CATEGORIES

Hymyn voima

2.11.2015

*Kaupallinen yhteistyö Oral-B:n kanssa*

“We shall never understand all the good that a simple smile can do”
-Mother Teresa

Amerikkaan muuttaessamme yksi suurin huoli oli miten se vaikuttaisi poikiimme. Suomessa oli tottunut jo siihen, että ympärillä kuhisi tuttuja, turvallisia ja rakkaita aikuisia. Muitakin, kuin äiti ja isä. Koin sen valaneen poikiin itseluottamusta ja vahvaa luottoa muihin ihmisiin. Uskoa ihmisen hyvyyteen. Miten kävisi, kun ollaan yht’äkkiä toisella puolella maailmaa – kaukana perheestä ja ystävistä. Siinä tilanteessa kun käy helposti niin, että omat vanhemmat ovat lapsille ne ainoat tutut ja turvalliset aikuiset.

manhattanbeachvisitors-2812 copymanhattanbeachvisitors-2570

Hyvin nopeasti tänne asettauduttua huomasin, että pelkomme oli turha. Kalifornian väki oli yhtä aurinkoista, kuin osavaltion sää. Minne ikinä tällä poikieni kanssa kuljen, on vastassa ystävällisiä hymyjä, uteliaita ihasteluja sekä iloista kuulumisten vaihtoa. Esikoisenikin on oppinut täällä hihkaisemaan päivittäiset huomenet ja iloiset tervehdykset ventovieraille. Meidän nuorimmaisesta on vielä sen myötä kehittynyt melkoinen flirtti! Hän on aina vilkuttelemassa ventovieraille. Flirttaillen hän luo vielä kainon hymynsä päälle, joka saa poikkeuksetta vuolaita ihasteluita. Amerikkalaisten positiivisuudella on varmasti ollut siihen oma vaikutuksensa. Usko ja luotto ihmisiin on selvästi säilynyt.

rafajaisi-8948

Suomalaiset usein kuittaavat jenkkikulttuurin olevan kovin pinnallista, mutta itse en sitä täysin allekirjoita. Kuulumisten kysely on täällä sama asia, kuin kohtelias tervehdys. Siihen ei ehkä kuulu syntyjen syvien todellinen tilitys, mutta se on tapa huomioda muut ihmiset ympärillä. Olla osa yhteisöä. Kuulumisten kysely on oikeastaan vain hiljaisuuden murtaja, joka saattaa olla väylä pidempään keskusteluhetkeen. Näin mekin olemme monia uusia ystäväperheitä täällä saaneet. Itse pidän kovasti maan yhteisöllisyydestä ja tavasta ottaa aina muut huomioon. Täällä saa jatkuvasti kuulla kauniita kohteliaisuuksia ventovierailta ihastuttavalla hymyllä saatettuna. Miten monta kertaa on saanutkaan esim. kassajonossa seistessään kuulla vierustoverilta, että vitsi miten hienot kengät sinulla. Tai miten jumalaisen suloisen pojat teillä! Aina minulle ollaan tarjoamassa kantoapua, kun ostoskärryjen ja lasten kanssa suuntaan autolle päin. Se ilahduttaa ja tuo hymyn huulille. Hyvä tosiaan kiertää. Ei ihme, että täällä on helppo hymyillä.

bonfire beach-0209bonfire beach-0107 bonfire-0172

Vaikka rakastan koti-Suomea yli kaiken eikä mielestäni maailmassa ole parempaa paikkaa, niin tämä yhteisöllisyys ja muiden huomioon ottaminen on minusta asia, mistä meidän tulisi ottaa vielä mallia. Tosin haasteena meillä on jo ihan sääolosuhteetkin. Eipä siinä märässä räntäloskassa ihan hirveästi tee mieli jäädä vaihtamaan kuulumisia naapurin Jaskan kanssa ja toivotella “ihana päivää”. Mutta toisaalta, eikö siitä syystä meidän tulisi yrittää kahta kauheammin? Sillä juuri se yksi ystävällinen, odottamaton hymy, saattaa kääntää sen kylmän ja märän päivän paljon paremmaksi.

black and grey shawl-9503

Tämän sanottua on todettava, että minä olen ollut huomaavinani muutoksen suomalaisten asenteissa viime vuosina. Meissä on ehdottomasti potentiaalia. Mutta sen sijaan, että odotat jotain suurta muutosta ympäristössä, ole itse se muutos, jonka haluat nähdä. Hymyile ohikulkijoille kävelykadulla. Kehaise tuntemattoman tytön kaunista takkia, josta et silmiäsi irti saa. Avaa suusi ja sano se positiivinen asia, mitä juuri päässäsi mietit vierustoveristasi. Annetaan hyvän kiertää, sillä hymyllä on usein niin paljon suurempi vaikutus, kuin voimme koskaan tietää.

“Every time you smile at someone, it is an action of love, a gift to that person, a beautiful thing.”
-Mother Teresa

Tämän sanottua, Oral-B haluaa antaa lisäsyyn hymyillä tänä talvena. Teidän kesken arvon Oral-B:n tuotepaketteja ja pääpalkintona on Oral-B SmartSeries valkoinen sähköhammasharja (arvo n.200e). Kun tähän postaukseen kerrot tavan, miten sinä aiot ilahduttaa ventovierasta tänä syystalvena, olet mukana arvonnassa (arvonta suoritetaan jouluaaton tienoilla). Arpaonnea ja leveitä hymyjä kaikille!

126 comments

Leave a Reply to inspirations Cancel reply

Your email address will not be published.

*

  • Inga

    Mikään ei piristä päivää enemmän kuin kohtelias lämmin hymy ventovieraalta. Sen jälkeen kun käytiin kesäkuussa Amerikassa, olen alkanut panostamaan asenteeseen. Amerikassa ollessamme hymyilin melkein koko ajan, minun mielestä se on mahtavaa että ihmiset tervehtii ja kysyy mitä kuuluu, en pidö sitä millään tavalla pinnallisena. Olen matkan jälkeen pyrkinyt aina olemaan ihmisille ystävällinen ja huomaavainen. Aina kun kohtaan jonkun katseen, varmistan että kasvoillani on lempeä hymy, tai hymyilen silmilläni. Olen myöskin huomannut suomalaisissa positiivisen muutoksen kohti kohteliaampaa ja huomaavaisempaa asennetta.

  • Lumikide

    Hymyilemällä, antamalla positiivista palautetta ja vaihtamalla kassajonossa, kerrostalon pihalla tai vaikka bussissa muutaman sanan.Siitä tulee itsellekin hyvä mieli kun huomioi toisen.

  • susan

    Työskentelen asiakaspalvelutehtävissä ja joskus kehaisen asiakkaan kauniita rakennekynsiä tai vaikka korua. Liian harvoin kylläkin…Joten sen otan tavoitteeksi, että kehun tuntemattomia ihmisiä enemmän :)

  • maisamiisa

    Ne muutamat kerrat kun olen ventovieraalta saanut kehuja kengistä tai vaatteesta on tuonut itselle niin hyvän mielen, että sitä pitäisi itsekin useammin tehdä – usein sitä tyytyy vain vilkuilemaan ihanuuksien perään :D

  • Janni

    Ajattelin hymyillä enemmän niin tutuille kuin tuntemattomillekin mm. töissä, kuntosalilla ja ruokakaupassa. :) Auttaa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua, ja olemalla enemmän positiivinen, koska se välittyy ja tarttuu myös muille. <3

  • Jennnni

    Tänään menin lapseni kanssa sairaalassa käymään, parkkipaikkaa sain etsiä ensin sen varttitunnin ajan, kun vihdoin löytyi, lähdin maksamaan parkkimaksua. Tietenki tämä lippuautomaatti oli monen sadan metrin päästä autostani ja vesisateessa juosta sinne lippua maksaan. Otin kerralla kunnolla aikaa, ettei vaan tule sakkoja. Kun olin sairaalassa käyny ja lähdössä pois, huomasin että joku ajoi siihen minun paikalle, pysäköin autoni sivuun ja vein oman parkkilipukkeeni tälle joka ajoi siihen paikalleni. Hän oli tosi kiitollinen siitä, että annoin maksamani lipukkeen jossa oli vielä paljon aikaa. Hän oli jopa laittanut minulle osoitetun viestin facebookissa yleisessä keskustelu ryhmässä :)

    Ihana huomata, että pienilläkin teoilla on merkitystä ja levittää hyvää mieltä muille :)

  • sonjam

    Aion hymyillä vastaantuleville, ventovieraillekin – sitä itse asiassa teenkin aika usein. Itselle hymyilty hymy, osoitetut kehut tai muut kauniit sanat tuntuvat aina yhtä hyvältä. Hymyyn tulee joka kerta vastattua automaattisesti leveällä hymyllä, mutta kehuihin vastaamista minun on vielä opeteltava. Ja ehkä myös niiden kehujen jakamistakin: niin usein sitä missä tahansa kulkiessaan huomaa ympärillään paljon kaikkea kaunista.

  • Anni

    Moikkaamalla aina bussikuskia, kiittämällä ja hymyilemällä. Maksoin myös juuri eilen takanani kassajonossa tulleen mummon ostokset, koska mummo oli ostamassa vain 3 satsumaa ja se ilon määrä mummon kasvoilla oli niin hienoa nähdä.

  • E

    Kun katseet kohtaa tuntemattoman kanssa, hymyilen hänelle. Maailmassa ei voi koskaan olla liikaa hymyä. :)

  • Stiinae

    Meillä on niin ihania kerrosnaapureita talossamme (muutimme 2013 tähän), että tänä vuonna aion muistaa jokaista joulupiparilähetyksin :)

  • Pimpula

    Aion ilahduttaa muita olemalla ystävällinen, iloinen ja hymyilemällä.:) Pienillä teoilla kuiten moikkauksilla on iso voima!

  • Peppis

    Ajattelin ensimäistä kertaa lahjoittaa kassillisen vaatteita joulupatakeräykseen. Täytyy aloittaa jo ajoissa kassin kokoaminen, sillä aina joulun tienoilla on niin kiire että en ehdi koota kassia, ja harmittaa aina kun viipottaa kaupungilla padan ohi. Nyt kun merkkasin tämän kalenteriini, niin muistan aloittaa ajoissa!

  • Cillurixx

    Aloitan lähimpänä olevista eli kotitaloni naapureista :)

  • Aurora

    Hymyillä, keuhuilla ja kauniilla sanoilla. Olen itsekin asunut ulkomailla jonkin aikaa ja kaipaan juuri tuota yhteisöllisyyttä tänne Suomeenkin nyt kun asun taas täällä. Aion päättäväisesti jatkaa itse sen edistämistä täällä Suomessa. :) Kaunis sana voi piristää niin paljon kun on kylmä ja pimeää.

  • Elli

    Tervehtimällä bussikuskia :) (vaikka kaikki kuskit eivät vastaakaan takaisin.. jatkan sitä silti:D)

  • Tiina

    Huikkaamalla bussikuskille kiitoksen tai kädenheilautuksen poisjäädessäni. Oven viereisestä “taustapeilistä” näen kuinka he usein vastaavat kiitokseen kädenheilautuksella.

  • JLe

    Isolla hymyllä on suuria vaikutuksia!

  • Hymyilemällä ja antamalla positiivista palautetta aina kun se on mahdollista :-)

  • julia

    mä usein juhlissa yms saatan kehua tuntemattoman naisen hienoja kenkiä tai upeaa laukkua! aluksi se tuntui vähän oudolta. mutta nyt olen alkanut asennoitumaan enemmän niin, että se on ihan pieni juttu, joka voi piristää toisen päivää (:

  • Mai

    Leveällä hymyllä tai esim ovenavauksella:)

  • Mikaela

    Minäkin pyrin tekemään pieniä tekoja muiden hyväksi: päästän jonossa ohi, avaan oven, teen läheisteni puolesta jonkin pienen heitä helpottavan teon ym. :)

  • siiri

    Teen töitä lähihoitajana ikäihmisten parissa. Opiskellessani alaa, pidin tavallaan turhana tai itselleni vieraana pientä jutustelua hoitotoimenpiteiden ohessa. Nykyisin huomaan jutustelun tulevan lähes luonnostaan. Ja voi sitä hymyä, joka tulee ihmisen kasvoille, kun esimerkiksi liikkumiseen apua tarvitsevaa kehuu hienosti sujuneesta kävelystä. Ikäihmiset ovat myös suunnattoman kiitollisia, vaikka tekisi itsestä vain pieneltä tuntuvan asian heidän hyväkseen.

  • Anne

    Ystävällisyys on kaiken a ja o. Pidän ovea auki takana tulevalle, annan tilaa junassa/bussissa, en pidä laukkua naapuripaikalla, kiitän vierustoveria kun hän päästää bussissa minut pois ikkunapaikalta yms.

  • Anni

    Haluan olla tartuttamassa iloista ja positiivista elämänasennetta hymyilemällä ja käyttäytymällä ystävällisesti ventovieraitakin kohtaan. Usein myös saa takaisin samanlaista kohtelua. Hymy ja positiiviset sanat tuovat niin itselle kuin ympärillä oleville hyvää mieltä :)

  • Petra

    Tuo josta puhuit, että kehuu tuntemattoman vaatteita on kyllä tosi hyvä pointti! Monta kertaa on tullut mietittyä oman pään sisällä, että onpa jollain kiva asu/vaate tms, mutta ei vaan sitten tule avattua suuta. Aion kyllä nyt ehdottomasti haastaa itseni tänä syksynä sanomaan nää ajatukset myös ääneen ihmisille :)

  • Emmi

    Aion olla ystävällisempi tuntemattomille ja ottaa enemmän kontaktia. :)

  • Paula

    Voi kun kaunis postaus kuvineen ja kiva kisa, muistin nimittäin juuri, että hammaslääkäri suositteli äskettäin sähköhammasharjaa mutten ole muistanut sitä hankkia! Syystalven aiotut hyvät työt ovat osaltani muistaa jatkossakin hymyn ja pienten ystävällisten eleiden/tekojen sekä kiitoksen merkitys jokapäiväisessä elämässä, eli viljellä niitä aina tilaisuuden tullen, tutuille ja tuntemattomille. Hymy ja hyvä kiertävät! :)

  • Hymyilen ja tervehdin hississä. :-) Vaunujen kanssa tulee kuljettua hississä ihan joka paikassa, monesti kopissa on vähän vaivautunut hiljaisuus ja ihmiset tuijottelevat kenkiään tai seiniä. Hymyä ja moikkausta kehiin!

  • Minskuli

    Aion olla oma hurmaava, iloinen ja aurinkoinen itseni, suu leveässä hymyssä, ja hersyävä nauru raikuen!! :)

  • AnniinaN

    Olen huomannut, että tuntemattomalta ohikulkijalta saatu hymy piristävää yllättävän paljon ja välillä sillä voi olla suurikin merkitys. Aijon vastaisuudessa itse myös kiinnittää huomiota siihen, että vieraillekin voi hymyillä :)

  • Maija

    Uskon, että pienet teot ovat arjessa kaikkein paras keino ilahduttaa. Haluan ilahduttaa ympärillä olevia ihmissä jatkossa niin kuin olen pyrkinyt tekemään ennenkin: Joskus autan mummoa käyttämään kaupan hedelmävaakaa, kun välillä pidä ovea auki tulijoille. Ja tietty yritän hymyillä mahdollisimman paljon!

  • Kepa

    Kommentoida blogeja enemmän :) Sekä rohkeammin katsoa ihmisiä ulkona silmiin ja hymyillä.

  • maria

    Kohtelias käytös muita kohtaan on sydämen sivistystä. Tätä kotoa saatua oppia yritän muistaa noudattaa ja jakaa ihan jokaisena päivänä arjessa. Omakin päivä paranee sillä, kun päättää olla mukava ja ystävällinen muita kohtaan. Eikä siihen edes paljon vaadita, ystävällisen ilmeen ottaminen vastaantulijoita kohdatessa tekee jo ihmeitä! Itseänikin ilahduttaa aina tosi paljon kun omaan ystävälliseen ilmeeseen tai hymyyn vastataan samalla mitalla.

    Kiitos Hanna muuten kauniista blogista. Aivan upeita valokuvia oli tänkin päivän postauksessa (4.11.)

  • Tuula

    Minua varmaan pidetään täällä Helsingissä kylähulluna mutta pikkukaupungin kasvattina olen jatkanut vieraille ihmisille jutustelua. Kerrostalon hississä juttelen aina vieraille “Asutko täällä? Oletko asunut pitkään?” Kaupan kassalle sanon aina jotain muuta kuin ostoksiin liittyvää. Junassa saatan kysyä vieruskaverilta, mitä hajuvettä hän käyttää (kerran olen ostanut samaa koska oli niin hyväntuoksuista). Kukaan ei ole ainakaan näyttänyt siltä, että olisi pahastunut vielä :)

  • Sofia

    Hymyilemällä enemmän ihmisille sekä tarjoamalla apuani, jos joku näyttää olevan avun tarpeessa :)

  • Helssu

    Pienillä asioilla kuten hymyllä ja pitämällä/avamaalla oven toiselle.

  • Jatta

    Aion kehua ihmisiä enemmän! Se ei vaadi paljoa aikaa ja voi silti pelastaa jonkun päivän tai ainakin piristää sitä. :) Samalla tulee myös itselle iloinen mieli!

  • Linsku

    Hymyilemällä ohikulkijoille, avaamalla oven, auttamalla apua tarvitsevia keskellä arkisia hetkiä :)

  • Sari

    Olen jo pidemmän aikaa harrastanut hymyilyä tuntemattomille ja tutuille. Pieni asia saa paljon positiivista virettä aikaan ja saa tuntemaan itsenikin onnellisemmaksi!

  • Milou

    Olen kyllä niin samaa mieltä siitä, että jenkkikulttuurin parhaita puolia on tuo toisten huomioiminen ja auttaminen, joka tulee useimmilla ihan selkärangasta. Tosin ymmärrän kyllä myös pinnallisuusnäkökulman, sillä oman kokemukseni mukaan aika moni sikäläinen asiakaspalvelija (lähinnä vaatekaupoissa ja halvemmissa ravintoloissa) kyllä muistaa tervehtiä ja kohteliaasti kysyä “How are you today?”, mutta naama säilyy yrmeällä ilmeellä ja vilpittömyydestä ei ole tietoakaan – noissa tilanteissa tuntuu todella tyhmältä vastata tervehdykseen, kun kokee lähinnä olevansa rasite toisen päivään. Suomessa sentään kummallakaan puolen kassaa ei esitetä mitään jos toisen naama ärsyttää :D Joka tapauksessa sen aidon huomaavaisuuden harjoittaminen arjessa on kyllä sellainen asia, joka tekee iloiseksi, ja siihen pyrin itsekin tervehtimällä, hymyilemällä ja small talkilla (olen se lörppö kaupan kassalla) :)

  • neiti

    Ihanan positiivinen postaus! Hymy on se tärkein! Aion hymyillä muille entistä enemmän, se myös tarttuu. :)

  • sartsu

    Pieni hymy ventovieraalle :)

  • Tintti

    Menetin juuri itselleni erittäin rakkaan ja läheisen ihmisen, hän joutui lähtemään aivan liian aikaisin. Elämästä ei ikinä tiedä, joten aion viljellä ystävällisiä sanoja ja pieniä tekoja – ei voi tietää, mikä niistä jää viimeiseksi puolin tai toisin.

  • Fornax

    Aion jutella yksinäsille vanhuksille julkisissa, hymyn kera. :)

  • elinah

    Yksinäisiä vanhuksia on ihan liikaa, joten aion tuolla lasten kanssa ulkoillessani pysähtyä juttelemaan mahdollisimman monen kanssa.

  • Ann-Mari

    Hymyilen ihan jokaiselle vastaantulijalle tyttömäisellä virneellä, kenen katse kohtaa omani. Tämä on ollut jo pitkään ominainen luonteenpiirteeni ja olen huomannut kuinka hyvä fiilis itsellekin tulee kun saa vastaukseksi suomalaisella tavalla sen “Fine thanks” eli pieni vaatimaton vastahymy. Maassa maan tavalla. How are you today love?

  • Saila

    Aion ilahduttaa kanssakulkijoitani vastaisuudessakin huomioonottavalla ja auttavaisella käytöksellä sekä iloisella ja positiivisella mielellä. :)

  • Erina

    Aion käydä kaappejani läpi ja lahjottaa tavaroita pois niitä tarvitseville.

  • Kiira.kononen@hotmail.com

    Mä yritän pitää yllä tapaa, että annan kehun päivässä. Välillä tietysti unohtuu, mutta yritys on kova. Suomalaiset ottaa kehut niin eri tavalla, osa nolostuu, mutta osasta huomaa kuinka hymy nousee korviin. Näillä mennään jatkossakin:).

  • Sini

    Tuo on kyllä totta, että usein sanotaan, ettei jenkkien kehuminen ja ystävällisyys ole aitoa, mutta mitä pahaa on hymyssä ja ystävällisyydessä?? Itse ainakin olen paremmalla ja iloisemmalla mielellä, jos naapurini tervehtii minua hymyillen sen sijaan, että painaa päänsä hississä lattiiaa kohden ja mutisee jotain hädintuskin kuuluvaa :) joten iloisesti tervehdin, vaikka sitten pitäisivät minua vähän hulluna ;)

  • Henna

    Kohteliaat kommentit ja yleensäkin hyvä muita huomioonottava käytös kantaa pitkälle! Avaan ovet, hymyilen, autan muita apua tarvitsevia…siinäpä avaimet iloisempaan arkeen!

  • Meri

    Kehuin kerran vaateliikkeen myyjän kaunista mekkoa ja hän kyllä hämmentyi kommentistani selvästi :) suomalaisten on myös vaikea ottaa kohteliaisuuksia vastaan (sen niiden antamisen lisäksi!), mutta aion kyllä niin tehdä vastaisuudessakin! Itsellekin tuli kiva olo :)

  • Mini

    Ehdottomasti aion kehua vilpittömästi! Suomalaisen korvaan se on jotenkin hassua, mutta kokemuksesta tiedän miten hyvä mieli siitä tulee :)

  • s

    Hymyilemällä ja huomioimalla – kuten vuoden jokaisena päivänä. Kaikki ovat huomioimisen arvoisia, vaikka tulisikin räntää tuutin täydeltä. Huomavaisuus on pitkälti asenne kysymys ja hyvyys todellakin on tarttuvaa.

  • kahvipeto

    Hymyilen enemmän. Lenkkipolulla olen alkanut tervehtimään tuntemattomia ihmisiä hymyn kera ja olen saanut hämmentyneitä iloisia hymyjä takaisin. Eli; tervehtimistä myös Kehä III sisäpuolella eikä ainoastaan Lapin hiihtoladuilla. Tuntemattoman/ kaupan kassan iloinen hymy on pelastanut monasti pelastanut päiväni; se kun tarttuu :-).

  • Ronja

    Aivan ihana postaus :)
    Mulla on aina tapana hymyillä ja olla ystävällinen kaikille, mutta nyt voisin ehdottomasti saada suuni auki ja kehua muiden vaatteita/asusteita, kun ne omaa silmääni miellyttävät!

  • Maariah

    Hymyileminen ja kohteliaisuuksien jakaminen vieraillekin ihmisille on minunkin mielestäni sellainen asia joka tuo hyvän mielen ihan varmasti. Oven avaaminen ja pienet auttavat teot, kun huomaa että joku voisi hieman avustusta tarvita. Niin olen toiminut ja aion toimia edelleenkin. :)

  • sofia

    Ajattelin hymyn ja ystävällisten eleiden lisäksi tehdä jotain konkreettista, ja lahjoittaa muutaman joulupaketin joululahjakeräykseen.

  • Paola

    Hanna ihanuus, hymyilemällä, sanomalla kauniita asioita ja huomioimalla pienissä arjen askareissa.

  • Haastan itseni joka päivä nostattamaan edes hieman jokaisen kohtaamisen positiivisuutta eli päätökseni syksylle; Ajaessani päästä aina jalankulkijan tien yli ensin, päästän kassajonossa ohi hänet, jolla on takanani vain pari ostosta, tervehdin aina hississä olijaa ja lausun muutaman iloisen sanan rikkoakseni hiljaisuuden ja toivotan hyvää päivää, kuuntelen aina kiinnostuneena lasten asiat loppuun ja kannustan heitä, käyn joka viikko kävely- ja jutteluapuna senioritalossa, hymyilen aina kun löydän katsekontaktin kassalla, kadulla, ruuhkassa jne. ihailen ja sanon jotain kaunista, kun näen kauniin vaatteen, korun, hiukset, lapsen… mahdollisuuksia on kaikkialla ja omakin fiilis paranee pelkästä ajatuksesta <3 Kiitos hyvästä postauksesta ja positiivisuushaasteesta! Olen ihan samaa mieltä aurinkoisista amerikkalaisista, ja sääkään ei ole ainoa selitys, samalla tavalla he huomioivat iloisesti muita siellä pohjoisemmissakin osavaltioissa, otetaan opiksi ; )

  • mariamaria

    Tulin kommentoimaan haluten kiittää ihan
    hirmuisen positiivisesta blogistasi, ja huomasinkin vasta nyt, että postaukseen sisältyy myös arvonta. Hauskaa!

    Olen lukenut blogiasi jo pitkään. Tyylisi, niin postausteb, kuvien kuin pukeutumisesi suhteen, on kehittynyt ajan mittaan aina vain kauniimpaan suuntaan. Ihailen suuresti aurinkoista elämänasennettasi, ja sitä kuinka osaat tuoda kauneutta jokaiseen postaukseesi.
    Kiitos blogistasi, siitä on iloa niin monelle!

    Osallistun vielä nyt sitten arvontaankin, sillä suun terveys on itselleni tärkeä asia. Aikomuksenani on ilahduttaa ventovierasta siten, kuinka toimin ihan normaalistikin, sen enempiä asiaa ajattelematta; kommentoin kadulla näkemiäni kauniita kenkiä vastaantulijan jaloissa, kysyn, mistä kassajonossa edellä olevan kaunis kassi on hankittu, tai ihastelen hississä iloisesti rattaissa keikistelevää taaperoa. Itselle ainakin tulee kiva mieli, jos joku minua huomio niin. :)

    Aurinkoista marraskuuta Jenkkeihin!

  • Katri

    Pyrin olemaan ihan perusarjessa ystävällinen ja kohtelias sekä auttavainen muutenkin. Omalla kotiseudulla sekä nykyisellä asuinpaikkakunnallani on tosin aivan itsestäänselvää, että bussikuskeja sekä kaupan kassoja tervehditään (ja he tervehtivät aina takaisin!). Kun menen kaupungista maaseudulle, siellä kuljeskellessa vastaantulevat autoilijat ja lenkkeilijät tervehtivät aina vaikka en kylän asukas olekaan enkä näitä ihmisiä ole ikinä tavannutkaan :D Mulla on myös tapana kehua ihmisiä – joskus se ikävä kyllä tulkitaan mielistelynä – mutta taidan siihen osastoon panostaa silti jatkossa enemmänkin!

  • EssiKoo

    Yksinkertaisesti hymyilemällä vastaantulijoille. Ilmainen ja hyvin helppo keino piristää jonkun päivää :)

  • Liinukka

    Ihailen itse rennnon kiireettömän oloisia ihmisiä, heistä saa positiivista energiaa. Opettelen siis hengittämään vähän syvemmin ja hallitsemaan paremmin sisäisen kiireen tuntua, joka välillä saa sykkeen taivaisiin. Silloin varmaan muistan hymyilläkin enemmän.

  • Nepi

    Ihan yksinkertaisilla asioilla kuten hymyllä, ovien aukomisella ja pienillä avun tarjoamisilla arjessa. Pienillä teoilla voi olla paljon positiivista vaikutusta jonkun päivään:)

  • Janette

    Olen tietoisesti yrittänyt kehua ventovieraille asioita jotka kiinnittävät huomioni, se voi olla hienot kengät tai vaatteet tai mielettömän söpö lemmikki tai lapsi. Siitä tulee itsellekin niin hyvä mieli kun ilahduttaa jotain toista. :)

  • Ilona

    Olen pitkin syksyä neulonut lasten sukkia. Joulun alla annan ne lähimmän seurakunnan työntekijöille jolloin ne päätyvät jouluksi jollekin tarvitsevalle.

  • Salla

    Tosi hyvä postaus! Itsekin Ruotsissa asuneena olen paljon miettinyt näitä samoja asioita arjen ystävällisyydestä – Ruotsissa on siinä hyvin Amerikkaan verrattava kulttuuri. Vaikka Suomea rakastankin, Ruotsista mukaan on tarttunut ulospäinsuuntautuneempi suhtautuminen ympäristöön. Aionkin auttaa julkisissa kulkiessani rattaiden kanssa liikkuvia äitejä ja muita apua tarvitsevia nousemaan ratikkaan, metroon tai bussiin.

  • Annika

    Tänä pyhäinpäivänä tein jotain, josta aion ehdottomasti tehdä perinteen. Lähdin hautuumaalle hautakynttilöiden kanssa ja vein ne tyhjille haudoille. En tiedä keitä he olivat, mutta ajatuksena oli, että jokainen ihminen on kynttilän arvoinen. :) Jouluna aion tehdä samoin.

  • TanjaP

    Naapureiden tervehtiminen,kaupan kassalle kiitokset ja moikkaukset pois lähtiessä.Tämä moikkaaminen nöyttää olean aika harvinaista mitä olen esim.lähikaupassa huomannut.Perussettiä’ joillekkin muttei läheskään kaikille.Ihania Kuvia Hanna ja iloinen postaus

  • SAMP

    Avaamalla ovia, auttamalla esim. äitiä lastenrattaineen ja kauppakasseineen, hymyilemällä ja tervehtimällä naapureita…ihan siis sellaisia itsestäänselviä asioita, jotka valitettavasti eivät kaikille suomalaisille (tai muillekaan) aina niin itsestäänselviä asioita ole. Jenkeistä takaisin Suomeen muutettuamme tämä on oikein korostunut. Edes naapurit eivät usein saa sanaa suustaan ja esim. kaupungilla rattaita työntäessäni ovea ei todellakaan avata (ei sillä, saan sen kyllä auki itsekin, jopa vauva kainalossa ja kaksi isompaa mukana jonon jatkeena, kauppakassit hampaissa riippuen ;))…olen huomannut, että nykyisin melkeinpä nuoret ovat kohteliaampia. Tai ehkä vain kohdalleni on sitten sattunut tavallista ärtyisämpiä keski-ikäisiä ja vanhempia ihmisiä, tiedä häntä! Amerikassa oli niin ihanaa, kun ventovieraat ikään ja sukupuoleen katsomatta hymyilivät, tervehtivät iloisesti, tulivat juttelemaan, ja ehdottomasti avasivat oven naiselle, muutenkin fiilis oli huomattavasti positiivisempi. Sitä kyllä kaipaan tänne pimeään ja kylmään: ihmisten hymyä ja positiivista elämänasennetta :)

  • Sunny

    Olen nyt uuteen asuntoon muutettuani pitänyt ulko-ovia auki ostoksia kantaville naapureille, ja muutenkin pyrkinyt olemaan mahdollisimman mukava kanssaeläjä heille. Tiedän ettei monetkaan jaksa toisiin naapureihin tutustua, eikä se ole tarkoituksenikaan, mutta ehkä pieni mukava teko voi silti piristää jonkun päivää. Ja onhan se aina hyvä tietää edes kasvoilta minkälaisia ihmisiä samassa rakennuksessa asuu, se ei nimittäin enää nykyään Suomessa ole mikään itsestäänselvyys.

  • Kinuski

    Hymyllä ja ystävällisyydellä. :)

  • Pinja

    Hyvä todellakin kiertää, sen olen huomannut ja koitan sitä arjessakin toteuttaa.

    Olen ennen kokenut esimerkiksi arkiset ruokakauppareissut ahdistavina : kiirettä, jonotusta ja jonossa jurmottamusta. Kas kummaa kun muutinkin omaa asennettani ja käyttäytymistä, on lähikaupasta tullut mukava paikka asioida. Hymyilen kaupassa ihmisille, saatan jopa muutaman sanasen vaihtaa, kassajonossa olen huomaavainen ja olen muutaman kerran jopa pelastanut pennosia laskevan asiakkaan pulasta antamalla puuttuvat kolikot.

    Kaikista isoin asia on mielestäni hymy, se on jännä kuinka hymy tuntemattomalta saattaa pelastaa kurjista kurjimmankin päivän :) Siksi haluan itsekin niitä muille jakaa.

  • Heli

    Aioin ehdottomasti hymyillä enemmän ihan tuntemattomille :) ja lupasn pitää silmäni avoinna tilanteissa joissa voisin olla jotenkin avuksi !☺

  • saara

    Moikka! Teidän pojilla on niin kivat hiukset, osaatko antaa vinkkiä missä Helsingissä olisi hyvä parturi pienelle pojalle vai leikkaatko heidän hiukset ehkä itse? :)

  • Riikka gustafsson

    Aion kehua kiireisiä äitejämme päiväkodissa aamuisin :)

  • Jaana

    Sanomalla päivittäin jotain positiivista vieraalle tai tutulle ihmiselle. Pienikin positiivinen kommentti voi parhaassa tapauksessa tuoda hymyn huulille koko päiväksi.

  • Kehumalla, olemalla kohtelias, sanomalla kiitos ja antamalla tietä ruuhkassa. Pienillä asioilla on suuri merkitys!

  • lisabel

    Aion tänä(kin) vuonna ilahduttaa joulun alla lasta, joka jäisi muuten ilman joulupukin tuomisia, ostamalla lahjan Joulupuu-keräykseen!

  • Julli

    Esim kuten tänään tein niin avaamalla oven kauppaan ventovieraalle mikäli hänen kädet on aivan täynnä ja aukaiseminen tuottaa pientä hankaluutta. Toki myös hymyillen.

  • Carita

    Hymyilemällä mielestäni pääsee jo pitkälle ja muutenkin hyvillä käytöstavoilla! :)

  • Linda

    Tänään kehuin tuntemattoman tytön laukkua koulun kahviossa. Ehdottomasti siis kehumalla ja huomioimalla muita. Pienet teot, oven auki pitäminen, bussikuskin tervehtiminen ja kiittäminen, kohteliaisuus asiakaspalvelutilanteissa ja niin edelleen. Pienistä teoista todellakin se lähtee! Huomenna olen autolla liikenteessä ja aion päästää jalankulkijat tien yli, erityisen tärkeää eteenkin ruuhka-aikana huomioda myös jalankulkijoita liikennevalottomissa kohdissa.

  • Saaramaria

    “Ole se muutos, jonka haluat maailmassa tapahtuvan” eli hymyily ja muiden positiivinen huomioiminen lisääntyy ympärillä, kun itse aloittaa hymyilyn ja pienet kohteliaisuudet, positiivisen huomioimisen. Yritän aina muistaa tämän, ja tässä taas hyvä muistutus jatkaa. Eli jotain kivaa sanottavaa työkaverille, kaupan kassalle iso hymy ja kuuluva “kiitos”. Lapsille hyvien ja positiivisten asioiden osoittaminen, “katso kuonka kaunis taivas on” jne.

  • IS

    Kehaisen vaatteita ja hiuksia, jos ovat minusta kivat.

  • never

    ensinnäkin, ihana postaus :) miusta on ihana, että kirjoitat aina kivasti, etkä kyynisesti. (tyyliin Suomessa ollaan surkeita plaaplaaplaa) Niin asiaa koko teksti! :)

    Aion ilahduttaa ventovierasta kehumalla häntä jotenkin :)

  • Laura

    Auttamalla esimerkiksi vanhusta tai suurten kantamusten kanssa kulkevaa henkilöä avaamalla tälle oven tai kysymällä voisinko muuten olla avuksi :)

  • paula

    Yritänpä hymyillä enemmän ventovieraille! :)

  • henna

    Pitämällä silmät auki ja tarjoamalla apua aina tarvittaessa.

  • meow

    Tervehdin aina naapureitani, autan vanhimpia portaissa, autan kantamuksissa ja pidän ovea. En tietenkään unohda hymyä ja minusta sanotaankin usein, että olen “hymyileväinen” :)

  • Aino

    Eilen esimerkiksi autoin vanhempaa rouvaa nostamaan pudonneet kolikot maasta. Avaan vanhemmille ihmisille, vaunuille ja pyörätuoleille oven. Tai autan äitejä vaunun kanssa ulos bussista ja bussissa tarvittaessa annan istumapaikkani. Olen itse kotoisin Venäjältä, missä nämä asiat opeteetan lapsuudesta lähtien eikä ne vaadi suuria ponnisteluja ja aikaa. Tulen itsekin paremmalle mielelle, kun kuulen kiitoksen.

  • N

    Kiittämällä ja tervehtimällä bussikuskia, kassalåda ja missa vastaavissa tilanteissa :)

    • N

      Nyt jäi autocorrect ruotsiksi hahaha XD “kassalla ja muissa” piti sanomani…

  • Mari

    Yrittää kerran kuussa puhua tuntemattomalle, hymyillä ja olla positiivinen.

  • Ella

    Ehdottomasti oven auki pitäminen, avustaminen tilanteissa joissa näkee toisella olevan kädet täynnä työtä. Mielestäni muiden huomioiminen kuuluu jo pelkästään hyviin tapoihin. Itse voisin vielä rohkaistua enemmän ja kehua ventovieraita ihmisiä kaduilla, kaupassa, junassa, missä ikinä liikunkin ja havaitsen jotain kauniita ajatuksia herättävää.

  • S-L

    Itsekin hetki sitten vielä asuin rapakon toisella puolella ja se mitä suuresti ikävöin on juurikin tuo ihmisten ystävällisyys ja se, miten he ottavat sinut huomioon. :) Yritän moikkailla (hymyilemällä ja tervehtimällä) aina jokaista naapuria, mutta tuntuu hieman kurjalta, kun ei saa sitä tervehdystä takaisin. No, en silti lakkaa tervehtimästä, vaikka kuinka haluaisivat. ;)

    Viikko sitten jouduin tilanteeseen, jossa ventovieras hieman vanhempi rouva pyysi apua erään liikkeen löytämiseen. Hän oli aivan väärällä suunnalla ja tämä kyseinen liike sijaitsi aivan lähellä kotiani, joten ehdotin, joskos hän kävelisi kanssani siihen liikkeelle asti. Siinä me sitten yhdessä käveltiin semmoinen noin 10 minuutin matka ja rouva oli erittäin kiitollinen siitä, että näytin hänelle, missä tämä liike sijaitsi. Toivoteltiin siinä vielä hyvät päivän jatkot toisillemme ja jatkoin matkaani. Tuli itsellekin tosi hyvä mieli, kun pystyin olemaan avuksi!

  • Marjaana

    Hymy pelastaa kenen tahansa päivän ja varsinkin vieraalta ihmiseltä kaupan kassajonossa piristää aina :)

  • Viime jouluna olinme kaverin kanssa fb levinneessä Jouluavussa mukana, jossa siis etsit läheltäsi heidän avulla perheen joka tarvitsee apua Joulun järjestämiseen (lahjoja, ruokia, siivous apua yms). Kasasimme yhdessä viimevuonna apupaketin perheelle lähellämme ja tämä tehdään nyt uudestaan tänä vuonna! Meidän uusi jouluperinne :) ajatus siitä, että auttaa kotakuta saamaan joulun on vain niin ihana! Lisäksi ovien availu ja kiittäminen jos joku sen oven minulle avaa. Hymylläkin pääsee aina pitkälle ;> olisi ihanaa jos jenkkien smalltalk tapa rantautuisi tännekkin!

  • Emma

    Aion tänä talvena olla asiakaspalvelu ammateissa oleville entistä mukavampi ja huomaavaisempi, sillä he saavat aika paljon negatiivista niskaan päivän aikana. Tiedän, sillä olen itsekin tarjoilijana työskennellyt. Olisi kiva piristää ainakin yhden asiakaspalvelijan päivää päivässä.

  • magic-

    Aion todellakin yrittää sanoa sen kohteliaisuuden äänen jota ajattelen, ja myös ottaa kiittäen ja hymyillen vastaan mahdolliset kohteliaisuudet mieluummin kuin vain mumisten jotain ja vaihtaen äkkiä aihetta.

  • Noora

    Olen jo pidemmän aikaa tehnyt niin, että joka päivä teen vähintään yhden teon joka ilahduttaa jotakin ihmistä, se voi olla oven avaaminen tai paikan antaminen bussissa. Pienet teot kunniaan! :)

  • Sofia

    Olen alkanut pyytää puolituttuja äitejä kahvittelemaan sekä puistotreffeille lasten kanssa. Se vasta piristää, kun näissä Suomen keliolosuhteissa tulee helposti vain kökittyä neljän seinän sisällä. :)

  • jutta

    Avaamalla oven tai auttomalla ventovierasta esim. bussissa lastenvaunejen kanssa, sanomalla ääneen jonkun kohteliaissuuden mitä ajatelen ja tietysti Hymyllä :)

  • Katsu

    Hymyilemällä, tervehtimällä ja kertomalla kohteliaisuuksia myös tuntemattomille.

  • Lola

    Ilahdutin kuntosalilla pukkarissa kehumalla toisen naisen aivan upeita hunajaisen sävysiä hiuksia.Hänen hymy ja kiitos sai minutkin hymyilemään. Hymy tarttuu:)
    Aion myös kehua toisia jatkossakin.

  • Niina huhtamäki

    Toivottamalla hyvää huomenta ja hymyilemällä. Hymy on halpa ja helppo tapa piristää tuttuja ja tuntemattomia. :)

  • Katriina

    Mä avaan/pidän ovea AINA jos mun lisäkseni siitä kulkee joku muukin. Lisäks oon alkanu välillä kehaista jos jollain on ollut vaikka nätit silmälasit tai kauniit hiukset. Jotenkin oon joutunut keräämään rohkeutta kehumaan ääneen, vaikka joka kerta sillä on saanut toiselle, ja myös itselle, hyvän mielen aikaan :) tästä lähin aion joka kerta kakistaa suustani ulos pääni sisältä kaikki kehut!

  • Sirkku

    Annan paikan bussilla vanhemmalle he henkilölle ja muistan kaupan kassalla kiittää!

  • Emilia

    Mukavan inspiroiva postaus. Taidanpa marraskuisen aamun piristykseksi ostaa itseni lisäksi kahvin myös seuraavana jonossa olevalle – ja hymyillä kaupan päälle tietty! :)

  • hilkka

    Olemalla avuliaampi :)

  • anna s.

    Hymy voi palastaa paskimmankin päivän :) Eli hymyilemällä enemmän ;)

  • Anu

    Ihana kirjoitus, olen niin samaa mieltä. Itse haluan luoda hyvää mieltä ympärilleni aidoilla kohteliaisuuksilla ja tietysti hymyllä :)

  • smaria

    avoimesti ja rohkeasti vaihtaa ajatuksia esimerkiksi matkustaessa julkisilla, ilahduttaa joulukiireiden alla eri alojen työntekijöiden päivää kiittämällä erikseen erityisen hyvästä palvelusta ja näissä tapauksissa vielä tehdä palaute sähköisenä/kirjallisena muidenkin tiedoksi! :)

  • Eeva

    tänä vuonna täällä järjestetään kampanja jossa viedään yksinäisille joulukukka. Siinä olen mukana :)

  • Maija

    Hymyllä ja iloisella asenteella!

  • Ellla

    Hymyilemällä ja antamalla positiivista palautetta aina kun siihen on mahdollisuus!:)

  • Meeri

    Pienillä kehuilla, siitä tulee itsellekin hyvä mieli :) Jäin myös miettimään yhtä asiaa. Kerroit, että apua tarjotaan siellä enemmän, niin ottavatko ihmiset aina avun vastaan? Itselläni kun vastaus täällä Suomessa (jos joku joskus rohkenee tarjoamaan apua) on helposti “Ei kiitos, kyllä mä jaksan”. Sai miettimään, että pitäis useammin lähteä rohkeasti mukaan. Ei kai aina tarvitse jaksaa yksin.

  • Jaana

    Huomioimalla vastaantulijat katseella ja hymyllä sen sijaan, että porhaltaisin ilmeettömänä eteenpäin, enkä “näkisi” ketään. Aion myös edelleen lapseni tanssikoululla aloittaa jutustelua muiden vanhempien kanssa, vaikka aivan liian usein saan osakseni kummallisen, sanattoman mulkaisun. (Se on muuten sanottava, että jos leikkipuistossa ja tanssikoululla on meidän kanssa yhtaikaa lapsia, jotka ovat tulleet sinne isovanhempien kanssa niin isovanhempien kanssa saa pääsääntöisesti oikesataan joka kerta hyväntuulista jutunjuurta aikaiseksi.)

  • Veramarika

    Mä autan aika usein mummoja ja pappoja, sekä äitejä lastensa kanssa. Huomaan usein toivovani, että itsekin saisin apua kun olen lapsen kanssa liikenteessä. Tota muitten kehumista on pakko kokeilla :-)

  • Voi vitsit miten kauniita kuvia susta Hanna! :) Täytyy sanoa ,että hetken jouduin miettimään, että “mitäs hyvää mä olen tehnyt”. Liian harvoin sitä konkreettisesti tekee jotain sellasta, joka jäisi mieleen vielä pidemmäksikin aikaa (jos hymyä ja kivaa tervehdystä ei lasketa).

    Oma hyvä tekoni on kuitenkin ehkä se, kun oltiin Ruohonjuuressa ja ystäväni puhui siitä, kuinka haluaisi maistaa erästä raakapatukkaa. Kierreltiin sitten hetki siinä, ja nappasin mukaan omia juttujani. Juuri ennen kassalle menoa nappasin vielä ystäväni hehkuttaman raakapatukan, ja ostin sen hänelle yllätyksenä. Ystävä teki heti perään oman hyvän tekonsa, ja sanoi, että jaetaan tuo raakapatukka keskenämme. :)

  • Sofia

    Auttamalla ihmisiä, joiden huomaan apua ehkä tarvitsevan sekä olemalla yleisesti kohtelias ja ystävällinen pienien tekojen kautta.

  • Essi

    Itse olen melko sosiaalinen ja saatan alkaa juttelemaan ihan tuntemattomienkin kanssa, siksi minusta on mukavaa kehua toisia ihmisiä aika useinkin. Mukava huomata, että suomalaiset eivät olekaan niin ujoa ja juroa kansaa kuin luulisi! Olen aika positiivinen ihminen ja aijon siis ilahduttaa muita juttelemalla, kehumalla ja näyttämällä vain, että välitän muista. :)

  • Pauli

    Tapana on kiittää käden nostolla ja hymyllä, kun autoilija pysähtyy ja päästää minut suojatien yli. Parasta on jos sieltä autosta joku hymyilee takaisin. :)

  • Julia

    Tiedän, että pieni kehu piristää kenen tahansa päivää. Kiinnitön useasti ihmisten vaatteisiin huomiota, varsinkin jos tykkään niistä. Päätinkin, että mahdollisuuksien mukaan piristän jonkun päivää kehumalla takkia tms: Olen hirveän ujo, joten tämä voi olla tosi haastavaa. Eilen käydessäni kauppakeskuksessa näin eräällä naisella upeat silmälasit, enkä voinut olla kehumatta! Eikä se niin kamalaa ollutkaan! :)

  • Annikki

    Aion toden totta ottaa käyttöön tuon muiden kivojen vaatteiden tai asusteiden kehumisen. Olen pariin kertaan itse saanut ventovieraan kommentin, että onpa kivat kengät ja tiedustelun, mistä ne on hankittu. Siitä tulee hyvä mieli ja koen sen joetenkin eheyttäväksi, kun voi keskustella aiva tuntemattoman kanssa. Liian usein jumiudumme puhumaan vain tutuillemme. Se on hyvä jäänsärkijä, se toisen kehuminen, sillä vastaanottava osapuoli voi vain yllättyä positiivisesti.

  • Kiia

    Avaamalla oven/pitämällä sitä auki ja hymyilemällä:)