaa muuttomme jälkeen Granin mäen portaille vetämään nousutreeniä. Tuon saman mäen kupeessa olen itse varttunut. Muutimme Kauniaisiin minun ollessa 8-vuotias. Muutin pois jo 18-vuotiaana omaan kotiin Helsinkiin. Tuon vuosikymmenen ajan tämän mäen ympärillä on tullut vietettyä paljon aikaa. Mäellä ja sen hyvin tutuilla pienillä metsäpoluilla mieleen tunkeutui paljon muistoja – ei tosin hyvällä tavalla. Muistin nuoruuden vaikeat tunteet ja sen rinnassa tuntuneen painon. Helpotuksen aalto löi ylitseni ja purskahdin pidättelemättömään ja yllättävään itkuun havumetsän huojuvien latvojen juuressa.

Lapsuuteni on ollut hyvin onnellinen, mutta vasta hiljattain olen ymmärtänyt, että omat nuoruusvuodet olivat aika onnettomat. Tosin olen aina myös miettinyt, että kaikkillahan on vaikeaa nuoruusvuosina? Jokainen taistelee pysyäkseen pystyssä aikuiseksi kasvamisen ristiaallokossa, kun on niin suuri halu kasvaa, mutta samalla sitä on kuitenkin vasta niin pieni. Kriittisten nuoruusvuosieni aikana harteilla painoi vanhempien avioero sekä oma todella haastava ja vaikeita asioita sisältänyt nuoruuden seurustelusuhde. En ole kovin uskonnollinen ihminen, uskon että kukin saa uskoa mihin tahansa mikä vain tuo helpotusta ja rauhaa omaan elämäänsä, mutta muistan istuneeni pimeässä huoneessani, katsoin sen ikkunasta näkyviä Granin laskettelumäen valoja ja rukoilin, että joskus se kaikki tuntemani tuska helpottaisi.

Noina aikoina enkä pitkään sen jälkeen kokenut olevani mitenkään kovin onneton. Olen aina miettinyt, että vaikeat ajat kuuluvat elämään, vaikka jouduin käsittelemään sellaisiakin asioita, mitä ei soisi käsiteltäväksi tasapainoiselle aikuisellekaan. Olen ollut aika hyvä aina vähättelemään omia tunteita: “Enhän minä voi valittaa? Monilla on paljon suurempiakin ongelmia.”  Olen aina miettinyt, että kaikki mikä ei tapa vahvistaa – mutta onko näin? Myös kaikki joka ei tapa, saattaa kovettaa. Ja niin minulle on saattanut myös käydä. Esikoisena koin usein, että minun on näytettävä mallia pikkusiskoille. Kyllähän me pärjätään ja eteenpäin on mentävä. Huomaan käyttäytyväni osittain noin tänä päivänäkin. En jää märehtimään asioita vaan jatkan aika nopeasti eteenpäin jos koen, etten voi asialle mitään tehdä. Toki siinä on hyvääkin – näin saa paljon asioita aikaan. Mutta nyt huomasin tuolla metsäpolulla miten hyvää tekee joskus vain olla omien ajatuksien kanssa ja antaa kaikkien tunteiden tulla eikä vain puskea eteenpäin.

Se, että näin jälkeenpäin katsoen noista vaikeista vuosista selvisi suht hyvin, on kiitosta miten vanhempani hoitivat avioeronsa. Vaikka se oli kaikille vaikeaa aikaa, meitä ei koskaan käytetty pelinappuloina, vaan meillä oli aina tunne että meillä on äiti ja isä ja meistä pidetään huolta. Vaikka koti sellaisenaan menikin rikki, perusturvan ja rakkauden tunne oli aina läsnä. Iso kiitos kuuluu myös rakkaille lapsuudenystävilleni, ketkä ovat parhaita ystäviäni tänäkin päivänä. Kiitos siitä, että he ovat istuneet lukemattomina iltoina tuntikausia takapihamme terassilla, kuunnelleet, tukeeneet ja auttaneet vaikeiden asioiden kanssa. En koskaan ollut yksin.

Syy helpotuksen itkuun oli se, että tajusin sen musertuneen 16-vuotiaan Hannan epätoivoisen rukouksen käyneen toteen. Olen takaisin täällä, mutta nyt niin, että elämäni on löytänyt rauhan. Olen toisaalta myös erikoisella tavalla kiitollinen siitä, että olen käynyt nuorena sellaisia asioita läpi, mitä silloin kävin. Kiitos jo nuorena koettujen kokemusten, tiesin tarkalleen mitä itse parisuhteelta tarvitsen ja mitä en suostu katsomaan. Olen niin äärimmäisen kiitollinen puolisostani, joka on kuin vastaus kaikkiin toiveisiini. Valtavan kiitollinen olen omasta perheestäni, mitä en koskaan tule ottamaan itsestään selvyytenä. Kiitos hänen ja läheisteni, sydämessäni asuu nyt rauha, että tällaisiakin huomaamattomia sipulin kerroksia voin tiputtaa harteiltani kesken pitkään kaivatun juoksulenkin. Herkkyys on vahvuus. <3

Näe ihminen

12.8.2020

*Kaupallinen yhteistyö Liikenneturvan kanssa*

Koulut alkavat tänään. Normaalien aamuruuhkien seassa tallustelevat taas pienet ja reippaat koululaiset. Uusi kouluvuosi on alkamassa ja edessä on paljon uuttaa opittavaa. Jännitystä on ilmassa, sillä monet pienet harjoittelevat samalla myös itsenäisempää arkea laajentamalla alueita missä he liikkuvat ilman vanhempiaan. Vähintään yhtä paljon jännittää meitä vanhempia, kun meistä irrallaan olevat sydämemme liikkuvat tuolla liikenteen seassa ilman meitä. Esikoisemme siirtyy toiselle luokalle ja tänäkin vuonna ollaan jälleen kerrattu koulutietä, sen vaaranpaikkoja ja liikenteessä liikkumisen pelisääntöjä. Koulumatkan harjoittelu ja läpikäynti lisää lapsen turvallisuutta ja kertaushan on opintojen äiti. Mutta mitä asioita kannattaa pienen koululaisen kanssa käydä ainakin läpi? 

1.Turvallisin koulureitti
Lapsen valmiuksia toimia turvallisesti liikenteessä tuet parhaiten liikkumalla mahdollisimman paljon lapsen kanssa ja käymällä koulumatkaa yhdessä. Pohtikaa turvallisimmat kohdat ylittää tie ja miettikää missä piilee vaarankohdat. Huomioi, että turvallisin reitti ei välttämättä ole lyhyin. Me olemme sopineet myös, että koulumatkalta ei poiketa minnekään ilman, että siitä on sovittu etukäteen.

2.Vaaranpaikat
Opettele yhdessä lapsen kanssa tunnistamaan tienylitystilanteita. Opetelkaa tunnistamaan autojen äänten tulosuunnat. Neuvot kannattaa yhdistää tiettyyn paikkaan ja tilanteeseen, jotta ne pysyvät parhaiten mielessä. Esimerkiksi meidän koulumatkalla on tien ylitys, missä autojen nopeudet nousevat liian usein yli sallitun nopeuden. Sitä ylittäessä olen pyytänyt esikoistani pitämään erityisen tarkalla silmällä autojen nopeutta ennen ylitystä. Myös parkkipaikat ovat vaaranpaikkoja – sillä pysähtyneet autot voivat lähteä liikkeelle eikä pieni koululainen näy yhtä helposti. Missä pitää olla erityisen valppaana?

3.Huomio parkkipaikoilla
Pysäköidyt autot voivat lähteä liikkeelle. Opeta lapsi varomaan peruuttavia autoja kotien, koulujen ja kauppojen pihoissa.

4.Tien ylitykset
Harjoittele tien ylittämistä yhdessä lapsen kanssa: Ensin pysähdytään tien reunaan, katsotaan ja kuunnellaan, tuleeko autoja. Sen jälkeen katsotaan vielä kerran, ja jos autoja ei tule, kävellään reippaasti tien yli. Liikennevaloissakin on varmistettava, että autoja ei tule, vaikka valo olisi vihreä. Varmista, että kuski on nähnyt sinut, ennen kuin ylität tien.

5.Kontakti ihmiseen
Tietä ylittäessä on erityisen tärkeää varmistaa, että kuski on varmasti nähnyt sinut – vaikka auto olisi pysähtynytkin. Ylitä vasta kun olet saanut katsekontaktin kuskiin.  Itse olen pitänyt tärkeänä opettaa pojilleni myös kiittämään tässä hetkessä autoilijaa pienellä hymyllä ja nostamalla käden ylös ikään kuin “kiitos kun pidät turvallisesta kulustani huolta”. 

6.Kulkeminen kavereiden kanssa
Liikenteessä on aina toimittava harkiten, vaikka muut kannustaisivat toimimaan toisin. Isossakin porukassa on itse pidettävä huolta tarkkaavaisuudestaan. Esimerkiksi tietä ei voi lähteä ylittämään kavereiden perässä varmistamatta itse, että hetki on sopiva.

7.Jalankulkijan paikka
Kerro lapselle, missä on jalankulkijan paikka. Kävele itse lapsen ja ajoradan välissä reittiä harjoitellessa. Huomioikaa pyöräteiden ja jalankulkijoiden alueet mikäli sellaisia matkalla on. Minä olen ohjeistanut esikoistani kulkemaan aina pientareen puolella kävelytiellä – kauempana autotien reunasta.

8.Heijastimen tärkeys
Ekaluokkalainen on reilun metrin mittainen. Hän ei aina näe autoja eivätkä autoilijat häntä. Varsinkin sateella näkyvyys on huono ja autoilijan on vaikeaa havaita ajoissa jalankulkijaa, jolla ei ole heijastinta. Heijastin on tarpeen myös valaistuilla teillä, sillä jalankulkija ei koskaan voi näkyä liian hyvin. Kannattaa miettiä esim. heijastin tarroja reppuun – mikäli omassa repussa ei tarroja jo valmiiksi ole. 

9.Känny pysyy taskussa
Lapsi saa usein käyttöönsä ensimmäisen puhelimensa koulun alkaessa. Älypuhelin tempaa helposti mukaansa koulu- matkalla. Esimerkiksi viestittely, pelaaminen tai videoiden katsominen vie huomion pois liikenteestä. Keskustele lapsen kanssa kännykän käytöstä liikenteessä ja sovi yhteiset toimintatavat, joiden mukaan on helppo toimia. Jos kännykkää on pakko käyttää vilkkaassa liikenteessä, sopikaa, että käytön ajaksi pysähdytään.

10.Kysele lapselta
Keskustele liikenteestä aktiivisesti lapsesi kanssa. Kouluvuoden aikana muista kysyä myös koulumatkan sujumisesta. Kertaa, tarkista ja kysy joka kerta, kun tietä ylitetään: ”Mitä pitää tehdä ennen tien ylittämistä?”

Jokainen tienkäyttäjä on vastuussa omasta ja muiden turvallisuudesta. Lasten kohdalla suurin vastuu kuuluu aikuisille, joiden tulee opastaa lapsia turvalliseen liikkumiseen. Siksi halusin myös tässä samassa postauksessa haastaa teidät aikuiset miettimään omaa käytöstänne liikenteessä. Miten voisit toimia entistäkin paremmin liikenteessä? Haastaisitkö itsesi lähtemään viisi minuuttia aikaisemmin liikenteeseen ja välttämäään kiireen? Haastaisitko keskittymään ajamiseen ja laittamaan kännykän äänettömälle ajon ajaksi?

Minä haastan itseni ja samalla teidät kaikki keskittymään tarkemmin muiden huomioimiseen liikenteessä.

Kuten mainitsin ylempänä, olen kokenut tärkeäksi opettaa myös lapsiani ottamaan katsekontaktin autoilijaan ennen tien ylitystä. Kun autoilija pysähtyy ja on varmasti nähnyt tien ylittäjän, suodaan takaisin ystävällinen hymy ja nostetaan käsi ylös kiitoksen merkiksi. Moni on ihmetellyt miksi ihmeessä? Autoilijahan on velvoitettu pysähtymään suojatielle ja jalankulkijalla on oikeus suojatie ylittää. 

Koen hyvin tärkeäksi opettaa lapsilleni pienestä pitäen myös liikenteen yhteisöllistä luonnetta ja miten merkityksellinen voikin myönteinen vuorovaikutus olla. Parhaassa tapauksessa tällainen hyvin pieni eikä mitään veloittava ele pistää hyvän pyörät pyörimään pidemmäksikin aikaa. Jokainen tien ylitys on mahdollisuus positiiviseen ja inhimilliseen kohtaamiseen. Se herättää muihin ihmisiin liikenteessä ja muistuttaa sinun olevan osa yhteisöä ja saa hyvän kautta pysähtymään oman vastuun äärelle. Koen tärkeäksi lisätä empatiaa kaikessa tekemisessä ja kykyä tulkita kanssakulkijoiden toimintoja positiivisemmin. Mieti itse, miten kivalta se tuntuu kun toinen todella huomioi sinut – vaikka se olisikin tässä kohtaa velvollisuus. Miten se lämmin tunne hetkeksi lävähtää kehoon kun kaksi tuntematonta kohtaavat liikenteessä ja suovat toisilleen ystävällisen hymyn. Tavat ja tunteet voivat olla hyvin merkityksellisiä liikenneturvallisuudellekin. Minua ihan suoranaisesti harmittaa kun tapitetaan vain katuun ja juostaan suojatielle miettien että “ylitän, koska tämä on oikeuteni ja muilla on velvollisuus väistää“. Toki näin on, mutta suojatie ei ole taikatie. Onnettomuuksia sattuu ja virheitä myös meille jokaiselle. Jos autoilijan huomio on hetkeksikään irtautunut muualle, edellinen ajatus voi olla kohtalokas. Vielä enemmän tietysti ottaa päähän ne autoilijat jotka kiireeltään pyyheltävät suojatien yli jalankulkijoille tilaa antamatta, mutta uskon myönteisen vuorovaikutuksen voimaan. Varmasti useimmiten syynä tähän on, että olemme puhtaasti vain omissa ajatuksissamme. Liikenteessä pitäisi kuitenkin olla jatkuvasti valppaana ja nähdä ne muut ihmiset ympärillä. Kaiken arjen kiireen keskellä muistetaan päivittäin, että ei vain se määränpää – vaan myös matka. Joten hymyilläänhän toisillemme enemmän ja otetaan tavaksi hakea ystävällistä katsekontaktia. 

Pistetään hyvän pyörät pyörimään.