CATEGORIES

And this is who I am

10.2.2013

Blogissani pyrin keskittymään pinnallisiin asioihin, koska tahdon pitää tämän kevyenä hyvän mielen blogina. Täällä saa mieli hetken levähtää arjen kiireiltä, ja toivottavasti ammentaa lisäenegiaa näistä pienistä ihanista asioista, niihin elämän isoihin asioihin.

Itse pidän blogeissa siitä, että kykenen jollain tavoin luomaan yhteyden niiden kirjoittajaan. Koska omassa blogissani en kovinkaan paljoa itsestäni kerro, jää minun persoonani kirjaimellisesti vain rivien väliin, mistä te sitten saatte tehdä omat päätöksenne. Kommenttiboksia tarkemmin seuraavat tietävät minusta varmasti paljon enemmän, kuin mitä itse postausten sisällöt kertovat. Näin suloisen sunnuntain kunniaksi, halusin avata persoonaani teille ihan omilla riveillänsä paljon blogeissa pyörineen and that’s who I amhaasteen muodossa. Minusta on ollut ihana tutustua teihin paremmin näiden vuosien aikana. Toivottavasti näiden toteamuksien myötä, te voitte tutustua myös minuun hieman paremmin. Pyrin poimimaan joukkoon asioita minusta, joita en blogissa paljoa käsittele. Uusia asioita. Seassa on myös toteamuksia, jotka osa varmaan tietää varsin hyvinkin…

all pics:http://andthatswhoiam.tumblr.com/

Löysitkö sinä itsesi näistä toteamuksista? Mikä meitä yhdistää? Olemmeko kovin erilaisia?
Mikä näistä oli sinulle itsestäänselvyys? Tai yllätyitkö mahdollisesti?

Toivottavasti sinua ja minua yhdistää ainakin se, että olemme kiitollisia omista elämistämme. Suloista sunnuntaita kaikille!

Sain raitani

9.2.2013

Eilen löysin viimenkin omat raitani. Mistäpä muualtakaan kuin Zarasta…

Käytän paljon paitopuseroja, joten mustavalkoraidallinen yksilö oli enemmän kuin tervetullut. Seuraa sille saan skinny farkuista, suorista housuista kuin hameistakin. Moneen tilanteeseen taipuva kaveri.

Kuvissa näkyvää mustapunaraidallista hamosta on valikoimissa myös mustavalkoisena. Saa talvilookki vähän vaihtelua kun pukee päälle hamosen ja sääriä lämmittävät paksut mustat sukkahousut.

Siinä kurkkaus piakkoin tulevaan päivän asuun!