CATEGORIES

Suurin lupaus vuodelle 2014

3.1.2014

Niin ja mikäs on meidän suurin lupaus vuodelle 2014…?

masukuvathanna-full-resolution-34 masukuvathanna-full-resolution-14 masukuvathanna-full-resolution-52 masukuvathanna-full-resolution-48 masukuvathanna-full-resolution-26 masukuvathanna-full-resolution-68 Daniel 7mths - full resolution-16 Kuvat vuodelta 2012, by Niki Strbian

Kyllä!
Meidän pieni perheemme lisääntyy yhdellä ensi kesänä, kun pienestä pojastamme tulee isoveli ja meistä tuplavanhempia! Tämä toinenkin tulokas on meille suoranainen ihme. Olemme aina varovasti toivoneet lapsia n. kahden vuoden ikäerolla, mutta aiemmasta oppineena tiesimme, että tällaisia suuria asioita kun ei oikein voi suunnitella. Sitä pitää vaan toivoa hartaasti, että sellainen teille joskus suodaan. Nyt toisen laskettu aika osuu esikoiseni syntymäpäivän jälkeiselle päivälle. Melkoisen tarkkaan toteutui tämä toive! :D

Tästä syystä blogissa on ollut havaittavissa vaihtelevaa postaustahtia ja minä olen ollut melkoisen poissaoleva kommenttiboksissa. Marraskuussa valittelin teille syvää väsymystä ja flunssakierrettä, jonka sitkeyttä ihmettelin. Kun sen kaveriksi pikkuhiljaa hiipi myös aamupahoinvointi, alkoi herätyskellot soida. Tämä paha olo palkitaan toivottavasti siis vielä ruhtinaallisesti.

Täällä siis voidaan hyvin (tai no asiaankuuluvalla tavalla) ja uusi vuosi alkaa hyvin onnellisissa tunnelmissa. Seuraavaksi odotetaankin sitten, saako esikoiseni pikkuveljen vai -siskon..? Upeaa uuden vuoden alkua teille kaikille! Toteuttakoon se teidänkin hartaimmat unelmat!

196 comments

Comment

Your email address will not be published.

*

  • Aivan ihania uutisia, syrämmelliset onnitteluni teille! ♡
    Täälläkin vauvakuumeillaan, mutta koska ensimmäistäkään ei pitänyt lääketieteellisesti saada, niin fiilis on… tiedät varmaan.

    Siksi meillekin tuli tälläinen uv-lupaus tehtyä! Toivottavasti tälläinen lahja meillekin vielä suotaisiin ♡

  • Herran jestas! Mä oon vajaa neljä viikkoa pois blogeista, niin Nelliinalla ja sulla on molemmilla heti tälläisiä ilouutisia! Mahtavaa, onneksi olkoon!

  • Ooo

    Hei mikä mahtava uutinen näin vuoden alkuun! En ollut lukenut tätä postausta, kunnes vasta ylemmästä postauksesta luin jotain tämäntapaista “toista odottaessa…” Ensimmäinen reaktio oli tietysti TÄH? Kunnes tulin sitten lukemaan tämän ja voi miten tiistai-ilta parani huimasti! Mutta halusin tulla kertomaan miten ihana roolimalli olet ja mitä nyt näin ruudun välityksellä on saanut kuvaa, niin varmasti myös oikein rakastava ja ihana äiti <3 Paljon Onnea teidän koko perheelle!

  • Anonymous

    Sydämelliset onnen toivotukset!

  • Sini

    Paljon onnea Sinulle ja miehellesi perheenlisäyksestä, sekä tietysti pojallenne sisaruksesta!! ♥

  • Nanna

    Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Valtavasti onnea! <3

  • Susanna

    Sydämelliset onnittelut teidän perheelle! <3

  • shalala

    Kuten moni muukin näköjään, myös minä aavistelin tällaista. Ihanaa, että aavistukset meni kohdalleen. :) Tuhannesti onnea teidän pienelle perheelle! Mahdollisimman tervettä ja hyvää loppuraskautta. :)

  • meow

    Hurjasti onnea ja halauksia! <3

  • Mahtavia uutisia, hurjasti onnea teille! Tiedätkö, en tiedä miksi mutta aavistelin tätä jo tovin. Hienoa, että joskus aavistukset osuvat näin oikeaan :)

    Täällä tulevaa kesää odotetaan myös innolla, esikoisemme hartaasti laskettu aika on vihdoin kesäkuun puolivälissä. Kolmen viikon päästä olisi rakenneultra, jossa kenties saamme jo tietää, onko tulokas kumpaa sukupuolta. Vielä takaraivossa kuitenkin jyskyttää enimmäkseen se, onko lapsi ensisijaisesti terve… Normaalia huolia, uskoisin :)

  • Mindi

    Ihania uutisia ja onnea odotukseen! Toivottavasti olokin on hyvä. :) Minulla on 2 ihanaa poikasta 2 v ikäerolla, meillä veljekset ovat vain syntyneet samana päivänä ja lähes samalla kellon lyömällä. :) pääsee synttäreiden kanssa ainakin helpolla. ;)

  • Nina

    Paljon onnea! Arvelinkin asuvalinnoistasi jo muutamia viikkoja :) Minäkin tein eilen plussatestin ja olen aivan häkeltynyt, onnellinen ja jännittynyt. Ensimmäinen lapsemme :) Ihanaa seurata sinun mammamuotia kun itsekkin odotan. :)

  • Voi, oikein paljon onnea! Ihana uutinen, vauvat ovat niin suloisia ja ihanaa että poikanne saa sisaruksen. Sisaruksethan ovat elämän suola (niin hyvässä kuin pahassa). :) Kovasti onnea ja jaksamista odotukseen!

  • Tästä tuli ihan valtava hymy huulille, kuinka onnellinen voikaan olla toisen puolesta! Sylin täydeltä onnitteluita koko perheelle <3

  • Heli

    Onneksi olkoon koko perheelle! Hyviä vointeja ja loistavaa uutta vuotta, toivottavasti koko vuosi on yhtä mahtava kuin alkukin :)

  • h_eidi

    Paljon onnea koko perheelle :).

  • kiti

    Onnea! Minustakin tulee täti ensimmäistä kertaa ensi kesäkuussa sekä ystäväni saa heinäkuussa esikoisensa <3

  • Voi valtavat onnitteluhalaukset! Sinulla on niin kaunis perhe, kaikkea hyvää odotukseen ja sen jälkeen!

    En itse ole koskaan ollut lapsi-ihminen (mitä ikinä se tarkoittaakaan) mutta viime vuosina olen huomannut haaveilleeni siitä useammin, nyt jo aivan vakavissaan. Meillä on vähän näkemyseroja aikataulusta ja tavoitteista, joka joskus raastaa syvästikin. Toivon niin kovasti että jonain päivänä olen samassa tilanteessa kuin sinä <3

  • Onpa aivan ihana uutinen, tuplaonnea teille toisesta pienestä! ♥

  • Oikein paljon onnea! Jotenkin t0ivoin, että tälläistä olisi teille tiedossa kun pohdin poissaolevuuttasi :) Vaikka lapset eivät ole omissa kuvioissani vielä pitkään aikaan, on aina ihana kuulla kun jota kuta muuta tälläinen onni kohtaa :)

  • E-S

    Onnea onnea!!! Ihanaa!!

  • Lilya

    Voi, ihania uutisia!!! Onnea ja ihan hirmuisen ihanaa tätä alkanutta vuotta! Terkuin, se vanha Lilya (jolla myös meni loppuvuosi väsyneenä ja pahoinvoivana ;) )

  • pinja

    Ihana uutinen, onnea! :)

  • White

    Ihania uutisia,näitä jo odoteltiinkin jotenkin niin paistoi se toive toisesta pienestä teksteistäsi ❤️Niin ihanasti kyllä kirjoitat perheestäsi saisi tänä päivänä moni ottaa mallia.

  • Voi onnea teille, miten upeita uutisia <3!

  • sofiansohva

    Wautsi! Onnea todella paljon koko perheelle! Lapset on suuri lahja ja siunaus :)
    Kuten moni muukin lukija näyttää aavistelleen asian laitaa niin minäkin olen odotellut tätä uutista, jotnekin on myös ollut sellainen “tunne” että kohta teillä varmaan pere kasvaa. Nauti raskaus-ajasta ja toivotaan että kaikki sujuu hyvin.

    Ihana nähdä taas asukuvia masun kanssa, se on niin inspiroivaa odottaville äideille jotka tuskailevat kauniiden asujen löytämisessä!

  • Veera

    Voi! Onnea!! Miten satuinkin viime viikolla ajattelemaan, että oletkohan raskaana. En varsinaisesti arvaillut sitä mistään, en edes tunne sinua.. Mutta kai se on, että kun on kaikki nämä vuodet seurannut blogiasi niin jostain vain tuli sellainen ajatus.. Ihan mielettömästi tsemppiä ja jaksamista odotteluun!! :)

  • IloAM

    Sydämelliset onnittelut teidän perheelle! Olen onnellinen teidän puolesta.

  • Katja

    Suuret ja lämpimät onnittelut sinulle ja perheellesi! :) Hienoa, että toiveenne toteutuvat.

  • Mimi de Paris

    Tuota… Tama ei ollut yllatys, silla nain kasvoistasi jo parissakin aiemmassa postauksessa, etta odotat vauvaa… En halunnut asiasta mainita kommenttiboksiin, mutta nyt kun asia on julkinen, haluan onnitella lampimasti… Onnellista odotusta sinulle ja perheellesi…

  • M

    Sydämelliset onnittelut<3

  • Ruusu

    Ihana uutinen! Paljon paljon onnea koko perheelle :)

  • ONNEA paljon, ihanaa – lisää vauvoja <3 (arvasin myös minäkin ;))

    Sisulla ja Voimalla on ikäeroa n. 2v3vko, hyvä ikäero :)

  • mia

    Hurjasti onnea ! (:

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

  • Lora

    Mikä ihana postaus, nuo edelliset raskauskuvasi olivat niin kauniita. Oikein lämpimät onnittelut teidän toisesta pienestä ihmeestä.

    Pieni aavistus asiasta tuli lukiessani postausta jossa touhusit poikasi kanssa joulukuusen edessä mutta nämä ovat niitä asioita joita ei udella vaan asianomaiset kertovat kun sen aika on :)

    Pääsen huomenna tutustumaan rakkaan ystäväni parin päivän ikäiseen pikku prinsessaan, miten sitä voikaan olla niin onnellinen toisten puolesta :D

  • Jennifer

    Ihanaa, tuhannesti onnea koko perheelle!! <3
    Ihanaa nähdä sitten taas masukuvia, sinua tuo raskaus niin pukee :)

  • Oi, oikein paljon onnea! :)

  • Suunnattomasti onnea!! Ei vuotta voisi onnellisemmissa merkeissä varmasti aloittaakaan <3

  • Nipsu

    Ihania uutisia! Juuri tänään kuulin parhaan ystäväni odottavan esikoistaan ja sain siis jo toistamiseen tänään puuhkiä onnenkyyneleitä… :) Paljon onnea odotukseen! <3

  • eeeja

    Oiiih, mielettömän ihania uutisia, olen niin onnellinen puolestasi, Onnea! <3 Arvasin ekasta lauseesta, jotenkin sen vaan aistii kun on itse samassa tilassa :) Uskomatonta, että ollaan taas yhtäaikaa raskaana, meidän pienen miehen pitäisi saada sisko tai veli juhannuksena <3

  • Katja

    Paljon onnea! :)

  • ONNEAONNEAONNEA TUHANNESTI!

  • V

    VAAU! Onnea!! <3

  • alibaba

    Suuuuuren suuret onnittelut!

  • Laura

    Onnea koko perheelle! Ihania uutisia <3

  • Onneksi olkoon! Olen viimeisen vuoden aikana siirtynyt käymään täällä lähes päivittäin, joten jo on aikakin jättää kommenttia. Toivottavasti raskaus sujuu leppoisasti ilman kummempia vaivoja, ja väsymyskin pysyy järkevissä mittasuhteissa.
    Jotain odotuksen suuntaista on voinut aavistella viime aikojen postauksista; muistan miten hankalaa oli omaa vastaavaa aikanaan pitää piilossa kirjoituksista.

  • Nnoora

    Ihana uutinen! Onnea koko perheelle ja alkavaan vuoteen :)

  • Saara

    Oi, ihana uutinen, onnea! Sama suuri toive olisi meilläkin ensi vuodelle. Onnellista odotusaikaa!

  • Onnea :) kolmen lapsen äitinä on vissiin jo niin harjaantunut silmä, että jo sen pari kuukautta olen ollut aikasen varma tämänlaisiata iloisista uutisista :)

  • Kati S

    Hurjan paljon onnea koko perheelle!

  • Maria

    Voi kuinka ihana uutinen. Jotain tällaista olin itsekin aavistellut:) Tuhannesti onnea koko perheelle ja tsemppiä raskauteen.

  • Maari

    Rakkaat onnittelut ! ♥♥♥

  • Lauera

    Ihanaa! Onnea odotukseesi ja kiitos että pidät blogiasi, se saa synkempänäkin päivän hymyn huulilleni :)

    -Lauera

  • heippa

    Onnea koko perheelle! Olin tätä hiukan jo arvellutkin! :) Me odotamme kolmatta lastamme (aiemmat 4v ja 2v) syntyväksi keväällä :)

  • Allu

    Onneksi olkoon!!
    Viime viikkoisten asukuviesi perusteella arvasin tämän :)

    Meille syntyi muutama viikko sitten esikoisemme, hän syntyi 15 viikkoa etuajassa, ja on pärjännyt niin hienosti. Hän on pienen pieni taistelija ja kovin sisukas pikku ihme <3

  • pirtsu

    Tuhannesti onnea koko perheelle! Lapset ovat siunaus. Jos vain sinulla on jotain vinkkejä raskausajan pukeutumiseen, olisi upeaa jos jakaisit niitä täällä!

  • Ihanaa, oikein paljon onnea! <3

  • Aivan hirmuisen paljon onnea!

  • -Sanna

    Ihanaa, suuret onnittelut! <3 Meidän lapsilla on myös 2 vuotta ikäeroa, samassa kuussa syntyneet. Ja kesän lapsia hekin :)

  • MAARGE

    IHANAA! TUHANNESTI ONNEA!! :) LAPSI ON TODELLA SIUNAUS . OLEN HYVSUPERONNELLINEN PUOLESTASI! :)

  • Ipi

    Pitkän hiljaisuuden jälkeen, ihan hurjasti onnea! Toivottavasti voit jo paremmin ja kaikki menee hyvin. Liikutukset täältä ruudun takaa, onnea vielä! :D

  • meeri

    Paljon onnea tulevasta lapsukaisesta! Jännä yhteensattuma ystäväni sai samana päivänä esikoisensa sinun kanssa, ja nyt heille on tulossa toinen la 2 pvä teidän jälkeen! Elämäntilanteet teillä on aivan aika erilaiset, mutta silti jotain niin samanlaista!

  • Hanna

    Hurjasti onnea!

  • Kk

    Hurjasti onnea teille! :)

  • Melisa

    Voi miten ihana uutinen! Onnellista odotusta koko perheelle ja sinulle hyvää vointia!

  • Jemi

    Hurjasti onnea <3

  • Ieva

    Onnea ja iloa!

  • Saaramaria

    <3<3<3 ONNEA! Ihana, ihana uutinen!

    Meillä ikäeroa tuli toiveista huolimatta reilu 4v. mutta oi sitä onnea, kun toinenkin raskaus selvisi! Nyt tuntuu, että näinhän sen kuuluikin mennä :)

  • mk

    Oikun pisti herkäks:( Onnittelut! <3 Lisää kaltaisisia roolimalleja Suomeen :) tai nuorille naisille ylipäätään:)

    xx

  • Ansku in Ireland

    Huge congratulations to the whole family!! :)

  • Paljon onnea koko perheelle! Kahden vuoden ikäero on ainakin meillä osottautunut mitä parhaimmaksi. Tytöt ovat nyt 1.5 ja 3.5 ja leikkivät ihanasti yhdessä. Onnellista odotusaikaa :-)

  • E

    Suuret onnittelut! Ihana uutinen, kiitos kun jaoit sen meidän kanssamme. Postauksia odotellessa! :)

  • Sasha

    Sylin täydeltä onnea ja enkeleitä koko perheellenne! <3
    Ihan mahtava uutinen!

  • Lellu

    Oii, onnea koko perheelle!<3

  • Anonymous

    Paljon onnea koko perheelle!:)

  • Voi, ihania uutisia! Onnittelut!

  • Anonymous

    Voi tuhannesti onnea! Meilläkin laskettuaika on heinäkuun alussa ja odotamme esikoistamme! Pahoinvointi on ollut jotain ihan hirveää, mutta onneksi palkinto on kaiken tämän arvoista. <3

  • dee

    Ihania uutisia! Paljon onnea koko perheelle ja ihanaa alkanuttq vuotta (:

  • Voi miten ihana uutinen, paljon onnea koko perheelle!!! :)

  • PiiaTuuli

    Ihania uutisia, vaikka kylläkin täällä jo vähän aavisteltiin. :)
    Paljon onnea odotukseen koko perheelle ja voi hyvin!

  • LeAnn

    Ihana uutinen! :-) Hurjasti jaksamista ja tsemppiä odotukseen. ♡

  • Voih! Kylläpä tämä uutinen lämmitti sydäntä :) Toivotan paljon onnea sinulle ja perheellesi, hyvää vointia ja jaksamista tulevaan kevääseen! <3

  • Eevis

    Sydämelliset onnittelut koko perheelle ja onnea odotukseesi!! Niin ihana uutinen tähän vuoden alkuun :)!
    Täällä alkaa kohta raskauden viimeinen kolmannes ja mönkiminen masussa lisääntyy koko ajan.. ihana tunne ja olen niin iloinen puolestasi, että pääset kokemaan tämän taas pian! Toivottavasti olet säästynyt hurjimmalta pahoinvoinnilta ja siltä aivan jäätävältä väsymykseltä!? Paljon onnea ja iloa vielä alkaneeseen vuoteen!!

  • SaR

    Suuret onnittelut! Meille syntyi marraskuun ensimmäisinä päivinä esikoinen. Nyt jo haaveillaan pikkusiskosta tai -veljestä :) <3 Äitinä oleminen on aivan upeaa.

  • Emilia

    Oikein paljon onnea koko perheelle, olen niin onnellinen puolestanne! <3<3

  • Minzu

    Lämpimät onnittelut! Itse en ainakaan arvannut kuvien, asujen tms. perusteella näitä uutisia. Onnellista odotusta! :)

  • Mai

    Onnea, onnea! Tuntuu kivalta teidän puolestanne. Kaikkea hyvää odotukseen, kyllä se pahoinvointi vielä palkitaan!

  • Voi miten ihanaa! Sydämestä onnea koko perheellenne!

    Meillähän mussukoita on 4 ja nuorin reilut 2kk, raskauden ja synnytyksen hankaluudet ovat niin unohtuneet että likipitäen kateellisena ihastelen muiden pallomasuja.

    Toivon, että raskaus sujuu mukavasti ja ilman turhia huolia, että saat nauttia täysillä jokaisesta viikosta. Mielestäni raskaana oleminen on yksi ihanimpia asioita maailmassa – ymmärrän ettei se ole kaikkien kokemus:D

    Onnea vielä!

    http://mamainprogess.blogspot.fi

  • magic-

    Paljon onnea ja lämmin halaus :)

  • Luna

    Voi kun kirjoitat niin kauniisti! Paljon onnea perheenlisäyksestä ja voimia raskauteen :)

  • Anni

    Paljon onnea ja kaikkea hyvää odotukseen! Ihanaa kun jaat näin blogin välityksellä pienen palasen onnestanne.

  • Paljon onnea koko perheelle! :)

  • Helsi

    Hurjasti onnea teidän perheelle! Minä myös aavistelin tätä, asivalintasi eivät jättäneet arvailun varaa sille, mitä väljien yläosien alla piileksii! :))

  • Nuo raskauskuivat on niin kauniita! Joillekin raskaus vain sopii ja saa heidät hehkumaan entistä kovemmin. :) Paljon onnea koko perheelle. <3

  • jenny

    Onnea!! Heinäkuussa pitäisi syntyä tännekkin yksi pieni lisää. Jään malttamattomana odottamaan päivänasujasi ja “mammatyyli”vinkkejä :D

  • miramira

    voi kuinka ihanaa! täällä päässä on kyllä jo tälläistä arvailtukin :) onnea<3

  • Oi en osannut yhtään aavistaa! Suuren suuret onnittelut teille!

  • Branilla

    Ihana uutinen! Sylin täydeltä onnea ja vauvantuoksuista vuotta 2014!

  • anna

    Siis aivan ihana uutinen! Mulla meni iho oikeen kylmilleväreille ja kyynel tuli silmäkulmaaan-niin onnellinen teidän puolestanne olen! Olette aivan ihana perhe ja niin upeaa että se vielä yhdellä pienokaisella lisääntyy! :-) <3

  • Taija

    Voi miten hienoja uutisia, onnea valtavasti!

  • Laura

    Onnea paljon! :) Ihanaa.

  • Ihania uutisia! Paljon onnea! :)

  • H/

    Suuresti onnea pienelle perheelle, ihania uutisia! :)

  • Onnitteluja satelee sinulle varmaan huimalla tahdilla ja ensin ajattelin, että en viitsi enää kommentoida, kun muut ovat jo ehtineet sanoa kaiken.

    Mutta höpön löpön, eiköhän jokaisen ihmisen ystävällisillä sanoilla ole merkitys, vaikka joku muu olisi ehtinyt edelle. Siispä valtavan suuret ja lämpimät onnittelut koko teidän pienelle perheelle! Toivon teille turvallisuutta, terveyttä js onnea! Ja olen vilpittömästi onnellinen teidän iloisesta uutisestanne. Vaikken teitä tunnekkaan niin tulin oikein iloiseksi puolestanne uutisen luettuani! :)

  • anni

    Kerrassaan ihania uutisia, onnea teille hirmuisesti:) Niin ne vaan varovaiset toiveetkin totetuvat joskus, uskomattoman ihanaa:) Omaankin lähipiiriin syntyy paljon vauvoja tänävuonna, oikea onnenvuosi siis tulossa<3

  • Sanni

    Lämpimät onnittelut iloisista uutisista! :) Nyt on pakko kertoa, kun kävi niin kummasti, että tulit uneeni viime yönä ja muistan unessani arvelleeni, että olet raskaana. (Blogista en kuvien perusteella olisi ollenkaan huomannut.) Juttelimme alkuraskauden väsymyksestä ja flunssailusta, koska minulla sitä on viime aikoina ollut itsellä ja hymyilit niin sydämellisesti, että arvasin, että sinullekin on tulossa pikkuinen. <3 Onpas kerrassaan outoa! :D

  • Johanna

    Onnea koko perheelle! Tämä antaa meillekin ehkä rohkeutta yrittää vielä toista lasta, ensimmäinen kun antoi odottaa itseään pitkään.

  • Anonymous

    Ihana uutinen! Paljon onnea koko perheelle! <3

  • Vivian P.

    Oikein Hyvää alkanutta vuotta! Ja oikein sydämelliset onnentoivotukset tulevasta pikkuisesta :)

    Kuopukseni täyttää viikon päästä 7v ja tänään aamulla katseltiin hänen vanhoja vauvakuvia ja hänestä kirjoitettuja kommentteja . Esikoinen oli täysi yllätys mutta kuopusta toivoin ja odotin hartaudella. Naureskeltiin pojan kanssa yhdessä niille hauskoille kirjoituksille joita olimme hänestä vuosia sitten kirjoittaneet. Hyviä muistoja <3

  • Maija

    Tuhannet onnittelut! <3 Mahtava uutinen!

  • Ihania uutisia! onnittelut koko perheelle :)

  • Haidi

    Ei miten ihana uutinen, niin upeaa<3 kyllähän tämä tässä aamulla sai onnen kyyneleet silmiin :')
    Hurjan paljon onnea teidän pienelle perheelle<3 aivan ihanaa, että teidän varovainen toiveenne kävi toteen (: Ihanaa odotusaikaa sinulle <3 so happy for you!

  • Jenny

    Oikein paljon onnea!
    Täällä myös odotetaan kakkos pikkuihmettä syntyväksi ensikuussa. Veljeksille tulee ikäeroa vain 1.3kk <3

  • Sydämelliset onnittelut! Ja kaikkea hyvää odotukseenne. Toivotaan että kaikki ikävät vaivat palkitaan parhaalla lahjalla, jonka voi saada :)

  • aura

    voi ihanaa! tuli taas tippa linssiin, ONNEA! <3

  • Sannis

    Kovasti onnea odotukseen! :) Kahden alle 2-vuotiaan äitinä voin luvata tulevalle paitsi monta hikistä ja raskasta hetkeä, myös kaksin verroin onnea ja iloa! Viimeksi tänä aamuna pidättelin kyyneleitä kun isoveli 1 v 9 kk juoksi halaamaan ja pussamaan juuri herännyttä 8-viikkoista sisartaan :,)

  • S

    Voi miten ihanaa!!! Onnea onnea onnea onnea! <3 Kaikkea hyvää odotukseen :) Ihanaa vuotta 2014! Voi kuinka toisen puolesta voikin olla onnellinen!! Useita vuosiahan tässä on blogiasi seurattu :)

  • Emmi

    Paljon onnea! Mä olen niin onnellinen sun puolesta! <3 ihan parasta! Itku oikein pääsi.
    Meillä on toiveissa esikoinen. 6 vuotta yritystä takana ja vihdoin ja viimein raskaaksi tulin kunnes sain marraskuussa 21 viikolla keskenmenon. Toivottavasti tästä vuodesta parempi kuin edellinen oli..

    • Mrs.V

      Olen niin syvästi pahoillani sydäntäraastavasta menetyksestäsi. Jos voisin, ottaisin kädestäsi kiinni ja istuisin vieressäsi hiljaa vain toivoen teille sitä pientä ihmettä, jonka toivon teille tämän vuoden suovan. Halauksia.

  • Jenni*

    Paljon onnea! <3

  • Ka

    Paljon onnea!!!! <3

  • Annagram

    Minä tiesin, minä tiesin! Tai pikemminkin arvasin, muistaakseni jo joistakin gaalakuvista viime vuoden puolella. Sydämelliset onnittelut <3

    Minun on muuten monesti pitänyt kommentoida sitä, että blogisi avaaminen kestää pienen ikuisuuden. En tiedä johtuuko se kuvien koosta/määrästä vai jostain muusta, mutta kuvasi latautuvat toooodella hitaasti, samoin koko blogisivu. Sama ongelma vaivaa tosin myös Magicpoksia, joten ehkäpä se liittyy käyttämäänne blogialustaan tms.

  • Hanski

    Onneksi olkoon,voisiko vuosi paremmin alkaakaan!:) Vaikutatte niin ihanalle perheelle, että varmasti yksi onnekas pikkuinen on tervetullut elämäänne:) kaikkea hyvää vuodelle 2014!

  • sonja

    Voi kuinka kaunis uutinen! Selailin facebookkia ja huomasin postauksesi, jonka sinne olit linkittänyt. Aloin hymyilemään itsekseni, sillä olette ansainneet tuon kaiken onnen. Sinusta saa blogin perusteella niin aidon ja kauniin kuvan, ja vaikka olen sinua monia vuosia nuorempi, ihailen sinua ihmisenä hyvin paljon. Onnea koko perheelle toisesta ihmeestä! Oli muuten ensimmäinen kerta kun blogiisu uskaltaudun kommentoimaan. :)

  • Salla

    Ihanaa! Onnea sylikaupalla <3

  • mm

    Ihanaa! Onnittelut! Kylmiä väreitä sait tällä aikaiseksi. :) Jotenkin aavistelin tätä..! Hassua miten voi olla vieraiden ihmisten puolesta näin iloinen.

  • Tt

    ONNEA! <3

    Itsekin odotan, kolmatta lastani.
    Kiva lukea jatkossa, odotan innolla.

    P.S. Kun olemme suunnilleen samoilla viikoilla, laskin että vaivanneet taitaa olla rakkauden kaupungissa tehty… ;) Ihana jos näin on!

    • Tt

      Vauvanne siis, kiitos tekstinkorjaukselle. :D

  • Huisisti onnea koko perheelle! :)

  • Oi ihanaa, valtavasti onnea! <3

  • nepsu

    Oi että! Niiin paljon onnea teille! <3

  • jee

    Mä tiesin!! Onnea valtavasti

  • -A-

    Onnea rutkasti koko perheelle! Vähän jo odottelinkin, koska tämä ihana uutinen kerrotaan, koska olen jo pidemmän aikaa arvellut jotain tämän suuntaista :)
    Rauhallista ja ihanaa odotusaikaa ja toivotaan, että sekä äiti ja pienokaisenne voivat hyvin koko raskauden ajan. <3

  • Tiina

    Onnea suuresti! Kävin lukemassa postauksen aamulla ja poistuin nopeasti, mutta nyt palasin takaisin. Uutisesi on ihana. Siitä ei käy kiistäminen. Mutta se kirpaisee niin kovaa kun näitä uutisia tulee koko ajan joka suunnalta, muttei meiltä. Enkä tarkoita että toisen onni on minulta pois. Se vain… Se vain sattuu niin pirusti. Mutta ihana uutinen, onnea vielä kovasti!

    • Mrs.V

      Ymmärrän tunteesi enemmän kuin hyvin. Kiitos, että siitä huolimatta onnittelet, vaikka ymmärrän sen vihlaisun. Se on jotenkin niin vaikea paikka. Naisena kun sitä jotenkin kokee sen olevan se “naiseuden ominaisuus” ja “itsestäänselvyys” ja yht’äkkiä kun se ei sitä olekaan niin se käy niin vaikeaksi asiaksi. Toki sitä on iloinen muiden puolesta, mutta se on sitten aina muistutus itselleen ja omasta hartaasta toiveesta, joka ei millään käy toteen. Toivotan sinulle paljon voimia ja toivon puolestasi, että pian teitä koskettaisi tämä omakin ihme. Toivon unelmientäyteistä vuotta teille!

  • AnnaK

    Oi ihanaa! Paljon onnea! Aikaisemmin en ole kommentoinut, mutta näin ihanista uutisista on pakko onnitella <3 itse odotan esikoista syntyväksi juhannuksena, joten pahoinvointi on tuoreessa muistissa ;) mutta palkinto on niin ihana, ettei voi valittaa. Onnellista odotusaikaa! <3

    P. S. Raskausajan pukeutumisvinkkejä odotellessa… :)

  • Pia

    Onnea koko perheelle!

  • Noora

    Paljon paljon onnea!!<3

  • Upeaa,onnea koko perheelle!! ♡ ♡
    Ihana uutinen, kaikkea hyvää teille. Onneksi toiveenne toteutui,olen onnellinen puolestanne! ♡

  • noora

    Ihanaa! :) Paljon onnea koko perheelle!<3

  • Onnea vielä tätäkin kautta ihanuus!

  • K

    Sydämelliset onnittelut tulevan pienokaisen johdosta koko perheellenne! Ihania uutisia <3 Meillä odotetaan esikoista syntyväksi maaliskuussa, vauva on unelmiemme ja hartaiden toiveidemme täyttymys. Mielenkiinnolla odotan strickly baby style-postauksiasi. Myös äityisvaatebloggaukset olisivat todella mieleisiä. Hyviä vointeja, silitä masua minunkin puolesta :)

  • Anna

    En ole ennen kommentoinut mutta nyt oli pakko tulla onnittelemaan! Paljon paljon onnea siis koko perheelle!! <3

  • Heinis

    IHANAA!!!!!!!!!! ONNEA TUHANNESTI!!!!!!! :))))))))) <3<3<3

  • A

    Ihana uutinen, onnittelut koko perheelle!! <3

  • Elisa

    Voi ei mitrn ihana uutinen! :) tuhannesti onnea koko perheelle! Itse täällä pohditaan uskaltaako toista toivoakaan saati yrittää kun meilläkin yksi tällainen ihme jo on <3

  • Ihan mielettömästi onnea! <3 Aivan ihania uutisia! Onnellista odotusaikaa!<3

  • Mä oon niin onnellinen teidän puolesta <3 <3 :')

  • Annu

    Paljon onnea!! :) Juuri eilen lukiessani uuden vuoden postaustasi jokin sai mut miettimään, että oletkohan raskaana, mutta ajattelin että kerrot kyllä sitten jossain vaiheessa jos tuollainen onni kohtaa. Tänä aamuna sitten luin tämän, hassua! :)

    Itselle ei vauva ole vielä ajankohtainen,(19v…) mutta ensi vuoden suurin toive on, että poikaystävä pääsee muuttamaan mun kanssa samalle paikkakunnalle jossa aloitan nyt tammikuusta yliopisto-opiskelut! Muutto yli 300 km päähän on huomenna ja toivon ettei kaukosuhdetta tarvitsisi kestää puolta vuotta pidempään.

    En ole (kai) kommentoinut ennen blogiisi, mutta tämä on ihan lemppariblogini nykyään!! Kiitos sinulle että olet aina niin sydämellinen ja ystävällinen, etkä hermostu ilkeistäkään kommenteista. :) Kuvien laatu on ollut myös huippua (välitä terveiset toki myös siskollesi :D) ja oikein hehkut niissä. Onnellista uutta vuotta 2014 <3

  • Kati E

    Wautsi! Onnea hurjan paljon teille kaikille! <3

  • Oiii, paljon onnea sekä vanhemmille, että tulevalle isoveljelle! :) <3

  • Inna

    Paljon onnea koko perheelle ja voimia odotusaikaan!

  • Maria

    Aivan mielettömän paljon onnea teidän koko perheelle! <3 Kyllähän tässä kyynel silmäkulmaan aamukahvia juodessa vierähti, kun tätä luki :)

  • Onnea todella paljon koko perheelle! :)

  • Suuren suuret onnittelut koko perheelle! :)

  • SiniS

    Aivan ihania uutisia! Ihan itku tuli! Näköjään sitä voi olla näin suunnattoman onnellinen “tuntemattoman” ihmisen puolesta, vaikka kerran olenkin käynyt moikkaamassa :) Tsemppiä raskauteen ja koko vuoteen!

  • T

    Arvasin ja tiesin! <3

    Onnea, onnea!!

  • Noora

    Onnea! Voi miten ihana uutinen. Aikaisemmista kuvistasi en yhtään osannut epäillä raskautta…

  • Annukka

    Hahaa, arvasin tämän!! Se kuva kun olette siskosi kanssa stailanneet itsenne jossakin kaupassa kahden muun siskoparin tavoin, ja sinulla on se vaaleansininen villapaita, sai minut epäilemään ;) Vähäinen postaustahti vahvisti tunnettani! Ihana ilouutinen.

    Paljon onnea teille kaikille ja voimia odotusaikaan <3

    • Eve

      Tuhannesti onnea täältäkin, ihana uutinen!! Ja mä arvasin kans nähtyäni kuvan BikBok-jutussa siskosi kanssa ;). Kaunis odottaja olet kaikin puolin!

  • Papyli

    Voih! <3
    Kovasti onnea :)

  • Ennni

    Oi ihanaa! Paljon onnea koko perheelle ja pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin :)

  • primrose

    Tuhannesti onnea teidän perheellenne! Olipa ihana lukea näin ihana uutinen :) Kaikkea hyvää odotukseenne.

    • Nepa

      En kestä ku sait mut itkemään onnesta!!!!

      Aivan täydellistä!<3 onnea valtavasti!<3

  • -H

    Mahtavia uutisia!!! Kaikkea hyvää odotukseen ja toivotaan, että paha olo ei vaivaa pitkään :)

  • siru

    Oi ihanaa! Hassua miten iloinen voikaan olla tuntemattoman ihmisen onnesta :) Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi vuodelle 2014.

  • Tjet

    Ihanaa, paljon onnea teille!
    Itse odotan ensi kesäksi esikoistani ja täällä toivon että kaikki menee hyvin, vielä kun niin alussa ollaan.

    Pidän paljon merkki laukuista niin kuin sinäkin ja mm. LV:lta niitä onkin kertynyt jos jonkinlaista. Olisi kiva kuulla sinun mielipiteitäsi ja kokemuksia vaikka postauksenkin muodossa millaiset laukut ovat niitä kätevimpiä vauvan kanssa. :)

    • Eevis

      Yhdyn tähän postaustoiveeseen :)!

  • Valtavasti onnea teille!

  • SaraK

    Ihana uutinen, paljon onnea teidän koko perheelle! Onnellista odotusaikaa<3

  • Satu

    Ihanaa!! Onnea teille koko perheelle! :)

  • Hannah

    Voi että, upeaa ja ihanaa! Teidän pieni perhe on niin kaunis ja onni välittyy blogisi läpi, joten on todella ihana uutinen että teitä onkin kohta neljä :’) Onnea tuhannesti ja voimia odotukseen. Toivottavasti olosi paranee ja pahoinvointi loppuu kokonaan. Wau :)

  • Jaana

    Mä arvasin tämän!!!!!! :) Sylin täydeltä onnea odotukseen. Elämä kahden natiaisen kanssa on taas vähän erilaista, kuin yhden kanssa :). Voi, miten jännittävää odottaa täällä ruudun toisella puolella mukana…. ;)

  • Elissabetes

    Oooi! Hurjasti onnea<3<3:)

  • Mamma80

    Voi onnea!! Tuo 2-vuoden ikäero on loistava! Meillä poikien ikäero on 1v9kk ja nyt esikoisen ollessa 2,5vee ja kuopuksen 9kk niin yhteinen leikki on alkanut löytyä (paini… Saa äiti vahtia vieressä ettei satu vaikka pojat vaan nauraa räkättää… :D)

  • elinakatarina

    Tuhannesti onnea koko perheelle!!:)

  • Jenna

    Apua, ihanaa!! Onnea ja siunausta perheellesi ja raskaudellesi <3

  • Ihanaa! Hurjasti onnea!

  • JoHanna

    Itku pääsi, onnesta teidän puolesta. Hartain toive meillä tälle vuodelle on pieni sisarus esikoiselle. Pitkään toivottu on, ja josko tämä vihdoin meidän(kin) vuosi olisi. Miljoonasti onnea, tämä piristi minun päivää – vaikka ei henkilökohtaisesti tunnetakkaan.

  • marissa

    Onnittelut koko perheelle! Toivottavasti olosi pysyy hyvänä ja saat olla terveenä! Tyylikkäitä kuvia ja ihanalla uutisella pääsit aloittamaan uuden vuoden!

  • Ai että kuinka ihanaa!!! Jotenkin olin aavistellut jotain tämän suuntaista :D
    Suuresti onnea odotukseen.

  • Hanna

    Voi ei ihanaa!! Alkoi ihan hirveästi hymyilyttämään, ihana uutinen voi että :D paljon onnea!:)

  • Voi ihanaa! Onnea kovasti <3 täytyy sanoa, että jotenkin olin aavistellut tätä jo jonkin aikaa. En tiedä oliko se oma raskaus, joka sai näkemään vauvoja joka puolella vai mikä :D Ihanaa odotusaikaa joka tapauksessa!

  • Anni

    Onnea oikein paljon!

  • Hirmuisen paljon onnea! Miten ihania uutisia perheenlisäykset aina onvatkaan! Kaikkea hyvää odotusaikaan :D

    <3 Elena

  • Milja

    Oikein säteilet noissa kuvissa! :)

  • Jenna

    Paljon, paljon onnea! :)

    Toivottavasti meilläkin esikoinen saa sisaruksen tulevaisuudessa. Oi, onnea vielä kerran! :)

  • Ihania uutisia!! Onnea kovasti koko perheelle <3

  • Mape

    Sydämelliset onnittelut <3

  • Emilia

    Oi kuinka ihanaa! Lämpimät onnittelut! Itse odotan vihdoin esikoistamme lapsettomuuden ja lapsettomuushoitojen jälkeen. LA on heinäkuussa. Voi tätä ääretöntä onnea. <3

    Kaikkea hyvää ja kiitos upeasta blogistasi!

  • Mandi8

    Heh, piti kirjoittaa ensi vuodelle mutta ensi viikko käy sitäkin paremmin…. :D

  • Mandi8

    Ihana uutinen ja niin paljon onnea! Luin tämän juuri bussissa matkalla töihin ja hyvä etten melkein tirauttanut paria onnenkyyneltä puolestasi. Olemme itse yrittäneet mieheni kanssa jo jonkin aikaa lasta, joten se on kyllä ehdottomasti minunkin hartain ja suurin toive ensi viikolle. Olen pitkäaikainen lukijasi ja lämmittää sydäntä aina yhtä paljon, kun puhut niin kauniiseen sävyyn perheestäsi ja siitä, kuinka lapsi oikeasti on siunaus eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys, ainakaan kaikille. Loistavaa alkanutta vuotta koko teidän perheelle!

  • Tiia

    Hih aavisteluni parin kuukauden ajalta meni siis oikeaan! Sen jotenkin arvasi sun asuvalinnoista ;) Paljon paljon onnea uudesta tulokkaasta!

  • Ceali

    Isot onnittelut, aivan ihanaa!!! <3

  • rosaa

    Harvoin kommentoin, enkä edes muista olenko koskaan mitään blogiisi kommentoinut, vaikka olenkin sitä jo monta vuotta lukenut. Nyt kuitenkin töissä tätä lukiessani(aamu seitsemältä.) nousi pienet onnenkyyneleet silmiini puolestasi. :) Paljon paljon iloa ja onnea koko perheelle! Jos joskus itsestäni tulee äiti toivon todella, että osaan olla yhtä rakastava ja lämmin, mitä sinä suorastaan hehkut kaikissa kuvissa lapsesi kanssa. Vielä kerran hirmuisesti onnea♥

  • Olivia

    ONNEA! Olen todella iloinen teidän perheenne puolesta.
    Täällä tämä uutinen kyllä jo arvattiinkin ;)

    T. Olivia